Onko vaikeneminen helpompaa kuin asioiden myöntäminen? Kas siinä vasta on pulma, josta voidaan keskustella hyvin vakavasti

Miksi kirjoitan paljon Venäjästä, on kysymys mihin jotkut lähipiirini jäsenet ovat välillä halunneet vastauksen? Syy siihen on se, että Venäjää koskevaa tietoa saa melko helposti Internetistä sekä se, että aina en viitsi kirjoittaa natseista. Ja maidemme suhteet sodan jälkeen ovat melko hyvin dokumentoitu median toimesta, joten niistä asioista sekä suomettumisesta ja poliittisesta pysähtyneisyyden ajasta saa helposti tietoa myös Internetistä sekä tavallisista kirjastoista. Eli tuon ajan mediasta voidaan helposti havaita sen ajan  mediassa työskennelleiden ihmisten asenne Neuvostoliittoa kohtaan.  Samoin Venäjän ja Neuvostoliiton toimista on tehty oikeita tutkimuksia, ja niitä sitten voidaan kommentoida melko turvallisesti, koska esimerkiksi Katynin tekijät ovat tiedossa, ja he ovat kaikki kuolleet. Sen takia ei ole pelkoa siitä, että kukaan tulee kostamaan yhtään mitään. Ilman kritiikkiä ei ole keskustelua, ja siksi tässä tällaisista asioista kirjottelen.

Se että NSA:ta  syytetään jostain asioista kuten salakuuntelusta, niin se saattaa kuitenkin olla niin, että tällaista toimintaa harrastetaan myös muissa maissa, kuten Kiinassa sekä Venäjällä, ja itse olen miettinyt, että kuinka paljon esimerkiksi BND tai Ranskan tiedustelu DGSE harjoittavat tuollaista teletietojen keräämistä. Nämä USA ja Venäjä sentään myöntävät tuon toiminnan, mutta myöntääkö Ranskan tai saksan tiedustelu harjoittavansa samantyyppistä urkintaa kuin NSA? Ja tekeekö se että urkintaa ei myönnetä siitä olematonta? Eli NSA ei ole maailman ainoa elektronista tiedustelua harjoittava virasto, ja urkinta on kuitenkin pikkujuttu verrattuna  esimerkiksi pommi-attentaatteihin.  Kuitenkin Ranska on upottanut esimerkiksi Greenpeacen Rainbow warrior-aluksen, ja tuolloin ei mitään mielenilmauksia näkynyt. Ja kysyykö kukaan muukaan viranomainen maailmassa mitään lupaa yhtään mihinkään telekuunteluoperaatioon, mitä he tekevät?

Sekin olisi mukava tietää, jotta saadaan se oikea kuva tiedon keräämisestä. Mutta palataan taas sitten Venäjän kysymykseen. Venäjä on paljon pinnalla nykyään mediassa, ja siksi sen tilanteesta on hyvä kirjoitella, kun lähteitä löytyy tarpeeksi. Ja tietenkin nuo Stalinin miesten rikokset ovat asioita, joiden kommentoiminen ei häiritse ainakaan nykyisiä oikeudenkäyntejä. Kuitenkin se että myös virallinen lehdistö suhtautuu nykyään Venäjään onneksi  kriittisemmin kuin ennen.

Maassamme on kuitenkin sellainen perinne , että Venäjää koskevaa tietoa ei saa kommentoida. Kuitenkin tuota maata esitetään jonain aggressiivisena supervaltana, jota käytetään hyväksi silloin, kun puolustusvoimat alkavat sitten kutsua miehiä kertaamaan, koska he sillä tavoin oppivat mitä herran pelko oikeasti tarkoittaa. Joten tämän kannan kautta voidaan todeta, että Venäjä on varmasti pelastanut monta maailman johtajaa, koska sen aiheuttama pelko on saanut johtajat kutsumaan miehet aseisiin, jolloin ovat tutkimukset heidän toimistaan jääneet sitten vähän vähemmälle.

Tuon takia se, että Venäjä on naapurimme on ainakin ennen aiheuttanut sen, että esimerkiksi Kekkonen on jäänyt vaille vastustajaa vaaleissa, koska häntä pidettiin itsenäisyyden takuumiehenä hyvien Neuvostojohtajiin kuten Nikita Hrutstseviin sekä Leonid Brezhneviin ja tietenkin Viktor Vladimiroviin  somimiensa  henkilökohtaisten suhteiden takia. Tuota seikkaa sitten korostettiin tuolloin avoimesti mediassa.

