Showing posts with label islam. Show all posts
Showing posts with label islam. Show all posts

Monday, February 13, 2017

Energiaratkaisu on asia, mikä liittyy kaikkeen muuhun toimintaan yhteiskunnassa sekä valtioiden välisissä suhteissa


Puhdas ja saasteeton energia on tietenkin asia, joka aina silloin tällöin nousee puheeksi, ja nyt on aika ryhtyä pohtimaan myös tätä asiaa, koska meidän länsimaisten toimijoiden on ymmärrettävä se, että islamilaisen fundamentalismin nousu tietenkin asettaa uusia haasteita maailman energian tuotantoa ajatellen. Tämän takia meidän länsimaisten toimijoiden on arvioitava maidemme suhdetta esimerkiksi öljyyn sekä maakaasun, joista tietenkin on tullut islamilaisen maailman tärkein vientituote, emmekä voi Krimin kriisin jälkeen myöskään pitää mahdottomana sitä, että esimerkiksi EU:ta tai sen yksittäisiä jäsenmaita tai niiden politiikkaa alettaisiin painostaa öljynviejän mieleiseksi sillä, että öljytuotteiden vientiä aletaan häiritä.

Toisin sanoen vaikka Venäjä on teoriassa lännen liittolainen terrorismin vastaisessa taistelussa, niin kuitenkin sillä on kaikessa omat intressissä mukana. Uusiutuvat energianlähteet tekevät valtiosta omavaraisen nimenomaan energian eli perusvoiman tuottamisen kannalta, mikä tietenkin vähentää sen riippuvuutta muiden maiden tuottamasta energiasta. Se että energiantuotanto ulkoistetaan toiseen maahan, ei tarkoita sitä, että energiaa ei tuottaisi kukaan ollenkaan, vaan että tuotanto tapahtuu toisen valtion alueella. Ja jos näiden kahden valtion välillä tulee kiistoja, niin silloin voi tulla eteen tilanne, missä noille laitoksille tulee yllättävä huollon tarve, jolloin tietenkään sähköä ei toimiteta tuohon maahan.

Kuten olemme huomanneet, niin öljyllä sekä kaasulla on helppoa kiristää muita valtioita tekemään myönnytyksiä öljynviejä maille. Vaikka OPEC-maat eivät ole sotilaallisesti kovin voimakkaita, niin niiden taloudellinen voima on valtavan suuri. Samoin ne hallitsevat suurta osaa maailman öljystä, jonka toimituksia säätelemällä ne voivat vaikuttaa maailman talouteen. Vaikka nuo arabimaat eivät ole julkisesti hyväksyneet terrorismia, niin kuitenkin islamilaisia terroristeja pidetään noissa maissa “uskonveljinä”, mikä vaikeuttaa viranomaisten toimintaa. Kyseisissä maissa viranomaistyötä vaikeuttaa se, että ylipäätään niiden poliisivoimiin ei  luoteta, ja muutenkin epädemokraattinen lainsäädäntö ja mielivaltainen tuomioistuinkäytäntö aiheuttaa sen, että ihmiset eivät luota viranomaisiin ollenkaan. Tuo islamin politisointi on ongelmallista sikäli, että noissa maissa esimerkiksi valtion johdon sekä kansan välillä on valtava ero esimerkiksi elintasossa sekä koulutuksessa.

OPEC:in kyky hallita maailmantaloutta perustuu sen kykyyn hallita öljyn sekä kaasun toimituksia, ja tuolla tavoin järjestön jäsenmaat voivat esimerkiksi hankkia länsimaisten toimijoiden high-tech teollisuutta haltuunsa. Tai sitten se voisi aiheuttaa ongelmia esimerkiksi horjuttamalla pörssikursseja säätelämällä öljytuotteiden toimittamista. Ja  se voi vaikuttaa haitallisesti yhteiskuntaan. Eli kuten on sanottu, niin me emme saa koskaan unohtaa historiassa opittua. On olemassa ihmisiä joiden mielestä Eurooppa pitää ympäröidä muurilla, mutta tuo saattaa kääntyä meitä itseämme vastaan. Jos toimimme kuin keisari Hadrianus aikoinaan toimi, niin silloin tuo Euroopan muuri voi aiheuttaa sen, että islamistit vain siirtyvät silloin arabiaan vahvistamaan rivejään. Tuo muuri ei ratkaisisi mitään ongelmia vaan siirtää niitä muualle.

Tuolloin Arabia muuttuisi vain Euroopan vihollisten turvapaikaksi, ja tuo sitten saattaisi räjähtää myöhemmin meidän omille silmillemme, joten meidän pitää edesauttaa noiden maiden demokratisointia, mikä tekee ääriryhmiin liittymisestä vähemmän houkuttelevaa. Kun keskustellaan siitä, mikä rooli euroopalla on tulevaisuuden politiikassa, niin tietenkin voidaan ajatella sitä, että EU jotenkin hajoaa, mutta toisaalta maanosamme ongelmana on se, että meidän valtiomme ovat melko pieniä, joten me tarvitsemme joka tapauksessa yhteistyötä esimerkiksi juuri rajavalvontaa ajatellen, sekä sellaista tilannetta silmällä pitäen, missä suuri joukko pakolaisia pyrkii nimenomaan eteläiseen eurooppaan.

Tuolloin eivät Kreikan tai muiden maiden kansalliset voimavarat riitä noiden ihmisvirtojen hallitsemiseen, ja siksi muiden maiden on autettava tuon Välimeren alueen valvonnan kanssa, tai sitten kohtaamme sellaisia ongelmia, mitä ei koskaan ennen ole kukaan edes ajatellut. Tuossa tapauksessa sitten voi käydä niin, että nuo Välimeren reunavaltiot alkavat lähettää pakolaisia johonkin muihin EU-maihin ilman neuvottelua koko asiasta. Kun taas ajatellaan sitä, miksi meidän pitäisi muuttaa riippuvuuttamme öljystä ja arvioida uudestaan sitä, mille pohjalle rakennamme tulevaisuuden energiaratkaisuja johtuu siitä, että ostamalla öljyä arabiasta pidämme ikään kuin noita hallituksia pystyssä.

Tuemme välillisesti islamilaista vallankumousta, joka saa innoituksensa siitä, että noissa maailman luonnonvaroiltaan rikkaimmissa maissa on maailman suurin elintasokuilu, joka varmasti saa aikaan vihaa ja katkeruutta maan vauraimpia ihmisiä kohtaan. Tuon lisäksi meidän tulee muistaa historiasta sellainen seikka, että OPEC varmasti pystyy estämään öljyn sekä kaasun toimitukset länteen, kuten se teki aikoinaan Jom Kippurin sodan aikaan. Jos taas jättäydymme Venäjän öljyn ja kaasun varaan, niin silloin voi käydä niin, että Putin tai hänen seuraajansa sitten ottavat käyttöön tuon toimitusten rajoittamisen, jotta Venäjä saa sitten lisää pontta omiin vaatimuksiin esimerkiksi asevoimiensa kauttakulkua koskevia sopimuksia laadittaessa, eli jos sille ei olla mukavia. niin silloin tietenkin saattavat kaasuhanat mennä kiinni.

Tämän lisäksi pitää muistaa se, että EU on valtava markkina-alue, kun ajatellaan esimerkiksi juuri maakaasun toimituksia. Kuten monesti olen todennut, niin maailma on mutkikas paikka elää, ja kaikki ratkaisut liittyvät kaikkeen muuhun toimintaan. Kuitenkin nyt on hyvä hetki puhua esimerkiksi siitä, että voisimmeko sitten esimerkiksi siirtää ainakin osan energiantuotannosta vedyn varaan, vaikka esimerkiksi soista vapautuva metaani on tietenkin myös hyvin voimakas kasvihuonekaasu.

