Showing posts with label lääkkeet. Show all posts
Showing posts with label lääkkeet. Show all posts

Tuesday, April 25, 2017

Muistin tutkimiseen ja kognitiivisiin eli hahmottamiseen, kielen kehitykseen, muistiin sekä oppimisen testaamiseen liittyviä myyttejä


Lääkkeiden testaus pitää suorittaa aina niin, että siinä noudatetaan hyvin tiukkoja standardeja, joiden avulla todistetaan se, että uusi lääke on parempi kuin vanhat tuotteet. Mutta kun puhutaan esimerkiksi Hollywoodin näkemyksestä lääkkeiden testaamisesta, niin esimerkiksi dementialääkkeiden testaamista ei varmasti suoritettaisi merten pelätyimmällä sekä vaarallisimmalla eläimellä eli Tiikerihailla.


Tai ainakin nuo hait sijoitettaisiin jossain aavikoilla oleviin altaisiin, joissa niiden elinympäristöä voidaan tarkkailla sekä kontrolloida erittäin tehokkaasti. Mutta kuitenkin voidaan keskustella siitä, että voidaanko Alzheimer-lääkkeitä käyttää ihmisen älykkyyden lisäämiseen? Vaikka tällaiset kokeet tietenkin ovat sellaisia asioita, joita voidaan pitää osittain ehkä moraalittomina tai vähintään arveluttavina, niin joissakin tapauksissa on puhuttu siitä, että jotkut psykiatrit olisivat ehkä sitten esimerkiksi nopeuttaneet lasten kehitystä syöttämällä heille kasvuiässä noita dementoituneiden ihmisten hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä.


Kun Alzheimerin-tautia hoidetaan lääkkeillä, niin silloin noiden lääkkeiden vaikutus on oikeastaan melko yksinkertainen. Ne saavat hermosolut muodostamaan lisää myoleeni-säikeitä, eli suomeksi sanottuna nuo lääkkeet saavat aikaan sen, että hermosolut alkavat haaroittua nopeammin, mikä tietenkin lisää niiden yhteyksien määrää. Ja se miksi hermosolujen uusiutumisesta ollaan niin huolissaan liittyy nimenomaan hermosolujen haaroittamiseen. Kun ihminen menettää hermosolun, niin vaikka solu itse voidaan korvata, niin sen yhteydet ovat iäksi mennyttä, ja ne pitää rakentaa uudelleen. Syy miksi lapsi oppii niin nopeasti liittyy juuri tähän asiaan.


Heidän hermosolun kalvot ovat joustavampia, sekä vähemmillä yhteyksillä varustettuja kuin aikuisten hermosolut. Tuo yhteyksien vähäinen määrä saa aikaan sen, että hermosoluilla on enemmän tilaa rakentaa yhteyksiä muihin soluihin. Ja samoin nuo yhteydet löytävät toisensa helpommin. Tämä johtuu siitä, että soluilla on silloin käytössään enemmän pintaa, mistä se voi kasvattaa myoleeni-rihmojaan, koska hermosolut voivat muodostaa yhteyksiä ainoastaan myeliini säikeiden välityksellä. Eli tuossa hermosolujen yhteyksien luomisessa yhteys kulkee myeliinisäikeiden kautta solun tumaan, joka sitten ohjaa tuota signaalia kohti toisia soluja. Ja myeliinisäikeiden välillä on pieni tyhjä tila, jossa viestiä viedään välittäjäaineiden avulla solusta toiseen. Ja hermosolut tarvitsevat noita aineita siihen, että ne virittävät solun myeliinisäikeet sekä kertovat, mihin viesti oikeastaan pitää viedä.


