Showing posts with label Lehdistö. Show all posts
Showing posts with label Lehdistö. Show all posts

Friday, February 2, 2018

Miksi presidentti valehtelee?


UH-1 Vietnamissa
(Picture 1)

Kimmo Huosionmaa

Kun presidentti valehtelee lehdistölle, tekee hän rikoksen kansaa vastaan. Eli hän jakaa tietoja, jotka ovat joko hänen itsensä tai jonkun muun luomia vääristymiä. Jos lähdetään keskustelemaan esimerkiksi Vietnamin sodasta, tai siihen liittyvästä tiedotuksesta, niin silloin tietenkin pitää huomioida sellainen seikka, että myös USA:ssa oli toimittajia, joiden mielestä Vietnamin sota oli oikeutettu. Tässä kirjoituksessa sana “toimittaja” tarkoittaa henkilöä, joka istui jonkun lehtitalon toimistossa, ja sitten kirjoitti sellaisia uutisia, joissa asevoimat näyttivät hieman paremmilta, kuin mitä ne oikeastaan olivatkaan.


 Samoin kun puhutaan siitä, miten presidentti valehteli kansalle, niin tietenkin tieto jonka Valkoinen talo sai oli peräisin asevoimien tiedustelupalvelusta sekä CIA:lta, joista molemmat saattoivat väärentää raportteja. Kun viesti lähetettiin Saigonin esikunnasta, niin silloin tietenkin suoritettiin ensimmäinen sensurointi, koska jos joku USA:n asevoimien upseeri olisi jäänyt kiinni siviilien tappamisesta, niin tietenkin silloin seurauksena olisi saattanut olla jopa kuolemantuomio. Ja tuskin kukaan siellä halusi sitten kertoa kenellekään esimerkiksi ampuneensa lapsia konekivääreillä, joten tällaisista asioista varmasti ei myöskään presidentille kerrottu.


Kun taas toimittajia on haukuttu, niin silloin tietenkin voidaan sanoa kyllä, että osassa noista lehtijutuista, joita tämä haukkuminen koskee, on kyllä ollut mielestäni kyse vähintään epätarkasta tiedotuksesta. Kun taas puhutaan esimerkiksi Washington Postin omistajan itsemurhasta, niin tuota tapausta on joskus kyllä epäilty “Phoenix”-operaattoreiden tekemäksi, eli tuon väitteen mukaan Gray murhattiin, koska joku halusi salata jotain, mikä liittyy esimerkiksi asevoimien erikoisjoukkojen tai CIA:n- CTT (Counter Terror Team) erikoisryhmien toimintaan.  Samalla tietenkin myös esimerkiksi itse olen ihmetellyt, että miksi Neuvostoliiton joukkojen toimintaa Afganistanissa arvioidaan eri tavalla, kuin USA:n joukkojen toimintaa arvioidaan Vietnamissa.


Samalla myös ihmettelen kovasti, että kun puhutaan esimerkiksi Syyrian operaatioista, joista pääosin vastaa Venäläinen osapuoli, niin silloin ikään kuin hyssytellään Venäjän asevoimien voimankäyttöä, ja ainoa asia josta kirjoitetaan ovat USA:n “Predator”-lennokit. Eipä niillä terroristeilla mitään mahdollisuutta kuitenkaan ole, kun Tupolev- pommikoneet kylvävät 10 000 metrin korkeudesta pommeja ISIS:in sekä muiden Al-Assadin vastustajien päälle. Ja ainoa pudonnut venäläinen kone on ilmeisesti SU-25, joka on Turkin ilmavoimien alas ampuma.  Joten se siitä “reilusta pelistä”, eikä kukaan maailman komentaja varmasti halua tehdä omia tappioita. Eikä sota ole peliä, vaan vakava asia, missä kuolee ihmisiä joka kerran.



Lähteet


Tuesday, May 30, 2017

Kuka on maailman vaarallisin hakkeri?


Maailman vaarallisin hakkeri lienee 58-vuotias”kreikkalainen matemaatikko” jonka koodinimi on “Astra”. Syy tuon henkilön vaarallisuuteen lienee se, että hän on tunkeutunut monien valtioiden kuten Ranskan sekä USA:n puolustusministeriön tietokoneille. Minulla itselläni on perusteltu syy uskoa tuon henkilön olevan jotenkin perillä erittäin salaisista asioista, jotka voivat vaarantaa kansallista turvallisuutta todella pahoin. Näet tuon henkilön oikeita henkilötietoja ei koskaan olla paljastettu millekään medialle, ja sen takia uskoisin hänen olevan jotain aivan erityistä, koska tuolla tavalla hänen identiteettiään varjellaan niin hyvin.

Muiden maailman vaarallisimpien hakkereiden henkilötiedot on julkaistu, paitsi kahden joista toinen on “Astra”, mikä on tarinoiden mukaan sattumoisin myös Pentagonin huippusalaisen STEALTH-lentokoneen koodinimi, ja samoin erään ilmeisesti Venäläisen hakkerin henkilötietoja ei olla julkaistu paitsi nimi, joka on ilmeisesti kuitenkin jotenkin erikoinen, eli tuo henkilö on nimeltään Vladimir Levin, ja mitään syntymä- tai muita aikoja ei hänestä olla medialle annettu. Kuitenkin media on erittäin hyvä väline, kun ihmisen tärkeyttä näissä asioissa pohditaan.

Jos jostain tavallisesta  henkilöstä tai hänen teostaan kirjoitetaan lehdissä paljon, niin se sitten herättää varmasti kysymyksiä siitä, että millaisiin asioihin hän on päässyt käsiksi?  Eli vaikka hakkerointi vaikuttaa ihmisten mielissä varmaan olevan esimerkkinä  vaarattomasta toiminnasta, niin kuitenkin siihen pitää suhtautua erittäin vakavasti, koska esimerkiksi kun  viranomaistoimintaa koskevia tietoja vuodatetaan asiattomille tahoille, voi jonkun ihmisen henki olla vaarassa.

Kuitenkin monien hakkereiden kohdalla pitää miettiä sitä, että mitä he sitten olivat tehneet, kun tuo tietojärjestelmä antaa heille mahdollisuuden temmeltää siellä kuten he haluavat? Eli miten nuo hakkerit ovat saaneet käsiinsä sellaiset “superkäyttäjän oikeudet”, mitkä antavat oikeuden tehdä uusia käyttäjiä johonkin huippusalaiseen järjestelmään? Mistä hakkeri tietää, että kyseessä ei ole “honey pot”, eli ansaksi tarkoitettu tunnus jonka käyttö sitten saa aikaan sen, että tuo yhteydenottoa sekä sisäänkirjautumista suorittava tietokone etsitään välittömästi esimerkiksi sen paikannustoimintoa hyväksikäyttäen? Kuitenkin pitää muistaa se, että superkäyttäjän tunnuksia ei järjestelmässä saa usein antaa muille, joten se miten nuo henkilöt voivat tehdä esimerkiksi NASA:ssa mitä he haluavat varmasti kiinnostaa poliisia.

Kun puhutaan hakkereista, jotka tekevät uskomattomia temppuja omilla tietokoneillaan, niin tietenkin hekin joskus jäävät kiinni. Kuten tiedämme niin tuollaisen tuotekehitysosaston käytössä oleville palvelimille tai heidän verkossa toimivan virtuaaliseen työskentely tilaansa tunkeutuneen henkilön tekemät vahingot yhtiölle voivat olla todella suuret. Ja tällaiset jopa miljooniin euroihin kohoavat maksut sitten voivat aiheuttaa sen, että tuollainen henkilö voidaan kiristää työskentelemään valtiolliselle tiedustelulle tai sitten pahemmassa tapauksessa hänet voidaan pakottaa tekemään vakoilu-työtä myös yksityisille toimijoille.

Tietenkin tuollaisen hakkerin henkilöllisyys voidaan kätkeä, jos hänellä on sitten jotain tärkeää tietoa päässään, mutta kuitenkin voidaan sanoa, että tällaista henkilöä voidaan helposti kiristää taloudellisilla asioilla toimimaan sellaisen tahon määräysten mukaan, jolla ei ole puhtaita jauhoja  pussissaan. Kuten olen joskus kirjoittanut, niin uskoisin että turvallisuuspalveluilla on maailmalla melko paljon valtuuksia, joten saattaa olla niin, että jotkut hakkerit jatkavat työtään ehkä väärien identiteettien turvin.

Nykyaikaisissa käyttöjärjestelmissä on etäkäytön mahdollisuus, joten nuo hakkerit saattavat itse olla oikeasti vankilassa, mutta he sitten hoitelevat valtiollisen toimijan eli tiedustelun töitä etäkäytön tai ketjutetun etäkäytön avulla niin, että heillä on tietokoneet selleissään, ja niiden avulla sitten otetaan yhteyttä agentin johonkin maahan viemään tietokoneeseen, jota sitten käytetään hakkerointiin. Noita etappi-koneita joita käytetään jäljittämisen estämiseen saattaa olla sijoitettuna eri puolille maailmaa, jotta tuo valtio ei kärähdä tuollaisesta toiminnasta.

Ja tietenkin kiinnostava vaihtoehto olisi se, että tuollainen etappi-tietokone olisi sijoitettu esimerkiksi Kiinaan tai Venäjälle, josta sitten otetaan yhteys USA:ssa olevaan tietokoneeseen. Tällainen järjestely olisi loistava, jotta NSA sitten voisi salata sen, että tuo palvelu onkin hankkimassa tietoja USA:n sisäisistä toimijoista, mutta naamioi tuon iskun sellaiseksi, että se tulee jostain kaukaa Kiinasta tai Venäjältä.

Näin eivät nuo miehet sitten jää kiinni USA:n presidentin tietokantojen tutkimisesta tai hänen henkilökohtaisen postinsa lukemisesta. Se voisi näet vaikeuttaa heidän asemiaan. Tosin lavastettuja hakkeri-iskuja, joita tehdään ulkomailla olevien etäkäytössä olevien tietokoneiden kautta voidaan käyttää myös hyväksi, kun nettisensuuria aletaan tiukentaa. Länsimaissa on sellainen asenne, että se jonka haltuun tietoa uskotaan myös vastaa siitä, että sitä jaetaan vain niille tahoille, joille sitä on oikeus jakaa.


