Skip to main content

Posts

Showing posts from August, 2016

Lento-onnettomuuksien anatomiaa, eli miksi kapteeni nukahti väärällä hetkellä?

Kuvituskuvaa (Lehtikuva) Monissa lento-onnettomuuksissa on tekijänä ollut tilanne, missä lentokoneen ohjaamomiehistö eli kapteeni sekä perämies ovat lentäneet yhdessä tuhansia kertoja, ja sitten on käynyt niin, että joku on mennyt vikaan, ja lentokone on sitten joutunut oonnettomuuteen. Monissa noista tapauksista on ainakin osasyylliseksi esitetty inhimillistä erehdystä, eli kapteeni on unohtanut oikaista konetta, tai joku on sammuttanut väärän moottorin, jolloin seuraukset ovat olleet kauhistuttavia. Kuitenkaan kukaan ei ole koskaan miettinyt sitä, että vaikka lentokapteeni sekä perämies ovat toisilleen tuttuja, ja tutun henkilön kanssa lentäminen on tietenkin mukavaa, niin silloin saattaa käydä niin, että toinen unohtaa tarkkailla vierustoveriaan ja antaa jo syntyneen mielikuvan vaikuttaa ajatteluunsa. Eli tuolloin unohtuu sellainen asia, että toinen henkilö saattaa lentää väsyneenä tai että hän ei ehkä uskalla tai muista huomauttaa, mikäli toinen ohjaamossa olevista henkilöi

Olivatko VRIL-yhteisön naiset todellisuudessa "savant autisteja"?

Kuvituskuva Kuva I Kolmannen Valtakunnan sydämessä oli järjestö nimeltään VRIL, jonka nimen nämä henkilöt olivat kopioineet eräästä varhaisesta SciFi-kirjasta nimeltään VRIL the upcoming race, jonka oli kirjoittanut Sir Bulwer-Lytton 1800-luvun puolivälissä. VRIL:iin kuului vain naisia, joista tunnetuin on meedio sekä muutenkin hiukan erikoinen henkilö nimeltään Maria Orsic, joka on mainittu esimerkiksi natsijohtaja Rudolf Hessin ystävänä. Se mikä teki noista naisista hyvin erikoisia oli se, että he eivät leikanneet hiuksiaan, mikä panee tietenkin miettimään sitä mahdollisuutta, että he olivat jotenkin autistisia. Autismin kirjoon kuuluu sellainen asia, mitä kutsutaan nimellä "savant". Näillä henkilöillä saattaa olla kyky esimerkiksi toistaa musiikkikappale kerran kuultuaan sen, joten saattaa olla niin, että noita henkilöitä käytettiin ikään kuin elävinä magnetofoneina. On olemassa Internet-sivuja, joissa väitetään että nämä henkilöt keskustelivat telepaattisesti e

Lautasmaiset pilvien muodot ovat inspiroineet monia UFO-ilmoituksia

Kuvituskuvaa Kuva I Kuvan yksi (Kuva I)  kaltaiset lautasmaiset pilvenmuodot saavat joskus aikaan UFO-ilmoituksia, ja koskaan ei kukaan tiedä, että onko niiden sisällä oikeasti joku alus vai ovatko ne vain pilviä. Näet saattaa olla niin, että esimerkiksi AREA-51:llä kehitetään aluksia tai lentokoneita, jotka luovat ympärilleen pilviä, jonka takia ne olisivat näkymättömiä ihmissilmälle sekä tutkalle, näet nuo pilvet voidaan ionisoida siten, että ne pelkästään imevät radiosäteilyä itseensä. Silloin tutka ei näkisi sen sisällä olevaa alusta. Kun puhutaan tuosta plasma STEALTH-laitteesta, niin sen ongelmana on sellainen ilmiö, että tuo laite joka sitä käyttää alkaa hohtaa valoa, ja tuollainen luonnonpilven jäljitelmä. Eli plasmaan perustuva STEALTH toimii siten, että lentokoneen tai laivan runko varataan sellaisella sähkövarauksella, että se alkaa imeä radioaaltoja itseensä. Tai sitten tuo laite peitetään sen rungossa olevista aukoista suihkutettavalla ionisoidulla ilmalla, joka sit

Olisiko doping kriminalisoitava myös niin, että siitä lähdettäisiin oikeasti oikeuteen?

