Showing posts with label erikoinen henkilö. Show all posts
Showing posts with label erikoinen henkilö. Show all posts

Saturday, March 12, 2016

Leatherman eli tietääkö kukaan koskaan legendaa tämän miehen takaa? (Oliko hän todellisuudessa liittovaltion sheriffi?)

The Leatherman.
(Huomaa hyvin työstetty sauva hänen kädessään)
Kuva I

The Leatherman on yksi maailman kuuluisimmista henkilöistä, joiden todellinen identiteetti on jäänyt täysin pimentoon. Kyseinen henkilö on ollut ilmeisesti jonkinlainen intiaani, koska hän oli pukeutunut nahka-asuun, jonka tuo mies saattoi olla itse tehnyt. Eli jos hän oli intiaanien kasvattama, niin totta kai hän silloin hallitsi heidän tapansa tehdä vaatteita hyvinkin primitiivisin menetelmin, ja itse kyllä olen sitä mieltä, että hän saattoi olla jollain tapaa autistinen, koska tuo mies puhui tarinoiden mukaan murahduksin sekä esitti pantomiimiesityksiä, joten hänellä oli selvästi kommunikaatioon liittyviä vaikeuksia nimenomaan suullisessa kommunikaatiossa, joten saattoi olla niin, että hän oli jotenkin kuuro.

Ja koska hänen partansa sekä hiuksensa olivat kuitenkin melko hyvin leikattu, ja hän kuitenkin metsästi, niin se tarkoittaa sitä, että mikään jälkeenjäänyt tuo mies ei varmasti ollut. näet jälkeenjäänyt ei pärjää hengissä metsässä. Tietenkin hän on monissa kuvissa melko likainen, koska saattaa olla niin, että hän on täysin nuotiosta nousseen savun värjäämä, ja myös hänen mahdollisesti hyttyskarkoitteena käyttämä terva varmasti värjää ihon mustaksi. Ja koska hän piti nahkavaatteita, joita intiaanit olivat käyttäneet ehkä kivikaudelta lähtien, niin totta kai hän oli muuten normaaliälyinen. Kuvassa kaksi (Kuva II) hän vaikuttaa hiukan pelokkaalta tai miettiväiseltä, ja muuten hänellä on kädessään erittäin hyvin työstetty sauva, joten mihin hän olisi laittanut nuo metsästystarvikkeensa, jos niitä hänellä ylipäätään oli.
Kuva II

Tuollaisen eläimen nahan työstäminen vaatteeksi ei mikään kovin helppo prosessi ole, koska nahka on verraten sitkeää materiaalia, mikä tekee parsinneulan työntämisen sen läpi melko vaikeaa. Ja siksi voidaan olettaa, että joku oli opastanut tuota miestä kivikautiseen nahan työstämiseen käytettäviin menetelmiin, eli hänellä oli oltava tieto siitä, mistä sai sellaista jännettä, että sillä voitiin kiinnittää nuo nahan kappaleet toisiinsa, ja tietenkin hänellä piti olla taidot valmistaa sekä tarvittava neula että muut välineet, joita tarvittiin eläinten kaatamiseen piti hänen valmistaa itse, tai käyttää siihen Wincester-kivääriä. Mutta Winchesterissä täytyi olla patruunoita, joita ei kukaan varmasti ilmaiseksi hänelle olisi antanut. Hän käveli säännöllisesti kahden joen väliä, ja matkaa kertyi 320 kilometriä suuntaansa, eli melkoinen kunto tuolla miehellä oli.

Yksi syy muuten patruunoita käyttävän ampuma-aseen käyttöön ottoon oli se, että sen käyttö voitiin valvoa paremmin kuin suustaladattavan musketin, koska mustaa ruuutia käyttävän aseen luodit sekä rudin voi valmistaa itse, ja sen takia niiden käyttöä on vaikea valvoa. Eli ruutia voidaan tehdä salaa, ja siihen tarvitaan vain salpietaria, rikkiä sekä puuhiiltä, ja luodit voidaan tehdä lyijystä valamalla tai kivestä hiomalla. Mutta samalla myös tieto siitä, että nahkaan piti ensin lyödä reikä tuurnaksi kutsutulla laitteella. Jos Leatherman oli tehnyt nuo vaatteet itse, niin joko hän oli valmistanut myös työkalut itse, tai tilannut tarvittavat välineet jostain.
Kuva III

Kuvassa kolme (Kuva III) näkyy selvästi se, millaiset nuo hiukan erikoiset vaatteet oikeastaan olivat. Häntä kutsuttiin tietenkin jollain nimellä, mutta se oliko tuo nimi hänen omansa ei ole tiedossa. Ja koska hän ilmeisesti oli normaaliälyinen, niin tuota miestä ei voitu viedä mielisairaalaan vastoin hänen omaa tahtoaa, joten ilmeisesti hän oli kuitenkin lukutaitoinen. Eli tuohon aikaan älykkyys todettiin luettamalla vajaa-älyiseksi epäillyllä henkilöllä muutama rivi Raamattua sekä tiedustelemalla, että mitä mahtoivat nuo rivit tarkoittaa. Ja jos henkilö tuon ymmärsi, niin hänet todettiin ymmäryksessä olevaksi, ja silloin eivät viranomaiset saaneet rajoittaa hänen vapauksiaan vastoin hänen omaa suostumustaan ellei kyseessä ollut rikoksesta tuomittu tai rikolliseksi epäilty henkilö. Kuvassa neljä (Kuva IV) taas kertoo, että tuolla miehellä oli ollut hevonen, tai ainakin hän kantoi hevosen satulalaukkuja.

Eli hän voi käyttää tuon langan reiän tekemiseen joko pihitä tai tuurnaa eli maalerinpiikkiä. Jos hän ei tiedä tuota, niin silloin tietenkään neulaa ei voida survoa nahan lävitse. Eli melkoiset taido tuolla miehellä oli, kun ottaa huomioon sen, että hän ei osannut puhua kunnolla. Kyseinen henkilö on väittänyt olleensa ranskalainen, mutta häntä ei ole löydetty mistään kirkonkirjoista, joten olisiko tuo henkilö sitten esimerkiksi intiaanien luon kasvanut mies, joka ehkä oli hylätty metsään, mutta nuo satulalaukut kertovat, että hänellä oli kuitenkin ollut hevonen, ja joku joko oli tehnyt hänelle vaatteita tai muuten opastanut tuota miestä niiden valmistamisessa..Tuo myyttinen henkilö kiehtoo monia vielä tänäkin päivänä, joten hänestä hiukan kirjoittelin. Ja itse kyllä ajattelen, että tuo mies, jonka nimeä kantava monitoimipihti on legendaarinen työkalu, saattaa oikeasti olla liittovaltion sheriffi, eli U.S Marshall servicen työntekijä, joka etsi ihmisiä, jotka ilman syytä rajoittivat muiden kansalaisoikeuksia sekä saattoi heidät vastuuseen teoistaan.
Huomaa satulalaukut
Kuva IV

http://www.villagevoice.com/news/mystery-man-will-anyone-ever-know-the-real-story-behind-the-leatherman-7258125

Dark dwarfs can erase dark matter. And get energy from that reaction.

 Dark dwarfs can erase dark matter. And get energy from that reaction.   "A newly proposed type of stellar object, called a dark dwarf,...