Showing posts with label pidätys. Show all posts
Showing posts with label pidätys. Show all posts

Wednesday, July 11, 2018

Osallistuiko Aarnio Volkan Ünsalin murhaan?



Smith&Wesson 357 magnum (Kuvituskuva)
Kuva I

Kimmo Huosionmaa


Tapaus Aarnio on saanut taas tänään uuden käänteen, kun tuo mies on jälleen pidätetty, ja tällä kertaa ilmeisesti sotkeutumisesta Volkan Ünsal-nimisen miehen murhaan. Hänen epäillään salanneen tietoja siitä, että rikolliset olisivat suunnitelleet Ûnsalin murhaa, eikä hän ollut tehnyt mitään tuon murhan estämiseksi. Tuon takia tuota poliisia odottaa nyt sitten ikävä syyte sekä ilmeisesti myös syyte murhasta. Tai ainakin poliisi on hänet palauttanut vankilaan, mikä ei ole mitenkään heppoisesti perusteltu asia, koska Aarnio on vapautettu odottamaan Hovioikeuden tuomiota vankilasta. Tuollaista syytettä ei helposti esitetä, joten sen takia tätä asiaa kommentoin tässä.

Kun ajatellaan sitä, että poliisi esimerkiksi oli määrännyt kotietsinnän Aarnion kotiin päivää ennen murhaa, niin silloin olisi mukava tietää, mitä tuossa kaavakkeessa luki, mutta kun tuota Ûnsalia ajatellaan tarkemmin, niin lehtien mukaan hän oli todistajain suojelussa, mutta sitten on käynyt niin, että hän on ilmeisesti jatkanut samoja toimia. Joissakin tapauksessa tällaisen henkilön kohdalla saattaa poliisi kokea ikään kuin voimattomuutta tai vihaa tällaista henkilöä kohtaan, joka kuvittelee voivansa tehdä rikoksia poliisin suojeluksessa. Tuolloin voidaan sitten olettaa, että joku poliisi saattaa ajatella, että kyseisen suojelua väärin käyttävän ihmisen murha olisi jotenkin oikeutettua, vaikka tällainen asia on aivan varmasti rikos.

Todistajain suojelu on poliisille hiukan hankala paikka, koska silloin saattaa yksittäinen poliisimies joutua liian läheisiin väleihin tuollaisen gangsterin kanssa, ja silloin saattaa mieleen tulla se, että mitä jos vaikka ottaisi lahjuksia. Eli tuollainen suojeltu gangsteri saattaa pyrkiä lahjomaan poliiseja niin, että nämä esimerkiksi suosivat hänen jenginsä jäseniä, tai varoittaisivat näitä esimerkiksi tulevista ratsioista, ja vastalahjaksi jengin jäsenet myisivät kilpailijoiden huumekätköjä poliisille. Tuolloin tietenkin olisivat ne paljon puhutut pidätyksiä koskevat tilastot hyviä, mutta tietenkään poliisi ei saa antaa kenenkään kaupata huumeita missään.


Alamaailma on merkillinen paikka. Siellä ihmiset ovat toisiaan kohtaan näennäisen mukavia, mutta tietenkin kilpailijat raivataan pois tieltä hyvin tehokkaasti soittamalla heistä ilmianto-soitto poliisille. Ja mikäs sen parempi kuin, että vihamiehet sitten menettävät aseenkantolupansa, uhkailun tai rinnalla olevien laittomien aseiden takia. Nämä gangsterit tarvitsevat laillisen aseen, jotta he voivat ostaa panoksia kaupasta, ja sitten käydä myymässä nuo patruunat tai käyttää niitä laittomissa aseissa, joita käytetään kiristykseen sekä muuhun laittomaan toimintaan kuten murhiin.