EPO-valmisteita sisältäviä lääkepulloja (Internetistä imuroitu kuva) Onko dopingin käytöstä tehtävä rikos? Vastaus on pääsääntöisesti kyllä, koska esimerkiksi veren kuvaa muuttavat aineet kuten EPO eli Erytropoietiini -hormoni sekä muut luuydintä simuloivat aineet saattavat vaarantaa jopa urheilijan oman terveyden. lääketeollisuudessa valmistettu EPO on siis keinotekoinen hormoni, joka stimuloi luuydintä niin, että se tuottaa enemmän veren punasoluja kuin normaalisti. Kuitenkin uuden sukupolven biologinen doping on aivan toisen tyyppistä toimintaa, kuin ennen vanhaan tehtävä, harjoituskauden ulkopuolella tapahtuvat anabolisten steroidien käyttö. EPO on kehitetty lääkkeeksi anemiaa vastaan, mutta sen käyttö dopingina on erittäin houkuttelevaa, ja tuota normaalisti tuota hormonia muodostuu munuaisissa, ja sen valmistus on sikäli helppoa, että  tarvitaan vain munuaisen EPO:a valmistavia soluja, joita viljellään sitten tetrimaljoissa, ja jotka tuottavat tätä hormonia kuten ne tekisiv

Avaruudesta saapuneen signaalin lähde on varmistettava

VLA eli Very Large Array-radioteleskoopin antenneja pystyasennossa Kuva I Tiedemaailmaa kuohuttaa Maapallolla havaittu signaali ulkoavaruudesta tuleva signaali, joka on lähellä digi-TV:n taajuutta. Se ei toki tarkoita sitä, että se olisi oikeasti humanoidien lähettämä, vaikka tuo signaali tulisi synteettisellä taajuudella. Kyseinen signaali voi tietenkin olla vaikka TDRS eli Tracking Data Relay Satellite-järjestelmän kantoaalto, jolla matalalla radalla lentävä vakoilusatelliitti löytää nuo relesatelliitit, joiden avulla se pitää yhteyttä NSA:n päämajaan sekä muihin USA:n tiedustelupalveluihin kuten NGO:hon eli National Geospatial Intelligence:een, jonka tehtävänä on luoda reaaliaikaisia karttoja asevoimien käyttöön. Mikroaaltouunit eivät näy radiolaitteissa, joten tällä kertaa vuotava mikroaaltouuni ei kelpaa selitykseksi. Tuon takia tiedustelu- sekä taktiset kommunikaatiosatelliitit lentävät joskus melko matalilla radoilla, ja noiden matalan radan viestintäsateliittien tehtäv

Outoja koodeja sekä tuhoutunut ruumis. Eli ampuiko joku vahingossa väärän miehen Missourissa kesäkuussa 1999?

Ricky McCormick (1958-  noin 25?.6.1999) Kuva I Ricky McCormickin (1958-1999) ruumis löydettiin missourin osavaltiosta 30.6.1999, murhattuna ja tuo tapaus on edelleen auki. Hän on saattanut kuolla joskus kesäkuun 25. päivän tienoilla. Tuo mies oli jättänyt koulun kesken, ja hänellä oli useita osoitteita Missourissa sekä Illinoisissa, ja kuten varmasti arvaatte, niin hän oli työtön ja asui enimmäkseen äitinsä kanssa. En tiedä että oliko tuo mies todellisuudessa lievästi autistinen, mutta monilla koulupudokkailla sekä pikkurikosten tekijöillä on kommunikaatio-ongelmia, mikä tietenkin viittaa autismin kirjoon, joka joissakin tapauksissa johtaa koulun keskeyttämiseen. Ricky McCormickilla oli neljä lasta, ja kuollessaan hän oli 41 vuotias. Se mikä tekee tuosta tapauksesta erittäin mielenkiintoisen on se, että häneltä löytyi taskustaan erittäin arvoituksellisia koodeja sisältäviä papereita, eli tarkemmin sanottuna kaksi sivua koodikirjoitusta, jota FBI:n kryptologit eivät ole pystyn