Eli tämä ei ole mikään valtiosalaisuus, että Kekkonen hallitsi maatamme vähän niin kuin Neuvostoliiton kortilla, ja aina välillä mietin, että myikö tuolloin Kekkonen tai maamme esikunta esimerkiksi länsimaisia aseita Neuvostoliittoon? Se tietenkin jää vain arvailun varaan, koska tuon ajan sotilaallisia päätöksiä tehneet henkilöt eivät ole enää elossa. Tuon ajan salailu kuitenkin herättää ihmisten mielenkiintoa sekä ruokkii mielikuvitusta erilaisilla teorioilla, jotka joidenkin mielestä varmasti ovat pelkkää ajanhukkaa.

Kuitenkin voidaan sanoa, että noista ajoista kerrotaan erilaisia tarinoita varmaan yhtä paljon kuin Toisen Maailmansodan ajoista, mutta jos tuollaista puolustus- tai aseteknologiaa koskevaa kauppaa on käyty, niin nuo asiakirjat on varmaan joko hävitetty tai myyty tavara on merkitty romuksi, jotta noista asioista ei olisi koskaan kukaan mitään saanut tietää. Enkä usko että Presidentti Kekkonen niitä ainakaan julkisesti olisi hyväksynyt, jos niitä joku olisi sitten levitellyt julkisuudessa. Näet tuolloin oli myös vallalla “poliittinen dementia”, mikä tarkoitti sitä, että jos joku myi länsimaisia aseita tai kieltolistalla olevaa elektroniikkaa itäblokin maihin, niin hän siitä varmasti itse sai vastata, jos sattui kiinni jäämään. Sama koskee myös SUPO:n väitettyä salakuuntelua.

Mitään todisteita siitä että Suojelupoliisi olisi tuolloin 1970 ja -80 luvuilla salakuunnellut ketään ei ole, mutta kuitenkin tuosta asiasta kiertää mitä mielenkiintoisempia huhuja, joista osa varmasti on valetta, tai sitten salakuuntelua on harjoittanut kolmas osapuoli, jota ei koskaan olla varmennettu. Eli tuolloin puhuttiin salaperäisistä “ylimääräisistä johdoista” jossain puhelinkeskuksissa, ja siitä että jostain puhelinkaapista löytyneeseen radiopuhelimeen olisi kytketty  puhelinkaapeleita, mutta silloin asiaa ei juurikaan käsitelty. Mutta tuo toimija on voinut olla esimerkiksi Stasi tai joku yksityisetsivä, joka oli mennyt hiukan liian pitkälle. Tapaus kuitenkin unohtui, ja tuolloin kauan sitten SUPO:a epäiltiin hyvin yleisesti salakuuntelusta, vaikka sen johto kielsi asian.

Kuitenkin saattaa olla niin, että nuo salakuuntelua käsittelevät raportit kirjoitettiin käsin, jotta toimiston kirjoituskoneiden nauhoihin ei olisi jäänyt merkkejä, ja nuo kynällä tehdyt poltettiin sitten käsittelyn jälkeen, jotta tuosta operaatiosta ei olisi jäänyt mitään jälkiä. Mutta tuosta toiminnasta ei ole mitään muuta todistetta kuin joukko huhuja. Eikä ole mitään todisteita, että Kekkonen olisi SUPO:n aikaan käyttänyt tuota organisaatiota oman valtansa pönkittämiseen. Eli hänen valtansa perustui kaiken käsityksen mukaan 1930-luvun asiakirjoihin, tai sitten hän saattoi toki pyytää KGB:n kenraali Vladimirovilta salakuuntelua, joka koskee hänen poliittisia vastustajiaan, mutta se onko näin tehty jää historian hämärään.

Pehmeisiin kuulustelumetodeihin erikoistunut "Steiner-kommando" eli Gestapon pahamaineinen erikoisyksikkö, sekä sen vähän tunnettu vastike SOE:ssä ovat asioita, joista ei haluta puhua

Toisen Maailmansodan aikaan noin 240 akselivaltojen sekä liittoutuneiden lentäjää päätyi Irlantiin internoitaviksi. Tuolloin kyseinen valtio noudatti neutraaleille valtioille määrättyjä sanktioita, ja jos sen alueelle putosi sotaa käyvien maiden lentäjiä tai muita sotilaita päätyi esimerkiksi sen rannoille, niin silloin kyseinen valtio on velvollinen pidättämään heidät sodan loppuun asti. Kuitenkin tuosta Irlantiin internoimisesta on olemassa erittäin ikävä versio, joka liittyy sekä akselivaltojen että liittoutuneiden sotilaisiin. Tuolloin 1940-luvulla oli saksan asevoimien tiedustelupalveluilla Abwehrilla sekä RSHA:lla käytössään erikoisosasto, jonka nimi oli “Steiner-kommando”, ja tuon yksikön tarkoitus oli suorittaa liittoutuneiden vakoojille erikoiskuulusteluja, joissa he käyttivät sekä Irlantilaisia että brittien uniformuja.