Kun esimerkiksi tuntohermon aistinsolu lähettää viestin tunto-aistimuksesta hermosoluun, niin tuo hermosolu sitten lähettää myös välittäjä-aineita silloin, kun sähköinen viesti saapuu myeliinitupen päähän, ja näiden välittäjäaineiden tehtävä on kertoa solun tumaan tai “centronille” se, mihin haarakkeeseen se tuon viestin ohjaa, koska varsinkin hermosilmuissa eli “Nexuksissa” olevat solut hoitavat monien eri soluryhmien viestintää, niin ne ovat erittäin haaroittuneita, ja siksi niiden kuolema on todella vakava asia koko ihmisen hermostolle. Nuo alemmat tai ensin kehittyneet hermosolut ovat soluja, jotka varastoivat ihmisen ensimmäiset kokemukset, ja sen vuoksi esimerkiksi ensimmäisinä elinvuosina tapahtuva pahoinpitely on todella vakava asia. Alzheimerin tauti on tauti, joka estää nimenomaan tuon hermoston haarakkeen toiminnan, ja siksi siihen kehitetyt lääkkeet vaikuttavat lähinnä tuohon hermoston haarakkeeseen.


Tarkemmin sanottuna tuo Alzheimerin tauti estää noiden hermoston haarakkeiden tukisolujen toiminnan, mikä sitten paljastaa tuon rihman, ja silloin hermosto menettää yhteytensä. Jo pitkään ovat neurologit sekä psykoterapeutit tienneet, että ihmisen älykkyys riippuu siitä, kuinka paljon yhteyksiä aivojen hermosolut ovat muodostaneet, eli se että yhteyksiä on paljon, merkitsee sitä että ihminen kykenee käsittelemään erittäin suuria tietomääriä, mutta tietenkin kaikki tietävät, että professorit ovat hieman hajamielisiä.


Suurten tietomäärien sekä useiden taitojen käsitteleminen tekee ihmisestä hieman hitaan, koska hänen pitää miettiä samalla useita asioita, joten tietenkin on olemassa toinen tie mikä sitten voi toimia jossain tilanteessa melko hyvin, ja se on se, että henkilölle opetetaan hyvin kapea-alaisia asioita hyvin intensiivisesti. Näin koulutettiin esimerkiksi huippuluokan samuraita, joille opetettiin karatea sekä erilaisia aseiden hallintatekniikoita, jolloin hän oli tietenkin hyvä taistelija, mutta muuten varmasti he olivat hiukan kapea-alaisen ammatin haltijoita.


Kun mietitään esimerkiksi vammaisia, niin vaikkapa työsaleissa voidaan huomata, että he tekevät oman työnsä todella nopeasti. Mutta saattaa olla niin, että he eivät kykene edes tekemään  mitään muita töitä. Tuolloin puhutaan oppimisen äärimmäisestä aspektista, jota kutsutaan täsmä-oppimiseksi. Kyseistä menetelmää pidetään moraalisesti hiukan arveluttavana, ja se perustuu siihen, että henkilö ikään kuin eristetään täysin yhteiskunnasta, ja hänelle opetetaan vain yhtä asiaa. Kyseistä menetelmää kutsutaan nimellä “Kaspar Hauser-metodologia”, ja sen harjoittaja varmasti joutuu lopun iäkseen mielisairaalaan.Tämän menetelmän nimi tulee “Kaspar Hauser”-nimisestä pojasta, joka kuuluu yhteen maailman eriskummallisimmista tarinoista.


Tuo poika siis marssi erääseen saksalaiseen kaupunkiin, ja ilmoitti haluavansa ratsuväkeen, ja muuta hän ei osannut sitten puhuakaan. Itsekin ole tätä tapausta pohtinut joskus, ja myöhemmin sitten olen miettinyt sitä, että onko mahdollisesti kyseessä jostakin kasvatustieteellisestä kokeesta, jossa lapsi kasvatetaan täysin erillään tavallisesta yhteiskunnasta, ja ainoa hänen kontaktinsa ulkomaailmaan olisivat armeija. Tässä viittaan erääseen Fredrik Suuren alaisten suorittamaan kokeeseen, missä lapsia pidettiin huoneissa vuosia niin, että hoitajat eivät heille puhuneet mitään, ja sitten Fredrik pääsi kuuntelemaan ihmisten luonnollista puhetta. Ja sitä “enkelten kieltä” sitten tuli noiden humiloitujen sekä epäeetttsesti kohdeltujen ihmisten suusta.


