Mietelmä maailman tuhovoimasimmista aseista, joiden rinnalla jopa "kuolemantähti" vaikuttaa lasten lelulta

Taitelijan näkemys HAVE STING projektin
ratatykistä. Tuon välineen magneetti- eli Gauss-rata
voitaisiin vetää sisään kun tuo ase
lähetetään kiertoradalle 

Taistelusateliitteja eli ”kuolemantähtiä” koskevia tutkimuksia on tehty sekä USA:ssa että Neuvotoliitossa vuosikausia. Ja hakkeri Gary McKinnon toi aikoinaan osaltaan esiin tuollaisten salaisten sekä tuhovoimaisten avaruusasemien sekä taisteluvälineiden olemassaolon. Kyseessä ovat ensinnäkin MIR-aseman kaltaiset välineet, joihin on joko asennettu pommeja tai ohjuksia sekä ratatykkejä tai muita aseita, joita uskotaan yleensä olevan olemassa vain esimerkiksi jossain tieteiselokuvissa. Toinen tapa toteuttaa noita avaruushävittäjiä on rakentaa pieniä sukkuloita, joilla voi lentää esimerkiksi vain yhden tai kahden hengen miehistö, ja niiden ulkonäkö voi olla hyvin paljon esimerkiksi F-35 JSF:n näköinen.

Noiden pienoishävittäjien lisäksi on kehitetty mm. valtavaa automatisoitua ratatykkiä, jonka koodinimi olisi ollut ”HAVE STING”, ja joka olisi kiihdyttanyt ammuksen 56 000 kilometrin tuntinopeuteen. Tuollaisella välineellä olisi voitu tuhota kokonaisia kaupunkeja. Kyseisen ase olisi toteutettu siten, että avaruuteen olisi ammuttu ydinreaktori, joka olisi keittänyt nestevetyä sekä happea, joilla se olisi sitten kiihdyttänyt turbogeneraattoria, joista saatavaa sähkövirtaa olisi käytetty tuon aseen gauss-kiihdyttimessä, joka kiihdyttänyt ammuksia sellaiseen nopeuteen, että kineettinen energia olisi tuhonnut ehkä kokonaisia kaupunkeja. Tuo väline sitten hylättiin liian utopistisena, ja tuon reaktorin lähettämistä kiertoradalle pidettiin liian riskialttiina.

Tuota asetta vastaan kehitettiin "Polyus"eli massiivinen laserase, joka kuitenkaan ei koskaan ehtinyt kiertoradalle, koska sen kantoraketti hajosi ennen aikojaan. "Polyuksen" kaltaisten avaruusaseiden ongelmana on rekyyli, jos käytetään esimerkiksi tykkiä tuon välineen tuholaitteen ampumiseen. Tuolloin se pitää varustaa moottoreilla, joilla kompensoidaan tykin aiheuttamaa rekyyliä, jotta tuo väline pysyisi oikealla radalla.  Rekyylin takia nuo taistelusatelliitit pitää varustaa laserseilla, jotta rekyylin vaikutus niiden lentorataan saadaan eliminoitua. Muuten tuo laite lähtee hyvin helposti kieppumaan avaruudessa. 

Tuosta satelliittista on myöhemmin kaavailtu aurinkoenergiaa hyödyntävää versiota, joka perustuu siihen, että aurinkoenergiaa käytetään noiden magneettien Ja tietenkin myös natsien ”SONNENGEWEHR” joka olisi 100m laajuinen peili voidaan nykyään toteuttaa erittäin tehokkaasti, nimittäin vaikka natseilla ei iloksemme ollut mahdollisuutta rakentaa tuollaista valtavaa avaruuteen sijoitettua peiliä, joka olisi koonnut valtavasti auringonvaloa yhteen kohtaan, ja tuolloin kyseinen peili olisi kyennyt polttamaan maassa olevia kaupunkeja tuhkaksi. Myös ohuella heijastavalla pinnalla pinnoitetulla mylar-polymeerilla voidaan tuollainen "Sonnengevehr" toteuttaa tehokkaasti, ja sitten sitä voidaan käyttää myös muita satelliitteja vastaan. Eli tuolloin tätä parabolista aurinkopeiliä käytetään kreikkalaisen polttopeilin tavoin. Uudemman mallin tuosta välineestä kehitti myöhemmin samainen ”Star Wars”-ryhmä, joka vastasi sitten ”Have Sting”-projektista. Tuossa uudemmassa versiossa avaruuteen lähetettäisiin sitten tuhansia normaaleja peilejä useilla satelliiteilla, jota voidaan ampua mannertenvälisillä ohjuksilla kiertoradalle.