Kuitenkin esimerkiksi ilmastonmuutoksen estäminen on sikäli hyvin tärkeää, että jos huomattavia maa-alueita jää veden alle, niin seurauksena on uusia kansainvaelluksia. Samoin jos ikirouta Siperiassa sekä Alaskassa ja eteläisellä pallonpuoliskolla alkaa sulaa, niin silloin saattaa esimerkiksi ruttobakteereja tai muita taudinaiheuttajia vapautua maahan, kun aikoinaan routaan haudatut ruumiit alkavat sulaa.



Saturday, January 28, 2017

Maahantulokielto tiettyjen maiden kansalaisille voi olla erittäin vakava asia, mutta sitä perustellaan sillä, että noiden maiden asiat eivät ole viranomaistoiminnan osalta kunnossa

Mobiiliteknologia on äärimmäisen
tärkeää terroristien yhteydenpidon kannalta
ja niiden akilleen kantapää on SIM-kortti

Nyt sitten USA:n uusi maahantulokieltoasetus, mikä koskee Syyrian, Irakin, Iranin, Jemenin, Libyan, Somalian ja Sudanin kansalaisia mukaan lukien kaksoiskansalaiset on astunut voimaan, ja sen tarkoitus on vahvistaa kansallista turvallisuutta. Noiden maiden ongelmana on nimenomaan islamismi, sekä se että niiden johto ei ikään kuin suostu tuomitsemaan terrorismia, tai sitten tee mitään terroristien toiminnan estämiseksi.

Eli niissä toimii ainakin epävirallisia terroristien koulutuskeskuksia eli leirejä, missä annetaan ideologista sekä aseenkäyttöä koskevaa koulutusta ja myös valmistetaan noiden järjestöjen propaganda-aineistoa. Kuitenkaan viranomaiset eivät tee mitään, jotta tuo toiminta saadaan loppumaan, tai sitten iso osa maasta on jonkun muun kuin virallisen hallituksen valvonnassa, jolloin esimerkiksi henkilöllisyyden tarkka  toteaminen sekä sitä kautta tunnistautuminen ovat mahdottomia, niin että henkilöllisyystodistukseen merkitty henkilö voi oikeasti olla kuka hyvänsä.

Tilannetta tietenkään ei auta ollenkaan se, että noissa maissa sisäpoliittinen tilanne on erittäin kaoottinen, koska osassa niistä on käynnissä avoin sisällissota, missä esimerkiksi passeja on joutunut kapinallisten islamistien käsiin. Ja nuo henkilöllisyyspaperit voivat sitten olla todella vaarallisia, jos ne ovat väärien henkilöiden taskussa. En tiedä mitä noissa maissa on tapahtunut esimerkiksi väestörekisterimerkinnöille ja syntymätodistuksille, kun taistelut ovat alkaneet, mutta voin sanoa, että jos noilla terroristeilla on pääsy väestörekisterijärjestelmään, niin että he voivat lisätä ja poistaa sieltä henkilöitä, niin silloin he voivat tehdä itselleen vaikka kuinka monta valehenkilöllisyyttä, joiden avulla nämä henkilöt sitten voivat kulkea ympäri maailmaa. Ja vaikka he olisivat kuinka tunnettuja hyvänsä, niin kuitenkin nämä "Al-Sarkawit" voivat myös lavastaa oman kuolemansa, ja ottaa käyttöön jonkun muun ihmisen nimen.

Kun puhutaan esimerkiksi tiettyjen maiden viranomaisten linjasta terroristeja kohtaan, niin heidän mielestään koko asia on muiden maiden ongelma, ja kaikkein tärkeintä heistä ilmeisesti on, että noita iskuja ei tapahdu heidän maassaan tai heidän työajallaan. Kukaan ei virallisesti myönnä tukevansa terroristeja, mutta kuitenkin monissa terroristien tukijoiksi määritellyissä maissa hallitus ei puutu mitenkään esimerkiksi koulutusleirien toimintaan. Ja tällainen toiminta ajaa valtion terroristien tukijoiden listoille, mutta kun ajatellaan noita maita hiukan tarkemmin, niin voidaan kysyä, että millä tavoin nuo viranomaiset sitten puuttuisivat noihin leireihin? Kun puhutaan terroristien koulutusleirien tuhoamisesta, niin toki rypälepommit, termobaariset räjähteet sekä erikoisjoukot ovat loistava lääke noihin asioihin. Mutta kuitenkaan ilmaiskun jälkeen ei varmasti jää paljon kuulusteltavaa, jos halutaan saada selville kuka noita terroristeja sitten oli rahoittanut.

Iskut tietenkin ovat niitä, mitä esimerkiksi elokuvissa esitellään mielellään ratkaisuna terrorismiin, mutta ongelma on terrori-organisaatioiden rakenne, missä on selvästi erillään niiden johto, eli ideologinen ja strateginen johto sekä taloudellinen tuki, mikä tekee niiden toiminnan mahdolliseksi ovat erotettuja kenttätoimintaryhmistä, ja usein tukiorganisaation jäsenet kommunikoivat noiden kettätoimintaryhmien kanssa vain yhden tai kahden henkilön välityksellä. Ja jos henkilöä on esimerkiksi seurattu, niin hänet voidaan helposti poistaa, jotta muu organisaatio ei joudu vaaraan. Terroristien toiminnassa tärkeää on se että tukiorganisaatio, joka hoitaa järjestölle sen tarvitsemat asunnot, sekä operaatioissa tarvittavat ajoneuvo ja muut varusteet pysyy koskemattomana. Varsinaisten kenttätoimintaryhmien jäsenet taas ovat korvattavissa, ja esimerkiksi itsemurhaterroristien kohdalla asia on niin, että heitä ei edes kaivata takaisin.

Tukiorganisaatio järjestää operaatioon käytettävät varat esimerkiksi kauppaamalla huumeita sekä pesemällä tuota rahaa pankeissa. Koko kuvio tietenkin on montakin kertaa esitelty julkisuudessa, mutta se kuka tällaista toimintaa harjoittaa on kuitenkin melko vaikea selvittää. Tällaisten organisaatioiden rakenne on tietenkin hyvin selvillä, mutta sen jäsenten henkilöllisyys on jäänyt varjoon. Terroristien kohdalla on kuitenkin niin, että myös strategiset johtajat, eli iskujen kohteiden valitsijat ovat usein kaukana noista koulutuskeskuksista, jotta he eivät paljastaisi henkilöllisyyttään noille miehille, jotka he valitsivat lähtemään kuolemaan.

Ja se miten iskun kohde valitaan ei koskaan avaudu noille kenttämiehille, joiden ainoana tehtävänä on totella noita miehiä, jotka kommunikoivat heidän kanssaan tekstiviestein sekä sähköpostien avulla, joten niin kauan kuin tuo johtoryhmä on olemassa, niin järjestö voi uudistaa itseään. Mutta jos sen ideologiset johtajat eliminoidaan niin silloin on mahdollista, että se voidaan tuhota. Ja kuten sanotaan, niin jos tuon järjestön rahavirrat eli taloudellinen tuki saadaan loppumaan, niin silloin loppuu myös järjestön tukivälineiden kuten GSM-puhelinten SIM-korttien sekä asuntojen hankinta, tai kukaan ei sitten enää hanki puhelinliittymiä omiin nimiinsä, jotta joku terroristi voisi soitella kavereilleen hänen nimissään. 

