Showing posts with label teko. Show all posts
Showing posts with label teko. Show all posts

Wednesday, January 11, 2017

The Zodiac-Killer eli maailman kuuluisin sarjamurhaaja joka terrorisoi Kaliforniaa 1960 ja -70 luvun alussa

Taitelijan piirtämä  kuva Zodiac-Killeristä

Elokuva-arvostelu elokuvasta ”The Zodiac” joka kertoo maailman kuuluisimmasta sarjamurhaajasta. Tuo murhaaja on edelleen virallisesti vapaana, koska ketään ei ole noista omituisista murhista sitten tuomittu. Tietenkin on olemassa sellaisia todisteita, joiden mukaan eräs Arthur Leigh Allen (1933-1992) olisi tuo vähintään viisi ihmistä San Franciscon alueella surmannut henkilö, mutta siitä ei olla mitenkään varmoja. Itse "Zodiac" tai hänenä esiintynyt henkilö väittää murhanneensa 37 henkilöä. Ja Wikipedian mukaan tuo mies oli syytön, vaikka hän oli kuitenkin hiukan omalaatuinen, ja pidätetty nuorten poikien lähentelystä.

Tuo Allenin poikkeavuus saattoi sitten edesauttaa hänen leimaamistaan sarjamurhaajaksi, ja samalla rikollisen maine vaikeutti hänen työnsaantiaan.  Näet kyseessä on silminnäkijä-havainto, jonka mukaan Allen olisi tämä henkilö, tai oikeastaan tuon havainnon on tehnyt ”The Zodiacin” uhri, joka oli selvinnyt hyökkäyksestä. Kun puhutaan tuosta tapauksesta, joka järkytti Kaliforniaa ja koko USA:aa 1960 ja -70-lukujen aikana, niin siitä on tehty lukuisia elokuvia sekä dokumentteja, jotka kertovat paljon siitä, millainen mies tai nainen tämä erittäin häijy mies tai nainen oli. Allenin tapaus kertoo surullista tarinaa siitä, kuinka tuollainen poikkeavuus saa aikaan aiheettomia epäilyjä, ja kun poliisi sitten seurasi tuota miestä, niin oikea murhaaja kulki vapaana. Ja sellaiset ihmiset, jotka kertoivat Allenin olleen "Zodiac-killer" varmistavat sen, että oikeat murhaajat kulkevat vapaina kuin taivaan linnut. 


Kyseinen sarjamurhaaja kirjoitti erikoisia koodiviestejä, joista osa on saatu purettua, mutta osaa taas ei olla koskaan onnistuttu selvittämään, ja se tietenkin lisää tuon kaamean tapauksen kiehtovuutta, koska noiden merkkien epäillään olleen eräänlaisia ASCII-merkkejä, joiden avulla tuo tappaja ehkä kommunikoi jonkun muun henkilön kanssa. Jos kyseessä ovat ASCII-merkit, niin silloin hänen viestinsä ehkä perustuvat eräänlaiseen CAESAR-koodiin, jossa hän siirtää ikään kuin ympyrään piirrettyjen kirjainten päällä merkkiä sen verran, mikä on ASCII-koodin numero. Sitten pitäisi vain saada tietää, että missä kohtaan aakkosia tuo koodin kirjoittaminen on alkanut.

Zodiac-killer on sarjamurhaajana hyvin epätavallinen, koska hän vaihtoi menetelmää aina välillä, ja hänen tiedetään käyttäneen kasiasetta sekä veistä tehdessään noita rikoksia, ja hän sitten lopetti toimintansa vuonna 1970, ja tuo henkilö teki ensimmäisen murhansa vuonna 1968. Kun ajatellaan tuosta tappajasta tehtyjä muotokuvia, niin ehkä hän lopetti tuon murhaamisen siksi, että hänet oli ehkä tunnistettu noista kuvista. Tai sitten hän oli varastanut nuo silmälasit ja joku turvakamera oli sitten taltioinut hänet. Näet jos ”Zodiac” ei tarvinnut silmälaseja, niin hänellä oli varmasti vaikeuksia niitä hankkia,, koska silloin tarvitaan yleensä näöntarkastus. Kun puhutaan tuon tappajan valitsemista menetelmistä, niin saattaa toki olla niin, että hänet on ammuttu ”keikalla” jonkun poliisin tai turvamiehen toimesta.

