USA:n presidentti vaihtui taas kerran, kuten tapahtuu aina kahdeksan vuoden välein

USA:n presidenttinä on ainakin seuraavat neljä vuotta mes, jota ehkä ei kukaan ole toivonut tuohon virkaan, mutta kansa sanoi sanansa. Tuo mies osaa olla kyllä ärsyttävän sovinistinen, ja tietenkin hänen kampanjaansa on kuulunut loanheitto kanssakilpailijaa kohtaan, mutta kuten olemme huomanneet, niin tietenkään suuret sanat ei eivät suuta ole kenenkään suuta halkaiseet, ja tuloksena on jälleen kerran puheiden “loiveneminen”, ja samalla myös sovinnon hakeminen kampanjan vastapuolen kanssa. Ennemmin tai myöhemmin USA:n presidentti vaihtuu, ja joskus aina myös hänen puolueensa vaihtuu, eli kukaan ei voi loputtomiin miellyttää kansaa, joten silloin on myös valtapuolueen vaihto edessä .


Eli vallan saaminen sekä käyttäminen ovat aivan eri asia, kuin mitä on vaalikampanjoissa sanottu. USA:n politiikassa on sellainen tapa, että presidentti istuu aina kaksi kautta, ja ensimmäinen kausi on se, milloin hän tekee niitä “mukavia päätöksiä”, ja sitten hän voi lykätä ikäviä päätöksiä sitten seuraavalle vaalikaudelle. Tietenkin kampanjointi on tärkeä osa noihin huippuvirkoihin pääsemiseksi, mutta kuitenkin voidaan sanoa, että vallan vastaanottaminen on aivan eri tilanne, kuin sen tavoittelu on. Ja valtakoneisto pitää sitten rakentaa uudelleen aina kun johtaja vaihtuu.


Kun keskustellaan politiikasta sekä erityisesti poliittisen päätöksenteon prosesseista, eli siitä miksi noihin huippuluokan poliittisiin virkoihin halutaan, niin syynä tietenkin on sellainen asia, kuin vallan haaliminen itselle sekä ehdokkaan omalle poliittiselle kannattajajoukolle. Mutta sitten vastaan tulee sellainen tilanne, jota kutsutaan vallan käytöksi. Kun henkilö tai ryhmittymä on päässyt valtaan, niin sen odotetaan sitten tekevän myös päätöksiä, jotka kuuluvat tuon poliittisen viran omaan päätösvaltaan. Kenellekään ihmiselle ei demokraattisessa maassa anneta kaikkea valtaa, vaan valtaa hajotetaan ympäri valtion johtoa, jotta yksi henkilö ei pääsisi muuttumaan liian voimakkaasti. Ja kuten tiedämme, niin vaikka USA:n presidentti on maailman mahtavin mies tai nainen, niin silti voidaan sanoa, että hän kuitenkin on maailmassa vain yksi johtajista.


USA:lla on maailmalla haastajia joista yksi tietenkin on Vladimir Putinin johtama Venäjä, mutta perässä tulevat hyvin lähellä Kiina sekä Intia, jotka ovat koulutuksen kautta kehittäneet huippuluokan osaamista sekä tietotekniikan, matematiikan sekä insinööritieteiden osalta, ja nuo tieteet ovat tärkeitä silloin, kun esimerkiksi hävittäjäkoneita sekä muita taisteluvälineitä kehitetään, ja kuten tiedämme, niin nuo valtiot ovat myös ydinasevaltioita, ja myöskään Pakistania sekä Pohjois-Koreaa ei oikeassa elämässä enää sivuuteta kansainvälisessä politiikassa, ja nyt on sitten edessä tilanne, missä USA:n presidentin täytyy ottaa muutkin kuin vladimir Putin huomiooon tehdessään hallituksensa kanssa pätöksiä siitä, miten mihinkin valtioon jatkossa suhtaudutaan.