Se onko Aarnio sitten ollut aktiivisesti mukana tässä toiminnassa esimerkiksi puoltamalla aselupia tai avustamalla henkilöä vuokraamaan vaikka asuntoja oman liiketoiminnan pönkittämiseksi jää oikeuden päätettäväksi Ja siinä sitten on voinut käydä niin, että tuon asunnon avaimet ovat päätyneet rikostovereille, jotka ovat sitten käyneet tervehtimässä "vanhaa  kaveria", kuten on tapana sanoa. Aarnion tapauksessa asia on niin, että hän on huumepolliisina ollessaan saanut muutaman vihamiehen. Ja nuo vihamiehet ottavat jutusta kaiken irti. Eli se että onko Aarnio syytön tähän rikokseen nimeltään murha on sitten oikeuden asia. Ja tapauksessa sitten on ollut kaiken maailman käänteitä tätäkin ennen, joten ehkä hän saa syytteen henkirikoksesta. Tai ehkä sitten hän taas kävelee ulos vankilasta, sitä ei tiedä kukaan.



https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/helsingin-huumepoliisin-ex-paallikkoa-jari-aarniota-epaillaan-henkirikoksesta-vuosaaren-vanhassa-palkkamurhajutussa/6990298#gs.PQt_Ido

Kuva I


https://decg5lu73tfmh.cloudfront.net/gunvaluesboard.com/images/fbfiles/images/20140417_204623_v_1401705213.jpg

Wednesday, August 16, 2017

Bastilji oli Ranskan kuningas Ludvig XIV:n henkilökohtainen vankila

Bastiljin linnake taiteilijan kuvaamana
                         

Ranskan kuningas Ludvig XIV eli "Aurinkokuningas" (1638-1715) otti Bastiljin omien henkilökohtaisten vankiensa säilytyspaikaksi. Tuolloin tuossa vankilassa oli sellainen asenne vankeja kohtaan, että heitä kohdeltiin kaikessa kuin etuoikeutettuja ihmisiä tulikin kohdella. Tuohon paikkaan laitettiin sellaisia rikollisia, jotka olivat kirjoittaneet tai puhuneet ikäviä asioita kuninkaasta. Ja aikoinaan Bastiljin vankilaan joutumista pidettiin jotenkin hienona asiana, koska siellä vankeja kohdeltiin hyvin. Tuosta kohtelusta on kirjoitettu paljon esimerkiksi historiankirjoissa, mutta tietenkään nuo kirjoittajat eivät ole mitenkään miettineet sitä, millainen vankila tämä Bastilji tai tarkemmin sanottuna Bastille de Saint-Antoine oikeastaan oli


Sinne suljettiin kuninkaan henkilökohtaisella käskyllä pidätetyt henkilöt, joilla saattoi olla erittäin läheiset välit kuninkaaseen itseensä tai johonkin hänen lähipiirinsä jäseneen, joten noiden vankien kanssa piti tietenkin olla erittäin varovainen, jotta kukaan ei saanut tietää, mitä hän oli tehnyt saadakseen Kuninkaan vihat päälleen. Joten tuo vankila oli tietenkin sellainen paikka, missä vankia täytyy kohdella kohdella hyvin, tai sitten saattaa kuningas itse joutua jonkun hänen lähipiirinsä kuuluvan henkilön vihan kohteeksi. Tuo Bastilji oli oikeastaan vain tutkintavankila, missä vangeille tarjoiltiin erittäin hyvää ruokaa ja viini virtasi, jotta noiden ehkä hyvinkin kärkkäästi kuningasta arvostelleet henkilöt ilmiantaisivat myös tovereitaan.


Joten päällisin puolin Bastiljiin saatettiin oikein haluta, jotta tuleville morsiamille voitiin osoittaa "että miehellä on rohkeutta sanoa hänelle päin naamaa oma mielipiteensä kaikista asioista". Kuitenkin nuo tuohon laitokseen pyrkineet sitten saattoivat unohtaa sen, että Bastilji oli vankila, sekä sen että noiden korkeiden aatelisten kohdalla rangaistusta ei laitettu toimeen samalla tavoin kuin muiden ihmisten tehdessä rikoksia. Joten Bastiljiin joutuminen oli vain merkki siitä, että ihminen sai tuomion kuninkaan pilkkaamisesta sekä valtiosalaisuuden rikkomisesta, mikä sitten tietenkin merkitsi kuolemanrangaistusta.


Kuninkaan antama kuolemanrangaistus pantiin tuolloin 1600- luvun  Ludvig XIV:n valtakunnassa toimeen musketöörien avulla, eli he sitten ampuivat tällaiset ikävät asioiden levittäjät väijytyksessä. Näet oli vaarallista viedä tuollaisia vankeja mihinkään mestauslavalle tai hirteen julkisesti, koska heidät oli pidätetty kuninkaallisella käskyllä. Eikä Euroopassa ollut montaa miestä, joita "Aurinkokuninkaan" piti pelätä tai ketä hän ei voinut tapattaa. Joten kuninkaallinen käsky tietenkin myös herätti tuolloin huomiota, ja se mitä tuollainen ihminen kertoi muille saattoi vaarantaa ainakin kuninkaan itsensä asemaa, joten tuolloin tietenkään ei ollut mitään järkeä siinä, että tuollainen kuninkaan vihat päälleen saanut henkilö mestataan jossain torilla.