"Polyus" -satelliitti

Tuolloin kyseessä on "Sonnengewehrin" hajautetusta mallista, jossa sadat tai tuhannet ehkä noin 2,0 metrin läpimittaisilla peleillä varstetut satelliitit sitten suuntaisivat nuo valonsäteet samaan pisteeseen, jolloin tuo laite kuumentaisi kohteen todella kuumaksi. Mutta kuten varmaan tiedämme, niin Neuvostoliitto oli osittain oikeassa USA:n avaruussukkulan suhteen, eli mikään avaruusalus ei ole puhtaasti siviiliväline,vaan toki myös tuon avaruussukkulan lastitilaan voidaan asentaa ydinkärkiä. Mutta avaruudessa voidaan testata sellaisia välineitä, joiden tuhovoima riittää kokonaisen planeetan murskaamiseen. Tuollainen väline voisi olla se legendaarinen ”Tellerin pommi”, eli antimateriasäliö, joka ammutaan jotain planeettaa päin, jolloin sen tuhovoima voisi tuhota kokonaisen planeetan.

Toki antimateria ioneja voidaan käyttää myös ionitykissä, joka ampuu jupiterin kokoluokan planeetan tai repiä jopa tähden kappaleiksi. Tuollainen antimateria-ionitykki olisi samanlainen kuin normaali ionimoottori tai ionitykki, paitsi että se toimittaa kohteeseen antimateriaa, kun tavallinen ionitykki sitten ampuu kohteeseen normaaleja ioneja. Ionimoottorin muuttaminen ionitykiksi käy käden käänteessä, eli tarvitaan kaksi sisäkäistä ionikanavaa eli hiukkaskiihdytintä, joista toisesta ammutaan positiivisesti- ja toisesta negatiivisesti varattuja ioneja. Ja myös antimateriaa voidaan muodostaa hiukkaskiihdyttimellä siten, että hiukkaskiihdyttimessä liikkuvien hiukkasten varaus muutetaan vastakkaiseksi. Tällaiset välineet ovat joidenkin ihmisten mielestä kuitenkin kohtuuttoman tuhovoimaisia, joten niiden rakentamiseen kyllä on puututtu.

Näitä välineitä jostain syystä kuitenkin ideoidaan jatkuvasti sekä USA:n että muiden maiden asetekniikan asiantuntijoiden päiden sisällä. Mutta se mikä sitten kuitenkin on mielestäni hiukan outoa, on se että tällaisten aseiden kehittely on yleisesti tunnettua toimintaa. Ja samoin McKinnonin varastamissa tiedostoissa on mainintoja ”maan ulkopuolisista virkailijoista” (Non-terrestrial officials), joten mielestäni tuon termin merkitys olisi hyvä selvittää. Eli tarkoittaako se mahdollisesti USA:n ulkopuolella asuvia asekehitykseen osallistuvia tiedemiehiä? Noiden asiantuntijoiden kotimaa voi olla esimerkiksi joku USA:lle vihamielinen maa, ja siksi heistä ehkä käytetään tuollaista nimeä.

Mutta toisaalta tuo asia voisi tarkoittaa myös esimerkiksi kloonaamalla tuotettuja tutkijoita tai mitä tahansa muuta tuolta väliltä. Eli oletteko koskaan ajatelleet esimerkiksi sitä, että joku henkilö osoittaisi jo nuorena intoa sekä osaamista vaikka avaruustekniikan tai tietojenkäsittelyn saralla, ja hän sattuisi asumaan vaikka Intiassa tai Pakistanissa. Tuolloin hänen vanhempansa voitaisiin jäljittää, ja heidän sukusolunsa varastaa. Eli esimerkiksi kappale tuon henkilön isän kivestä sekä äidiltä otettuja munasoluja takaisi sen, että asiantuntijat voivat luoda tuon ydintiedemiehen kopion. Tuolla tavoin voidaan sitten tehdä ”aivovarkaus”, ja tuo keinosiemennyksen avulla luotu henkilö voidaan sijoittaa sellaiseen kouluun, missä häntä kannustetaan opiskelemaan esimerkiksi insinööritieteitä tai matematiikkaa, jonka jälkeen hänet sitten voidaan kouluttaa ydinfyysikoksi.


