Showing posts with label al-Zarqawi. Show all posts
Showing posts with label al-Zarqawi. Show all posts

Tuesday, July 5, 2016

Lähi-idän Dilliger suoraan helvetistä.Abu Musab al-Zarqawi ISIS:in luoja

Abu Musab al-Zarqawi
1966-2006
ISIS:in luoja
Kuva I

Eilen illalla oli mtv:n nettisivuilla juttu  joka aikoinaan perusti maailman radikaaleimman terrorojärjestön nimeltään ISIS. Alkuaan tuo mies oli pikkurikollinen, joka ei oikeastaan edes ollut muuta kuin parittaja. Mutta sitten hän jostain syystä radikalisoitui sekä istuttuaan vankilassa osallistui aktiivisesti terroristien värväämiseen. Sitten 2000-luvun puolivälissä tuo mies armahdettiin, ja seuraus oli se, että hän muuttui Lähi-Idän John Dillingeriksi, joka toimi periaatteessa kuten tuo amerikan kuuluisa gangsteri, mutta hänen toimintansa on kuitenkin ollut niin julmaa, että jopa Osama Bin Laden on sen aikoinaan tuominnut.  Eli hänen järjestönsä tekee edelleen järjestelmällisesti itsemurhaiskuja, ja kohteeksi kelpaa jokainen, joka vastustaa tuota äärimmäisen väkivaltaista järjestöä. Syy miksi kutsun al-Zarqawia Lähi-Idän Dillingeriksi, on se että tuo hänen tarinansa muistuttaa Dillingerin tarinaa sikäli, että molemmissa tapauksissa pikkurikollinen muuttuu tulta syökseväksi tappajaksi istuttuaan vankilassa, josta hänet sitten armahdettiin. 

Tuon jälkeen noiden henkilöiden väkivallalla ei ollut mitään rajaa, ja ruumiita syntyi tasaiseen tahtiin, ennen kuin molemmat rikolliset sitten surmattiin. Tuo mies oli siis melko lyhytikäinen, eli hän syntyi vuonna 1968 al-Zarqawin kaupungissa 1966 palestiinalaiseen perheeseen, ja kuoli vuonna 2006 ennen 40 vuotispäiväänsä. alun perin hänen nimensä oli Ahmad Fadeel al-Nazal al-Khalayleh, mutta hän muutti sen myöhemmin Abu Musab al-Zarqawiksi,  kotikaupunkinsa mukaan. En kuitenkaan tiedä, että onko tuolla hänen etnisellä taustallaan mitään merkitystä tuon miehen tulevan uran kannalta. Mutta kuitenkin tiedän, että palestiinalaisilla ei ole mitenkään erityisen hyvät olot tuossa maassa, joten nuoruuden syrjintä sitten saattoi antaa ikään kuin lähtölaskennan sille, miten tuosta miehestä tuli lähi-idän kammottavin mies

Kysymys on siitä, että mikä sai nuo molemmat miehet muuttumaan murhaajiksi, vaikka vankilaan he olivat joutuneet melko pienistä teoista, eli Dillingerin rikos oli aseellinen ryöstö, jonka jälkeen hänet lähetettiin vankilaan, mistä hän vapautui armahdettuna. Se miksi tuo tapaus muistuttaa al-Zarqawin tapausta on se, että kumpaakaan miestä ei olisi ollenkaan pitänyt vapauttaa, koska Dillinger sai tuolloin päähänsä haluavansa gangsteriksi, ja Zarqawi sitten osallistui terroristien värväämiseen, joten miksi tuo toiminta ei vaikuttanut heidän asemaansa, eli miksi miehet jotka osoittivat avointa kiinnostusta väkivaltaa kohtaan päästettiin kuitenkin pois ennen aikojaan? 

Ja miksi esimerkiksi al-Zarqawin sallittiin toimia, vaikka hänen roolinsa ääri-islamistien piirien värvärinä oli varmasti kaikkien vankilan viranomaisten tiedossa, koska Jordanian asevoimilla on noissa paikoissa erittäin kattava ilmiantoverkosto. Ja tuo verkosto sitten varmasti informoi vankilan johtoa tuollaisista värväreistä.Kysymys sitten on siitä, että eikö tuo Jordanian kuninkaan ja ehkä CIA;n luoma tiedotusjärjestelmä sitten kuitenkaan koskaan huomioinut Al-Zarqawin toimintaa tuolloin kun hän oli vankina Jordaniassa vuoteen 1999, tuomittuna terrorismista, kun hän ensin oli taistellut neuvostojoukkoja vastaan Afganistanissa. 

Kaksi vuotta myöhemmin vuonna 2001 hänen yhdessä Bin-Ladenin kanssa  ideoima isku WTC-torneja sekä pentagonia vastaan suoritettiin New Yorkissa sekä Washingtonissa, ja tuo isku sitten sai aikaan sen, että USA suoritti invaasion Afganistaniin. Mutta kun puhutaan siitä, että al-Zarqawi sekä Bin-Laden olisivat yhdessä ideoineet tuon WTC-iskun, niin heitä voidaan pitää maailman onnettomimpina ihmisinä, koska juuri tuo WTC-isku oli se, mikä sai sitten aikaan avoimen toiminnan terroristeja kohtaan. Mutta kun puhutaan al-Zarqawin ideoimasta ISIS:istä, niin se on valinnut sellaisen tien, joka hirvittää jopa Al-Quaidaa sekä Talibaneja, eli tuo ISIS käyttää säälittä itsemurhapommittajia iskiessään vihollisiaan vastaan, ja tuo iskutapa sitten kyllä kuluttaa myös ISIS:in omia resursseja. Joten kysymys on siitä, miten pikkurikollisesta, joka lähti kotimaastaan Jordaniasta ehkä seikkailemaan Afganistaniin tuli tuollainen kammottava murhaaja, jonka USA:n ilmaisku sitten mestasi.Eli miten hän sitten aikoinaan pääsi Afganistaniin sekä miten hän siellä sitten radikalisoitui. Ja ihmettelen sitä, miksi hänen sallittiin palata kotimaahansa, vaikka tuo mies oli selvä uhka Jordanian sisäiselle turvallisuudelle, koska jihadistit vastustavat myös Jordanian kuningasta? 

pseudotiedetta.blogspot.fi

Dark dwarfs can erase dark matter. And get energy from that reaction.

 Dark dwarfs can erase dark matter. And get energy from that reaction.   "A newly proposed type of stellar object, called a dark dwarf,...