Robinson Crusoen kummallinen tarina

Robinson Crusoe kirjan kansikuva
Kuvaa I

Tekstien vertaisarviointi perustuu siihen, että muut henkilöt arvioivat kirjoitelmia tietämättä kuka tai minkä arvoinen kirjoittaja on yhteisössään. Yleensä vertaisarviointi-termi on hiukan käsitetty väärin, kun puhutaan vaikka psykiatristen potilaiden, alaikäisten tai muuten laitoksissa asuvien henkilöiden kohtaamasta versiosta, missä heidän työtään ikään kuin alennetaan kertomalla heidän juridinen asemansa kaikille. Vertaisarvio ei siis ole mikään yleinen loanheitto tilaisuus, missä työtä pilkataan suurella volyymilla. Eli tuon vertaisarvion tarkoitus on opettaa ihmistä tekemään hyvää työtä, että samalla myös kehittää häntä kirjoittajana.

Vertaisarviossa tarkoitus on arvioida työtä eikä suinkaan sitä, että henkilöä arvostellaan hänen ulkonäkönsä tai sukunsa tai muun tuotannon perusteella. Kirjoitus voi olla huono, vaikka henkilö olisi kuinka tehnyt hyvää työtä maalatessaan keittiötä. Kirjoitelman arvioinnissa tarkoitus on arvioida tuota kirjoitusta, ja vaikka henkilön muu kirjoitettu tuotanto olisi miten hyvää tai huonoa tahansa, niin vertaisarvioinnissa on hyvä kertoa hiukan siitä, miksi se kirjoitus on hyvää tai huonoa. Eli palautteen tarkoitus on saada myös tietoa siitä, mikä oli yleisön mielestä hyvää tai huonoa juuri koeryhmän eteen annetuissa asiakirjoissa tai heille esitetyssä musiikissa. Kaikilla yhtyeillä on jonkin verran myös hyvää tuotantoa, eikä Robinson Crusoe vuodelta 1719 ole kauttaaltaan huono kirja, vaikka sitä pidetään yleisesti maailman huonoimpana romaanina.  Kirjan tapahtumaympäristö eli miljöö on hiukan yksitoikkoinen, koska esimerkiksi miehestä, joka joutuu autiolle saarelle ei missään nimessä mikään toiminnallinen ole.

Kuva II

 Sen mielenkiintoisin osa on se, kun Robinson tapaa "Perjantain", ja tuo asia itseäni tuosaa kirjassa askarruttaa, koska miksi tuo kirjailija eli Daniel Defoe ei antanut tuolle hahmolleen kunnon nimeä. Itse olen sitä mieltä, että Robinson Crusoe ei ole mikään oikeasti elänyt henkilö, vaan johonkin laitokseen suljettu ihminen, joka ei muuten saa huomiota osakseen, paitsi joku perjantaina töihin tuleva sijainen huomioi tuota Robinsonia. Tietenkin tuo hahmo saattaa olla peräisin todellisen elämän merenkulkijasta Alexander Selkirkistä, joka jätettiin neljäksi vuodeksi autiolle saarelle, joka kantaa nykyään hänen nimeään, kun laivan kapteeni syytti häntä kapinoinnista. Toisaalta tuon hahmon esikuva voisi olla joku antropologi, ja itse kyllä ihmettelen, että miksi tuo laivan kapteeni sitten haki myöhemmin kapinoivan matruusinsa takaisin? Eli oliko Selkirk oikeastaan suorittamassa salaista tehtävää,  kun Dampier-niminen laivapäällikkö jätti hänet yksin eräälle eteläisen tyynenmeren saarelle. Ei hänellä muuten mitään velvollisuutta hakea tuota miestä ollutkaan.