Tuolloin saattoi tietenkin olla seurauksena sellainen asia, että jotain kuninkaalle kiusallista päätyisi ihmisten korviin, joten tietenkin Bastiljin piti näyttää hyvältä, koska sillä peitettiin Ludvig XIV:n äärimmäisen kova sekä jyrkkä hallintomalli. Tuosta vankilasta pääsi tietenkin myös lomille, koska näin Ludvigin salainen poliisi saattoi etsiä tuollaisen henkilön ystäviä varjostamalla häntä kotiseudullaan. Samoin Bastiljissa saadut rahat olivat hiukan erilaisia kuin normaalit rahat, joten niidenkin avulla voitiin tuollaisen kuninkaan vastustajan ystäviä jäljittää. Ja tietenkin olen joskus miettinyt, että eivätkö he sitten tienneet noista rahoista, jotka merkitsivät kuolemaa?


Eli miksi he eivät noita kolikoita heittäneet muualle. Kuitenkin Bastiljiiin joutumista alettiin pikkuhiljaa oppia pelkäämään, koska tietenkin jotkut puhuivat esimerkiksi neulalla tapahtuvasta kiduttamisesta, missä uhrin korvaan tai käden lävitse työnnettiin neuloja ja kielelle kaadettiin erään myös Suomessa tutun sarjakukkaisen putkikasvin mehua. Kuitenkin voidaan sanoa, että tuota tehtiin vain niille, joiden suvut eivät heitä tavanneet.


Bastilji oli yleensä merkki siitä, että henkilö oli saanut kuolemantuomion, joka pantiin yleensä toimeen musketilla, mutta tietenkin myös esimerkiksi uhreja saatettiin polttaa taloonsa tai sitten joskus linnan tiloihin päästettiin ehkä madäntyneistä oljista peräisin olevaa fosgeenikaasua, joka sitten surmasi uhrit erittäin epämiellyttävällä tavalla. Yksi tavoista oli pastilli, mihin oli liuotettu tyräkin siemeniä tai ukonoputken myrkkyä , jolloin henkilö kuolisi huomaammettomaksi,, mikä tietenkin oli hyvin miellyttävää kuuninkaan kannalta, joka ei varmaan halunnut Bastiljia yhdistettävän noihin teloituksiin.


Kuten tekstissä varmaan on kaikille tullut ilmi, niin tuohon "iloiseen" Bastille de Saint-Antoinen vankilaan suljettiin ne ihmiset, joita Ranskan yksinvaltias  kuningas Ludvig XIV-pelkäsi, ja tuon takia kyseinen vankila varmasti herättää vieläkin ihmisten ihmetystä, että mikä sellainen asia, mikä sai tuon rajattoman yksinvaltiaan säästämään joidenkin vihollistensa hengen. Tällä viittaan erääseen vankiin, joka käytti rautanaamiota koko vangittuna olonsa ajan. Yleensä vangeille ei tehty tuossa paikassa mitään näkyvää väkivaltaa, jotta ihmiset eivät säälisi heitä. Vankien luksuksen tarkoitus oli tehdä heistä vihattuja.  Kun kuningas sitten päästi vangin pois tuosta paikasta, niin joillekin hän merkitsi paon vankilasta, mikä sitten vei tuon henkilön suoraan kuolemaan.



Tuo Bastiljin linnake  sitten purettiin hyvin nopeasti Ranskan vallankumouksen yhteydessä, ja joidenkin mielestä tuolla toiminnalla yrirtettiin peittää kansalliskonventin jäsenten veljely kuninkaan kanssa Ranskan vallankumouksessa, joten tietenkin tuo paikka oli myös Ludvigin agenntien paikka, missä he saattoivat tiedotta kuninkaan vastaisista juonista, minkä takia nuo arkistot olivat ehkä hyvin kuisallinen noiden marseljeesia laulavien miesten käsiin päätyessään, näen ne olivat varmaan tuolloin hyvin tehokkaita, kun siinä sitten alettiin Ranskanhallntomallia  hiukan modernisoida. Mutta itse olen sitä mieltä, että tuon rakennuksen nopea purkaminen kertoo kyllä siitä, että joku varmasti halusi saada itseään koskevia tietoja salattua tuollin 1700-luvun lopulla tapahtuneen vallansiirron aikaan. Ja nykyään tuon vankilan paikalla on aukio, joka muistuttaa meitä noista Ranskan vallankumouksen tapahtumista vuonna vuosien 1789-1799 välillä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Bastilji

