Showing posts with label lakimies. Show all posts
Showing posts with label lakimies. Show all posts

Saturday, October 7, 2017

Ryhmäkanteita kannattaa vähän varoa

Oikeuden patsas Fankfurtissa (Lähde: Internet)


Kimmo Huosionmaa

Oletteko koskaan kuulleet oikeudenkäynneistä, joiden tulos on täysin toisen osapuolen mielen mukainen? Kun ihminen lähtee käymään oikeutta, niin silloin tietenkin hänelle pitää selvittää se, että siellä oikeassa oikeussalissa kuunnellaan molempia osapuolia, eikä oikeutta käydä muutenkaan niin kuin jossain Aku Ankassa. Eli siellä odotetaan ihmisiltä jotain käytöstapoja sekä sitä, että kaikkiin kysymyksiin vastataan ilman vastaväitteitä, eikä se että kanteessa on paljon allekirjoittaneita tee asiasta yhtään sen helpommin ajettavaa kuin jos siinä olisi vain yksi allekirjoittanut.



Juristi eli lakimies tai asianajaja on ammatti, jonka harjoittajalta vaaditaan tietty koulutus, joka yleensä on oikeustieteen maisteri. Ryhmäkanteesta ei varmaan olla koskaan puhuttu missään kouluissa, ja esimerkiksi lakimiehet olivat yhteen aikaan kovin kärkkäitä ajamaan kanteita vaikkapa Facebookia sekä muita media-alan yhtiöitä vastaan.



Tuolloin tietenkin oli ajatuksena se, että noilla kanteilla missä suuri joukko ihmisiä hakee näennäisesti pieniä rahasummia saadaan yhtiöt nurin, koska niiden rahavarat sitten menevät kyseisten korvausten maksamiseen, jotka koskevat yksityisyyttä. Kuitenkin tuollainen kanne menee hyvin harvoin läpi, ja sitten kun nuo lakimiehet lähtevät sitä ajamaan, niin siinä saattaa sitten käsittely kestää todella pitkään, ja käytännössä kyse on lähinnä lakimiesten tavasta hankkia kahvirahaa itselleen.



Kun puhutaan siitä, että ihmiset kirjoittavat Internetiin kaikenlaista, mikä saattaa vaikuttaa hieman oudolta, niin silloin tietenkin puhutaan aina siitä, että kenen ovatkaan noiden tekstien sekä kuvien tekijänoikeudet. Kun ihminen ottaa sosiaalisen median käyttöön, niin hän sitten saa yleensä pienen tekstin, joka hänen pitää hyväksyä ennen palvelun käyttöönottoa. Ja jos hän ei sitä hyväksy, niin silloin palvelua ei tarvitse käyttää. Mutta sitten tietenkin joku keksii tässä sitten hyvin erikoisen tavan rahastaa ihmisiä. Nimittäin hän lähtee ajamaan ryhmäkannetta noita yhtiöitä vastaan sillä perusteella, että ne loukkaavat ihmisten yksityisyyttä.



Tällaisessa toiminnassa sitten on olemassa hyvin ikävä piirre, nimittäin noissa tapauksissa ihminen sitoutuu tuollaiseen oikeusjuttuun, jossa voittamisen mahdollisuudet ovat hyvin pienet. Näet myös sosiaalisen median yhtiöt käyttävät juristeja eli lakimiehiä näiden kiisteltyjen  käyttöehtojen laatimiseen. Ja se merkitsee sitä, että niissä olevat ehdot ovat yleensä täysin lain mukaisia, ja laki mitä näissä asioissa noudatetaan on yleensä tekijänoikeuslaki. Tietenkin myös ihmisen yksityisyyttä sekä muita asioita, kuten perättömän tiedon, epäsiveellisen materiaalin levittämistä ja kunnianloukkausta koskevat pykälät tulee aina huomioida, kun ihminen kirjoittaa sosiaaliseen mediaan.