Eli nuo puhelinliittymät ovat asia, mitä noilla väkivallan työkalukseen ottamillaan ihmisillä pitää olla, jotta he voivat viestiä muiden kanssa, ja silloin tietenkin voidaan toimia niin. että kriisialueella olevat GSM-liittymät mitätöidään, jos ne on hankittu vaikka länsimaista. Tai sitten tuollaiset puhelimet, missä on R-kioskilta hankittu prepaid, mutta jota käytetään vaikkapa Syyriassa voidaan paikallistaa, ja niihin suunnata täsmä-ase, ja tietenkin niiden hankkija voidaan jäljittää maksutiedoista, joten tuolloin voi vaikka SWAT-käydä piipahtamassa tuon liittymän maksaneen henkilön kotona.


vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Sunday, October 16, 2016

Oletteko muuten ihmetelleet miksi Venäjä haluaa vallan Syyriassa pysyvän Al-Assadin käsissä?


Kirkonkellot soivat Aleppon uhreille, ja Venäjän sekä Syyrian vastaisia pakotteita pohditaan ankarasti, mutta syy miksi tuota kaupunkia sitten piiritetään on varmasti taktisesti viisasta. Kun puhutaan sodasta, niin aina on muistettava, että se on joka tapauksessa tragedia, ja Aleppon kaupunkia piirittävät komentajat varmasti ovat laskeneet tuon saartorenkaan varaan paljon. Näet kyseisen operaation tarkoitus on ikään kuin kuristaa kaupunki hengiltä, ja samalla myös ikään kuin ottaa sen asukkaat panttivangeiksi.

Samoin Aleppo on ikään kuin "kori", jossa olevia kohteita vastaan voidaan käyttää massiivista tulivoimaa, ja noiden pommitusten tarkoitus on herättää pelkoa sekä murtaa kaupungin puolustajien moraalinen selkäranka, kuten Toisen Maailmansodan alepommituksilla oli, mutta nykyään käytössä on vähän toisenlaisia välineitä, joilla saadaan aikaan erittäin täsmällistä infrastruktuuriin kohdistuvaa tuhoa. Ja tietenkin sairaaloiden tuhoaminen on asia, mikä kauhistuttaa ihmisiä tuollaisella alueella, ja samalla saartorenkaan tarkoitus on saada vihollinen kuluttamaan ase- ja ammusvarastojaan, jolloin sen kyky taistella vähenee.

Eli kyseessä on toiminta, minkä tarkoitus on tehdä ihmisten elämästä mahdollisimman tukalaa, ja tuollaista tuhontaa kutsutaan nimellä "Necessary evilness" eli "tarpeellinen pahuus". Sen julma tarkoitus on saada paikalliset ihmiset syrjäyttämään nuo valtaa pitävät henkilöt, joiden ainakin väitetään kuuluvan ISIS:iin.

Toki saattaa olla niin, että he eivät tähän fundamentalistien järjestöön kuulu, mutta se että pommitus kohdistuu muslimimilitantteihin kuulostaa paremmalta tiedotusvälineissä. Kun puhutaan tästä pitkään jatkuneesta tilanteesta, niin sen tarkoitus lienee osoittaa Syyrian kansalle, että tulevaisuudessakaan maan presidentin Al-Assadin vastaista toimintaa ei tulla sallimaan, ja samalla myös kertoa maailmalle, että kuka on Syyrian "vahva mies". Joissakin piireissä uskotaan että Aleppon piiritystä johtaa Venäläinen upseeri, vaikka Syyrian joukoilla tietenkin on nimellisesti johtoasema, ja miksi Venäläiset asettaisivat omia välineitään syyrialaisten komentoon, kun he itse niitä osaavat varmasti käyttää tehokkaammin kuin paikalliset sotilaat. (http://blogfactory.co.uk/archives/25764) 

Aleppon kaupungin piiritys tietenkään ei ole mitenkään erityisen hyvää mainosta Vladimir Putinille ja hänen SPETSNAZ-joukoilleen, mutta kuitenkin sodassa tarkoitus pyhittää keinot, ja noita maineikkaita erikoisjoukkoja ei Syyriassa liene kovin paljoa, jos niiden määrää verrataan esimerkiksi Al-Assadin palkkasoturien määrään, mutta kuten tiedämme, niin noiden erikoisjoukkojen tehtävänä on osoittaa kohteita omille rynnäkkökoneille sekä myös suojata Syyriassa olevia Venäjän lentotukikohtia, koska varsinkin SU-25 "FROGFOOT" sekä helikopterit operoivat tuolta Syyriasta käsin, ja raskaampi kalusto taas tukeutuu suoraan Venäjän maaperään. Syyriassa olevia tukikohtia tarvitaan siksi, että jos noihin Venäjän hävittäjäpommittajiin tulee vikoja tai osumia, niin nämä koneet voivat laskeutua turvallisesti ja samoin rynnäkkö- pelastus- ja  joukkojensiirtotehtäviin käytettävät helikopterit tarvitsevat Syyriassa olevia tukikohtia toimiakseen tehokkaasti.

Kun puhutaan Aleppon tilanteesta, niin Venäjän tuki on tietenkin antanut Al-Assadille selkänojaa vaatia kapinallisten ehdotonta antautumista, ja se mitä tässä nyt sitten pelätään on sellainen asia, että Syyrian armeija aloittaa sodan jälkeen kostotoimet siviiliväestöä vastaan, ja nuo kostotoimet saattavat johtaa verilöylyihin. Kuitenkaan todellista valtaa Syyriassa ei pidä Al-Assad vaan SPETSNAZ:in komentaja, ja Syyrian presidentti on täysin Venäjän talutusnuorassa, koska ilman Venäjän tukea hän olisi ilmeisesti tuon sodan hävinnyt. ISIS on tuon sodan hävinnyt, siitä ei päästä yli eikä ympäri.

Mutta nämä taistelut sekä piiritykset varmasti herättävät kaunaa väestön keskuudessa, ja tämän seurauksena saattaa alueella olla edelleen jopa sukupolvien ajan jännittynyt tilanne, joka ehkä sitten muistuttaa Pohjois-Irlannin väkivaltaisuuksia 1970-luvulla. Eli vaikka avoin sota saadaan ehkä jossain vaiheessa loppumaan, niin silti viha ja katkeruus tulee kytemään sekä Syyriassa että Irakissa todella pitkään. Se miksi Venäjä haluaa tuota valtiota kontrolloida johtuu ilmeisesti siitä, että jos Irakin öljyä tai maakaasua saadaan tuotua Eurooppaan ohi Turkin ja Venäjän, niin silloin Eurooppa ei olisi enää niin riippuvainen Venäjältä tuotavasta kaasusta sekä öljystä, ja samalla jos putki vedetään Turkin kautta, niin silloin tuo maa voi ryhtyä kiristämään EU:ta kaasun ja öljyn toimituksilla.

Se että EU ei olisi mitenkään riippuvainen Venäjän kaasusta merkitsisi sitä, että Putin menettäisi miljardeja dollareita vuodessa, mutta hän ei voisi silloin myöskään kontrolloida Eurooppaan tuotavaa maakaasua, jolloin hän voisi kohdata todella kovaa poliittista painostusta. Ja juuri maakaasu on syynä siihen, miksi Venäjän vastaisia pakotteita on niin vaikeaa panna toimeen. Sisäisesti hajanainen Lähi-Itä palvelee hyvin nimenomaan Venäjän etua, koska silloin sijoittajat eivät noihin maihin lähde, ja koska esimerkiksi öljyn ja kaasunporaus on niissä vaarallista levottomuuksien takia, niin silloin Venäjä voi olla varma siitä, että nuo kaasuun ja öljyyn sijoittavat tahot suuntaavat sijoituksensa Venäjälle, joka tarjoaa heille fyysistä turvallisuutta.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Wednesday, September 28, 2016

Maahanmuuttajatkin ovat vain ihmisiä, eli kaikki muslimit eivät ole raiskaajia, mutta heillä saattaa olla prosentuaalinen yliedustus naisiin kohdistuvissa rikoksissa


Maahanmuuttajat ovat vain ihmisiä, ja tietenkin heidän yliedustuksensa raiskaustilastoissa on varmasti ainakin prosentuaalisesti totta. He tulevat usein kulttuureista, joissa naisen asema on todella huono. Eli siellä mistä moni pakolainen tulee, nainen ikään kuin on miehensä omaisuutta, ja hänellä pitää olla miehensä tai isänsä lupa kävellä kaduilla. Ja tuo tietenkin oikeuttaa heidän mielestään esimerkiksi pahoinpitelemään ja raiskaamaan heikompaa sukupuolta. Islamin opin mukaan mies on perheen päällikkö, joka tekee perheelleen mitä häntä huvittaa. Tästä surullisina esimerkkeinä ovat erilaiset kunniamurhat, joita on tapahtunut myös ainakin Ruotsissa. 

