Showing posts with label tähtien välinen matka. Show all posts
Showing posts with label tähtien välinen matka. Show all posts

Tuesday, September 6, 2016

Etäisyydet ovat aina suhteellisia


Kun ajatellaan Helsingin kaupungin Kallion kaupunginosan sekä esimerkiksi Espoonlahden rannan välistä matkaa, niin maantieteellisesti se on melko pitkä. Kuitenkaan siihen ei ihmiseltä kulu kovin paljoa kaloreita, vaan kaiken työn tekee kulkuväline eli bussi sekä metrojuna, joka tulevaisuudessa tarjoaa koko matkan ilman vaihtoja ja ihminen saa siinä istua takapuolensa päällä koko matkan ajan, ilman että hän liikuttaa raajaansakaan. Eli tuossa ei paljoa lihakset kehity kun henkilö istuu kaiken aikaa paikallaan. Samoin voidaan etäisyydestä ajatella myös universumissa.

Toisin sanoen kun ajatellaan matkaa Jupiteriin, ei tarkoita sitä, että kuluttaisimme kaloreita enempää kuin matkalla Espoosta Kallioon, vaikka matka-aika kestäisi useita vuosia, joten liikunnan puute yhdessä painottomuuden kanssa olisi noille astronauteille kohtalokasta, koska jos he sitten laskeutuisivat tuon matkan aikana jollekin Jupiterin kuista, niin he yksinkertaisesti voisivat romahtaa kasaan. Ja vaikka he sitten palaisivat takaisin tuolta lennolta, joka kestäisi samaa nopeutta kuin Cassini-luotain käytti noin 8 vuotta, ja tietenkin Jupiterin luona pitäisi hiukan aikaa viettää, jotta operaatio olisi kannattava. Vaikka astronautit sitten palaisivat lennolta elävinä, kestäisi heidän kuntouttamisensa erittäin pitkään, koska luusto olisi vaurioitunut pahoin, ellei heillä olisi pyörivän aluksen luomaa keinotekoista painovoimaa pitämässä lihaksia työn touhussa.

Muuten luuston sekä lihasten uudelleen rakentaminen saattaisi kestää lopun elämää, ja kukaan ei tiedä mitä aiheuttaa esimerkiksi eläminen vuosia ultraviolettilampun varassa, koska ilman aurinngon valoa ei ihmisen iso pysty tuottamaan D-vitamiinia. Puhumattakaan matkan aiheuttamista psyykkisistä sekä hermostollisista häiriöistä. Eli mikään raketti ei voisi lentää Jupiteriin täydellä vauhdilla, vaan sen pitää ensin jarruttaa, jotta tuo kuvitteellinen alus voisi asettua Jupiterin kiertoradalle. Kun puhutaan matkasta toiselle tähdelle, niin ainoa tähti, josta astronautit voisivat palata takaisin olisi tietenkin Alfa Centauri, jonne matka valon nopeudella kestäisi neljä vuotta suuntaansa. Kuitenkin todellinen matka-aika olisi pidempi, koska aluksen pitäisi tietenkin kiihdyttää sekä jarruttaa tarpeeksi hellävaraisesti, jotta tuon aluksen miehistö ei muuttuisi pannukakuksi aluksen hidastaessa Jupiterin lähellä, jotta se voisi asettua tuon planeetan kiertoradalle.

Tuollainen maata lähimmälle tähdelle kestäisi niin kauan, että Maahan jääneet ihmiset voisivat saman tien hyvästellä nuo henkilöt, koska he eivät koskaan palaisi takaisin Maapallolle, ja tuo lento voisi aiheuttaa vakavia sosiaalisia ongelmia noiden lennolle lähteneiden henkilöiden ja heidän omaistensa välillä. Toki tuo miehistö voidaan valita myös epäeettisten menetelmien avulla, eli tässä skenaariossa tuota lentoa aletaan valmistella jo pitkään ennen varsinaisen aluksen kokoamista avaruudessa. Tässä ehkä paremmin johonkin "X-Files"-tyyppiseen sarjaan sopivassa mallissa nuo miehistön jäsenet tuotetaan kloonaamalla tai koeputkihedelmöityksen avulla, ja heidät kehitettäisiin keinokohdun tai aivokuolleen henkilön ruumista lainaamalla, ja siten näillä henkilöillä ei olisi mitää suhdetta vanhempiinsa tai muuhun yhteiskuntaan, jos heidät kasvatettaisiin erillään muista ihmisistä. Tällöin ei kukaan heitä kaipaisi, ja tällä tavoin tuollainen avaruusohjelma voitaisiin salata.