Samoin pitää muistaa se, että nykyään myös Pakistan sekä Pohjois-korea voivat uhata jopa Skandinaviaa omilla ohjuksillaan, jotka kantavat helposti tänne asti. Tuon takia myös Suomen on mietittävä mahdollisuutta hankkia omia ABM (Anti Ballistic Missile)-järjestelmiä, joilla mekin voisimme puolustaa omaa maatamme myös venäjän ulkopuolelta tulevia hyökkäyksiä vastaan. Samoin USA:n presidentin pitää olla nykyään valppaana sellaisen tilanteen varalta, että joku kolmas valtio sitten hyökkää sinne esimerkiksi siten, että se laittaisi ydinaseita käyttävän sukellusveneen asemiin Kiinan edustalle, ja laukaisee sieltä ohjuksia kohti USA:a tai Japania. Tai tietenkin terroristi voi toimia siten, että hän suorittaa iskun vaikkapa Alaskan rannikolta kohti Venäjän tyynenmeren laivaston tukikohtia.


Se että sukellusvene tai pinta-alus vi iskeä kohteeseen ydinaseilla ei tarkoita, että ne olisivat itse ydinkäyttöisiä. Eli vanha GOLF-luokan sukellusvene tai rahtialus voivat toimia tuollaisen ohjuksen laukaisualustoina, ja tietenkään noiden aseiden laukaisun jälkeen noita miehistöjä ei enää tarvita, ja no alukset saatetaan räjäyttää sen jälkeen. Pohjois-Korealla on rakenteilla GOLF-luokan venettä vastaava Simpo-luokan vene, joka voi ampua ballistisia ohjuksia kohteisiinsa.  Eli tuossa tapauksessa joku tuntematon taho yksinkertaisesti lavastaa toisen valtion syylliseksi yllätyshyökäykseen ja kolmanteen maailmansotaan. Kuten tiedämme esimerkiksi kiihkomuslimeilla on rahaa suorittaa tuollainen operaatio, mutta onko heillä tarpeeksi osaamista on sitten eri asia. Eli he voivat hankkia vanhoja romutettavia sukellusveneitä tai laivoja haltuunsa, ja sitten kunnostettuaan nämä yksiköt käyttää niitä tällaiseen operaatioon.


Eli he muuttaisivat romuraudaksi myydyn sukellusveneen jälleen toimivaksi, ja sitten sen miehistöksi valitaan joukko kiihkomuslimeja, jotka sitten painavat nappia. Kuten eräässä romaanissa kerrotaan, niin heidän ei tarvitse tietää siitä, että noissa ohjuksissa on ydinkärjet, ja kun he sitten ovat laukaisseet aseensa, niin tuo vene voidaan räjäyttää. Näet todistajia ei tuolloin tietenkään tarvita. Ja tuollainen ajatus voi olla myös muiden kuin vain jonkun kahelin koraanikoululaisen päässä oleva villi unelma siitä, kuinka maailmasta tulee sellainen, kuin mitä hän sattuu haluamaan.

Golf-luokan sukellusvene https://en.wikipedia.org/wiki/Golf-class_submarine

Simpo-luokan vene. https://en.wikipedia.org/wiki/Sinpo-class_submarine

vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Ydinaseen suojelun ongelmia laivaston kannalta sekä uuden sukupolven sukellusveneiden uusia käyttötapoja

Suurin osa maailman merivoimien ydinaseista on sijoitettu sukellusveneisiin, jotta niiden kaappaaminen olisi vaikeaa tai mahdotonta. Tämä sijoitustapa on yleinen nimen omaan strategisissa SLBM-ohjuksissa, jotka muodostavat laivaston ydinaseen selkärangan sekä USA:ssa että Venäjällä, ja noiden ydinsukellusveneiden kehittämiseen on uhrattu paljon aikaa sekä vaivaa. Taktisia ydinaseita on sijoitettu myös pinta-aluksiin sekä lentokoneisiin, ja niitä on ajateltu ensisijaisesti käyttää muita pinta-aluksia sekä nimenomaan ohjus-sukellusveneitä vastaan.

