Showing posts with label saddam hussein. Show all posts
Showing posts with label saddam hussein. Show all posts

Friday, December 23, 2016

USA ei sitten lopulta tukenut Israelia, ja jätti historiallisesti äänensä käyttämättä turvallisuusneuvostossa, joka sai sitten siirtokunnat tuomittua 14 valtion voimin, kun yksi niistä jätti äänestämättä

USA teki lopulta historiaa, ja pidättäytyi äänestämästä Israelin siirtokuntia koskevan lauselman yhteydessä  YK:ssa tai oikeastaan sen turvallisuusneuvostossa, jolloin Israelille epämieluisa päätöslauselma sitten meni läpi. Tämä osoittaa sen, että ajat muuttuvat myös Capitolin kukkulalla sekä Pennsylvania Avenuella, ja enää ei Israelin tukeminen verissä päin ole USA:n poltiikan kulmakiviä. Tuo tarkoittaa sitä, että tuota valtiota on alettu pitää normaalina valtiona valtioiden joukossa, sekä se osoittaa myös sellaisen asian, että edes läheiseltä liittolaiselta ei sallita mitä hyvänsä.

Se että USA on kaatanut veto-oikeudellaan noita Israelia koskevia päätöslauselmia on osoitus siitä, kuinka tuo koko veto-järjestelmä on oikeastaan vanhentunut, ja ainakin omasta mielestäni veto-oikeuden käytön pitäisi rajoittua koskemaan vain turvallisuusneuvostoa eikä sitä saisi käyttää ainakaan yleiskokouksessa. Kuitenkin tähän Israelia koskevaan päätöslauselmaan ei USA halunnut vaikuttaa, vaikka se tehtiin turvallisuusneuvostossa, ja ainakin omasta mielestäni se että YK:ssa veto-oikeuden omaava valtio äänestää jotain päätöslauselmaa vastaan ei saisi missään nimessä merkitä, että se haluaa käyttää veto-oikeutta. Eli tuon hyvin kiistellyn päätöslauselman käyttö pitäisi mielestäni olla sellainen, että se täytyisi erikseen ilmoittaa. 

Ja eihän YK:n päätölausemia kuitenkaan tarvitse noudattaa, kuten esimerkiksi Saddam Hussein aikoinaan osoitti. Eli hän toistamiseen esti YK:n tarkastajien pääsyn tukikohtiinsa, tai oikeastaan mellakoiva väkijoukko esti Irakissa asetarkastukset tuolloin aikoinaan, ja se kehitys sitten vei tilanteen siihen, että yhdessä muiden maailman tapahtumien yhteydessä USA sitten hyökkäsi Irakiin, mutta se että noiden asetarkastajien käyntejä vastustavien mielenosoitusten takana oli Baath-puolue pääteltiin siitä, että Saddamin poliisit eivät niitä hajottaneet. Se antoiko Saddam itse käskyjä noiden mielenosoitusten koollekutsumisesta on hiukan epäselvää, koska tuolloin koolle kutsujana saattoi olla joku muukin Husseinin Baath-puolueen virkailijoista. Eli kaikkea YK:n massatuhoaseita koskeva tarkastuksia tekeviä henkilöitä pelottelemaan tehtyjä toimia ei Saddam itse varmaan tuolloin käynyt käskemässä, vaan muutkin tuon puolueen työntekijät osallistuivat tuohon toimintaan. 

Tuolloin se että joku turvallisuusneuvoston pysyvistä jäsenmaista äänestäisi päätöslauselmia vastaan ei merkitsisi niiden kaatamista. Näet kyseinen yksittäisellä valtiolla oleva periaatteellinen oikeus kaataa YK:n päätöslauselmia tietenkin voi vaikuttaa upealta asialta, kun puhutaan tuolla kansojen neuvostossa tehtävistä päätöksistä, mutta toisaalta se että yksittäinen valtio voi päätöslauselman kaataa saattaa aiheuttaa kiusallisia tilanteita. Tällä tarkoitan sellaisia tilanteita, missä kaikki muut valtiot tuomitsevat jonkun toimenpiteen, mutta yksi valtio sitten päättää äänestää päätöslauselmaa vastaan, saattaa aiheuttaa hiukan erikoisia reaktioita maailmalla. Kun keskustellaan USA:n suhteesta maailman tilanteeseen, niin tietenkin sen tukea halutaan kaikkialle, missä on meneillään erilaisia konflikteja. Ja mikäli tuo tuki on aseellista puuttumista esimerkiksi YK:n turvaamien ruokasaattueiden häirintään, niin silloin tietenkin alueelle pitää lähettää joukkoja, ja noissa operaatioissa on vaarana se että joku kuolee.