https://www.youtube.com/watch?v=CHThgtqRfY8


pimeakronikka.blogspot.fi

Hindujen sekä buddhalaisten elämänpyörän merkitys nykyiselle tieteelle, eli rinnakkaisen universumin teoria on kehitetty tuon mallin pohjalta

Kun ajatellaan tuota hinduismiin ja buddhismiin olennaisesti kuuluvaa elämänpyörää sekä sielunvaellusta, niin silloin usein tuota asiaa pohditaan vain teologian kannalta. Mutta tuo teologinen käsite on poikinut upean fysikaalisen teorian rinnakkaisista ulottuvuuksista, joiden välillä voisi ihminen matkustaa. Tuo teoria on kuitenkin vielä pelkkä kyseenalainen kirjoitelma, ja ehkä emme koskaan voi sitä todistaa oikeaksi. Kun puhutaan tieteellisen tai siksi katsottavan teorian empiirisestä todistuksesta, niin voidaan sanoa, että tämä teoria on edennyt hypoteesi, eli teoriavaiheesta konjektuurivaiheeseen, jossa sitä yritetään todistaa tieteellisten koesarjojen avulla.

Mutta kun puhutaan siitä, että tuosta konjektuurista syntyy havainto, mikä osoittaa rinnakkaisten universumien olemassaolon, niin silloin saamme ehkä odottaa sitä, että pääsemme lentämään mustaan aukkoon tai supernovan lähelle, jotta saisimme sitten aikaan tarvittavan energialatauksen. Mutta kuten olen sanonut, niin siihen asti olemme tämän teorian kanssa pysähtyneet konjektuurivaiheeseen, missä tuo tiedeyhteisö odottaa todisteita siitä, että saadaan konkreettisia havaintoja siitä, että onko noita viereisiä universumeita olemassa vai ei.

Ja se että sinne saataisiin lähetettyä luotain, joka kulkee valonnopeudella ei tarkoita että matkaan noihin galaksijoukkoihin kuten Abell 2029.ään kestäisi vähempää kuin 1,2 miljardia vuotta. Eli todella pitkästä matka-ajasta on tuolloin kysymys. Ja toiseen maailmankaikkeuteen ei voida matkata matkassa, vaan tarvitaan valtavasti energiaa, jotta alus voisi sitten pudota pois omasta universumistamme, ja siirtyä samalla seuraavaan eli ehkä käänteiseen universumiin. Tuon energian saa alus vasta, jos se lentäisi mustaa aukkoon.

Me emme näet Maapallolla pysty tuottamaan niin paljoa energiaa, että voisimme ampua luotaimen rinnakkaiseen universumiin. Tuota teoriaa kutsutaan nimellä "parelliuniversumi" tai rinnakkaisuniversumi (Parelled universe) teoria. Se perustuu ajatukseen siitä, että on olemassa toinen universumi, joka kuitenkin sijaitsee muussa kuin meidän kolmiulotteisessa maailmassa, eli ehkä jossain viidennessä ulottuvuudessa.

Oikeastaan tuo parelliuniversumia koskeva teoria tarkoittaa sitä, että on olemassa joukko sisäkkäisiä universumeja kuin helmiä helminauhassa, ja niiden välillä voisi matkustaa, jos vain saadaan aikaan tarpeeksi voimakas energiapurkaus, jotta kappale voidaan syöstä toiseen universumiin. Se kuitenkin vaatisi jopa kaikkein optimistisimpienkin arvioiden mukaan supernovan tehon syöttämistä johonkin alukseen, joka ehkä putoaa tuonne rinnakkaiseen maailmankaikkeuteen. Rinnakkainen maailmankaikkeus ei kuitenkaan ole meille mikään turvallinen paikka, koska siellä saattaa olla esimerkiksi vallitsevana aineena antimateria, joka koskettaessaan meidän normaalia ainettamme räjähtää valtavalla voimalla.

Tai oikeastaan molemmat kappaleet muuttuvat energiaksi. Tämä rinnakkaista universumia koskeva teoria on erittäin kyseenalainen, ja sen mahdollinen todistus kuitenkin saattaa jäädä siihen, kun ihmiskunta ensimmäisen kerran kohtaa lähietäisyydeltä supernovan, jonka me saatamme muodostaa joskus peittämällä tähden valtavilla peileillä, jotka sitten heijastavat sen säteilytehon takaisin tähteen. Ja tuo peilipinta voidaan tehdä miljoonien peiliä kuljettavien satelliittien avulla, jotka sitten ajavat yhteen, ja sitten peittävät tuon tähden peilien avulla. Ehkä tulevaisuudessa käytetään tuota tekniikkaa, jos halutaan luoda madonreikiä eli mustien aukkojen muodostamia "pikateitä" läpi universumin. Mutta muuten emme pysty tuottamaan energiatasoa, mikä tuohon operaatioon tarvitaan.

