Pohjois-Korea on laukaissut ohjuksen Japanin ylitse, ja tämä tietenkin panee valtiot kehittämään kilpaa ABM (Anti Ballistic Missile) sekä ASAT (Anti Satellite) -järjestelmiä

Pegasus-raketti B-52:n siiven alla:  näitä samoja
raketteja voidaan käyttää myös satelliittien
tuhoamiseen sekä ballististen
ohjusten torjuntaan

Pohjois-Korean hallinnon linja on se, että saamalla aikaan sodan, voisi se sitten pysyä vallassa, ja provosoimalla tilannetta saa se sitten aikaan pelkoa vastustajan riveissä. Kun tämä valtio laukoo ohjuksiaan Japanin ylitse, on sen tarkoitus näyttää kansalleen, että vastustaja on heikko, ja tuo pieni ydinasevaltio saa tehdä, mitä se haluaa. Kuitenkin ihmisiä on varmasti ihmetyttänyt, että miksi Japani ei vastaa tuleen tulella, ja iske tuohon maahan. Syy Japanin passiiviseen toimintaan tämän provokaation yhteydessä lienee se, että tuolla laukaisulla halutaan ehkä testata Japanin asevoimien kykyä reagoida tällaiseen yllättävään ohjusten laukaisuun. Kun puhutaan tuollaisten ydinohjusten iskujen torjumisesta, niin tietenkin valtiolla on oltava kaksi eri järjestelmää tällaisten iskujen varalta, ja tuolloin pitää muistaa se, että on kaksi tapaa tehdä tuo yllätyshyökkäys.


Kuitenkin tuon operaation yhteydessä voi tapahtua siten, että tuo valtio laukaisee yllättäen EMP-aseen kohteen päällä, jotta se saisi sitten aikaan vastustajan puolustuksen lamaantumisen, jotta sen aseet voivat iskeä tehokkaammin. Ensimmäinen tapa on laukaista kohteena olevaa valtiota kohti yksittäisiä ydinohjuksia, joiden torjuntaan voidaan silloin käyttää THAAD-tyyppisiä kineettistä energiaa käyttäviä ohjuksia. Niitä voidaan ampua kiinteistä siiloista, eli nämä kineettiseen energiaan perustuvat aseet voidaan asentaa mihin tahansa rakettiin, ja esimerkiksi Minuteman III ohjus voi viedä helposti tuollaisen kärjen kiertoradalle, jolloin torjunta voidaan aloittaa jo vastustajan ilmatilassa. Jos tuollainen THAAD-kärki laukaistaan kiertoradalta kohti maan pintaa, niin silloin sen nopeus kasvaa erittäin suureksi, jolloin tuo 20 000 kilometrin tuntinopeudella lentävän esineen synnyttämä kineettinen energia tuhoaa melkein minkä hyvänsä kohteen.


Mutta noita aseita voidaan asentaa myös Pegasus-raketteihin, jolloin myös B-52 voi tuhota satelliitteja sekä ampua alas mannertenvälisiä ohjuksia, ja vaikka Delta tai Atlas-kantoraketti voi viedä ne hyvin korkealle radalle, jolloin nämä aseet sitten voivat tuhota myös geostationaarisella radalla olevia kommunikaatio-satelliitteja. Niiden kärjissä on ilmeisesti gamma-kameroita, joiden avulla nuo aseet löytävät hyökkäävän ohjuksen taistelukärjen niiden lähettämän radioaktiivisen säteilyn perusteella, mutta jos valtio sitten tekee massa-hyökkäyksen, missä käytetään sen koko iskuvoimaa, niin silloi noita hyökkääviä kärkiä voidaan tuhota esimerkiksi laukaisemalla niitä kohti ydinaseita, jotka sitten räjäytetään tuon ohjusparven keskellä, ja tuo ydinräjähdys sitten saattaa ne toimintakyvyttömäksi lämpöaallon sekä EMP-pulssien avulla, ja tuo jälkimmäinen on se syy, miksi ydinkokeita ei tehdä lähiavaruudessa.


