Skip to main content

Posts

Showing posts from January, 2017

Salaliittoteorioista sekä niiden käytöstä ihmisten tiedonsaannin vääristämisessä, kun keskustellaan esimerkiksi Kauko Juhantalon kaltaisesta ministeristä, joka unohtaa jäävätä itsensä lain valmistelusta

Jos olette lukeneet kirjan nimeltään ”Nimeni on Fletch”, niin silloin tiedätte, millainen valta lehtien päätoimittajilla on. On paljon kirjailijoita ja toimittajia, jotka kirjoittavat asioista vastuuttomasti, tai ainakin niin että totuus vääristyy niin, että koko juttu vesittyy tai sen sisältö vääristyy. Kun puhutaan esimerkiksi salaliittoteorioista, niin silloin varmasti on helppoa nimitellä niihin uskovia ihmisiä jotenkin häiriintyneiksi tai sitten heitä voidaan nimittää ”tyhmiksi”, vaikka kukaan ei koskaan ole edes noista salaliitoista puhunut yhtään mitään. Kun toimittaja lähtee tekemään juttuaan, niin hän voi suoraan lähteä liikkeelle teemahaastattelusta, mikä tarkoittaa sitä, että hän menee haastattelemaan jotain ihmistä. Ja silloin tietenkin vastuu siitä, mitä lehtiin kirjoitetaan on toimittajalla. Eli hän voi joko kirjoittaa siitä, mitä hänen pöytäänsä vastapäätä istuva henkilö todella sanoo, tai sitten toimittaja voi tehdä niin, että hän tekaisee vastaukset. Samoin ku

David Morrellin kirjoittama "Ruusun veljeskunta" ("Brotherhood of the Rose", 1983) kertoo kahdesta agentista, jotka kääntyvät kouluttajaansa vastaan, sekä mutkikaasta isäsuhteesta.

David Morrellin kirjoista ensimmäinen, jonka luin oli nimeltään ”Ruusun veljeskunta” (Brotherhood of the Rose, 1983). Tuossa kirjassa on kaikki ne ainekset, jotka tekevät siitä melko vakuuttavan oloisen agenttikirjan, missä tietenkin on paljon väkivaltaa, mutta kuitenkin kirjassa on hiukan normaalia syvällisempi aspekti, joka ilmenee esimerkiksi sen päähenkilöiden henkilöllisyyden sekä identiteetin luomisessa. Kirjan varsinainen päähenkilö on koulukodin sekä erään toverinsa kautta CIA:han ajautunut ”Saul Chrisman”, joka on kuulemma juutalainen, ja sitten tietenkin tuon identiteetin pohjalta voitaisiin ajatella niin, että hän saattaisi olla jonkun sotarikollisen poika, ja juutalaisen identiteetin piti sitten suojella häntä siltä, että tuo mies alkaisi kysellä menneisyytensä perään. Hänet vie CIA-miesten vaikutuspiiriin eräs toinen koulukotipoika ”Christopher ”Chris” Kilmoonie”, jonka salaperäinen ”Elliot” on ottanut huostaansa sekä valvontaansa. Kirjan sisältö ei etene kronolog

Venäjän kaksoiskansalaisuuden omaavaa henkilöä ei enää päästetä maamme asevoimien virkoihin.

Puolustusvoimien Scania-tankkiauto Puolustusvoimamme eivät enää huoli töihin henkilöitä, joilla on venäjän passi. Tämä saattaa kuulostaa syrjimiseltä, mutta kuitenkin on olemassa sellaisia ajatuksia, että venäjän passin omaavat henkilöt urkkisivat maamme käytössä olevan kaluston suorituskykyä sekä esimerkiksi sellaisia tietoja, jotka koskevat ohjusten tai taktisten viestilaitteiden taajuuksia. Samalla on pelko siitä, että venäjän asevoimat kouluttaisi maassamme asevelvollisuutta suorittamaan lähtevistä henkilöistä ensin vaikka sotatieteen tohtoreita, jotka sitten lähetetään maahamme asevelvollisuutta suorittamaan, ja sitten he voisivat siirtyä hakemaan virkaa puolustusvoimista eli ilmoittautua kadettikoulun valintaprosessiin mukaan. Sitten voisi käydä niin, että GRU:n agentti pääsisi maassamme korkeaan sotilaalliseen virkaan. Tuossa virassa toimiessaan hän voisi esimerkiksi tarjota väärää tietoa maamme asevoimien asioista maailman medioissa, tai muuten vahingoittaa maamme mainet

