Showing posts with label datamurto. Show all posts
Showing posts with label datamurto. Show all posts

Monday, June 13, 2016

Tietoverkkojen vaaroista sekä niiden käytöstä urkinnassa


Mikään ei enää takaa sitä, että Internetissä kulkeva liikenne olisi mitenkään turvallista, vaikka tietoverkko olisi maksullinen tai joku käyttäisi esimerkiksi VPN-yhteyttä. On olemassa miljoonia tapoja rahastaa ihmisiä, eli esimerkiksi tarjotaan maksullista verkkoa, ja siihen pyydetään sitten puhelinnumeroa, jonka antaessaan henkilö voi antaa suostumuksen esimerkiksi markkinointikirjeisiin tai muuhun vastaavaan toimintaan, mikä voi sitten tuoda jopa satojen eurojen puhelinlaskun.

Ylipäätään mihinkään tietoverkkoon ei kannata luottaa, koska vaikka hotellin verkko olisi nimetty sekä suojattu, niin sen liikenne voidaan kahdentaa, niin että tuon verkon reititin ohjaa liikenteen sekä sinne, minne se on tarkoitettu, mutta samalla myös lähettää kaikista tiedoista kopion jollekin salaperäiselle palvelimelle, eli nyrkkisääntö on se, että kaikkia verkkoja voidaan kuunnella, ja ihmisiä huiputtaa todella törkeästi. Yksi tapa on antaa jollekin hotellivieraalle väärä salasana, ja sitten kun hän ei verkkoon pääse, niin tarjotaan toista muka vaihtoehtoista verkkoa.

Kun puhutaan salasanoista, niin ne ovat kuin normaaleja avaimia, ja jos henkilö on esimerkiksi turvallisuuspalvelun listoilla, niin hänen salasanansa saattaa aktivoida sen, että verkkoliikennettä aletaan ohjata vaikkapa FSB:n palvelimille, joista he sitten monitoroivat kyseisen henkilön verkonkäyttöä. Ja vaikka aina varoitetaan sosiaalisen median salasanojen käytöstä, sekä korostetaan turvallisten tietoverkkojen käyttöä, niin nuo salasanat voidaan onkia erittäin tehokkaasti muillakin kuin vain teletidustelun keinoin. Näet jos kyseessä on vaikka FSB tai joku muu poliisiviranomainen, niin he voivat sitten esimerkiksi asentaa puhelimeen haittaohjelman, joka kopioi kaiken sen kautta kulkevan tiedon noille valtionsa vartijoille, jotka valvovat tiedon jakamista kaikissa maissa.

Ja esimerkiksi hotellien verkkoliikenne saattaa olla sellainen, että sitä valvotaan jatkuvasti. Jos tiedusteluvirkailijat haluavat, niin he kyllä varmasti puristavat tuon tiedon salasanoista sekä muista tärkeistä tunnuksista. Heidän ei tarvitse käyttää kuin pidätysoikeuttaan sekä natrium pentothalia saadakseen nuo tiedot ulos ihmisestä. Ja samoin FSB sekä sen toverit ovat melko pelättyä väkeä, joten tietenkin he voivat suostutella tuota henkilöä hyvin monilla eri tavoilla, kuten heittämällä tuo onneton putkaan, ja kertoa, että hänet on pidätetty viranomaistyön haittaamisesta, jonka varjolla voidaan sitten pääsy maasta estää.  Samoin monissa maissa juuri valtiollisen poliisin pidättämä henkilö ei saa käyttää lakimiehiä, ja kuten tiedämme, niin lait eivät noita virkailijoita juurikaan koske. Eli he voivat sitten pakottaa kohteensa avaamaan kännykkänsä sekä muut sähköpostit erittäni ikävillä tavoilla.

Wednesday, March 16, 2016

Salakatselun estämisestä



Kun nyt katsomme uutisia, ja huomaamme erään julkisuuden henkilön saaneen päälleen syytteen sämkypuuhien luvattomasta kuvaamisesta,  niin pitää muistaa että tämä tapaus on ehkä vain jäävuoren huippu. Nykyään jokainen meistä voi nykyään hankkia varusteet, millä pääsee kuvaamaan ihmisten koteja niin paljon kuin huvittaa. Joku voi aivan huvikseen sitten katsella naapurien toimintaa keittiössään tai jopa salakuunnella heitä intensiivisesti, jolloin myös hyvin arkaluonteista tietoa voi vuotaa vääriin käsiin, jos tuo valvonta ulottuu vaikkapa poliisimiehen kotiin. Ja rikollisetkin voivat olla päteviä tarkkailijoita, eivätkä he ainakaan lakia koskaan noudata, mistä syystä me kutsumme heitä rikollisiksi. Tiedot esimerkiksi huumepoliisien operaatoissa käytettävistä ajoneuvoista sekä osaston työntekijöistä varmasti käyvät kaupaksi alamaailmassa, missä armoa ei tunneta eikä kilpalijoiden raivaamisessa tieltä ole mitään sääntöjä.

Tavallisilla muutaman kymmenen euron pienoislennokeilla voidaan tarkkailla ihmisten koteja lähes mielin määrin. Ja niiden havaitseminen on erittäin vaikeaa. Tätä asiaa ei helpota se, että kuka hyvänsä voi tällaisen laitteen ostaa. Ja alamaailman toimijat voivat samalla tavoin tarkkailla poliisia kuin poliisi tarkkailee heitä. Tuo minatyyri-ilmalaitteiden helppo hankittavuus tekee sen mahdolliseksi, että huumekauppiaat voivat myös tarkkailla ympäristöään, ja saada näin varoituksen lähestyvästä ratsiasta. Mutta samoin lainvalvojat sekä turvallisuusalan yritykset ovat takuulla kiinnostuneita tuollaisten minihelikopterien tuomista mahdollisuuksista.

Eli ne voidaan lähettää huomaamattomasti lentoon vaikka eväskorista, ja niiden avulla voidaan esimerkiksi pihoja käydä nopeasti läpi, jos etsitään vaikkapa crack-kauppiaita. Ja myöskään verhojen vetäminen ikkunoiden eteen ei auta, jos tuolla miniatyyrihelikopterilla on käytössä infrapunakamera. Samoin tietomurto onnistuu tuon laitteen avulla siten, että pienoishelikopteri soluttaa tiloihin WLAN-tukiaseman, mikä kytkee itsensä johonkin Internet-pistokkeeseen. Eli tuollaisia laitteita voidaan modifoida ihan omsn mielen mukaan.

 Ja niillä voidaan nuuskia salasanoja tehokkaasti yksinkertaisesti kuvaamalla ihmisten olan yli, ja jos hakkeri sitten käyttää hidastuksia, niin hän voi selvittää hyvin helposti pin-koodeja. Eli tuo miniatyyrihelikopteri lennetään ikkunan ulkopuolelle, ja näppäimistöä kuvataan action-kameralla. Ja kuinka moni esimerkiksi viidennen kerroksen toimistossa työskentelevä henkilö edes on ajatellut joutuvansa tarkkailun kohteeksi? Joten nuo helikopterit voivat muodostaa yhä pahenevan turvallisuusuhan myös datapuolelle.

Gluons and the strong nuclear interaction.

When we think about energy flow from the strongest to the weakest. Free energy. That causes an atom’s decay. It is formed. Or. Released in t...