Mutta aina välillä eteen tulee tilanne, missä esimerkiksi poliitikko tai joku virkaansa tai asemaansa väärin käyttävä virkamies haluaa peitellä tekojaan, jolloin kaikkein tyylikkäintä olisi sitten tietenkin ryhtyä sensuroimaan Internetiä. Ja onhan tietoturva melkoista bisnestä, joten olisi varmaan mukavaa, jos oman veljen yhtiöiden toimittama tietoturvaratkaisu komeilee tietokoneen ruudulla. Samoin se että ihmiset siirtyisivät käyttämään maksullisia sähköposteja varmasti toisi lisää tuloja monille web-palveluita tuottaville yrityksille.

http://vaarallinenhakkeri.webnode.fi/

Wednesday, May 17, 2017

Lehdistön käyttö painostamiseen sekä yllyttäminen viran viemiseen ovat asioita, joita kukaan ei omalle kohdalle toivo


Mitä tehdään silloin, jos esimerkiksi valtion johtaja jakaa tietoja, jotka on merkitty salaisiksi, ja vahingoittaa kansallista turvallisuutta? Siinä sitten on pulma, jonka ratkaiseminen on erittäin vaikeaa. Presidentti toki on valtion päämiehenä sotilaiden esimies, mutta toki hänenkin olisi kunnioitettava noita salassapitoa koskevia määräyksiä, vaikka hän on sellaisessa asemassa, että kyseisen henkilön arvosteleminen voi saattaa sotilas- tai siviilihenkilön erittäin vaikeaan asemaan. Vaikka presidentti ei saa pidättää ihmisiä lain mukaan, niin kuitenkin välillä huomaan, että joissakin tapauksissa esimerkiksi presidentin toiminnasta negatiiviseen sävyyn kirjoittaneiden henkilöiden on oletettu pitävän vain “päänsä kiinni, koska ei ole hänen asiansa kommentoida esimiestensä toimia”.


Mutta kuitenkin voidaan sanoa, että on tilanteita, mitä kukaan ei toivo omalle kohdalle sattuvan, ja yksi niistä on julkisuuden käyttö henkilöön kohdistuvaan painostamiseen. Tällaisia tilanteita sitten vielä kärjistetään sillä, että sitä levitetään julkisessa sanassa, mikä tarkoittaa sitä, että presidenttiä ikään kuin yllytetään käyttämään valtaoikeuksiaan alaisiaan kohtaa. Kuitenkin on sanottava, että kaikissa valtioissa on vähän eri käytäntö siitä, miten esimerkiksi poliiseja sekä sotilaita kohdellaan, jos heillä menee presidentin kanssa “sukset ristiin”.


Saattaa olla niin, että esimerkiksi joku tiedustelu- tai poliisijohtajan virka on kaksiosainen. Se tarkoittaa sellaista asiaa, että vaikka kyseiseltä henkilöltä viedään johtajan virka, niin hän silti jää työhön poliisiin tai asevoimiin. Eli tuolloin presidentti vain ei häntä enää tapaa. Mutta kun puhutaan alaiseen kohdistuvasta erotus-oikeudesta, niin tietenkin osassa maita esimerkiksi presidenteillä on tällainen oikeus, mutta silloin kannattaa hiukan miettiä sitä, että kannattaako hänen tuota valtaa käyttää aivan huvikseen? Näet kun puhutaan esimerkiksi muistioista sekä kaiken maailman muista papereista, niin silloin tietenkin niissä pitää olla jonkinlaisia rikkeitä, jotta tuo päätös olisi jotenkin perusteltavissa. Ja nyt sitten tullaan vallankäytön psykologiseen puoleen.


Jokainen asiakirja on valtavan voimakas, jos se on sellaisen henkilön käsissä, joilla jo muutenkin on oikeus erottaa alaisiaan. Se tarkoittaa sitä, että tällainen johtaja varmasti näkee vain sitä, mitä hän haluaa nähdä. Varsinkin jos hän sattuu jotain henkilöä vihaamaan, niin pelkkä väärän värinen solmio riittää silloin alaista koskevan erottamispäätöksen tekemiseen. Ja tietenkin se sitten lisää virkaan kohdistuvaa painetta käyttää valtaa tavalla, mikä on demokratialle vierasta, koska se lisää esimerkiksi julkisen sanan valtaa johtajaan. Yksinvaltiaalle johtajalle on helppo kuiskutella korvaan sellaisia asioita, mitä ei varmasti kukaan oikeasti haluaisi edes olevan totta.


Tuolloin esimiestä painostetaan  lehdistön avulla käyttämään erottamis-oikeuttaan vihjailemalla siitä, että “kenenkään ei tarvitse sietää hankalaa alaistaan”. Ja sitten tietenkin voidaan vähän vihjailla, kenen kanssa ei sitten kannata ryhtyä kaveeraamaan, jotta oma ura ei tuhoutuisi. Kuitenkin voidaan sanoa, että on olemassa sellaisia tapoja toimia, että siinä ei varmaan koskaan olla mietitty ollenkaan, kun aletaan antaa lausuntoja. Kun oikeasti ihminen lähtee tekemään päätöksiä jostain asiasta, niin hänen pitää aina toivoa parasta, mutta varustautua kaikkein pahimpaan. Eli koskaan ei saa luottaa siihen, että kaikki olisi mennyt oikeasti niin kuin on suunniteltu.


Varsinkin liike-elämässä sekä valtionhallinnossa työskentelevän täytyy aina muistaa se, että jos hän kirjoittaa tai puhuu asioista väärällä tavalla, eli yllyttää esimerkiksi väkivaltaan tai muuten sopimattomaan toimintaan, niin silloin eteen tulee sellainen tilanne, että hänen tuttavapiiriinsä kuuluvia henkilöitä sitten saattaa ryhtyä kiinnostamaan hänen työpaikkansa, jolloin he saattavat sitten käydä kuvaamssa noissa tilaisuuksissa, ja laittaa filmejä jakoon, sekä kantelemassa mielestään sopimattomasta käytöksestä vaikkapa toimittajille, jotka sitten laittavat noita mahdollisesti hyvinkin ikäviä film, jotta tuon virkamiehen tai johtajan mainetta saadaan pilattua. Ja sitten tietenkin esimerkiksi tietyissä studioissa olisi hienoa tentata ministereitä ja muita vastaavia henkilöitä sillä, että “mitä mieltä hän tuosta on?”.


Varmasti myös tapausta kommentoidaan lehdistössä sillä tavoin, että siinä ei kokonaisuutta käsitellä ollenkaan, vaan koko ajan esillä on vaikka kaksi sanaa, joilla sitten tehdään suurta politiikkaa. Tällaista näkee välillä muuten oikeussaleissa, kun asianajaja esittelee ihmisen päiväkirjaa todisteena. Siinä saattaa satoja sivujen joukosta olla poimittuna kaksi lausetta, joita sitten hoetaan koko istunnon ajan, ja samalla otetaan sellainen vähän ivallinen ilme kasvoille. Nuo kaksi lausetta varmaan tekevät tuollaisten juristien silmissä jonkun ihmisen psyykkisesti häiriintyneeksi, ja onhan siinä mukavaa sitten hokea fraasia “ettekö ole näin sanonut”. Tuolloin kyse on siitä, että millaista retoriikkaa eli esitystapaa käytetään asian esittämiseen.


Tämän takia itse olen sitä mieltä, että esimerkiksi oman päiväkirjan voi pitää Internetissä julkisena, jotta muutkin kuin asianajajat sekä psykologit voivat sitä katsoa. Nimittäin monesti käy niin, että siitä sitten kaivetaan kaksi sanaa, joilla revitellään ympäriinsä. Jos asiayhteys missä nuo kaksi sanaa tulisivat sitten esiin, niin silloin saattaa koko asia muuttua. Se kumpi antaa oikeudessa vakuuttavamman kuvan ihmisestä on sitten jokaisen itsensä päätettävissä. Joku kahden kesken kerrottu asia, jota toinen voi sitten väittää keksityksi, vai satoja sivuja julkaistua tekstiä, sen voi jokainen itse päätellä.


Jokaisen ihmisen kirjoituksiin voidaan aina suhtautua kahdella tavalla, joko niitä käsitellään rakentavasti kokonaisuuksina, tai sitten niistä voidaan ottaa käsittelyyn kaksi sanaa, joita levitetään sekä hoetaan ismien tapaan ympäriinsä. Niistä tehdään iskulauseita, joiden tarkoitus on hankkia suosiota kaveripiirissä.  Sitten voidaan kädellä peittää vähän omaa suuta, jotta toinen ei muka huomaisi hymyä, joka johtuu siitä, että toinen on epähuomiossa päästänyt jonkun tuttavansa tai vanhempiensa tuttavan lapsen selkänsä taakse kirjoittaessaan päiväkirjaa.


Siinä sitten voidaan koulun pihalla hankkia suosiota sillä, että hoetaan koulun “primus motorille”, kuinka tyhmä toinen ihminen sitten on, kun vanhempien ystävän lapseen sattui luottamaan. Tuollaista tapaa hankkia tietoja voidaan kyllä kutsua aseman väärinkäytöksi. Eikä mielestäni ole kovin mukavaa jos esimerkiksi joku psykiatri sanoo, että hänellä on vaitiolovelvollisuus, mutta kuitenkin hän sitten luovuttaa potilastaan koskevia tietoja tämän sukulaisille. Tietenkin tuollainen teko on todella upea siltä kannalta ajatellen, että tuolloin voi psykiatri vähän niin kuin työntää päätään pensaaseen.


Mutta tuollainen asia sitten saa aikaan, sen että potilas ei mitään jatkossa halua näille mielenterveyden ammattilaisille kertoa, koska se sitten varmasti on “mukava” yllätys, kun noita asioita aletaan käsitellä illalla ruokapöydässä. Kun puhutaan siitä, mitä varten ihmisillä on vaitiolovelvollisuus, niin se on varten, että noille mielenterveyden tai muiden vastaavien alojen ammattilaisille uskalletaan jotain puhua. Sitä ei olla tarkoitettu siihen, että tuota sanaa käytetään siihen, että ihmisen luottamus petetään silloin, kun henkilökunta niin haluaa tehdä, koska jos tuo temppu sitten kerran tehdään, niin silloin luottamuksen rakentaminen uudelleen on todella vaikeaa.


Tuolloin saattaa käydä niin, että henkilö ei enää haluakaan tehdä mitään yhteistyötä hoitohenkilökunnan kanssa. Ja sitten saattaa hyvinkin tärkeitä asioita jäädä huomaamatta. Kun muutenkin puhutaan vankimielisairaalaan sekä muihin psykiatrisiin laitoksiin sijoitetuista henkilöistä, niin silloin pitää muuten muistaa mainita se, että potilas tai asiakas sitten saattaa opetella mielistelemään henkilökuntaa. Ja se saattaa merkitä sitä, että tuollainen henkilö muuttuu vaaralliseksi. Nimittäin ihminen oppii mallioppimisen kautta sen, mistä psykiatri ikään kuin pitää. Tuolloin sitten saattaa tuollaisesta laitoksesta päästä ulos henkilö, joka on todellisuudessa vaarallinen. Niissä paikoissa kyllä oppii manipuloimaan sekä “hymyilemään” ihmisille, joilla on valtaa.


