Onko wilma todella vain opettajien sekä oppilaiden vanhempien välinen oma sosiaalinen media?

Kuvan copyright: MTV3

Kimmo Huosionmaa

Onko tämä Wilma nyt sitten muuttunut vanhempien ja opettajien väliseksi IRC-kanavaksi, kun tuolla tavalla näitä tekstejä kirjoitellaan. Tietenkin Wilman kaltainen järjestelmä on helpottanut kotien sekä koulujen välistä vuorovaikutusta, mutta kuitenkin tämä asia pitää ottaa huomioon kokonaisuutena, mikä tarkoittaa sitä, että onko tuo Wilma-viestin lähettäminen sitten vähän liian helppoa? Kun opettaja joutuu puuttumaan oppilaan käytökseen, niin tietenkin hänen pitää siitä ilmoittaa. Tämä nyt varmasti on kaikilla tiedossa. 

Mutta siihen kuinka helposti tuollainen ilmoitus sitten lähetetään ei ole olemassa mitään erityisen tarkkoja ohjeita, ja jotkut opettajat saattavat lähettää tällaisen "paimenviestin" melko helposti, ja varmasti jokaisesta sanasta, joka kohdistetaan johonkin oppilaaseen ei tarvitse tehdä ilmoitusta. Jokaista oppilasta ojennetaan joskus, ja tietenkin myös sellainen tilanne, että opettaja käskee jotain oppilasta olemaan hiljaa, voidaan pitää ojentamisena, mutta tietenkin tämä, että miten ja milloin asiaan pitää puuttua sekä huoltajiin ottaa yhteyttä riippuu opettajan linjasta. 

Kun kouluun tullaan niin sääntöjä pitää aina noudattaa, mutta jokaisesta asiasta ei tarvitse tätä Wilma-viestiä lähettää. Ja näissä viesteissä on sellainen uhka, että ne päätyvät sellaisiin käsiin, mihin niitä ei olla tarkoitettu. Tuolla tarkoitan sitä. että tuollainen Wilma-viesti on tarkoitettu oppilaan vanhempien luettavaksi. 

Jos noita viestejä sitten päätyy oppilaiden käsiin, niin niistä voi tulla hyvin ikäviä seurauksia esimerkiksi koulukiusatuille. Tämä tarkoittaa sitä, että jos opettaja ottaa yhteyttä oppilaan vanhempiin nimenomaan kiusaamisen tiimoilta, niin sillä voi olla sellainen vaikutus, että tuo kiusattu viedään vessaan, ja häntä sitten siellä lähdetään "käsittelemään". 

Tuon takia Wilma on hiukan ongelmallinen työkalu kouluille. Kuitenkin sillä voidaan helposti lähettää viestejä oppilaan vanhemmille, mikä varmasti helpottaa koulun ja kodin välistä vuorovaikutusta. Kuitenkin aina löytyy myös vanhempia, jotka eivät halua uskoa omasta lapsestaan mitään pahaa, ja samalla osa vanhemmista saattaa jättää tuon Wilman salasanan niin, että joko oppilas itse tai hänen kaverinsa pääsevät siihen käsiksi. Tällainen tilanne voi olla hyvin ikävä asia, koska sen kautta voidaan sitten lähteä lähettelemään viestejä toisen vanhempien nimissä. Tai sitten oppilas saattaa itse vastata noihin hänen vanhemmilleen tarkoitettuihin viesteihin. Ja sen takia tähän järjestelmään liittyviä tietoturva-uhkia pitää käsitellä hyvin laajasti sekä myös kritiikkiä osoittaen.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/wilma-merkintoja-julkaiseva-sivusto-voi-lisata-huonoa-kayttaytymista-koulussa-somejakojen-toivossa-viestit-paljastivat-kuitenkin-tatakin-suuremman-ongelman/6666562#gs.y8ENEv4

https://metsantarinoita.blogspot.fi/

Moderni telekommunikaatio mullistaa ilmasodan täysin, koska esimerkiksi F-36 hävittäjiä voidaan liittää suoraan AEGIS-järjestelmään, jolloin hävittäjä saa pyydettyä myös pitkän matkan IT-tulta suojakseen