Kun puhutaan laivaston taktisesta ydinaseesta, niin silloin yleensä tarkoitetaan taktisia ohjuksia, joiden normaalin räjähteen sijasta käytetään ydinlatauksia, joilla saavutetaan valtava tehho verrattuna konventionaalisiin aseisiin, ja näitä ohjuksia ovat USA:n Harpoon sekä ASROC ja Venäjän SS-N-14 SILEX sekä SS-N-9 SIREN, jotka on yleensä varustettu konventionaalisin räjähtein, mutta niissä on ydinaseoptio, mikä tarkoittaa sitä, että jopa pienellä sota-aluksella on käytössään suuri tulivoima. Laivaston taktiseen ydinase-arsenaaliin kuuluu myös ydinkärjillä varutettuja syvyyspommeja, joiden kehittäminen alkoi vuonna 1955 operaatio WIGWAM:in yhteydessä. Silloin USA:n laivasto päätti ryhtyä rakentamaan ydinasetta, jolla voitiin tuhota nimenomaan sukellusveneitä.

Tuolloin alettiin ottaa käyttöön REGULUS-ohjuksia, jotka asennettiin sukellusveneiden kansilla oleviin hangaareihin, ja ideana oli se, että nuo sukellusveneet hiipisivät Neuvostoliiton rannikolle, ja laukaisisivat ohjuksensa niille annettuihin  kohteisiin. REGULUS oli USA:n laivaston ensimmäinen risteilyohjus, joka oli varustettu ydinkärjellä. Se oli pienen lentokoneen kokoinen ja kömpelö väline verrattuna johonkin nykyaikaisen TOMAHAWK-ohjukseen, mutta tuon ajan tekniikka ei parempaan pystynyt. Samalla myös yhdysvaltain laivaston johto päätteli silloin, että myös Neuvostoliiton laivastolla olisi kehitteillä ohjus-sukellusveneitä, joilla se voisi uhata USA:n kaupunkeja sekä teollisuutta. Tuolloin aloitettiin ydinsyvyyspommien kehittäminen kummassakin maassa, ja nykyään esimerkiksi P-3 Orion sekä TU-95 merivalvontaan ja sukellusveneiden tuhoamiseen tarkoitetuissa lentokoneissa sekä laivaston hävittäjissä on ydinsyvyyspommeja kuten ASROC sekä SS-N-14 SILEX, joita voidaan samalla käyttää pinta-alusten tuhoamiseen, koska vedenalainen räjähdys tuhoaa laivojen laipiot, ja tuolloin koko laivasto-osasto voidaan tuhota samalla kertaa.

Kuitenkin merivoimien taktisten ydinaseiden pääasiallinen kohde ovat vihollisen SLBM- sekä muut ydinkäyttöiset sukellusveneet, jotka voivat uhata jopa satoja kilometrejä sisämaassa olevia kohteita risteilyohjuksilla, jotka ammutaan niiden torpedoputkista. Nuo ydinsukellusveneet partioivat yleensä aavalla merellä melko syvällä, ja liikkuvat suurella nopeudella, jotta niitä ei voitaisi havaita tai noiden sukellusveneiden runkoon ei voisi päästä kiinni. Kuitenkin rannan lähellä ja hitaasti liikkuessaan voi ydinsukellusvene joutua myös kaappauksen kohteeksi, Tuossa hyvin epätodennäköisessä skenaariossa esimerkiksi Ohio- tai Typhoon luokan vene joutuisi polttopuikoin varustettujen sukeltajien hyökkäyksen uhriksi, ja nämä sitten leikkaisivat esimerkiksi ohjusluukun auki, ja veisivät sen Trident-ohjuksesta kärjen leikkaamalla sen kärkikartion irti.

Nykyään Ohio-luokan veneitä ollaan korvaamassa SSBNX eli Columbia-luokan veneillä, joissa on mm. pyöreämpi runko sekä ne ovat metrin pidempiä kuin 170-metrinen Ohio. Noissa veneissä on suunnitelmien mukaan esimerkiksi vain 16 kappaletta Trident D-5 ohjuksia, tunnelityöntöjärkestelmä sekä muita parannuksia, joiden takia ne ovat erittäin iskuvoimaisia,Eli tässä sitten kysytään, että mihin tuo veneen lopputila, mikä vapautui poistetuilta ohjusputkilta on käytetty, joten niillä epäillään olevan kapasiteettia operoida esimerkiksi veden alta laukaistavilla UCAV-koneilla, ja ehkä niiden ohjusputkilta vapautunut tila käytetään esimerkiksi vedenalaisen CURV- (Controlled Underwater Recovery Vehicle) robotin tallista tai painekammioihin, joiden avulla kyseinen vene voi sitten tukea myös muita operaatioita.