Vaikka suurin osa näistä ihmisistä on laitoksista päästyään ollut aivan kunnolla, niin aina välillä eteen tulee henkilö, joka sitten komeilee Alibin kansikuvassa. Samoin aina välillä tulee eteen tilanteita, missä kyseinen henkilö on matkustanut esimerkiksi ulkomaille, ja siellä sitten on tapahtua sellaisia asioita, mistä ei kukaan koskaan halua lukea. Näiden asioiden takia kaikista psykiatriaan liittyvistä asioista pitää henkilökunnan osata olla vaiti. Näet sillä estetään sellainen toiminta, missä toisen ihmisen päälle työnnetään omia väkivaltarikoksia. Eli esimerkiksi murhien tekotapa sekä henkilön nimi tai vastaavat asiat ovat aina erittäin tarkan vaitiolovelvollisuuden takana. Eikä noita asioita saa missään tapauksessa levitellä missään, koska aina välillä tulee varmasti eteen tapauksia, missä lapsi on houkutellut uhreja vaikkapa pedofiilivanhemmille. Tuolloin tietenkin asiaa pitää pohtia monialaisessa ryhmässä, missä varmasti ei kukaan saa sitten niitä levitellä.


Samoin maailmalla on ollut tilanteita, missä vain toinen lapsista on saanut selkäänsä. Ja se sitten tietenkin on aiheuttanut sisarusten välille konflikteja. Noita tilanteita on varmasti ollut perheissä, joissa ensin vanhemmat ovat eronneet, ja sitten he ovat perustaneet perheen uusien ihmisten kanssa. Ja kun yhteisiä lapsia on uusien puolisoiden kanssa tullut, niin nämä vanhasta liitosta peräisin olevat lapset saattavat jäädä täysin vaille huomiota, tai joutua molempien perheiden taholta tulevan psyykkisen sekä fyysisen väkivallan uhreiksi, jolloin ihmisen kehitys saattaa kääntyä “ei toivottuun suuntaan”, mistä saamme ehkä lukea lehdistä.

Mutta ihmismieli on raadollinen sekä äärettömän pelottava, ja siksi missään tapauksessa ei saa mitään noiden ihmisten asuinpaikkoja koskevia tietoja ryhtyä jakelemaan, koska joku muu sairas henkilö voi sitten ryhtyä jäljittelemään tuollaisia järkyttäviä asioita. Tässä kirjoituksessa ei muuten puututa mihinkään yksittäiseen tapaukseen, vaan käsitellään asioita, joista on paljon kerrottu sekä kirjoitettu. Vaitiolovelvollisuus on asia, mistä aina välillä keskustellaan, mutta se on tehty suojelemaan ihmisiä mielivallalta. Eli kaikki viittaukset mitä tässä tekstissä on eläviin henkilöihin ovat puhtaasti sattumaa.

https://sites.google.com/view/presidentinpainostaminen/etusivu

http://pressidentinpainostaminen.webnode.fi

Tuesday, February 14, 2017

Miksi lehdistössä tapahtuva trollaus on vaarallista, ja mikä on päätoimittajan vastuu julkaisemisessa?

"Huominen ei koskaan kuole"
on kuvaus siitä mihin
informaatiosota pystyy


Päätoimittajan rooli toimituksessa on se, että hän johtaa alaistensa toimittajien työtä, sekä vastaa siitä, että lehden linja on sitä, mitä sen halutaan olevan. Kuitenkin kun keskustellaan toimittajien työstä sekä valemedioista, niin se että toimittaja tekee kerran virheen uutisoinnissa saattaa aiheuttaa jollekin ihmiselle todella paljon surua. Ja vaikka toimittaja sitten tekisi työnsä muuten hyvin, ja hänen muu tuotantonsa olisi täysin asiallista, niin se että hän kerran tekee virheen muuten hyvämaineisessa mediassa saattaa tuhota jonkun ihmisen uran täysin. Tällä tarkoitan sellaisia sanamuotoja, joita mediassa aina välillä ennen on käytetty esimerkiksi liikemiehistä sekä henkilöistä, joita vastaan on nostettu rikossyyte.

Silloin on saattanut lehden lööpissä eli ulkomainoksessa olla esimerkiksi henkilön kuva, ja hänet on mainittu nimeltä rikollisena, ja kuitenkaan ei rikoksen lajia ole koskaan selvitetty. Kun muistellaan Bond- elokuvaa "Huominen ei koskaan kuole" ("Tomorrow never dies") , niin siinä sanomalehden omistaja ajaa maailman sodan partaalle, kirjoittamalla valheellisia lehtikirjoituksia, ja sen takia trollaus sekä valheelliset kirjoitukset pitää saada pois lehdistä. Koska informaatiosota ei sen enempää vaadi kuin kirjoitustaitoja sekä median joka kirjoituksia julkaisee.


Sen jälkeen on ollut jossain mediassa juttua siitä, kun jollain henkilöllä on ollut rikollinen menneisyys, vaikka kyseessä on ollut lähinnä myymälävarkauksia sekä muita vastaavia pikkurikkeitä, joita kyseinen henkilö on tehnt lähinnä ala-asteikäisenä. Kuitenkin lehdissä on sitten kiljuttu sitä, kuinka joku ihminen on rikollinen, ja sitten kun tuo uutinen on osoittautunut vähän ylimitoitetuksi, niin silloin tietenkin on tuosta asiasta tehty oikaisu, joka on löytynyt jostain kolmossivulta, mistä sitä on ollut vähän vaikea erottaa. Kun keskutellaan lisää median asenteesta esimerkiksi sotilasarvoja kohtaan, niin miksi on niin tärkeää mainita se, että henkilö on menettänyt jonkun jutun takia sotilasarvonsa. Noista median esittämistä puolustusvoimia koskevista kannanotoista voidaan kyllä huomata sellainen asia, että toimittajille tuo armeijan käyminen on ikään kuin jotenkin tärkeää.


Mieleeni tulee sellainen asia, että onko noiden lehtijuttujen tarkoitus sitten muistuttaa siitä, että maassamme on asevelvollisuus. Sen toki varaan kaikki tietävät, mutta kun puhutaan sitten siitä, mihin tuota asiaa käytetään, niin silloin kyllä tulee mieleen sellainen asia, että kutsutaanko jokainen, joka on muuta kuin virallista mielipidettä vastustanut puolustusvoimiin kertaamaan? On toki hienoa kun armeija on maassamme arvostettu laitos, mutta kuitenkin kuukausia kestävä selvittely siitä, kuinka maamme armeija testaa komentojärjestelmää kutusumalla reserviläiset aseisiin on hiukan liikaa. Päätoimittajien työ on vaativaa, ja heidän tehtävänsä on valvoa lehtien linjaa, mutta jostain syystä tässä maassa on ilmestynyt lehtiin sellainen ikävä asia, kuin vihjailu siitä että jotain pahaa tapahtuu, mikäli henkilö ei osoita pelkoa sekä kunnioitusta tiettyjä yhteiskunnallisia toimijoita kohtaan. Se että tämä tapahtuu arvostetussa mediassa varmasti on herättänyt melko paljon huomiota.


Kuitenkin maassamme on edeleen arvostettu sekä asiantunteva toimittajakunta, joka varmasti osaa ja hallitsee työnsä, ja levittää vain oikeaa sekä varmistettua tietoa. Kuitenkin jossain vaiheessa elämää tulee ihmisestä vanha, jolloin lähtö eläkkeelle on edessä. Tuolloin saattaa hekilö altistua sellaisille houkutuksille, mitä kukaan ei edes osaa ajatella. Hänelle voidaan tarjota rahaa esimerkiksi valheellisesta lehtijutuista, joilla voi olla erittäin suuri vaikutus ihmisten elämään. Kun lehtijutun tekee henkilö, joka on arvostettu sekä asiansa osaava toimittaja, joka nauttii työtovereidensa luottamusta sekä arvonantoa, niin tuon yhden valheellisen jutun vaikutus voi silloin olla paljon suurempi, kuin jonkun humpuukimedian esittämällä kirjoituksilla.


Jos vaikka Bloombergin kaltaisen arvostetun talouslehden journalisti kirjoittaa siitä, että jonkun yhtiön johto on epäpätevää, niin silloin sillä on varmasti todellista vaikutusta yhtiön toimintaan. Tuolla keinolla voidaan lisätä painetta yhtiön johdossa tehtäviä vaihdoksia kohtaan, mikä altistaa sen väärille päätöksille. Se että tuollaisen kirjoituksen laatii Bloombergin toimittaja lisää sen tehoa. Samalla tavoin voidaan ajatella niin, että jos tuollainen arvstettu finassilehti sitten kertoo jonkun yhtiön tuotteen olevan surkea, niin silloin tietenkin se vaikuttaa yhtiön arvoon pörssissä. Tuollainen toiminta sitten tekee yhtiön osakkeista halpoja, ja altistaa sen valtaukselle. Kun tuollaista toimintaa ajatellaan esimerkiksi historiasta tutun Nokian valossa, niin tuollaisilla mobiiliteknologian kehitykseen osallistuvilla  yhtiöillä on paljon annettavaa esimerkiksi asevoimille.


Ja yksi tapa sitoa valtio johonkin puolustusliittoon on sellainen, että sen varusteluteollisuus ostetaan ulkomaille. Kun puhutaan sotilaselektroniikan valmistamisesta, niin silloin tietenkin ensin tulee mieleen jonkun suihkuhävittäjän tutkalaitteet, mutta vähintään yhtä tärkeitä ovat noiden koneiden IFF (Identification Friend or Foe) laitteet, joiden avulla oma kone tunnistetaan tutkassa. Jos noiden laitteiden  tunnuskoodien ”skimmaus” on mahdollista, niin silloin joku voi laittaa toimeen todellisia ”false flag” operaatioita, eli kylvää terroria pitkin maita ja mantuja toise valtion nimissä. Ja tuolloin voi joku kolmas osapuoli kuten Pohjois-Korea suorittaa iskun esimerkiksi Pearl Harbouriin esittäen venäläistä hyökkääjää.

Eli tuossa iskussa voitaisiin käyttää vedenpitävässä säiliössä veden alla hinattavia lentokoneita, jotka laukaistaan raketilla ylös taivaalle.  Tuossa skenaariossa sitten kohdetta lähestytään kauppa-aluksella, ja sitten kun alus on tullut tarpeeksi lähelle, niin silloin nuo venäläisillä tunnuksilla varustetut koneet lähetetään taivaalle, ja kun mietitään Pohjois-Korean tilannetta, niin sen johdolle olisi eduksi nimenomaan syvä sekä pitkä kylmä sota, joka vie mukavasti huomion sen omista hankkeista. Tämä muuten ei ollut mikään oma ideani, vaan se oli jossain Tom Clancyn tai vastaavan kirjailijan tekemässä teoksessa. Tuossa skenaariossa muuten sitten lehdistön avulla kiristettiin USA:n rajojen sisällä olevan venäläisväestön sekä englantia puhuvien ihmisten välejä, mikä ajaa maat kohti ydinsotaa. Joten siksi on tärkeää, että esimerkiksi trollaus saataisiin pois noista lehtikirjoituksista, koska jos venäjän johto tulkitsee sen kansalaisten olevan vaarassa esimerkiksi suomessa, niin silloin se ei kyllä kaihda keinoja saapua “suojelemaan” kansalaisiaan asevoimin.