F-36 on maailman nykyaikaisimpia monitoimihävittäjiä, joiden tulivoimaa on kasvatettu datalinkillä, mikä liittää ne suoraan esimerkiksi US NAVY:n AEGIS-järjestelmään, jolloin tuo lentokone voi pyytää tulitukea myös ilmamaaleja vastaan pitkän matkan IT-ohjuksilta, sekä myös johtaa esimerkiksi ohjusten torjuntaa lähettämällä omien sensoriensa tietoa laivastolle tai maalle sijoitetuille Patriot-järjestelmille, jonka takia nuo koneet voivat suorittaa tehtäviään, vaikka niiden ohjuslasti olisi ammuttu tyhjiin. Samoin nuo koneet voivat datalinkin avulla jakaa tietoja keskenään sekä maajoukkojen välillä, niin että esimerkiksi helikoptereihin voidaan suunnata maasta ammuttavia Rapier- tai Stinger-ohjuksia.

Samalla kun lentokoneita hätyytellään omilla AIM-120 AMRAAM-ohjuksilla. Samanlaista datalinkkiä ollaan asentamassa myös uusiin taktisiin tiedustelukoneisiin, kuten U-2S:ään, joka voi lähettää taistelukentän tietoja suoraan osaston komentajalle, ilman että tuo tehtävä häiritsee sen mahdollista lentäjää, vaikka toki itse alan uskoa, että nuo taktiset tiedustelukoneet alkavat olla pikku hiljaa kaikki robotteja. Ne voidaan varustaa myös pienitehoisilla mikroaaltoaseilla, jotka kuumentavat metalleja, ja saavat sitten esimerkiksi patruunat räjähtämään lippaisiin ja estävät myös muiden metallisten esineiden  käytön turva-alueella.

U-2S:n automatisoiminen ei mikään kovin hankala tehtävä ole, koska koneen pitää kyetä ainoastaan lentämään elipsirataa rintaman tai valvottavan kaupungin yllä. Pentagonin johdolla ollaan kehittämässä myös X-helikopteriin perustuvia taktisia valvontalennokkeja, joilla voidaan korvata esimerkiksi meihitetyt tykistön tähystyspallot, jos niitä vielä joku käyttää sekä osittain miehitetyt valvonta- ja tulenjohtolennot, mitkä tehdään normaalisti AWACS-koneilla. Nuo uudet valvontalaitteet perustuvat X-helikopteriin, mikä on mahdolista kiinnittää maahan niin, että se voi käyttää.sähkömoottoreitaan maasta tulevan sähkövirran avulla, ja näiden tulenjohto- sekä valvontalaitteiden ero esimerkiksi ilmaa kevyempiin ratkaisuihin on sen kyky sukeltaa turvaan, mikäli tuo laite joutuu hyökkäyksen kohteeksi.

Eli tuo väline muistuttaa hiukan Dahir Insaat-yhtiön aseellista mallia, mutta se on varustettu ainoastaan alaspäin katsovalla tutkalla sekä kamerajärjestelmällä, jolla se voi havainnoida maa ja ilmaoperaatioita, ja noiden kuvien avulla sitten kenraali voi johtaa operaatioita sekä mobiilalitteiden että puheyhteyden avulla. Ja tietenkin myös Predator-lennokki voidaan varustaa tutkalaitteistolla, millä se voi havainnoida alla olevaa ilmatilaa. Eli kyseessä olisi tutkavalvontaversio vanhasta tutusta valvonta- sekä tastelulennokista, josta on jo kuulemma olemassa elektronisen sodankäynnin versio, jonka järjestelmät ovat etäohjattavia, ja tuo etäohjaus perustuu samaan tekniikkaan kuin tietokoneille annettava etätuki perustuu.

Operaattori käyttää etätyöpöydän avulla tuon lennokin kaikkia järjestelmiä, ja se ei sen vaikeampaa ole, kuin se että elektronisen sodankäynnin operaattori istuisi itse koneessa. Nämä elektronisen sodankäynnin lennokit voivat olla hyvin pienikokoisia, ja niiden avulla voidaan toteuttaa myös tekninen etänäkö, eli operaattorin kemera sekä hänen pukuunsa asennettu mikrofoni voivat välittää tarkkailuoperaattoreille tarkkaa kuvaa tehtävän etenemisestä, ja nämä mikrofonit voidaan asentaa esimerkiksi kuulokkeisiin, jolloin ne antavat saman äänikuvan, kuin mitä taistelija itsekin saa. Ja tuo kuuloke voi toimia myös aktiivisena kuulosuojaimena, mikä suojaa taistelijan korvia esimerksiks matalalla lentävien lentokoneiden melulta, eli se suodattaa liian kovat äänet pois, ja nuo mikrofonit voivat antaa sotilaalle myös superkuulon.