Noissa kunniamurhissa esimerkiksi isä on heittänyt tyttärensä parvekkeelta alas tai kuristanut tämän, koska hän on heidän käsityksensä mukaan häpäissyt perheensä, koska ei ollut neitsyt mennessään naimisiin. Samoin Afganistanissa raiskausten uhreja on surmattu, koska heidän on katsottu sharia-tuomioistuimessa häpäisseen tuota raiskaajaa. Myöskään se että 12-vuotiaita tyttöjä lähetetään omien perheidensä toimesta takaisin maihin, mistä he ovat paenneet ei ole tavatonta. Tämä johtuu siitä, että nuo lapset on luvattu naittaa jollekin 50-vuotiaalle miehelle. Eli tämän takia en yhtään ihmettele, että nuo Lähi-Idästä tulevat henkilöt syyllistyvät raiskauksiin myös Suomessa. 

Tällöin voidaan huomauttaa, että meille tulee tänne sellaisia aineksia, joita pitäisi vähintään valvoa tarkoin. Eli meille tulee liikaa noita nuoria miehiä, jotka mielellään korostavat kovuuttaan.He ovat oppineet kovuutta noilla taistelualueilla, ja osa heistä saattaa olla hyvin vaarallisia. Joten heidät varmasti moni haluaa karkottaa sinne mistä he tulivat. Mutta kuitenkin olisi parempi, että heidät ohjattaisiin uudelleenkoulutukseen psykiatriseen laitokseen, jossa heille opetetaan, että radikaali tie ei ole kenellekään hyväksi. Jos heidät palautetaan, niin riski on siinä, että he liittyvät johonkin ääriryhmään, ja palaavat Eurooppaan vaikkapa siirtotyöläisiksi naamioituneina terroristeina. 

Kuitenkaan kaikki muslimit eivät ole terroristeja tai raiskaajia, eli tuota nykymediassa yleistä stereotypiaa voidaan verrata siihen, että joidenkin ihmisten mukaan suomalaiset ovat juoppoja. Kun puhutaan monikulttuurisuudesta, niin voidaan kysyä, että miksi me esimerkiksi käymme maissa, joissa ihmisoikeuksia poljetaan aivan avoimesti? Samoin voidaan tietenkin sanoa, että miksi me eurooppalaiset hyväksymme sen, että jossain muussa maassa saa aivan avoimesti esimerkiksi ihmisen polttaa kadulla elävältä? Mutta monikulttuurisuudesta ei ole enää paluuta samaan kuin ennen, vaikka sitä kuinka haluttaisiin. Kuitenkaan ei ole Euroopan etu että sen ulkopuolelle muodostetaan äärijärjestöjen soluja, vaan meidän on avoimesti lähdettävä siitä, että ainoa pysyvä ratkaisu terrorismiin sekä pakolaisongelmaan saadaan sillä, että noissa Lähi-Idän maissa  tapahtuu aito muutos asenteissa sekä valtiollisella- että yksityisellä ja yksilöllisellä tasolla, ja samalla me voisimme hiukan rajoittaa aseiden vientiä noihin maihin, sekä tukea demokraattisia ja maltillisia aineksia. 

Mutta jo väkivaltaan ryhtyneiden tahojen kanssa ei ehkä ole muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä aseelliseen toimintaan noita fanaatikkoja vastaan, koska he eivät koskaan edes halua mitään muuta kuin puhtaan islamin mallia, ja sen takia meidän pitää ryhtyä välillä ikäviin toimenpiteisiin noita miehiä vastaan, vaikka se pitää aina tehdä harkiten sekä vasta äärimmäisessä tilanteessa, jossa heitä ei voi enää pyytää antautumaan. Toisin sanoen he ovat tehneet niin paljon vihaa herättäviä asioita, että noilla miehillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kuolla taistellen. Eli noissa tilanteissa voidaan käyttää täsmäaseita tai salamurhakomennuskuntia, jotta noiden henkilöiden toiminta saadaan loppumaan. Mutta tuota päätöstä ei saa tehdä kevein perustein, ja siksi robottiaseita juuri kritisoidaan. 

Niiden sekä Venäjällä että USA:ssa tapahtuva kehittäminen tuo eteen skenaarion, missä aseisiin turvaudutaan yhä helpommin, ja esimerkiksi Venäjällä ollaan kehittämässä robottiversiota uudesta vasta palvelukseen tulevasta T-14 "Armata" tankista, ja monista rynnäkkövaunuista on jo olemassa vähintään kauko-ohjattavia malleja. Joten se ajaa myös muita maita tekemään omista varusteistaan automaattisia, mikä saattaa aiheuttaa sen, että konflikteja ratkotaan yhä enemmän asein, koska tuolloin ei omista tappioista tarvitse välittää.

Wednesday, September 14, 2016

Vakoilussa on aina käytetty mielikuvitusta, joten oliko Kerttu Nuortevan tarkoitus tehdä Mannerheimille lobotomia sekä mietelmiä vaarallisista stereotypioista

Kuvituskuvaa

Kun ajatellaan sitä, mikä on sofistisen sekä radikaalisen filosofian harjoittajan ero, niin voidaan sanoa niin, että sofisti pyrkii puheellaan sekä kirjoituksellaan miellyttämään muita ihmsiä, ja näin saamaan ihmisten enemmistön puolelleen. Radikaalin filosofin ajatusmaailma on toisenlainen, ja hän taas pyrkii vaikuttamaan ihmisten ajatusmaailmaan, ja muuttamaan ne sellaiseksi, kuin hän itse haluaa ne muuttaa. Tämän takia radikaalia filosofiaa on helppoa lukea, ja siihen on sisällytetty melko mielenkiintoinen filosofian osa-alue, jossa käsitellään futurologiaa eli mietintää sitä, miten asioita tulevaisuudessa hoidetaan. Futurologia on oikeastaan tiede, joka tutkii tulevaisuutta, ja sitä miten tekniikan kehitys tulee siihen vaikuttamaan. Samoin filosofian opettaminen on tietenkin yksi radikaalin filosofian eli tieteen pohdinnallisen tutkinnan tai pikemminkin mieltelmien rakentamisen osa-alueista. Jos joku aikakoneen rakentaja sitten pyrkii todistamaan jotain väitteitä tulevaisuudesta rakentamallaan aikakoneellaan, niin futurologiaan paneutunut filosofi voisi toimia "Wundtin mallin mukaan".