Mutta jos joku valtio jää tuosta kiinni, niin se saisi varmasti kuulla kunniansa YK:ssa. Ja tuo matka kestäisi ehkä noin 8 vuotta suuntaansa, jos käytössä olisi joku Fuusiomoottorilla varustettu avaruusalus, jonka nopeus olisi noin 50% valon nopeudesta. Mikäli alus törmäisi tuolla nopeudella esimerkiksi pölyhiukkaseen, niin silloin se räjähtäisi varmasti kappaleiksi, joten myös tämä asia pitää huomioida, kun tuollaisia aluksia aletaan rakentaa. Ja jos alus sitten liikkuisi tuolla nopeudella, niin silloin jokainen alukseen osunut atomi lähettäisi röntgensäteilyä, joka voisi vaarantaa miehistön turvallisuuden. Eli se pitäisi varustaa energiakentällä, joka työntää kaasun pois sen pinnasta, mutta tuo kenttä on ongelmallinen, koska tähtienvälisen ramjetin pitää voida imeä kaasua lävitseen valtavan magneettisuppilon avulla.

Jos lähettäsimme matkaan syväjäädytetyn miehistön, jonka ruumiin lämpö lasketaan absoluuttiseen nollapisteeseen, niin tähtienvälisen ramjetin, eli fuusioraketin joka imee avaruudesta kaasua avulla voisimme päästä lentämään ympäri galaksia, jos voimme luoda fuusiomoottorin, joka antaa ulos enemmän tehoa, kuin sinne syötetään. Muussa tapauksessa meidän on tyytyminen sellaiseen moottoriin, jonka teho saadaan aikaan pumppaamalla sinne energiaa konventionaalisen fissioreaktorin avulla, joka käyttää moottorin magneettista imua sekä sen lasereita, joilla fuusiota pidetään yllä moottorin ulkopuolella, ja tuosta keinotekoisesta auringosta lähtevä hiukkasvirta sitten työntää tuota alusta eteenpäin.

Galaksien välinen lento vaatisi kuitenkin sen, että voisimme joko luoda keinotekoisen madonreiän, jota pitkin sitten voisimme lentää Andromedan galaksiin, tai sitten meidän pitäisi sitten käyttää linnunradan keskustan supermassiivista mustaa aukkoa painovoimalinkona, jolla alus sitten lingotaan Andromedaan samalla tavoin, kuin Voyager lensi läpi aurinkokuntamme. Eli se sai lisää energiaa lentäessään planeettojen läheltä, ja samalla tavoi voisi linnunradan supermassiivinen musta aukko singota aluksen Andromedaan, mutta ongelmana on sitten sellainen asia, että pääsy linnunradan keskustaan tai lähimpään tunnettuun mustaan aukkoon  vaatii tuhansien vuosien lennon, koska tuo musta aukko tai oikeastaan toisiaan kiertävä aukkopari sijaitsee 3000 valovuoden päässä Maasta

kimmonsivu.blogspot.fi

Sunday, April 24, 2016

Tähtienvälisen avaruusmatkan moraaliset ongelmat



1. SETI-ohjelman vaikeus, vieraan sivilisaation observointi

Jos joskus kohtaamme vieraan sivilisaation, niin meidän tulee olla täysin varmoja sen aikeiden vilpittömyydestä, ennen kuin alamme kontaktiin noiden kuvitteellisten alienien kanssa. Ja tuossa sitten eteen tulee vaikeuksia, koska emme tietenkään voi luottaa tuon vieraan sivilisaation jäsenten vilipiitömyyteen missään asiassa. Tässä hypoteettisessa tarinassa Maasta lähtenyt luotain kohtaa vieraan sivilisaation tämän omalla kotilaneetalla. Eli kyseessä on pelkkä mielikuvitusleikki sillä ajatuksella, että me olemme tuolloin kehittyneempi sivilisaatio.

Eli vaikka saisimme omiin viesteihimme sellaisia vastauksia, että alien olisi kiinnostunut esimerkiksi teknologian vaihdosta meidän kanssamme, niin silti meidän pitää varmistua siitä, että onko alienilla oikeasti viattomat tarkoitusperät. Vaikka tuon hypoteettisen sivilisaation tiedemiehet sanoisivat mitä tahansa, niin todellisuudessa tuo vieras äly voi olla erittäin vallanhaluinen. Sen tähden meidän olisi tarkkailtava tätä sivilisaatiota, ennen kuin vastaamme mitään. Tuon observoinnin pitäisi kuitenkin tapahtua, niin että humanoidi ei huomaisi meidän aluksiamme.

2. SETI-luotain ei saisi herättää huomiota

Kun puhutaan puhtaasti SETI-ohjelman vaatimasta laitteistosta, niin sen pitäisi pystyä toimimaan kohdeplaneetalla ilman, että se mitenkään häiritsee tuon observoinnin kohteena olevan sivilisaation päivärytmiä, ja jos tuolla kuvitteellisella sivilisaatiolla on esimerkiksi kaupunkityyppistä asutusta, niin silloin tuon luotaimen pitäisi pystyä toimimaan kaupungissa ilman, että sitä huomataan kadulla. Eli sen pitäisi olla hiukan toisenlainen, kuin joku lentävä lautanen.