Tässä hyvä esimerkki siitä, kuinka väärä tai liioitteleva otsikointi myy: potkut sai Obaman oikeusministeri

Trumpin antamia potkuja käsitellään otsikossa, kuin ne olisivat suuri asia. Sitten tekstissä lukeekin, että potkut saanut henkilö oli edellisen presidentin virkaansa nimittämä henkilö. Eli melkoinen ero on sillä, mitä otsikko kertoo, ja mitä todella on tapahtunut. Missään nimessä mikään suuri asia tällainen toiminta ei ole, ja kuitenkin tuo ministeri olisi saanut kohta lähteä. Kun puhutaan tällaisesta otsikoinnista, niin totta kai sillä saadaan paljon lukijoita, joille ikään kuin kerrotaan, kuinka suuri tyranni tämä herra Trump sitten oikeastaan onkaan. Mutta tekstistä sitten ilmenee vähän muuta. Kuitenkin otsikko ei sinällään ole mitenkään harhaanjohtava sinällään, eli kyllä tuo oikeusministeri sitten erotettiin, mutta olisiko sitä voinut vähän pienemmällä otsikolla käsitellä. Itselläni on joskus muuten käynyt mielessä, että onko lehdistöllä velvollisuutta korvata asiakkailleen lehti, jota on myyty esimerkiksi juuri harhaanjohtavalla tai liioittelevalla otsikolla, missä esimerk

Stanley Kubrikin "Kellopeliappelsiini" heijastelee modernia ja ehkä hyvinkin vaarallista näennäisen liberaalia trendiä, missä ongelmia hoidetaan psykokirurgialla mieluummin kuin vankiloilla

Vuonna 1971 Stanley Kubrik niminen ohjaaja teki elokuvan nimeltään Kellopeliappelsiini (Clockwork orange), joka on kuuluisa kohtauksesta, missä päähenkilöä koulutetaan olemaan "hyvä ja positiivinen ihminen". Tuon britanniassa kuvatun elokuvan maailma on ikään kuin fantasiaa, missä väkivaltainen nuorisoryhmä terrorisoi ihmisiä, ja sitten myöhemmin heidät pidätetään, ja viedään kasvatuslaitokseen, missä käytetään erityisiä psykokirurgisia menetelmiä noiden ihmisten kouluttamiseen. Elokuvan lopussa sitten tuo "uudesti" syntynyt johtaja saa kohdata itsensä ja väkivaltaisuutensa, kun hän menee tapaamaan entisiä tovereitaan. Tuo lähes kulttimaineeseen noussut elokuva heijastelee aikakautensa ilmiöitä kuten LSD:tä sekä Vietnamin sodan kauhuja. Elokuva ei ole koskaan menettänyt ajankohtaisuuttaan, ja sitä voidaan pitää erään nykyään vallalla olevan yhteiskunnallisen trendin ilmentymänä. Tässä trendissä vankeja kohtaan osoitetaan liberalismia sekä ymmärrystä, ja siinä

Ihmisarvoinen elämä sekä sairaalan vastuu siitä, "mikä on potilaalle parasta", ei ole sama asia kuin se, "mikä parasta henkilökunnalle"

Lääkärit sekä muut sairaalan työntekijät ottavat jatkuvasti vastuuta toisen ihmisen elämästä, ja sen takia täytyy sanoa, että heillä on työssään valtava vastuu. Mutta tuon asian takia esimerkiksi lääkärin koulutus kestää niin kamalan kauan. Ja tällä hyvin pitkällä koulutuksella varmistetaan, että kovin houkutteleva asia ei tuon viran ja velvollisuuden väärinkäyttö ole. Jos lääkäri käyttää virkaansa sekä asemaansa väärin, niin silloin hän tekee rikoksen, joka vie koko hänen elämänsä roskakoriin. Tuo lääkärin viran väärinkäyttö on näet sellainen asia, että sitä ei voida kuin kauhulla ajatella. Itse olen joskus miettinyt sitä, että mistä minä tiedän mitä lääkäri oikeastaan tekee, tai että parantaako hän minun sairauksiani. Eli antaako hän oikeaa lääkettä tai poraako hammaslääkärini oikeasti reikää hampaassani? Tietenkin tiedän että turvajärjestelmä on olemassa, ja että hänen pitää lähettää raportteja sekä röntgenkuvia valvoville lääkäreille, ja tietenkin diagnoosit pitää tehdä oikein