Eli kyseessä on oikeastaan psykologisen tutkimusmenetelmän muuttaminen filosofian käyttöön. Psykologian eli tutkinnallisen mielen tulkinnan kanta-isä Wilhelm Wundt kehitti aikoinaan toimintamallinsa oman hermostonsa havainnointiin, eli hän istui nojatuolissa ja havainnoi omaa kehoaan sekä sen reaktioita aikana, jolloin ei vielä röntgenkonetta tunnettu. Tuota menetelmää voidaan soveltaa myös filosofiaan, eli ihminen istuu nojatuolissaan ja miettii tulevaisuutta, eli sitä millainen maailma voisi tulevaisuudessa olla, hankittuaan sitä koskevaa tietoa esimerkiksi Internetistä. Wundtista se verran vielä, että psykologia on tutkimusta ja psykiatria on lääketiedettä, ja noita termejä ei saa koskaan sekoittaa toisiinsa. Eli psykologi tutkii ja psykiatri parantaa sairaita. Mutta palataan sitten filosofian puolelle, joka on tiede siitä, mikä on tiedettä. Kaikki maailman filosofit aloittavat sofisteina, koska he pelkäävät julkaista tutkielmia tai mietelmiä, joissa he kertovat oman kantansa asioihin.

Tämän takia tai tästä huolimatta filosofin kannattaa opetella kirjoittamaan omia ajatuksiaan ylös, niin että muutkin niitä pääsevät lukemaan, koska kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla. Kun filosofi kehittyy kirjoittajana, ja hän saa positiivista palautetta kirjoitelmistaan, niin sitten jossain vaiheessa tulee eteen se, että hän haluaa hylätä lähteet, ja kirjoittaa vain sitä, mitä itse ajattelee mistäkin asioista. Se että hän saa positiivista palautetta kannustaa kirjoittajaa kirjoittamaan hyvinkin kieroista asioista. Ja kirjailijan sekä filosofin ero on hyvin pieni, ja kun puhutaan palautteesta, niin myös passiivinen palaute on kannustavaa. Eli vaikka yhtään kirjettä ei postilaatikkoon putoa, niin silti kirjailija voi saada mahtavia lukutilastoja kirjasta, jossa murha tehdään niin, että uhri kävelee kumimatolla, ja hänet varataan sähköllä, jonka jälkeen tuo onneton sitten astuu maahan, ja kuolee sähköiskuun.

Toki kirjailija sekä filosofi ovat oikeutettuja esittämään myös näkemyksiä, jotka ovat ristiriidassa vallitsevan moraalikäsitteen kanssa, ja tietenkin pitää ottaa huomioon sellainen asia, että filosofi ei oikeasti kannata aina ajatuksia mitä hän esittää muille, vaan joskus moraaliton mielipide voi olla  filosofin yritys herättää keskusteluja jostain asioista. Samaa tekee myös kirjailija, joka vahingossa neuvoo kirjassaan loistavan tavan bongata poliiseja kadulta, eli rikollinen voi ottaa kännykällään vaikka näköpuhelun, ja sitten kääntyillä kameran kanssa ympäri, jolloin hänen pomonsa voi tunnistaa häntä seuraavia tyyppejä. Filosofian opettamisessa on sellainen ongelma, että jos halutaan opiskelijan esittävän muistiinpanonsa, niin toki sopii olettaa, että opiskelija saa editoida muistiinpanonsa verkossa niin, että ne on opettajan helppo esittää, ja miksi itse en pidä vihkojen pyytämisestä johtuu siitä, että nuo muistiinpanot ovat aina keskeneräisiä. Itse en filosofiaa opeta, mutta kuitenkin jos muistiinpanot pitää esittää, niin opettaja voi ne pyytää kyllä sellaisessa muodossa, että ne on editoitu eli kirjoitettu koneella puhtaaksi.

 Mutta jos vihot tarkastetaan, niin opettaja voi siitä informoida ryhmää etukäteen, jotta opiskelijat tietävät, että niihin ei kannata mitään muuta kuin koulujuttuja kirjoittaa, jotta kukaan ei käsitä kirjoitusta väärin. Ja yksi asia mitä käsitetään väärin, ovat juuri tulevaisuuden cyborgit, eli ihmisen ja koneen risteymät, joissa kone on liitetty ihmiseen joko sisäisesti tai ulkoisesti. HULC-eksoluuranko on varmasti kaikille tuttu, eli kyseessä on ihmiseen ulkoisesti kiinnitetty teline, jossa on elektrniikkaa sekä servomoottorit, joiden avulla henkilö saa voimat, joilla hän sitten voi nostaa vaikka henkilöauton ilmaan. Mutta oletteko ajatelleet, että tulevaisuudessa tuollainen HULC-eksoluuranko voidaan asentaa ehkä ihmisen sisään kirurgisesti. Tässä on tietenkin ongelmia, koska luuydin muodostaa meidän verisolujamme, ja siksi luproteesin suunnittelussa on pieniä teknisiä ongelmia. Tuo keinoluu pitää tehdä ontoksi, jotta sen sisään voidaan asettaa luuydintä, ja tuo hiilikuidusta tehty putki täytyy rakentaa sellaiseksi, että sen läpi pääsee verisuonia, jotta elimistö saa tarpeeksi verisoluja. Keinoluu kannattaa tehdä sellaisesta aineesta, kuin hiilikuitu, koska se on kestävää ja lähes tuhutumaton materiaali.Tuollaista kenoluurankoa voidaa käyttää tulevaisuudessa ehkä tilanteessa, missä ihmisen oma luuranko on tuhoutunut luuydinkasvainten takia, ja tuolloin hänen omia luuydinsolujaan otetaan elatusmaljaan, ja sitten siitä tuhotaan syöpäsolut sädehoidon avulla,

Sitten nuo luut voidaan siirtää luuproteesin siään, jonka tarkoitus on korvata luiden pinta hiilikuidulla. Ehkä tastä tulee sitten elokuva "Terminator" mileen ja ehkä tuollaisessa laikkauksessa voidaan ihmisen muu elimistö jättää rauhaa, ja ihmisen luut korvataan tuollaisella sisäisellä tekoluurangolla, jossa luuydin elää kuten se eläisi ihmisen normaalinkin luun sisällä. Ja jossain kaukaisessa tulevaisuudessa voidaan ihmisiin asentaa sisäisesti tuollainen HULC-robotti, jossa noiden luiden niveliin asennetaan servomoottorit, tai sitten voidaan käyttää keinolihaksia, joiden toiminta vastaa tavallista eli oikeaa lihasta. Tuo keinolihas voisi olla joukko  pusseja, joissa on nestemäistä metallia, joka sitten reagoi magneettiin,

Tuo lihas voidaan asentaa ehkä oman lihaksen paikalle, ja kun henkilö haluaa liikuttaa kättään, niin silloin ajatus siitä lähtee hermoa pitkin dekooderiin, joka saa noita keinolihaksia käyttävät magneetit vetämään tuota nestettä itseensä päin, jolloin tämä keinotekoinen lihas sitten supistuu. Tällainen laitteisto ei ehkä aivan pian tule käyttöön, koska sen toteuttaminen voi vaatia hiukan suostutteluja lain muuttamiseen, sekä tuon projektin moraliteetin tarkkaa tutkimista. Samoin tuon intro-HULC-laitteiston asentaminen vaatisi laajoja kirurgisia toimenpiteitä, ja samoin nuo laitteet vaativat sitten tehokkaan RTG-generaattorin tai polttokennot toimiakseen, ja ehkä tulevaisuuden kirurgi jättää ihmiseen osa hänen lihaksistostaan, jotta hän sitten saisi cyborginsa toimimiaan. Jos tuo hiilikuituinen runko sitten toimisi polttokennoilla voisi henkilö sitten tankata sitä esimerkiksi letkun kautta imemällä bensiiniä, jotta polttokenno saisi sitten tarvitsemaansa hiilivetyä, ja tietenkin myös sisäelimet pitää sitten ruokkia, ja jos vatsaportti ohitetaan tuolla letkulla, niin kyseinen henkilö voi sitten syödä normaalia ruokaa, pitäessään tuota konetta sisällään.