Tuota äärimmäisen epäeettistä koetta kutsutaan “enkelikokeeksi”, ja se varmasti on äärimmäisen julma tapa testata ihmisiä. “Kaspar-Hauser”-metodologiaa voidaan verrata esimerkiksi RISC-tietokoneisiin, jotka suorittavat vain yhtä tehtävää. Tuollainen yhden tehtävän kone kuten taskulaskin on äärimmäisen tehokas silloin, kun se tekee vain yhtä tehtävää, mutta mikään monipuolinen väline se ei ole. Ja jos jotain ihmistä sitten kasvatetaan tuollaisen metodologian kautta, niin se tarkoittaa, että hänelle tulee erittäin vakavia psyykkisiä häiriöitä sekä henkistä vammautumista.


Joten ehkä tuo Kaspar Hauser oli tuollaisen kokeen “tuote” ihminen, joka oli ikään kuin valittu “supertaistelijaksi” tuohon Preussilaiseen armeijaan, vaikka Saksa ei tuolloin ollut vielä yhdistynyt. Eli hänelle olisi opetettu sitten pelkkää sotaa, ja sillä tavoin olisi varmasti luotu sotilas, joka olisi ollut vaikea vastustaja kenelle hyvänsä.  Ja kun palataan näihin kuuluisiin Alzheimer-lääkkeisiin, niin joku psykiatri on saattanut niitä sitten myös lapsille syöttää motiivinaan ikään kuin parantaa tuollaisen henkilön tulevia asemia yhteiskunnassa.


Mutta onko tuollainen toiminta oikeasti jotenkin hyväksyttävää, kas siinä vasta on pulma. lääkärin pitää aina puolustaa potilaansa oikeuksia, mutta sitä en kyllä tiedä, mitä tuollainen lääkitys sitten ihmiselle aiheuttaa. Kuitenkin tällaisista lääkkeistä kerrotaan aina toinen toistaan erikoisempia juttuja, joiden mukaan esimerkiksi USA:n rangaistuslaitoksissa olisi vangeille tehty tällaisia kokeita, joissa vankien älykkyysosamäärää on ainakin yritetty kehittää juuri Alzheimer-lääkkeillä, ja tämä ohjelma olisi sitten ollut osa jotain projektia, missä kovissa rangaistuslaitoksissa istuneita vankeja olisi motivoitu liittymään NAVY SEAL:iin, missä he sitten olisivat työskennelleet Phoenix-ohjelmassa Vietnamissa.


Tuollaiset “häkkilinnut” voisivat olla erittäin motivoituja toimimaan esimerkiksi  JSOC:in (Joint Special Operations Command) työhön, koska en usko, että nuo henkilöt olisivat kovin mielissään istuessaan vankilassa. Ja tämän kaltaiset ohjelmat tietenkin saavat ihmisten niskakarvat nousemaan pystyyn, kun ajatellaan sitä, miten esimerkiksi tuollaisia kovaan väkivaltaan syyllistyneitä henkilöitä koulutetaan.


Samoin sitä varmasti ajattelee moni, että mitä noille ihmisille oikeastaan luvataan. Ja kun ajatellaan esimerkiksi kuoleman pistosta, niin itse kyllä uskoisin, että tuollainen teloitus voidaan tietenkin lavastaa niin, että henkilö saa vain normaalin anestesian, eli tuolloin vain lääkeampullien etiketti pitää vaihtaa, ja sitten tietenkin kyseisen henkilön menneisyys voidaan poistaa, jolloin hän voisi tehokkaammin totella “herraansa”.

Jos taas määrätään kaasukammio tai sähkötuoli, niin silloin vain pitää käyttää hiilihappojäätä sekä käyttää ilokaasua, tai säätää tuo sähkötuoli tainnuttavalle teholle eli tehdä siitä itseasiassa tuolin muotoinen sähköpamppu tai taser, kuten tuon välineen kauppanimi kuuluu, jolloin teloitettava vain menettää tajuntansa Tuolloin pitää vain lääkäri sekä pari vanginvartijaa saada hiljaiseksi, ja kirjoittamaan väärennetty kuolintodistus, sekä elintoimintoja valvovaa kojetta “säätää”, niin että se näyttää filmiä. Ja jos hän sitten sattuu kuolemaan tehtävissään, niin silloin tietenkin hänen olemassaolonsa voidaan kiistää.

http://altzheimerintauti.webnode.fi

Saturday, October 22, 2016

Honoriuksen salaperäinen vannottu kirja: se mitä ennen pidettiin taikuutena on nykyään arkipäivää