Eli ne voivat olla pienikokoisia aktiivisia suuntamikrofoneja, joilla sitten luodaan tilanne missä  sotilas pystyy havainnoimaan ympäristöään tehokkaammin, ja esimerkiksi tietokoneiden pienenemisen takia nuo kuulokket voivat välittää tietoja esimerkiksi ihmisten aiheuttamien äänten suunnasta siten, että tuo järjestelmä on varustettu ääniä erittelevällä ohjelmistolla, ja se voi olla vain hiukan tavallista kännykkää suurempi. Ja tietenkin kiväärin tähtäinkuva tulee sitten älylaseihin, jotta sotilas voi tulittaa kulman ympäri tarkaa tulta, eli rynnäkkökivääri on varutettu kameralla, joka antaa kuvansa noihin HUD-visiireihin, ja se voidaan varustaa zoomilla, mikä helpottaa tarkka-ampujien löytämistä kaupungista.
ilmailukokeiluja.blogspot.fi

Vakoilusatelliitit sekä kiertoradalta tapahtuva pommittaminen

Kuva I

Vakoilusatelliittien tarkkuus on erittäin suuri, ja voidaan sanoa suoraan, että niiden avulla voidaan lukea jo sanomalehteä, mutta kuten varmaan arvaatte, niin ne näkevät myös asioita, joita ihmissilmä ei näe. Vakoilusatelliitit muistuttavat hyvin paljon kuvassa yksi (Kuva I) olevaa Hubble-avaruusteleskooppia. Yksi tällainen asia ovat tuossa kohteessa olevat alkuaineet, eli satelliitti suuntaa tuohon havaintokohteenaan olevaan kohtaan asersäteen, ja tuo lasersäde sitten aiheuttaa kohteessa höyrystymistä, ja tuosta kaasuuntuneesta materiasta voi satelliitin plasmaspektrometri sitten erotella siinä olevat alkuaineet, ja paljastaa sen, mistä aineista kyseinen kohde on tehty.

Nämä lasersatelliitit myös pystyvät salakuuntelemaan asuntoja kiertoradalta käsin aivan samalla tavoin, kuin esimerkiksi UAV- tai UCAV lennokkeihin liitetyillä lasermikrofoneilla voidaan murtaa kenen tahansa ihmisen yksityisyys. Siis UAV tarkoittaa aseetonta tiedustelukäyttöön tarkoitettua robottilenokkia ja UCAV tarkoittaa nimenomaan aseistettua tappajarobottia. Vakoilusatelliittien kamerat ovat nykyään CCD-kameroita, ja kaikki niiden lähettämä data välitetään maan pinnalle kommunikaatiosatelliittien ketjun avulla.

Eli kuten olen ennenkin kirjoittanut, niin matalalla kiertoradalla lentävä satelliitti pystyy välittämään reaaliaikaista kuvaa NSA:n päämajaan yksinkertaisesti lähettämällä tuon datan ensin stationaarisessa asemassa olevalle viestintäsatelliitille. Toisin sanoen tieto välitetään  TDRS Tracking Data Relay Satellite-järjestelmään kuuluvalle relesatelliitille, joka välittää tuon datan yleensä kahden muun satelliitin kautta NSA:n päämajaan, ja noita samoja satelliitteja käytetään mm. Predatorien ohjaamisessa Irakissa. Jos nuo satelliitit sijoitetaan sopivan etäisyyden päähän Maasta, niin että niiden kulma on 90 astetta toisiinsa nähden, niin neljällä tai kuudella geostationaarisella  satelliitilla voidaan kattaa koko Maapallo, mikäli halutaan niiden signaalien tavoittavan myös navoilla olevat kohteet. Mutta jos navoilla ei tarvitse operoida, niin silloin selvitään neljällä kommunikaatio satelliitilla.