Huumesota on johtanut silmittömään väkivaltaan Filippiineillä, ja samalla asenteet maailmalla huumeita kohtaan ovat muuttumassa

Lehtikuvaa Filippiinien asevoimat sekä poliisi on ottanut todella kovat otteet käyttöön huumesodassa, jossa on kuollut jo 1900 ihmistä. Kyseisen operaation väkivaltaisuus tietenkin on hiukan ihmetyttänyt sekä kauhistuttanut ihmisiä, mutta kuten tiedämme, niin väkivalta kuuluu laittomaan huumekauppaan kaikkialla maailmassa. Sen vuoksi omasta mielestäni myös kovien huumeiden jakelu rekisteröidyille huumausaineiden ongelmakäyttäjille pitäisi myös Suomessa sallia, koska tällainen valtion valvoma huumekauppa veisi silloin heroiinin sekä muut kovat huumeet pois alamaailman monopolin hallinnasta. Filippiineillä huumeiden aiheuttamat sosiaaliset ongelmat ovat paljon suurempia kuin esimerkiksi Suomessa, joten siellä tietenkin yritetään puhdistaa Manilaa noista rikollisista, mutta käytetyt menetelmät ovat erittäin kovia. Toki tästä asiasta ollaan varmasti myös muuta mieltä, koska sellainen ajattelutapa missä ihminen saa huumeita esimerkiksi apteekista ollessaan pahasti koukussa on vieras

Mobiilisti toimiva internet sekä sen hyödyntäminen liiketoiminnassa muiden kuin kotisivujen avulla

Kuvituskuvaa Kuva I Kun puhutaan yksityisyydestä, niin henkilön aina kannattaa hankkia sellaisia viestintälaitteita, jotka on varustettu viimeisen päälle olevalla turvatekniikalla. Eli kannattaa varmistaa se, että noissa laitteissa, mitä hankkii on kaksois-PIN-lukitus, jotta tuon puhelimen unohtuminen esimerkiksi pöydälle ei vaarantaisi sen käyttäjän tietoturvaa. Vanhoissa älypuhelimissa on sellainen ongelma, että vaikka pöydälle unohtunut puhelin olisi kuinka SIM-korttiin perustuvan lukituksen varassa, niin tuon SIM-kortin PIN-koodin voi aina kiertää sillä, että tuon liittymäkortin irrottaa puhelimesta, ja liittää tuon laitteen WLAN-verkkoon. Tällöin  ainakin puhelimen auki jääneistä sähköposti- sekä sosiaalisen median sovelluksista voidaan urkkia tietoja sen käyttäjästä, sekä esimerkiksi trollata sosiaalisen median kaveripiiriä heittämällä heitä ulos Facebookista tai muuten kirjoittamalla heille törkeästi, eikä myöskään ole mukavaa, jos maksusovellus päätyy vääriin käsiin. Nä

USO eli Unidentified Submerged Objects (Tunnistamattomat vedenalaiset kohteet)

