Showing posts with label shamaani. Show all posts
Showing posts with label shamaani. Show all posts

Wednesday, May 24, 2017

Tulevaisuudessa voidaan ehkä luoda teknologian avulla “shamaani”, joka voi liittää itsensä Internetiin, kun hän vain haluaa niin tehdä


Aivan lähitulevaisuudessa  ihminen voi olla oikeasti sellainen, että hän voi siirtyä Internetiin ilman mitään ulkoisia apuvälineitä. Tuolloin ehkä syntyy “Techno-shamaani”, joka kykenee liittämään itsensä mihin tahansa kameraan tai muuhun välineeseen, joka on kiinnitetty Internetiin.  Tuossa prosessissa tarvittava tekniikka on jo periaatteessa olemassa, eli ihmisen pään sisään voidaan kirurgisesti istuttaa sellaiset laitteet, joiden avulla tuo toiminta olisi mahdollista, ja ehkä tällaisia kokeita tehdään jossain laboratorioissa kaukana meistä. Tuollainen laitteisto olisi sellainen, missä olisi WLAN piiri, sekä siitä aivokuorelle kytketty kullasta tai jostain muusta materiaalista valmistettu verkko, jonka avulla aivokuorta stimuloidaan. 

Kyseinen laitteisto voidaan tehdä sellaiseksi, että siinä olisi myös mahdollista käyttää mobiili-internetiä, ja tuo mobillidataa käyttävä osa voidaan asentaa henkilön päänahan alle, jotta sen SIM-kortti sekä tekniikka voidaan modernisoida tarpeen mukaan. Jos tuo päänahan alle kirurgisesti asennettu ultraohut GSM-piiri laitetaan kallon pinnalle sen ulkopuolelle, niin silloin tuon osan voi vaihtaa hyvin helposti. Eli pelkkä käynti päiväkirurgiassa riittää tuolloin siihen, että tuo kallon myötäisesti asennettu GSM-piiri voidaan vaihtaa. Kallon sisään taas olisi asennettu tuo aivokuorta stimuloiva verkko sekä dekooderi, joka muuttaa aivokuoren sähköisen toiminnan sellaiseen muotoon, että tuo laitteiston GSM-osa osaa käyttää hermoston sähköä omien toimintojensa ohjaamiseen. 

Tuo laitteisto siis stimuloi hermostoa niin, että ihminen kokee itseasiassa ruumiinsa menevän internetiin, ja hänen mielensä matkustaa virtuaalitodellisuuteen näennäisesti ilman mitään apuvälineitä. Todellisuudessa tuon kokemuksen antaa aivokuorelle tuleva sähköinen stimulaatio, joka ikään kuin katkaisee ihmisen suhteen todellisuuteen. Ja kun puhutaan siitä, miten tuollainen laitteisto vaikuttaa ihmisen elämään, niin tietenkin on olemassa esimerkiksi cyberpunk-henkisiä kirjoja, joissa noiden laitteiden avulla hakkeroidaan kaikenmaailman tietopankkeja. Tällaiset välineet mahdollistavat sen, että esimerkiksi robotteja voidaan ohjata Internetin yli ilman, että henkilö koskettaa mitään konsolia, ja se tietenkin nostaa mieleen sekä upeita kuvia siitä, kun esimerkiksi kirurgi leikkaa potilaita etäkäytön avulla toimivan robotin kautta. 

Mutta kun puhutaan sitten kauhukuvista, niin tietenkin voidaan ajatella, että joku sitten klikkaa itsensä Internetiin ajaessaan autoa, ja se varmasti aiheuttaa todella vakavia vaaratilanteita. Samoin jos joku haluaa sitten tahallaan tehdä pahaa toisille, niin tuollainen väline sitten voi aiheuttaa sen, että joku ottaa vaikkapa suihkuhävittäjän hallintaansa kapakkatappelun päätteeksi, ja sitten kostaa sen avulla ihmisille. Tuollaisten GSM-laitteiden ongelman ennen oli se, että niiden laturit piti liittää tuohon välineeseen ihon läpi vedettyjen elektrodien avulla, mutta nykyään tuo asia voidaan hoitaa langattomien laturien avulla, mikä sitten avaa noiden implanttivälineiden käytölle uusia ulottuvuuksia. Yksi tuollainen aspekti olisi se, että tuollainen etäohjauspiiri asennetaan esimerkiksi henkilöön, jonka niskanikamat ovat vaurioituneet, ja silloin tuollainen HULC-laitteen kaltainen ihmisen vartaloon kiinnitettävä robotti voidaan liittää henkilön aivoihin, ja tuolloin ei sitten tarvita mitään ihon läpi vedettäviä johtoja, jotka ovat ennen olleet suurin syy siihen, että älyprotetiikka ei ole vielä ollut kovin yleistä. 