Kun sitten joku lähtee tällaiseen ryhmäkanteeseen, mikä koskee sosiaalista mediaa, niin silloin eteen tulee sellainen asia, että nuo lakifirmat kyllä lähtevät lähettämään laskuja hyvin helposti, ja jos tuo sopimus asianajosta on tehty jossain lakimiesten toimistossa, niin silloin eteen tulee sellainen kylmä totuus, että he saattavat lähettää laskuja noille ihmisille lopun ikää. Ja sitten tietenkin näistä sopimuksista on joskus hyvin vaikeaa päästä irti, koska niiden laatijat vetoavat oikeudessa siihen, että ihminen on täysin järjissään kirjoittanut alle sopimuksen, jolla hän aikoo sitten haastaa Googlen oikeuteen.

Wednesday, November 16, 2016

Oikeusvaltion tai oikeuden toteutuminen EU:ssa ei välttämättä ole aivan selvää esimerkiksi tekijänoikeuksien kohdalla, jos työn tai tuotteen tekijänä on vaikka lapsi tai autisti

Oikeusvaltio ei ehkä toteudukaan  euroopassa niin kuin sen pitäisi toteutua, koska esimerkiksi viranhoito voi asettaa ihmisen eriarvoiseen asemaan muihin ihmisiin nähden. Eli jos vaikka poliisi tai sotilas joutuu laittoman tarkkailun kohteeksi, niin hän ei ehkä pääse samalla tavoin tekemään asiasta rikosilmoitusta kuin normaali ihminen. Tuossa tapauksessa hänet voidaan pakottaa allekirjoittamaan asiakirjoja, joiden mukaan tuo henkilö sitoutuu pitämään kotiinsa kohdistuvan tarkkailun salaisena, ja tuollaista asiaa kuin virka-asema voidaan käyttää helposti siihen, että henkilö ei edes saa nähdä omaa juttuaan käsitteleviä asiakirjoja.

Tuossa tapauksessa usein vedotaan siihen, että asiakirjoissa näkyy esimerkiksi sisäistä tutkintaa hoitavien poliisien nimiä, ja tuolloin sitten vedotaan noiden poliisien turvallisuuden puolesta. Samoin asianajajien puhelimiin tulleiden puheluiden kuunteleminen on hiukan kiusallista. Eli asiakkaan ja lakimiehen väliset keskustelut ovat luottamuksellisia eikä niitä saa kuunnella. Mutta jos poliisi epäilee lakimiehen salaavan rikoksia tai osallistuvan rikolliseen toimintaan, niin silloin hänen puhelintaan saa kuunnella, koska lakimiehen asema ei vapauta syytteistä suoraan missään oikeusasteessa. Kun keskustellaan esimerkiksi oikeusvaltion toteutumisesta alaikäisten kohdalla, niin mielestäni juuri täysi-ikäiseksi tulleen henkilön kohdalla on olemassa suuri vaara siitä, että häntä johdetaan harhaan esimerkiksi esimiehen toimesta, ja tuolloin eteen tulee sellainen asia, kuin se ketä uskotaan ja osaako tuollainen nuori mies koskaan edes ajaa omia asioitaan mikäli häntä ei noissa asioissa edes olla neuvottu.

Tuolloin esimerkiksi syytteitä voi jäädä nousematta siksi, että henkilö ei tiedä oikeusturvaansa loukatun. Ja varsinkin nuorta henkilöä voidaan neuvoa painamaan asioita villaisella, tai sitten eteen tulee seuraamuksia kuten erottaminen työpaikasta, jos henkilö vie tapauksen lakimiehille tai hiiskuu esimerkiksi kokemastaan syrjinnästä tai eriarvoistamisesta kenellekään. Tai sitten häntä kielletään kertomasta tapauksesta kenellekään, jotta työpaikan maine ei pilaannu. Tuolla tarkoitan esimerkiksi tilannetta, missä määrä-aikaisella työsopimuksella tai vuokratyöpaikalla työskentelevältä henkilöltä on esimerkiksi YouTube videot estetty tai hänen on pitänyt leimata esimerkiksi kahvitaukoja. Tuolloin tietenkin hänen mieleensä tulee se, että mielistelemällä esimiestä voi hän ikään kuin ostaa työpaikan itselleen.