Suljetut nettiryhmät ja niiden jäsenten harjoittama vihakirjoittelu voivat johtaa rikosepäilyyn

Suomessa on paljastunut suljettu nettiryhmä, jonka jäsenet haaveilevat poliittisista murhista sekä keskitysleireistä, joten kai nämä henkilöt sitten ovat kovin ylpeitä itsestään. Suljettujen nettiryhmien ongelma nimenomaan tietoturvan kannalta on se, että niissä ei kukaan ulkopuolinen pääse sanomaan, milloin joku henkilö menee liian pitkälle kirjoittelussaan. Samoin suljettujen nettiryhmien ongelma on siinä, että ne saattavat olla kenen hyvänsä ylläpitämiä. Eli niiden avulla voidaan esimerkiksi jakaa poliisikoulun pääsykoevastauksia, tai muuta tietoa jota pidetään luottamuksellisena. Kun puhutaan äärioikeistolaisesta väkivallasta, niin tuota ilmiötä koskeva kirjoittelu sekä kirjoittajien äänensävy paljastaa sen, että ainakin joissain tapauksessa on käsitetty, että poliisi on ikään kuin noiden henkilöiden puolella. Ja muutamissa tapauksissa esimerkiksi poliisimies on ainakin ulkomailla antanut noille skineille joidenkin heistä kriittisesti kirjoittavien henkilöiden ajoneuvojen reki

Miksi platoninen ajattelutapa mairittelee sotilaita?

Platonilainen ajattelutapa miellytti nimenomaan spartalaisia sotilaita, koska se ikäänkuin vapautti heidät vastuusta, kun puhutaan sodista. Eli hän teki sotilaista ikään kuin vain käskyjen vastaanottajia tai välittäjiä, kun taas valtiossa valtaa pitivät hänen valtiomallissaan filosofit, jotka sitten myös kantoivat vastuun päätöksistään. Eli Platon tekee omassa filosofisessa mallissaan ihannevaltiosta sellaisen, että tuon hänen valtionsa käskyt jakaa filosofien ryhmä, joka johtaa kaikkea toimintaa ikään kuin kasvottomasti, ja jonka edustajia nuo sotilaat sitten ovat. Toisin sanoen nämä taistelijat, tai miksi heitä nyt sanotaan ovat valtion johtajien edustajia helootteihin eli orjiin, joiden asema on lähinnä sellainen, että heitä tarvitaan tuossa Platonilaisessa ihannevaltiossa ainoastaan välttämättömään tuotantoon, ja kuten varmaan kaikki arvaavat, niin Platon ei jostain syystä asettanut sotilaalle muuta velvollisuutta kuin taistella valtion nimissä kaikkia vihollisia vastaan, mitä

Uhkakuvat ovat aina olleet valtion johtajille tärkeitä asioita, koska niiden avulla on saatu kansa pidettyä aisoissa.

Suomen Pankin aulassa olevissa freskoissa esiintyy Louhi-hahmo, joka on oikeastaan meidän kansallinen versiomme uhkakuvasta. Tuo “Louhi-hahmo” on oikeastaan samanlainen universaali  uhkakuvan symboli riippumatta siitä, missä päin maailmaa tuota uhkakuvaa esitellään. Pakanuuden ajalta peräisin olevassa käsityksessä vihollisesta tai uhasta, on havaittavissa samanlaisia asenteita maasta riippumatta. Vihollinen esitellään omalle kansalle jotenkin naismaisena sekä samalla myös ovelana sekä viettelevänä persoonana, jonka omat taistelijat sitten voittavat. Uhkakuva on kaikille maailman valtioille yleensä aivan samanlainen, riippumatta siitä, millainen valtio- tai millä vuosisadalla tuota uhkakuvaa käytetään perustelemaan esimerkiksi hyökkäys toiseen valtioon. Uhkakuva liittyy universaaliin vallankäyttöön, ja varsinkin ulkoisia uhkakuvia käytetään hyväksi ihmisten ehkä hyvinkin oikeutettujen sisäpoliittisten vaatimusten hillitsemisessä sekä kansan rivien kokoamiseen hallitsijan taakse