Toki tällainen uhka on otettu huomioon laivaston ydinasetaktiikoita suunniteltaessa, ja veneet partioivat yli 400 m syvyydessä, sekä ajavat erittäin suurella nopeudella, jotta sukeltajat eivät niihin pääsisi käsiksi. Mutta kun puhutaan ydinsukellusveneiden ongelmista sodassa, on olemassa sellainen riski, että veneen päällikkö laukaisee aseet ilman lupaa, joten ennen kuin vene voi ampua, täytyy sen saada kommunikaatiosatelliitista lupa laukaista, ja jos nuo satelliitit tuhotaan, niin silloin vene ei pysty laukaisemaan aseitaan. Mutta sukellusveneen heikkous on siinä, että jos se paikannetaan kesken operaation, voidaan tuo väline tuhota myös konventionaalisin asein. Eli koska veden paine kasvaa ilmakehän verran metriä kohden, niin 400 metrin syvyydessä paine painaa sukellusveneen runkoa 400 barin voimalla. Ohjus-sukellusveneen ongelma on siinä, että sen rungosta ei voida tehdä täysin pyöreää, koska luukkujen asentaminen pyöreään runkoon on vaikeaa. Tämä asia lienee korjattu tulevaisuuden 177-metrin pituisessa SSBNX-veneessä, joka on oikeastaan vain suurennettu Virginia-luokan vene.

X-47B 

Tämän takia ne eivät voi sukeltaa niin syvälle, kuin taistelusukellusveneet sukeltavat. Taistelusukellusveneet kuten venäläinen Viktor sekä USA:n Seawolf-luokan veneet käyttävät toki myös ydinaseita, eli Tomahawk- ja sen venäjän laivaston vastine eli SS-N-21 voidaan ampua torpedoputkista, ja noiden aseiden avulla voidaan iskeä kaukana sisämaassa oleviin kohteisiin erittäin tarkasti. Mutta jos sukellusveneen ulkorunkoon tulee pieninkin halkeama, niin silloin vesi iskeytyy sisäistä painerunkoa vasten suurella voimalla, ja seurauksena voi olla koko veneen tuhoutuminen, jos vettä syöksyy sisään 400 ilmakehän paineella.

Sodan syttyessä laivaston pääkohteet ovat vastapuolen. ydinsukellusveneet, joiden tuhoaminen laskee sen iskukapasitettia huomattavasti. Samoin vastapuolen ohjussiilot sekä lentotukikohdat ovan noiden taisteluvneistä laukaistavien ristelyohjusten pääkohteita, koska olessaan kiitoradoilla nuo lentokoneet ovat haavoittuvia esimerkiksi rypälepommeilla varustettujen konventionaalistenkin risteilyohjusten iskuille. Ja tietenkin tuo hyökkäys voidaan tehdä myös ydinkärjillä varustetuilla Tomahawk tai SS-N-21 ohjuksilla. Eli tämän takia strateginen ohjussukellusvene on sinällään muuttumassa monipuoliseksi työkaluksi, jolla on useita eri tehtäviä, kuten tiedustelusatelliittien laukaiseminen, maihinnousujen valmistelu erikoisjoukkojen tukeminen sekä muut sotatoimet, ja tietenkin niiden ohjuksia voidaan käyttää myös muita aseita kuten ICBM-siiloja, komentokeskuksia sekä laivasto-osastoja vastaan.

