Showing posts with label ohjeet. Show all posts
Showing posts with label ohjeet. Show all posts
Friday, December 15, 2017
Jos aikuinen kiusaa lapsia, niin se sitten osoittaa jotain tästä henkilöstä
Kimmo Huosionmaa
Kun ihminen tekee toistuvasti virheitä, jotka voivat johtaa vakaviin seurauksiin, niin silloin tietenkin pitää muistaa se, että hän on tehnyt tällaista jo jossain muualla. Eli kun tällainen erityislasten kuljettamiseen varattu kuljettaja tekee jatkuvasti virheitä, niin silloin tietenkin pitää muistaa sellainen asia, että hänellä on ehkä työkokemusta jostain muusta taksi-yhtiöstä, ja sitä kautta sitten hän on siirtynyt tämän kaltaiseen työhön. Tällaisessa tapauksessa on kuljettaja joskus muuten kuulemma uhannut kyytiläisiään seuraamuksilla, eli "näitä valittajia ei ole sitten meidän taholta palvella jatkossa"on joskus ollut kommentti, kun kuljettaja on paiskannut henkilön ulos kesken kyydin, kun hänellä on ollu tarve tehdä joihinkin kavereihin vaikutusta. Tai tällaisia kokemuksia joillakin nuorilla oli takseista parikymmentä vuotta sitten,
Hän ei varmaan tällaista toimintaa tässä työssä ole aloittanut, ja se että saman yhtiön kuljettaja on noita virheitä tehnyt toistamiseen, kertoo ehkä siitä, että näillä kuljettajilla on ehkä sitten yhtiön johdon "hiljainen hyväksyntä" tälle toiminnalle, missä tuollainen erityislapsi jätetään ikään kuin heitteille. Yleensä nimittäin sellainen asia, kuin työpaikan menettämisen pelko estää sellaisen toiminnan, mikä vaarantaa asiakasturvallisuuden.
Kun puhutaan virheistä, niin sanotaan suoraan, että yksi virhe on vahinko, toinen huolimattomuutta mutta kolmas sitten on tahallista toimintaa. Ja tietenkin jos tarkoitus on vain kiusata jotain erityislapsia, niin se sitten osoittaa jotain sellaista, mitä en sanoin voisi kuvailla. Kun kyseessä on taksinkuljettaja, niin varmaan hän sitten on sellainen aikuinen ihminen. En tiedä vaaditaanko tällaiselta erityislasten kuljettajalta jotain kypsyysnäytettä, mutta uskoisin että noissa töissä on joku erityinen pätevyysvaatimus, joten olisiko joku toinen käynyt tekemässä tuon mahdollisen kokeen tämän kuljettajan puolesta?
Mutta jostain syystä tällaiseen aikuiseen ihmiseen ei sitten ole iskostunut sellainen käsitys, että hänen pitäisi myös käyttäytyä kuin aikuinen. Yhteen aikaan muuten Espoon bussissa istui sellaisia kuljettajia, joilla oli tapana komennella matkustajia ulos bussista, jos heidän olemuksensa ei miellyttänyt. Joten olisiko joku näistä bussin kuljettajista siirtynyt taksi-yhtiöön töihin?
Se että aikuinen ihminen kiusaa lapsia osoittaa sen, että hän on jotenkin lapsen tasolla, ja silloin tietenkin kannattaa kysyä suoraan, että eikö tällaiselta ihmiseltä vaadita kypsyyskoetta? Jos sitten paljastuu sellaisia asioita, että henkilö on täysin sopimaton ammattiin, missä vaaditaan kypsyyskoetta, niin silloin tietenkin pitää muistaa sellainen asia, että tällaisissa tapauksissa tutkitaan sellainen asia, että onko joku käynyt tekemässä ajokokeen tai soveltuvuuskokeen tämän henkilön puolesta.
