Showing posts with label pelaaminen. Show all posts
Showing posts with label pelaaminen. Show all posts

Sunday, September 16, 2018

Pelien merkitys elämässä



Kimmo Huosionmaa

Uskottavuus on erittäin tärkeää ihmisille, ja siihen kuuluu myös se, että kaikki asiat eivät ehkä mene aina niin kuin niiden toivoisi menevän. Kukaan ihminen ei ole seppä syntyessään sanoo vanha kansa, ja tuon asian ymmärtäminen saattaa joskus jopa pelastaa ihmishengen. Nimittäin milloinkaan ei kukaan voi saada esimerkiksi korttipelissä vain hyviä kortteja, jos ajatellaan oikeaa pelaamista. Tai jos joku saa vain hyviä kortteja, niin silloin hän varmasti saa jostain ulkopuolelta apua, vai mitä ajattelette, jos joku saa aina vain niitä parhaita kortteja pelissä.


Tuolloin voidaan miettiä sitä, että mitä mieltä olette tilanteesta, että esimerkiksi “China hand”-nimisessä korttipelissä saa henkilö joka kerran kolme kymppiä, jotka ovat muiden kaatamiseen tarkoitettuja kortteja eteensä laitettuihin kortteihin. Sama henkilö on ehkä sitten saanut joka kerran myös kolme ässää, jolloin tässä sitten mieleen tulee sellainen kysymys, että kuinka ihmisellä voi olla niin satumainen onni, että kaikki hänen saamansa kortit ovat niitä kaikkein parhaita?


Vai jakaako joku hänen sivuiltaan nuo kortit pöytään? Tuolloin voidaan kysyä sitä, että kuinka tuollainen asia edes tulee pelaajan mieleen, koska tätä “Mustan maijan” muunnosta ei yleensä pelata rahasta. Eli mitä sillä on väliä, jos joku muu kuin vakituinen voittaja sitten välillä voittaa tuon pelikierroksen? Jos tuollaisesta asiasta jää jossain vaikkapa luokkahuoneessa kiinni, niin se ei ehkä tuota väärin pelaajaa ainakaan mitenkään kohota kavereiden silmissä. Tai pahimmillaan se sitten vie tuon ihmisen kaikki kaverit, koska jos tuo peli päättyy liian usein siihen, että sama henkilö voittaa siksi, että pakka on hänen mielikseen järjestetty, niin silloin kyllä herää kysymys tuon teon motiivista.


Jossain kasinolla tietenkin voidaan väärin pelaaminen perustella siten, että sen avulla saatetaan hankkia tuloja. Mutta tuo sama perustelu käy vain sellaisissa paikoissa, missä käytetään rahaa pelaamiseen todella paljon. Missään luokkahuoneissa ei tuollainen voittojen määrääminen ole mitenkään kovin järkevää toimintaa. Joten juuri tuollaisissa tilanteissa tapahtuva vilpin tekeminen saattaa tulla hyvin kalliiksi. Jos mietitään sitä, että “ilmaisia lounaita ei ole”, niin myöskään ilmaisia palveluksia ei ole olemassakaan.


Mutta mikään korttipeli ei kuitenkaan ole sellainen, että siitä mitään sen suurempia voittoja kenellekään tulee. Eikä mikään “Mustamaija” ole sellainen peli, että sen avulla pääsee Las Vegasin pokeri-mestaruuskilpailuihin. Tai ainakaan missään normaalissa koululuokassa ei pelata aivan kartanoista tai mersuista, joten tietenkin olisi hienoa tietää, mitä tällaisessa tapauksessa on noille ihmisille luvattu. Vai annetaanko noiden pelien kautta muka jotain etuja noille ihmisille.


Samoin muutenkin laittomasta uhkapelistä puhutaan paljon asioita, jotka eivät ole aina totta. Ainakin kiinteistöjen siirto toisen ihmisen nimiin vaatii oikeuden päätöksen. Ja kun auto myydään, niin silloin tuo asia pitää käydä katsastuskonttorilla ilmoittamassa, jotta auton rekisteröinti toiselle omistajalle onnistuisi. Tuon takia hiukan suhtaudun epäillen siihen, että tuollaisista asioista on laittomissa pelipaikoissa pelattu, vaikka niissä toki saattaa rahaa olla melko lailla pöydissä, mikäli Alibi-lehteä on uskominen.


