Showing posts with label etninen vähemmistö. Show all posts
Showing posts with label etninen vähemmistö. Show all posts

Saturday, July 23, 2016

Tällaisiin suuren luokan väkivallantekoihin pitäisi varautua paremmin


Taas on väkivalta leimahtanut liekkeihin Euroopassa, ja  kun puhutaan tämän kaltaisesta järjettömästä ampumisesta, niin silloin pitää muistaa, että tällainen toiminta on joka tapauksessa sellaista, että se saattaa kiihottaa joitain henkilöitä väkivaltaan. Kyse on niin sanotusta kerääntymisefektistä, jossa korkealla profiililla uutisoitu väkivalta ikään kuin yllyttää joitain epävarmoja sekä häiriintyneitä ihmisiä suorittamaan vastaavia toimia, koska he ikään kuin samaistuvat sekä haluavat jäljitellä näitä näitä massamurhaajia. Syynä on se, että kun yksi tuolla tavoin ajatteleva henkilö tekee tuollaisen järjestelmällisen ampumisen, niin siitä seuraa se, että jotkut alkavat pitää tuota murhaajaa vähän kuin rock-tähtenä, jota jäljittelemällä tuollainen häiriintynyt henkilö pääsee sitten julkisuuteen. Ja syy tähän toimintaan on se, että esimerkiksi muslimeihin kohdistuvaa syrjintää on alettu pitää jotenkin hyväksyttävänä toimintana.

Toki sanotaan nyt ihan suoraan, että Syyrian tilanne varmasti on saanut aikaan sen, että tänne tulee myös henkilöitä, joilla on muut syyt paeta Syyriasta kuin ne, mitkä virallisesti oikeuttavat pakolaisstatukseen, ja esimerkiksi huono integnoiminen yhteiskuntaan saa varsinkin Ranskassa eläneiden Algeriasta ja muista sen entisistä siirtomaista tulleiden pakolaisten lasten radikalisoittumista, ja sitten tietenkin suuren profiilin terrori-iskut saavat aikaan sen, että ihmisiä ikään kuin yllytetään syrjimään sekä uhkailemaan juuri tätä katukuvassa selvästi näkyvää väestönosaa, mutta ongelmia tietenkin on jatkuvasti. Näet se että seitsemän muslimia tappaa 30 ranskalaista, tai kuten tässä viimeisimmässä tapauksessa, niin yksi iranilaistaustainen henkilö tappoi kymmenen saksalaista, ja joukossa oli tietenkin myös lapsia aiheuttaa sen, että muutamat poliitikot ottavat tästä asiasta kaiken irti.

Oletteko muuten miettineet koskaan että noiden katolle nousevien, rynnäkkökivääreitä käyttävien sekopäiden tarkoitus on tappaa nimen omaan lapsia, koska näin saadaan aikaan tarpeellinen kuilu valtaväestön sekä muslimien väliin, ja samalla voidaan tietenkin miettiä sitä, että mistä tuollainen ase sitten on saatu? Terrorismin torjunta vaatii tietenkin hyvää tiedusteluyhteistyötä, mutta samalla myös kehittynyttä tietojenkäsittelyä sekä tulkkausta, jotta noista arabien kirjoittamista kirjeistä saadaan jotain selvää.

Samoin puhelunauhojen purkaminen vaatii tietenkin arabian kielen taitoa. Ja jos esimerkiksi terroristien puheluita saadaan purettua, ja heidän asevarastonsa takavarikoitua, niin silloin ei iskua ehkä voitaisi tehdä. Ja jos muslimeja tai arabian taitoisia henkilöitä ei oteta poliisiin, niin silloin tietenkin voidaan olettaaa, että terroristijärjestöihin kohdistuvaa solutustoimintaa ei voida harjoittaa. Ongelma tietenkin on siinä, että näitä kovan luokan väkivallantekoja tekee vain yksi ihminen, joka haluaa ajaa omia asioitaan väkivallan avulla. Mutta jos hänellä on käytössään rynnäkkökiväärin kaltainen tulivoimainen ase, niin silloin hän voi saada aikaan erittäin kammottavia asioita.