Tuo yksikkö toimi siten, että he esittivät olevansa liittoutuneiden kommandojoukkojen sotilaita, jotka olivat vapauttavinaan noita agentteja, ja sitten heidät vietiin esimerkiksi jonnekin Gestapon sairaallaksi naamioituun kuulustelukeskukseen, jossa liittoutuneiden vastavakoilu-upseeria esittävät Gestapon virkailijat keskustelivat noiden ihmisten kanssa. Eli nuo RSHA:n Amt. III:n (SS-SD:n) upseerit käyttivät noissa paikoissa työskennellessään liittoutuneiden sotilaspukuja, ja heidän tekniikkansa oli sellaista keskustelevaa. Tuossa paikassa käytettiin huumaavia lääkkeitä kuten fentanyyliä siihen, että nuo potilaat tai kuulusteltavat eivät tajuaisi sitä, mitä heille tapahtuisi. Kun henkilöstä oli sitten puristettu kaikki mahdolliset tiedot, niin sitten hänet surmaattiin yleensä pistoolilla ampumalla.

Tuosta erikoisosastosta eli Sonderkommando Steinerista on tehty muutamia elokuvia, mutta yleensä ei ole tiedossa se, että osaston komentajana toimi nimellisesti Helmuth Von Pannwitz, mutta todellisuudessa se vastasi työstään suoraan Gestapon päällikölle Heinrich “Gestapomüller” Müllerille, ja tuon osaston toiminta oli salattu jopa Von Pannwitziltä. Nuo virkailijat esiintyivät yleensä radiotiedustelun miehinä eli kielenkääntäjinä, koska tuossa työssä vaadittiin hyvää kielitaitoa, mutta todellisuudessa nämä miehet sitten yleensä kuulustelivat vankeja, joita Gestapo oli pidättänyt ratsioissa.

Se osallistuivatko he varsinaiseen kiduttamiseen esimerkiksi sähköshokkien tai patukoiden avulla on yleensä jäänyt tutkimatta, mutta yleensä heitä käytettiin myös tällaisissa kuulusteluissa tulkkeina, vaikka pääasiallisesti kuulustelut hoiti siihen koulutettu henkilökunta, joka käytti tuossa “toimituksessa” kaasunaamareita, jotta heidän henkilöllisyytensä pysyisi salattuna. Kuitenkin yleisesti ei ole tiedossa sitä, että myös liittoutuneilla oli käytössään tuollainen yksikkö, jonka tehtävänä oli varmistaa se, että agentti ei koskaan edes yrittänyt antautua. Nuo SOE:n (Service Operation Executive) miehet esiintyivät yleensä saksalaisen sotapoliisin virkailijoina, ja sitten kun kyseinen agenttikokelas oli hypännyt laskuvarjolla Ranskaan, niin silloin sitten tuo onneton ihminen vietiin hiilikellariin, kun hän oli ensin “jäänyt kiinni” tuosta hypystään Ranskaan.

Kyseistä toimenpidettä ilmeisesti kuvaillaan kirjassa “Varjoagentti”. Sitten nuo henkilöt esiintyivät Gestapon miehinä, ja pieksivät tuon onnettoman puolikuoliaaksi. Tai joskus SOE käytti sellaista tekniikkaa, missä agentti ilmiannettiin suoraan Gestapolle, jonka jälkeen häntä kidutettiin. Tuon jälkeen hänet joko siirrettiin ambulanssista takaisin Englantiin tai sitten hänet kaapattiin “Masquisin” toimesta, ja vietiin maanalaiseen sairaalaan. Tuolla toiminnalla tietenkin varmistettiin se, että tuo agentti ei koskaan kääntynyt SOE:tä vastaan.

Samoin hänen vihansa Gestapoa kohtaan varmasti oli taannut sen, että esimerkiksi sodan jälkeen nämä agentit harjoittivat kiitettävästi myös omankäden oikeuden jakamista. Eli tuolloin saattoi sitten käydä niin, että joku kovan luokan sotarikollinen pääsi lähtemään karkuun, kun hänen alaisensa olivat SOE:n palveluksessa sodan aikaan olleiden henkilöiden ampumia. Gestapon kammiossa saatettiin tehdä sellaisia asioita, että kuulustelijat käyttivät viattomien ihmisten nimiä, jotta heidän henkilöllisyytensä sitten saatiin salattua. Ja kun sota loppui, niin noissa kammioissa pahoinpidellyt ihmiset varmasti hakivat kostoa. Silloin saattoi käydä sellaista, että joku sitten innoissaan kostoretkillä ollessaan ampui kaikki todistajat, jotka olisivat voineet sitoa jonkun upseerin noihin kauhuihin hengiltä.

espoonmetsa.blogspot.fi

Simputus voi olla keino yrittää avata yhtiön ovet soluttautujille kuten teollisuusvakoilijoille.