Honorius III
(oik. Cencio Savelli)
(1150-1227)

Kun puhutaan magiikkaa käsittelevistä kirjoista, niin sillä yleensä tarkoitetaan kirjoja, jotka pitävät sisällään tietoja yrteistä sekä myrkyistä, joilla ihminen voidaan surmata tai saattaa tilaan, missä hän on kykenemätön toimimaan. Eli esimerkiksi eräiden käärmeiden myrkky aiheuttaa ihmiseen aivoveritulpan, mikä saa uhrin muuttumaan täysin avuttomaksi olennoksi, joka ainoastaan istuu paikallaan. Yksi kuuluisimmista mustan magian eli nykysuomeksi sanottuna toksinologian tai myrkkyopin kösikirjoista lienee "Honoriuksen vannottu kirja", jonka ilmeisesti paavi 1200- luvulla elänyt paavi Honorius III oli tilannut okkultisteilta, jotka saattoivat asua Theban kaupungiksi kutsumassaan paikassa. Saattoi kuitenkin olla niin, että heidän ryhmänsä käytti itsestään nimeä "Thebalaiset", ja mitään muuta yhteistä kuin nimi ei heillä Egyptin kanssa ollut.

Kun lähdetään purkamaan kirjan tarinaa, niin sen on tuonut paaville "Honorius Eukildeen Theban johtajan tai mestarin poika", mikä siis tarkoittaa sitä, että kyseinen "Honorius" saattoi olla pelkkä juoksupoika tai lähetti, joka nautti noiden "Thebalaisten" tai paavin suojelusta. Kun tuota asetelmaa mietitään hiukan tarkemmin, niin uskoisin että nuo okkultistit tai maagikot peittivät henkilöllisyytensä, koska heidän ei ollut turvallista asioida suoraan paavin kanssa, ja he saattoivat asua Roomassa, mutta tietenkin heidän päämajansa sijainti suojattiin koodi kielellä, jossa sitä kutsuttiin "Thebaksi", ja tietenkin myös paavi halusi varjella mainettaan, ja tilasi tuon kirjan peittäen oman henkilöllisyytensä, ja samalla esti näin noita maagikkoja saamasta käsiinsä häntä itseään koskevaa kiristysaineistoa, jolla he saattoivat päästä käsiksi paavillisiin asiakirjoihin.

Honrius liitetään myös erääseen toiseen mystiseen  kirjaan, nimeltään "Punainen lohikäärme", jonka ainoa olemassa oleva kopio on tarinan mukaan kätketty Vatikaanin arkistoon, ja siihen pääsee kuulemma käsiksi vain paavin itsensä luvalla. Se mitä nuo kirjat pitävät sisällään voi olla erittäin yllättäviä asioita, kuten tietoja siitä, mistä hankitaan esimerkiksi kolera-bakteereja tai mitä tapahtuu, jos valoa hohtavia piileviä laitetaan jonkun ihmisen kahvikuppiin. Tai miten käärmeen myrkky pysäyttää veren, eli suomeksi sanottuna aiheutetaan veritulppa aivoihin. Samoin niissä saattaa olla tietoja esimerkiksi garrotten eli kiertokapulan .käytöstä, tai siitä mitä tapahtuu jos kobran myrkkyä hierotaan vanutukolla jonkun ihmisen iholle.

Tuo kaikki oli 1400-luvulla tietoa, mikä oli salaista. Kaikki lääketiede oli tuolloin katolisen kirkon omaisuudekseen katsomaa aineistoa, mikä tietenkin takasi sen vallan. Mutta kuten itseämme, niin renessanssi oli alkanut ja ajat alkoivat vapautua. Kun tuota kirjaa mietitään, niin nuo sen kirjan kirjoittajat eivät myöskään halunneet asioida suoraan paavin kanssa, koska jos he olisivat paljastaneet henkilöllisyytensä, niin silloin inkvisitio saattoi heidät pidättää, ja ehkä sen kirjoittajat olivat tavallisia yliopiston opettajia. Ja monet tuolloin 1200-luvulla taikuutena pidetyt asiat ovat nykyään jokaisen ihmisen saatavilla kirjastosta. Sana "rituaali" saattoi tarkoittaa suojavarusteiden kuten kumihanskojen pukemista päälle, kun noita kemikaaleja sekoitettiin keskenään.