Tai sitten työnantaja on voinut määrätä Facebookin suljettavaksi, jotta hän ei siellä joutuisi kohtaamaan totuutta. Toisaalta työnantajien oikeusturva murenee sikäli, että esimerkiksi työpaikkakohtainen sopiminen lisääntyy, ja kuten olen sanonut niin on olemassa työpaikkoja, jotka eivät saa koskaan käsiinsä osaavaa työvoimaa. Eli jos vaikka joku pienen tai keskisuuren yrityksen tuote on siitä kiinni, että sen pitää saada osaavaa työvoimaa vaikkapa prototyyppiä varten, niin silloin voi käydä niin, että yhtiö ei tuota työvoimaa saa rekrytoitua, koska varsinkin pienen sekä keskisuuren start-up-yhtiön kohdalla voi käydä niin, että se ei saa rekrytoitua ketään projektiin. Toisaalta työpaikkakohtainen sopiminen varmasti suosii nimen omaan suuria yrityksiä, joilla on varaa kilpailuttaa työvoimaa, ja joilla on kaiken maailman optioita kuten ilmaisia kuntosaleja myös rivityöntekijöille tarjoilla.

Mutta suurilla yhtiöillä on myös lakimiesten armeija käytössään, eli niillä on varaa maksaa maamme huippujuristeille sopimusten laatimisesta, kun taas pienillä yhtiöillä ei ehkä tuota lakimiestä ole palveluksessaan. Ja sitten tietenkin seuraavaksi voidaan miettiä, että mitä jos tuo palkattu lakifirma tekee töitä myös jollekin kilpailijalle, joka ehkä on suuri yhtiö, ja sitten ikään kuin siirtää tuon pienen yhtiön tuotekehityksen tuloksia tuolle suurelle yhtiölle, eli tuossa taas tulee eteen sellainen vaihtoehto, että "ketä uskotaan, jos omat luomukset valuvat jonkun toisen taskuun".  Miten tuossa sitten voidaan todistaa se, että kuka on tehnyt ja mitä. Jos tuotteista tulee sitten kina, niin tuolloin voidaan mennä oikeuteen, mutta näyttö teollisuusvakoilusta pitää saada.

Joten esimerkiksi noita raportteja voidaan väittää tekaistuiksi tai päivätyn väärälle päivälle. Isolla toimijalla on aina suuri volyymi, millä se kykenee toimimaan mediassa, ja silloin se kykenee tietenkin esiintymään vakuuttavasti, eli ilmoittamaan että sen tekemistä sopimuksista on olemassa vaitiolovelvollisuus ja asiat on sitä kautta sovittu, ja "tämä nyt oli vain tämä ainoa kerta", tyyppinen latteus varmasti kuulostaa radiossa hyvältä.

Kuitenkin noita tapauksia saattaa sitten paljastua todella paljon, ja silloin ei patenttiviranomainen sekä poliisi voi muuta kuin aloittaa tutkimukset siitä, onko yhtiö hakenut tuotesuojaa muiden tekemille tuotteille. Joskus saattaa olla niin, että esimerkiksi rahan tarpeessa oleva opiskelija on joutunut myymään ideoimiaan asioita tai tavaroita esimerkiksi työharjoittelupaikkaa vastaan jollekin työnantajalle tai sitten suunnittelija on saanut noista tekemistään logoista vain kädenpuristuksia tai kahveja, kun yhtiö on niiden avulla tienannut miljoonia tai miljardeja. Tuolloin voidaan vedota sopimukseen, missä työntekijä sitoutuu työskentelemään yhtiölle tiettyyn hintaan.