Simputus on hyvin ikävä asia sekä normaalissa työpaikassa että puolustusvoimissa. Yleensä sen ymmärretään kohdistuvan lähinnä varusmiehiin, joita joku alikersantti juoksuttaa pihalla tuntikausia. Kuitenkin simputtamista tapahtuu työelämässä aivan yhtä paljon kuin paraatikentillä, ja työelämässä se on yleensä erittäin ikävää toimintaa. Yleinen tapa simputtaa alaisia on antaa tehtäviä vähän liian myöhään. Eli viisi minuuttia ennen työajan loppumista annettava tiketti eli huoltopyyntö  pelastaa mikrotukihenkilön päivän joka kerran, kun se sattuu putoamaan sähköpostilaatikkoon tai pomppaamaan ruudulle. Mutta tällainen toiminta on tietenkin sellaista, mihin voidaan puuttua hyvin helposti.

Ikävämpi tapaus on sellainen, missä työtehtäviä ei jaeta ollenkaan jollekin työryhmän jäsenelle. Tuo ehkä saattaa olla muuten mukava asia, mutta jos tuo tapaus sattuu sitten työryhmän pomolle, niin silloin koko ryhmän tehtävät jäävät hoitamatta.  Ja tietenkin tuolloin on edessä jäätävä tunnelma. Tämä esimerkki koskee jokaista esimiesasemaa, mitä maailmasta löytyy. Kun esimies simputtaa toista esimiestä, niin silloin käytössä ovat usein sellaiset temput, joita on hyvin vaikea osoittaa todelliseksi simputukseksi. Ne ovat hienovaraisempia sekä kollektiivisempia kuin yksittäiseen alaiseen kohdistuva painostaminen. Eli se saattaa olla sellaista toimintaa, missä koko työyhteisö saa sitten seurauksia kyseisen esimiehen takia. Ja tekniikka on hyvin ikävästi joka kerran samanlainen.

Eli joka kerta kun tulee loma tai pidempi vapaa, niin "Miettisen" projektiryhmä jää istumaan työpäivän lopuksi, koska se ei ole saanut työtehtäviä. Ja tietenkin myös kaikille osoitetaan se, että "Miettisen" kanssa ei kannata työskennellään esimerkiksi siten, että tuon ryhmän tunnukset tehdään aina viimeiseksi tai sitten muuten selvitetään se, että hän on esimies, jonka alaisena ei kannata olla, koska siitä ei pääse kohoamaan. Toisin sanoen tuosta ryhmästä sanotaan työhaastattelussa se, että "oikea"  pomo ei tuohon ryhmään hakisi. Ja muutenkin osoitetaan sitä, että nuo miehet ovat olemassa vain siksi, että heitä nyt vain on pakko sietää työpaikalla. Tai että he ovat muuten jotenkin halpa-arvoisempia toimijoita työyhteisössä.

Työyhteisön asenne on hyvin tärkeä asia, kun luodaan viihtyisää työympäristöä, jossa voidaan ylipäätään työskennellä. Jos työnjohtaja simputtaa alaisiaan, niin silloin tietenkin voidaan kysyä, että miten hän uskaltaa tuota tehdä? Mikäli työtehtäviä ei olla todistettavasti annettu, niin silloin varmasti syy ei ole alaisessa. Kun mietitään sitä, että millainen johtaja sitten syyllistyy tuollaiseen simputukseen, niin silloin tietenkin täytyy aina miettiä, että millainen työura hänellä ylipäätään on ollut. Ja miten hänet on työpaikkaan ylipäätään otettu?

Jos hän sitten on useammassa työpaikassa tällaista tehnyt, niin silloin voi kyseessä olla tapaus, joka on ehkä tuotu yhteisöön sabotoimaan sen toimintaa. Eli raivaamaan yhteisössä tilaa jollekin ulkopuoliselle toimijalle, ja varsinkin silloin kun työpaikkaan vasta tullut ylempi johtaja alkaa simputtaa alaisenaan olevia johtajia, niin silloin pitää tarkastaa se, miten hän on edellisessä työpaikassaan tehnyt työtä. Mikäli tuollaista sitten on tehty monissa paikoissa, niin kyseessä voi olla ammattilainen, jonka tehtävänä on tehdä työpaikan ilmapiiristä ikävän, koska tuolloin voidaan tuo yhtiö pakottaa ottamaan tiettyjä henkilöitä työpaikkaan. Ja jos kyseessä on vaikkapa verkkopalveluita tuottava yhtiö, niin silloin tietenkin nuo sisään päästetyt soluttautujat voivat ujuttaa omia koodinpätkiään tuon verkkokaupan ohjelmistoihin, ja urkkia asiakkaiden pankki- tai muita henkilökohtaisia tietoja tuon palvelun kautta.