Tuon takia USA varmasti haluaa jakaa myös tällaista vastuuta muillekin, jotta sen ei tarvitse yksin taistella jokaisella maailman rintamalla. Sen takia Venäjä on toisaalta erittäin hyödyllinen tasapainottaja maailmanpolitiikan vähintään sekavalla näyttämöllä. Näet en usko että kukaan amerikkalainen haluaa oikeasti nähdä televisioistaan jatkuvasti sitä, kuinka heidän hävittäjänsä käyvät pommittamassa jotain kohteita. Tuon takia Venäjän operaatio Syyriassa varmasti tapahtui aivan ”kreivin aikaan”, jotta Pentagonin ei tarvinnut suorittaa pommituksia Syyriassa. Israelin asema Lähi-Idässä on perustunut siihen, että se saa jatkuvasti tukea USA:lta, ja toki aluksi sillä varmasti oli oikeutus noihin kiisteltyihin eliminoitioperaatioihin, joihin MOSSAD:in maine perustuu, mutta nykyään tuon valtion taipumattomuus neuvotteluihin palestiinalaisten kanssa on muuttunut hiukan kiusalliseksi sekä USA:lle että muille länsiliittoutuneille.

Ja jatkuva Israelia koskevien päätöslauselmien kaataminen on varmasti ollut hyvin kiusallista Obamalle sekä hänen edeltäjilleen, jotka ovat vääntäneet yökaudet noita sopimusluonnoksia, mitkä Israelin hallitus on kerran toisensa jälkeen hylännyt. Hoitaessaan tilannetta Gazassa sekä Länsirannalla ei Israel ole löytänyt muita vaihtoehtoja tai toimintamalleja kuin voimakeinojen käyttö, ja se on luottanut sotilaalliseen ylivoimaansa, kun sen asevoimat ovat hyökänneet palestiinalaisten kimppuun.

Mutta kuten varmaan kaikki tietävät, niin tällaiset toimenpiteet ovat aiheuttaneet Valkoisen talon väelle paljon turhaa työtä, ja ennen kaikkea ongelmia USA:n oman uskottavuuden kanssa, kun sen johdon pitäisi pystyä myös keskustelemaan arabien sekä kaikkien muidenkin liittolaistensa kanssa, ja ainakin osa NATO-maista tuo öljyä sekä kaasua arabiasta, joten tällainen Israelin helliminen varmasti sitten on aiheuttanut tuolle maailman erkottuneimmalle valtiolle ongelmia muualla, kun moni henkilö näkee, että Israelin hallitus vain piileksii USA:n sotilasteknologian takana, ja luottaa siltä ostettuihin ohjuksiin sekä hävittäjiin. Sekä siihen että sitä ja sen asevoimien toimintaa puolustetaan YK:ssa amerikkalaisten toimesta.  

Wednesday, April 27, 2016

Vallanhimoinen ihminen jolla on käytössään valtio, on maailman vaarallisin rikollinen


Porton Down 1917
Kuva I

1. Viha sekä ahneus ajaa ihmisiä rikokseen

Kun puhutaan vihasta sekä kaunoista, niin valtaosa maailman rikoksista tehdään niiden asioiden nimissä. Mutta kuten tiedämme, niin esimerkiksi monia muitakin asioita, kuin normaaleja perheväkivaltatapauksia voidaan naamioida viharikoksiksi. Kun puhutaan rikollisesta, joka on kylmästi päättänyt päästä tavoitteeseensa raivaamalla kaikki esteet tieltään, niin samalla voidaan miettiä sitä, että jos joku haluaa todella päästä valtaan jossain maassa, niin hänellä varmasti on siihen valmiudet. Näet vallanhimo on oikeastaan vielä parempi motivaatio rikollisuuteen kuin viha.

Mutta jos täysin häikäilemätön henkilö saa käyttöönsä valtion, niin silloin hän varmasti on paljon vaarallisempi kuin mikään normaali mafiapomo tai moottoripyöräjengin pomo voi koskaan olla, näet kansainvälisen lain mukaan toisen valtion alueelle ei saa mennä tekemään mitään tarkastuksia, mikäli tuon valtion laillinen johto katsoo, että tarkastukset sen alueella ovat tarpeettomia. Ja tietenkin esimerkiksi massatuhoaseita koskevat tarkastukset ovat aina tarpeettomia, jos kysytään henkilöiltä, joiden alaisuudessa kehitetään esimerkiksi biologisia aseita. Ja nuo täysin moraalittomat henkilöt eivät takuulla välitä yhtään mistään, kun he alkavat testata noita kammottavia välineitä. Eli voidaan olettaa, että tuollaiset Saddam Husseinit sitten testasivat noiden välineiden käyttökelpoisuutta esimerkiksi narkomaaneihin, tai muihin yhteiskunnan ei toivottuihin jäseniin.