Tässä järjestelmässä USA:sta lähtevä ohjaussignaali lähtee satelliittien ketjun kautta toisella puolella maailmaa operoiville lennokeille, jotka sitten tuhoavat kohteitaan. KeyHole vakoilusatelliittien järjestelmä etsii noille Predatoreille kohteita, kuten myös muut tiedusteluvälineet tekevät. Mutta vakoilusatelliittien ongelma on siinä, että niiden jokaiseen radan muutokseen tarvitaan polttoainetta, ja siksi se pitää varustaa esimerkiksi Centaur-rakettivaiheella, jonka suuttimessa on erityinen kääntyvä levy, jolla sen moottorin pakokaasuja ohjataan. Samoin nuo uuden sukupolven satelliitit on tehty modulaarisiksi, eli niiden moottoriosa voidaan telakoida niiden instrumenttiosaan kiinni, ja kun niiden ajoainesäiliö on tyhjä, niin rakettiosa voidaan irrottaa, ja uusi Centaur-vaihe telakoidaan tilalle.

Noiden vakoilusatelliittien tavaton tarkkuus tekee myös kiertoradalta tapahtuvan pommituksen mahdolliseksi. Tietenkin aina on ollut olemassa FOBS eli Fractional Orbital Bombardment System sekä SIS eli tappajasatelliitteja, mutta nämä välineet ovat useimmiten olleet ydinpommeihin perustuvia laitteita, joiden tarkoitus on joko tuhota kokonaisia kaupunkeja kerrallaan, tai sitten saada aikaan valtavan voimakas EMP-pulssi, joka tuhoaa sekä maan pinnalla että kiertoradalla olevan elektroniikan. Mutta nykyaikaisissa vakoilusateliiteissa voi olla sellainen laser-mikrofoni, että sen sädettä voidaan samalla käyttää laser-ohjautuvan täsmäpommin ohjaamiseen, tai sitten tuhon satelliittiin voidaan kiinnittää myös konventionaalisia pommeja, joiden päähän on kiinnitetty lämpökilpi, ja sitten tuo satelliitti pudottaa nuo pommit kohteeseen kiertoradalta.

ilmailukokeiluja.blogspot.com

Omakuva eli taiteilijan käyntikortti

Akseli Gallen-Kallelan omakuva

Kuva I

Ateneumissa on nyt esissä näyttely, missä on suuri joukko taiteilijoiden omakuvia eli "selfieitä", joiden tekeminen toki on hiukan vaativampi prosessi kuin esimerkiksi kamerakännykällä kuvaamalla tehdyn version rakentaminen. Mutta oletteko huomanneet että kaikki suuret taiteilijat ovat tehneet aina selfien eli kuvanneet itsensä muotokuvaan. Mutta miksi he tekivät noita melko vaikeasti toteutettavia kuvia, joita ehkä heidän äitinsä laittoi seinälle?

Selfie oli taiteilijan käyntikortti, jolla hän lupasi asiakkailleen jotain. Tuo kuva kertoi siitä, että mikä oli henkilön taiteellinen taso oli, ja mitä häneltä voitiin vaatia, kun hän lähti kauppaamaan esimerkiksi muotokuvatöitä varakkaille ihmisille, jota myös maksaviksi asiakkaiksi kutsutaan. Kyseiset henkilöt maksoivat noista töistä, eli antoivat taiteilijalle leivän pöytään. Joten selfie oli näyte henkilökohtaisesta osaamisesta tuolla erittäin vaativalla taiteen alueella, joka vaati myös asiakkaalta viitseliäisyyttä istua taiteilijan mallina. Eli ennen aikaan ei ollut valokuvauskojeita, joiden avulla taulu voitiin maalata ilman elävää mallia. Näin ollen muotokuva vaati mallin istumista paikoillaan jopa useita tunteja kerrallaan. Ja tämä tietenkin vaati taiteilijoilta jonkinlaisia sosiaalisia taitoja kuten toisen huomioon ottamista sekä myös ymmärtämystä asiakasta kohtaan.

Sen tarkoitus oli myös näyttää taiteilijan omat kasvot asiakkaalle, jotta jos tämä halusi maalauttaa omat lapsensa tai vaimonsa, niin hän saattoi siitä päätellä, että sopiko tuo mies tai nainen tuohon tehtävään. Näet taiteilija saattoi sitten viettää pitkiä aikoja noiden ihmisten läheisyydessä ja kuulla vaikka mitä juttuja, joten hänen piti tietenkin olla myös vaiti kuulemistaan asioista, jotka voivat olla hyvinkin intiimejä tai muuten luottamuksellista tietoa, kuten keskusteluja kirjanpidosta, osakkeista tai sijoittamisesta. Mikäli noita tietoja päästettiin ilmoille ennenaikaisesti, niin asiakkaan yhtiö saattoi saada siitä taloudellisesti suuria tappioita.