Mutta jos noissa kuvissa on ollut todella piirrettynä tuo hyvin ikävä henkilö, niin hän varmaan on sitten lähtenyt pois Kaliforniasta, eli muuttanut ehkä toiselle puolen amerikkaa tai lähtenyt Eurooppaan, koska jos hänet oli tunnistettu, niin silloin olisi itku voinut sitten tulla, kun poliisi olisi häneltä kysellyt näistä teoista. Kun ajatellaan noita murhia, ja tuon miehen valitsemaa koodinimeä, niin ”Zodiac” voi tarkoittaa esimerkiksi eläinrataa tai USA:n laivaston kumivenettä, joka oli tuolloin käytössä mm. Vietnamin sodassa. Tuo yhtiö tekee vielä nykyäänkin kumiveneitä ammatti- ja huvikäyttöön, ja sen tuotteet ovat hyvin tunnettuja. ”Zodiacin” käyttämä symboli taas merkitsee kultalähetystä, eli sitä on käytetty kullan merkkinä esimerkiksi satamissa tai muissa kuljetuksissa. Näet jos kultaa putoaa metallisen laivan pohjalle, niin se ruostuttaa muita metalleja, joten siksi nuo lähetykset pitää merkitä.

Samoin se voi olla akronyymi ”Kodiakista” joka on kaupunki Alaskassa. Eli joskus olen ennenkin miettinyt, että voisiko tuo termi ”Zodiac” olla ikään kuin runonpätkä ”Zodiac from Kodiac”. Kun mietitään tuota Arthur Leigh Allenia sekä sitä, miksi häntä ei koskaan olla syytetty, niin se johtuu siitä, että tuo mies kuoli sydänkohtaukseen ennen kuin poliisi sai hänet pidätettyä. Todisteet ovat osoittaneet, että häntä oli 30 vuoden ajan turhaan epäilty, mutta joskus olen miettinyt, että olisiko tuo tappaja ollut joku Allenin kaukainen sukulainen tai ehkä aviottomasti syntynyt velipuoli. Se selittäisi tuon väärän tunnistuksen. 

Syy miksi epäilen velipuolta on se, että tuo tunnistus meni väärin, ja samalla allen ei koskaan ollut tuollaista sukulaista ehkä maininnut, koska jos hänen isällään oli suhde esimerkiksi prostituoituun, joka oli tullut sitten raskaaksi, niin silloin saattaa olla, että hän ei edes ollut tiennyt tuosta avioliiton ulkopuolisesta lapsesta, ja tuolloin isyyden toteaminen ei ollut niin helppoa kuin nykyisin. Ja tuolloin 1930-luvulla nämä olivat vakavia asioita.  Tuo asia sitten on askarruttanut joidenkin ihmisten mieltä, ja on varmasti esitetty myös sellaisia ajatuksia, että kyseessä olisi ollut joku mafian palkkamurhaaja, joka käytti lehdistöä siekailematta hyväkseen. Näet tuollaiset sydänkohtaukset saavat ihmiset ajattelemaan esimerkiksi mafiaa, joka on voinut sitten hankkiutua eroon miehestään, jonka kanssa kukaan muukaan ei halunnut asioida.


Tuolloin mafian tappaja olisi ehkä voinut sitten antaa hänelle kaliumkloraattipistoksen, joka on erittäin tehokas sydänkohtausten aiheuttaja. Aina tällaisissa tapauksissa pitää muistaa se, että tuollainen ”mafian mies” voi olla myös oikeasti sadistinen sarjamurhaaja, ja ovathan palkkamurhaajatkin eräänlaisia sarjamurhaajia. Eli kuten olen kirjoittanut, niin myös nämä sarjamurhaajat varmasti hakevat myös ”oman alansa töitä”. Tuon tappajan operointi perustuu siihen, että hän saa vapaasti ostaa aseita, ja ehkä hänellä on ollut avustajia, jotka hakevat tuolle miehelle tai naiselle aseita, jotta hän voi vaihtaa piippua tuohon murhavälineeseen, joka sitten selittäisi sen, että tuollainen ase läpäisee ballistisen testin. Eli tuolloin avustajat hakevat aseita eri osavaltioista, ja sitten niiden piiput lähetetään tuolle miehelle, joka on ikään kuin tarinan päähenkilö.  


Wednesday, December 21, 2016

Aika pienestä syystä nämä skinit alkavat tapella, kun ei tarvitse kuin pari pahaa sanaa sanoa, niin sitten liitopotkulla lähdetään tilannetta selvittämään.