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/espoo-teki-tutkintapyynnon-kuljetusyritelta-vakava-virhe-erityislapsen-kanssa/6698678#gs.rtKK_s8
https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/
Thursday, September 22, 2016
Runoihin tai tarinoiden kätketty viesti saattoi ennen pelastaa elämän
![]() |
| Kelttiläinen risti Irlnnissa |
On olemassa runoja, joilla on syvällisempi merkitys kuin pelkkä ihmisten viihdyttäminen. Se merkitys saatettiin piilottaa esimerkiksi viittauksiin johonkin vitsauksiin tai muihin vastaaviin asioihin. Runojen tarkoitus oli tietenkin tehdä esityksestä esimerkiksi helpommin laulaen esitettävä, mutta myös vakavia asioita kätkettiin niihin. Niihin saatettiin upottaa sanoja, joilla ei sinällään ollut mitään kieliopillista merkitystä, mutta kuitenkin niillä viitattiin esimerkiksi joihinkin sotapäälliköiden saamiin tehtäviin, tai siihen että uudet tuulet puhalsivat valtiossa.
Kun kuningas antoi käskyn esimerkiksi "lisäveron perinnästä", mikä saattoi johtaa siihen, että koko maakunta poltettiin, niin tietenkin hänen piti muistaa se, että lähetti saatettiin pakottaa näyttämään tuo käskykirje jollekin siellä matkalla, tai sitten hän saattoi sen itsekin avata, joten silloin tuo kirje piti saada näyttämään runolta. Tai joskus joku linnan työntekijä halusi hiukan varoittaa ihmisiä esimerkiksi uuden hallitsijan ankaruudesta, ja silloin tietenkin etsintäkuulutettujen oli parasta häipyä metsiin, jotta kuninkaan miehet eivät heitä mistään kylistä tapailleet, jolloin seurauksena saattoi olla hyvin kivulias kuolema.
Mutta runoihin tietenkin piilotettiin myös mainintoja käskyvaltasuhteesta. Eli lyhyt riimi "keyser, heyser, demon, meyser" ei ehkä tarkoittanut silloinkaan mitään, mutta siihen saatettiin piilottaa käskyvaltasuhteet sekä tehtävä, minkä joku osasto oli saanut. Vaikka sanoilla ei ehkä kieliopillista merkitystä ollutkaan, niin silti niissä saatettiin kuvata esimerkiksi sitä, että joku tehtävä oli tullut suoraan hallitsijalta, ja sana "demon" tarkoitti joskus sitä, että joku noista kenttäjohtajista oli saanut käskyn polttaa sekä surmata ihmisiä jostain maakunnasta.
"Meyser" saattoi sitten tarkoittaa sitä, että tuo henkilö sitten oli määrä surmata tuon teon jälkeen, jotta tiedot kuninkaan rahapulasta ei päätynyt mihinkään vääriin korviin, ja sillä sitten pidettiin kansa tyytyväisenä. Tuohon käskyvaltasuhteeseen kuului sitten termi "voimamies", mikä tarkoitti sitä, että joku oli saanut valtuudet koota joukko jotain tehtävää varten, mutta sana "voimakaksikko" taas tarkoitti sitä, että vain alipäälliköt operoivat kentällä, ja varsinainen komentaja oli taaempana piilossa ihmisten katseilta.
Yleensä kertomusten sekä runojen maininta rakeista sekä viljan lakoamisesta tarkoitti sitä, että ihmisiä aiotaan surmata, ja raekuuro tarkoitti joskus esimerkiksi tulinuolia, ja tietenkin nuo sanat, millä ei ollut merkitystä muuten saattoivat tarkoittaa sitä, että tekosyynä käytettiin noituutta. Joskus runoihin tai tarinoihin on piilotettu riimuja, joista tärkein tietenkin on jo mainitsemani "todesrune", joka kertoi taistelijan kuolleen, mutta sillä merkittiin myös se, että onko myös ryhmän johtaja kuollut. Lebesrune taas tarkoitti sitä, että taistelija tai taistelun johtaja oli elossa. Mutta muillakin riimuilla on merkitys, eli niillä merkittiin se, että onko esimerkiksi kuvaus jostain taistelusta edes ylipäätään totta, vai onko kyseessä ainoastaan romaanityyppinen mielikuvitustarina, jossa puhutaan sankareista.