OHIO-luokan SSBN, jolla on 24 kappaletta Trident-ohjuksia Kuva I UFO eli Unidentified Flying Objects (Tunnistamattomat lentävät esineet ) ovat suurelle yleisölle melko tuttuja, koska niistä kertovia ohjelmia tulee välillä vastaan sekä televisiossa että internetissä, ja monet ihmiset väittävät niitä myös nähneensä. Yleensä kyseessä lienee ollut joku tuntematon lentokonetyyppi, tai jotenkin erikoisessa valaistuksessa kuvattu normaali matkustajakone, joka voi näyttää kamerakännykän kuvassa aivan erilaiselta kuin miltä se näyttää luonnossa. Mutta termi USO (Unidentified Submerged Object) eli tunnistamaton vedenalainen objekti ei ole yleisölle niin tuttu kuin UFO, ja noita USO-kohteita käsittelevää tietoa olisi paljon helpompi pimittää kuin UFO-informaatiota, koska lähes kaikki noista välineistä kerätty tieto on peräisin välineistä, jotka ovat itsekin hyvin salaisia. Kuten kaikki varmasti tietävät, niin vedenalaista operointia käsittelevä tekniikka on yksi merivoimien suurimmista s

Davy sekä Faraday kemian sekä sähkön nerot

Humphrey Davy (1778-1829) Kun kirjoittaja jakaa kirjoituksiaan Internetissä, niin silloin hänen pitää miettiä aina sitä, että kuka niitä ylipäätään lukee? Eli hänen pitää silloin tietenkin nimetä teostaan monilla nimillä, jotta voidaan selvittää se, että onko se teoksen nimi, joka ehkä vaikuttaa sen saamaan huomioon? Samoin kirjoittajan pitää aina välillä kirjoittaa teoksiaan salanimillä, jotta hän voi ottaa selville sen, vaikuttaako hänen nimensä siihen, miten kirjoja tai kirjoitelmia arvioidaan, eli missään nimessä kukaan huippukirjoittaja kuten Jonathan Kellerman ei koskaan kirjoita kirjoja vain tällä nimellä, koska juuri tämä kauhugenre on asia, josta aina välillä tehdään suurta numeroa, ja tuolloin on ihmisiä, jotka niin mielellään soittelevat psykiatreille noista kirjoista. On olemassa ihmisiä, jotka ovat täysin mielikuvituksettomia, ja nämä henkilöt eivät usein voi edes käsittää, miksi kaikki eivät ole niin kuin he itse ovat. Ja siksi he eivät siedä mitään muuta kirjoitu

Gallup-tutkimukset sekä maailman johtajien vaikeat valinnat

Kuvituskuvaa Kuva I Kuten monesti olen kirjoittanut, niin gallupit vaikuttavat poliittiseen kulttuuriin todella paljon, ja se johtuu siitä, että tietenkin poliittisten mainosten painaminen vaatii rahoitusta. Sen vuoksi pitää ehdokkaalla olla jonkin näköistä katetta sille, että häntä voidaan pitää jotenkin vakavasti otettavana ehdokkaana, jonka taakse kannattaa rakentaa kannatusta. Eli hänen kampanjansa rahoittajat tietenkin haluavat tietää, millainen ehdokkaan saama kannatus voisi olla, ja mitkä ovat hänen ajatuksensa asioista, jotka ovat hänen tukijoilleen tärkeitä. Sen takia nämä tukijat järjestävät erilaisia galluppeja, joilla he pyrkivät selvittämään sitä, kuinka suosittu ehdokas muuten on, ja tietenkin heidän tapansa kysyä ehdokkaan tuomista mielipiteistä on hiukan erilainen, kuin mitä ihmiset yleensä kuvittelevat. Eli nuo gallup-yhtiöt kysyvät puhelimissa tai sähköposteihin lähetetyillä lomakkeilla sitä, mitä mieltä ihmiset ovat niistä asioista, mitä tuo poliitikko on ott