Kuitenkin langaton lataaminen tekee mahdolliseksi sen, että ihoon ei tarvitse tehdä haavoja, vaan tuo ihmiseen liitettävän proteesin ohjausyksikkö voidaan ladata ilman infektiovaaraa. Ennen älyproteesien ongelmana ovat olleet ihmisen ihossa olevat haavat, joiden läpi bakteerit pääsevät elimistöön. Tässä uudessa mallissa ihmiseen  asennetaan vain tuo ohjausyksikkö, tietenkin tuollainen latauslaite voi olla oikeastaan sama, mitä käytetään GSM-puhelimissa. Kun tuo proteesi on täysin erillinen väline, jonka akku voidaan ladata tavallisesta pistorasiasta. Sen voisi riisua kuin hansikkaan, ja jos tuo piiri kommunikoi sitten WLAN:in avulla proteesin kanssa, niin ihminen voisi kutsua sen luokseen, jos hän on laittanut sen pois ulottuviltaan yöksi latautumaan. Tuollainen väline voisi mahdollistaa myös esimerkiksi hämähäkkimäisten robottien ohjaamisen talossa, jolloin tuolla implantin käyttäjällä olisi niin sanottu “jedi voima”, joka toki perustuu ihmisen aivoihin liitettyjen mikropiirien kautta tapahtuvaan etäohjaukseen. 

Mikäli oikein halutaan hullutella, niin silloin voidaan rakentaa legomiehen kokoinen robotti, joka olisi kuin Aku Ankan “Pelle Pelottoman” Pikku Apulainen.  Tuo robotti voisi ryömiä koneen sisään ja liittää siellä johtoja toisiinsa tai korjata muita vaurioita. Tai sitten tuo robotti voisi olla valtavan suuri, ja sen avulla sitten voidaan valmistaa esimerkiksi pilvenpiirtäjiä kuin jossain lasten tarinassa. Eli tuollainen valtava “King Kong”-robotti voisi sitten rakentaa yksin kokonaisen talon erittäin tehokkaasti. 

Kyseinen teknologia mahdollistaa sen, että ihmisestä voidaan tekniikan avulla luoda “techno-shamaani”, joka kykenee kytkemään itsensä erilaisiin laitteisiin sekä kontrolloimaan niitä Internetin yli ajatuksen voimalla. Tuollainen tekniikka varmasti kiehtoo erilaisia kirjailijoita sekä muita vastaavia toimijoita. Kuitenkin tuo teknologia voi olla myös väärin käytettynä kohtalokasta. Jos ihmiseen istutetaan sellainen mikropiiri, jolla voidaan kontrolloida ihmisen hermoston toimintaa, niin silloin voidaan luoda ihmisen näköinen biorobotti, jota voidaan kontrolloida tietokoneella kuten muitakin robotteja. 

Tuollainen laite voisi perustua siihen tekniikkaan, jota käytettäisiin lukkohalvauksen saaneen henkilön lihasten toimintakyvyn palauttamiseen. Tuolloin henkilön niskaan asennetaan mikropiiri, joka stimuloi hermostoa sähkövirran avulla. Kyseinen mikropiiri korvaa henkilön aivot selkärangan päässä, jolloin ihminen tai mikä hyvänsä muu eläin voidaan muuttaa robotiksi. Nuo aivorunkoon asennettavat dekooderit sitten muuttavat esimerkiksi näköhermojen signaalit sellaiseen muotoon, että ne voidaan lähettää Internetin yli esimerkiksi tietokoneen näytölle lähetettävään formaattiin.

http://marxjatalous.blogspot.fi/

Sunday, May 21, 2017

Miksi tietyillä Uralin vuorilla on niin kammottavat nimet?