2. Ihmiskokeita tehdään jatkuvasti

Tuo ihmisillä testattava biologinen komponentti  voi olla vaikkapa streptokokkibakteeri, mihin on lisätty sienten geenejä, jotta se saataisiin tekemään ketjuita. 1990-luvulla Hollannin narkomaanien parissa oli epidemia, jossa heidän käsiinsä tuli salaperäinen bakteeritulehdus, jonka epäillään johtuvan tällaisesta manipuloidusta bakteerista, jota oli lisätty heille annettuihin pistosvälineisiin. Samoin kun puhutaan esimerkiski HIV-viruksesta sekä AIDS-epidemioista, niin mielstäni on hyvin erikoista, että tuon taudin väitettiin pitkään olevan pelkästään homoseksuaalien sairaus.

Toki tuo tauti tarttuu sukupuoliyhteydessä, mutta myös likaiset pistosvälineet ovat olleet monien tuohon sairauteen sairastuneiden henkilöiden taudin alkulähde, joten mielestäni media kuitenkin toimi aikoinaan vastuuttomasti korostaessaan sairauden kohdistuvan nimenomaan homoihin, vaikka myös hetero voi sen saada. Kun puhutaan esimerkiksi keinotekoisesta organismista, niin vaikka jollain taholla ei olisi mahdollisuutta hankkia esimerkiksi EBOLA-viruksia haltuunsa, mitä kyllä hiukan ihmettelen.

3. Onko AIDS tai EBOLA keinotekoinen organismi?

Näet EBOLA:n hankkimiseen riittää se, että tuo taho saa haltuunsa tuohon sairauteen kuolleen ihmisen tai eläimen kudoksia, ja sitten hän voi viljellä tuota kammottavaa virusta vaikka terimaljoissa. Kuitenkaan hänen ei tarvitse oikeasti saada enää edes noita kudoksia haltuunsa, vaan ainoastaan tuon viruksen emäsjärjestys pitää olla tiedossa, niin laboratoriossa voidaan luoda keinotekoinen virus erityisen nanoteknologian avulla. Tuollaista tekniikkaa on käytössä mm. PORTON DOWN-laitoksessa sekä muissa vastaavan turvatason laboratorioissa Kuten CDC:llä USA:ssa, kyseisiä laboratorioita on myös entisen itäblokin alueella. Yllä oleva kuva (Kuva I) on otettu juuri PORTON DOWN:ssa vuonna 1917, ja tuossa laitoksessa tehtiin ennen epähumaaneja kokeita sekä LSD:llä että kemikaaleilla, mutta joidenkin ihmisten mielestä myös biologisia asieta on siellä testattu ihmisillä.

Eli onko joissakin tapauksissa menty vähän liian pitkälle, ja tuollainen organismi päässyt vapaaksi kyseisestä laitoksesta? Tai onko noissa testeissä menehtynyt ihmisiä, jotka eivät ehkä ole huomanneet vetää maskeja päähänsä tai jotka ovat saaneet hermoromahduksen LSD- sekä amfetamiini-testeissä, ja ehkä sitten surmanneet itsensä. Noita jälkimmäisiä testejä tehtiin, jotta voidaan selvittää kuinka pitkään sotilaat voivat valvoa yhtäjaksoisesti, ja ehkä joku sitten kokeili myös jotain viruksia noihin henkilöihin, ja ehkä joku rokotetesti meni pieleen, ja AIDS-virus  päätyi kaduille. Mutta kuten tiedämme sekä AIDS että EBOLA ovat verraten yksinkertaisia viruksia, joiden perimäaines tunnetaan erittäin hyvin. Näin ollen on puhuttu, että ainakin osa noista viruksista saattaa olla keinotekoisesti valmistettuja. Eli ne saattavat olla peräisin jostain Itäblokin laboratoriosta, jossa on ehkä testattu mahdollisuutta tehostaa vankien hallintaa ruiskuttamalla heihin viruksia, joiden tarkoitus on ehkä ollut alentaa immuunivastetta.

Vankien hallintaan on kautta aikojen käytetty biologisia komponentteja kuten syfilistä, jolla estettiin esimerkiksi keskitysleirivartijoita "vehtaamasta" vankien kanssa. Samaa tehtiin sekä Saksassa että Neuvostoliitossa, jossa vankeihin ruiskutettiin järjestelmällisesti syfilistä, herpestä sekä tippuria aiheuttavia bakteereja, ja ehkä johonkin vankiin oli kokeiltu sitten vähän kovempia organismeja. Ja ehkä nuo vangit sitten tartuttivat jonkun KGB-miehen, joka lähti tehtäviin länteen. En usko että tuon mahdollisen testin tekijät koskaan kuitenkaan tunnustivat virheitään, ja tämä kaikki tietenkin on vain arvailua. Enkä usko että esimerkiksi AIDS-viruksen alkuperää koskaan voidaan selvittää niin, että kaikki ovat siihen tyytyväisiä.

kimmonsivu.blogspot.com

Gravitational lensing can uncover dark matter.

“Artist’s impression illustrating how wave-like density patterns produced by ultralight dark matter could warp space and alter the path of l...