Showing posts with label setelit. Show all posts
Showing posts with label setelit. Show all posts

Thursday, April 27, 2017

Oliko mystinen Aikamatkaaja Japanissa vuonna 1954 totta vai tarua?


Erästä tapausta 1950-luvulta on pohdittu mahdollisena todisteena aikamatkailusta, ja siitä todisteena  ovat Japanin tullin sekä rajavartioviranomaisten raportit henkilöstä joka laskeutui koneestaan Tokiossa vuonna 1954, ja jota tässä nimitän myös  “mysteerimieheksi”.  Oliko tämä salaperäinen oman tarinansa mukaan vuodelta 2036 ja kuvitteellisesta “Tauria”-nimisestä valtiosta  kotoisin oleva henkilö oikeasti kuitenkin ollut aivan maan pinnalta ja 1950-luvulta kotoisin, vaikka häntä  pidetään joissain piireissä aikamatkaajana.


Hänen tapaustaan pidetään sikäli erilaisena, kuin muita vastaavia tapauksia, missä joku henkilö on ikään kuin kuin vain väittänyt olevansa aikamatkaaja.  Mysteerimiehen tapauksessa tuolla henkilöllä oli käytössään dokumentteja, jotka olivat aitoja, tai ne oli valmistettu sellaisilla menetelmillä, mikä tekee niistä aivan samanlaisia, kuin mitä käytetään yleisesti matkustus-asiakirjoina, mutta kuitenkin niissä mainittua valtiota ei ole olemassakaan. Kuitenkin hänen hallussaan olevat rahat sekä passi ovat olleet erittäin hyvin valmistettuja, mutta kuitenkaan noissa painotuotteissa olevaa rahaa ei olisi voitu käyttää missään oikeassa kaupankäynnissä hyväksi.


Tuo tapaus sai sitten myöhemmin erittäin mielenkiintoisena, koska tuo mies katosi jälkiä jättämättä hotellista, mihin hänet oli sitten viety tutkimuksiin. Tämän miehen  tapauksessa merkittävää ovat nimenomaan  nuo asiakirjat, jotka osoittivat hänen olevan kotoisi tuosta salaperäisestä Taurian valtiosta, koska jos tuo temppu olisi ollut joku pila, niin en usko noiden pilaan käytettyjen kustannusten olevan mitään erityisen halpoja, ja kun puhutaan esimerkiksi siitä, että tuo henkilö olisi yrittänyt Japaniin tekaistuilla henkilöllisyyspapereilla sekä passilla ei varmaan kovin hyvää kuvaa tästä henkilöstä antanut, mutta tietenkin tällaisilla asiakirjoilla sekä henkilön oudolla käytöksellä voisi olla aivan luonnollinen selitys, mikä liittyy vakoiluun. Jos tuo papereissa ollut nimi , jota ei koskaan ole paljastettu ihmisille olisi ehkä ollut KGB:n käyttämä henkilöllisyys, niin tietenkin se sitten selittäisi paljon siitä, miksi tuo mies käyttäytyi niin kuin käyttäytyi.


Nimittäin olisi varmasti ollut helppoa painaa USA:n dollareita sekä passi toiseen muotoon, jos henkilö halusi varastaa USA:n passin sitä varten, että hän pääsisi sitten sitä Yasenevoon esittelemään sekä tekemällä tuosta asiakirjasta sekä USA:n dollareista väärennöksiä KGB:n painokoneilla. USA:n kansalaisen passi ei ole mikään asiakirja, minkä väärentäminen olisi kovin helppoa. Ja vaikka nykyään tietenkin on käytössä hienommat tunnistusmenetelmät kuin tuolloin, niin kuitenkin voidaan sanoa, että seteleissä ja passeissa käytetään aina viimeisen päälle olevia tunnistusmenetelmiä, joten tietenkin se pitää varastaa niin, että kukaan ei saisi tietää tuosta varkaudesta.