 Mutta melkoisen saaren tuo luotsikapteeni ja tutkimusretkeilijä valitsi, kun tuo Selkirk sieltä oikein joenkin löysi, eli kyseessä oli todella iso saari, koska siellä oli viidakkoa sekä ilmeisesti myös hedelmiä, koska Selkirk ei ollut menehtynyt C-vitamiinin puutokseen eli keripukkiin. Samoin Selkirk oli saanut todella paljon ruokaa, eli hän oli ilmeisesti korallien ympäröimällä saarella, ja vaikka Dampierin mukaan hän jätti Selkirkin lähelle Perun rannikkoa, niin itse olen sitä mieltä, että tuo Robinson Crusoen esikuva oli ehkä enemmänkin Guadalcanalilla. Tuo Robinson Crusoen saari on 670 km Chielen rannikosta, sekä osa Juan Fernandezin vulkaanista saariryhmää, joten itse ihmettelen, että miksi Robinson ei kirjassa käy muilla saarilla edes saadakseen vaihtelua. Kuitenkin tuo Robinson Crusoen saari ei ehkä ole aivan se, mitä Selkirk esittää paikkana, missä hän vietti neljä vuotta. Näet noiden saarten rannat ovat todella jyrkät, ja niiden lähellä ei ole riuttaa missä kala syö aina, jos sinne heittää jonkun koukun.

Koralliriuttaan viittaavaa kirjassa on se, kun tuo merimies sitten on uinut rantaan, niin hänen laivansa on kuitenkin vielä useita päiviä riutan päällä, ja sieltä Robinson sitten hakee mittavan lastin tavaraa. Kuitenkaan kukaan hänen tovereistaan ei jää henkiin, ja mukavat nahkavaateet tuo henkilö sitten saa tehtyä ampumistaan hylkeistä. Eli vaikuttaa vähintään väritetyltä tuo kirja, mutta toki Daniel Defoe on voinut kopioida idean kirjaansa Selkirkin tarinasta, mutta täytyy muistaa, että Selkirk jätettiin saarelleen tahallaan, ja Robinson Crusoen saaren rannat ovat melkein kauttaaltaan todella jyrkkiä (Kuva II), joten henkihieverissä olevan Robinsonin olisi ollut vaikeaa kiivetä sille, joten olisiko laiva sitten paiskautunut rantaa vasten, jos se on ollut hakemassa vettä.

Jos Robinsonia verrataan Selkirkiin, niin mikäli tuo Robisonin varustus on vastannut Selkirkin mukaansa saamia varusteita, niin uskon että Alexander Selkirk on tutkija, joka jäi saarelle vapaaehtoisesti, koska hänellä melkoinen määrä ruutia, luoteja, aseita sekä muita varusteita oli mukanaan.Samoin laivalla ollut pukki herättää kummastusta. Eli hän ilmeisesti meni sinne havainnoimaan lintuja, koska oli elossa vielä neljän vuoden päästä.  Mutta itse en usko, että Robinson on oikeasti Alexander Selkirk, vaan joku aivan muu henkilö tai täysin sepitetty hahmo, koska tuo kirja pitää sisällään aineksia, mitkä eivät käy yksiin järjen kanssa. Eli miksi Robinson ei lähtenyt sitten "Perjantain" mukaan, kun hänen toverinsa tulivat häntä hakemaan? Jos Robinson on jossain laitoksessa, niin hän sitten yhtenä päivänä hyvästelee "Perjantain", joka ehkä siirretään toiseen yksikköön.

Robinson efekti eli tilanne missä henkilö kasvaa ympäristössä, missä hänelle ei koskaan valehdella

Robinson Crusoe ja "Perjantai"
Kuva I

Ihmisten käyttäytymisestä voidaan päätellä hyvin paljon heidän asemastaan yhteiskunnassa, ja jos henkilö on tottunut komentamaan muita, niin se sitten paistaa tuosta ihmisestä läpi. Eli hän ei ehkä koskaan tee itse oma-aloitteisesti yhtään mitään, vaan komentaa aina muita tekemään kaikki työt. Mutta kuten tiedetään, niin esimerkiksi komentamaan ei ihminen koskaan oikeastaan synny, vaan hänet kasvatetaan tuohon komentavaan rooliin siten, että hänelle annetaan tilaisuus käskyttää muita. Mutta kun puhutaan kasvamisesta sekä komentamaan oppimisesta, niin silloin tietenkin ihminen saa jostain mallia, missä toisen komentaminen on jotenkin ymmärretty oikeutetuksi toimintamalliksi.