Mutta jos keskustellaan tuosta laittomasta uhkapelistä, niin tietenkin siitä tulevat tulot pitää ilmoittaa verotuksessa, joten olisi mukavaa, mitä ne esimerkiksi Steve McQueenin esittämät ilmeisesti fiktiiviset uhkapelien ammattimaiset uhkapelurit sitten muka ilmoittavat veroviranomaisille, kun nämä tulevat kyselemään sitä, millä tällainen henkilö elää. Nimittäin jos henkilöllä ei ole tuloja, niin silloin tietenkin voidaan kysyä, että mistä tämä ruokansa hakee, kun ei sitä rahaa pitäisi olla ollenkaan.



Eikä siis ole olemassa mitään sellaista lähdettä, joka vain tekee ihmisen tilille rahaa, ellei sitten joku ole loihtinut tietomurron avulla kasaa digitaalisia seteleitä valtion pankin tietokoneella, ja siirtänyt noita rahoja omalle tililleen. Tuollainen temppu, missä henkilö tekee joko jotain valtiollista valuuttaa tai loihtii Bitcoineja jossain virtuaalisessa kauppapaikassa tekaisemalla pari tietomurtoa, niin silloin tietenkin voidaan sanoa, että kyseessä on kuitenkin sellainen marginaalinen rikos, että siitä voidaan tehdä elokuva. Mutta elokuvien maailmasta ei välttämättä tule todellisuutta, vaikka tietenkin rikolliset niistä ideoita omiin sekä jenginsä toimin hakevat.

Tuesday, September 11, 2018

Presidentin asema poliittisella kentällä


https://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

Presidentin asema poliittisella kentällä on sikäli erikoinen, että hän on ikään kuin “tuomari” poliitikkojen kiistoissa. Ja se tietenkin tekee hänestä valtavan suuren. Mikäli poliittista päätöksentekoa verrataan esimerkiksi jääkiekko-otteluun, niin presidenttiä voitaisiin pitää valtavan suurena sekä vahvana pelaajana, joka toimii kuten suuret ja vahvat pelaajat toimivat yleensäkin. Eli he ovat liian dominoivia poliittiseen peliin, ja sen takia presidenttiä pitää vähän varoa, koska jos hän ryhtyy pelaamaan tuon viran kanssa, niin silloin voi tulos olla sellainen, mitä ei ehkä aivan toivota. 


Tässä muistelen Kekkosta sekä hänen tapaansa puuttua maamme sisäpolitiikkaan. Kuten joskus ollaan sanottu, niin Kekkonen ei ollut politiikassa mikään varsinainen taitopelaaja, vaan kovan luokan voima, joka toimi niin kuin jossain jääkiekko-ottelussa toimii isokokoinen sekä valtavan voimakas pelaaja. Kun suuri hahmo lähtee liikkeelle, eikä mistään löydy sellaista voimaa, joka hänet pysäyttää, niin pahimmillaan tuo hyökkäys sitten menee päin päätyä, ja silloin laidat rysähtävät ei-toivotulla tavalla. 


Presidentti on siis ikään kuin poliittisen kentän suurin pelaaja, jonka aseman vahvuus tekee hänestä sellaisen viisaan miehen tai naisen, jonka apua sekä tukea pyydetään jatkuvasti erilaisiin poliittisiin hankkeisiin, joihin kuuluu tietenkin uusien poliitikkojen kouluttaminen normaaliin poliittiseen peliin. Ja se sitten tietenkin saattaa muuttua hyvin kiusalliseksi, jos kukaan ei muista, että presidentin asemaa haluavat lähes kaikki toimijat poliittisella kentällä. Jokainen asia minkä presidentti sanoo analysoidaan erittäin tarkasti, ja niistä pyritään löytämään sellaisia aspekteja, jotka suosivat jotain toimijaa poliittisella kentällä. 


