Showing posts with label keinoäly. Show all posts
Showing posts with label keinoäly. Show all posts

Thursday, July 28, 2016

Mietintöjä elokuvan "Nostalgist" pohjalta siitä miksi kaikkea ei kannata kokeilla

"Nostalgist"
Kuva I

Katselin tässä YouTubelta lyhytelokuvan nimeltään "Nostalgist", ja tässä sitten mietin, että mitähän oikeasti mahtaisi tapahtua, jos alkaisimme tehdä itsestämme tallenteita joihinkin pilvipalvelimiin, ja siirtäisimme ikään kuin elämämme jollekin kovalevylle, josta jälkipolvet voivat etsiä sen käsiinsä. Tuollaisen tallenteen avulla lapset voivat postuumisti nähdä sen mitä heidän vanhempansa puuhasivat nuoruudessaan, ja siten tutustua elämään menneisyydessä. Elokuva löytyy alla olevasta linkistä tai klikkaamalla tätä riviä.

Ja olisiko tuo oikeastaan sittenkään hyvä asia, koska jos jonkun ihmisen koko elämä tallennetaan johonkin tietokoneen muistiin, niin hänen lapsensa voisivat silloin nähdä tilanteet, jossa heidän vanhempiaan on nöyryytetty, ja ehkä he sitten voisivat yrittää kostaa näitä tapahtumia. Toisaalta nuo aivokäyrät voitaisiin ajaa robottien mikropiiristä valmistettuihin aivoihin, jolloin ne ikään kuin saisivat saman mielen kuin noilla henkilöillä, joiden aivosähkökäyrä on niihin tallennettu.

Tämä ajatus tietenkin houkuttaa ihmisiä valmistamaan mielikuvituksessaan esimerkiksi robottikopion kuolleesta sukulaisestaan, ja psykologien sekä tietokoneasiantuntijoiden avulla voitaisiin vaikkapa syntetisoida Albert Einsteinin aivosähkökäyrä jollekin tietokoneelle, ja siirtää se robottiin, joka voisi esittää suurta tiedemiestä. Mutta tuo aivosähkökäyrän mallintaminen voidaan tehdä kenelle tahansa henkilölle, joka on tehnyt jotain tekstejä tai tutkielmia. Täytyy vain löytää henkilö, joka ajattelee samalla tavoin sekä tekee tehtävänsä samoin kuin henkilö, jonka aivotoimintaa halutaan jäljentää, ja häntä voidaan käyttää apuna, kun tietokoneasiantuntijat sekä muut tutkijat luovat synteettisen aivosähkökäyrän.

Ja tuosta sitten heräsi ajatus siitä, että kuka oikeastaan muuten oli "Viiltäjä Jack"? Tietenkin tuo murhaaja voi olla kuka hyvänsä, joten on olemassa vaara siitä, että joku vahingossa luo tuollaisen hirviön kopion. Vaikka tämä ajatus vaikuttaa varmasti monen mielestä kammottavalta, mutta ennen kuin alamme luoda koneita, joilla on ihmisen ajattelutapa, niin silti on muistettava, että noissa ajatuskuvioiden mallintamisissa voimme tietenkin mennä aina vähän liian pitkälle. Ja tuo tilanne voi sitten aiheuttaa kammottavia seuraamuksia, jos joku menee tuossa työssä liian pitkälle, eli hän tekee sellaisen virheen, että luo liian täydellisen koneen. Jos robotille luodaan tunne-elämä, niin silloin siitä voi tulla vaarallinen monella tavoin.

Eli se voi muuttua tietoiseksi tai sen ohjelmistossa olevat mekanismit, jotka takaavat autonomian alkavat muuttaa sitä sellaiseksi, että tuo kone alkaa pitää itseään tärkeämpänä kuin ihmisiä. Silloin se voi luoda itsestään kopioita, ja esimerkiksi siirtää ohjelmistonsa muihin robotteihin, jolloin ihmistä vastassa voi olla kollektiivisesti ajatteleva robottien massa-armeija, joka voi nousta kapinaan koko ihmiskuntaa vastaan, eli tätä tekoälyn vastustajat käyttävät argumenttinaan, kun puhutaan ajattelun sekä tunteiden siirtämistä robotteihin, jotka osaavat ehkä myös kopioimaan itseään. Eli ne jäljittelevät silloin täydellisesti eläviä olentoja, jolloin syntyy vaara siitä, että ne kapinoivat. Tunteellista robottia voi loukata, ja tuolloin se voi muuttua erittäin vaaralliseksi. Sama koskee myös koneita, jotka on ohjelmoitu tarkkailemaan tunnetiloja. Ne voivat oikeasti olla hyvin vaarallisia, mikäli niiden tehtäviin kuuluu yleisön suojeleminen.