https://pimeakronikka.blogspot.fi/





Wednesday, July 12, 2017

Turkissa mennään taas uudella nopeudella kohti Atatürkin mallia, missä ihmisiä valvotaan ja heitä pidätetään. Ja tätä toimintatapaa ei ole Erdogan keksinyt

Sultan Ahmedin moskeija Istanbulissa


Vaikka vuonna 1938 kuollut (Mustafa) Kemal Atatürk oli ikään kuin Turkin länsimaiseksi muuttamisen keulakuva, niin kuitenkaan hänen hallintonsa ei mitenkään kovin demokraattinen ollut, eikä Turkin ihmisoikeustilanne ole koskaan ollut kovin hyvä. Turkissa oli muuten ainakin ennen voimassa laki, jonka mukaan Kemal Atatürkia ei saanut ollenkaan arvostella, tai sitten henkilö joutui vankilaan tai sitten yleisempi tyyli ilmeisesti on ollut se, että hallituksen vastustajat vain katoavat jonnekin erämaahan. Erdogan ei siis ole ainoa ihminen Turkissa, joka on kuunnellut puhelimia tai tukahduttanut oppositiota, eli tällaisella toiminnalla, missä ihmisiä vain katoaa on tuossa vuoristoisessa maassa pitkät perinteet, jotka juontuvat jo Ottomaanien ajoista asti.

Tuo laki on ollut voimassa hänen kuolemansa jälkeen, eikä myöskään tuon maan sotilashallituksia ole turhan pehmoista otteista kuitenkaan voinut moittia. Kun tuon maan poliittinen sekä yhteiskunnallinen tilanne on aina ollut sellainen, että sitä ei kovin paljoa ole voinut kehua, eli esimerkiksi kurdin kielen puhuminen on ollut kiellettyä tuossa maassa, joka on tunnettu ankarista johtajistaan, niin silloin tällöin voidaan kysyä, että olisiko sotilasvallankaappaus sitten oikeasti muuttanut yhtään mitään.

Vai olisiko meno jatkunut samankaltaisena, kuin mitä se on Erdoganin aikana, mutta maan johdossa olisi vain ollut uniformuun pukeutunut mies, joka olisi mukavasti pidätyttänyt toisinajattelijoita samaan tapaan kuin Erdogan tekee nyt. Tuosta toiminnasta on muuten hyviä esimerkkejä historiasta, eli vaikka jossain maassa on tehty sotilasvallankaappaus, koska presidentti on ollut korruptoitunut sekä yksinvaltainen, niin kuitenkin poliittisia pidätyksiä on jatkettu sillä tyylillä, että putkassa ovat istuneet vierekkäin entinen presidentti, ja hänen pidätyttämänsä oppositiojohtaja, kun uusi "rautakaartin " johtama hallitus on päättänyt tehdä maastaan suuren sotilasleirin.

Tuollaisesta toiminnasta kuuluisia olivat esimerkiksi Etelä-Amerikan "edistykselliset" sotilasjuntat, joiden toiminnan peruteena oli korruption kitkeminen sekä maan nykyaikaistaminen. Ja tietenkin myös Myanmar on tunnettu tällaisesta hyvin tehokkaasti maata modernisoivasta ja samalla opposition johtajia säälittä pidättävästä amiraalien sekä kenraalien johtamasta hallinnosta, joka kyllä on erittäin tehokas juuri näistä hyvin mielivaltaisista toimistaan, joten ainakaan historian kannalta katsottuna ei noista sotilashallituksista oikein mitään hyvää ole maalle tullut, kuten ei ole varmaan mistään itsevaltaisista presidenteistäkään.