Termi “poliittinen kenttä” ei tarkoita sitä, että siellä toimivat vain julkisuudessa esiintyvät poliitikot. Siellä toimivat myös kaikkien poliitikkojen taustavoimat, eli ne jotka rahoittavat heidän uralleen elintärkeitä vaalikampanjoita sekä antavat nimenomaan media-aikaa noille ihmisille, jotka ainakin virallisesti tekevät päätöksiä jokaisessa maassa, missä on vallassa jonkinlainen poliittinen järjestelmä. Jos joku toimija jää kiinni siitä, että hän velkoo presidenttiä tai jotain muuta johtavaa henkilöä, niin silloin tietenkin ihmisiä kiinnostaa se, millä tavoin tuo asetelma on syntynyt? 


Miten joku voi sitten tehdä sellaista, että hän velkoo johtavia poliitikkoja? Kun keskustellaan tilanteesta, missä joku syyttää johtavaa poliitikkoa esimerkiksi rikoksesta, niin silloin tietenkin voidaan samalla miettiä, että miksi joku poliitikko antaa sitä tehdä? Todellisuudessa pelkkä kiristyksen tekeminen naurettavaksi tekee varmasti hyvän vaikutuksen. Eli esimerkiksi aviottomiin lapsiin perustuva kiristys ei varmaan ole kovin järkevää, koska jokainen normaali ihminen harrastaa joskus myös seksiä, ja silloin voi tulla eteen tilanne, missä syntyy lapsia. 


Mitäpä siinä on häpeämistä, jos joskus nuorena on tuollaisia asioita tehnyt? Ja kun puhutaan muunlaisesta kiristämisestä, niin silloin tietenkin pitää muistaa, että koskaan ei saa maksaa rahaa tai muuten myöntyä noiden kiristäjien vaatimuksiin. Nimittäin se että joku kiristyskirje saa henkilön maksamaan rahaa varmasti herättää huomiota. Eli jos henkilö maksaa kiristäjille, niin silloin hän osoittaa heillä olevan tietoja, jotka voivat kohdetta vahingoittaa, mutta mitä tuo tieto sitten oikeastaan on? 


Jos ajatellaan esimerkiksi FBI:n salaisia asiakirjoja, joita Hoover käytti tarinan mukaan omien poliittisten päämäärien ajamiseen, niin noiden asiakirjojen kohdalla on sellainen pieni kysymys, että mitä tietoa ne oikeastaan sisälsivät? Jos niissä on oikeasti ollut jotain rikollista toimintaa koskevia mainintoja, niin silloin noita papereita voidaan käyttää myös Hooveria vastaan, ja väittää hänen keksineen nuo asiat omasta päästä. Tai sitten voidaan sanoa, että hän peitteli rikoksia, jolloin tuon miehen maine olisi mennyttä. 


Mikäli poliisi tai kuka vain peittelee rikosta, niin häntä voidaan syyttää myös rikollisten kanssa tapahtuneesta yhteistoiminnasta. Näet tuolloin henkilö estää oikeuden toteutumisen kätkemällä asiakirjoja syyttäjiltä sekä tuomioistuimilta. Jos tällaisesta teosta  jää kiinni, niin silloin seurauksena on varmasti jonkinlainen vankeustuomio. Hooverin tapauksessa moni halusi kostaa tuolle miehelle, koska hän oli monia miehiä ja naisia lähettänyt vankilaan, ja siksi FBI:n päällikkö ei ollut rikollisten parissa mikään erityisen suosittu henkilö, 


Mikäli Hoover olisi salannut murhia, niin silloin hänet olisi kyllä varmasti lähetetty kuolemanselliin, eikä vankila olisi tuolle miehelle ollut mikään kovin mukava paikka, ja siksi tässä lopuksi kysyn, että mitä noissa papereissa oli, kun niitä niin pelättiin, että kukaan ei uskaltanut vastustaa tuota poliisimiestä, joka johti luomaansa virastoa vielä eläkkeeltä käsin, ilman että kukaan ei hänen asemaansa kyseenalaistanut? 

