Showing posts with label rokote. Show all posts
Showing posts with label rokote. Show all posts

Friday, February 12, 2016

Geneettisen perimän muokkaamisen ongelmista, eli olemmeko luomassa Alienia?

Taiteilijan näkemys Alienista
(Kuva 1)

Rokote on oikeastaan tehokkain tapa taistella tauteja vastaan, koska se oikeastaan ennaltaehkäisee monia tartuntatauteja. Jos puhutaan vaikkapa Influenssan tyyppisistä sairauksista, joiden takia monet ihmiset ovat poissa töistä, ja jotka voivat johtaa jopa kuolemaan, niin niiden ennaltaehkäiseminen olisi kansantaloudelle hyväksi. Mikäli rokotteesta kehitetään helposti annettava, niin että sitä voidaan jakaa vaikka sokerinpalassa tai laittaa ruuan tai juoman sekaan, niin kokonainen koulu tai työpaikka voidaan rokottaa esimerkiksi influenssaa vastaan ilman, että nuo henkilöt edes tietävät saavansa rokotetta. Rokotteiden sekä geenisiirtojen avulla voimme tietenkin parantaa omaa perimäämme, mutta samalla voimme luoda esimerkiksi Malarialle tai Syövälle vastustuskykyisiä yksilöitä.

Mutta samalla meidän pitää kyllä miettiä, että olemmeko luomassa samalla "Alienia" eli meille itsellemme täysin vierasta versiota omasta lajistamme, jolla ei ehkä olisi samoja tauteja kuin meillä tai joka olisi meitä itseämme jotenkin älykkäämpi, sekä selvitymiskyisempi kuin oma, luonnollista tietä kehittynyt Homo Sapiens lajimme? Ja silloin tietenkin tulee heti mieleen, että miten toimimme tuon mahdollisen luomuksemme kanssa? Eli ennen kuin lähdemme rakentelemaan Einteinejä tai mitään muutakaan, niin meidän pitää ottaa huomioon se, että tuo keinotekoinen ihminen "Homo Sapiens Geneticus" ei toimi kuin elokuvissa, eli ennen kuin ryhdymme radikaaliin geeniterapiaan, niin seurauksista pitäisi ehkä keskustella erittäin laajalla sektorilla, koska meillä on toki mahdollisuus luoda siirtogeeninen ihminen siten, että munasoluun siirretään haluttuja geenejä, ja sitten hedelmöitys suoritetaan koeputkessa, ja alkio siirretään naisen kohtuun. Joten esimerkiksi Albert Einstein voidaan monistaa tuolla tavoin, eli hedelmöittyneen alkion tumasta vaihdetaan vain DNA Albert Einsteinin DNA:han, ja Einsteiniä tarvitaan vain yksi solu, jotta siitä saatava perimäaines voidaan monistaa PRC-menetelmällä.

Toki esimerkiksi hyvin ilmassa kestävää Influenssavirusta vastaan suunnattua rokotetta voidaan levittää samalla tavoin kuin esimerkiksi biologisia aseita, ja näin kokonainen kansa voidaan tehdä vastustuskykyiseksi esimerkiksi Influenssavirusta tai jotain muuta kuolettavampaa tautia vastaan. Monissa virusten aiheuttamissa taudeissa on sellainen ominaisuus, että ne antavat ihmiselle elinikäisen vastustuskyvyn jotain sairautta vastaan, ja esimerkiksi vesirokko on tällainen virustauti, ja tiemmä myös joku muu vastaava virus antaa ihmiselle tai eläimelle elinikäisen vastustuskyvyn kyseistä tautia vastaan.

Toki juuri äärettömän vaarallisessa  Ebolassa kuolleisuus on erittäin korkea, joten siksi tuon äärimmäisen vaarallisen organismin antamaa immuniteettia on vaikea todeta. Ja koska tuo Filovirus muuntautuu erittäin nopeasti, niin siksi sen antaman immuunivastikeen tehoa ei ehkä voida pitkään aikaan osoittaa todelliseksi. Eli rokotteen kehittäminen tuota 149 emäsparia sisältämää virusta vastaan ei ole vielä mahdollista, tai ainakaan rokote ei ole mikään kovin tehokas.