Joten nimenomaan rynnäkköaseiden lupia on ilmeisesti myönnetty aivan liian helposti tai niitä on säilytetty varuskunnissa puutteellisesti valvottuina. Eli kuten tiedämme, niin maassamme on yksityisillä ihmisillä puoliautomaattikivääreitä sekä jopa sarjatulta ampuvia rynnäkkökivääreitä on päätynyt yksityisille toimijoille, joista osa on kuitenkin ehkä säilyttänyt asetta väärin. Ja tällainen tilanne, missä joku avaa tulen esimerkiksi katolta kadulle on mahdollinen myös Suomessa. Onhan täällä tapahtunut myös kaksi erittäin vakavaa kouluampumista, joita ei koskaan pitänyt maassamme sattua.

Tämä on johtanut siihen, että nuo aseet ovat päätyneet jollekin väärälle ihmiselle, ja saattaa olla niin, että aseita ei olla ehkä ilmoitettu kadonneiksi tarpeeksi nopeasti, joten niitä on voitu toimittaa esimerkiksi joidenkin huumemiesten haltuun, jotka sitten ovat vaihtaneet ne heroiinii, jota on ehkä tuotu maahan afgaanien toimesta. Eli on saattanut käydä niin, että tuo rynnäkkökivääri on jätetty maastoon, ja joku huumeiden käyttäjä sitten on sen hetken mielijohteesta vienyt, jolloin sitten tällainen ase päätyy helposti  vääriin käsiin.

Friday, July 8, 2016

Järkyttävä tapaus Dallasissa: väkivalta palvelee vain ääriryhmiä sekä kovan linjan kannattajia.



Viisi poliisia on kuollut Dallasissa, kun poliisiväkivaltaa vastustavaa mielenosoitusta valvomaan tulleita poliiseja sekä mielenosoitajia on ammuttu. Huomioitavaa on se, että media mainitsee vain poliisiuhrit, mutta jättää muun kertomatta. Tällaista tilannetta on erittäin vaikeaa sikäli ennakoida, että nämä poliisiväkivaltaa vastaan suunnattu protestityyppi on yleensä melko väkivallaton, mutta kuitenkin jotain tällaista olisi kuitenkin pitänyt odottaa. Mustat ovat USA:ssa täydellisiä vihollisia, joita on helppo syyttää lähes kaikesta, koska he ovat selvästi erilaisia kuin valtaväestö.

Heillä on siellä sama asema kuin kotimaassamme on romaneilla, ja toki poliisin ampuminen tekee heistä vielä täydellisempiä yhteiskunnan vihollisia kuin ennen, ja noita "täydellisiä vihollisia" käytetään esimerkiksi vapaan aseenkannon sekä kovine poliisitoimien perustelemiseen, koska silloin voidaan sanoa, että ihmiset tarvitsevat asetta kotinsa puolustamiseen. Etninen vähemmistö sopii tuohon tarkoitukseen hyvin, koska silloin voidaan helposti osoittaa, että tuollainen henkilö on jotenkin paha, ja hänen kanssaan on sopimatonta olla. Eli voidaan helposti valvoa sitä, että tuo henkilö ei koskaan pääse itse puhumaan kenellekään mitään, mikä ei ole "poliittisesti korrektia"

Näet näissä tapauksissa protesti koskee nimenomaan aseettoman mustan lapsen ampumista, sekä sitä että ihmiset kokevat, että kyseisiä tapauksia ei olla tutkittu kunnolla. Se että nuo tapaukset sattuivat juuri ennen vaalivuotta teki niistä erittäin hyviä lyömäaseita, joilla sitten korostettiin sitä, että USA:n poliisilla on liipasinsormi liian herkällä, kun he tulevat töihin. Ja tällainen poliisin harjoittamasta väkivallasta puhuminen tietenkin antaa joillekin väkivallanteot työkaluksi ottaneille  henkilöille ikään kuin yllykkeen sille, että nämä henkilöt alkavat ampua poliiseja. Tuo yllyke johtuu siitä, että nämä ikään kuin näkevät poliisin vihollisenaan, joka ainoastaan "kaveeraa" toisiaan. Ja siitä seuraa ikään kuin "tarve kostaa" tai "tehdä jotain konkreettista" oman asian ajamiseen.