Sunday, October 16, 2016

Ihminen on väkivaltainen laji, ja mikään ei vie tekniikkaa eteenpäin yhtä tehokkaasti kuin väkivallan pelko (Tulevaisuuden aseisiin voi kuulua myös supervoimakas sähköpamppu)


Yllä oleva tankki on ehkä vielä olemassa  jossain tietokonepelissä, mutta se voi olla tulevaisuuden taisteluvaunujen prototyyppi, ja syy siihen miksi siinä on kaksi tykkiä voisi johtua siitä, että tämä tankki on varustettu supervoimakkaalla taserilla, eli sen eletrodien yli johdettavaan suolavesisuihkuun perustuvaan sähköpatukkaan johdetaan erittäin voimakas sähkövirta, joka varmasti vaikuttaa kohteeseen erittäin tehokkaasti. Sähköiseen vesisuihkuun perustuva impulssiase eli "vesitaser" on sellainen väline, missä kohteeseen suunnataan kaksi vesisuihkua, joista toinen on plus- jas toinen miinusmerkkinen, eli tuo elektrolyyttinen vesi kulkee elektrodien läpi, jolloin siihen indusoituu jännite, joka sitten aiheuttaa kohteen taintumisen kuten nuoliin perustuva väline.

Mutta tämä vesisuihkutaser on sellainen, että se voidaan laukaista monta kertaa peräkkäin. Jos tuohon välineeseen johdetaan tarpeeksi voimakas sähkövirta, niin ihminen kuolee tai jopa talojen seinät voidaan puhkoa sillä, jos kyseinen väline vain muodostaa tarpeeksi kuuman valokaaren, joka sulattaa seiniin reiän. Mutta tuo vaatii sitten megawattien tehoisen välineen. Vesitaser kehitettiin alun perin mellakoiden torjuntaan, ja alun perin siinä on kaksi vesitykkiä, joiden lähettämään vesisuihkuun johdetaan sähköä, ja kun joku henkilö sitten haarukoidaan noiden vesisuihkujen avulla, niin hän menee varmasti tainnoksiin. Mutta myöhemmin on kehitetty malleja, joissa veteen johdetaan niin kova sähkövirta, että jopa panssarivaunut sulavat tuon valokaaren alla.

Kun puhutaan maailman innovatiivisimmasta teollisuuden alasta, niin silloin varmasti voidaan puhua vaikkapa tietojenkäsittelystä sekä asetekniikasta, josta on kirjoitettu enemmän kuin mistään muusta tekniikan alasta. Eli maailma on täynnä julkaisuja sekä tietokonepelejä, jotka ovat suoraan tai välillisesti asetekniikan yrityksiin sidoksissa. Eli osa noista julkaisuista on aivan avoimesti asetekniikan yhtiöiden tuotteita markkinoivia, ja osa taas on esimerkiksi ilmailualan julkaisuja, joissa kuitenkin pääpaino on sotilaskoneilla. Mutta uutta alalla ovat tekniikan kehittämiseen ja uusien laitteiden rakentamiseen perustuvat tietokonepelit, joissa pelaaja voi itse kehitellä uusia aseita, ja käyttää niitä taistelussa.

Tällaiset pelit tai pikemminkin peleiksi naamioidut tuotekehitys- ja taktiikkasimulaattorit  ovat usein ilmaiseksi pelattavia tietokonepelejä muistuttavia , ja niiden kautta hankitaan tietoja siitä, millaisia taktiikoita kenraalien sekä amiraalien tulee noudattaa esimerkiksi terrorismin vastaisessa sodassa. Tai osa noista simulaattoreista kerää tietoja myös tavallisilta pelialaustoilta, jotta taktisia malleja saataisiin hankittua mahdollisimman laajalta alueelta, koska kun kenraali tai amiraali sorvaa taktiikoitaan sekä esittelee välineissään olevia puutteita sekä tekee parannusehdotuksia, niin silloin hänellä on oltava laajin mahdollinen tietopohja noista asioista, jotta omat varusteet sekä taktiikat toimivat mahdollisimman hyvin myös oikeassa tehtävässä.