Tuolloin ei uskottu mihinkään "Open source"-tyyppiseen ajatteluun, vaan kaikki tieto pidettiin visusti poissa tavallisen ihmisen saatavilla, koska se takasi noiden paavien sekä ylimysten vallan, ja ollakseen pelätty  piti paavin pitää kaikki hoitoja koskevat tiedot salassa, ja se että kansa oli tietämätöntä takasi sen että tavalliset ihmiset palvoivat noita kirkon miehiä sekä pelkäsivät kuninkaita, jotka väittivät hallitsevansa kansaa jumalan nimessä. Nykyaikaiselle ihmiselle ei noissa kirjoissa mitään sen ihmeellisempää usein ole, kuin että ne on kirjoitettu käsin, ja ne ovat todella upeasti koristeltuja, ellei sitten ole käynyt niin, että tuo paavi olisi tavannut alienin. Tämä vitsi tulee siitä, että Honorius III:en väitetään olleen satanisti ja pitäneen yhteyttä demoneihin, mikä tietenkin on nykyäänkin kova väite, vai mitä itse ajattelisitte, jos joku väittäisi esimerkiksi arkkipiispaa satanistiksi.  Tuo väite voi kuitenkin olla pelkää mustamaalausta, jolla hänen mainettaan yritettiin pilata. Se varmasti kyllä herättäisi melkoista huomiota ja väittäjä varmasti pääsee silloin Iltalehden kansikuvatytöksi tai pojaksi.

https://www.youtube.com/watch?v=l5Fc2v6ZQmg

charelesfort.blogspot.fi

Wednesday, June 8, 2016

Huumepolitiikka on vaikea asia yhteiskunnassamme (Millä määritellään se, kuka on oikeutettu hakemaan lääkehuumetta narkomanian hoitoon?)


Huumeruiskujen keräyspisteitä on tullut Helsinkiin, mikä on varmaan kaikista ihmisistä positiivinen asia. Näet noilla keräyslaatikoilla ainakin toivottavasti saadaan narkomaanit laittamaan käytetyt ruiskut muualle kuin normaalien jätteiden sekaan tai puskan juurelle, missä ne päätyvät siten lasten sormiin. Itse olen sitä mieltä, että huumeiden käyttäjien pitää voida maassamme rekisteröityä, ja että heillä pitää olla mahdollisuus hankkia päivä-annoksensa ilman rikoksia, koska tällainen valvottu terapeuttinen toiminta estää huumeiden myynnin alaikäisille. Näet vaikka toki kaikki me inhoamme tilanteita, joissa alaikäisille on kaupattu huumeita, mutta samalla pitää muistaa se, että suurin osa noista nimenomaan nuorille huumeita myyvistä henkilöistä on itse narkomaaneja, joiden on pakko saada rahaa huumausaineisiin.

 Eli käytön salliminen vetäisi kyllä nuo "vakioasiakkaat" pois kauppiaiden piiristä, mutta se mikä on sellaisen henkilön määritelmä, joka on oikeutettu saamaan aineita on ongelmallista. Toisin sanoen sarkastisesti kysyn, että montako huumepiikin jälkeä pitää olla käsissä, ennen kuin subutexiä saa on vaikeaa määritellä. Samoin tietenkin väkivalta on myös Portugalissa edelleen rangaistavaa, eli muista rikoksista sitten tulee tuomio kaikissa huumepolitiikan malleissa.  