Todellisuudessa kyseiset henkilöt tekevät vain vahinkoa omalle asialleen,  ja poliisien ampuminen palvelee vain kovan linjan asehulluja, jotka haluavat varustaa tuon laitoksen singoilla sekä konekivääreillä. Se että tässä tilanteessa käytettiin tekaistua pommiuhkaa, jolla poliisin huomio saatiin pois tilanteesta, ja sitten seurasi väijytys, missä piiloutuneet ampujat sitten avasivat tulen poliisia vastaan aiheutti sen, että nuo poliisit sitten joutuivat tilanteeseen, missä heidän varustuksensa tai koulutuksensa ei riittänyt, ja se sitten aiheutti tämän verilöylyn.

Kuitenkin pitää muistaa, että näistä edeltäneistä tapauksista tehdyt uutiset ovat varmasti edesauttaneet tämän tilanteen syntyä, koska puhe siitä että poliisi suojelee omiaan on kasvattanut vihaa näiden ampujien mielessä, jotka sitten ovat ikään kuin lähteneet kostamaan noita tekoja. Tämä varmasti sitten aiheuttaa sen, että poliisilla on jatkossakin liipasinsormi herkällä, kun he lähtevät työhönsä. Näet jos poliisi saa hälytyksen, jossa puhutaan aseellisesta henkilöstä, niin hänen on tuo tehtävä otettava tosissaan.

Ja ainakin eteläisessä amerikassa ovat esimerkiksi crack-kauppiaat palkanneet alaikäisiä tekemään palkkamurhia. Kun puhutaan väkivallan käytöstä poliisia kohtaan, niin mustan yhteisön ongelmat USA:ssa ovat usein kouluttamattomuus sekä siitä seuraava rikollisuus, koska kouluja käymätön henkilö on helppo värvätä rikollisten juoksupojaksi, ja jos hän sitten huutelee virkavallan perään, ja samalla hänelle kerrotaan, että poliisi on paha sekä hänelle tarjotaan vain rikollisia näkökulmia asioihin, niin sitten hän usein lankeaa itse väkivaltaan. Eli kun hän liittyy jengeihin, niin hänelle kerrotaan sellaisia asioita, että jos hän ampuu ihmisiä, niin siitä seuraa "kunnioitusta". Ja tällaiselle henkilölle on helppo uskotella, että asevoimalla voi vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Sen sijaan että hän menisi yliopistoon tai johonkin muuhun kouluun tai kirjoittaisi lehtiin, niin tämä poika ampaisee kadulle ja ampuu poliisia. Se varmasti sitten tuo taas vettä niiden ihmisten myllyyn, jotka uskovat voimaan sekä väkivaltaan.

 On paljon sekä valkoisia että mustia ihmisiä, jotka eivät halua mustien seurustelevan valkoisten kanssa, koska se vie noilta gettojen "kuninkailta" arvostusta sekä samalla voiin kertoa, että kaikki "gettojen kuninkaat" eivät suinkaan ole mustia, vaan monien mustien huumekauppiaiden takaa on löytynyt ihan vitivalkoisia sekä yliopistoissa opiskelleita henkilöitä, jotka ovat käyttäneet näitä jengejä torpedoinaan eli palkkasotureinaan tai palkkamurhaajinaan. Nämä valkokaulusrikolliset itse pysyttelevät taka-alalla, kun mustat gangsterit käyvät tekemässä heidän likaista työtään. Ja en kyllä usko että valkoiset poliisit aina kovin pidettyjä ovat edes valkoisten kansoittamissa lähiöissä. Eli samat poliisit ovat ehkä sielläkin esittäneet samoja otteita kuin mustien asuinalueilla.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Dark dwarfs can erase dark matter. And get energy from that reaction.

 Dark dwarfs can erase dark matter. And get energy from that reaction.   "A newly proposed type of stellar object, called a dark dwarf,...