Tuolloin tavallinen riita voi aiheuttaa sen, että tuollainen suojeluandroidi alkaa suorittaa tehtäviään, eli se saattaa reagoida esimerkiksi äänen voimakkutteen, jolloin se voi käydä kiinni tavalliseen ihmiseen, joka riitelee toisen kanssa tai muuten kohottaa ääntään julkisessa tilaisuudessa. Tuon takia ei lainvalvojia tulla vielä tulevaisuudessa korvaamaan roboteilla, vaikka se olisi teknisesti täysin mahdollista, ja vaikka robotteja käytettäisiinkin lainvalvojina, niin ne toimisivat yhdessä ihmisten kanssa, jolloin ihmiset antaisivat niille tulikomennon, sekä toimivat siten että niiden ohjaajat olisivat jatkuvasti yhteydessä näihin välineisiin. Samoin niissä olisi varmasti itsetuhomekanismi, jotta niiden toiminta voidaan pysäyttää, jos nämä robotit karkaavat valvojiensa kontrollista.

Elokuva löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=ZzCQtoQ8ypk

hkimmo.blogspot.fi

Thursday, June 23, 2016

Elämää suurempi robotti eli puhe niiden rajoittamisesta, on kuin taistelu tuulimyllyjä vastaan


Kuvituskuvaa
Kuva I
Nykyaikainen robotti on erittäin kehittynyt sekä hienostunut väline, jonka pneumaattiset sekä tietokoneohjatulla hydrauliikka varustetut raajat ovat oikeastaan paremmalla tuntoaistilla varustettuja kuin ihmisen kädet. Nämä koneet ovat sellaisia, että niitä voidaan kauko-ohjata esimerkiksi VR-laitteiden sekä WLAN-verkon avulla. Eli ne voivat soittaa esimerkiksi pianoa tai jotain muuta soitinta kauko-ohjauksen välityksellä, tai sitten ne voivat vartioida esimerkiksi taloja sekä ajaa nurmikoita. Kuitenkin robottien autonomiaa rajoittaa se, että ne eivät pysty luovaan ajatteluun. Ne ovat vain koneita, jotka pystyvät näennäisesti itsenäiseen toimintaan. Taistelu robottien yleistymistä vastaan on kuin Don Quioten taistelu tuulimyllyjä vastaan. Eli kaikki kilpistyy siihen, että robotti ei lakkoile eikä koskaan ole myöskään humalassa töissä. Eikä se saa raivokohtauksia, joten ne varmasti tulevat yleistymään tulevaisuudessa myös muissa kuin Predatorin kaltaisten taistelukoneiden hahmossa. 
Yksi suurimmista riskeistä tekoälyn kohdalla on tunteiden antaminen roboteille, koska se tekee robotista sellaisen, että se voi suuttua. Ja tuolloin robotti voi myös kapinoida, koska tunteet tekevät siitä tietoisen itsestään, mikä voi johtaa kapinointiin ja koko ihmiskuntaa koskevaan katastrofiin. Kuitenkin robotti on yhtä lahjakas kuin esimerkiksi leivänpaahdin, joka itsekin on eräänlainen robotti. Siinä on kello, joka katkaisee virtapiirissä kulkevan virran, ja heittää leivät ulos kun tuo ajastin on käynyt loppuun. Eli leivänpaahdin liittyy robotiikaan siten, että robotti ei myöskään tee mitään, mitä sen ohjelmoijat eivät ole sille ohjelmoineet. Siksi niitä käytetään sodissa, ja tämän takia Pentagonin kaltaiset laitokset ovat niistä kiinnostuneita. Robotit eivät omaa mielikuvitusta, mikä on kunnianhimon edellytys. Ja vain kunnianhimoinen henkilö voi kapinoida. Näet kapinointi edellyttää henkilöltä kykyä projisoida tai oikeastaan kuvitella itsensä tuon esimiehen paikalle.