Wednesday, February 1, 2017

Milloin lähde pitäisi kirjoituksessa mainita, ja mihin virkasähköposteja saa oikeastaan käyttää? (Mikä on toimittajan vastuu tällaisessa tapauksessa?)


Tässä sitten herää kysymys siitä, milloin toimittajan tai jutun julkaisijan olisi paljastettava lähteensä. Eli eilen väitettiin ministeri Niinistön ajavan sellaista ohjeistusta, että puolustusvoimista ei enää kannata hakea töitä, jos henkilö sattuu omaamaan kaksoiskansalaisuuden. Tänään sitten on toinen ääni kellossa, joten tässä sitten vähän ihmettelen, miksi maamme puolustusvoimien työntekijä on ehkä jakanut haltuunsa päätyneitä asiakirjoja ilman lupaa.

Tai sitten joku toimittaja on itse tällaisen lehtijutun tekaissut, missä kerrotaan virallisena totuutena se, että meidän puolustusvoimiemme palvelukseen ei enää oteta henkilöitä, joilla on toisen maan passi, mikä tietenkin oli muotoiltu termillä ”henkilöitä joilla on Venäjän kaksoiskansalaisuus”. Mistä kukaan voi tietää, että tuo uutinen oli perustunut sähköpostiliitteeseen, joka oli päätynyt joidenkin henkilöiden sähköposteihin. Kuitenkin ihmettelen myös sitä, että miten laitos joka on neuroottisen tarkka siitä, millaista tietoa sen jäsenet julkistavat antoi tuollaisen asian tapahtua. Jos puhutaan tuollaisesta tietojen jakamisesta, missä yksittäinen puolustusvoimien työntekijä on jakanut eteenpäin sähköpostissaan olevia liitetiedostoja, niin silloin kyllä herää kysymys siitä, miten häntä on näiden liitteiden kanssa opetettu toimimaan.

Ja jos ajatellaan Ylen toimittajien tasoa, niin toki tuo henkilö on silloin käyttänyt puolustusvoimien virallista sähköpostia, koska muuten viestin lähettäjä ei olisi ollut uskottava. Enkä usko että varusmiehillä on tuollaista sähköpostia käytössään, koska puolustusvoimien virallisen sähköpostin käyttö on kuitenkin rajattu virka-asioiden hoitamista varten. Joten en usko että varusmies on sellaisia sähköposteja voinut mitenkään lähettää, missä mainitaan tällaisista rajoitteista tulevaa värväyskäytäntöä ajatellen.

Tai sitten on käynyt niin, että joku upseeri on vahingossa jättänyt tietokoneensa auki, ja sitten varusmiehet ovat noihin sähköposteihin päässeet käsiksi. Tiedon jakamisen puolustusvoimista pitäisi olla tarkoin valvottua mutta tasapuolista, eli ketään ei saisi noiden tiedotteiden jakamisessa suosia, koska nykyään ollaan hyvin tarkkoja siitä, että verorahoista palkkansa saavat virkamiehet jakavat tietoja kaikille, joilla on niitä oikeus saada, ilman että asiasta täytyy sitten mitenkään erityisesti taistella minkään turvallisuuspäällikön kanssa.

Mutta onko puolustusvoimien kanta tiedon jakamiseen sellainen, missä kaikki mahdolliset liitteet saa sitten lähettää eteenpäin, jos niitä ei olla erikseen merkitty luottamukselliseksi tai ne saapuvat henkilön omaan kotisähköpostiin. Kun ihminen saa puolustusvoimien sähköpostista kirjeen, niin hänellä on lupa odottaa, että se on virallisesti hyväksytty, sekä että tuolla tekstin jakajalla on lupa sitä jakaa. Tiedon haltija vastaa siitä, että hän sälyttää haltuunsa saamaa dataa niin, kuin sitä pitää säilyttää. Samoin kun puolustusvoimien sähköpostia käytetään, niin silloin tuon sähköpostitilin haltija on tuon organisaationsa edustaja, jonka odotetaan käyttävän sitä niin, kuin tuon laitoksen tai organisaation säännöt sekä toimintatavat edellyttävät. Joten jos noista sähköposteista sitten jotain ulos annetaan, niin silloin odotusarvo on sellainen, että niitä käytetään vain virallisten tekstien jakamiseen.  

Itse kyllä ihmettelen sitä, miten noin pääsi käymään, että puolustusvoimien edustaja on jakanut ikään kuin varmentamattoman asiakirjan, jota sitten on luultu viralliseksi asiakirjaksi. Tai sitten jakaminen on tapahtunut tuon henkilön omasta sähköpostista, mutta samalla ihmettelen, että miten tuo asiakirja on sinne päätynyt, kun tuo laitos on niin hirveän tarkka tietoturvastaan. Eli lähettääkö tuo työntekijä sitten noita haltuunsa saamia asiakirjoja jonnekin kotisähköpostiin, jotta saisi jatkaa töitä ikään kuin kotitoimistossaan? Mutta kai tämäkin asia sitten selviää jossain vaiheessa, kun tätä ikävää tapausta lähdetään selvittämään.



Friday, January 20, 2017

Sipilän hallituksen suosiosta sekä siitä, millaiseen ryöpytykseen hän heti uransa alussa joutui


Sipilän hallitukseen ollaan tietenkin hyvin tyytymättömiä, koska ihmiset odottivat siltä liikoja. Eli häneltä odotettiin sitä, että tuo ”yrittäjien ja perussuomalaisten” hallitus korjaisi kaikki yhteiskunnalliset epäkohdat käden käänteessä. Siltä odotettiin sitä, mikä on mahdotonta, eli eroa EU:sta ja muuta vastaavaa toimintaa, jolla työttömyys olisi silloin pudotettu puolella. Kuitenkin tämä asia on jotenkin ollut tälle hallitukselle erityisen hankala aihe, koska esimerkiksi suuryrityksiä palvelee erityisen paljon tämä EU:n tarjoama työvoiman vapaa liikkuminen tällä yhteistalousalueella, ja tietenkin myös Kreikkaan maksettuja varoja käytettiin mediassa siihen, että maamme hallitus olisi irtaantunut tuosta yhteistalousalueesta, ja muutenkin Sipilää painostettiin todella voimakkaasti irroittaman maamme tuosta unionista.

Samoin tietenkin valuutan sekä tavaran vapaa liikkuminen palvelee nimenomaan suuria yrityksiä, joiden toiminta perustuu korkean teknologian tai jalostusasteen tuotteiden myymiseen ulkomaille. Ja samoin esimerkiksi perussuomalainen liike sai sellaisen opetuksen poliittisesta päätöksenteosta, mitä se ei varmaan koskaan tule unohtamaan. Nimittäin on helppoa arvostella muiden tekemiä päätöksiä, mutta missään nimessä niiden tekeminen ei ole  mitenkään kovin mukavaa eikä helppoa, varsinkin kun kaikilla on vähän oma näkemys noista asioista.

Kun puhutaan siitä, että tulemmeko eroamaan EU:sta vai emme, niin silloin taas ryhdytään puhumaan sellaisista asioista, kuin että mitä jos vaikka saisimme tuolla tavoin luotua työpaikkoja ”ihan oikeille suomalaisille”, mutta mitään muuta sitten ei ihmisille ole tarjoilla. Jos me eroamme EU:sta, niin toki silloin voimme taas luoda muutamia työpaikkoja rajavartiostoon mutta se tuskin meidän talouttamme mitenkään auttaa. Näet työttömien suuri määrä ei ole valtiolle mikään ongelma, vaan se että heidän elättämisensä maksaa rahaa, jota valtiolla ei loputtomiin ole. Se että esimerkiksi nuo työttömyyskorvaukset muutetaan eläkkeiksi, on todella vastuutonta, koska tuolloin ei työttömällä ole sitten edes teoreettista mahdollisuutta työllistyä, ja jos taas työttömyyskorvaus muutetaan sellaiseksi, että sillä ei edes kukaan elä, niin se sitten tuo eteen rikosaallon mahdollisuuden.

Jos työpaikan ottaminen on pakollista aina, kun työvoimatoimisto sitä ehdottaa, niin tietenkin silloin mennään oikeaan suuntaan, mutta silloin eteen tulee ongelmia sellaisesta asiasta, että jos ihminen ei omaa mitään motivaatiota työhönsä, niin silloin hän saattaa ryhtyä hajottamaan työpaikalla paikkoja, jotta pomo sitten potkii hänet pihalle. Tuolloin saattavat rahalliset vahingot nousta moninkertaiseksi, kun työläinen saapuu töihin juovuksissa tai muuten hajottaa paikkoja, kun hän hutiloi koneen kanssa tai sitten muuten paiskoo tavaroita. Ja jossain vaiheessa sitten jokainen meistä saa tarpeekseen työpaikasta, jossa työpäivä merkitsee jatkuvaa huutamista sekä ylenkatsetta muiden taholta.

Lopulta ihminen vain jättää tulematta töihin, vaikka suomen laki sanoisi asioista mitä hyvänsä. Kun puhutaan Sipilän hallituksesta, niin se joutui, välittömästi virkkaan astuessaan todella kovan mediaryöpytyksen kohteeksi, missä sitä painostettiin eroamaan EU:sta sekä sitä myös painostettiin asettamaan korkeakoulut maksullisiksi, ja toki media ajoi tuolloin voimakkaasti sitä kantaa, että tuo korkeakoulujen maksullisuus olisi jotenkin pelastanut maamme talouden. Eli jokaisessa uutisessa sitten jaettiin sellaisia numeroita, kuinka paljon korkeakoulutus maassamme tulee veronmaksajille maksamaan.

Myös esimerkiksi tiedotusta hoidettiin siten, että ihmisille kerrottiin, että kuinka paljon lukukausimaksut sitten helpottaisivat opiskelijoiden elämää. Toki silloin otettiin aseeksi se, että kaikkialla muuallakin on tapana periä lukukausimaksuja yliopistoista. Ja mitään muuta kantaa ei asioissa voinut olla, kun erilaisia maistereita marssitettiin median eteen kertomaan, kuinka paljon voisi yliopisto pyytää noilta opiskelijoiltaan rahaa, ja silloin tietenkin kerrottiin myös, että ”insinöörejä on maassamme hiukan liikaa”, ja että kaikille ei riitä sitten töitä, kun he valmistuvat, mutta se oli kuitenkin ainutkertaista, että maassamme otettiin voimakkaasti sellainen kanta, että kaikki yliopistot tulisivat maksulliseksi, ja mitenkään pienistä summista ei ollut kysymys, vaan 36 000 euron maksusta lukukaudessa.