Eli tuon SETI-aluksen pitäisi päästä observoimaan tuota vallitsevaa lajia, niin että paljastuisi, millaiset ovat planeetan kansalaisten sosiaaliset suhteet ja se teknologia, mitä he pitävät salassa muilta. Joten SETI-yksikkö voi muistuttaa olemukseltaan vaikka toimistotaloa. Sen pitäisi pystyä urkkimaan sitä, mitä kohdesivilisaatio salaa jopa omiltaan. Samoin sen pitää voida observoida kohdetta ilman, että tätä sidotaan mihinkään.Toisin sanoen kaiken toiminnan tuossa observointitilassa pitää tapahtua täysin vapaaehtoisesti.

3. mitä jos tekniikkamme olisi parempaa kuin humanoidien?

Tuo luotain voi olla esimerkiksi talomainen, eli humanoidi tulee sen sisään, ilman että hän tietää olevansa tarkkailun alla. Tai sitten se voi muistuttaa mäkeä, eli aluksen päälle valetaan basalttia sen laskeuduttua, jotta se ei häiritse muita. Mutta tuo jälkimmäinen luotaintyyppi voi ainoastaan tarkkailla kedon eläimiä eikä sitä mikä on tuolla planeetalla tärkeintä. Eli ottaa selvää tuon planeetan yhteiskunnallisesta elämästä.

Toki Maan tiedemiehet ovat perillä siitä, että mikäli he ovat vahvempia tai teknisesti etevämpiä kuin humanoidit, niin heitä kosiskellaan mukaan planeetan valtaisteluihin. Eli heille kerrotaan vain sitä, mitä nämä maan aluksen miehistö haluaa kuulla. Jos Maapallon teknologia on paljon humanoidien tekniikkaa pidemmällä, niin toki silloin on pelkona se, että tuota tekniikkaa pyritään saamaan haltuun väkivalloin, koska se avaisi tuolle kuvitteelliselle sivilisaatiolle tai ainakin sen jollekin kuppikunnalle mahdollisuuden anastaa vallan planeetallaan. Eli vaikka  tässä kirjoitettu on puhdasta fiktiota, niin tämä tilanne saattaa tulla eteemme parin sadan vuoden kuluttua, jolloin ehkä olemme suorittamassa ensimmäistä matkaa Alfa Centauriin, mikäli sillä on planeettoja.

4. Avaruusmatkan moraalikysymyksiä

Tuolloin saatamme joutua sen tilanteen eteen, että me olemme tuo kehittyneempi sivilisaatio, jolloin joudumme päättämään sen, mitä ehkä teemme älyllisen mutta primitiivisen protosivilisaation kanssa, joka saattaisi olla esimerkiksi muinaisten kreikkalaisten tasolla. Eli annammeko heille omaa tekniikkaamme vain pitäisikö heidän kehittää kaikki nämä meidän tekniset välineet itse. Ja mitä teemme sitten ehkä planeetalla vallan ottaneen diktaattorin kanssa, eli puutummeko me peliin, vai katsommeko sivusta kaikkea mitä siellä tapahtuu?  Nuo ovat kysymyksiä, joiden kanssa pitää elää, jos joudumme joskus tuollaiseen tilanteeseen matkatessamme universumissa.

Ja tärkein tietenkin on se, mitä teemme, jos alusta vastaan hyökätään. Eli käyttääkö kuviteltu aluksemme silloin tuota sivilisaatiota kohtaan kuolettavaa voimaa, vai poistuuko se planeetalta välttääkseen konfliktia. Samoin on mietittävä miehistön jäsenten hintaa, eli laskeutuuko tuolle planeetalle ollenkaan mikään miehitetty alus, vai tehdäänkö työ planeetan pinnalla kauko-ohjattujen koneiden avulla. Tietenkin on mietittävä sitä, että sallitaanko tuon vieraan älyn nähdä ihmisten automaatteja, vai tehdäänkö kaikki työ poissa alienien silmistä, eli toimivatko robotit sitten täysin planeetan pinnan alla varoen säikäyttämästä tuota observoinnin kohteena olevaa lajia, vai toimisivatko ne täysin näkyvillä? Eli nuo ovat asioita, joita tähtien väliselle lennolle lähtevän miehistön on mieitittävä, jos se kohtaa vieraan sivilisaation, joka on meitä alemmalla teknisellä tasolla.

Could a graviton be a low-energy photon?

Image of a photon. We can think of gravity as forming when particles or objects spin. That spin binds energy from around it. That spin turns...