Maapalloa kiertävällä radalla laukaistava ydinase saa aikaan hyvin voimakkaan EMP-pulssin, mikä tuhoaa elektroniikkaa hyvin laajalla alueella. Esimerkiksi USA:n Minuteman III-ohjuksen MIRV-bussissa, eli laitteessa mihin taistelukärjet on liitetty epäillään myös olevan ydinpommeja, joiden tehtävänä on luoda kohdealueelle voimakas EMP-isku, jolla sitten saadaan mahdolliset torjuntaohjukset pois pelistä, mutta kuten tiedämme, niin samat EMP-iskut vaurioittavat myös ohjusten maaliin hakeutumisen tarkoitettua järjestelmää. Yksi malli operoida EMP-aseilla olisi tietenkin se, mikä on esitelty elokuvassa nimeltään "Goldeneye", eli maata kiertävälle radalle olisi tuolloin laukaistu satelliitteja, missä on tuollainen EMP-pommi, ja kun satelliitti sitten lentää kohteen yli, niin sen vetypommi laukaistaan, mikä saa aikaan erittäin voimakkaan sähkömagneettisen pulssin, mikä tuhoaa kohdealueella olevan elektroniikan.


Toinen tapa olisi sitten käyttää esimerkiksi tutkasatelliitteja, joiden tutkaan annetaan vain valtavasti tehoa, jolloin syntyy niin sanottu non-nuke EMP, ja tuollaisen valtavan voimakkaan tutkan rakentamiseen ei tarvita muuta, kun tutkasatelliitti sekä sysäyskondensaattorit, joilla voidaan sitten tuon tutkan tehoa kasvattaa hyvin paljon, tai sitten tietenkin voidaan satelliittiin asentaa räjähde, millä sen virtalähdettä puristetaan, jolloin syntyy EMP-signaali, mikä tuhoaa elektroniikan hyvin laajalta alueelta. ohjusten torjunnassa vasta-EMP-aseiden tarkoitus on tuhota niiden kärkien ohjauselektroniikan, mikä ainakin vaikuttaa sen toimintaa. Samoin maalla olevia OTH (Over the Horizon) tukia voidaan käyttää hyvin tehokkaiden EMP-signaalien luomiseen, eli noihin lähetys-antenneihin vain johdetaan valtavan voimakas sähkövirta, mikä lisää tutkan lähettimen tehoa, niin että siitä lähtevä radioaalto olisi jopa useiden megawattien tehoinen.


Noiden aseiden tarkoitus on valmistella valtiota omaan ydiniskuun tai muuhun sotilaalliseen toimintaan, ja eletromagneettisten aseiden tarkoitus on nimenomaan tuhota vastapuolen elektroniikkaa, ja tietenkin jos kaksi samaan virtapiiriin kiinnitettyä tutkaa lähettää säteilyä niin, että niiden lähettämät signaalit leikkaavat toisensa syntyy leikkauskohtaan valokaari, minkä lämpötila on useita tuhansia asteita, ja jotka varmasti vahingoittavat lentokoneita sekä ohjusten kärkiä. Mutta kuitenkin suurin osa noista torjunta-aseista perustuvat siihen, että ohjuksia kohti laukaistaan sarja vastaohjuksia tai niihin suunnataan tappajasatelliittien tulitusta. Yksi varteen otettavista laitteista on nimeltään MKV (Miniature Kill Vehicle), mikä on hyvin pienikokoinen tappajasatelliitti, joka ampuu kohdettaan raketilla, ja tuo äärimmäisen pieni satelliitti voidaan lähettää radalleen esimerkiksi Pegasus-raketilla, ja se asemoidaan matalalle kiertoradalle, josta kyseinen väline voidaan sitten kohdentaa esimerkiksi ICBM-ohjuksiin.


Noita aseita on ajateltu käyttää myös muita satelliitteja vastaan, joten niissäkin on tapahtunut kehitystä. Nykyään esimerkiksi valokuvaustiedustelua varten rakennetuista satelliiteista puhuttaessa ei enää tarkoiteta yhtä tiettyä satelliittia. Miniatyrisointi merkitsee sitä, että Maapallon kiertoradalle lähetetään satoja tai jopa tuhansia pieniä satelliitteja, jotka toimivat sitten ryhmänä. Kun tuollaiseen satelliittiparveen laukaistaan THAAD, niin silloin tietenkin se voi menettää pari ryhmään kuuluvaa laitetta. Nuo satelliittit ovat sellaisia normaaleja peiliteleskooppeja, joita myydään esimerkiksi optikkoliikkeissä, ja niihin on kiinnitetty ohjausyksikkö, mikä saa ne toimimaan ryhmässä kuin yksi suuri satelliitti. Tuolloin ryhmäkäytäntöjen avulla sitten saadaan tuo satelliittien parvi yhdistämään kuvansa elektronisesti, jolloin muutamien kymmenien senttien suuruisten satelliittien peileistä saadaan sama teho kuin esimerkiksi 15 metrin Newton-teleskoopista.