Ja kun taiteilija sitten pyysi työtoveriaan malliksi, niin sitten tietenkin tuo kuva oli tarkoitettu palautetta varten, jotta hänen toverinsa voivat sitten sanoa mielipiteensä legendaariseen kysymykseen, että onko tämä kuva yhtään sen näköinen että sitä kehtaa lähteä jollekin asiakkaalle esittämään? Eli tuo muotokuva oli se, minkä taiteilija lähetti liideille arvioitavaksi, jotta tämä sitten saattoi miettiä, että tilaako hän ehkä oman sekä perheensä muotokuvat tuolta taiteilijalta.

Voiko robotti tai tietokone olla älykkäämpi kuin ihminen?

Robottien ja ihmisen älykkyyttä verrataan joskus melko yleistävällä sekä epätarkalla tavalla toisiinsa. Nämä kaksi asiaa eivät kuitenkaan ole täysin sama asia. Se että tietokone voi olla erittäin tarkasti numeroarvoja sekä muuta dataa käsittelevä laite, ja kuten tiedämme, niin kaikki merkit ovat ASCII-taulukossa numeraalisessa muodossa. Eli kun käsitellään tietokantoihin syötettyä tietoa, kuten vaikkapa jotain maantien pituuksia tai ihmisten ostosten arvoja, ei ihminen koskaan voita tietokonetta. Tietokone on korvaamaton apu esimerkiksi kun pidetään varastokirjanpitoa tai muuta vastaavaa suurta tietomäärää prosessoidaan sellaiseen muotoon, että sen avulla voidaan suorittaa tilauksia tukkuliikkeistä.

 Mutta ongelmia sitten tuottavat järjestelmään tietoja syöttävät ihmiset, jotka saattavat tehdä jotain virheitä esimerkiksi syötettäessä numeraalista dataa. He voivat olla väsyneitä, tai heillä on huono päivä, jonka takia saattaa syötteessä olla ongelmia. Ja vaikka tuotteet olisi merkitty RFID- tai viivakoodeilla, niin niihin saattaa tulla silti ongelmia. Eli viivakoodi saattaa vioittua tai RFID-lastu formatoitua magneettikentässä. Tämän takia on todella vaarallista olettaa, että tietokone hoitaa kaiken automaattisesti, vaan jatkuvasti valvomossa tarvitaan ihmisiä, jotka seuraavat monitoreilta sitä, mitä esimerkiksi teollisuuhallien tuotanto-osastolla tai varastojen liukuhihnalla tapahtuu. Näet ongelma tietokoneissa on se, että ne eivät osaa itse korjata virheitä luovasti. Toki avaruusluotaimissa on sellaisia komponentteja, että ne pystyvät itse löytämään esimerkiksi viallisen piirilevyn tai vastaavan käymällä lävitse tietyt testaustoimet, joihin kuuluu se, että piirin errorlevel-tasoa seurataan kaiken aikaa.

Näin sitten havaitaan, että onko mikropiirissä vikaa, jolloin tietenkin tietokone vaihtaa tilalle varapiirin, ja toimenpide tehdään niin, että piirin  kytkentäkiskosta katkaistaan virta, ja sitten varapiiri otetaan käyttöön. Nämä avaruusluotaimet tai robotit saavat tulevaisuudessa pintaansa ohuista sähköjohdoista tai valokaapelista tehdyn verkon, joka reagoi vähintään siihen, että joku johtimista katkeaa. Tällöin alus tai laite tunnistaa sen, että jos sen pintaan tulee reikä. Toisaalta tuon luotaimen pinta voidaan peittää pietsokiteillä, joiden avulla tuo laite saa keinotekoisen tuntoaistin. Tämä pietsokiteiden avulla tehty keinotekoinen tunto voidaan toteuttaa myös valokaapelin avulla, jossa tuon valo-optisen kuidun venymistä mitataan erittäin tarkasti, jotta aluksen tai kojeen ulkopinnan taipuminen aiheuttaa, jos jokin koskettaa sitä. Mutta se miten älykäs robotti on, ei korreloi välttämättä kuitenkaan sen minkään sensorin kanssa. Shakkia käytetään usein apuna tekoälyn kehittämisessä, koska tuon peli on niin helposti mallinnettavissa sen selkeän laudan ja nappuloiden yksinkertaisten liikeratojen takia. Mutta shakkia paljon vaikeampi suoritus robotilta olisi esimerkiksi käynti supermarketissa täyttämässä perheen ruokakoria, sen omistajan antaman komennon perusteella. Ennen kuin tämä malli tulee kauppaan, niin siihen pitää tietenkin kehittää sellaiset ohjelmat, joilla estetään esimerkiksi omistajaa käyttämästä robottiaan pankkiryöstöissä.