Ihmiskloonit sekä NASA eli mielikuvitusta saa käyttää tekstien luomisessa

Eräs "Salaisten kansioiden" jakso perustuu tarinaan siitä, että NASA loi aikoinaan joukon ihmisklooneja suorittaakseen lennon Alfa Centauriin, ja tämä tehtiin siksi, että noiden henkilöiden suhde koteihinsa sekä sukulaisiinsa olisi olematon. Se onko tarina totta on jäänyt selvittämättä, mutta ainakin itse uskon, että tällaisia kokeita ei ole tehty muuta kuin teoreettisella tasolla. Tuo tarkoittaa sitä, että jotkut tiedemiehet ovat ehkä keskustelleet mahdollisuudesta kloonata maailman huippuluokan tiedemiehiä sekä sotilasjohtajia, ja lähettää ehkä klooneista koostuva ryhmä noita kloonattuja neroja esimerkiksi tähtien väliselle matkalle selvittämään jotain elämän syntyteorioita, mutta se miksi asia minua kiehtoo johtuu sen ajankohtaisuudesta. Kuten varmasti ymmärrätte, niin tämä kaikki on vain pohdintaa eli kansanomaisesti sanottuna kuvittelua, ja varmasti mitään tällaista ei ole todistettavasti koskaan tapahtunut. Mutta jos sanotaan, että moni maailman huippuluokan sotilas

Matka robottialuksella vaatii paitsi tehokkaita moottoreita, niin myös kehittynyttä tekoälyä sekä älykkäitä materiaaleja

Taiteilijan näkemys Alfa Centaurin aurinkokunnasta Kuva I Kun puhutaan mekaanisista ihmisistä, niin aina täytyy muistaa se, että vaikka nämä välineet eivät ehkä vaikuta muulta, kuin jonkun SciFi-elokuvan rekvisiitalta, niin niiden etuna on se, että mitään välineitä ei tarvitse muuttaa näitä "terminaattoreita" varten, tai oikeastaan ihmisen näköisten robottien avulla voidaan suorittaa esimerkiksi jopa satoja vuosia kestäviä avaruuslentoja, ilman että tutkijoiden pitää huolehtia minkään työkalun suunnittelemisesta tai varusteiden muuttamisesta robotteja varten, ja tämä tietenkin helpottaa avaruuslennon suunnittelua sekä toteutusta. Matka lähimmälle tähdelle veisi erittäin paljon aikaa, ja vaikka aluksen mukaan lähetettäisiin syväjäädytetty miehistö, niin tuon matkan ongelmana olisi se, että tuo alus ei palaisi ihmisen elinaikana Maapallolle, ja siksi lennolle rekrytoitujen värväämisessä voisi tulla ongelmia, koska tuo matka merkitsisi sitä, että nuo astronautit eivät kos

Matka robottialuksella vaatii paitsi tehokkaita moottoreita, niin myös kehittynyttä tekoälyä sekä älykkäitä materiaaleja

Taiteilijan näkemys Alfa Centaurin aurinkokunnasta Kuva I Kun puhutaan mekaanisista ihmisistä, niin aina täytyy muistaa se, että vaikka nämä välineet eivät ehkä vaikuta muulta, kuin jonkun SciFi-elokuvan rekvisiitalta, niin niiden etuna on se, että mitään välineitä ei tarvitse muuttaa näitä "terminaattoreita" varten, tai oikeastaan ihmisen näköisten robottien avulla voidaan suorittaa esimerkiksi jopa satoja vuosia kestäviä avaruuslentoja, ilman että tutkijoiden pitää huolehtia minkään työkalun suunnittelemisesta tai varusteiden muuttamisesta robotteja varten, ja tämä tietenkin helpottaa avaruuslennon suunnittelua sekä toteutusta. Matka lähimmälle tähdelle veisi erittäin paljon aikaa, ja vaikka aluksen mukaan lähetettäisiin syväjäädytetty miehistö, niin tuon matkan ongelmana olisi se, että tuo alus ei palaisi ihmisen elinaikana Maapallolle, ja siksi lennolle rekrytoitujen värväämisessä voisi tulla ongelmia, koska tuo matka merkitsisi sitä, että nuo astronautit eivät kos