Tuolloin eivät myöskään paperin koostumusta sekä painovärejä  koskeva analytiikka ollut vielä niin pitkällä, että esimerkiksi dollarin seteleiden papereissa käytettävän puulajikkeen sekä muiden kemikaalien tarkan koostumuksen määrittäminen ei silloin vielä ollut niin kehittynyttä kuin nykyään, jolloin esimerkiksi painoväriin käytetyt kemikaalit saadaan tietoon muutamassa minuutissa.  1950-luvulla tarvittiin tehtaan kokoinen laboratorio sellaisiin asioihin, mitkä nykyään tehdään kädessä pidettävillä instrumenteilla.


Kuitenkin vuonna 1954 oli tilanne se, että analyysimenetelmät olivat alkutekijöissään, ja jokainen testi, mikä nykyään tehdään spektroskoopin avulla tehtiin tuolloin erilaisten indikaattorien avulla, kun taas nykyään tuo määritys tehdään suuntaamalla näytteeseen lasersäde, jonka höyrystää näytteen atomit, jolloin spektroskooppiin tulee joukko mustia viivoja, jotka kertovat siitä, mistä alkuaineista tuo painoväri koostuu, ja samoin DNA-testillä pyritään selvittämään se, millaisesta  puusta kyseiseen paperiin käytetty selluloosa on keitetty.  Tietenkin korkea lämpötila saa aikaan sen, että osa DNA-molekyylistä tuhoutuu, mutta tietenkin osa noista kaksoiskierre-molekyyleistä on jäänyt sen verran ehjiksi, että niiden avulla voidaan suorittaa lajimääritys myös paperista.


Tuolloin KGB sitten ehkä päätti painaa hiukan leikkirahan näköisiä seteleitä sekä leikki-passin, jonka pohjalta sitten olisi noita passien väärennöksiä voitu tehdä Neuvostoliitossa. Elio noissa leikki-passissa sekä -valuutassa olisi ehkä käytetty niitä menetelmiä, joita käytettiin tuolloin noiden dokumenttien valmistamiseen USA:ssa.  Syy miksi passi olisi ehkä naamioitu leikki-passiksi saattaa johtua siitä, että se on tehty ehkä USA:n keskuspankin tiloissa painon ollessa kiinni. Tuolloin tietenkin pitää noiden painokone-tilaan soluttautuneiden agenttien tehdä työnsä erittäin hyvin, koska jos he jäävät kiinni noiden painotuotteiden varastamisesta, niin missään nimessä nuo passit eivät säilyisi muuttumattomina. Mutta sen takia tietenkin piti noiden miesten tehdä työnsä hiljaa sekä niin, että kukaan ei huomaisi mitään, kun tuo passi sitten lähetetään Neuvostoliittoon.


Samoin noiden setelien sekä muiden asiakirjojen piti näyttää joltain muulta kuin voimassa olevalta USA:n passilta, koska jokaisella henkilöllä saa olla vain yksi passi hallussaan, ja siksi mysteerimies  nyt sitten otti  ´”kunnian” viedä passi tuonne “punaisen hämärän maahan”. Ja ehkä hän tuolloin astui vahingossa väärään koneeseen, ja sitten käveli vahingossa Japanilaisten tullimiesten syliin. Saattoi olla niin, että tuo mies odotti sellaista palvelusta, jotta transit-matkustajia ei tarkasteta tuolla Tokion lentokentällä.


Ehkä hän sitten odotti japanilaisten sodassa kärsimien tappioiden oleen niin lähellä noiden tullimiesten mielessä, että hän uskoi pääsevänsä jatkamaan matkaa Neuvostoliittoon.  Hän saattoi silloin valita kaksi tapaa matkustaa Neuvostoliittoon, mikä ehkä olisi hänen kotimaansa. Ensimmäinen tapa olisi käyttää laillista kauttakulku-liikennettä, eli lentää ensin johonkin kaupunkiin, josta tuo henkilö olisi jatkanut lentokoneella Moskovaan. Tai sitten tuo henkilö olisi voinut matkustaa ensin Sahalin saarelle, ja ehkä Neuvostoliittolainen troolari olisi sitten vienyt tuon henkilön takaisin Moskovaan, joten tällainenkin selitys olisi sitten voinut olla se, miksi Tokioon saapui silloin 1954 mies, joka sitten kertoi omituisia asioita itsestään.