Tuo rinnakkaisen universumin teoria tuo eteen erään hazadin joka ehkä pitäisi mainita. Se liittyy siihen ajatukseen, että maailmankaikkeus on eräänlainen galaksien superjoukkojen superjoukko. Ja jos jostain toisesta universumista kuitenkin etsiytyisi jokin kappale meidän galaksiimme, niin se voi aiheuttaa sellaisen tilananteen, että koko galaksimme voi räjähtää valtavana kvasaarina. Tämä ajatus perustuu siihen, että esimerkiksi noin Jupiterin kokoinen kappale puhdasta antimateriaa syöksyy omaan galaksiimme, niin se voi vapauttaa niin paljon energiaa, että koko galaksi tuhoutuu. Onneksi tällainen törmäys on hyvin pienellä todennäköisyyydellä varustettu asia. Fred Hoyle joskus kirjoitti kirjan siitä, että Linnunradan keskus räjähtäisi kvasaarina, mutta itse en tuota kirjaa nimeltään Inferno, mutta en tiedä puhutaanko siinä antimateriaa olevan kappaleen törmäyksestä toiseen planeettaan.

Antimateriaa olevan planeetan olemassaolo on tietenkin häviävän pieneen todennäköisyyteen perustuva asia, mutta kun ajatellaan sitä, että meidän materiamme on syntynyt tilanteessa, missä universumissa on ollut hiukan enemmän materiaa kuin antimateriaa, ja annihilaation seurauksena sitten jäljellä on vain tätä meidän materiaamme. Ja jos oletetaan että on olemassa toinen universumi, niin siellä tilanne on saattanut olla vastakkainen, eli siellä vallitsevana aineena on antiaine, missä protoni on negatiivisesti varautunut hiukkanen, elektroni on positiivisesti varautunut eli antielektroni on nimeltään positroni, ja antineutroni taas ainoastaan pyörii eri suuntaan kuin antineutroni.

Ja koska kaikilla hiukkasilla on käänteis- tai peilikuvahiukkasensa, niin siten voidaan olettaa että on olemassa myös antimateriasta koostuvia galakseja. Ja jos tuosta oletetusta antimateriagalaksista irtoaa planeetta, joka voi ehkä päätyä linnunrataan, niin silloin tuloksena voisi olla tilanne, missä koko galaksi on vaarassa, koska niin suuri antimateriankappale osuu johonkin planeettaan, niin silloin gravitaatioaallot sekä tähtienvälinen iskuaalto sekä törmaäysessä syntyvä musta aukko tuhoavat varmasti suuren osan linnunradasta. Toki tuon kappaleen torjuminen on melko yksinkertaista, eli sitä päin ajetaan vain meteoriitti, joka sitten saa aikaan annihilaation, mikä tuhoaa sen välittömästi. Mutta kuitenkin tuo operaatio pitää suorittaa erittäin kaukana omasta galaksistamme, jotta emme sitten joudu sen takia vaaraan.

Eli tuon kappaleen tuhoamisen vaikeutena on se, että sen luokse pääseminen on hyvin vaikeaa, ja löytäminen työlästä, koska antimaterian antama spektriviiva on identtinen nomraalin materian kanssa. Mutta toki tuon kappaleen luokse pääseminen on todella vaikeaa, ja oletetaan että avaruudesta tulee noin 20 gramman painoinen antimaterian kappale, joka osuu Maahan, niin silloin voimme sitten sanoa planeetallemme hyvästejä, ja avaruudessa on antimateriaa. Sitä tulee välillä Maahan asti, jolloin tuo antimateria-ionin törmäys voidaan havaita Maassa olevilla sensoreilla. Se että noita hiukkasia tulee maahan on joskus selitetty sellaisella teorialla, että ne ovat peräisin antimateriasta rakentuneiden tähtien räjähdyksestä.