Mutta kuten huomasimme, niin silloin kuitenkin alettiin miettiä, että jos vain valtiollisia työpaikkoja olisi tarjolla, niin silloin se vain lisäisi talouden alijäämää. Kun mietitään kuntouttavaa- tai tuettua työtä, jossa teetetään ihmisille ikään kuin orjatyötä, niin se varmasti on joillekin syrjäytymisvaarassa olevien henkilöiden työkyvyn kannalta upea asia. Mutta samalla esimerkiksi kaupunkien polkupyöräkorjaamot, joissa sitten joku ihminen tekee työtä alle kympillä päivässä varmasti vie samalla työpaikkoja oiekasti kannattavilta polkupyöräkorjaamoilta, vaikka kaupunkien työsaleilta ei saa tavallinen ihminen hakea polkupyörää, vaan jos tuo mielellään romuosista kasattu pyörä halutaan antaa pois, niin sitä varten pitää olla sosiaaliviraston lupa, että tuon pyörän saa sitten luovuttaa.

 Kuitenkin kyseessä on mielestäni sellainen asia, että se vie kyllä tyäpaikkoja niin sanotuilta ”oikeilta” polkupyöräkorjaamoilta, joiden pitää kilpailla asiakkaista. Polkupyörän korjaajia ei varmaan maassamme kauheasti ole, koska moni ihminen suorittaa nuo pyörän huoltoa koskevat toimenpiteet itse. Tuollainen vakavasti sanoen kaupungin sosiaaliviraston ylläpitämä tekemällä tehty työpaikka ei varmasti ole sellainen, mikä motivoi ketään oikeasti hakemaan työtä.

Vaikka tietenkin siellä pitää olla selvin päin, jolloin työkyky pysyy jotakuinkin hyvänä. Mutta valtion talouden kannalta noista työpaikoista ei juurikaan verorahoja tule, joten niistä ei varmasti tule ”pelastavaa enkeliä ” maamme taloudelle. Kun puhutaan siitä, että jokaisella peruskoulun käyneellä on mahdollisuus hakea ammattitutkinto itselleen, niin ihmettelen sitä, miksi nuoret sitten ovat koulut jättäneet kesken? Onko niin paljon helpompi lähteä sitten ilman koulutusta hakemaan töitä, kun ei muka noille ihmisille tarvitse maksaa palkkaa? Eli tietenkin työnantajien on mukava teettää ihmisillä töitä, mutta myös palkka pitäisi pystyä maksamaan.

Jos maassamme toimiva yhtiö haluaa sitten tehdä työntekijän kanssa sopimuksia, joilla se varmistaa esimerkiksi sen, että joku tulkki tai lakimies on aina sen käytettävissä, kun se hänen palveluksiaan tarvitsee, niin silloin pitää tehdä sellainen työsopimus, mikä takaa lakimiehen tai muun sellaisen henkilön saatavilla olon silloin, kun häntä tarvitaan. Kuten olen miljoona kertaa kirjoittanut, niin kukaan meistä ei elä millään lupauksilla tai sopimuspapereilla, vaan myös rahaa on mukava saada omasta  työstä.

Näin sitten saa tuollainen työntekijä haettua vähän ruokaa kaupasta, ja se tietenkin on asia, mikä oikeassa elämässä maksaa melko paljon. Eli kun puhutaan palkasta sekä omaan napaan tuijottamisesta, niin voin kertoa kaikille, että mikään nollatuntisopimus ei ketään elätä, eikä sellainen sopimus takaa sitä, että henkilö on siloin käytettävissä, kun häntä kaivataan työhön. Näet hän voi sitten ottaa muitakin vastaavia sopimuksia, joista ehkä on sitten myös töitä luvassa. Ja mikään nollatuntisopimus ei kuitenkaan ole työttömien määrää vähentävä asia.

kirjabloggaus.blogspot.fi

Saturday, November 5, 2016

Toimittajien vastuu kirjoittamastaan asiasta on ehdoton, mutta kuitenkin pilkkuvirhe voi pilata jonkun uran sekä elämän

Lehdessä kirjoitettu asia voi pilata jonkun ihmisen elämän. Ja ongelmallista on se, että vaikka lehti sitten julkaisisi pahoittelun tai oikaisun tuohon juttuun, niin sitä ei ehkä kukaan näe, kun se on jossain "oikaisuja"-palstalla piilotettuna jonnekin kauas lehden sisälle. Eli varsinaisen ongelman muodostaa sellainen tiedonjako, missä kyseessä on pilkkuvirheen kaltainen asia, joka saattaa kuitenkin muuttaa kyseisen lehtijutun sisällön täysin. Tällainen pilkkuvirhe voi olla esimerkiksi sellainen, että kuvitteellisessa lehtijutussa lukee, että "kunnanjohtaja on kaivattanut omistamalleen 52 km maantiestä olevalle tontille kunnallistekniikkaa, ja saanut siihen 50% kehtystukea". Todellisen matkan ollessa 5,2 kilometriä eli 5200 metriä, on kyseessä melkoinen ero todellisen sekä lehdessä ilmoitetun matkan välillä. Tuo lehtijuttu voi kyllä tuhota hänen uransa, koska jos kunnallistekniikkaan saa tukea vaikka 6 km matkalle, niin silloin seuraa hyvin nopeasti tutkimus tästä asiasta. Kun keskustellaan tällaisista asioista, niin toki tukea olisi saanut hakea ensimmäistä 6 km varten. Mutta jos lehtijutussa esitetään, että hän on saanut tukea koko 52 km. matkaa varten, niin takuulla on kyse hyvin vakavasta asiasta.

Vaikka kyseessä on pelkkä näppäilyvirhe, niin silti se muuttaa kyseisen henkilön oikeudellisen aseman täysin. Eli tässä tapauksessa lehtimies voi väittää tehneensä kirjoitusvirheen, mutta se voi olla tuhoisa toisen ihmisen uran kannalta. Tällaiset virheet ovat yleisiä esimerkiksi aamuyöllä työskentelevälle ihmiselle, jonka tarkkaavaisuus herpaantuu, mutta kuitenkin kyseessä voi olla erittäin ikävä asia. Ja se voi toki olla vahinko, mutta välillä kyllä voidaan oikeasti kysyä, että onko tuo kyseisen journalistin ainoa virhe koko uran aikana, vai tekeekö hän noita virheitä useinkin?

Eli tuossa tapauksessa missä kyseessä on ainoastaan yksi väärin kirjoitettu numero, voidaan epäillä sitä, että onko tuo virhe sitten maksettu tuolle toimittajalle? Mikäli toimittaja on tehnyt tässä tahallisen virheen, niin silloin voidaan kysyä, miksi hän sen teki? Tuollainen "virhe" on todella ikävä pilkku kyseisen henkilön uralle, ja tuolloin saattaa olla niin, että toimittaja saa tuon asian anteeksi. Mutta kuitenkin voidaan ajatella, että tuo teko on sitäkin vaikuttavampi, koska kirjoittajan työ on kuitenkin muuten hyvää.

Jos tuollaiselle "pulmuselle" ehdotetaan kerran elämässä tehtävää virhettä, niin silloin ehdottajan pitää olla todella varma asiastaan, että häntä ei paljasteta. Tässä tapauksessa voidaan ajatella, että toimittajaa käytetään ikään kuin "loogisena pommina", joka kerran uransa aikana kirjoittaa artikkelin, mikä ei pidä paikkaansa. Ja tuo asia sitten varmasti on sellainen, millä on erittäin suuri vaikutus vaikkapa vaalikampanjoihin, koska jos toimittjalla on iso palsta, niin sillä voi olla jopa ratkaiseva vaikutus tuon kohteen uraan. Tällainen toimittaja voi istua missä hyvänsä mediatalossa, ja ehkä hänet on varattu "täsmätehtävään", kuten presidentin- tai parlamenttivaalien sabotointiin.

Jos tilannetta verrataan siihen, että jääkiekkomaajoukkueen maalivahti päästää maalin loppuottelussa, niin silloin tietenkin tuollaisella teolla on valtavan suuri vaikutus esimerkiksi vedonlyöntiä ajatellen. Loppuottelussa pelaa aina luottokentällinen, ja jos pitkävetoa saa pelata ottelun kestäessä, niin silloin mikäli toinen joukkue on esimerkiksi viiden maalin johdossa toiseen nähden, ja se pääsee sitten nousemaan voittoon, niin silloin on taattu loistavat kertoimet sekä hyvät voitot.

Tai samoin jos toinen joukkue on pelannut nollapelin kyseisessä turnauksessa, ja sitten häviää paperilla heikommalle joukkueelle, niin silloin vedonlyönnin kertoimet ovat sellaisia, että tuo heikompaa joukkuetta pelannut henkilö voi siitä saada todella upeita voittoja. Kuitenkin rangaistukset tuollaisesta toiminnasta ovat erittäin kovat, mutta mahdollisuus rikastua tuollaisilla tempuilla ovat joillekin olleet liian suuri houkutin, joten he ovat tällaiseen toimintaan syyllistyneet.

Tuesday, September 6, 2016

Poliittinen sofismi nostaa taas päätään, eli maisteritason tutkintoa vaaditaan maksulliseksi suureen ääneen

(Lehtikuva)

Taas eräs professori on ilmoittanut, että hänen mielestään maisteritason tutkinto pitäisi tehdä yliopistossa maksulliseksi, ja tästä sitten on mediassa esitetty valtava "mainos", jossa tuota ajatusta oikein taas mainostetaan suurena saavutuksena. Tästä nähdään miten media ohjaa poliittista elämää maassamme, eli tämän kaltaisista asioista poliitikot pitävät mielellään puheita. Kun poliittinen päätöksentekokoneisto toimii, niin se koostuu kuitenkin yksilöistä, joiden pitää ajatella omaa työpaikkaansa, mikä tietenkin vaikuttaa päätöksenteon objektiivisuuteen, koska poliitikon pitää saada oikeita ääniä taakseen, ja tietenkin tunnettavuus on silloin tärkeää. Tällöin toimittajat jotka tuovat poliitikon ajatuksia ihmisten tietoon ovat ennen olleet tärkeitä tuttavuuksia, ja joissakin tapauksissa esimerkiksi presidenttiin kohdentuva pilkka, mikä on tietenkin aiheuttanut närkästystä saattaa olla pikemminkin toimittajaan kohdentuvaa huomauttelua, josta sitten mennään suutuspäissään tekemään juttu lehteen.

Ja tuolloin saattaa teitenkin vähän puurot sekä vellit mennä sekaisin, eli toimittajat joskus kytkevät itsensä suoraan tuohon poliittiseen instituutioon. Eli joissakin tapauksissa on toimittajan kohdalla käynyt niin, että   häneen itseensä kohdistuva kritiikki tai pilkka muuttuu lehtijutussa presidentin pilkkaamiseksi. Esimerkiksi legendaarista lehtimiestä Simo-Pekka Nortamoa syytettiin joskus tällaisesta toiminnasta, eli hän kuulemma koplasi omia lehtijuttujaan Kekkosen politiikkaan, ja jos joku sitten oli jossain asiassa Nortamon kanssa eri mieltä, niin silloin Nortamo saattoi esittää nuo kommentit ulkopoliittisen linjan arvosteluna, ja tämä saattoi viedä virkamieheltä jopa viran.  Tai niin ainakin Nortamon mukaan oli tapahtunut.