  Samoin asetekniikan yritykset hankkivat niiden kautta ideoita uusiin tuotteisiin, joiden tehtävänä on auttaa omat joukot voittoon mahdollisimman vähillä miestappioilla. Eli noita pelaajien ideoimia välineitä tarkastellaan sitten insinöörien sekä sotilaiden toimesta, ja niihin tehdään tarvittavia muutoksia, jotta osa sitten voidaan muuttaa prototyypeiksi. Yksi mielenkiintoisimmista ajatuksista on yllä olevan panssarivaunun kaltaisen laitteen valmistaminen, ja siitä tekee erikoisen se, että tuon välineen käyttämä ase olisi oikeastaan valtavan voimakas sähköpamppu eli Taser.

Tuossa kaksoisvesisuihkuun perustuvassa aseessa suolaiseen veteen siirretään erittäin voimakas sähkövirta, jonka teho olisi samaa luokkaa, kuin mitä esimerkiksi valtakunnan runkoverkoissa käytetään. toisin kuin normaaleissa tasereissa, voidaan tuon erikoistaserin teho nostaa jopa megawattien tasolle, ja tuolloin kohteeseen syntyy yksinkertaisesti valokaari, joka tuhoaa sen lähes täysin. Ja vaikka tuo kohde olisi rakennettu puusta tai muusta sähköä johtamattomasta materiaalista, voi tuo taser toimia silloin niin, että se yhdistää nuo vesisuihkut kohteessaan, jolloin valokaari saa aikaan kohteen tuhoutumisen.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Friday, August 26, 2016

Viisi korttia pakasta, eli kuinka peliongelma vaikuttaa elämään?

Kuvituskuvaa
Kuva I

Kun puhutaan pelaamisesta ja peliongelmista, niin silloin pitää aina muistaa se, että casino voittaa aina. Jos casino ei voittaisi tai jakelisi rahaa ilmaiseksi, niin silloin tietenkään esimerkiksi Las Vegasissa ei olisi tätä kuuluisaa uhkapelikeidasta, missä ihmisiltä on kuulemma viety jopa vaatteet päältä, kun he ovat pelihimon iskiessä käyneet panttaamassa jopa vaatteensa saadakseen pelata uhkapelejä. Kun puhutaan esimerkiksi siitä, että pokerin korkein käsi eli herttareeti on erittäin epätodennäköinen saada, ja rehellisessä uhkapelissä sen voi saada vain kerran elämässään, koska värisuora on niin äärettömän harvinainen.

Kun värisuoran todennäköisyys lasketaan todennäköisyyslaskennalla, niin silloin yleinen virhe on sellainen, että unohdetaan kaikkien korttien nousevan saman tapauksen sisällä, jolloin lukujen väliin tulee kertomerkki, ja siksi matematiikan opiskelija ei varmasti kovin paljoa uhkapelejä harrasta. Herttareedin eli kirjakielellä sanottuna ison herttavärisuoran todennäköisyys on siis 1/52*1/51*1/50*1/49*1/48= 1/311875200, ja sama koskee tietenkin myös muita värisuoria. Mutta kun puhutaan uhkapelin himosta, ja siitä että henkilö pelaa kaikki rahansa, niin silloin tietenkin voidaan sanoa, että on paljon ihmisiä, jotka eivät tätä kuitenkaan tee, ja siksi uhkapelibusiness saa jatkua Nevadassa.