Huumepolitiikka on todella vaikea asia, ja mikään vaihtoehto ei varmaan ole täysin oikea. Toki Portugalin politiikka missä aineiden hallussapito sekä käyttö on laillista on vähentänyt rikollisuutta, mutta toisaalta voidaan aina kysyä sitä, että mitä jos joku lähtee heroiinin vaikutuksen alaisena ajamaan autolla. Toki esimerkiksi alkoholi on yhtä vaarallinen huume kuin heroiini, jos henkilö on alkoholin ongelmakäyttäjä. Eli ongelma on sekä huumeiden että alkoholin osalta oikeastaan marginaaliryhmästä, joka kuitenkin on melko näkyvä osa katukuvaa. Samoin voitaisiin miettiä hiukan esimerkiksi ihmisten suhtautumista tupakkaan, koska tuo melko vaaraton päihde aiheuttaa suuria kansanterveydellisiä ongelmia keuhkosyövän sekä keuhkoahtaumien muodossa. Samoin hormonien sekä anabolisten steroidien käyttö aiheuttaa aggressioita varmasti enemmän kuin normaali huumeiden käyttö. Eli steroidien sekä hormonien käyttö yhdessä amfetamiinin kanssa on ollut ainakin joskus nimen omaan bodaripiireissä ongelmana.


Vaikka huumeiden käyttöön pitää mielestäni suhtautua kelteisesti, niin kuitenkin se, että käyttäjä kävisi jossain töissä tai edes avohoitolaitoksessa pitäisi hänet varmasti poissa rikoskierteestä tai ainakin jotenkin yhteiskunnan jäsenenä. Huumeidenkäytön disskriminointi eli salliminen vapauttaisi poliisin resursseja suurempien alamaailman tekijöiden käräyttämiseen sekä veisi huumekauppiailta heidän asiakaskuntansa pois. Ongelma sitten on se, että miten estetään tuon laillisen huumeen päätyminen katukauppaan? Toki huumeet sekä hoidossa käytettävät lääkkeet voidaan aina antaa siten, että niitä ei voi lähteä myymään muualle, ja ne pitää valmistaa sellaisiksi, että alkoholia ei niiden kanssa voisi ottaa.

Monet ihmiset ovat sitä mieltä, että huumerikollisia kohtaan pitää olla kova, ja itse olen samaa mieltä, eli kun puhutaan rahoittajaportaan gangstereista, niin he eivät mitää uhreja ole. Eli noiden Pablo Escobarien paikka kyllä on vankila. Toisaalta taas kova huumepolitiikka tuo näyttävää kuvaa televisioon, missä poliisin erikoisjoukot ryntäävät ovien läpi automaattiaseet tähtäysasennossa, mikä tietenkin antaa ihmisille kuvan siitä, että poliisi voi tällä tavoin murtaa koko huumemaailman, mutta samalla unohdetaan se, että huumepolitiikka on muuttunut siten, että huumeet pyritään pysäyttämään jo rajoilla, mikä estää suurempien erien päätymisen markkinoille. Eli huumeita täynnä olevista konteista vain tyhjennetään nuo aineet pois, ja ne hävitetään jo paikan päällä polttamalla, mikä estää esimerkiksi kokaiinin päätymisen markkinoille.


Tietenkin huumeiden käytön disskriminointi sitten aiheuttaa varmasti myös poliisissa vastustusta, koska suurin osa paikallispoliisin huumeryhmän työstä menee nimenomaan näiden katutason kauppiaiden käräyttämiseen, ja myös esimerkiksi siinä, että mitä jos joku haluaa tulla johonkin huumehoitolaan kokeilemaan subutexiä pitää olla joku sääntö, eli pitää selvästi määritellä se, kuka on oikeutettu hakemaan tuota subutexiä tai lääkintään tarkoitettua heroiinia? Samoin pitää määritellä se, miten huumeita kokeilemaan tulevan henkilön kanssa toimitaan? Ainakin hänen kanssaan pitää sitten keskustella asiasta hyvin vakavasti. Samoin tietyiltä ammattikunnilta tietenkin pitää käyttö kieltää jatkossakin, ja sitä pitää kontrolloida testeillä. 


Samoin hoitoonohjaus pitäisi mielestäni tulla eteen, jos henkilö ryyppää niin, että hän on lähes joka viikonloppu putkassa. Kuitenkin me kaikki tiedämme, että narkomaani ei naapurina ehkä mikään mukava tuttavuus ole, eikä huumepiikki lasten leikkipaikoilla ole mikään mieltä ylentävä kokemus. Joskus olen kuullut, että joissain maissa on lasten leikkipaikoille pudoteltu huumeneuloja, jotta narkomaanien tukipiste saadaan muuttamaan pois. Tuolloin pitää kysyä, että mitä salattavaa noilla ihmisillä on, kun he tuollaista menivät tekemään, ja samalla noista lasten leikkipaikoilta löytyneistä neuloista pitää ottaa DNA, jotta tuollaisen teon tekijä saadaan kiinni. Ja noissa tukiryhmissä pitää olla selvät säännöt, että piikkejä ei jätetä mihinkään puiston penkin viereen, vaan ne toimitetaan niille kuuluviin säiliöihin, jotta kukaan ei niissä loukkaa itseään.