Poliittisen muutoksen huomaa siitä, että esimerkiksi poliitikot voivat avoimesti esittää sellaisiakin malleja, että esimerkiksi huumeiden käyttö kriminalisoitaisiin vain laittoman katukaupan osalta, ja rekisteröity narkomaani saisi annoksensa apteekista. Ennen tuollaiset puheet olisivat varmasti aiheuttaneet huomautuksia sekä vastalausemyrskyn maamme konservatiivisissä piireissä. Samoin kansanedustajien henkilökohtaiset ongelmat eivät enää aiheuta erotusta eduskunnasta, vaikka hän heräisi moottoripyöräjengin päämajasta kovassa krapulassa.

Vaikka kansanedustaja tai kunnallispoliitikko on melkein koskematon istuessaan eduskunnassa tai kunnanvaltuustossa, niin aina välillä hän on kuitenkin velvollinen mittauttamaan kannatuksensa vaaleissa, joiden tuloksesta riippuu hänen jatkokautensa tuolla päätöksentekokoneistossa, ja siksi hänen pitää saada mahdollisimman moni ihminen äänestämään itseään vaaliuurnilla. Se että joku puolue vetää teltat täyteen ihmisiä, tai saa kahvittelijoita oman vaalikoppinsa eteen, ei kuitenkaan tuo sille yhtään ääntä. Ja vaaleissa on sikäli ikävä asia, että vain uurniin pudotetut äänestysliput ratkaisevat vaalin tulokset, eikä mikään kadulla sanottu enää siellä ole sitovaa.

Siksi poliitikko on oikeastaan suuri sofisti, joka on olemassa vain siksi, että hän saa kansan enemmistön eli "suuren keskiluokan" taakseen. Muu on sitten toisarvoista, koska vain se ryhmä joka saa eniten ääniä pääsee eduskuntaa. Suomessa noudatetaan suhteellista vaalitapaa, mikä tietenkin nostaa puoluekannan merkitystä, koska äänet annetaan maassamme ensisijaisesti puolueelle, ja siksi ehdokasasettelu on äärimmäisen tärkeä osa vaalia. Eli jokaiseen vaalipiiriin pitää ideaalisessa asetelmassa saada ääniharava, joka vetää ääniä tuolle listalle, josta valitaan sitten edustajat sinne instanssiin, mitä kyseiseen vaaliin kuuluu. Ja äänten lasku perustuu siihen, että listan eniten ääniä saanut henkilö saa vertailuluvukseen koko listan äänimäärän, ja muut sitten seuraavat perässä, niin että seuraavaksi eniten ääniä saanut saa puolet, ja niin edelleen.

Se miksi maamme poliitikot ovat huolissaan nimenomaan akateemisten ihmisten tutkintojen hinnoista, on se että enin osa maamme kansalaisista ei ole akateemisesti koulutettuja. Eli perinteiselle kouluttamattomalle työväestölle luvattiin perinteisessä politiikassa paljon asioita, koska työläiset olivat suuri yhteneväinen ryhmä ihmisiä, ja työväki peri sotaveteraanien paikan poliittisessa toimintaympäristössä, koska heitä oli helppo kutsua vappuparaateihin. Puhuttaessa koulutetusta työvoimasta eli asentajista, insinööreistä sekä merkonomeista ja muista kouluja käyneistä ihmisistä, niin silloin tietenkin tuo koulutus on henkilön itsensä kannalta hyvä asia. 

Mutta työnantaja ei ehkä asiaa aivan sillä tavoin näe, koska koulutettu työläinen ei ole niin riippuvainen työpaikastaan kuin kouluttamaton. Samoin asentaja ei tarvitse niin paljon ohjausta työssään, ja siksi hän tekee välitason työnjohdosta tarpeettoman. Mutta koulutetussa työvoimassa on myös poliitikkojen kannalta ongelmia, koska heitä ei esimerkiksi ole kovin helppoa provosoida huutamaan iskulauseita vappuparaateissa kuin koulunsa keskeyttäneitä henkilöitä. Kun puhutaan median suhteesta politiikkaan, niin tietenkin myös toimittajilla on poliittinen kantansa erilaisiin asioihin, ja se tietenkin näkyy esimerkiksi lehtikirjoittelusta.

Ja tietenkin poliittiseen kielenkäyttöön kuuluu maassamme sellainen asia, että kaikki mikä on poliitikon tai toimittajan mielipiteen vastaista leimataan helposti populismiksi, mikä tarkoittaa sitä, että äänestäjiä pyritään liikaa miellyttämään. Kun puhutaan puoluelehdistöstä, niin silloin tietenkin mieleen tulee heti joku "Demari" tai vastaava poliittisen liikkeen äänenkannattaja, mutta yleensä ei tule mieleen että moni maamme huipputoimittaja oli ennen poliittisesti sitoutunut, ja tietenkin se sävytti lehtikirjoittelua. Samoin maamme poliittiseen kulttuuriin kuului ennen se, että henkilö joka arvosteli poliittisia instituutioita kuten presidenttiä tai eduskuntaa kutsuttiin kertausharjoituksiin, jossa hänelle kerrottiin selvästi, että maamme poliittinen johto sekä puolustusvoimat ovat kaiken arvostelun yläpuolella. Toki presidentti on maamme johtaja jolla on tietyt valtaoikeudet, mutta hänelläkin varmasti on oma poliittinen kantansa asioihin, samoin kuin kaikilla muillakin ihmisillä Suomessa on.

Itsestäni olisi mukavaa olla täysin objektiivinen jokaista asiaa kohtaan, mutta kuten tiedämme, niin myös minulla on omat mielipiteeni asioista, ja myös minä itse saan ottaa asioihin kantaa kuten haluan. Eli myös minulla on oma poliittinen kantani asioista, sekä olen myös vain ihminen, eikä nykyään enää pyritä edes politiikassa ainoaan oikeaan totuuteen, mikä on tietenkin edesauttanut esimerkiksi poliittisen keskustelun kehittymistä maassamme, ja jos politiikkaan tulee väriä, niin siitä tulee kiinnostavaa. Jolloin ehkä se sitten saa aikaan sen, että joku nuori saa päähänsä lähteä tuohon toimintaan mukaan, tai ainakin käy vaaliuurnalla antamassa äänen jollekin poliittiselle henkilölle, joka siellä on ehdolla. Samoin sana on Suomessa vapaa, ja myös esimerkiksi poliittiset vaihtoehtoryhmät voivat kirjoittaa omia mielipiteitään esimerkiksi blogeissa, eli missään nimessä maailmaa ei muuteta sillä, että viranomaisia mennään heittelemään kivillä tai käyttädytään väkivaltaisesti kaduilla. Se vain luo oikeutuksen murskata väkivalta voimalla.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Monday, August 8, 2016

Tynkkysen rikostutkinta on osoitus siitä, että poliittisen kielenkäytön mittari tulee joskus täyteen

Kuvituskuvaa
Kuva I

Kun puhutaan kansanedustajan oikeusturvasta sekä hänen oikeudestaan ajaa asiaansa, niin silloin täytyy sanoa se, että esitutkinnan sekä syyttämisen raja on tuon ihmisryhmän kohdalla melko korkea. Se on kuitenkin ymmärrettävä, että joskus poliisi joutuu tällaisen ikävän esitutkinnan aloittamaan, ja kun muistetaan, mitä tuo mies ennen on puhunut, niin voidaan kyllä vetää sellaisia johtopäätöksiä, että puolueen johto on jotenkin häntä ehkä siihen yllyttänyt. Mutta kuten kaikki tiedämme, niin nämä poliittiset keskustelut kannattaa aina dokumentoida kunnolla, kun nämä keskustelun opponentit eivät ehkä aina muista sanoneensa noita sanoja, jotka toinen on käsittänyt toimintansa tukemiseksi.

Ja jos toinen on luvannut esimerkiksi nostaa kansanliikkeen puolueen tueksi, mutta epäonnistunut niin silloin hän on pelkkää painolastia noille politiikan osaajille. Eli syy Tynkkysen tukemiseen saattaa johtua siitä, että perussuomalaiset ovat nähneet tukijakuntansa olevan lähiöiden pubeissa ja tavallisten ihmisten parissa, mutta unohtaneet sen, että nykyihmiset eivät kovin helposti lämpiä rasismille. Muistissa ovat hyvin esimerkiksi 1990-luvun skinheadien sekä anarkistien väliset mellakat, joiden yhteydessä joku keksi sitten ryhtyä heittelemään kivillä poliiseja, ja seurauksena olivat sitten kyynelkaasu sekä pampun iskut. Ja toki tuollaisia provokaatioita on sattunut senkin jälkeen. Eli protestien yhteydessä on kauppojen ikkunoita alettu ehkä parin henkilön toimesta rikkoa tai autoja poltella, jolloin poliisi on vastannut kyynelkaasulla sekä kumiluodeilla ja pampulla. Eli yhden henkilön toiminta on antanut poliisille luvan hajottaa koko protesti saman tien.

Kyseessä saattaa olla erittäin paha väärinkäsitys, jossa Tynkkynen on jostain käsittänyt puolueen johdon olevan hänen takanaan, tai sitten hänelle on suoraan sanottu, että Perussuomalainen puolue on hänen tukenaan. Se mitä tuolla eduskunnan käytävillä on puhuttu, ja mitä perussuomalaisten kansanedustajat ovat keskenään puhuneet on kuitenkin arvailujen varassa. Eli koska en ollut paikalla, niin en tiedä, mitä he oikeasti ovat toisilleen sanoneet. Samoin jos joku poliittinen konkari on jotain mennyt sanomaan, ja sitä ei olla dokumentoitu oikein, niin silloin hän varmasti unohtaa sanomisensa, koska tällaista virhettä koskeva poliittinen muisti on niin kovin lyhyt.

Mutta jokin asia on kuitenkin saanut poliisin tutkimaan kansanedustaja Tynkkysen toimintaa, ja samoin on aika kova väite väittää, että Eduskunnassa olevan puolueen johto on yllyttänyt häntä rasismiin. Tynkkysen toiminta poliittisella kentällä on ollut hiukan erikoista, ja samaa voidaan sanoa myös esimerkiksi Timo Soinin toiminnasta poliittisen päätöksenteon kivisellä saralla, eli sama henkilö joka on vaatinut kovasti maamme eroa EU:sta ei sitten mitään kansanäänestystä kuitenkaan halua ilmeisesti järjestää tästä asiasta. Vihakirjoittelu on vakava asia, ja erityisesti kansanryhmää vastaan kiihottamista koskevien pykälien poistaminen laista toki toisi eteen rävähtävää keskustelua poliittisella kentällä. Haluan myös sanoa, että Tynkkystä ei olla syytetty mistään, vaan hän on vasta esitutkinnan alla.