Vaikka robotti osaisi koko sanakirjan ulkoa, niin silti se ei olisi muuta kuin erittäin kallis magnetofoni. Se että robotti osaa esimerkiksi puhutun käskyn jälkeen nostaa laatikon maasta perustuu sille annettuun sanaan ja sitten sana "nosta" aiheuttaa sen, että tietokone yhdistää ensin puhutun sanan tietokantaan, minkä jälkeen kone sitten hakee aliohjelmat, joiden avulla se tunnistaa laatikon, sekä osaa myös suorittaa määrätyn työsuorituksen, mikä olisi ollut tietenkin laatikon nostaminen maasta. Mutta mitään kovin luovaa tuo robotti ei sitten tee, eli komento maalaa kuva jää robotilta suorittamatta, mutta jos robottia käsketään piirtää näkemänsä kuva, niin se toimii niin, että kone ensin ottaa näkemästään kuvasta "ftamen", ja sitten se alkaa tehdä tuota kuvaa, kuten printteri niitä tekee tavallisessa toimistossa. Toisin sanoen robotti ei omasta päästään osaa käydä kaupasta hakemassa yhtään mitään, vaan se tarvitsee tarkat ohjeet siihen, mitä tuotteita tällainen laite sitten laite sitten hakee kaupan hyllyiltä.

ja robotti etsii tuotteen hyvin järjestelmällisesti käymällä kaikki hyllyt kerrallaan läpi. Ja se tekisi tämän operaation jokaisen tuotteen kohdalla, mikä sen tietokantaan on tallennettu. Ohjelmoinnin lineaarisuudesta johtuen robotti ei voi hypätä yhdenkään tuotteen yli itsenäisesti, ja jos tuota tuotetta, mikä tietokannoista löytyy ei löydy hyllystä, niin robotti saattaa jäädä loppuviikoksi kauppaan pyörimään, jos ohjelmoija ei ole muistanut asettaa etsinnän suorittamiselle takarajaa, niin silloin robotti suorittaa operaatiotaan vaikka sata vuotta. Näet nämä lineaariset ohjelmat eivät osaa "hypätä" tietokannan minkään kohdan yli, ellei sitten ohjelmoija ole muistanut laittaa ohjelmaan parametriä, jonka mukaan tietokone saa hypätä tuon täyttämättömän tehtävän ylitse, ja siirtyä seuraavaan esineeseen, mikäli tuota tehtävää ei saada täytetyksi reaaliajassa. Näin estetään robotin jääminen jumiin tähän mahdottomaan kohtaan, vaan se voi siirtyä seuraavaan tehtävään, jotta sen saama tehtävä saataisiin edes päällisin puolin tehtyä.

Roskien kerääminen eli debuggaus on tärkeää myös koodaamisessa.

Kun tietokoneohjelmia tehdään, niin viimeinen vaihe tuossa prosessissa on "debuggaus", jota kutsutaan mýös nimellä "roskien kerääminen". Ensin koodin tarkastusohjelma eli "debuggeri" löytää valtavan määrän kielioppivirheitä ohjelmoijan kirjoittamasta koodista. Nuo päälle päin näkyvät virheet on melko helppo myös jäljittää koodin sisälle. Eli joissakin tapauksista ohjelmoija on unohtanut laittaa puolipisteen jonkun rivin perään tai muuta vastaavaa. Nykyaikainen tietokoneohjelma tehdään niin, että ohjelmoijat tekevät jonkun aliohjelman eli taulun, jotka sitten liitetään yhteen varsinaiseksi ohjelmaksi.

Tuo aliohjelma on siis rautalankamallissa se {}-merkkien väliin tuleva koodi, joka tekee ohjelmasta melko helpon kirjoittaa. Tai ainakin sen pitäisi helpottaa ohjelman kirjoittamista, koska koodarit sitten voivat tehdä jokainen oman taulunsa tätä HTML/PHP/JAVA tai C++ koodia. Tämän jälkeen tuo koodi annetaan projektissa sille henkilölle, joka yhdistää nämä paketit esimerkiksi dynaamiseksi kotisivukokonaisuudeksi, jolla voidaan ohjata joko pankkiyhteyksiä, verkkokauppaa tai Pentagonin sodanjohtoa. Kun debuggeri-ohjelma sitten on käynyt nuo koodit läpi, niin aina jää jotain tarkastettavaa sekä löydettäviä koodivirheitä, joita debuggeri ei kuitenkaan osaa näyttää suoraan tarkastajille. Nämä koodivirheet ovat niitä vaarallisia virheitä, joiden takia ihmisten tietoturva vaarantuu todella vakavaksi.