Tai sitten joku opettaja voi varastaa lasten kuvaamataidon tunnilla piirtämistä kuvista dídeoita tai kokonaisia kuvia kaupalliseen käyttöön, ja jättää asian mainitsematta lapsille. Tuolloin on kyse siitä, että pitääkö lapselle maksaa noista töistä, ja pitääkö hänen saada esitellä työnsä noille ihmisille, jotka sitä haluavat käyttää omissa tuotteissaan? Kyseisestä asiaa pohditaan monissa paikoissa, missä tehdään kuvataiteeseen liittyvää työtä. Eli onko rajoittuneesti oikeustoimikelpoisen henkilön kuten lapsen tai savant-autistin työ ja siitä saatava tulo yksin hänen vain hänen sekä tuon henkilön perheen omaisuutta? Toki työn tekee tuo lapsi, joten itse olen sitä mieltä, että hänen pitää aivan itse saada päättää siitä, mitä noilla rahoilla tehdään. Ongelma on siinä että mitä jos hänen tuotteensa kysyntä loppuu ennen kuin tuo henkilö saavuttaa täysi-ikäisyyden, ja vanhemmat ovat laittaneet nuo rahat asioihin, mistä lapsi ei ehkä edes pidä.

Esimerkiksi monet savant-autistit ovat erittäin lahjakkaita piirtäjiä, ja siksi heidän tekemiään töitä halutaan esitellä myös ns. "kaupallisissa julkaisuissa". Sen tähden noiden ihmisten oikeusturva on erittäin tärkeä asia, koska tuollainen asia voi aiheuttaa hyväksikäyttöä. Eli heitä voidaan pyytää tekemään vaikka tauluväärennöksiä, ja silloin voidaan kysyä että miten rangaistuksen kanssa sitten on? Istuuko tuo ehkä hyvinkin yksinäinen sekä sosiaalisesti eristäytyvä ihminen vankilassa, koska joku sitten pyysi häntä tekemään tuon teon, vai pitäisikö vain noita pyytäjiä sitten rangaista? Kas siinä on sellainen pulma, että siitä voidaan tehdä valtavan pitkiä seminaareja, eli onko tuollainen periaatteessa aivan normaali henkilö vastuussa teostaan, jonka pyytäjä on käyttänyt hyväkseen esimerkiksi sitä, että hän ei ehkä käsitä mitä on tekemässä.

Video aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=a8YXZTlwTAU

vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Tuesday, April 5, 2016

Yhtiön oikeuksista sekä velvollisuuksista


1. Yhtiöllä ei ole velvollisuutta valvoa asiakkaidensa toimia

Kuten panamalainen lakitoimiston edustaja sanoo, niin yhtiöllä ei ole mitään velvollisuutta valvoa asiakkaidensa toimintaa. Mutta voidaan kyllä kysyä sitä, että eikö tuon kaltaisessa tapauksessa, että ulkomainen toimija tulee markkinoille, ja haluaa selvästi perustaa veronkiertoyhtiön, niin huomautettava siitä tuota toimijaa? Tuossa tapauksessa kyseessä lienee "paikalliseksi agentiksi" kutsuttu taho, joka on noissa ulkomaisissa yhtiöissä oltava toimijana.

Joten eikö noita lakimiehiä pelota, että noissa heidän kanssaan perustetuissa yhtiöissä pestään esimerkiksi huumerahaa? Tuolla paikallisella agentilla tietenkin on velvollisuudet myös Panaman tai Neitsytsaarten viranomaisiin nähden, joten itse kyllä ihmettelen että eikö noita lakimiehiä kiinnosta se, että heidät voidaan vetää mukaan esimerkiksi huumekauppaan, jos he eivät koskaan kysy mitään kysymyksiä sijoitettavan valuutan alkuperästä? En usko että DEA tai paikallinen huumepoliisi aivan purematta nielee selityksiä siitä, että henkilö on toiminut "vilpittömin mielin", jos hän on vuosia ollut mukana liiketoiminnassa, mikä perustuu rikoksella hankitun rahan pesemiseen.

2. Noiden toimijoiden ahneudesta

Täällä Suomessa on lama, ja esimerkiksi koulutusta vaaditaan maksulliseksi. Mutta samalla nuo isot kihot, jotka vaativat talouden tasaamista sekä koulutuksen leikkaamista itse perustavat veronkiertoyhtiöitä jonnekin tuonne Panamaan. Eli ei ole ihmisen ahneudella rajoja, kun samaan aikaan selitellään, että maamme talous vaatii yliopistojen elitistämistä sekä ylimmän koulutuksen varaamista vain hyvätuloisille henkilöille. Samoin nämä superrikkaat sitten kuitenkin vaativat muita leikkaamaan omia etujaan sillä perusteella, että tuo teko lisää työllisyyttä.