Tietokoneohjelmat ovat vain tavallisten koneiden  numeerisia tai virtuaalisia versioita. Robotit taas ovat tietokoneohjelmien mekaanisia jatkeita, joiden tehtävänä on muuttaa tietokoneohjelmien antamat ohjeet konkreettiseksi työksi. Mutta robotti ei opi mitään spontaanisti, eikä se myöskään pysty luovaan ajatteluun. Eli toki tuo laite pystyy kopioimaan  jollekin kankaalle esimerkiksi kynäruiskun avulla, mutta ne eivät osaa syntetisoida kuvia päässään. 
Niiltä puuttuu siis  mielikuvitus, mikä on kunnianhimon edellytys. Siksi robotti on helppo alainen, näet se ei osaa kapinoida. Robotti ei tunne muuta mahdollisuutta, kuin totella herransa käskyjä, ja tämä tietysti on sikäli ongelmallista, että robottien isäntä on se, jonka ohjelmoija asettaa sen herraksi. Tästä seuraa sellainen ikävä asia, että myös käskijää kohtaan robotilla voi olla ryhmiä koskevia käytäntöjä. Eli normaaleja työtehtäviä sille saa ehkä antaa kuka vain ihminen, mutta suojelemista sekä taistelua koskevia käskyjä varten pitää henkilön olla erikoisvaltuutettu. Eli jos kuvitellaan, että kyseessä on siivousrobotti, niin sillä voi olla tuon tehtävän lisäksi myös muita salaisia toimintoja, joita saa käyttää vain henkilö, jolla on oikeus sekä koulutus käyttää niitä.
Tuolla kuvitteellisella tulevaisuuden robotilla voi olla esimerkiksi tuollainen lainvalvontaa koskeva varjoprotokolla, eli se voi siivota esimerkiksi puistoja, mutta jos sen lähelle ilmaantuu vaikka karannut vanki, niin se nappaa tämän kiinni.
Toki esimerkiksi Preadator-lennokki voidaan varustaa ohjelmistolla, jonka avulla se tulittaa automaattisesti kaikkia kohteita, joilla ei ole IFF-tunnistimia. Imagen tunnistin ilmoittaa tuolle koneelle, jos henkilö kantaa asetta, ja sitten se eliminoi kohteensa kylmästi ja tunteettomasti. Tulevaisuudessa robotteja on kaikkialla, ja niillä teetettään lähes kaikki mahdolliset likaiset ja yksitoikkoista työt, koska ne eivät lakkoile. Mutta tämä sitten tuo eteen uusia turvallisuusuhkia, joita ei ennen ollut. Eli hakkeri voi ottaa tuollaisen koneen hallintaansa ja ryöstää vaikka kaupan, tai joku hullu Stalinin hengenheimolainen voi teettää niillä vaikka kansanmurhan. Ja robottien muisti voidaan pyyhkiä niin, että tuosta teosta ei jää mitään tallenteita sen muistiin.

Friday, February 12, 2016

Älykkäät robottikoirat sekä erikoisvarutellut lennokit ihmisten turvana epidemioiden sekä katastrofeissa että maailmankaik keuden tutkimuksessa ja sodissa

(Kuva 1)

Älykkäät tietojärjestelmät voivat turvata ihmisten elämää monissa erilaisissa tilanteissa, ja tämä tietenkin tekee niistä myös tavallaan vaarallisia. Esimerkiksi biolastuihin perustuvia tunnistimia kehitetään jatkuvasti esimerkiksi biologisen- tai kemiallisen uhkatilanteen havaitsemiseksi mahdollisimman aikaisin, ja tuollaiset "sniffer-laitteet" voivat tunnistaa jopa yksittäisen ihmisen miljardien ihmisten joukosta. Tuollaiseen biolastuun perustuva lukulaite voidaan automatisoida, ja se voi toimia siten, että nuo välineet asennetaan vaikka jokaiseen liikennevaloon, ja jos tuollainen organismi laskeutuu sen tunnistinosan päälle, niin silloin tuo laite voi lähettää tiedon tästä esimerkiksi suoraan kulkutautien kontrolloinnista vastaaville viranomaisille. Ja tuo biolastuun perustuva tunnistinjärjestelmä voi esimerkiksi tulevaisuudessa seuloa automaattisesti syöpäsairaita ihmisiä väkijoukosta, jotta heidät saadaan tarpeeksi ajoissa hoitoon.