 Nämä piilevät koodivirheet ovat ihan oikeasti oikein kirjoitettua koodia, jonka syntaksi vain on väärä. Tämä tarkoittaa sitä, että tuo koodi saattaa sisältää väärän viittauksen tietokantaan, joka tarkoittaa sitä, että syöte ohjautuu ehkä väärään tietokantaan, mikä tietenkin saa ohjelman toimimaan väärin. Ja tällaiset virheet ovat niitä, joiden korjaamiseen ei tietokone pysty. Tällainen virhe saattaa kaataa kokonaisen tietokoneohjelman, ja vaurioittaa pahasti esimerkiksi  Internet-pohjaisen television kommunikaatiota. Vaikka puhutaan tietokoneohjelmista, niin esimerkiksi puoliautonomisen kaivinkoneen ohjausohjelmisto on erittäin tarkkaa työtä, jonka pituus on satoja tuhansia rivejä koodia.

Tällaisen kaivinkoneen hinta on erittäin kova, joten tuohon välineeseen pitää suhtautua asiaan kuuluvalla vakavuudella, koska joku saattaa esimerkiksi varastaa tai lainata tuota laitetta ilman lupaa omien asioidensa hoitoon. Ja se tietenkin on työnantajaa kohtaan väärin. Joten hän varmasti haluaa tällaiselle laitteelle interaktiivisen valvontaohjelmiston, joka näyttää tankissa olevan polttonesteen määrän, laitteen sijainnin sekä päivällä ajetun kilometrimäärän, sekä samalla myös ilmoituksen omaan sosiaaliseen mediaansa tai vastaavaan, jos laite lähtee käyntiin tai sitä siirretään paikasta toiseen, jotta tätä kallista laitetta ei käytetä väärin. Myös kalliisiin kotieläimiin kuten Hevosen loimeen voidaan asentaa GPS, jonka avulla omistaja voi valvoa, että tuleeko kierros tehtyä ja missä hevonen on. Ja kehittyneemmät mallit sitten kertovat, että millainen tuon eläimen sydämen syke ja esimerkiksi veren happipitoisuus on. Tätä laitetta valvotaan nykyään virtuaalisen käyttöliittymän avulla, ja nuo laitteet toimivat Internetin yli millä vain nettiselaimella.

Hän varmasti haluaa tietää, missä tuo laite on, joten ne pitää varustaa aina tehokkaalla GPS-laitteella sekä muulla kulunvalvonnalla. Samoin niiden pitää olla turvallisia käyttää, joten tuon puoliautomatiikan pitää esimerkiksi osata korjata tuon kuljettajan tekemiä virheitä. Samoin näissä laitteissa on joskus sellainen moodi, että sen harjaksi tai muita teriä ei voi käyttää, jos laite ei ole oikeassa paikassa, ja työnjohto anna työlle lupaa. Eli vasta hän pystyy vapauttamaan nuo laitteet käyttökuntoon, tarkastettuaan ensin tietenkin laitteen sijainnin.

Ja siksi ohjelmiston toimintaan pitää kiinnittää erityisen paljon huomiota. Ja kukaan koodari ei osaa tehdä 30 000 riviä virheetöntä koodia, tai hän ei aina osaa tietokannan hakemistopolkua ulkoa. Kyseiset tietokannat saattavat olla erittäin pitkän hakemistopolun päässä. Ja niihin saattaa olla pääsy kielletty, ja salasanan saa avata vasta projektipäällikkö. Joskus hän unohtaa sen kuitenkin tehdä Näin ollen debuggeri ei löydä kaikkia tehtyjä virheitä, vaan koodin tarkastajan tulee aina valvoa tarkasti, että esimerkiksi hakemistopolut viittauksissa ovat täysin oikein. Ja samoin hänen tulee tarkastaa, että tietokantojen salasanat on avattu, jotta ohjelma saadaan toimimaan oikein.