Showing posts with label nainen. Show all posts
Showing posts with label nainen. Show all posts

Wednesday, September 28, 2016

Maahanmuuttajatkin ovat vain ihmisiä, eli kaikki muslimit eivät ole raiskaajia, mutta heillä saattaa olla prosentuaalinen yliedustus naisiin kohdistuvissa rikoksissa


Maahanmuuttajat ovat vain ihmisiä, ja tietenkin heidän yliedustuksensa raiskaustilastoissa on varmasti ainakin prosentuaalisesti totta. He tulevat usein kulttuureista, joissa naisen asema on todella huono. Eli siellä mistä moni pakolainen tulee, nainen ikään kuin on miehensä omaisuutta, ja hänellä pitää olla miehensä tai isänsä lupa kävellä kaduilla. Ja tuo tietenkin oikeuttaa heidän mielestään esimerkiksi pahoinpitelemään ja raiskaamaan heikompaa sukupuolta. Islamin opin mukaan mies on perheen päällikkö, joka tekee perheelleen mitä häntä huvittaa. Tästä surullisina esimerkkeinä ovat erilaiset kunniamurhat, joita on tapahtunut myös ainakin Ruotsissa. 

Noissa kunniamurhissa esimerkiksi isä on heittänyt tyttärensä parvekkeelta alas tai kuristanut tämän, koska hän on heidän käsityksensä mukaan häpäissyt perheensä, koska ei ollut neitsyt mennessään naimisiin. Samoin Afganistanissa raiskausten uhreja on surmattu, koska heidän on katsottu sharia-tuomioistuimessa häpäisseen tuota raiskaajaa. Myöskään se että 12-vuotiaita tyttöjä lähetetään omien perheidensä toimesta takaisin maihin, mistä he ovat paenneet ei ole tavatonta. Tämä johtuu siitä, että nuo lapset on luvattu naittaa jollekin 50-vuotiaalle miehelle. Eli tämän takia en yhtään ihmettele, että nuo Lähi-Idästä tulevat henkilöt syyllistyvät raiskauksiin myös Suomessa. 

Tällöin voidaan huomauttaa, että meille tulee tänne sellaisia aineksia, joita pitäisi vähintään valvoa tarkoin. Eli meille tulee liikaa noita nuoria miehiä, jotka mielellään korostavat kovuuttaan.He ovat oppineet kovuutta noilla taistelualueilla, ja osa heistä saattaa olla hyvin vaarallisia. Joten heidät varmasti moni haluaa karkottaa sinne mistä he tulivat. Mutta kuitenkin olisi parempi, että heidät ohjattaisiin uudelleenkoulutukseen psykiatriseen laitokseen, jossa heille opetetaan, että radikaali tie ei ole kenellekään hyväksi. Jos heidät palautetaan, niin riski on siinä, että he liittyvät johonkin ääriryhmään, ja palaavat Eurooppaan vaikkapa siirtotyöläisiksi naamioituneina terroristeina. 

Kuitenkaan kaikki muslimit eivät ole terroristeja tai raiskaajia, eli tuota nykymediassa yleistä stereotypiaa voidaan verrata siihen, että joidenkin ihmisten mukaan suomalaiset ovat juoppoja. Kun puhutaan monikulttuurisuudesta, niin voidaan kysyä, että miksi me esimerkiksi käymme maissa, joissa ihmisoikeuksia poljetaan aivan avoimesti? Samoin voidaan tietenkin sanoa, että miksi me eurooppalaiset hyväksymme sen, että jossain muussa maassa saa aivan avoimesti esimerkiksi ihmisen polttaa kadulla elävältä? Mutta monikulttuurisuudesta ei ole enää paluuta samaan kuin ennen, vaikka sitä kuinka haluttaisiin. Kuitenkaan ei ole Euroopan etu että sen ulkopuolelle muodostetaan äärijärjestöjen soluja, vaan meidän on avoimesti lähdettävä siitä, että ainoa pysyvä ratkaisu terrorismiin sekä pakolaisongelmaan saadaan sillä, että noissa Lähi-Idän maissa  tapahtuu aito muutos asenteissa sekä valtiollisella- että yksityisellä ja yksilöllisellä tasolla, ja samalla me voisimme hiukan rajoittaa aseiden vientiä noihin maihin, sekä tukea demokraattisia ja maltillisia aineksia. 