Thursday, August 11, 2016

Turkin sekä Venäjän yhteistoiminta tulee tiivistymään varmasti, mikä rohkaisee Venäjää toimimaan Krimin alueella entistä avoimemmin

Hagia Sofia
Kuva I

Nyt kun Turkki ja Venäjä osoittavat lähentymistään, ja Venäjä aloittaa taas Ukrainan painostamisen, joka johtuu provokaatiosta, jonka tekijöistä ei ole oikeastaan varmaa tietoa, niin voidaan sanoa, että Kylmä Sota on taas ovella. Kun puhutaan siitä, että onko tuolla Krimillä ammuttu ihmisiä, niin jos lähdetään siitä, että kuka oikeastaan on ampunut ja ketä, niin tekijä kyllä voi olla ihan kuka hyvänsä, eli vaikka Ukrainan armeija ei tuota iskua olisi tehnyt, niin sen ovat voineet tehdä Ukrainan tai Venäjän puolella taistelleet vapaaehtoiset, joiden etua ei ainakaan rauha palvele. Mutta kuten olemme huomanneet, niin Vladimir Putin on ilmaantunut turkkilaisten poliitikkojen viereen, ja samalla Venäjän ja Turkin kädenpuristus on rohkaissut Venäjää toimimaan taas avoimemmin Ukrainassa, koska näin se on saanut eteläisen sivustansa turvattua, ja tämä taas avaa sille ovea voimakkaammalle toiminnalle Ukrainassa. Mutta se että Turkki ryhtyy avustamaan Venäjää sen operaatioissa ISIS:tä vastaan vie pohjaa Turkin islamisteilta

 Turkin asema islamilaisena NATO-maana on ajanut sen ikään kuin vastarintaan muun islamilaisen maailman kanssa, ja sen johto on usein osoittanut haluttomuutta toimia NATO:n osana esimerkiksi Irakin sodassa sekä muissa NATO:n operaatioissa, mitä Lähi-Idässä tapahtuu. Samoin Turkki on ollut haluton antamaan täyttä tukea ISIS:in asemiin kohdentuvalle pommitukselle, mutta nyt ilmeisesti on tapahtunut käännös tuon maan politiikassa, ja se että se antaa nyt Venäjälle tukea tuossa Syyrian sodassa antaa Putinin esikunnalle sellaisia signaaleja, että Venäjä voi pitää eteläisen sivustansa turvattuna, eikä sen tarvitse pelätä Turkin puuttuvan sen Krimin projektiin, mikä tähtää ilmeisesti siihen, että kaasuputket eurooppaan otetaan tiukemmin Venäjän johdon sekä Gazpromin käsiin. Ja Turkki on muutenkin länsimaille hiukan pulmallinen kumppani, koska sen kehitys demokraattiseksi maaksi on jotenkin ollut ongelmallista, ja maassa vallitsee tietenkin sensuuri sekä muutenkin siellä pidätetään ihmisiä myös poliittisin perustein.

Ongelmallisen tuon maan suhteista NATO:oon sekä EU:hun tekee myös kurdien asema, eli maan asevoimat käy sotaa myös kurdikapinallisia vastaan, jotka taistelevat ISIS:tä vastaan, ja juuri tämä asia tekee tuon maan suhteesta länsimaihin niin ongelmallisen. Näet jo Saddam Husseinoin hallinnon kaatamisen aikaan USA sekä NATO lupasivat noille ihmisille oman itsehallinnon, mutta Turkki on sitä kieltäytynyt tunnustamasta. Ja se sitten on vaikeuttanut NATO:n sekä Turkin suhdetta, ja myös Turkin toiminta Kyproksessa on aiheuttanut kummastusta NATO:n päämajassa, koska se on luonut jännitteitä Kreikan sekä Turkin välille, ja maan politiikan ongelmallisin alue onkin sitten NATO:n suhde Israeliin, joka tietenkin laittomasti miehittää tiettyjä palestiinalaisalueita, mutta sen tiedustelun rooli ISIS:tä vastaan käytävässä sodassa on äärimmäisen tärkeä.

Tämän takia Israelia ei haluta suututtaa, ja tuon maan ensiluokan aseet sekä sen antama sotilaskoulutus kyllä kelpaisivat monille maille, mutta Turkkia vaivaa sen suhde oman maan islamisteihin, eli noiden uskovaisten turkkilaisten äänet kyllä kelpaavat maan parlamentiedustajille, joten sen takia maahan ei haluta israelilaisia sotilasneuvonantajia. Kuitenkin Israelin antama apu varmasti kelpaisi noille turkin vuoristossa taisteleville joukoille.

Ja islam on turkille muutenkin ongelma, koska myös kurdit ovat muslimeja, kuten pääosa Turkin väestöstä on,  joten turkin  poliitikkojen asevoimien pitää olla kieli keskellä suuta antaessaan kurdeja koskevia lausuntoja, ja toki esimerkiksi Välimeren alueen turkkilaisille kelpaa myös länsimainen raha, joten turkki ei myöskään varmasti halua turistien kaikkoavan sen rannikolta, mihin on rakennettu valtavasti uusia lomahotelleja. Ja jos maa muuttuu islamistiseksi, niin silloin turistit katoavat sen alueelta, ja nuo turistikohteiden työläiset jäävät ilman tuloja, ja se ei ole hyvä asia turkin poliitikoille.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Thursday, June 2, 2016

Arabian kirjakielen kirjoittamisen sekä uskontojen suhteiden ja yhteiskunnan kehittymisen ihmeellisyyksiä

Sultan Ahmedin moskeija Istanbulissa
Kuva I

Kaikki tietävät kuinka vaikeaa arabian kieli on. Se muistuttaa hiukan meidän kaunokirjoitustamme, mutta sen kirjaimisto on hyvin poikkeavaa omaamme nähden, samoin tuota kieltä kirjoitetaan oikealta vasemmalle.Siksi antropologit uskovat että profeetta Muhammed tai joku arabian kirjakielen isistä on ollut vasenkätinen, koska tuo kirjoitustapa on käytössä edelleen kyseisessä kielessä Tämän takia esimerkiksi länsimaisen ihmisen on vaikeaa kirjoittaa arabian kieltä, koska meidät kaikki länsimaiset henkilöt vasemmalta oikealle. Länsimaisten kannalta arabian kirjoitussuunta on vaikeaa omaksua, koska jos henkilö kirjoittaa vasemmalta oikealle, niin silloin vasen käsi pitää paperia paikallaan, ja oikea käsi käyttää kynää.

Tämä länsimainen kirjoitustapa on kehittynyt sitä mukaan, kun on otettu käyttöön paripulpetit, joissa kaikkien on kirjoitettava samaan suuntaan tai muuten kyynärpäät osuvat toisiinsa. Meidän länsimaisten maailma on siksi muodostunut oikeakätisiä suosivaksi, ja lähes kaikki maailman esineet on tehty oikeakätisille. Kuitenkin vasenkätisiä on maailmassa yhtä paljon kuin oikeakätisiä, ja se onko henkilöstä opetettu koulussa oikeakätinen paljastuu usein vasta, kun hän laittaa tietokoneen hiiren vasemmalle.