Thursday, December 24, 2015

Lääkkeet sekä tekoäly ja nanotekniikka


Lääketeollisuus tulee tulevaisuudessa varmasti käyttämään enemmän nanoteknologiaa esimerkiksi valmistaessaan lääkkeitä. Eli nanokokoiset RFID-tunnistimet voidaan asentaa pillereihin niin, että ne valetaan pieniin Teflon-kuuliin, ja tämä tekee mahdolliseksi lääkkeiden merkitsemisen tehokkaasti. Eli näihin pillereihin tai nesteisiin upotetut pölyhiukkasen kokoiset tunnistimet voidaan ohjelmoida niin, että niihin tulee koko tuotteen arvoketju.

Tämä tapahtuu ryhmäkäytänteellä. Ensin lääketehdas merkitsee oman RFID-ryhmänsä, eli näihin lastuihin merkitään lääketehdas. Sitten seuraavaan ryhmään merkitään vastaanottava apteekki, ja lopulta apteekki merkitsee kolmanteen ryhmään lääkkeen määränneen lääkärin sekä pillerit hakeneen henkilön tiedot. Vaikka nämä äärettömän pienet nanotunnistimet eivät mitään kovin suuria tietueita pidä sisäsällään niin 1-5 kilotavun flash-muisti ei mikään kovin suuri ole. Ja näin voidaan kontrolloida esimerkiksi sitä, että lääkkeitä ei voida myydä katukauppaan, ilman että myyjä paljastuu.

Mutta myös lääkeaineissa itsessään voi olla sellaisia ominaisuuksia, millä estetään niiden väärinkäyttö. Esimerkiksi nieltäväksi tarkoitettujen pillereiden lääkeaineet voidaa  pakata nanokuulien sisään, jotka vatsahappo sitten avaa, ja päästää lääkkeen vatsalaukkuun. Mutta nämä nanokuulat eivät liukene vereen ruiskutettuna. Toinen mahdollisuus on se, että varsinainen lääkeaine pakataan nanokuulaan, jonka liuottaminen vaatii eritysen entsyymin. Tämä entsyymi toimitetaan potilaalle joko pillerinä, tai jos kyseessä on verisuoneen annettava valmiste, niin silloin tämä valmiste aktivoidaan erityisellä aktivointipiikillä, jolloin väärinkäytön mahdollisuus vähenee.

Toki näiden lääkeaineiden joukossa voi olla myös entsyymejä, jotka hajottavat lääkemolekyylin, jos henkilö ottaa alkoholia. Toisaalta lääkepillerissä on mukana myös lääkkeen vastamyrkky tai antabus, joka aktivoituu mikäli alkoholia nautitaan lääkkeen kanssa. Mutta tietenkin esimerkiksi äärettömän pieneksi jauhettuja hiilikiteitä voidaan ruiskuttaa vaikkapa myrkytyspotilaan verisuoneen. Nämä hiiliteet pelkistävät happea vereen, ja myös sitovat hiiltä itseensä, kuten kaasunaamari tekee. Tässä tapauksessa happi pelkistyy veren hiilidioksidin hiilen sitoutuessa hiilikiteisiin, jaesimerkiksi syanidimyrkytyksiä voidaan hoitaa tällä tavoin. Ja suurin osa maailman myrkyistä koostuvat hiiliyhdisteistä. Eli verisuoneen ruiskutettavalla aktiivihiilellä voi olla tulevaisuudessa paljon käyttöä erilaisissa kriittisissä tilanteissa, kuten risiini- ja muissa myrkytystapauksissa, joita silloin tällöin sattuu.

Gravitational lensing can uncover dark matter.

“Artist’s impression illustrating how wave-like density patterns produced by ultralight dark matter could warp space and alter the path of l...