Kaikki nuo ateenan rautaiset rahat eivät olleet "oikeaa" rahaa, vaan osa niistä toimi poletteina jonkun maksun suorittamisesta

Kuvassa  on Ateenalainen kriisiajan raha, jossa on selvästi kuvattu pöllö, mikä merkitsi tarkkailua, mutta toki näillä metallirahoilla oli muutakin tehtävää, kuin vain kertoa ihmisille,  että heitä tarkkailtiin.Toki niillä voitiin maksaa ostoksia, mutta osa noista pääasiallisesti raudasta taotuista rahoista on ollut käytössä myös rauhan ajaan Ateennassa, ja ne ovat toimineet rahakkeina, joilla osoitettiin sitä, että jokin henkilölle hiukan kiusallinen maksu oli suoritettu. Eli nuo rahakkeet merkitsivät sitä, että henkilö oli ostanut esimerkiksi sisäänpääsylipun johonkin ilotaloon tai muuhun paikkaan, missä nuo henkilöt eivät halunneet kertoa käyvänsä.

Mutta kuten tiedämme, niin pöllö tarkoittaa yön kulkijaa, ja tuo merkki tarkoitti sitä, että tuosta asiasta, mistä kyseinen poletti oli annettu, piti olla hiljaa, jotta salaisuudet eivät paljastuisi. Toisn sanoen pöllö oli myös hämärähommien symboli, ja merkitsi myös salattua tietoa, kuten myrkynkeittotaitoja tai muita vastaavia asioita, kuten soluttautumista vihollisen pariin, jolloin hän saattoi hankkia tietoja, jotka auttoivat Ateenaa omien strategioiden suunnittelussa.

Eli pöllötunnus tarkoitti sitä, että sitä henkilöä joka sai tuon rahakkeen sitoi vaitiolovelvollisuus. Tuota tunnusta käytettiin yleensä leimasimena, jolloin henkilö tiesi, että esimerkiksi kirjeen sisällöstä puhuminen saattoi merkitä vaikeuksia. Tai sitten esimerkiksi  joku rikas kurtisaani olisi varoittanut siitä, että häntä olisi lähestyttävä varoen, koska siitä saattoi seurata vaikeuksia. Tuo tunnus tietenkin muistutti siitä, että henkilö oli koko ajan valvonnan alla kulkiessaan toreilla tai kaduilla, varsinkin jos hän oli toiselta paikkakunnalta kuin Ateena, jolloin hänen puheensa paljasti tuon henkilön todellisen kotipaikan, ja häntä ei siten edes olisi kukaan pitänyt ateenalaisena. 

Kun puhutaan kriisiajan rahoista, niin ne ovat rautaa turvallisuussyistä. Eli jos henkilöiltä kysyttiin jotain, niin tuo rautakolikko ei ollut erityisen haltuun näköinen, ja kulta muutenkin oli yleensä varattu valtioiden väliseen kauppaan, eikä sitä yleensä edes ollut tavallisilla ihmisillä hallussaan. Syy miksi nuo tavallisten ihmisten rahat olivat yleensä muuta metallia kuin kultaa oli hyvin yksinkertainen: kultaa olisi voitu käyttää universaalina maksuvälineenä, mutta kun kaupungissa käyvä valuutta oli rautaa, niin silloin voi kaupungin rahakirstun vartija valvoa sitä, kuinka paljon rahaa kaupunkiin tuotiin, mikä oli tärkeää siksi, että kukaan ei osta esimerkiksi sotilaiden palveluksia kaupungissa ollessaan.

 Jos kaupungissa olisi ollut ns. "villiä rahaa", niin silloin siitä olisi voinut tulla ongelmia kaikille kaupungissa oleskeleville henkilöille. Mutta tuon kriisiajan rahan materiaalin tarkoitus oli sellainen,  että se kesti todella hyvin, minkä seurauksena  noita kolikoita löytyy aina välillä vielä nykyäänkin. Tuon materiaalin kestävyys esti kolikon tuhoamisen, joten jos kaupunki ryöstettiin, ja noita rahoja sitten löytyi jonkun hallussa, niin se merkitsi kuolemantuomiota. Ja noita kolikoita käytettiin myös merkkinä siitä, että henkilö oli maksanut Ateenan suojelusta, tai muuten nautti tuon kaupungin suojelua, mikä tarkoitti että jos joku  kävi häneen käsiksi, niin silloin kiinni käynyt henkilö sai kohdata Ateenan vihan.

charelesfort.blogspot.fi

Hakkereista sekä heidän käräyttämisestään

Ennen hakkerit tunkeutuivat yleensä yliopistojen tietoverkkoihin soittamalla ensin ns. "purkkiin", minkä kautta he sitten yrittivät päästä yleensä jonkun yliopiston tietoverkkoon. Tuota kautta he suorittivat hyökkäyksiä erilaisia valtion laitoksia vastaan, ja hyvin suosittu portaali tällaisten hyökkäysten tekoon oli Stanfordin yliopisto, jonka erillislaitoksissa tehtiin tunnetusti USA:n puolustusministeriön valvomaa tutkimusta, joka oli ilmoitettu julkisessa mediassa. Se että tuossa yliopistossa tehtiin tuota tutkimusta, tarkoitti sitä että sieltä aukeni portaali suoraan Pentagoniin sekä Lockheed Martin-yhtiöön. Eli tuon yliopiston tietokoneilta löytyi salasanoja sekä puhelinnumeroita, joita hyödyntämällä nuo hakkerit saattoivat sitten yrittää tunkeutumista Pentagoniin sekä muihin heitä kiinnostaviin kohteisiin.