Maahantulokielto tiettyjen maiden kansalaisille voi olla erittäin vakava asia, mutta sitä perustellaan sillä, että noiden maiden asiat eivät ole viranomaistoiminnan osalta kunnossa

Mobiiliteknologia on äärimmäisen tärkeää terroristien yhteydenpidon kannalta ja niiden akilleen kantapää on SIM-kortti Nyt sitten USA:n uusi maahantulokieltoasetus, mikä koskee Syyrian, Irakin, Iranin, Jemenin, Libyan, Somalian ja Sudanin kansalaisia mukaan lukien kaksoiskansalaiset on astunut voimaan, ja sen tarkoitus on vahvistaa kansallista turvallisuutta. Noiden maiden ongelmana on nimenomaan islamismi, sekä se että niiden johto ei ikään kuin suostu tuomitsemaan terrorismia, tai sitten tee mitään terroristien toiminnan estämiseksi. Eli niissä toimii ainakin epävirallisia terroristien koulutuskeskuksia eli leirejä, missä annetaan ideologista sekä aseenkäyttöä koskevaa koulutusta ja myös valmistetaan noiden järjestöjen propaganda-aineistoa. Kuitenkaan viranomaiset eivät tee mitään, jotta tuo toiminta saadaan loppumaan, tai sitten iso osa maasta on jonkun muun kuin virallisen hallituksen valvonnassa, jolloin esimerkiksi henkilöllisyyden tarkka  toteaminen sekä sitä kautta

Miksi Vesa Frantsilan tapaus on nyt esillä niin suurella volyymillä?

Vesa Frantsila katosi 16 vuotta sitten mystisesti ollessaan pakettimatkalla Kreetalla, mistä hän sitten oli päätynyt Puolaan, ja kertoi sitten siellä maamme konsulaattiin, että hänet oli ryöstetty. Eli tuossa tapauksessa itse hiukan ihmettelen, että miten Kreetalle ilmeisesti turistimatkalla ollut henkilö oli sitten joutunut Puolaan? Vasta noin vuosi sitten oli tuosta katoamisesta tehty ilmoitus, ja ilmoituksen tekijä on ollut isännöitsijä, joten mitkään kovin laajat eivät tuon miehen seurapiirit ilmeisesti kuitenkaan olleet, kun ei häntä kukaan ollut kaivannut. Tietenkin on mahdollista, että tuo mies on lähtenyt seurueen mukana Kreetalle, ja sitten ostanut lennon Puolaan. Niin hän varmasti on tehnyt, koska muuten ei tuota yhteydenottoa maamme Puolan edustustoon olisi tullut, mutta syy tällaiseen omituiseen toimintaan olisi mukava saada selville. Samoin Vesan asunnosta oli löytynyt outoja lappuja, ja myös hiukan omituiselta vaikuttaa se, että miksi hän oli tehnyt tuohon asuntoon v

Meksikon muurilla voi olla hyvin laaja-alaisia vaikutuksia alueen eläimistöön

JLENS-ilmalaiva Trump puhuu aikeestaan rakentaa muuri Meksikon rajalle, ja kyseessä on erittäin tärkeä asia, mikäli hänen toimintaansa ajatellaan. Se miten tuo mies aikoo muurin teettää aiheuttaa tietenkin hiukan keskustelua, eli hän aikoo teettää työn meksikolaisella urakoitsijalla, ja rajan vaatimat elektroniset turvajärjestelmät tulee ilmeisesti asentamaan USA:n liittovaltion alihankkija, joka myös toimittaa laaduntarkkailijat sekä osan muustakin tekniikasta tuolle työmaalle. Tätä muuria kritisoidaan jatkuvasti siitä, että se eristää USA:n eteläisestä rajanaapuristaan, ja muodostaa elintasoseinämän noiden maiden väliin.  Kuitenkin rajaseudun ihmiset varmaan ovat ainakin USA:n puolella iloisia tuon muurin rakentamisesta, koska he saattavat pelätä noita laittomia maahanpyrkijöitä todella paljon, koska ainakin muiden tietojen mukaan monilla USA:aan laittomasti yrittävistä ihmisistä on ainakin jokin laiton syy maahantuloon, mikä ei tapahdu virallisten raja-asemien kautta, ja jois

Vihdoin puolustusvoimat teki tietojenkäsittelyn sekä tietoturvan kannalta järkevän ratkaisun