Ihmiset jotka ovat mahdollisesti myyneet matkoja Ural-vuoristoon ovat varmaan repineet jossain vaiheessa hiuksiaan noiden huippujen nimien takia. Todellisuudessa en tiedä oikeasti, että onko joku sitten sinne matkoja myynyt, mutta komeat hiihtomaastot sieltä varmasti löytyy. Mutta vuorten nimet eivät mitään kovin mieltä ylentäviä ole. Joka toinen huippu on nimetty jotenkin pahaenteiseltä vaikuttavalla nimellä. Joten saattaisi olla niin, että tuo matkailumainos ei ole kovin mieltä ylentävä. Kuitenkin noista luonnonkauniista paikoista varmasti voitaisiin tehdä upeita postikortteja. Mutta harva ihminen kuitenkaan haluaisi matkustaa hiihtämään paikkaan, jonka nimi on esimerkiksi “Paha vuori”.


Tuo sana muuten on paikallisella kielellä Gora Jamantau, ja siellä on yksi tuon valtion salaisimmista sotilastukikohdista. Kuitenkaan tässä en tuota tukikohtaa ja sen tarkoitusta lähde muuten spekuloimaan. Itse uskon sen olevan Venäläinen vastine esimerkiksi Cheyenne Mountain- keskukselle, josta johdetaan NORAD:ia eli Pohjois-Amerikan ilmapuolustusta. Eli saattaa olla niin, että esimerkiksi tuon vuoren nimi on muutettu varoittavaksi, jotta ihmiset välttävät sitä, koska Venäjän johto ei varmaan halua yleisöä tuolle paikalle. Kuitenkaan esimerkiksi juuri tuossa Djatlovin solan tapauksessa ei retken kohteella ollut mitään tekemistä minkään ilmapuolustuksen kanssa. Ja silti sen nimi on pahaenteisesti “älä mene vuori”, joten nämä paikannimet varmasti kiinnittävät ihmisten huomiota.


Varmasti osa noista vuorista on voitu Stalinin aikaan nimetä uudelleen, jotta ihmiset välttävät noita paikkoja, mutta eivät kaikki Uralin huiput ole ilmapuolustuksen käytössä, vaikka tietenkin tarinoita “hirmuisesta alienista” varmasti kerrotaan paljon, jotta ihmiset eivät sitten lähtisi hiihtämään tuonne metsän keskelle, jossa esimerkiksi erikoisjoukot harjoittelevat. Mutta kun näitä vuoria katselen Internetistä otettujen kuvien perusteella, niin ainakin osa niistä vaikuttaa olevan ikään kuin erillään muusta vuoristosta, jolloin tietenkin voi käydä niin, että vuoren rinnettä pitkin vajoava kylmä “föhn-tuuli” saattaa aiheuttaa yllättäviä paleltumia tai jopa kuoliaaksi jäätymisiä, mutta kuitenkin syy noihin paha-enteisiin paikannimiin on kuitenkin jäänyt historian hämärään.


Samoin myös oman maamme korkein kohta eli Haltija-tunturi on jotenkin omituisesti nimetty. Tuolloin välillä olen ollut sitä mieltä, että tuo tylppä-huippuinen vähän yli kilometrin korkuinen tunturi on saattanut olla paikka, missä muinaiset “lapin noidat” eli muinaiset shamaanit saattoivat tavata “asiakkaitaan”. Tuollaiset ihmiset tapasivat muita työn puolesta lähinnä kahden kesken, ja tietenkin näillä noidilla oli omat ammatti-salaisuutensa. He eivät varmasti neuvoneet kenelle tahansa esimerkiksi sappitatin tai suippumadonlakin huumaavia ominaisuuksia tai opettaneet valkokärpässienen tappavuutta.


