Kun ajatellaan Helsingin kaupungin Kallion kaupunginosan sekä esimerkiksi Espoonlahden rannan välistä matkaa, niin maantieteellisesti se on melko pitkä. Kuitenkaan siihen ei ihmiseltä kulu kovin paljoa kaloreita, vaan kaiken työn tekee kulkuväline eli bussi sekä metrojuna, joka tulevaisuudessa tarjoaa koko matkan ilman vaihtoja ja ihminen saa siinä istua takapuolensa päällä koko matkan ajan, ilman että hän liikuttaa raajaansakaan. Eli tuossa ei paljoa lihakset kehity kun henkilö istuu kaiken aikaa paikallaan. Samoin voidaan etäisyydestä ajatella myös universumissa.
Toisin sanoen kun ajatellaan matkaa Jupiteriin, ei tarkoita sitä, että kuluttaisimme kaloreita enempää kuin matkalla Espoosta Kallioon, vaikka matka-aika kestäisi useita vuosia, joten liikunnan puute yhdessä painottomuuden kanssa olisi noille astronauteille kohtalokasta, koska jos he sitten laskeutuisivat tuon matkan aikana jollekin Jupiterin kuista, niin he yksinkertaisesti voisivat romahtaa kasaan. Ja vaikka he sitten palaisivat takaisin tuolta lennolta, joka kestäisi samaa nopeutta kuin Cassini-luotain käytti noin 8 vuotta, ja tietenkin Jupiterin luona pitäisi hiukan aikaa viettää, jotta operaatio olisi kannattava. Vaikka astronautit sitten palaisivat lennolta elävinä, kestäisi heidän kuntouttamisensa erittäin pitkään, koska luusto olisi vaurioitunut pahoin, ellei heillä olisi pyörivän aluksen luomaa keinotekoista painovoimaa pitämässä lihaksia työn touhussa.
Muuten luuston sekä lihasten uudelleen rakentaminen saattaisi kestää lopun elämää, ja kukaan ei tiedä mitä aiheuttaa esimerkiksi eläminen vuosia ultraviolettilampun varassa, koska ilman aurinngon valoa ei ihmisen iso pysty tuottamaan D-vitamiinia. Puhumattakaan matkan aiheuttamista psyykkisistä sekä hermostollisista häiriöistä. Eli mikään raketti ei voisi lentää Jupiteriin täydellä vauhdilla, vaan sen pitää ensin jarruttaa, jotta tuo kuvitteellinen alus voisi asettua Jupiterin kiertoradalle. Kun puhutaan matkasta toiselle tähdelle, niin ainoa tähti, josta astronautit voisivat palata takaisin olisi tietenkin Alfa Centauri, jonne matka valon nopeudella kestäisi neljä vuotta suuntaansa. Kuitenkin todellinen matka-aika olisi pidempi, koska aluksen pitäisi tietenkin kiihdyttää sekä jarruttaa tarpeeksi hellävaraisesti, jotta tuon aluksen miehistö ei muuttuisi pannukakuksi aluksen hidastaessa Jupiterin lähellä, jotta se voisi asettua tuon planeetan kiertoradalle.
Tuollainen maata lähimmälle tähdelle kestäisi niin kauan, että Maahan jääneet ihmiset voisivat saman tien hyvästellä nuo henkilöt, koska he eivät koskaan palaisi takaisin Maapallolle, ja tuo lento voisi aiheuttaa vakavia sosiaalisia ongelmia noiden lennolle lähteneiden henkilöiden ja heidän omaistensa välillä. Toki tuo miehistö voidaan valita myös epäeettisten menetelmien avulla, eli tässä skenaariossa tuota lentoa aletaan valmistella jo pitkään ennen varsinaisen aluksen kokoamista avaruudessa. Tässä ehkä paremmin johonkin "X-Files"-tyyppiseen sarjaan sopivassa mallissa nuo miehistön jäsenet tuotetaan kloonaamalla tai koeputkihedelmöityksen avulla, ja heidät kehitettäisiin keinokohdun tai aivokuolleen henkilön ruumista lainaamalla, ja siten näillä henkilöillä ei olisi mitää suhdetta vanhempiinsa tai muuhun yhteiskuntaan, jos heidät kasvatettaisiin erillään muista ihmisistä. Tällöin ei kukaan heitä kaipaisi, ja tällä tavoin tuollainen avaruusohjelma voitaisiin salata.
Mutta jos joku valtio jää tuosta kiinni, niin se saisi varmasti kuulla kunniansa YK:ssa. Ja tuo matka kestäisi ehkä noin 8 vuotta suuntaansa, jos käytössä olisi joku Fuusiomoottorilla varustettu avaruusalus, jonka nopeus olisi noin 50% valon nopeudesta. Mikäli alus törmäisi tuolla nopeudella esimerkiksi pölyhiukkaseen, niin silloin se räjähtäisi varmasti kappaleiksi, joten myös tämä asia pitää huomioida, kun tuollaisia aluksia aletaan rakentaa. Ja jos alus sitten liikkuisi tuolla nopeudella, niin silloin jokainen alukseen osunut atomi lähettäisi röntgensäteilyä, joka voisi vaarantaa miehistön turvallisuuden. Eli se pitäisi varustaa energiakentällä, joka työntää kaasun pois sen pinnasta, mutta tuo kenttä on ongelmallinen, koska tähtienvälisen ramjetin pitää voida imeä kaasua lävitseen valtavan magneettisuppilon avulla.
Jos lähettäsimme matkaan syväjäädytetyn miehistön, jonka ruumiin lämpö lasketaan absoluuttiseen nollapisteeseen, niin tähtienvälisen ramjetin, eli fuusioraketin joka imee avaruudesta kaasua avulla voisimme päästä lentämään ympäri galaksia, jos voimme luoda fuusiomoottorin, joka antaa ulos enemmän tehoa, kuin sinne syötetään. Muussa tapauksessa meidän on tyytyminen sellaiseen moottoriin, jonka teho saadaan aikaan pumppaamalla sinne energiaa konventionaalisen fissioreaktorin avulla, joka käyttää moottorin magneettista imua sekä sen lasereita, joilla fuusiota pidetään yllä moottorin ulkopuolella, ja tuosta keinotekoisesta auringosta lähtevä hiukkasvirta sitten työntää tuota alusta eteenpäin.
Galaksien välinen lento vaatisi kuitenkin sen, että voisimme joko luoda keinotekoisen madonreiän, jota pitkin sitten voisimme lentää Andromedan galaksiin, tai sitten meidän pitäisi sitten käyttää linnunradan keskustan supermassiivista mustaa aukkoa painovoimalinkona, jolla alus sitten lingotaan Andromedaan samalla tavoin, kuin Voyager lensi läpi aurinkokuntamme. Eli se sai lisää energiaa lentäessään planeettojen läheltä, ja samalla tavoi voisi linnunradan supermassiivinen musta aukko singota aluksen Andromedaan, mutta ongelmana on sitten sellainen asia, että pääsy linnunradan keskustaan tai lähimpään tunnettuun mustaan aukkoon vaatii tuhansien vuosien lennon, koska tuo musta aukko tai oikeastaan toisiaan kiertävä aukkopari sijaitsee 3000 valovuoden päässä Maasta
kimmonsivu.blogspot.fi