Mutta jo väkivaltaan ryhtyneiden tahojen kanssa ei ehkä ole muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä aseelliseen toimintaan noita fanaatikkoja vastaan, koska he eivät koskaan edes halua mitään muuta kuin puhtaan islamin mallia, ja sen takia meidän pitää ryhtyä välillä ikäviin toimenpiteisiin noita miehiä vastaan, vaikka se pitää aina tehdä harkiten sekä vasta äärimmäisessä tilanteessa, jossa heitä ei voi enää pyytää antautumaan. Toisin sanoen he ovat tehneet niin paljon vihaa herättäviä asioita, että noilla miehillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kuolla taistellen. Eli noissa tilanteissa voidaan käyttää täsmäaseita tai salamurhakomennuskuntia, jotta noiden henkilöiden toiminta saadaan loppumaan. Mutta tuota päätöstä ei saa tehdä kevein perustein, ja siksi robottiaseita juuri kritisoidaan. 

Niiden sekä Venäjällä että USA:ssa tapahtuva kehittäminen tuo eteen skenaarion, missä aseisiin turvaudutaan yhä helpommin, ja esimerkiksi Venäjällä ollaan kehittämässä robottiversiota uudesta vasta palvelukseen tulevasta T-14 "Armata" tankista, ja monista rynnäkkövaunuista on jo olemassa vähintään kauko-ohjattavia malleja. Joten se ajaa myös muita maita tekemään omista varusteistaan automaattisia, mikä saattaa aiheuttaa sen, että konflikteja ratkotaan yhä enemmän asein, koska tuolloin ei omista tappioista tarvitse välittää.

Sunday, July 10, 2016

15 minuuttia ennen Kennedyn murhaa tuli puhelu, jota kutsutaan "Oxnard-puheluksi" (Oxnard call)

Kennedyn auto vähän laukausten jälkeen
Kuva I

Eräs seikka Kennedyn murhassa panee miettimään sitä, että olisiko asialla sittenkin ollut jonkinlainen salaliitto. Näet 15 minuuttia ennen hänen murhaansa sai Oxnardin kaupungin puhelinkeskuksen hoitaja soiton, jossa naisääni varoitti siitä, että presidentti tullaan murhaamaan. Kuitenkaan tuo varoitus ei mennyt Dallasin keskukseen vaan jostain syystä tuo naishenkilö oli soittanut Kaliforniassa olevaan Oxnardin kaupungin puhelinkeskukseen, ja jostain syystä tuota asiaa ei olla koskaan julkaistu, tai ainakin siitä tiedotettiin melko vähän.

Kun puhutaan siitä teoriasta, että ehkä tuo JFK-isku tehtiin nostamaan Kennedyn suosiota, niin silloin saattaa tuo Oxnard-puhelu olla varsin järkeenkäypä ratkaisu. Eli jos tuo soittaja olisi kuulunut tuohon salaliittoon, ja hän olisi sitten soittanut vahingossa Kaliforniassa olevaan puhelinkeskukseen, koska hän oli tuolloin toisessa osavaltiossa, niin silloin voitaisiin tehdä erittäin mielenkiintoinen päätelmä tuosta rikoksesta. Jos tuo soittaja olisi ollut esimerkiksi New Yorkissa asuva prostituoitu tai ehkä pikemminkin näyttelijä tms. niin silloin tietenkin hän olisi tarvinnut Dallasin keskuksen numeron, ja ehkä joku hänet palkanneista henkilöistä oli sitten jostain syystä antanut hänelle väärän osavaltion suuntanumeron.

Toki on saattanut olla niin, että nuo henkilöt olivat käyttäneet jonkun näyttelijän  ääninäytettä, eli soittaneet puhelun yhteydessä ääninauhan, missä naisääni puhui. Jos soitto olisi tullut Dallasin puhelinkeskukseen, niin silloin olisi päivystäjän paikalla ollut poliisi tai salaisen palvelun mies, joka olisi välittömästi hälyttänyt presidentin turvaryhmän. Tällöin tuo murha olisi voitu ehkä estää, ja tässä tapauksessa kaiken kansan edessä olisi pidätettynä ollut henkisesti tasapainoton Lee Harvey Oswald, joka oli sitä ennen loikannut Neuvostoliittoon. Kyseinen asia olisi saattanut saada Kennedyn kampanjalle myötätuulta, ja ehkä tuolloin nuo paljon puhutut TV-väittelyt olisivat saattaneet olla melko leppoisia, kun kansakunta olisi sitten pudistellut päätään siksi, että joku tasapainoton kommunisti olisi sitten päässyt ampumaetäisyyden päähän presidentistä sekä hänen vaimostaan.