Mutta jos kirjoittelu menee sitten jatkuvaan kansanryhmää kohtaan suunnatuksi solvaamiseksi, niin silloin tietenkin voidaan sanoa, että tuolloin ei enää liikuta missään demokratian ja sananvapauden hyväksyttävässä osiossa, ja jos kansanryhmää vastaan kiihottaminen sallitaan, niin sitten seuraavaksi aletaan yksittäisiä ihmisiä nimetä. Myös maamme lehdistö on erittäin hyvin tukenut Tynkkysen kantaa kirjoittamalla suoranaisia vihakirjoituksia ulkomaalaistaustaisia henkilöitä vastaan. Samoin julkiseen sanaan on ilmaantunut ennennäkemättömiä ilmiöitä, joissa esimerkiksi massamurhaajia puolustetaan viimeiseen asti, ja sama koskee Osama Bin Ladenin kaltaisia ihmisiä, jotka ovat kuitenkin vastuussa jopa puolen miljoonan ihmisen kuolemasta terroritekojen seurauksena.

Eli länsimaiset uhrit eivät ole ainoita noiden fanaatikkojen terrorin kohteita, vaan myös arabit ovat saaneet tuosta jihadismista osansa. Mutta on ennenkuulumatonta, kun lehdistössä pelotellaan avoimesti skinheadien tappolistoilla, ja samalla murehditaan avoimesti Andreas Behring Breivikin kaltaisten ihmisten sopeutumista yhteiskuntaan. Sekä puolustellaan lahjottuja poliiseja ja ison luokan rikollisia. Se että maamme on maailman vähiten korruptoitunut valtio on varmasti ollut ylpeilyn aihe, mutta tässä sitten on kyllä vähän floppailtu, kun tuollaisia syytteessä olevia poliiseja on jatkuvasti puolustettu lehdistössä, ja jokainen heitä koskeva uutisointi päättyy siihen, että hänen lakimiehensä uskoo asiakkaan vapautuvan, ja samalla todistajia pelotellaan julkisesti.

Ja ihmisiä jotka uskaltavat sitten jotain sanoa noita skinheadeja vastaan, pelotellaan sillä, että poliisi on noiden pulipääpoikien puolella. Samoin aivan uutta on sellainen sanamuoto, että jos henkilö todetaan väkivaltaiseksi, niin hänen palvelukelpoisuusluokkansa vaihdetaan aina oikeudessa takaisin A1:een, ja "kun tuo luokka oikeudessa muuttuu, niin nämä henkilöt ovat tervetulleita palvelemaan". Siinä kyllä tuli mieleen, että onkohan tarkoitus ollut ryhtyä pelottelemaan sillä, että todistajille tapahtuu jotain, kun nämä henkilöt niin varmoja tuosta palvelukelpoisuusluokkaa koskevasta muutoksesta ovat.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/poliisi-on-tutkinut-useiden-perussuomalaisten-puheita-tutkija-puolueen-johto-on-antanut-hiljaisen-hyvaksyntansa/6019650

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/puolue-ei-kommentoi-tynkkysen-tapausta-vetoaa-keskeneraiseen-tutkintaan/6019800

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/rikoksesta-epailty-tynkkynen-seisoo-sanojensa-takana-aion-jatkaa-islamista-varoittamista-vaikka-sitten-vankilasta/6019384

charelesfort.blogspot.fi

Tuesday, June 7, 2016

Miksi meillä aina tehdään näin?


Perheen yhdistäminen on todella tärkeä prosessi maahanmuuttajille, joilla ei ole mitään tässä maassa. Maamme laki on näissä asioissa ilmeisesti melko selkeä, ja se määrittelee erittäin tarkasti sen, mikä on sellaisen perheen kriteeri, joka saa myönteisen päätöksen perheenyhdistämiseen, mutta tässä irakilaisperheen tapauksessa mielenkiintoista on se, että isä ja vanhempi lapsi saavat jäädä suomeen, mutta äiti sekä nuorempi lapsi taas lähetetään takaisin Irakiin. Tällaisia tapauksia sattuu aina välillä meidänkin maassamme, ja niitä kyllä hiukan ihmetellen katsotaan. Syy näihin hiukan ihmeellisiin päätöksiin on nimittäin ilmeisesti se,että poliisin sekä viranomaisten päälle saadaan kohdennettua vihaa. Toki maamme viranomaiset tekevät vuosittain varmaan satoja kielteisiä turvapaikkaa tai perheenyhdistämistä koskevaa päätöstä, mutta ikävä kyllä vain tällaisista asioista puhutaan julkisuudessa.


Omasta mielestäni tällainen päätös sotii maamme linjaa vastaan sikäli, että tällä on jatkuvasti kuitenkin vaadittu selvitystä siitä, että miksi lähes kaikki täältä turvapaikkaa hakeneet henkilöt ovat ilmeisesti miehiä? Miksi meidän maassamme on ollut tapana tehdä poliisista jotenkin vihattu organisaatio, jonka toimintamallin pitää aina olla sellainen, että sen moraalis-eettisiä asenteita saadaan epäillä julkisesti? Kun poliisi on aloittanut jonkun PR- tai yleisöä kohtaan suunnatun ”hymykampanjan”, missä jopa asiakkaiden kanssa on keskusteltu asioista, niin sitten tulee paikalle televisio taallentamaan suurta näytöstä, missä valtion edustaja karjuu naama punaisena sekä osoittaa kiitettävää osaamista rasistisena sekä vihattuna valtiomahdin edustajana,vaikka kukaan ei oikeastaan ole kysynyt, miksi alkoholia halussaan pitävästä nuoresta tehdään esimerkiksi sosiaali-ilmoitus?


Sosiaali-ilmoitus on viranomaisen keinoksi tarkoitettu menetelmä, missä esimerkiksi päihteitä lapselleen ostaneilta vanhemmilta voidaan ottaa lapset huostaan, sekä myös toimia täten pelotteena, jotta alaikäiset eivät enää sitten ryyppäisi niin paljon kuin ennen. Meidän maassamme poliisi on todella ihan puolueeton viranomainen, joka kuitenkin esitetään jotenkin omituisessa valossa. Suomessa kyseiseen ammattiin on todella melko vaikeaa päästä, ja se tietenkin takaa viranomaistyön laadun, Kuitenkin välillä eteen tulee asioita, joissa kyllä joko tiedotuksessa että joko toimittajien tai poliisimiesten asenteessa on korjaamisen varaa, eli niissä ikään kuin korostetaan poliisimiesten oikeutta mielivaltaiseen toimintaan. Eli niissä opetetaan ihmisille, että poliisi on ikään kuin aina vahvemman puolella, miettimättä sitä, että keitä varten lait on säädetty? Tai miksi täällä on säädetty lakeja, että pidetään yllä poliisivoimia? Nämä asiat on tehty heikomman osapuolen turvaksi, niin että myös ne, jotka eivät kuulu erilaisiin katujengeihin tai omaa miljoonaomaisuuksia uskaltavat kävellä kaduilla.


Vaikka maamme viranomaisten sekä toimittajien asenne esimerkiksi rasismiin on julkisesti kielteinen, niin kuitenkin täällä on ilmeisesti tapana se, että välillä käydään ihmisille näyttämässä sitä, että virkavalta ei jostain syystä saa olla pidetty. Samoin joidenkin toimittajien asenne tällaisia epäjohdonmukaisia päätöksiä kohtaan on se, että ne ikään kuin vahvistavat ihmisten kunnioitusta poliisia kohtaan. Se vasta hienoa on kun virkavalta vetelee jotain 15 vuotiasta paprikasumuttimella päin näköä, ja samalla käännyttää rajalta ihmisiä, jotka tarvitsevat oikeasti jotain turvaa. Samalla kuitenkin tuetaan erilaisten jenginuorten maahanmuuttoa, ja jatkuvasti tuetaan erilaisia rasistisia järjestöjä esittämällä esimerkiksi skinheadeja lähes viranomaiseen verrattavana valtiollisena mahtina, ja noiden henkilöiden valtaa muutenkin suurennallaan lähes järjettömiin mittasuhteisiin, sekä ylipäätään pakolaisia koskevia kannanottoja näytetään hakevan lähinnä maamme reserviläis-aktiivien parista. Ja noissa piireissä usein mielipiteet ovat hiukan rävähtävämpiä kuin meidän muiden ihmisten käsitykset sekä varuskuntien ”kesäasukkaiden” kannanotot noista asioista yleensä ovat.   ¨

pseudotiedetta.blogspot.fi

Monday, May 23, 2016

Kaikki eivät pidä tutkijoista tai toimittajista

Kuvituskuvaa
Kuva I

Taas on ollut puhetta siitä, että netissä toimiessaan ihminen saa joskus aika paljon solvauksia. Mutta tuo netistä tuleva solvaaminen on ollut aika pientä, jos sitä verrataan vaikka jostain nuoriso- tai vanhempien henkilöiden jengeistä raportoineiden toimittajien sekä muiden henkilöiden kohtaamiin aineellisiin tuhoihin. Eli vaikka henkilö on näennäisesti jätetty rauhaan, niin kuitenkin hänen autoaan on kolhittu lähes taukoamatta. Tuollainen toiminta on tietenkin ollut todella kiusallista, ja noista asioista on paljon puhuttu, kun esimerkiksi Mafian toiminnasta raportoineiden toimittajien autoja on Italiassa hajotettu järjestelmällisesti esimerkiksi iskemällä niiden ikkunoita sisään vasaralla. Tuollaisen auton jäljittäminen on ollut noille gangstereille melko helppoa, koska noilla lehtitaloilla on ollut käytössään sopimuspaikkoja, mihin niiden työntekijät ovat saaneet ajaa autonsa.

 Juuri auton hajottaminen on saanut turvallisuusalan yhtiöit kehittämään menetelmän, millä auton pinnasta saadaan melko kova, eli kyseinen ajoneuvo päällystetään lasikuidulla, jotta siihen ei saisi niin helposti tehtyä jälkeä. Samoin esimerkiksi SAS:n eli Special Air Service:n autot on päällystetty tällaisella pinnoitteella, jotta niihin olisi vaikeampi kiinnittää pommeja, ja  kun nuo tarkoituksellisen huomaamattomasti liikkuvat kommando-osastot toimivat esimerkiksi Pohjois-Irlannissa sekä Iso-Britannian muilla alueilla, niin niiden autot pysyvät silloin huomaamattomina, sekä niidenn pintaan ruiskutettu lasikuitu antaa myös suojaa keveiden aseiden luoteja vastaan. Joskus noihin ajoneuvoihin on lisätty kevlar-paloja rungon sekä sisäpehmusteen väliin, jotta tuo auto antaisi paremman suojan erityisesti käsiaseiden tulta vastaan ilman, että auton paino kasvaisi liikaa. Tuollaisia kuuvan yksi (Kuva I) kaltaisia Range sekä Land Rovereita käytetään paljon noiden joukkojen operaatioissa esimerkiksi Iso-Britanniassa, koska ne eivät herätä huomiota sekä niillä kuitenkin on hyvä ajaa myös maastossa

Tietenkin teräspanssari olisi parempi, mutta se huonontaa auton ajettavuutta sekä mahdollistaa magneettimiinan kiinnittämisen sen runkoon, ja samoin painon lisääntyminen paljastaa kyseisen ajoneuvon sivullisille, Mutta ongelma tietenkin on se, että jos joku tietää auton olevan SAS:n käytössä, niin sitä voidaan seurata, ja tuolloin esimerkiksi ryhmän jäsenten henkilöllisyydet voidaan selvittää, jos he ajavat noilla autoilla koteihinsa. Tämän takia esimerkiksi FBI sekä jotkut muut tiedustelulaitokset ovat kieltäneet henkilökunnaltaan esimerkiksi omien autojen omistamisen, koska tuon auton paikalla olon perusteella voivat gangsterit selvittää, milloin agentti on kotonaan, ja sitten käydä esimerkiksi tutkimassa hänen kotiaan, kun tuo henkilö on poissa.