Samoin noihin viesteihin kätkettiin tieto siitä, että oliko kuningas mahdollisesti paennut taistelukentältä. Ja sana "kuningas" tietenkin tarkoitti palkkasoturien päällikköä eikä valtion johtajaa. Samalla myös täytyy tarkentaa, että sana "keisari" tarkoitti sitä, että odotettavissa on kovia aikoja, ja valtion asenne tiettyihin huvituksiin tulisi tiukentumaan, eli ehkä sensuuria koskeva määräys minkä rikkomisesta oli selvitty ennen pienellä sakolla muuttuisi nyt kuolemalla rangaistavaksi. Ja sitten tietenkin yötaivaan merkki merkitsi sitä, että se mitä välinettä voittoon oikeasti oli käytetty on paras jättää mainitsematta.
Samoin tiettyjä riimumerkkejä käytettiin siihen, että esimerkiksi palkkasotureista koostuvan ryhmän jäsenet olivat vaarassa joutua myrkytetyiksi, tai että heidän saamansa palkkio oli ehkä käyty ilmoittamassa ryöstösaaliiksi, jolloin tietenkin seurauksena oli kuolemantuomio. Noin valtionjohto sitten ajatteli säilyttää kansansuosion ihmisten edessä, eli se syytti noita palkkasotureita liian kovista otteista tai murhista, jotka se oli sitä ennen itse valtuuttanut. Ja näin onnettomat palkkasoturit sitten vietiin ihmisten eteen hirtettäviksi.
Tai sitten se, että oliko tuon ryhmän toiminta ollut sitä, mitä sen pitikin olla, ja samalla merkittiin sellaisia asioita, kuin että johtiko johtaja niin, että hänet voitiin jatkossakin palkata noihin töihin. Kun puhutaan siitä, että mitä kaikkia merkityksiä runoihin voi liittyä, niin tietenkin niihin merkittiin muitakin asioita kuin pelkkiä taisteluita, eli kalevalainen "vaka vanha Väinämöinen tietäjä iän ikuinen" saattoi merkitä sitä, että joku johtaja sitten piti itseään hyvin viisaana henkilönä, Ja toki hän saattoi vaikuttaa mukavalta mieheltä, mutta jos hänet sitten sattui joku hankkimaan vihollisekseen, niin "tietäjä iän ikuinen" tarkoitti sitä, että tuo onneton asioiden levittelijä sitten kuristettiin tai myrkytettiin ja ruumis katosi johonkin suohon, josta niitä vielä nykyäänkin löytyy aina silloin tällöin, kun soita kuivataan.
Ja samalla sen avulla opetettiin lapsille, miten sellaista ihmistä piti lähestyä, jotta puheväleissä pysytään. Samoin se että joku manataan suohon ei ollut mikään hyvä juttu ollenkaan, eli se tarkoitti sitä, että jos "vaka vanha Väinämöinen" ei sitten henkilöstä pitänyt, niin hänet hukutettiin jokeen. "Tietäjä iän ikuinen" taas tarkoitti yleensä sitä, että tuolla miehellä oli paljon ilmiantajia ympärillään, jotka mielellään kertoivat hänelle kaiken, mitä muut olivat tuossa valtapiirissä tehneet. Joten aina piti ennen pitää huolta siitä, että mitään mitä ei halunnut tulevan toisten tietoon ei myöskään saanut käydä levittelemässä missään, koska silloin "vaka vanha Väinämöinen" sitten saattoi esimerkiksi suuttua, ja henkilö saatettiin kuristaa sen takia. Eli olikohan Kööpenhaminassa näytillä oleva "tollundin mies" sitten vain puhunut hiukan sivu suunsa, jolloin hänet sitten oli yllätetty, ja kuristettu garrotella sekä heitetty suohautaan.
http://hkimmo.blogspot.fi/p/runoihin-tai-tarinoiden-katketty-viesti.html
hkimmo.blogspot.fi
Subscribe to:
Posts (Atom)
Gravitational lensing can uncover dark matter.
“Artist’s impression illustrating how wave-like density patterns produced by ultralight dark matter could warp space and alter the path of l...
-
“Timing delays in quasar light bent by massive galaxies offer a fresh way to measure the universe’s expansion, and the results deepen the ri...
-
“A 1977 theory known as quadratic gravity was long left to languish because of its negative-energy “ghost” particle. But the ghost might not...
-
Could the answer. For the dark energy mystery. Be. In some process of particle evaporation, which is previously unknown? And could that thin...

