Kirjoitus luottamuksesta sekä sen pettämisestä ja siitä, että paras tapa saada omalle jutulle huomiota on käyttää salaisia asiakirjoja.

Lähde: Internet

Kimmo Huosionmaa

Luottamus on tärkeää sekä viranomaisten että myös julkisen sanan edustajien toiminnassa, ja vaikka tästä asiasta vähän väliä kirjoitellaan, niin itse olen kyllä sitä mieltä, että toimittajien olisi syytä käyttää julkisia lähteitä, kun he jakavat  tietoa ihmisille. Kun ihmisten tiedonjanoa halutaan herätellä, niin tietenkin kaikkein tehokkain keino on julkistaa valtion salaisia asiakirjoja lehdessä, ja sillä tavoin sitten näyttää kaikille, että kyseisellä henkilöllä on suhteita valtion turvallisuudesta vastaaviin ihmisiin. Ja siksi tässä sitten ilmeisesti on ylitetty sellainen raja, joka tuo Keskusrikospoliisin paikalle. Kun puhutaan salassapidosta, niin tietenkin se ei tarkoita sitä, että tietyille toimittajille ikään kuin tarjotaan tietoja paremmin kuin muille, ja se että kaikilla pitää olla yhteneväinen oikeus nähdä asiakirjoja kuuluu sellaiseen asiaan kuin demokratia. Eli kukaan toimittaja ei saa olla etuoikeutettu näkemään jotain asiakirjaa ennen muita.

Kun puhutaan luottamuksesta, niin jos toimittaja ei siitä aikomuksesta julkistaa näitä asiakirjoja ole maininnut, niin silloin hän varmasti on pettänyt tietolähteensä luottamuksen. Kun taas puhutaan siitä asiasta, mitä juttu koski, eli puolustusvoimien oikeutta valvoa sähköposteja, rikkoa vieraiden maiden lakeja sekä estää esimerkiksi sähköposteja lähtemästä, niin nämä asiat saattavat vaikuttaa melko pieniltä. Mutta varsinkin oikeus estää sähköpostien lähettäminen vaikuttaa varmasti joidenkin mielestä siltä, että puolustusvoimat tai jotkut puolustusvoimien nimissä toimivat tahot haluavat estää esimerkiksi varusmiehiä lähettämästä sähköposteja kotiin, jos ne koskevat esimerkiksi kantahenkilökunnalle kiusallisia asioita.

Mutta toisaalta tiedustelu- sekä muuhun valtion tiedonhakua koskevaan toimintaan kuuluu usein se, että valtiot tavalla tai toisella loukkaavat toisen valtion aluetta tai niiden tiedustelutyötä hoitavat viranomaiset lukevat toisten valtioiden edustajien lähettämiä sähköposteja, ja myös kohdistavat valvontaa myös valtioiden ylimpään johtoon. Eli kuten tapana on sanoa, “Jumalaan me luotamme, muita me tarkkailemme”. Mikään valtio ei voi koskaan turvata pelkkään luottamukseen, kun sen pitää hankkia tietoja muiden valtioiden aikomuksista, ja myös tietenkin toisten valtioiden alueella toimivat rikolliset järjestöt ovat varmasti Suomen kohdalla niitä kohteita, joita halutaan valvoa, ja varmaan puolustusvoimien aseet kiinnostavat näitä tahoja.  

Eli maamme viranomaisten olisi ehkä aika päivittää näitä tiedon hankintaa koskevia tapoja, ja varmaan kaikille on sellainen asia tuttu, että maamme rikolliset todennäköisesti tapaavat ehkä jossain Tallinnan hotellissa. Tuolloin saattaa olla hyvin vaikeaa saada Tallinnan poliisia mukaan salakuuntelemaan tuollaista tapaamista, joka tapahtuu ehkä hyvinkin lyhyellä varoitusajalla, ja tuolloin pitää salakuuntelu voida aloittaa ilman asianmukaista lupaa.

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/helsingin-sanomien-artikkelista-kehkeytyi-poikkeuksellinen-tapahtumakulku-tasta-tiedustelukohussa-on-kyse/6701544

https://pimeakronikka.blogspot.fi/

Miksi kaikkea ei aina tarvitse kertoa toisille?