Samoin oman auton sabotointi on melko helppoa, jos henkilöllä on käytössään vaikka magneeteilla kiinnitettävä räjähde, niin hän voi silloi asentaa sen erittäin nopeasti kohdeautoon, ja sitten voi tuon auton omistajan fyysinen turvallisuus olla todella pahasti uhattuna. Eli magneettimiina voidaan asentaa muutamassa sekunnissa kohdeautoon, ja jos esimerkiksi se asennetaan auton bensiinitankin välittömään läheiyyteen,jolloin mitään kovin suurta panosta ei tarvita, jotta auto tuhoutuu täysin. Tuon takia esimerkiksi Mafia-tutkijat välttävät omien autojen käyttöä, jotta heidän ei tarvitse jatkuvasti käydä korjaamolla ikävien peltivaurioiden takia.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Sunday, May 22, 2016

Talouden maailmaa sekä valtioiden suhteita ohjaa informaation näkymätön käsi

Adam Smith
1723-1790
Kuva I

Kun skotlantilainen talousteoreetikko Adam Smith kehitti ajatuksen siitä, että taloutta ohjaa näkymätön käsi, keksi hän samalla informaatiosodankäynniksi kutsutun strategisen toimintamallin, joka perustuu siihen, että luotettavana pidetyssä mediassa ainoastaan väitetään jotain. Koska ihmisillä ei ole mielestään mitään syytä epäillä lukemaansa median sisältöä, niin esimerkiksi pörssilehdessä voidaan väittää jonkun yhtiön olevan konkurssin partaalla. Eli taloudellisten sekä poliittisten toimijoiden horjuttamiseen ei toki tarvitse käyttää oikeaa tietoa. Myös täysin keksityllä tiedolla voi olla erittäin suuri vaikutus, jos se esitetään uskottavassa muodossa. Ja se mikä pätee yhtiöihin pätee myös valtioihin. Eli esimerkiksi Venäjän iskukykyä esitellään näyttävästi lehdistössä, jotta ihmiset saadaan pelkäämään tuota "idän karhua".

Silloin sijoittajat alkavat vetää rahojaan pois tuosta yhtiöstä, ja se sitten aiheuttaa sen, että kyseinen yhtiö voidaan ostaa pilkkahinnalla. Samaa tekniikkaa mitä tässä äskeisessä esimerkissä käytetään yksittäistä yhtiötä vastaan, voidaan käyttää myös kokonaisia talousalueita vastaan. Eli esimerkiksi jonkun maan kykyä vastata veloistaan voidaan ryhtyä epäilemään, tai jonkun alueen pankkien vakavaraisuus voidaan kyseenalaistaa, ja jos sijoittajat sitten alkavat vetää rahojaan pois tuohon maahan rekisteröidyistä rahoitus- tai pankkialan yhtiöistä, niin seurauksena on lama.

Tällä tavoin alkoi myös EU:n suurin kriisi, mihin se koskaan on joutunut, kun mediassa alettiin kertoa siitä, että Kyprokselle sijoitetut rahat olivat vaarassa, niin silloin lähtivät nimen omaan itäsijoittajat vetämään rahojaan tuosta maasta pois, ja seurauksena oli sitten ketjuraktio, mikä johti ennennäkemättömään talouskatastrofiin. Itseasiassa tuo Kyproksen tilanne johtui siitä, että mediassa oli vuosikausien ajan puhuttu siitä, että tulossa on ennennäkemättömän syvä lama, mikä sitten tietenkin sai sijoittajat varuilleen. Eli massamedia on erittäin hyvä kanava siihen, kun halutaan vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Jos massamedian edustaja alkaa jakaa yksipuolista tietoa, niin häntä ei ehkä osata epäillä tiedon vääristelystä. Ja siksi esimerkiksi pörssi- tai verotietojen vääristely voi aiheuttaa todella suuria taloudellisia tappioita jollekin yhtiölle.

Kun edellinen lama 1990-luvulla syveni, niin tuota lamaa syvensi sitten sellainen tiedotuspolitiikka, jossa puhuttiin yritysten ottaneen kriisitalletuksiaan käyttöön, mikä aiheutti epäluuloja pörssimarkkinoilla. Yleensä tällaisen tiedottamisen vaikutukset kohdistuvat lähinnä lyhyen tähtäimen sijoituksiin, eli siihen osaan pörssistä, missä osakkeita ostetaan sekä myydään jatkuvasti. Tuo lyhyen tähtäimen kauppa on se osa, missä osakkeiden hintaa seurataan äärimmäisen tarkoin, ja tuo kauppa perustuu siihen, että noususuhdanteessa olevien yhtiöiden osakkeita ostetaan, ja ne myydään melkein saman tien, jotta niistä saadaan mahdollisimman suuri voitto.

Tuossa kaupassa saattaa joku henkilö tehdä miljoonia muutamassa minuutissa, ja sitten menettää seuraavassa hetkessä kaiken. Ongelmana on sitten se, miten nuo pörssipelin kohteet valitaan, eli noilla meklareilla pitää olla käytössään luotettavaa sekä ajantasaista tietoa yhtiön tilanteesta. Jos kohdeyhtiö on laskusuhdanteessa, niin silloin juuri tämän sijoituspelin ammattilaiset pyrkivät välttämään sitä. Tuota tapaa tehdä rahaa kutsutaan nimellä "kasinotalous", juuri siksi että parhaat tuotot tehdään "mustien joutsenten" tai "mustien hevosten" avulla. Eli jos sijoittaja löytää rapakunnossa olevan yhtiön, mikä alkaa nousta nopeasti, saa hän sitten tästä parhaan mahdollisen tuoton. Eli juuri tuollaisten lähes ilmaisten yhtiöiden osakkeiden nousu on kaikkein nopeinta, mutta temppu perustuu siihen,että sijoittajien usko tuohon yhtiöön palautetaan.

Se voi tapahtua esimerkiksi kehittämällä sille joku uusi ja käänteen tekevä tuote, joka esitellään tekniikan alan messuilla tai kotisivuilla. Messuilla tapahtuvalla esittelyllä on tietenkin suuri mahdollinen vaikutus, koska se kohdentuu nimenomaan yhtiöiden johtajiin, jotka tekevät noissa yrityksissä päätöksiä, tai sitten sijoittaja voi yksinkertaisesti väittää jollekin yhtiön johtajalle, että joku rapakunnossa oleva konepaja onkin joutsen ankan vaatteissa. Tällöin voi tuollainen yhtiö saada yllättäen suuren joukon uusia sijoittajia, jos ihmiset huomaavat, että vaikkapa General Motorsin johtaja on sijoittanut siihen rahojaan. Tai sitten tuon yhtiön arvoa voidaan pudottaa väittämällä, että täysin vakavarainen yhtiö on rapakunnossa, ja jos General Motorsin johtajan kaltainen keskeinen tai ainakin huomattava toimija alkaa vetää rahojaan tuosta yhtiöstä, niin seurauksena voi olla se, että sijoittajat siirtävät rahansa pois tuosta kohteesta. Myös talouden kokonaisuuksien horjuttaminen käy samalla tavoin, eli jotain maata vain väitetään rasistiseksi, tai sen virkamiehiä syytetään lahjusten otosta.

Syy miksi joku voi haluta pörssiromahdusta saattaa olla se, että kehno taloudellinen tilanne kohottaa samalla ääriliikkeiden kannatusta. Nuo ääriliikkeet tai populistiset poliittiset vaikuttajat omaavat sellaisen puhetavan, että jokaiseen asiaan löytyy helppo lääke. Eli esimerkiksi EU:sta eroaminen on näiden poliittisten vaikuttajien mielestä loistava ratkaisu työttömyyteen sekä talouden huonoon tilaan. Mutta näiden poliittisten populistien tekniikkaan kuuluu tietenkin myös pelottelu, eli esimerkiksi jokaista Venäjän tekemää ohjusten siirtoa sekä laivojen yli tapahtuvaa lentoa esitellään maailmalle, jotta kaikki sitten ymmärtäisivät pelätä noita idän taistelukoneita, ja tietenkin näillä ihmisillä on kaikkeen ratkaisuna se, että maassamme aletaan sensuroida esimerkiksi sosiaalista mediaa.

Toki monilla  päättäjillä varmasti on ollut haaveena se, että esimerkiksi EU:ssa kiellettäisiin vaikkapa verotietojen julkistaminen, eikä muutenkaan olisi varmaan pahitteeksi kieltää myöskään johtavien liikemiesten sekä poliitikkojen tekemisten kommentointia Internetissä, mutta jos poliitikko alkaa pyydellä sensuuria, niin hän tekee silloin poliittisen itsemurhan, joten totta kai Turkin presidentin kautta on parempi hakea ennakkopäätöstä oikeudesta siitä, että poliitikkoja koskevaa pilkkaamista ei saa enää sallia. Samoin myös verojärjestelyjä koskeneessa"Panaman jutussa" nostettiin esiin hyvin
paljon johtavien poliitikkojen nimiä, jotka ovat tehneet erilaisia verojärjestelyjä.

Näin yritetään päättäjiin vaikuttaa, jotta he sitten alkaisivat säätää lakeja, joilla Internetin sensuroimisesta tehdään mahdollista. Samalla esimerkiksi työnantajia kannustetaan sensuroimaan sosiaalista mediaa, jotta kenenkään ei tarvitse kuunnella tai katsella itseen kohdistuvaa pilkkaamista, eikä kukaan johtaja varmasti halua kuulla kotonaan sitä, kuinka ikävästi hän työntekijöitään kohtelee. Eli koko tuo trollaus saattaa oikeasti johtua siitä, että on paljon ihmisiä, joiden etuna on se, että median huomio kääntyy kohti sotakalustoa eikä suinkaan kohdistu heidän verojärjestelyihinsä, eikä muuhunkaan epäasiallisen liiketoimintaan. Joten on paljon mukavampi kohdentaa huomio venäläisiin hävittäjiin kuin eräiden ihmisten tapaan hoitaa liiketoimia sekä tehdä verojärjestelyjä.

hkimmo.blogspot.fi

pseudotiedetta.blogspot.fi

Gravitational lensing can uncover dark matter.

“Artist’s impression illustrating how wave-like density patterns produced by ultralight dark matter could warp space and alter the path of l...