Samasta syystä esimerkiksi ampuma-aseita myydään kaupoissa, vaikka jotkut ihmiset käyttävät niitä väärin. Mutta tiedättekö miksi muuten uhkapeli on sallittua nimen omaan Nevadassa? Se johtuu siitä, että Las Vegas sijaitsee keskellä aavikkoa, ja sieltä ei pääse karkuun. Ja tietenkin kysymykseen vastattaessa pitää muistaa se, että maailmalla on olemassa periaate siitä, että epäeettinen liiketoiminta on kiellettyä. Samoin pitää hiukan ajatella sitä, että mitä se ihmisestä osoittaa, jos hän pelaa vaatteensa päältään? Jos ihminen ei pysty hallitsemaan edes omaa pelaamistaan, niin pystyykö hän sitten esimerkiksi ostamaan asetta tai ruokkimaan perhettään?

Jos pelaaminen menee kaiken yläpuolelle, niin silloin pitää henkilölle hankkia apua, koska jos hän pelaa koko yön jotain nettipokeria sekä rahoittaa pelaamistaan pikavipeillä, ja jättää työnsä tekemättä, niin silloin kyseessä on ongelmapelaaja. Joskus on käynyt niin, että organisoitu rikollisuus on pitänyt käsissään casinoita, ja silloin on käynyt niin, että ongelmapelaajia on käytetty pankeissa hankkimassa lainaa pelaamiseen,  nuo lainat on taannut Casino, joka sitten on niiden kautta  hakenut noiden henkilöiden omaisuutta itselleen, koska kun tuollainen ihminen ei sitten ole saanut lainaa maksettua, niin silloin tietenkin hän jää takaajilleen velkaa. Ja nämä voivat hakea häneltä takaustaan pois oikeusteitse.

Yleensä ongelmapelaamisen takana on huumeongelma, mikä saa henkilön tunne-elämän menemään sekaisin. Eli tuo pelipöydässä tuleva adrenaliinihurmos saa henkilön tuntemaan olonsa erittäin hyväksi, ja nimen omaan amfetamiini tehostaa tuota tunnetta. Eli silloin saattaa käydä niin, että henkilö jää koukkuun uhkapeliin, ja seurauksena saattaa olla se, että häneltä menee työ, koti sekä terveys  tuon harrastuksen takia. Äärimmäinen pelihimo on sitä, että henkilö pelaa jossain hedelmäpelissä koko omaisuutensa, mutta kun puhutaan ongelmapelaajien tunnistamisesta, niin tietenkin silloin kaikkein paras paikka houkutella heitä on juuri uhkapelipaikka. Nettipokeri on yleistynyt todella paljon, mikä lisää riskiä joutua oikeasti huijatuksi. Kun henkilö pelaa jossain casinolla, niin silloin hän näkee kortit, ja siten ainakin pitää jakajan olla melko nopea, jos hän haluaa huijata.

Nettipokeri-ohjelmiin voidaan ujuttaa sellainen koodi, että casinolla on aina korkein käsi, jos pöydässä oleva panos nousee riittävän suureksi. Eli tässä huijausmetodissa ideana on se, että casinon asiakaskunta saa pieniä voittoja, mutta isot voitot menevät casinolle. Eli vaikka henkilö kuinka luulee pelaavansa rehellisessä uhkapelipöydässä, niin hänellä saattaa olla casino mukana virtuaalipelaajan muodossa. Eli "Jim Jones" saattaa todellisuudessa olla tietokoneelle tehty virtuaalihenkilö, joka voittaa aina isoja potteja, ja toki casinolla saattaa olla jopa tuhansia virtuaalipelaajia, jotka kahmivat suuriakin voittoja, jotka menevät kuitenkin todellisuudessa casinolle.

Ja jos mukaan tulee uusi pelaaja tai asiakas, niin silloin saattaa joku muukin saada ison voiton, koska se kannustaa henkilöä pelaamaan. Samalla selvitetään sitä, että onko joku pelaajan tuttavista istumassa hänen vieressään. Se että casino antaa joskus rahaa ulos, tekee pelaamisesta houkuttelevan, koska se luo kuvan siitä, että tuossa paikassa voi tehdä miljoonia, mikä tietenkin houkuttelee noita henkilöitä pelaamaan aina vain enemmän ja enemmän. Eli jos kukaan ei koskaan voita mitään, niin silloin pelaajat lähtevät casinolta.

What was before the Big Bang. (Part II)

  What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time...