Samoin kommunikaatio- sekä ELINT (Electronic Intelligence)-satelliitit pyritään tekemään mahdollisimman pieniksi, jotta niihin on vaikeaa osua. Samalla niiden antennit pyritään valmistamaan mahdollisimman ohuesta rautalangasta, jotta niistä voidaan tehdä mahdollisimman suuria. Vaikka THAAD:in kaltainen ase sitten sattuisi osumaan tuohon satelliittiin, niin sen antenni on niin suuri, että siihen voi tulla muutamia reikiä. Näiden satelliittien runko on vain säilykepurkin kokoinen, ja sen toiminta perustuu kokonaan integroituihin piireihin, jolloin niiden runko voidaan tehdä hyvin pieneksi. Syy miksi nämä satelliitit sitten kestävät kosmista säteilyä erittäin hyvin, johtuu siitä että niiden runko on sisältä peitetty lehtikullalla, joka estää tehokkaasti kosmista säteilyä vahingoittamasta sen elektroniikkaa, joka näin kestää pidempään.


Kun puhutaan siitä, että hyökkäys muita satelliitteja vastaan tapahtuu nimenomaan kineettistä energiaa käyttävillä aseilla johtuu siitä, että nämä välineet ovat halvempia sekä turvallisempia kuin ydinaseet. Ydinaseiden ongelmana on se, että niiden räjähdyksessä muodostuvat radioaktiiviset hiukkaset jäävät kiertämään maapalloa, ja ne vahingoittavat kaikkia radalla olevia satelliitteja. Kineettiseen energiaan perustuvat satelliittien tuhoamiseen tarkoitetut menetelmät pitävät sisällään erilaisia raketteja sekä konekivääreitä. Eli oikeastaan osa tappajasatelliiteista on ikään kuin kiertoradalla olevia raketinheittimiä, joiden etu konekivääriin nähden on se, että nämä aseet eivät aiheuta rekyyliä, joka suistaa tuon asejärjestelmän pois radaltaan. Tietenkin tykkien sekä konekiväärien toiminta on myös täysin mahdollista, jos vain täsmälleen vastakkaiseen suuntaan aseen suusta sitten laukaistaan sama määrä ruutia, jolloin vastakkaiseen suuntaan kohdistuva rekyyli estää satelliittia kääntymästä väärään suuntaan.

https://avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi/

Muinaisten tekniikan ihmeiden tutkiminen vaatii mielikuvitusta sekä järjestelmällisyyttä

Muinaisia tekniikan ihmeitä tutkittaessa pitää huomioida sellainen asia, että vaikka jokin esine olisi olemassa, niin se voi silti olla uniikkikappale. Tällä tarkoitan sitä, että oli välineitä, joita valmistettiin vain hallitsijoiden omaan henkilökohtaiseen käyttöön. Tällaisia välineitä olivat esimerkiksi kuninkaan miekat, joilla korostettiin hänen asemaansa yhteisöissä. Niitä tilattiin usein kaukana asuvilta mestareilta, jotka eivät tietenkään saaneet puhua paikallista kieltä.

Tuolla tavalla varmistettiin, että vain hallitsijoilla oli tiettyjä välineitä. Yksi tuollainen väline oli tietenkin teräsmiekka, joka oli ennen Bessemer-konvertterin keksimistä erittäin kallista. Vaikka tuo konvertteri missä ylimääräinen hiili saatiin poltettua raudasta keksittiin vuonna 1855, tiedettiin toki että hiili vahvistaa rautaa, jos sitä lisätään siihen viisi prosenttia. Kuitenkin tuo menetelmä mahdollisti teräksen massatuotannon, vaikka yksittäisiä teräksestä tehtyjä esineitä oli sitäkin ennen valmistettu.

Samoin kullattuja miekkoja oli valmistettu jo ennen ajanlaskumme alkua ainakin lehtikullasta tehtyä kultausta käyttäen, ja tuollainen miekka oli tietenkin hyvin kallis. Näet kultauksen valmistamisessa piti olla hyvin huolellinen, jotta kosteutta ei päässyt lehtikullan ja raudasta tehdyn terän väliin, ja samoin kultauksen piti olla niin tiivis, että se sulki raudan täysin sisäänsä. Jos metallien väliin pääsi yhtään kosteutta, niin miekan terä ruostui poikki, vaikka siihen olisi liitetty sinkistä tai lyijystä tehty pala, joka esti sähkökemiallisen korroosion, koska se oli rautaa epäjalompaa.