Hakusanat: the man from the taured

http://aikamatkaajajapanista.webnode.fi

Friday, May 6, 2016

Natsien talousase eli väärät punnansetelit


Kolmannen valtakunnan asevoimissa oli tietenkin paljon suuria innovaatioita, joista yksi mainitsemisen arvoinen on  "Sachenhausenin" keskitysleirillä toteutettu operaatio "BERHARD", missä Saksan sodanjohto aikoi romauttaa Iso-Britannian talouden painamalla vääriä punnanseteleitä. Tuosta operaatiosta puhutaan paljon vielä nykyäänkin, koska sen avulla olisi ehkä voitu saattaa Iso-Britannian talous pois tolaltaan. Setelien painojälki oli erittäin hyvää, ja SS toimitti tuohon operaatioon myös erikoiseriä paperia, mitä käytettiin tuohon aikaan punnan setelien valmistamiseen. Vaikka operaation komentajana toimi SS-Hauptsturmführer eli kapteeni  Bernhard Krüger sekä ylimpänä esimiehenään hänellä oli SS-kenraalimajuri Walter Shellenberg RSHA Amt.VI:sta eli ulkomaantiedustelusta, niin tuon operaation ideoijana olivat ilmeisesti Walter Funk sekä SS-kenraalit Fritz Sauckel sekä Dr. Hans Kammler, jonka alaisuudessa valmistettiin ainakin tuo seteleihin tarvittava paperi.

Tai ainakin itse niin ajattelen, koska koko Saksan varusteluteollisuus oli tuolloin RSHA Amt.II Talous sekä finanssiosaston valvonnassa. Joten vankien siirtämiseen pois Auschwitzin keskitysleiriltä tarvittiin varmasti melko korkea-arvoisen SS-kenraalin lupa. Tuo väärien puntien operaation ideana oli väärentää todella paljon rahaa, jota sitten olisi kylvetty taivaalta Lontooseen, ja näin saatu luottamus Britannian talouteen horjumaan. Eli tämä ajatus perustuu siihen, että jos markkinoille syydetään liikaa seteleitä, niin niiden arvo putoaa. Nuo vangit sijoitettiin "Sachenhausseinin" keskitysleirin suljettuun siipeen, ja heidän yhteyttään ulkomaailmaan valvottiin anakarasti. Toki heillä oli paljon etuoikeuksia kuten hyvä ruoka sekä oikeus kuunnella radiota, mikä oli tietenkin ylellisyyttä noille henkilöille.

Mutta sairastelusta tui sitten melkein suora likvidointi. Syy tähän likvidointiin oli siinä, että vangit tulivat tuolle leirille nimen omaan Auschwitz-Birkenausta, joka oli oikeastaan tuhoamiskeskus tai kuolemanleiri. "Sachsenhausenin" henkilökunta ei ollut tietoinen tuosta kuolemanleiristä, joten tiedot noiden Puolassa sijaitsevien leirien tarkoituksesta haluttiin pimittää myös alemman tason Sachsenhausenin leirin vartijoilta, ja ainakaan muiden vankien ei haluttu tietävän siitä, mikä heitä odotti, mikäli tuli lähetys Puolaan. Syy miksi vankeja kohdeltiin tuolla Oranienburgissa melko hyvin, johtui siitä, että he tekivät työtä, mikä riippui noista ihmisistä itsestään.

Vaikka tuo vanki olisi kuinka vihattu, niin silti hänen piti pystyä työhönsä. Kaikkein alimpana olivat tietenkin painajat, joita ammuttiin esimerkiksi tuberkuloosin takia, mutta esimerkiksi kaivertajat sekä piirtäjät ja värien sekoittajat  olivat vähän toista maata. Eli nuo henkilöt olivat kaikkein vaikeimmin korvattavia vankeja, joiden taidoista riippui se, että onnistuiko yksikkö tekemään seteleitä, jotka läpäisivät pankkien turvatarkastukset. Sodan lopulla nuo vangit määrättiin likvidoitaviksi, koska Saksan aseteollisuuden joutuminen vihollisen käsiin haluttiin estää, mutta tällä kertaa SS ei totellut käskyä.

kimmonsivu.blogspot.com

Could a graviton be a low-energy photon?

Image of a photon. We can think of gravity as forming when particles or objects spin. That spin binds energy from around it. That spin turns...