Mutta tuo sama tunnistinjärjestelmä, mikä ehkä perustuu siihen, että biosensorin yli imetään ilmaa, jolloin tuo väline muistuttaa lähinnä keinotekoista nenää, jonka hajukäämin paikalla on biosensorilastu. Tuo lastu ei ehkä ole täysin huoltovapaa, vaan se tulee ehkä vaihtaa kerran päivässä, mutta periaatteessa tuo väline on sama, mitä käytetään esimerkiksi hemoglobiinitason analysointiin sairaaloissa. Tuo biolastun vaihtaminen voi olla hyvin helppoa, ja sen toiminta perustuu siihen, että tietyt entsyymit itse asiassa katkovat äärimmäisen ohuita sähköjohtoja, ja tuon sirun päällä voi olla pieni soluviljelmä, missä on vaikkapa syöpäsoluja vastaan toimivia immuunisoluja, jotka alkavat kehittää vasta-aineita, mikäli niiden päälle laskeutuu syöpäsolu. Samoin tuo kemiallinen analysaattori voi olla oikeastaan kaasukromatografi, jolla voidaan suorittaa erittäin tehokas kemiallinen analyysi. Tuon kaasukromatografin tarvitsema pitkä putki voi olla avoimena, ja sen läpi imetään ilmaa, ja noin voidaan kehittää keinotekoinen hajuaisti. Ja tuo laite voidaan asentaa esimerkiksi koiramaiseen robottiin, millä voidaan etsiä tiettyjä ihmisiä tai vaarallisia aineita luonnosta.

Radioaktiiviset aineet ovat tietenkin siksi helppoja löytää, että ne voidaan löytää gammakameran tai geigermittarin avulla, mutta kemikaalien ongelma on siinä, että ne eivät säteile sähkömagneettisen säteilyn aaltopituudella, joten ne voidaan havaita koulutettujen koirien avulla. Ongelma sitten on siinä, että tuota koiraa voidaan häiritä, eli sen päälle voidaan suihkuttaa huumausaineita, tai ampua huumaavalla piikillä, ja esimerkiksi hermokaasujen havaitseminen on koiralle vaikeaa, koska se voi kuolla tuon aineen vaikutuksesta. Näin ollen tuollainen biosensoreilla varustettu mekaaninen koira voisi olla erittäin käyttökelpoinen ratkaisu noiden äärettömän vaarallisten aineiden etsintään. 

Sillä voisi olla gammakamera sekä sniffer-laite sensoreinaan. Tuo laite voi tunnistaa ihmisen tarkasti esimerkiksi DNA:n avulla, ja kyseessä olisi eräänlainen kävelevä kenttälaboratorio, millä voisi olla monia vaarallisiin aineisiin liittyviä tehtäviä, kuten niiden alkulähteen määrittämistä sekä niiden paikannuslaitteiden avulla tuo mahdollinen kemikaalivuoto voidaan paikallistaa. Tuon kaltaisia laitteita on kuulemma esimerkiksi AREA-51:n käytössä. Ja NASA tutkii tuollaisia (Kuva 1) robottikoiria siksi, että niiden avulla voidaan tutkia myös muita planeettoja, eli sinne lähetetään tuollainen jalkojen varassa liikkuva laboratorio, joka voi olla esimerkiksi kuvan 1 koiran kaltainen. Tuo väline voi toimia esimerkiksi atomivoimalla, ja jos kyseisen välineen tekoäly on tarpeeksi kehittynyt, niin se voi tulevaisuudessa ehkä hypellä Titan-kuun tai jonkun muun taivvaankappaleen pinnalla. 

Mutta tuolla laitteistolla voidaan toteuttaa myös kauhistuttava salamurhajärjestelmä, jossa esimerkiksi Predator-lennokissa tai FireScout helikopterissa on ohjelmoituna jonkun ihmisen DNA, ja ne jäljittävät häntä omien sensoriensa avulla. Kun tuo taistelurobotti tulee tulietäisyyden päähän hänestä, niin sitten tuo lentolaite avaa tulen. kohteet se tunnistaa laitteen muistiin ohjelmoitujen parametrien perusteella, eli niiden muistissa voi olla kohdehenkilön valokuva, sormenjäljet sekä DNA, ja myös Predator sekä FireScout voivat olla atomikäyttöisiä lennokkeja, joilla on vuosikausien toiminta-aika ilman mitään välitankkauksia. Eli avaruusteknologiasta tutun välineen avulla tuollainen lennokki voi lentää vaikka vuosikausia, ellei niiden roottorin laakerointi satu hajoamaan. 
(Kuva 2)