Tässä skenaariossa shamaani on yksinkertaisesti vain myrkynkeittäjä, joka sitten myy omia palveluksiaan ihmisille, joilla on varaa maksaa niistä. Ja pitihän näidenkin ihmisten elää, joten sen takia heillä oli omat ammatti-salaisuutensa, joita ei muille saanut paljastaa. Koska jos jokainen olisi tiennyt kaikki myrkkykasvit sekä sienet, niin silloin shamaani olisi jäänyt vaille töitä. Tapaaminen tietenkin pidettiin aina salassa, koska kukaan ei varmaan halunnut kertoa muille, että oli mennyt ostamaan myrkkyä, jotta olisi saanut heimopäällikön hengiltä.


Ja pitihän shamaanin muistaa oma työturvallisuutensa. Jos hän olisi halunnut tavata asiakkaansa keskellä kylää, niin tuo myrkynkeittäjä olisi varmasti voitu yllättää, ja osa hänen asiakkaistaan varmasti sitten myös halusi tuon henkilön hengiltä, koska tämä oli inhottava todistaja. Tämän takia tunturin huippu oli hyvä paikka tavata kahden kesken, koska sieltä näki hyvin pitkälle. Tuon takia saattaa joillakin vuorenhuipuilla olla hyvin erikoiset nimet. Tietenkin tästä vuorten erikoisesta nimestä on olemassa teorioita, joita voidaan pitää hyvän mielikuvituksen tuotoksena.


Yksi kaikkein hienoimmista sekä eriskummallisimmista ajatuksista,mitä noihin outoihin vuorten nimiin tulee, on se että ehkä joskus kauan sitten on sokeritopan muotoinen alienien avaruusalus on laskeutunut tuonne Siperiaan. Ja sitten nuo kuvitteelliset “alienit” ovat ehkä peittäneet tuon aluksen maakerroksella, jotta se ei paljastuisi. Tuollaisen teorian paikkansapitävyydestä voidaan tietenkin olla vähän mitä mieltä hyvänsä. Mutta todellisuudessa tästä vuorten oudoista nimistä voidaan varmasti keskustella myös ilta-myöhäisellä. Jos kyseessä olisi oikeasti ollut humanoidien laskeutumisalus, niin silloin tietenkin voidaan kysyä, että miksi tuo alus olisi peitetty. Syy voisi olla se, että kyseinen kuvitteellinen alus olisi ehkä paennut jotain, ja joutunut sitten piiloutumaan tuonne kauas Siperiaan.


Se että mitä mieltä jokainen on tällaisesta ajatuksesta on tietenkin aivan jokaisen oma asia. Kuitenkin tuollainen teoria oli joskus muistaakseni oikein televisiossa, joten sen tähän siksi otin täytteeksi. Kun tutkitaan erilaisia asioita, niin aina pitää olla mieli avoimena kaikille vaihtoehdoille. Ja ehkä noiden vuorten joukossa on ollut tulivuoria, joiden purkauksia sitten on täytynyt pelätä, tai sitten niiden laelle on iskenyt salama helpommin kuin muualle.


Tuolloin metsäpalon vaara niiden lähellä on todella suuri. Ja ehkä osa noista nimistä on annettu kyseisille paikoille siksi, että nuoriso ei lähtisi tuonne metsiin pyörimään, koska noissa iki-metsissä on eksymisen vaara erittäin suuri. Tai ainakin ennen GPS:n keksimistä näihin mahtaviin metsiin meno oli hyvin vaarallista, koska siellä oli kaiken maailman petoja sekä metsäsissejä tai esseriä, jotka olivat paenneet esimerkiksi Tsaarin vankiloista sekä ryöstelivät ihmisiä saadakseen vaatteita. Ja ehkä sitten sisällissodan jälkeen osa valkoisista venäläisistä eli vastavallankumouksellisista muuttivat metsiin asumaan, jotta eivät sitten olisi kohdanneet NKVD:n terroria.

https://marxjatalous.blogspot.fi/

Gluons and the strong nuclear interaction.

When we think about energy flow from the strongest to the weakest. Free energy. That causes an atom’s decay. It is formed. Or. Released in t...