hkimmo.blogspot.fi

Antimaterian realiteetteja sekä suuria uhkakuvia

Antimateriakäyttöinen aurinkopurje
Kuva I

CERN on paikka, missä tehdään suurienergisiin hiukkasiin liittyvää tutkimusta, ja tuossa tutkimuksessa käytetään hyväksi äärimmäisen voimakkaita magneettikenttiä. CERN:in hiukkaskiihdytin on syklotroni- eli moninkertainen rengaskiihdytin, jossa hiukkasia siirretään paikasta toiseen äärimmäisen voimakkaiden magneettien muodostaman ketjun avulla. Noiden supervoimakkaiden magneettien valmistaminen on ennen ollut ongelmallista, koska sähkövirta saa niissä aikaan pyörteisiä sähkökenttiä, jotka saavat ne kuumenemaan. Tuo kuumenemisen ongelma on ratkaistu jäähdyttämällä nuo magneetit suprajohtavaan tilaan, jossa johtimen värähtelyn loppuessa pääsee virta kulkemaan ilman vastusta, mikä tietenkin eliminoi kuumenemisen ongelman. 

Myös tarpeellisen tehon aikaansaaminen on vaikeaa, koska CERN vie saman verran sähkövirtaa kuin kaupunki, Tuo ongelma on ratkaistu erityisillä kondensaattoreilla, joihin varastoidaan sähkövirtaa, joka sitten johdetaan kiihdyttimeen, kun tarvitaan tuota huipputehoa.Hiukkasia törmäytettäessä toisiinsa äärettömän suurella nopeudella. Tuolla kiihdyttimellä tapahtuva törmäytys tehdään siten, että ensin CERN:issä luodaan muutamia antimateria-hiukkasia, jotka sitten varastoidaan erityiseen varastorenkaaseen.

Antimaterian luominen on teoriassa melko helppoa, eli hiukkasen spin, eli pyörimissuunta vain pitää muuttaa, ja tämä tapahtuu sitten valtavan voimakkaassa magneettikentässä. Tuo magneettikenttä aiheuttaa sitten taivaalle melko erikoisia ukkospilviä, ja siksi tuosta kiihdyttimen aiheuttamasta uhasta esimerkiksi sähkölaitteille keskustellaan erittäin paljon, koska se voi vaarantaa lentoliikennettä. Samoin pelkona on se, että tuo kiihdytin luo keinotekoisen mustan aukon Maan pinnalle, ja teoriassa tuo musta aukko voi saada ilmakehästä ainetta, ja imiessään materiaa itseensä se saa tarpeeksi energiaa muuttuakseen stabiiliksi.

Tai sitten tuo musta aukko imee materiaa itseensä täysin symmetrisesti, jolloin syntyy fuusioreaktio, mitä kutsutaan termillä ”vapaafuusio”, mikä tarkoittaa sitä, että Maapallon ilmakehään syttyy aurinko tai keinotekoinen tähti, joka saa energiansa typpifuusiosta, ja koska tuon tähden sisällä on musta aukko, niin se saa siitä gravitaatioenergiaa, mikä aiheuttaa stabiilin tai kasvavan fuusion syntymisen. Eli vaikka teoriassa tuo tapaus olisi äärimmäisen harvinainen, niin silti se on ehkä mahdollinen.

Antimaterian ongelmana on sen tavattoman voimakas reaktiokyky, eli kohdatessaan tavallisen aineen hiukkasen muuttuvat molemmat niistä energiaksi reaktiossa, jota kutsutaan annihilaatioksi. Tuota reaktiota on ajateltu hyödyntää esimerkiksi aseteknologiassa tai tähtienvälisissä avaruusaluksissa, ja tämä tekniikka tietenkin on vielä ainakin osittain teoreettisella asteella. Antimaterian energiapitoisuus on niin valtava, että kilo tuota ainetta riittää viemään avaruusaluksen Alfa Centauriin, ja gramma antimateriaa räjäyttää koko Maapallon kappalaeiksi. CERN luo vain muutamia antimateriahiukkasia kerrallaan, ja ne varastoidaan varastokiihdyttimeen, missä niitä kuljetetaan hiukkaskiihdyttimen renkaassa, ennen kuin ne päästetään varsinaiseen kiihdyttimeen reagoimaan tavallisen aineen kanssa, kuvassa yksi (Kuva I) on muuten taiteilijan näkemys siitä, miltä antimateriakäyttöinen aurinkopurje voisi näyttää. 