Eli kuten olen joskus ennenkin kirjoittanut, niin ihminen voidaan opettaa vasen- tai oikeakätiseksi, mikä tietenkin on muokannut yhteiskuntaamme enemmän kuin arvaammekaan, näet keskiaikaisen ritarin etuna oli olla vasenkätinen. Jos ritari joutui miekkailemaan oikeakätistä miekkamiestä vastaan, niin silloin miekat menivät vastakkain. Eli miekkataistelussa miekan iskut torjutaan kilvellä, ja iskuja tehdään miekalla. Tuo taistelutapa kuitenkin oli melko rasittava, joten hänen täytyi jossain vaiheessa hylätä kilpensä. Jos ritari osasi käyttää kumpaakin kättään, niin hän saattoi yllättäen käyttää kahta miekkaa, joista toinen oli piilotettu kilven taakse tai vaihtaa miekkailukättään kesken taistelun, jolloin hänen täytyi kuluttaa vain puolet siitä energiasta, mikä muuten kului oikeakätiseltä  miekan heiluttamiseen.
Kuva II

Vasta nykyaikainen kivääri on muokannut aseet niin, että suurin osa niistä soveltuu vain oikeakätisten käyttöön. Samasta syystä myös kamppailulajeissa on etua olla vasenkätinen, koska silloin isku tulee ikään kuin väärältä puolelta. Mutta kun puhutaan esimerkiksi kirjoittamisesta, niin arabille myös eurooppalaisen kirjoituksen kirjoittaminen nurin päin on helpompaa kuin eurooppalaisille. Tästä ollaan päätelty että suuri yleisnero Leonardo Da Vinci saattoi olla oikeasti ehkä arabi, tai hän on nuorena saattanut olla arabien opettama.

Tähän viittaa kyseisen henkilön tapa kirjoittaa peilin avulla, mutta tuo arabialainen syntyperä on vain arvailua. Mutta uskon kyllä että herra Da Vinci on ollut vasenkätinen. Näet peilikirjoituksen opetteleminen  ei mitään kovin helppoa ole, jos henkilö ei ole koskaan käyttänyt vasenta kättään. Ja hän tietenkin käytti peliä siksi, että toinen henkilö saattoi seurata hänen työskentelyään. Mutta tuo peilikirjoitus on länsimaiselle ihmiselle vaikeaa omaksua, koska emme itse koskaan kirjoita "väärään suuntaan", kuten esimerkiksi arabit kirjoittavat.

Mutta sitten voimme aina kysyä, että miksi tuo mies sitten asui Euroopassa aikana, mikä ei ollut kuuluisa humaaniudestaan eikä liberaaliudestaan? Kun puhutaan esimerkiksi siitä, että muslimeja on aina pidetty euroopassa jotenkin vääräoppisina tai pelottavina hahmoina, niin kuitenkin voidaan huomioida sellainen seikka, että esimerkiksi historian legendaarisin sekä eniten mustamaalattu henkilö lienee profeetta Muhammed, joka on jo perinyt likimain antikristuksen osan meidän yhteiskunnassamme. Mutta kuitenkin itse pidän tuhon profeettaan kohdistuvaa kritiikkiä kuitenkin hiukan aiheettomana. Se että joku asia tapahtui yli 1000 vuotta sitten, ei varmasti tarkoita sitä, että sillä itsellään olisi mitään yhteyttä tämän päivän maailmassa elävien ihmisten kanssa, paitsi se että nuo äärimuslimit kasvatetaan vihaan, mitä perustellaan Muhammedin määräyksillä.

Näet tuolloin islamin syntyaikoina myöskään euroopassa ei oltu sen humaanimpia tai liberaalimpia muita uskontoja kohtaan, ja saraseenien voidaan tuolloin katsoa olleen jopa hiukan liberaalimpia kuin eurooppalaisten. Eli kaikki muut kuin kristinuskon kannattajat sai polttaa roviolla.Eli jokainen ihminen, joka vastusti keskiaikana katolista kirkkoa tuomittiin muitta mutkitta poltettavaksi roviolla, jotta muut pelkäsivät piispoja sekä paavia. Tuo asia sitten sai tietyt ihmiset epäilemään kirkon vaikuttimia, sekä synnytti uskonpuhdistuksen, kun Luther tai Monchlaton alkoi epäillä sitä, että osa kirkon tuloista turhista käännöstöistä, mitkä tulivat raamatun kääntämisestä.

Mutta sitten islam tai arabialainen yhteiskunta ikään kuin pysähtyi, ja siitä sitten seurasi se, mitä nykyään kutsutaan poliittiseksi islamiksi. Mutta tuolloin ennen vuotta 1000 meidän ajanlaskumme mukaan, ei myöskään euroopassa ollut esimerkiksi naisilla sen kummempaa arvostusta kuin saraseenienkaan keskuudessa. Samoin lapsia sai kohdella kotona aivan miten huvitti, ja ensimmäiset lastensuojelulait säädettiin vasta 1900-luvulla, ja kotona tehty pahoinpitely sekä avioliitossa tehty raiskaaminen kriminalisoitiin vasta 1980-luvulla siten, että ne ovat nykyään yleisen syyttäjän asioita, eli paljon on yhteiskunnassa korjattavaa vielä nykyäänkin, ja epätasa-arvo näkyy esimerkiksi nuorten oikeusturvassa ja muissa pieniltä tuntuvissa asioissa.

Kuitenkaan tuo asia ei kuitenkaan oikeuta väkivaltaan tai terrorismiin. Samalla voidaan miettiä kuitenkin sitä, että oliko joillakin ihmisillä jotain salattavaa Muhammedin suhteen, koska he herättivät niin kauheasti vihaa tuota miestä kohtaan? Kukaan meidän omista uskonnollisista johtajistamme ei ole koskaan tullut tuomituksi yhtä rankasti, vaikka esimerkiksi moni piispa kuten Hatto II tai innkvisitio käyttivät samanlaisia otteita kuin Muhammed, ja polttivat ihmisiä säälittä elävältä pienimmästäkin teologisesta ristiriidasta puhtaan katolisen opin kanssa. Hatto II oli piispa joka poltti oman kaupunkinsa, koska sen asukkaat eivät miellyttäneet häntä. Eli nuo entisaikojen piispat tappoivat enemmän ihmisiä kuin saraseenit, mutta meidän yhteiskuntamme on kuitenkin kehittynyt humaanimpaan suuntaan, emmekä enää suoraan noudata mitään keskiaikaisia lakeja, vaan meidän yhteiskunnassamme on oikeus myös arvostella kirkkoa sekä sen politiikkaa,

hkimmo.blogspot.com

Tuesday, April 26, 2016

Abu Sayeef on taas aktivoitunut, mutta kuka vain voi esittää olevansa islamisti


Islamistit ovat loistavia syntipukkeja lähes kaikkeen rikolliseen toimintaan, mitä täällä ylipäätään tapahtuu. Ja kun puhutaan esimerkiksi siitä, että Abu Sayeef-niminen islamistiliike on taas aktivoitunut, ja surmannut jonkun kanadalaisen turistin tuolla Filippiineillä. Tuo järjestö muuten oli sama, joka kaappasi aikoinaan myös kaksi suomalaista.  Mutta ongelma on siinä, että kuka vain voi esiintyä islamistina, ja yksi syy tähän voisi olla se, että tuolla tavoin tavalliset rikolliset voivat saada islamisteilta tukea kuten aseita joiden hankkiminen on muuten vaikeaa.

Mutta kun puhutaan tuosta järjestöstä, niin sen toiminta on hiukan poikkeavaa verrattuna muihin islamisteihin. Tämä järjestö tai sen nimissä toimivat henkilöt nimittäin kaappaa ihmisiä lähinnä lunnaiden toivossa. Eli itse olen sitä mieltä, että Abu Sayeef on oikeastaan pelkkä normaali rikollisjärjestö, joka ainoastaan esiintyy islamisteina. Myös muut islamin nimiin vannovat toimijat ovat myös ottaneet ihmisiä lunnaita vastaan panttivangeiksi. Mutta noiden panttivankien kohtalo on ollut melko kolkko, eli heidät on mestattu, vaikka lunnaat on maksettu.