Miten kaikki voikaan mennä seiniä päin, voidaan kysyä näistä viharikoksista? Tässä sitten on edessä sellainen asia, että esimerkiksi asema-aukion pahoinpitelystä syytetty henkilö on ilmeisesti käsittänyt, että jos joku katsoo häntä pahasti, niin sitten käydään vetämässä tuota henkilöä turpiin, ja tällä kertaa sitten on edessä oikeudenkäynti, mikä koskee kuolemantuottamusta. Ja tuolla ulkomailla tapahtuneisiin tapauksiin viitaten voidaan sitten muutenkin ryhtyä keskustelemaan yleisestä kielenkäytöstä hiukan tarkemmin.

Puuttumatta mitenkään yksittäistapauksiin, niin voidaan yleisesti sanoa, että turhan kovat puheet varmasti otetaan huomioon puoli sekä toisin, ja jos oikein ryhdytään viljelemään pelkoa ihmisten mieliin, niin ihmiset puhuvat asioista, sellaiseen sävyyn että he voivat tuon takia joutua pahoihin vaikeuksiin. Eli jos jonkun nuoren puheen täyttävät sellaiset ”hupailut”, missä ihmisten yli lähdetään ajelemaan autoilla, ja jokainen puliukko tai muuten toisella tavoin kuin itse elävä henkilö pitäisi jotenkin poistaa päältä maan, niin he eivät kyllä tajua sitä, että joku voi sitten käyttää tilannetta hyväkseen, ja lähteä lavastamaan tuollaisia puhujia syylliseksi rikoksiin, joita he eivät sitten ehkä kuitenkaan oikeasti ole lähdössä tekemään.

Kun ihminen ostaa käytetyn auton, niin hän voi sitten saada tuosta autosta hyvän kulkuvälineen, mutta kuten varmaan tiedätte, niin noiden autojen avaimia voi olla myös muiden ihmisten hallussa, ja noita avaimia on voitu teettää vaikka kuinka monta, ja ehkä edellinen todistaja ei edes tiedä kenellä niitä on. Ja silloin voi jollain päässä välähtää, että hän lavastaa toisen ihmisen syylliseksi rikokseen, mitä tämä ei ole oikeasti tehnyt. Eli joku paha ihminen voi ottaa tuon auton, ja lähteä sitten ajelemaan sillä, ja sitten ajaa jonkun oman vihamiehensä päälle. Samoin uusnatsit ovat loistavia syntipukkeja esimerkiksi huumemiesten keskinäisissä välienselvittelyissä.

Eli kuten varmaan tiedämme, niin silloin tällöin huumemiehet pahoinpitelevät toisiaan, ja silloin tietenkin syntipukiksi käy ”pari skinheadia”. Tässä asema-aukion tapauksessa on sellainen aspekti, että toki uusnatsit ovat meistä muista vähän ”turhan radikaaleja” suhteessaan ulkomaalaisiin, ja muutenkin heidän käytöksensä on joskus vähän turhankin aggressiivista, eli he ovat ääriryhmä, joka suhtautuu varsinkin ulkomaalaisiin vihamielisesti. Ja osalla noista pulipäistä on sellainen maine, että kun he liikkuvat ryhmässä, niin silloin ei kovin paljoa tarvitse sinne päin katsella, kun alkaa turpiin tulla. Melko pienestä asiasta on tämä asema-aukion tapaus alkanut. Ja ilmeisesti osa noista pilottipojista pitää sellaista linjaa, että kaikki mitä sinne päin sanotaan, on riidan haastamista, mihin pitää reagoida välittömästi pesäpallomailoilla tai kungfu-potkuilla.

Mutta kuten tiedämme, niin noiden pulipäiden päälle laitetaan myös sellaista, mitä he eivät ole tehneet. Ja jos se mitä tämä asema-aukion syytetty on kertonut pitää paikkansa, niin on saattanut käydä niin, että tuossa tapauksessa on sitten käynyt niin, että joku muu on sitten ehkä viimeistellyt tuon teon, joka sinällään on melko törkeä. Se mitä tuossa tilanteessa sitten tapahtui, on se, että syytetty on potkaissut tuota uhria aivan yllättäen, niin että hänen päänsä osui maahan, ja sitten hän ilmeisesti on muita käskyttänyt poistamaan tuon henkilön paikalta, ja mitään muuta ei sitten ole tapahtunut. Skinheadit ovat henkilöitä, joita pelätään liikkeen aggressiivisuuden sekä sen avoimen väkivaltaisen ilmiasun takia, ja sen jäseniä on lehdistön väitteiden mukaan osallistunut esimerkiksi syyttäjiä vastaan suunnattuihin iskuihin esimerkiksi Ruotsissa sekä Saksassa, ja heidän tunnuksiaan on nähty myös sellaisissa tilanteissa, missä esimerkiksi pakolaiskeskuksia on poltettu. Eli he ovat todella pelättyjä ihmisiä, joita on helppo syyttää lähes kaikesta, mitä kaupungissa tapahtuu.