Ja varsinkin tuosta robottihelikopterista voi tulla erittäin tehokas väline myös ilmakehällä varustettujen kappaleiden kuten Titanin tai Venuksen tutkimuksessa, ja ne voivat lentää paikasta toiseen, ja analysoida planeetan pintaa. Marsin ohut kaasukehä tietenkin vaatii erittäin pitkiä roottorinsiipiä, mutta muuten tuolla laitteella voidaan tutkia myös Marsin alankoja. Toki sen käyttöä rajoittaa riippuvuus sopivasta kaasun paineesta, joten sillä ei voida operoida Kuun tai muunkaan kaasukehättömän kappaleen tutkimusprojekteissa, mutta robottikoira ei ole riippuvainen kaasukehästä, ja toki sitä voidaan käyttää myös vuoristoissa, missä ilma on erittäin ohutta, ja robottihelikopteri ei voi toimia.

Helikopterin hyvät puolet lentokonemaisiin lennokkeihin nähden on niiden kyky leijua kohteen yllä sekä laskeutua pystysuoraan, jolloin se voi kerätä planeettojen pinnalta näytteitä. VTOL-koneen lähettäminen joihinkin kohteisiin kuten paksulla kaasukehällä "varustetuille" kappaleille on myös houkuttelevaa, mutta toisissa tilanteissa ongelmia voi seurata siitä, että roottorien siipien koko on niin suuri, mutta kyseessä olisi kaksimottorinen lentämiseen sähkömoottoreita käyttävä "tilt-rotor" kone, joka ehkä muistuttaa joskus kaukaisessa tulevaisuudessa rakenteeltaan hieman Boeing V-22 "OSPRAY"-konetta (Kuva 2), mutta olisi sitä pienikokoisempi sekä toimisi autonomisesti tietokoneen ohjaamana., mutta tuohon koneen valmistuminen on ajankohtaista vasta useiden vuosien kuluttua, kun poliittinen tilanne on otollinen sen rakentamiselle, ja tekniikka on tarpeeksi pitkälle kehitettyä. Joten aivan lähitulevaisuuden projekti ei ole kyseessä.

Eli niiden runkoon asennettu RTG-generaattori voi tietenkin antaa tuollaiselle helikopterille tai lennokille vuosia kestävän toiminta-ajan, mutta vielä enemmän kapsiteettia saattaisi olla sellaisessa turbogeneraattorissa, mikä pyörii lennokin pudottaman letkun läpi kulkevan ilman avulla, ja vaikka tuo kapillaariputkeen perustuva turbogeneraattori olisi ehkä hiukan kömpelömpi kuin RadioTermoGeneraattori, niin sen hallussapitoon ei tarvita mitään erityisiä lupia, ja tuo laite ei ole mitenkään riippuvainen Auringonvalosta, mikä rajoittaa aurinkokäyttöisten lennokkien toimintaa varsinkin Napa-Alueilla, mutta muuten nuo aurinkovoimalla toimivat lennokit ovat sellaisia laitteita, joilla on paljon potentiaalia esimerkiksi valvontatehtävissä. Kaukana muiden koneiden yläpuolella lentävät aurinko- tai muuten sähkökäyttöiset, STEALTH-tekniikkaa käyttävät lennokit voivat osoittaa kohteita taktisille rynnäkkökoneille, sekä ne voivat soluttautua vihollisen linjojen ylitse ja iskeä itse johonkin kohteeseen. Noita tutkassa näkymättömiä HELIOS:in kaltaisia laitteita on vaikea tuhota, koska STEALTH-tekniikkaa käyttävä laite on erittäin vaikeaa tuhota, ja toki nuo tulevaisuuden tiedustelukoneet voivat ladata akkunsa radioaaltojen avulla, eli niihin kohdistetaan voimakasta radiosätelyä, millä sitten niiden akut voidaan ladata. 

Gluons and the strong nuclear interaction.

When we think about energy flow from the strongest to the weakest. Free energy. That causes an atom’s decay. It is formed. Or. Released in t...