Nykyisen SLBM-ohjuksen tarkkuus riittää ohjussiiloja vastaan tehtyihin iskuihin, ja ne ovat erittäin potentiaalinen väline myös uusien supernopeiden HCM eli Hypersonic Cruise Missile risteilyohjusten sekä ASAT eli satelliittien tuhoamiseen tarkoitettujen -välineiden kuljetuslaitteina, ja niillä voidaan laukaista myös UCAV-lennokkeja operaatiolauelleen. Eli nämä uudet lennokit laukaistaan ballistisella ohjuksella, ja kun ne sitten palaavat ilmakehään, niin tällaiset X-47:n kaltaiset laitteet operoivat operaatiolueellaan kuten muutkin lentokoneet. Ja ne voidaan tulevaisuudessa palauttaa mereen, josta sitten esimerkiksi Columbia-luokan sukellusvene käy ne noukkimassa pois, jolloin ne voidaan ehkä asettaa välittömästi ohjuksen päähän takaisin.Ydinsukellusvene voi tietenkin käyttää reaktoria hyväksi vedyn tuottamisessa, joten tuollainen merivoimien UCAV-laite voisi olla vetykäyttöinen, jolloin se omaisi erittäin suuren operaatio-kapasiteetin. Ja nuo X-47 tyyppiset välineet voidaan tietenkin myös varustaa syvyypommeilla, jotta ne voisivat iskeä myös ohjusveneitä vastaan.

YouTube filmi laivaston UCAV-välineistä. https://www.youtube.com/watch?v=wIbOoBtqA-I

hkimmo.blogspot.fi

Vetypommien leviäminen sekä tulevaisuuden turvallisuuspolitiikka ja uuden tekniikan vaikutus ydinsulkusopimukseen

Maailman ensimmäinen vetypommi
IVY MIKE 1952
Kuva I

Vetypommit eli tarkemmin sanottuna pääasiassa fuusioreaktiosta energiansa saavat ydinaseet ovat erittäin ikäviä välineitä. Ne perustuvat Edward Tellerin sekä Stanislaw Ulamin kehittämään "sloikan" tai "THE ALARM CLOCK":in nimellä kulkevan laitteen. Tuo laite sai nimensä siitä, että se muistutti piirroskuvissa hiukan hälytyskelloa. THE ALARM CLOCK on oikeastaan ratkaisuna pelottavan yksinkertainen, siinä pienitehoinen fissiopommi jota kutsutaan nimellä "sytytystulppa" (the spark plug)  räjäytetään litium-kapselin sisällä tai sen vieressä, jolloin tuon pommin kehittämä lämpö saa aikaan sen, että litium-atomit alkavat sulautua yhteen kuten vedylle tapahtuu Auringon ytimessä, ja tuolla hetkellä vapautuu valtavasti energiaa. Kun Teller ja Ulam kehittivät tuon välineen OPERATION SUPER:in yhteydessä, niin USA varasi silloin kaksi ydinkoealuetta eteläiseltä

Tyyneltämereltä, ja nämä alueet tunnetaan nimellä "flora" ja "fauna". Flora-alueet varattiin ydinraketti sekä muuhun rauhanomaiseen ydinlaitekehittelyyn.

Fauna-alueella tai Bikini-atollin koe alueella, missä myös surullisen kuuluisa Enewetokin atolli sijaitsee testattiin erittäin voimakkaita vetypommeja kuten CASTLE BRAVO ja monia muita testejä tehtiin tuolla etäisellä atollilla, jossa kohdealueella tuhottiin mm. laivoja sekä lentokoneita, kun testattiin sitä, miten laivaston alusten tulisi sijoittua ydinhyökkäyksen yhteydessä, ja miten tuo ydinpommi pitäisi asettaa räjähtämään, jotta sen teho olisi mahdollisimman suuri. Tuolloin päädyttiin siihen, että noin 30 metrin syvyydellä räjähtävä Nagasakin pommia vastaava ydinpommi varmasti aiheuttaisi erittäin suurta tuhoa laivasto-osaston keskuudessa. Samalla testattiin sitä, että mikä olisi sopiva turvaetäisyys räjähdyksestä, jos joku hävittäjä käyttäisi ydinaseita esimerkiksi sukellusveneitä vastaan. DOMINICK SWORDFISH-testissä käytetyn ASROC-aseen ideana oli se, että laivasto voisi samalla ohjuksella tuhota sukellusveneitä, pinta-aluksia sekä maalla olevia taktisia kohteita.