Antimateriaa voidaan myös varastoida ionimuodossa magneettiseen pulloon, missä magneettikenttä pitää sen erossa puollon pinnasta. Toki tuo pullo voi olla myös varastokiihdytin, mikä toimii kuin CERN:issä oleva esikuvansa. Kyseiseen välineeseen perustuu myös kammottava teorreettinenmassatuhoase, mitä kutsutaan nimellä ”Tellerin pommi”. Siinä antimateriaa varastoidaan magneettiseen pulloon, ja sitten tuossa pullossa oleva venttiili avataan, jolloin nuo hiukkaset pääsevät annihiloitumaan normaalien atomien kanssa. Joissakin kirjoissa on kuvailtu eräänlainen ionitykki, joka laukaisee antimateriasuihkun kohteeseensa, ja tuollainen ase voisi olla erittäin tuhovoimainen sekä hiukan liian tehokas todelliseen käyttöön. 

Tuon pommin valmistusta rajoittaa tietenkin sen valtava tuhovoima, mutta se voisi joskus myös pelastaa Maapallon, jos planeettamme joutuisi törmäyskurssille toisen planeetan kanssa. Silloin antimateriapommi voidaan ohjata tuon planeetan pinnalle, ja sillä voidaan helposti tuhota koko kohde. Tekniikka siihen on jo olemassa, mutta antimaterian valmistuksen korkea hinta rajoittaa tuon laittteen luomista. Samoin sen valtava tuhovoima voi olla kohtalokas koko Maapallon elämälle, jos tuo laite joutuu vastuuttomiin käsiin.

Antimateriaraketti toimii siten, että antimateriaa ohjataan sen polttokammioon, ja samalla sinne ajetaan normaalia materiaa,, mutta ongelma sitten on siinä, että tuo antimateria pitää ensin valmistaa, jotta sitä voidaan käyttää polttoaineena. Ideaalista tietenkin olisi että tuo alus voisi itse tuottaa antimateriaa siihen asennetun kiihdytinlaitteiston avulla. Tuo kiihdytin perustuu siihen, että alus ensin imee magneettikentän avulla avaruudesta vetyä, joka sitten ajetaan tuohon kiihdyttimeen, joka voi olla kuin rengas sen ympärillä. Tämä avaruusalus voisi sitten päästä 99% valon nopeudesta, mikä takaa neljän vuoden matka-ajan Alfa Centauriin. Mutta antimateriaa käyttävän avaruusaluksen ongelma on tietenkin tuon moottorin antama valtava tönäisy, joten sen pitää ensin kiihdyttää vaiheittain ioni- sekä fuusiomoottoreilla, ja vasta viimeksi käynnistetään antimaterian suihkutus raketin polttokammioon, jotta sen valtava kiihtyvyys ei painaisi aluksen sisällä olevia esineitä tai ihmisiä pannukakuiksi.


hkimmo.blogspot.fi

Onko tulevaisuudessa käytössämme Kuolemantähti, ja onko tuon Dyson's sphere:n rakentaminen viisasta, vaikka se voisi pelastaa Maailman?

Atomiteoriat ovat aina kiehtoneet luonnontieteilijöitä, koska he tiesivät aikoinaan atomien tai oikeastaan aineen pitävän sisällään valtavan energialatauksen, jolla voidaan esimerkiksi lentää toisiin tähtiin, luoda lämpöä sekä valoa koko maailmalle sekä tuhota vihollisia, ja tuo viimeksi mainittu asia tietenkin teki esimerkiksi PROJECT MANHATTAN:ista totta, eli atomien halkeaminen ei kiinnostanut ketään siksi, että siitä voitiin tehdä energiaa, vaan yksinkertaisesti siksi, että sillä voitiin tuhota vihollisia. Atomiaseet eli perinteiset fissioon sekä fuusioon perustuvat pommit ovat toki tehneet atomivoimasta mahdollista, mutta ne eivät ole ainoita tapoja hyödyntää atomivoimaa. 

Ja esimerkiksi Fuusio-energiaa voidaan tuottaa reaktorilla, jossa plasmarengasta pidetään erossa erossa reaktorin rungosta leijuttamalla sitä magneettien avulla, ja tuon reaktorin tuottamaa tehoa säädellään säätämällä sinne ohjattavan polttoaineen määrää. Plasman puristus tapahtuu siis magneettien sekä lasersäteiden avulla, ja tuon reaktorin eli TOKAMAK-TORUS:in (Kuva 2) kaltaisessa rinkelin mallisessa reaktorissa ei plasmarengas pääse koskettamaan fyysisesti reaktorin seinämää, jotta se ei polta sen kuoreen reikää, ja energian kerääminen tapahtuu piikennojen avulla, kuten myös Aurinkovoimalassa. Eli fuusioenergia on ensimmäinen todella hyödynnetty energiantuotantomuoto, koska esimerkiksi polttolasi sekä kovera peili ovat ensimmäisiä tulentekovälineitä. Ja Aurinkovoiman käyttö tietenkin on oikeastaan Fuusioenergian hyödyntämistä.