Itse olen joskus miettinyt, että oliko tuo Turkkilaisten hävittäjien suorittaman Venäläisen hävittäjän alasampuminen Syyriassa ollut oikeastaan tarkoitettu provokaatioksi, jolla Venäjä saadaan uhkaamaan Turkkia täydellä sodalla, mikä taas olisi oikeuttanut kansalliseen liikekannallepanoon. Tuolloin olisi voitu toimia kuten aikoinaan Chilessä toimittiin, eli asevoimat olisi sitten saaneet pidättää Erdoganin kannattajia tuolla varuskunnissa. Toki Erdogan saattaa kyllä sitten käyttää tätä vallankaappausyritystä puhdistaakseen armeijan sekä muun virkakoneiston sekä tietenkin loukata esimerkiksi upseereiden ihmisoikeuksia, mutta kuitenkin Turkissa on tällä hetkellä sellainen tilanne, missä vaihtoehtoja ei juurikaan ole tarjolla.

On vain kaksi samalla tavalla ajattelevaa toimijaa, joiden mielestä valta kuuluu heille itselleen. Noista toimijoista  toinen käytti siviilipukua ja toinen taas uniformua. Kuitenkin tuo esimerkiksi länsimaisten toimittajien into puolustaa näitä sotilaita saattaa johtua siitä, että se että Erdogan saattoi kukistaa tuon kapinan poliisivoimien avulla vei samalla myös muiden armeijakenraalien arvovaltaa. Eli tuolloin ikään kuin panssarivaunujen taika katosi, ja samalla myös se pelote mikä sotilailla tähän asti on ollut vesittyi, ja samalla myös tietenkin saattoi käydä niin, että jotkut toimijat olivat tehneet myös aiesopimuksia noiden tulevien sotilashallituksen edustajien kanssa, jota ei sitten enää tullutkaan.

Samoin tietenkin joidenkin ihmisten mielessä saattaa olla sellainen asia, että mitä jos muidenkin armeijoiden upseeristoa aletaan poistaa viroistaan. Tietenkään tämä ei varmaan koske Suomen puolustusvoimia, mutta esimerkiksi Itäblokissa voi olla sellaisia tapauksia, että siellä koetaan jonkin upseerin koulutuksen olevan hieman vanhentunutta. Ja kun tuo Turkin vallansiirto epäonnistui, niin se sitten saattaa aiheuttaa sen, että joku ryhtyy vaatimaan joissakin muissa maissa esimerkiksi jonkun kenraalin eroa.

Wednesday, July 20, 2016

Pidätettyjen kovakourainen kohtelu kuuluu Turkin kulttuuriin sekä toimii varoituksena muille




Kun Turkin sotilasvallankaappauksen kukistuttua on netissä levinnyt kuvia pidätettyjen kovakouraisesta kohtelusta, niin voidaan heti sanoa, että nuo kuvat on voitu laittaa sinne myös voittajien toimesta, kertomaan muille, mitä tapahtuu, jos henkilö ei tee yhteistyötä poliisien kanssa. Eli vaikka tämä tietovuoto on tullut luotettavasta lähteestä, niin sen tarkoitus voi olla myös se, että ihmisille osoitetaan vastarinnan olevan toivotonta. Siksi noita kidutusvideoita esitetään Turkin mediassa melko paljon, että ihmiset pelkäisivät olla paljastamatta muita vallankaapaushankkeita hautovia henkilöitä.

Näet ongelma on siinä, että vaikka hallitus siivoaa ministeriöitä sekä asevoimia, niin kuitenkin on olemassa mahdollisuus uudesta vallankaappauksesta, joten tässä tilanteessa poliisin sekä turvallisuusjoukkojen toiminnan tarkoitus on osoittaa se, että pienimmästäkin kapinoinnista rangaistaan erittäin kovalla kädellä. Toki nuo kasvot veressä olevat miehet saattavat myös olla yhteistoimintamiehiä, jotka tuodaan ihmisille näytille, jotta he voivat sanoa toimineensa pakon edessä. Se että noita videoita näytetään ilmeisesti yhtenään kertoo siitä, että niiden takana voi olla Turkin hallitus. Tähän viittaa myös se, että tuon maan tietoverkko on vielä pystyssä, ja noita kuvia voidaan lähettää myös ulkomaille.