Tällä toiminnalla kyseiset järjestöt ovat osoittaneet sen, että heidän kanssaan ei ole mitään mahdollisuutta neuvotella yhtään mistään. Tuo panttivankien teloittaminen palvelee kovan linjan miesten toimintamallia, missä panttivankeja vapautetaan erikoisjoukkojen iskulla, ja noita islamisteja kohdellaan muitakin kovalla kädellä. Eli heitä pommitetaan täsmäpomneilla sekä metsästetään kuin eläimiä. Tuollainen toiminta on ihmisten silmissä oikeutettua, koska vastustajaa pidetään ihmisten silmissä hirviöinä.

Mutta itse kyllä mietin välillä, mistä nuo järjestöt saavat rahaa aseisiinsa ja muihin tarvikkeisiin? Eli onko noita islamisteja rahoitettu siksi, että länsimaat sekä Venäjä saadaan pommittamaan arabijohtajien vihollisia sekä sulkemaan tiedotusvälineensä myös muilta arabihallituksiin kohdistetulta esimerkiksi siirtotyöläisten asemaan liittyvältä kritiikiltä, mikä saattaa joskus olla oikeasti oikeutettua.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Tuesday, March 22, 2016

Yhteiskunta on suurempien muutosten edessä kuin koskaan ennen


Kun tunnettu terroristi pidätetään, niin aina on riski siitä, että tuon henkilön toverit iskevät esimerkiksi juuri lentokentälle, koska se on erittäin tunnettu paikka, jossa on paljon eri kansalaisuuksien edustajia. Tuon takia esimerkiksi tämä brysselin tapaus oli periaatteessa täysin ennakoitavissa oleva tapaus. Terroristien toimintamalli on sama kuin kaikilla muillakin aseellisilla ryhmillä, eli ovat he sitten esimerkiksi huumekauppiaita, MC-jengejä tai ISIS:in kaltaisia poliittis- uskonnollisia ääriryhmiä. Kun heidän joku jäsenistään pidätetään, niin loput ryhmittymän edustajista ryntäävät sitten puolustamaan tuota jäsentään, ja tuo tehdään aina niin, että tuosta hyökkäyksestä otetaan paras mahdollinen propaganda-arvo. Lentokentät ovat oikeasti todella loistavia kohteita, jos ajatellaan esimerkiksi ISIS:tä, koska noin saadaan sitten tuo silmitön väkivalta sekä tuho levitettyä mahdollisimman laajalle alueelle, sekä tuon kaltaisten siviileihin suunnattujeniskujen tarkoitus on saada ihmiset pelkäämään sekä horjuttaa Eurooppalaista integnoitumista, sekä saada nimen omaan muslimimaista tulleet siirtolaiset eristetyksi muusta väestöstä.

Se että nuo täällä Euroopassa syntyneet ihmiset ovat noiden fanaatikkojen mielestä hylänneet Islamin johtuu oikeastaan siitä, että sivistys sekä länsimaiset harrastukset kuten playstatitonit sekä Internet murentavat Islamin papiston valtaa yhteiskunnassa, mikä on vuosisatojen ajan elänyt heidän määräystensä mukaan. Ja tuo yhteisö on erittäin miesvaltainen, joten nuo mullahit varmasti pelkäävät tulevaisuutensa puolesta, koska he ovat oikeastaan myyneet aikoinaan tuota poliittista islamia nimen omaan perheen päälliköille, jotka sitten ovat saaneet käyttää lapsiaan esimerkiksi ilmaisena työvoimana. Eli kuten voidaan sanoa, niin esimerkiksi muslimimaissa on tapana se, että perheen päällikkö ottaa siivousvuoroja, mutta laittaa lapsensa tekemään ne puolestaan. Tuota pidetään siellä täysin hyväksyttävänä toimintana. Mutta kuten tiedämme, niin tieto lisää ihmisten vapauden tarvetta, ja nuo ihmiset eivät enää pidä elämänsä sisältönä istumista 12 h jonkun ompelukoneen ääressä tai räjähtämistä räjähdeliivien "ansiosta" kappaleiksi jossain Pariisilaisella kadulla.

 Kuten paavi Urbanus II sanoi aikoinaan, niin "tyhmät ihmiset ovat onnellisia" samoin hän toivoi, että "ihmiset olisivat ikuisia lapsia", koska noin heitä voitiin hallita tehokkaammin. Kuten tiedämme, niin tuo Urbanus-paavi oli sikäli urbaani edelläkävijä, että hän käytti ristiretkiä ratkaisemaan euroopan ylikansoitusonglmia siirtämällä asunnottomia Jerusalemiin. Tuohon aikaan katolisella papistolla oli sellainen ongelma, että ihmiset alkoivat lukea kirjoja, ja samalla myös tieto pappien velvollisuuksista oli alkanut levitä kansan keskuudessa. Eikä se että papit kohottelivat perheen päälliköitä tuomarin asemaan, ilman että nämä tunsivat lain kirjaimen enää kelvannut kaikille.

 Eli ihmiset eivät enää suostuneet mielivaltaisten tuomioiden kärsijöiksi, vaan he alkoivat nähdä vikoja myös ihmisissä, jotka olivat esiintyneet pyhinä miehinä. Kysymys siitä, että miksi "Jumala ei tuhoa pahaa" oli erittäin vaikea teologinen kysymys myös tuohon aikaan, ja kuten tiedämme, niin sosiaalinen media on tuonut tuon saman ongelman myös islamin pappien eteen. Nykyaikaisilla Islamin johtajilla on vähän samankaltaisia ongelmia kuin Urbanus-paavilla oli aikoinaan. Eli valveutuva kansa alkoi varovaisesti vaatia oikeuksiaan, sekä opetella lukemaan sekä kirjoittamaan, mikä tietenkin vei kirjureilta työpaikkoja, sekä katolisen kirkon pappien leipä alkoi kaventua, kun heidän käännöspalveluitaan ei enää tarvittu ollenkaan.

Kuten tiedämme, niin nuo Euroopassa syntyneet arabiaa kotikielenään puhuvat henkilöt pitävät yhteyttä serkkuihin Facebookin sekä Twitterin avulla, ja saavat ehkä heidätkin kiinnostumaan Eurooppalaisista aatteista. Ja sen takia esimerkiksi nuo fanaatikot ovat huolissaan siitä, että he eivä enää saa värvättyä järjestöihinsä jäseniä, mutta sama koskee myös suomalaisia sekä eurooppalaisia ääriryhmiä, joiden jäsenhankinta ei enää toimi samalla tavoin kuin 1930-luvun Saksassa. Eli tuskin nykynuoriso enää liittyisi johonkin Sturmabteilungiin, ja muuttaisi kanatilalle asumaan saadakseen sotilaskoulutusta.

Tuo terroristien ammattikunta on profiloitu melko hyvin, ja esimerkiksi heidän oletetaan hakevan tukea Euroopassa asuvilta muslimeilta, ja ihminen on sosiaalinen eläin, joka hakeutuu kaltaistensa seuraan, joten tuokin terroristi jäi kiinni, koska hän tilasi pizzan jostain muslimien omistamasta pizzeriasta. Tämä kertoo siitä, että viranomainen on kuunnellut noiden ravintolayrittäjien puhelimia. Mutta kuten tiedämme, niin maailma on muutoksen kourissa, ja perinteisillä aloilla ei enää ole työtä. Ihmisten koulutus tekee työväestä entistä itsenäisempää, joten tuo taas vie perinteisiltä keskitason työnjohtajilta työpaikkoja. Ja myöskään epäkohdat työpaikoilla eivät enää jää pelkästään pomon itsensä tietoon.

Black holes don’t make information vanish. They just. Transform it into another form.

“Even in the complete absence of external matter, black holes aren’t completely dark, as a very small amount of low-energy radiation gets em...