Mutta noiden ionien avulla voidaan toteuttaa esimerkiksi suoraan niiden välityksellä toimiva tykki, jossa samanmerkkiset ionit ammutaan kohteeseen. Toki nuo ionisuihkut hajoaisivat muuten, mutta jos noiden ionien keskelle ammutaan vastakkaisella varauksella varustettuja ioneja, niin silloin tuo ionisäde pysyy koossa. Samanlainen laite voi toimia myös ionimottorina, ja tulevaisuuden avaruusaluksessa voi olla moottorit, jotka on varustettu kahdella sisäkkäisellä ioniradalla eli hiukkaskiihdyttimellä, joilla sitten tuo moottori voi sekä työntää avaruusalusta eteenpäin, niin se sama laite voi toimia myös ionitykkinä. Mutta myös annihilaatioreaktioon perustuva ase voidaan rakentaa tällä samalla periaatteella. Eli hiukkaskiihdyttimen avulla voidaan luoda antimateriaa, joka sitten siirretään magneettiseen pulloon, missä sitä pidetään magneettien avulla leijumassa irrallaan pullon seinästä, koska jos anti-ionit pääsevät kosketuksiin tuon aluksen seinien kanssa se räjähtää välittömästi. Mutta koska kaikki Anti-ionit ovat samalla sähkövarauksella varustettuja, niin silloin niitä voidaan painaa astian keskelle magneettien avulla, kuten tehdään esimerkiksi TOKAMAK-TORUS-reaktorissa.

TOKAMAK REAKTORI
Kuva 2

Tuo ase voisi olla oikeasti Tähtien Sodan “Kuolemantähteä” muistuttava laite, joka saattaa tulevaisuudessa olla Maapallon turvana mahdollista meitä kohti syöksyvää meteoriittia varten. Tuosta välineestä saattaisi kuitenkin tulla kauhistuttava vallankäytön välikappale, jolla koko ihmiskuntaa voidaan pitää panttivankina. Tuo laite olisi ehkä varustettu sen runkoon valmistetuilla luukuilla, joista ionijärjestelmä voi imeä noita ioneja sen kiihdytinrenkaaseen, joka voisi sijaita kyseisen aseen päiväntasaajalla. Ja nuo ionit voidaan tuon kiihdyttimen avulla muuttaa antimateriaksi. Ja tuon ionitykin avulla ne voidaan ampua kohteeseen. Ioneilla on sellainen ominaisuus, että ne voivat läpäistä materiaalia kuin tyhjää ikään kuin tönimällä atomeja tieltään, ja vasta kun ne pysähtyvät, niin silloin niiden energia vapautuu välähdyksenä, ja tuon ionin pysähtyminen saa sen siiryämään energiansa väliaineeseen. Tuota ominaisuutta käytetään esimerkiksi syöpien hoidossa. 

Kasvaimeen suunnataan ionitykki, jonka avulla kasvaimeen ammutaan ionisuihku, ja nuo ionit pysäytetään magneettikantän avulla, jotta ne saadaan pysähtymään kyseisen kasvaimen keskellä. Kuolemantähti toimisi samalla tavoin, eli se ensin tähtää planeettaa laserilla, jonka avulla se voi laskea planeetan ytimen etäisyyden sen pintaan, ja sitten tuo ionisuihku ammutaan kohteeseen niin, että se pysähtyy tarkasti planeetan ytimessä. Tämän takia planeetan rautasydän räjähtää palasiksi, ja sitten iskuaalto nousee kohti taivaankappaleen pintaa, ja litosfääri on paljon tiheämpi kuin esimerkiksi vesi tai ilma, joten tuo iskuaalto voisi murskata planeetan pinnan tai jopa rikkoa koko taivaankappaleen palasiksi. Yhdessä tietokonepelissä oli ohjus, joka työntyy planeetan ytimeen ja sen kärjessä olisi valtava vetypommi. Nuo superaseet ovat ehkä vielä kaukaista tulevaisuutta, mutta niitä pitää oikeasti pelätä, jos ihminen jossain vaiheessa muuttaa avaruuteen. Ja tietenkin asteroideilla tapahtuva pommitus olisi nykyään myös mahdollista. 