Henkilö sitten kävi sairaalassa näyttämässä vammojaan, ja lähti kotiin. Mutta sitten hän kuoli viikon kuluttua, joten olisiko käynyt niin, että joku oli sitten käynyt vähän ”juttelemassa” lisää tuon uhrin kanssa, ja sitten ehkä käyttänyt tuota asema-aukiolla tapahtunutta pahoinpitelyä hyväkseen, ja tehnyt hänelle sellaista väkivaltaa, mikä johti kuolemaan. Eli tässä tapauksessa tuota syytettyä siis esitetään jengin johtajaksi, joka komenteli muita tuossa tilanteessa. Mutta kuten tiedämme, niin viikon päästä tapahtunut kuolema on melko pitkän ajan päästä tapahtunut, joten hyppikö joku sitten uhrin päällä, eli johtuiko kuolema sitten ehkä revenneestä pernasta, koska aivoverenvuoto olisi vienyt henkilöltä liikuntakyvyn. Ja toki päähän potkiminen olisi tuollaisen aivoverenvuodon aiheuttanut, ja mielestäni kyseessä on melko kova teko, vaikka ”tarkoitus ei olisikaan tappaa”, koska tuon miehen olisi pitänyt tietää se, että jos uhri kaatuu taaksepäin, ja iskee päänsä maahan, niin seurauksena voi olla kallomurtuma aivoverenvuoto. Tässä tapauksessa potku osui rintaan, ja uhri kaatui taaksepäin iskien päänsä maahan.

Saturday, October 1, 2016

Jotkut ihmiset näkevät heikkouden "oikeutuksena" toisen uhkaamiselle sekä alistamiselle


Valtioita sekä ihmisiä yhdistää yksi asia, nimittäin se, että toisen heikkous ikään kuin yllyttää näitä toimijoita uhittelemaan naapureilleen. Syy tähän on se, että valtio on ikään kuin makro-organismi, ja sen johto on samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin. Toisen heikkous koetaan usein sellaisena asiana, että sitä saa käyttää hyväksi silloin kun se vahvemmalle osapuolelle sattuu sopimaan. Tästä ovat hyvinä esimerkkeinä esimerkiksi tilanteet, missä toimittajat kuvaavat mellakkapoliisien työtä tai sitten jotain kriisiä tai tekevät raportteja vaikkapa varusmies esimiesaseman käytöstä, varsinkin jos heillä sattuu tämä asema olemaan.

Niissä näytetään aina sitä, mikä on vahvempi osapuoli, ja ainakin ennen työpaikkariitoja koskevissa TV-jutuissa oli tapana se, että studioihin kutsuttiin  vain työnantajien edustajia, jotka sitten kertoivat tietenkin vain oman näkemyksensä asioista. Eli korostettiin yrityksen mainetta, sekä sitä, että kaikki toiminta oli laillista. Mutta koskaan ei muistettu mainita sitä, että esimerkiksi lakimies ei koskaan saa puhua asiakastaan eli päämiestään vastaan

Eli vaikka jotain ihmistä kohdellaan niissä ohjelmissa hiukan halventavasti tai esimerkiksi kommenteista kuvastuu halveksiminen, niin on mukavaa olla vahvemman puolella. Tämä tarkoittaa sitä, että lakimies ei saa toiminnallaan vaarantaa asiakkaansa puolustusta, jonka on oltava lain mukaan paras mahdollinen. Enkä myöskään kuvittele sitä, että kukaan yhtiön hallinnossa työskennellyt henkilö koskaan olisi muutenkaan puhunut missään pomoaan vastaan, koska se olisi varmasti tehnyt hänen asemastaan vaikean, ja kuten tiedämme, niin puolustusvoimat on tässä mielessä vain yksi työnantajista.