Puolustusvoimat hankki uuden puhelimen, joka on kasattu kotimaassa, mikä tekee siitä erittäin turvallisen verrattuna muihin puhelimiin. Kansallinen turvallisuus vaatii sitä, että puolustusvoimien työntekijät käyttävät kotimaassa valmistettuja puhelimia, koska jos ulkomainen toimija lisää noihin puhelimiin omia koodejaan, niin silloin ne voivat muuttua kuuntelulaitteiksi tai laitteiksi, joilla esimerkiksi WLAN-verkon liikenne sitten voidaan ohjata kolmannen osapuolen laitteisiin, ja siksi sen valinta on erittäin tärkeää. Kun puhelimeen asennetaan haittaohjelmia, niin se voi tapahtua joko sujauttamalla ne päivitysten mukana puhelimeen. Tai sitten joku komponentti ohjelmoidaan toisin, eli se ohjelma kirjoitetaan esimerkiksi sen rom-piiriin, joka toimii puhelimessa kuin se toimii myös tietokoneissa. Temppu perustuu TCP/IP-protokollan heikkouteen, jossa data toimitetaan eräänlaisina paketteina, ja silloin joku voisi teoriassa sitten lisätä omia pakettejaan noiden virallisten datapakett

Trump ja vesikidutuksen palauttaminen voivat johtaa vakaviin ihmisoikeusrikkomuksiin

Trump haluaa palauttaa vesikidutuksen takaisin käyttöön. Tämä voi vaikuttaa hyvin julmalta toiminnalta, mutta vankeinhoito on äärimmäisen julma laitos, ja toisaalta vankiloiden tarkoitus on pelottaa ihmisiä. Ja näin ollen vesikidutus voi olla hyvin tehokas toimenpide, jolla avataan kuulusteltavan suu melko tehokkaasti. Kyseessä on niin sanottu kevyt kidutusmenetelmä, missä uhrin kasvoille kaadetaan vettä joko kankaan läpi tai sitten kasvojen ollessa paljaina, jolloin kohde näkee kuulustelijan kasvot. Tai jos tuolloin halutaan salata henkilöllisyys, niin tuon kuulusteltavan kasvoihin suunnataan lamppu, joka häikäisee kohdetta, jolloin hän ei voi tunnistaa kuulustelijaansa. Tuolla menetelmällä pyritään tekemään kuulusteltavan olo mahdollisimman ikäväksi. Samoin pyritään “kannustamaan” häntä kertomaan kaikki, asioista mitä kuulustelija häneltä kysyy. Kevyeen kidutukseen kuuluvat sitten myös erilaiset alistamisen keinot, kuten ihmisen kiinnittäminen alustaan, ja hänen silmiensä pei

Talvisodan henki ei ehkä nykyään riitä kun maatamme puolustetaan, mutta ainakaan ei kannata antautua taistelutta. Mutta toisaalta ei ole hyvä, että armeijassa palvelee vain niitä, jotka suhtautuvat siihen positiivisesti

Maanpuolustuksen kohdalla on maassamme erittäin paha tasa-arvoa koskeva ongelma, koska naisten ei tarvitse käydä edes kutsunnoissa. Kuitenkin pitää miettiä sitä, että olisiko meidän pakko siirtyä puhtaaseen ammattiarmeijaan, minkä vahvuus olisi noin 10 000 miestä ja naista? Toki voidaan sanoa, että reserviläisten taistelutaidot tai koulutus ei ole riittävä tämän päivän sotaan, mutta niin varmaan ajateltiin myös vuonna 1939.  Eli pelkkä koulutus tai varusteet eivät tuolloinkaan taanneet Neuvostoliiton voittoa, vaan syntyi käsite ”Talvisodan ihme”. Jos puhutaan esimerkiksi puhtaasti tuosta ammattiarmeijasta, niin tietenkin se on valtava hyvin koulutettu sekä iskukykyinen vaihtoehto, jolla on tarpeellinen koulutus sekä motivaatio hoidella myös kansainvälisiä tehtäviä. Mutta kuitenkin voidaan sanoa, että pelkkä hyvin motivoiduista ammattilaisista koostuva armeija ei kuitenkaan ole ehkä sisäpoliittisesti kovin hyvä vaihtoehto sikäli, että tuollainen asevoima sitten aiheuttaa turvallisu