Olisiko hauskaa kertoa vastustajille etukäteen että he ovat saaneet suoraan kuolemantuomion? Se varmasti näyttäisi jossain suuren luokan propagandajulkaisussa hyvältä, mutta muuten kyseessä on taktisesti hiukan ikävä toimenpide. Näet tuollainen toiminta varmasti miellytti vastapuolen johtoa, ja kun entisajan linjataisteluissa sitten vastaan tuli vihollinen, joka ilmoitti suureen ääneen että palkkasoturit mestataan taistelun jälkeen, niin siinä varmasti sitten tavoiteltiin kansansuosiota. Eli kuten tiedämme, niin turha tiedon levittäminen varmasti sai aikaan myös hiukan masennusta omissa joukoissa, koska itse ainakin uskoisin, että pelko kuolemantuomiosta sai nuo henkilöt taistelemaan loppuun asti.

Mutta kun sitten taistelukentälle lähdettiin, niin vastapuolen johtaja varmisti sen, että hänen palkkasoturiensa merkki myös oli näiden suurten oikeudenjakajien tiedossa. Ja sitten kun nämä armeijat kohtasivat kentällä, niin suoraan kuninkaallisen muodon edessä lepatti se hyvin ikävä pääkallolippu, joka tarkoitti sitä, että kyseisen muodostelman edustajat olivat vastapuolen mestauslistalla. Joten motivaatio taisteluun oli varmasti silloin taattu. Siksi kaikkia asioita ei tarvitse koskaan kertoa vastapuolelle myöskään normaalissa elämässä, ja jos sattui käymään niin, että joku koulukiusaaja ei ehkä kaikkea uhreistaan tiedä, niin hänen vääriä kuvitelmiaan ei tarvitse lähteä korjaamaan.

Eli jos koulukiusaaja luulee uhrinsa asuvan vaikka jossain laitoksessa, niin sitä todellista osoitetta ei hänelle tarvitse kertoa. Kuten varmasti kaikki ymmärtävät, niin sama asia mikä koskee sotilaita koskee myös yhtiöitä. Eli liike-elämä on sotaa, missä kilpailijoita raivataan tieltä melko ikävillä tavoilla. Ei ole vain yksi kerta, kun historiassa on käynyt niin, että toinen yhtiö on maksanut liikeneuvotteluja varten kaupunkiin saapuneille johtajille hiukan "seuraa", eli ilotyttöjä urkkimaan toisen yhtiön varallisuutta koskevia tietoja, jotta oma puoli saisi tuotteesta parhaan mahdollisen hinnan.

Jos toinen yhtiö tai sen johto on maksuvaikeuksissa, niin silloin tuo kilpailija voi kiristää sellaisen sopimuksen, mikä on toiselle epäedullinen. Tämän takia pitää aina muistaa se, että kaikkien ihmisten aikeet eivät ehkä ole aivan niin viattomia, kuin miltä näyttää. Jos toinen osapuoli on pakkotilanteessa tehdessään sopimusta, niin silloin saattaa seurauksena olla se, että tämän yhtiön edustaja toimii vastoin yhtiön eli sen osakkeenomistajien etua. Tämän takia esimerkiksi yhtiön heikko taloudellinen asema ei välttämättä kuulu jokaiseen neuvottelupöytään. Eli jos yhtiöltä tilataan tuotteita, niin sen edustajien ei tarvitse kuitenkaan ruveta sanomaan, että "meidän on pakko tehdä tämä kauppa".

Tuollainen tieto voi kuulua osakekauppoihin, mutta tuotteen toimittamiseen ne eivät vaikuta mitenkään. Ja kun puhutaan yhtiön tilinpätöksestä, niin ennen julkaisupäivää tuota asiakirjaa ei tarvitse näyttää, eli jos tuo neuvoteltava toimitus nyt sitten korjaa saldoja parempaan suuntaan, niin silloin ei tarvitse tuota uhannutta konkurssia ehkä mainita ollenkaan. Ja sitten taas saa yhtiön johto suitsutusta osaamisestaan, vaikka kauppa olisi ollut vähällä kaatua syliin. Eli mitään mistä muut eivät tiedä ei ole tapahtunut, joten siksi tiedon jakamista kannattaa aina vähän miettiä.