Tuolloin olisi sitten jäänyt vähemmälle Kennedyn veljesten toiminta Sikojen lahdella, jossa hän jätti kuubalaiset vastavallankumoukselliset ilman ilmatukea kesken operaation, joka todennäköisesti olisi päättynyt Castron tappioon. Tuo Kennedyn tai pikemminkin CIA:n operaatio oli sellainen, että Floridassa koulutettavien kuubalaisten pakolaisten piti tehdä maihinnousu Kuubaan ja sitten syöstä Fidel Castro vallasta. Operaatiossa tarvittiin amerikkalaista ilmatukea, vaikka kapinallisilla tai pakolaisilla oli itsellään köytössään B-26 Mitchell pommittajia 8 kappaleen verran, niin varsinaisen ilmatuen piti tulla USAF:ilta. Kuitenkin tuo vuonna 1961 toimeenpantu operaatio epäonnistui, koska Kennedy ei tuota tukea antanut, ja vaikka Kuuban lentäjät olivat pääosin Neuvostoliitossa koulutuksessa, niin kolmen hävittäjän voimin sai Castro otettua ilmatilan haltuunsa.
Karyn Kupcinet
1941-1963
Nainen jota epäiltiin
Oxnard-puhelun soittajaksi
Kuva II

Seurauksena oli se, että Brigada 2506:n jäsenistä 118 kuoli, 360 kuoli ja 1202 jäi vangiksi. Tällöin Kennedy toimi kuten Stalin olisi toiminut, eli antanut vihollisen tappaa omia ikäviä todistajiaan. Kuuban armeijan tappiot olivat 176 kaatunutta, mutta miliisin sekä militoiden tappiot olivat 4000 miehen luokkaa. Tämä asevoimien tasoero sitten rohkaisi USA:aa ottamaan tiukemmin osaa Vietnamin sotaan. Ongelma CIA:n kannalta tietenkin oli noiden vangiksi jääneiden kuubalaisten tiedot, joita he sitten olisivat voineet jakaa myös KGB:lle. Tällaiset toimet eivät toki kaunistaneet Kennedyn kilpeä ainakaan omien antikommunististen joukkojensa silmissä. Samoin tuollainen omien jättäminen vihollisen armoille olisi ehkä sitten saanut aikaan sen, että Kennedyn äänimäärä olisi ollut hyvin pieni.

Samoin JFK:n lausunto, "Ich bin ein Berliner" olisi voitu tuolloin tulkita sellaiseksi, että hän olisi ehkä salannut oikean syntyperänsä. Vaikka tuo ei vielä olisi Kennedyä kaatanut, niin sitten olisi jollekin tutkijalle saattanut tulla mieleen ryhtyä tutkimaan tarkemmin tuon amerikan kiiltokuvaperheen taustoja tarkemmin, ja seurauksena olisi saattanut olla se, että joku olisi voinut huomata sen, että noiden veljesten sisko Rosemary oli sijoitettu mielisairaalaan, ja hänelle oli tehty lobotomia.

Kuitenkaan kyseessä ei ollut mikään murha, vaan syynä oli se, että  presidentti Johnin sekä oikeusministeri Robertin isä Jack Kennedy oli halunnut täydellisen perheen, jolloin hän syyllistyi vapaudenriistoon. Tämä olisi voinut näyttää pahalta väittelyssä, ja tuo Jack Kennedy oli myös tunnettu mafia-yhteyksistään. Eli kuten olen kirjoittanut, niin hän saattoi olla yksi Dallasin tapauksen suunnittelijoista, ja ehkä tuo salamurha oli tapaus, missä presidentille piti ampua päähän poliittinen jakaus, jotta hän voisi sitten istua toisen kauden USA:n presidenttinä. Eli kuoliko presidentti vain siksi, että yhteen lappuun oli kirjoitettu väärin suuntanumero, on jäänyt sitten selvittämättä. Yksi asia on kuitenkin jäänyt mainitsematta, näet nainen jota epäiltiin tuon puhelun soittajaksi kuoli myös väkivaltaisesti, hänen nimensä oli Karyn Kupcinet (1941-1963), joka kuritettiin kuoliaaksi 28.11. 1963.

https://www.reddit.com/r/UnresolvedMysteries/comments/3b0w64/the_oxnard_call_who_was_the_woman_who_called_to/

Karyn Kupcinetin Wikipedia-sivu. https://en.wikipedia.org/wiki/Karyn_Kupcinet

charelesfort.blogspot.fi

Fifth force and gravitational recoil.

There are suggestions that the Standard Model is wrong. That doesn’t mean that we must rewrite the entire model. We should search for the mi...