Tuollainen miekka leikkasi muiden miekkojen teriä  poikki melko helposti, koska sähkökemiallinen korroosio sai aikaan sen, että vastustajan miekka antoi periksi. Toki kultaus olisi ollut helpompi suorittaa elektrolyysin avulla, mutta se olisi vaatinut paristoa, ja jos Bagdadin paristo on todella mesopotamialaisten tekemä, niin silloin varmasti noita kultauksia on tehty moniin esineisiin.

Mutta kuten tiedämme, niin tuon pariston on voinut tehdä esimerkiksi Abwehr tai NKVD jonka agenteilla olisi ollut tarvetta muinaismuistoiksi naamioituihin paristoihin, joita he olisivat voineet käyttää yhteydenpitoon tarkoitettuja radioita huomaamattomasti. Olen joskus miettinyt sitä, että kuinka loistavia tekniikan tuotteita nuo muinaiset sivilisaatiot oikeastaan osasivat tehdä, eli olisiko temppeliherroilla mahdollisesti ollut kiekkoja, joiden perän sisällä oli gyroskooppi. Tuolloin voidaan hyvinkin raskaasta miekasta tehdä tarkasti ohjautuva. Mutta se olisi tietenkin vaatinut hyvää kösityäläistaitoa jotta tuohon välineeseen olisi saatu upotettua gyroskooppi, joka olisi sitten laitettu pyörimään vetämällä se käyntiin kuin moottorisaha tai ruohonleikkuri.

Se kuitenkin olisi vaatinut hyvää laakerointia, joten ehkä tämä saavutus olisi kuitenkin vain mielikuvituksen tuotetta, kuten miekka minkä terässä on elektrodeja, joilla saadaan aikaan sähkömiekka. Tuollainen väline olisi vaatinut todella hyvää virtalähdettä, jotta sähkövirta olisi saanut aikaan valokaaren, mikä olisi katkaissut vastapuolen miekan kahtia, eli tämä väline sitten olisi vain Sci-Fi kirjoissa tai elokuvissa, vaikka toki tuo miekan tupessa oleva gyroskooppi voi toimia myös generaattorina. Kuitenkaan en usko, että oikeasti keskiajan ritareilla tuollaisia välineitä olisi ollut.

Mutta aina saa mielikuvitusta käyttää tällaisten asioiden kanssa, ja ehkä jollain suurella mestarilla on tällainen väline ollut hallussaan, sitä emme voi käydä keskiajan ritareilta kysymässä, että oliko heillä tuollaisia miekkoja ennen aikakoneen rakentamista. Kun puhutaan tieteiselokuvien jediritareista, niin noita valosapeleita voi ehkä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa olla kahdenlaisia, ensin on sellainen joustava hiilikuidusta tehty pussi, jota kuumennetaan niin kovaan lämpötilaan, että se leikkaa mitä tahansa metallia. Tuollainen äärimmäisen kovia lämpötiloja kestävä hiilikuitupussi voidaan sitten puhaltaa ulos valosapelin kahvasta, ja sitä tässä mielikuvituksen luomassa laitteessa lämmitetään johtamalla siihen voimakasta sähkövirtaa, jolloin siitä tulee erittäin kuuma.

Tai sitten voidaan käyttää ionisuihkua, joka vangitaan magneettikenttään. Silloin syntyy ionipatsas, joka leikkaa kaikkea tunnettua ainetta, mutta virtalähde on tällaisen laitteen ongelmana. Valosapeli tai ionipatsassapeli voi tulevaisuudessa olla työkalu, millä astronautit vuolevat palasia jostain kappaleista, joiden pitää sopia alusten ruumaan. Mutta kuten olen kirjoittanut, niin valosapeli tietenkin on vain mielikuvituksen tuotetta, ja ainakaan itse en ole koskaan kuullut siitä, että missään miekassa olisi oikeasti ollut gyroskooppia tai mitään sähköisiä teriä. Kuitenkin noista asioista voidaan aina kirjoitella mitä huvittaa, ja onhan noissa “Game of thoneseissa” sitten sellaisia versioita miekoista, että oikein hirvittää.