Yksi tapa ennaltaehkäistä Ebolaa on tietenkin etsiä eläin, joka on sille vastustuskykyinen, ja selvittää sitten se, mikä tuosta lajista tekee sellaisen, että Ebola ei siihen tartu, ja siirtää tämä geeni ihmiseen. Tätä kutsutaan geeniterapiaksi, ja ehkä tuolla tavoin voitaisiin tulevaisuudessa luoda ihminen, joka on vastustuskykyinen Ebolaa vastaan, mutta tuohon on vielä pitkä aika. Geeniterapiaa toteutetaan siten, että ihmiseen siirretään virusten avulla haluttu geeni, ja tuolla tavoin voidaan tulevaisuudessa hoitaa perinnöllisiä sairauksia, ja ehkä myös Malarialle sekä Ebolalle vastustuskykyinen ihminen on mahdollinen, koska Malariasta tiedetään sellainen asia, että sirppisoluanemia suojaa tuolta taudilta.

Ja silloin voidaan ihmiseen siirtää geeni, joka saa luuytimen tuottamaan sirppimäisiä verisoluja, eli ihmiseen ruiskutetaan tuota geeniä sisältäviä viruksia, jotka sitten hakeutuvat luuytimeen, ja siirtävät kantasoluihin tuon geenin, joka muuttaa ne sirppisoluja tuottaviksi. Luuydin on näet erittäin hyvin suojattu, ja siellä sijaitsevat veren kantasolut, mistä sitten kehittyvät verenkiertoon lähtevät solut, ja tuo ratkaisu on sikäli tehokas, että näin ehkäistään bakteereita sekä viruksia pääsemästä luuytimeen, ja myös liika verisolujen tuotto voidaan estää. Tämä helpottaa noiden "käytettyjen" solujen poistumista elimistöstä, eli kun ne ovat kerran tai kaksi käyneet maksassa, niin sitten imusolut poimivat ne pois verenkierrosta. Jos nuo luuytimen kantasolut varustetaan sirppisoluanemiaa aiheuttavalla geenillä, niin silloin ainakin teoriassa olisi Malaria voitettu. Geeniterapialla voidaan myös parantaa ihmisen älykkyysosamäärää vaikka kahdentamalla "älykkyysgeeni", ja siirtämällä se ihmisen aivoihin.

Esimerkiksi "Salaisissa Kansioissa" esitelty malli, jossa geeniterapian avulla ihminen muutettaisiin humanoidiksi on ainakin teoriassa mahdollinen. Eli tuolla biotekniikan osa-alueella voidaan luoda ihminen, jolle siirretään gorillojen lihaskudoksen kasvua ohjaava geeni, tai hänen älykkyyden kehitystä ohjaava geeninsä kahdennetaan. Toisaalta esimerkiksi Neandertalin ihmisen geenejä voidaan siirtää sikiöön, mutta nämä tutkimukset varmasti eivät ole mitään moraalisesti tai laillisesti hyväksyttäviä ratkaisuja. Eli oikeastaan "alien" voisi tällä kertaa olla Neanderthalin ihminen, joka luodaan vaihtamalla ihmisen munasolun tuman geneettinen materiaali Neanderthalin ihmisen DNA:han. Mutta tuon teon eettisyys kyllä varmasti aiheuttaa keskustelua monissa paikoissa.

Wednesday, January 13, 2016

Rokotteista sekä lääkkeistä


Kun puhutaan lääkkeiden sekä rokotteiden kehittämisestä, niin toki täytyy muistaa se, että ihmisten rokottaminen on erittäin tehokasta sekä pohjimmiltaan hyvin halpaa toimintaa. Esimerkiksi influenssa- tai poliorokote antavat elimistön immuunijärjestelmän kautta luonnollisen suojan näitä virustauteja vastaan, mutta aivan lähitulevaisuudessa on odotettavissa myös syöpärokotteita, joissa suoja perustuu siihen, että solujen pinta-antigeeni muuttuu syöpäsolussa niin, että immuunipuolustus osaa sen kyllä tunnistaa, jos se vain ensin aktivoidaan löytämään nuo solut.