 Eli itse kyllä hiukan ihmettelen sitä, miksi nämä hakkaajat eivät ole pesseet noiden miesten kasvoja, kun he aloittavat tuon pihalla tapahtuvan toiminnan. Yleensä Turkki sekä muut lähi-idän maat eivät ole mitenkään kuuluja siitä, että niissä olisi mitenkään erityisiä mukavuuksia putkassa, ja samoin tuo putkareissu ei ole niin inhimillinen kuin Suomessa, missä pidätettyä kohdellaan ihmismäisesti. Lähi-Idässä on yleensä ollut tapana se, että että putkassa olevia henkilöitä vähintään tönitään, tai joskus jopa hakataan, eikä noissa maissa muutenkaan poliisityö ole mitään kovin helläkätistä. Mutta yleensä nuo teot tehdään poissa ihmisten silmistä, ja hakkaajat eivät useinkaan halua itseään tunnettavan tuosta toiminnasta. Siksi he saattavat käyttää esimerkiksi sähköiskuja tuossa toiminnassaan.

Iskut annetaan usein niin, että niistä ei jää jälkiä, tai jäljet peitetään esimerkiksi paidalla. Kuitenkin jos henkilö ilmiantaa tovereitaan, niin muille saatetaan esittää niin, että kyseinen henkilö on muka murtunut kidutuksen uhrina. Ja ehkä tuon kuvamateriaalin tarkoitus on myös näyttää muille se, että tällä kertaa hallitus voitti, joten se jatkaa ottomaanien kunniakkaita perinteitä kohtelemalla vankeja kovakouraisesti. Se että kuva vuoti Internetiin, saattaa aiheuttaa vaikeuksia tuolle kuvan lähettäneelle henkilölle.

Uskon kyllä että tuossa maassa on pidätettyjä kohdeltu kovakouraisesti, koska niin on ennenkin tehty, mutta se että tuo nimenomainen kuva vuoti Internetiin saattaa johtua tarpeesta herättää pelkoa vastapuolessa, ja samalla kannustaa esimerkiksi sotilaita ilmiantamaan tovereitaan, mikäli he puhuvat uudesta vallansiirto-operaatiosta. Eli toki tilanne alkaa olla ohi, mutta voi olla niin että noita kapinallisia ei olla vielä kaikkia löydetty, ja joku saattaa ehkä vielä yrittää jotain. Mutta Turkilla on pitkä perinne näistä vallankaappauksista, ja niitä aina välillä yritetään tuossa maassa, missä pidätettyjä on kohdeltu aina hiukan toisin, kuin mitä esimerkiksi Suomessa on totuttu näkemään.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kidutusvideoita-turkkilaissotilaista-leviaa-verkossa-kovakourainen-kohtelu-kuuluu-kulttuuriin/5997614

pseudotiedetta.blogspot.fi

charelesfort.blogspot.fi

Tuesday, July 12, 2016

Olisiko Graalin malja eli historian arvoituksellisin esine oikeastaan vain jokin ajattelutapa tai asiakirja kuten Jeesuksen testamentti?


Kristikunnan mytologian arvoituksellisimpiin esineisiin kuuluu Graalin maljaksi kutsuttu esine, johon tarinan mukaan Jeesuksen veri valutettiin hänen riippuessaan ristillä. Tuota esinettä ovat etsineet ristiritarit sekä arkeologit kautta aikojen. Siitä ollaan kiinnostuneita erilaisissa okkultistisissa piireissä, ja esimerkiksi SS-Valtakunnanjohtaja Heinrich Himmlerin tiedetään olleen erittäin kiinnostunut saamaan tämän esineen haltuunsa. Kyseisen esineen fyysisestä olemassaolosta kiistellään jatkuvasti, ja joidenkin ihmisten mielestä kyseessä voisi olla jokin opetusmenetelmä tai vastaava, millä henkilöstä koulutetaan luova sekä innovatiivinen ihminen. Eli esimerkiksi saarnoja ei kirjoita kuka vain, vaan niiden sisältöä pitää kyllä miettiä tarkoin.

Kyseisen maljan vei tarinan mukaan englantiin Jeesuksen opetuslapsi Tuomas, jota esitetään jostain syystä Jeesuksen lempiopetuslapsena. Eli pelkäsikö hän Tuomasta, joka epäili hänen vilpittömyyttään? Ja liittyykö tämä asia sitten siihen, miksi Juudas meni sitten ylipappien puheille kavaltaakseen kyseisen miehen? Tarkalleen ottaen tuo kavallus tehtiin siis ylipapeille eikä roomalaisille, koska pidättäjät olivat ilmeisesti juutalaisia eivätkä roomalaisia.