Mutta samalla tehdään selvästi veronkiertoon sekä keinotteluun tähtäävää myyräntyötä, ja toki tuo toiminta on olevinaan laillista. Samaan aikaan kuitenkin eräät maamme toimijoista näemmä haluavat laillistaa lahjonnan, ja toki tuolla tavoin voidaan tietenkin saavuttaa nollatoleranssi esimerkiksi korruptiossa. Jos viranomaisen lahjominen on maassamme laillista, niin tietenkin tuolloin tietenkään se ei näkyisi missään tilastoissa. Ahneus tietenkin on hyvä tekosyy laillistaa tuollainen toiminta, mikä ei varmasti ole aivan vallitsevan moraalin mukaista.

3. Mistä nuo veronkiertoon käytetyt rahat ovat peräisin?

Itseäni on pistänyt silmään se, että poliisin oikeutta kuunnella puhelimia sekä soluttautua rikollisjärjestöihin ja suorittaa huumeiden sekä aseiden valeostoja ja käyttää sosiaalista mediaa tiedon hankintaan halutaan rajoittaa. Eli poliisi ei saisi noiden oikeuksien menetyksen jälkeen edes tutkia mitään pidemmälle vietyä organisoidun rikollisuuden toimintaa, kuten rahanpesua sekä huumekauppaa. Veronkierto kuitenkin on sikäli mahdollista, että yritys rekisteröidään johonkin veroparatiisiin, mutta se mistä tuo toimija saa rahat on varmasti mielenkiintoista luettavaa. Näet itse kyllä pidän tuota toimintaa tärkeänä, jotta esimerkiksi huumemaailman rahoittajiin päästään käsiksi, mutta samalla on huomioitava se, että noista veronkierroista ei ole koskaan ennen puhuttu kovin suureen ääneen.

Mutta kuitenkin pitää miettiä, että miksi noita ehkä hyvinkin suuria rahaeriä ei olla ilmoitettu asianmukaisesti? Tai jos ne on ilmoitettu, niin asia tietenkin on täysin laillista, mutta noiden rahojen alkuperä pitää sitten selvittää. Eli en tässä nyt ketään syyttele, mutta voisi olla hiukan aika katsoa peiliin, kun jatkuvasti kuitenkin muilta vaaditaan vyönkiristystä, mikä sitten tietenkin herättää vihaa tavallisissa ihmisissä. Se että verottaja juoksee jonkun muutamia kymppejä tienaavan kirvesmiehen perässä ei varmasti herätä kuin vihaa, jos esimerkiksi joku on selvinnyt miljoonien veroista kuin koira veräjästä.

Harmaata taloutta on kohdeltu ikään kuin se olisi joku muutaman kirvesmiehen kuutamokeikka, joka sitten on lähinnä pikkujuttu. Toki kaikki tietävät, että kuutamourakointi on siitä merkillinen asia, että jos rakennusta tai tarkemmin sanoen työmaata ei ole, niin mistä yhtiö saa sitten rahaa toimintaansa? Tämä kysymys minkä lakimies oikeudessa esittäisi on se, että "mikä on yrityksenne ansaintalogiikka", eli onko yhtiön tulo sen asiakkaiden maksamaa tuloa, vai onko se peräisin jostain muualta? Joten olisi mukava tietää keitä muita toimijoita noissa yhtiöissä olisi suomalaisten lisäksi, ja onko ollut niin, että mahdollisen huumekaupan ollessa kyseessä, olisi suomalainen toimija ollut mukana ehkä hyvässä uskossa. Eli he siis todella saattoivat uskoa rahan olevan laillisista  liiketoimista peräisin.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Gravitational lensing can uncover dark matter.

“Artist’s impression illustrating how wave-like density patterns produced by ultralight dark matter could warp space and alter the path of l...