Näet yleensä  normaali ihminen hiukan arastelee toisen silmitöntä käskyttämistä, koska hän pelkää kostoa. Mutta jos henkilö saa tuosta toiminnasta posetiivista palautetta, niin hän sitten ei arastele muiden käskyttämistä. Kuitenkin pitää aina miettiä sitä, miksi kukaan ei puutu tuollaiseen toimintaan? Jos henkilö näkee isänsä tai äitinsä sellaisessa valossa, että tämä saa tehdä, mitä haluaa selviten siitä aina, niin silloin tietenkin "herrojen elkeet tarttuvat renkiin", eli poika toimii noissa tilanteissa kuten samaa sukupuolta oleva vanhempi toimii hänen nähtensä. Tällä sitten tarkoitan, että pojasta polvi paranee. Nuo samat elkeet, mitkä tekevät johtajia alaistensa edessä ikään kuin kopioituvat hänen lastensa käytökseen, koska lapsi jäljittelee aikuisten käytösmalleja.

Mutta jos hän ei koskaan koe lapsena esimerkiksi varkautta, niin hänestä tulee hyvin äkkiä naiivi. Eli kyseinen henkilö saattaa antaa toisen henkilön käteen asioita, joita kukaan terve ihminen ei koskaan edes antaisi toisen koskea. Tuollainen jotenkin eristyneessä paikassa kasvanut henkilö saattaa esimerkiksi pyytää toista ihmistä lähettämään itselleen rahaa taksilla. Eli jos ihminen on asunut jossain autiolla tai suppean ihmispopulaation asuttamalla  saarella koko ikänsä, niin hän saattaa uskoa aivan kaiken, mitä muut ihmiset hänelle sanovat.

Tuo johtuu siitä, että kukaan ei tuolle henkilölle yksinkertaisesti uskalla valehdella, koska hänellä on jokin auktoriteetti, millä hän voi muita pelotella esimerkiksi yhteisöstä pois sulkemisella.  Ja tuo ilmiö missä naiivi suhtautuminen aiheuttaa myöhemmin vaikeuksia ihmisen muuttaessa suurempaan yhteisöön korostuu sitä mukaan, mitä korkeammassa asemassa yhteisössään tuo henkilö on ollut. Eli muut opettavat henkilölle pienestä pitäen, että hän on jotenkin ylempänä kuin he, ja tuota ilmiötä kutsutaan joissain tapauksissa Robinson Crusoe-ilmiöksi, jossa henkilöllä on ase tai muu auktoriteetti, mutta hän luulee muiden palvovan itseään omien henkilökohtaisten ominaisuuksiensa takia. Robinson Crusoe on malliesimerkki henkilöstä, joka on yksin maailmassa, eli hänen ei ketään tarvitse huomioida, ja sitten hänellä on "Perjantai" eli toveri, joka sitten palvoo häntä, ja elää vain herraansa varten.

Jossain oppikirjossa tuota ilmiötä kutsutaan St. Helens-efektiksi, ja se on kuullemma peräisin siitä, että tuon St. Helenan saarelta kotoisin oleva henkilö oli kirjoittautunut Lontoon yliopistoon. Siellä oli huomattu, että henkilö oli muuten täysissä järjissään, mutta häneltä puuttui ikää kuin kritiikki muiden ihmisten vaikuttimia kohtaan. Eli tämä henkilö saattoi pyytää huonetoveriaan hakemaan hänelle rahaa samalla, kun hän kävi heidän yhteisessä huoneessaan. En tiedä tarinan todenperäisyyttä, mutta en pidä tuota tapausta täysin mahdottomana. Sama ilmiö on myös havaittu esimerkiksi tahitin heimopäälliköiden lasten tapauksessa, kun he ovat matkustaneet esimerkiksi johonkin suurkaupunkiin. Nämä henkilöt eivät osaa itse tehdä yhtään mitään, vaan komentelevat mieluummin muita tekemään jokaisen asian. Eli he karjuvat toisille käskyjä jatkuvasti, ja jopa ikkunan auki saaminen on heistä vaikeaa, ja siksi nämä henkilöt sitten komentelevat muita tekemään pienimmänkin asian puolestaan.

charelesfort.blogspot.fi