Noista kokeista jäi sitten jälkeen erittäin suuria määriä radioaktiivista jätettä, jonka päätyminen 

vääriin käsiin voi aiheuttaa erittäin suuria riskejä suurelle joukolle ihmisiä.  Syy miksi sukellusveneet koettiin tuolloin kohteiksi, jotka kannatti  tuhota ydinaseilla vaikka ne kulkisivat yksin johtui siitä, että jos SLBM-sukellusvene saadaan tuhottua, niin silloin vihollinen menettää ainakin yhden ohjusveneen ennen kuin ne ehtivät laukaista. SLBM- eli sukellusveneistä laukaistavia ballistisia ohjuksia käyttävien veneiden ongelmana on se, että ohjusten laukaisussa niiden lämpöjälki on erittäin vahva, ja tuolloin sukellusvenettä voidaan tulittaa esimerkiksi ASROC tai lentokoneesta ammuttavalla SRAM (Short Range Attack missile) eli 15 kt. veden alla räjähtävällä ydintaistelukärjellä varustetulla rynnäkköohjuksella. 

Eli vaikka sukellusvene ehtisi laukaista yhden ohjuksistaan, niin tuolloin loppujen laukaisu saadaan estettyä, jos vene tuhotaan nopeasti. Tässä tilanteessa voisi taktisesti olla oikein laukaista ydinaseita ohjussukellusveneitä vastaan, jotta niitä saadaan ammuttua pois. Ja esimerkiksi taistelusatelliitti eli FOBS-ase voidaan varustaa syvyyspommeilla eli niiden taistelukärjet voidaan ohjelmoida siten, että ne uppoavat mereen ennen räjähtämistä. Samoin pitää muistaa se että FOBS-satelliitteissa voi olla myös konventionaalinen hyökkäysoptio, eli kyseessä on kiertoradalla lentävä pommittaja. 

Uskotaan että esimerkiksi X-37B on tällaisen välineen kokeilua, ja samoin Venäjä on kokeillut vastaavaa sukkulaa nimeltään "Polyus", joka ehkä tähtää siihen, että tulevaisuudessa täsmäaseita pudotetaan myös kiertoradalta, ja tuolloin tarvitaan vain lämpökilpi, joka kiinnitetään täsmäpommin kärkeen, jotta se ei pala ilmakehässä.  Ja jos konflikti syttyy ja muuttuu sodaksi, niin nämä ohjussukellusveneet ovat tietenkin laivaston pääasiallisia maaleja, jotta vihollisen iskuvoimaa saadaan supistettua. Ja tietenkin tuo iskuvoimansupistaminen voidaan tehdä esimerkiksi tuhoamalla viestintäsatelliitteja, joiden kautta noille SLBM- veneille läheteään laukaisukäskyt. 

Ydinaseiden sijoittaminen sukellusveneeseen on oikeastaan kompromissi, koska jos tuo vene havaitaan ja sitä tulitetaan, niin silloin sen päivät ovat luetut, jos yksikin torpedo osuu siihen. Ja varsinkin Suomenlahti on melko matala paikka, ja vene ei siellä oikein pääse väistelemään, jolloin jopa perinteisten tynnyristä valmistettujen syvyyspommien matto voi päättää sen päivät. Ja kun nuo tynnyrisyvyyspommit asetetaan räjähtämään eri syvyyksillä, niin ne ovat edelleen tehokkaita sukellusveneentappajia, eikä taistelusukeltaja-operaatiokaan onnistu, jos laivasto pudottaa syvyyspommeja mereen havaittuaan uimareita tukikohdan läheisyydessä. Pinta-alusten ongelma on siinä, että ne voidaan teoriassa kaapata helpommin kuin sukellusvene, mutta kun puhutaan sukellusveneiden torjunnasta, niin jos alueella partio pelkkiä pinta-aluksia, niin silloin veden alle suunnattu tulenkäyttö voi olla rohkeampaa kuin jos siellä olisi omia sukellusveneitä, mitä pitää varoa. 