 Kun puhutaan valtion johdosta, niin esimerkiksi sotilasparaatit sekä niissä esitellyt ydinaseet ja kaiken maailman kung-fu-esitykset varmasti aiheuttavat noille valtionpäämiehille samanlaisia testosteroidimäärän lisääntymisiä kuin normaaleillekin ihmisille. Tässä tekstissä sana "normaali ihminen" tarkoittaa tavallista henkilöä, joka työskentelee normaalissa työpaikassa eikä omaa valtion johtajan asemaa, mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että hänen vaikutuspiirinsä ei niin suuri ole kuin valtion päämiehillä, joilla on käytössään suuri määrä ihmisiä, jotka tottelevat hänen käskyjään.

 Kun ajatellaan esimerkiksi suuria sotaharjoituksia, joissa hävittäjät lentävät ja aseet paukkuvat, niin silloin joukko Suomen toimittajia saa samanlaisia kohtauksia, missä ikään kuin osoitetaan omaa miehekkyyttä ja selvästi vihjaillaan muiden ihmisten saavan vähän kakkaa punttiin, kun edessä on se "ihana miesten koulu", ja siellä sitten on omaa särmikkyyttä osoitettu koko ryhmän edessä. Silloin muistetaan mielellään joskus parikymmentä vuotta sitten tapahtuneet asiat, ja varsinkin jos joku harjoituksen johtajista sitten käyttää samaa nimeä, kuin kauan sitten vankilaan toimitetulla jengipomolla, niin se on joillekin yllykkeenä sille, että he kuvittelevat sitten saavansa tehdä mitä huvittaa jollekin harjoitukseen osallistujalle. Ja siinä usein sitten alkaa tuo arvostelukyky pettää, kun joukossa tyhmyys tiivistyy, ja kun paikalla on vain niitä reservin esimiehiä, niin siinä sitten tulee puhuttua vähän sellaista, mitä ei ehkä tuo henkilö muuten olisi puhunut.

Jos puhutaan esimerkiksi siitä, mitä tarkoittaa sana "trollaus", niin kannattaa muistella kappaleen "Fredricus Rex" , joka jatkuu sanoilla "meine könig und herr (Fridericus rex, kuninkaani ja herrani" sanoja, joissa saksan keisarinna sitten oli littynyt yhteen ranskalaisten kanssa tai Pyhä saksalais-roomalainen valtio kapinoi keisaria vastaan. Siinä laulussa on mainittu normaalit trollaukset eli yllytykset, joita käytetään petturien etsimiseen joukkojen parista. Tarkoitus oli se, että esimerkiksi joku onneton menisi sitten kertomaan halustaan pettää maansa Saksan keisarinalle. Siinä varmasti oli sen jälkeen ilo ylimmillään, kun joku "von Papier" marssi kuninkaanlinnaan kertomaan halustaan palvella ranskan kuningasta.

 Eli jossain tapauksessa sotaharjoituksen johtoa esitetään esimerkiksi Helvetin Enkeleiden johtajien sukulaisina tai muina vastaavina henkilöinä, niin silloin monilta unohtuu sellainen asia, että armeija on valtion käytössä oleva väline, eikä mikään kenraalin tai muunkaan upseerin yksityisasia, Siellä on rikoslaki voimassa kaikilta osin, eikä mitään poikkeuksia sitten ole olemassakaan.

 Enkä oikein ymmärrä sitä, miksi joku oikeasti edes voi kuvitella sitä, että joku korkea upseeri tekisi yhteistyötä jonkun katujengin kanssa, vaikka tietenkin se voi teoriassa olla mahdollista. Kuitenkin kenraalikunnan tai ylipäätään upseerikunnan taustat tutkitaan erittäin tarkasti, ja sieltä hyvin harvoin löytyy mitään sen suurempia yhteyksiä mihinkään MC-kerhoihin. Nuo asiat tulevat hyvin helposti esiin silloin kun kadettikouluun pyrkijä on varusmieskouluttajana joukkonsa edessä. Meillä suomessa on tapana se, että armeijassa tehdään vain niitä asioita, mitä valtion edustajat käskevät. Se mitä jossain muualla tehdään on tuon toisen valtion asia.

Fridericus Rex-kappale liitteenä https://www.youtube.com/watch?v=8uIPG-UrANM

pseudotiedetta.blogspot.fi

Gravitational lensing can uncover dark matter.

“Artist’s impression illustrating how wave-like density patterns produced by ultralight dark matter could warp space and alter the path of l...