Se miten hakkerit toimivat ennen oli likipitäen kaavamaista, eli ensin he yrittivät päästä sisään systeemiin, ja luoda itselleen superkäyttäjän oikeuksia, joiden avulla he sitten loivat lukuisia käyttäjätunnuksia. Kun tuo hakkerin luoma superkäyttäjätunnus paljastui, niin silloin pystyivät NSA:n tai muun turvapalvelun miehet havaitsemaan hyökkääjän reaaliajassa, ja sitten he voivat aloittaa henkilön jäljittämisen puhelinverkossa. Ja kun noita hakkereita jäljitettiin, niin silloin heille luotiin tekaistuja dokumentteja, joita he sitten saattoivat lueskella tai jopa imuroida koneilleen, ja näiden dokumenttien tarkoitus oli se, että hakkeri viettäisi liian kauan aikaa kohteessaan, jolloin nuo turvallisuuspalvelun virkailijat saisivat hänet jäljitettyä puhelimen kautta lähetettävällä jäljityssignaalilla.

Nykyään käytetään samaa tekniikkaa, paitsi että nuo dokumentit on varustettu pienellä haittaohjelmalla, joka saa aikaan sen, että NSA:n on helppo sitten jäljittää tuo kone, eli se lähettää koneen mallin sekä sarjanumeron NSA:lle, sekä erityisen "ping"-viestin, jolla turvallisuuspalvelu sitten voi jäljittää tuon laitteen fyysisen sijainnin. Kuitenkin suurin osa hakkereista on jäänyt kiinni, kun he ovat yrittäneet luoda noita superkäyttäjätunuksia tietojärjestelmään. Kuitenkin nykyään salaustekniikka on kehittynyt niin, että superkäyttäjätunnuksilla ei oikeastaan tee yhtään mitään. Eli vaikka henkilö loisi kuinka paljon käyttäjätunnuksia hyvänsä, niin noilla tunnuksilla ei kuitenkaan pääse mitään dokumentteja lukemaan, koska kaikki dokumentit ovat ryhmien kansioissa, ja jokainen PDF tai muu dokumentti voidaan suojata yksilöllisellä salasanalla.

Ja jos joku sitten unohtaa oman salasanansa, niin ne tietenkin voidaan ohittaa työryhmän johtajan toimesta siten, että tuo johtaja antaa ensin tuolle dokumentille oman salasanansa, ja sitten tuon dokumentin tekijän täytyy tietyn ajan kuluessa antaa oma järjestelmään kirjautumissalasanansa tuolle dolkumentille omalta kiinteältä työpaikan tiloissa sijaitsevalta tietokoneeltaan, käyttäen yhtiön sisäistä turvakorttia. Eli ensin työntekijä menee työpaikalleen, ja kirjautuu merkittyyn laitteeseen, ja antaa laitteen numeron esimiehelleen sisäiseen käyttöön tarkoitetulla viestivälineellä. Sen jälkeen johtaja antaa oman avaamista varten tarkoitetun tunnuksen varmistuttuaan ensin, että henkilö on yhtiön tiloissa. Sitten tuo alainen avaa dokumentin omalla tunnuksellaan. 

Tätä tietenkin käytetään vain niissä yhtiöissä, jotka käsittelevät tärkeää valtion tai yksityisten henkilöiden turvallisuutta koskevaa tietoa. Kaikissa näissä tunnistautumisissa tulee käyttää yhtiön sisäisiä turvakortteja, jotka voivat toki muistuttaa pankkien tunnuslukukorttia, mutta ne eivät ole mitenkään sidoksissa pankkien  kortteihin, ja ehkä nuo salasanat ovat kertakäyttöisiä. Eli joka kerta kun johtaja avaa tämän PDF:n, niin se kuittaantuu käytetyksi, ja hänen tulee sitten aina ottaa uusi poletti, kun joku alainen unohtaa sen, mitä hän on johonkin dokumenttiin merkinnyt salasanaksi, tai ehkä johtajan täytyy joka aamu ottaa salasanapoletti, jolla hän avaa ryhmän työtilat, jolla estetään esimerkiksi se, että joku ryhmän jäsen tulee "ylitöihin" keskellä yötä, ja ryhtyy kuvaamaan tietokoneruutuja. Tämä voi olla jossain käytäntönä, jos laitoksessa esimerkiksi kehitetään jotain, mitä ei haluta medialle näyttää. Eli joka kerta kun vuorokausi vaihtuu, pitää johtajan tilata uusi salasana, jotta kukaan ei pääse tuota työtilaa katsomaan. En väitä että näin tehdään jokaisessa maailman yhtiössä, mutta joissain tapauksissa tämä voi olla käytäntö, jolla estetään tiedon väärinkäyttö tai salataan jotain suurta ja kaunista.

pseudotiedetta.blogspot.fi