Ammuksena käytettävä  asteroidi ohjataan Maapalloa päin rakettimoottorien avulla. Ja tuon törmäyksen voima on valtava. Joten myös näitä sotilaallisia sovelluksia pitää miettiä, kun me joskus lähdemme rakentamaan suuria avaruusasemia, joiden avulla toki voidaan tuottaa valtavasti uutta tietoa universumista, mutta niillä voidaan koko planeettaa uhata esimerkiksi kivenkappaleilla, jotka syöksyvät kohti maata yli 20 000 km/s nopeudella, ja jos joku hullu pääsee noihin laitteisiin käsiksi, niin tuloksena on kauhea tilanne. 

Tämän takia avaruusteknologia on sekä maailmalle siunaus että kauhistus, ja sen kehittämisestä pitää keskustella järkevästi ja kiihkottomasti. Itse en varmasti halua kohdata interplanetaarisella nopeudella kiitävää naularyöppyä tai tiiliskiviä, joista vapautuva kineettinen energia on erittäin voimakas. Tämä tarkoittaa sitä, että osuessaan maahan tuollainen kivenkappale voi vapauttaa suuren vetypommin verran energiaa, joten tämä hinta meidän on maksettava avaruustekniikasta, jonka avulla voimme joskus pelastaa kotiplaneettamme ulkoavaruudesta tulevan kappaleen törmäykseltä. Lähiavaruudessa on tietenkin paljon erilaisia kappaleita. Nämä kappaleet voivat häiriön sattuessa kääntyä sellaiselle kurssille, että ne uhkaavat Maapalloa, ja vaikka sanotaan, että esimerkiksi asteroidi Ceres ei voi lähteä syöksymään Maapalloa kohti, jos siihen osuu komeetta. 

Komeettoja aina välillä irtoaa Kuiperin kehältä, ja jos tuo Ceres lähtee tulemaan Maapalloa kohti, niin silloin ei riitä se, että tuo asteroidi tuupataan siihen talakoitavan aluksen rakettimoottorien avulla toiseen suuntaan, eli kyseessä on oikeastaan rakettivaihe, joka ajetaan päin asteroidia, ja sen moottorit käynnistetään, jolloin se työntää kappaleen pois radaltaan. Mutta Ceres on hivenen liian iso tällaista operaatiota ajatellen, joten se kannattaa hajottaa ennen kuin kyseinen kappale törmää Maahan, ja nuo pienemmät kappaleet sitten voidaan työntää pois Maata uhkaavalta kurssilta, ja pieniä kappaleita voidaan torjua normaaleilla IT-ohjuksilla, joilla nuo ilmakehään syöksyvät kappleet voidaan murskata pölyksi.

Laite muistuttaa ikään kuin nurin päin olevaa Kuualusta, mutta se on vain S-IV-B rakettivaihe, jonka päässä on jalakset, ja tuo laite voi tuupata isonkin asteroidin pois suunnastaan. Ja teitenkin myös Vetypommeja voidaan käyttää tuohon operaatioon, eli tuo vetypommi tai enemminkin joukko pieniä atomipommeja räjäytetään tuon kappaleen vieressä, jotta se saadaan hiukkaspommituksen avulla köääntymään pois suunnastaan. Tai sitten se isketään sen ytimeen suunnatulla vetypommilla palasiksi, jotta se ei putoa Maahan yhtenä kappleena. Ja tietenkin tuo asteroidin kääntäminen pois aloitetaan heti, kun sellainen kappale havoiataan, jotta mahdollisen aluksen epäonnistuminen voidaan korjata, eli tuo operaatio aloitetaan ehkä jopa vuosikymmeniä ennen mahdollista törmäystä. Mutta se rakennammeko tuollaisen valtavan ehkä onton aseman "Dysonin pallon", missä pyörimisen synnyttämä keinotekoinen painovoima luo meidän lajillemme otolliset elinolosuhteet, jolla voidaan tuhota kaikki elämä Maapallosta, ja jonka avulla koko ihmissuku voidaan orjuuttaa? Eli tuon aseman joutuessa vääriin käsiin, voivat seuraukset olla hirvittävät. Eli tuollainen vaihtehto pitää ottaa huomioon keinomaailmoja rakennettaeessa.