Rokotteen kehittäminen bakteereita vastaan onnistuu tietenkin myös, ja esimerkiksi Tuberkuloosirokote on jo ollut pitkään olemassa. Ja tulevaisuudessa ihmisiä rokotetaan järjestelmällisesti Filofiruksia kuten Ebolaa vastaan, tai saattaa olla niin, että tuo rokote on jo olemassa. Tuollaiset rokotteet voidaan kehittää myös pernaruttoa sekä muita biologisia aseita ajatellen, joten saattaa olla niin, että noiden kauhistuttavien aseiden aika on ohi myös sotilaallisesti. Rokotteita voidaan myös jakaa työpaikoilla esimerkiksi karamelleissa, joten flussarokotus voi olla aivan arkipäivää tulevaisuuden työelämässä.

Rokotteet ovat loistavia välineitä kansanterveyden sekä talouselämän kannalta. Mutta niillä on toki vastustajia, jotka pelkäävät esimerkiksi niistä tulevan sivuvaikutuksia kuten narkolepsiaa. Siksi rokotteet pitää kehittää sekä testata huolella, ja aina löytyy itsekkäitä ihmisiä, joiden mielestä on mukavaa ottaa lasten sairastumisen verukkeella vapaapäiviä töistä, ja esimerkiksi popsia syöpäpotilaiden kipulääkkeitä. Eli joissain tapauksissa rokotteesta kieltäytyminen ei ole mitenkään sidoksissa muuhun kuin narkomaniaan tai narsismiin, joten sen takia näistä asioista pitää keskustella myös tältä pohjalta. Samoin jos ihmisiä rokotetaan, niin silloin tietenkin lääkärissä käyntien määrä vähenee, ja sitä kautta lääkärien työt saattavat loppua esimerkiksi todistusten kirjoittamisen osalta.

Voidaan ajatella millaisen säästön yhtiö saisi, jos kukaan ei koskaan sairastuisi esimerkiksi flunssaan tai syöpään, ja näin ollen he saisivat mahdollisimman vähän poissaoloja. Mutta toki lääkkeitäkin tarvitaan, ja syöpärokotteen tulo markkinoille tulee toki kestämään vähän aikaa. Syöpään ollaan tietenkin kehittämässä myös muita tehokkaita hoitoja, joissa sytostaatteja, leikkaushoitoa. sekä sädehoitoa yhdistellään toisiinsa, ja myös mikro- sekä nanokokoiset instrumentit mahdollistavat erittäin tehokkaan syöpäkasvainten hoidon, mutta ongelmia tietenkin syntyy siitä, että syöpäsoluja jää esimerkiksi hiusverisuonistoon sekä muualle kudoksiin, kun varsinainen syöpäkasvain on saatu poistettua.

 Ja näistä alkuperäisestä kasvaimesta irronneista epiteelisoluista kehittyy usein etäpesäke jopa vuosien kuluttua varsinaisen kasvaimen poistamisen jälkeen. Sen takia olisi tärkeää, että syöpäkasvaimen hoito voidaan aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta se ei ehtisi lähettää etäpesäkeitä eli epiteeliä ympäri kehoa. Ideaalista olisi tämän vuoksi se, että jokainen ihminen kävisi kerran vuodessa verikokeessa, missä etsitään myös epänormaaleja soluja, jotta mahdollisiin syöpätapauksiin voidaan puuttua mahdollisimman nopeasti, Toki DNA testejä voidaan käyttää seulomaan ihmisiä, joilla on kohonnut taipumus saada tuo pelätty tauti, ja antaa heille elämäntapoja koskevia ohjeita, jotta he ainakin tietävät, että tupakointi voi juuri heidän kohdallaan laukaista keuhkosyövän.

Fifth force and gravitational recoil.

There are suggestions that the Standard Model is wrong. That doesn’t mean that we must rewrite the entire model. We should search for the mi...