Käytöstä poistettu FB-111 pommittaja
sisäisen asekuiluun asetetulla
AGM 69 SRAM ohjuksella varustettuna

Kun puhutaan ydinaseiden tulevaisuudesta, niin tietenkin myös pienitehoisempia vetypommeja tullaan rakentamaan lisää, koska vetypommin rakentaminen on halvempaa kuin vastaavan tehoisen fissiopommin valmistaminen. Samoin ollaan kokeilemassa synteettisten eli esimerkiksi hiukkaskiihdyttimellä valmistettujen alkuaineiden käyttöä fissiopommeissa. Mutta kuten tiedämme, niin nykyään varutelun  pääpaino on siirtymässä elektromagneettisiin aseisiin, eli kehitteillä on mm. suuritehoisia lasereita, jotka saavat energiansa laser-elementin ympärillä räjäytettävästä atomipommista tai sitten niissä käytetään aurinkoenergiaa tuottamaan megawattiluokan laserin vaativan tehon.

Myös muita vastaavia välineitä kehitellään jatkuvasti, jotta kalliita uraanikaivoksia ei tarvitse enää kaivaa maahan, ja muutenkin massatuhoaseet ovat erittäin epäsuosittuja sekä poliitikkojen että sotilaiden silmissä. Näet jos ydinpommi joutuu vääriin käsiin, niin silloin seuraukset voivat olla kohtalokkaita, vaikka terroristi ei sitä saisikaan räjähtämään. Eli hän voi rajäyttää dynamiittipötkön, jonka ympärillä on plutoniumpussi, ja tällöin voi useiden ihmisten henki vaarantua. Laser-tekniikan avulla voidaan luoda vetypommeja, joissa ei tarvita fissio-osaa, ja sen takia tällainen "ultrapuhdas" ydinase (super clean nuclear weapon) on äärimmäisen vaarallinen, koska sen voi joku maa varmistaa ilman, että tätä valmistusta havaitaan esimerkiksi rikastamoista tai kaivannaisista. Ja sen tähden noista asioista pitää voida keskustella.

Eikä esimerkiksi ydinpommi vaadi välttämättä mitään pommittajia, vaan normaalin kuljetuskoneen takarampilta voidaan pudottaa mitä hyvänsä vetypommeja ulos. Ja käytetäänhän MOAB (Massive Operational Anti Bunker)-pommeja C-130 tai C-5 Galaxy-lentokoneista. Nuo pommit ovat näet liian isoja asennettavaksi B-52 pommittajan pommikuiluun, joten ne pudotetaan kohteeseen kuljetuskoneesta. Ydinaseiden merkitys on sinällään vähentynyt myös suurikokoisten FAE-pommien takia. Ja FAE-aseiden valmistaminen on tietenkin helpompaa kuin ydinaseiden kehittäminen, koska tuolloin tarvitaan vain propaanipullo sekä napalmia, jolla tuo ase saadaan räjähtämään.

Nykyaikainen tietotekniikka on tietenkin myös vähentänyt ydinaseiden merkitystä, koska esimerkiksi konventionaalisiin ohjuksiin voidaan ohjelmoida sellainen lentomoduuli, että ne iskevät jonossa samaan paikkaan, ja se tietenkin vähentää tarvetta käyttää suuritehoisia ydinpommeja. Tekniikka on sama kuin tikalla sen hakatessa puuta. Vaikka yksi tuollainen pienitehoinen pommi ei ehkä vaurioita komentobunkkereita, niin jos noita pommeja osuu samaan paikkaan useita kertoja, niin silloin varmasti tulee komentobunkkerin katto jossain kohtaan vastaan.  Eli se tietenkin lisää pommien turvallisuutta, koska jos tuollainen pommi varastetaan, niin terroristi ei sillä sitten saa aikaan samaa tuhoa kuin isotehoisilla ydinpommeilla, ja samalla tekee mahdolliseksi rakentaa pienikokoisia mutta pitkälle lentäviä risteilyohjuksia, jotka muodostavat tehokkaan sekä helposti siirrettävän iskuvoiman, jota voidaan käyttää erittäin nopealla varoitusajalla. 

Polyus-video: https://www.youtube.com/watch?v=uWMgOd_gKIw

Polyus Wikipedian mukaan: https://en.wikipedia.org/wiki/Polyus_(spacecraft)

Mainitut ydinkokeet nimellään: http://nuclearweaponarchive.org/

hkimmo.blogspot.fi