Eräiden arvioiden mukaan tuo salaperäinen Graalin malja vietiin tarkalleen ottaen Rosslynin luostariin, mihin se sitten katosi. Joidenkin ihmisten mielestä on mahdollista, että Tanskan kuningas Sven Haaraparta tai Knuut Suuri olisi siirrättänyt tuon esineen Tanskaan, missä se sitten kuitenkin katosi. Kun puhutaan siitä, mitä Graalin malja oikeasti voisi ihmiskunnalle antaa, niin tietenkin sen avulla voitaisiin kloonata Jeesus, jos hänen vertaan olisi tuossa maljassa. Mutta kuitenkin voidaan edelleen miettiä sitä, että miksi tuollaista esinettä oikeastaan metsästetään?

Tästäkin asiasta olen ennen kirjoittanut, mutta ei sillä väliä, eli kirjoitan taas lisää tästä Graalin maljasta.Todellisuudessa viisaat miehet eivät vieläkään ole varmoja siitä, että onko tuota esinettä ollenkaan edes fyysisesti olemassa, vaan ehkä kyseessä on jonkinlainen ajattelutapa, jossa henkilö on ylitsepursuavan innovatiivinen sekä luova. Mutta kun mietitään sitä, että miksi tuo esine on niin kiehtova, niin silloin tietenkin tulee mieleen se, että tuosta verestä voidaan saada DNA, jonka avulla voidaan sitten jäljittää tuon noin vuonna 32 jkr. ristiinnaulitun miehen sukujuuret.Tai ehkä Graalin malja on jokin asiakirja kuten Jeesuksen testamentti, jonka hän on laatinut ennen kuolemantuomion käytäntöönpanoa, mikäli hän on istunut odottamassa tuomiota putkassa. Silloin tuomittu sai kirjoittaa viimeisen tahtonsa ennen kuin pyöveli tuli häntä noutamaan.

Syy miksi esimerkiksi okkultismista sekä satanismista kiinnostuneet tahot haluavat tuon esineen oikeasti haltuunsa, jos sitä oikeasti on edes olemassa johtuu juuri siitä, että se mahdollistaa Jeesuksen kloonaamisen sekä sen, että tuollaiset hiukan "erikoiset" tahot sitten voisivat kasvattaa hänestä sellaisen kuin haluavat. Tästä asiasta on tehty muutamia loistavia elokuvia, joista osa on aikansa kulttiklasiikoita, kuten "Manaaja" sekä "Omen", joiden luoma kuva tästä aiheesta on vähän vähemmän mairitteleva.  Onneksi olemme päässeet eroon noitavainoista, ja voimme keskustella myös näistä hiukan vaativammista asioista ilman että kukaan loukkaantuu.

Kaikki me tiedämme, että tämä asia kuulostaa varmaan vähintään huvittavalta, ja kaikki me olemme joskus miettineet sitä, että tällaiset henkilöt kuten Himmler olisi joskus pitänyt lähettää johonkin Kellokosken sairaalan kaltaiseen paikkaan. Kuitenkin meitä kaikkia kiehtoo tällainen ajattelu, että joku ihminen ikään kuin kohottaa itsensä jumalaksi. Tuota asiaa ollaan aina mietitty, että olisiko Jeesus sitten esimerkiksi Augustuksen avioton poika, koska hän sanoi olevansa "jumalan poika", eli olisiko Augustus sitten esittäytynyt Jeesuksen äidille jumalana, tai ehkä hänen kuvansa alla oli tuo sana?

Syy siihen miksi Jeesus esiintyy nimenomaan Jumalan poikana liittyy ehkä Rooman keisariin nimeltä Augustus, joka oli sitten oli kohottanut itsensä Jumalaksi. Omasta mielestäni myös tästä asiasta pitää voida puhua ilman, että ketään naulataan ristiin. Eli se että uskonnon tai raamatun tutkimusta pidetään täysin turhana asiana, ei kuitenkaan vähennä tämän aihepiirin kiehtovuutta, eli miten tuosta miehestä, joka teloitettiin hirvittävällä tavalla noin vuonna 32 tuli sellainen henkilö, joka perusti maailman suurimman uskontokunnan sekä aiheutti Rooman valtakunnan tuhon.

hkimmo.blogspot.fi

What was before the Big Bang. (Part II)

  What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time...