Showing posts with label markkinatalous. Show all posts
Showing posts with label markkinatalous. Show all posts

Wednesday, January 18, 2017

Miksi johtajat saavat yhtiöissä parempaa palkkaa kuin alaiset, ja miten irtisanomissuojaa voidaan kiertää?

Johtaja on yhtiön edustaja alaiseen nähden, ja
yhtiön ainoa tarkoitus on tuottaa
voittoa omistajilleen


Kun keskustellaan henkilökunnan palkkatasosta, niin tietenkin on selvää, että johtaja saa aina parempaa palkkaa, kuin alainen, koska hänellä on suurempi vastuu kuin alaisellaan. Samoin johtajan saaman paremman palkan tarkoitus on luoda kuilua esimiehen ja alaisen välille, jotta he eivät keskustelisi yhtiön sisällä salassa pidettäväksi määrätyistä asioista, joita voivat olla esimerkiksi toisen yhtiön kaappaaminen eli kilpailevan yhtiön osake-enemmistön hankkiminen itselle, mikä pyyhkisi kilpailijan pois markkinoilta, tai ainakin päästäisi oman yhtiön insinöörit tutustumaan kilpailijan patentteihin sekä liikesalaisuuksiin. Siis tämän takia yksityisissä yhtiöissä pomoilla on paremmat palkat kuin alaisillaan. Ja johtaja on yhtiön edustaja alaisiinsa nähden, joten siksi hänen pitää olla tietyllä tavoin etäinen, sekä ajatella ensin yhtiön etua, ennen kuin hän tekee mitään päätöksiä minkään asian suhteen. Yhtiön ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen, ellei sitten kyseessä ole joku sosiaalinen yritys. 

Joillain aloilla johtajien palkat ovat jopa satakertaisia yhtiöiden muihin työntekijöihin nähden, ja tuon alaisen huonon palkan tarkoitus on houkutella ihmisiä hankkimaan ylennyksiä yhtiössä tai valtion laitoksen palveluksessa. Eli johtajan tai esimiesaseman tarjoaman paremman palkan tarkoitus on houkutella yhtiön työntekijöitä kilpailemaan noista ryhmänvetäjän paikoista, mikä sitten luo yhtiöön kilpailuasetelman, mikä hajottaa työväkeä, sekä estää sen, että työpaikoilla jaettaisiin tietoja, jotka voivat olla vahingollisia, mutta kun ajatellaan johtajien huippupalkkoja, niin heidän koko palkkansa ei tule tietenkään puhtaasti palkkana, vaan heillä saattaa olla käytössään esimerkiksi työsuhdeauto, missä ei ole niiden käyttöä koskevaa kilometrirajoitusta, tai sitten johtajalla on henkilökohtaisessa käytössään yhtiön kokoustilaksi merkitty järvenrantamökki, jota hän saa sitten käyttää miten huvittaa.  

Samoin esimerkiksi Thaimaan matkoja on tuollaiselle johtajalle sitten annettu ikään kuin edustusmatkaksi yhtiön puolesta. Tällaista palkkausmallia kutsutaan nimellä ”optiopalkkaus”, ja koska osa palkasta annetaan ikään kuin edustusmökkeinä sekä muuhun yhtiö omaisuuteen kuuluvina etuina kuten käyttöoikeuksina kalliisiin saunamökkiin tai edustusautoihin, niin silloin ei hänen tarvitse mitenkään maksaa niistä veroja. Mutta kun puhutaan johtajien velvollisuuksista yhteiskuntaa sekä yhtiötään kohtaan, niin tietenkin yhtiö vaatii aina välillä häntä uhraamaan jotain. Eli hänen on annettava potkut jollekin työntekijälleen, koska tämä on ”toiminut yhtiön etua vastaan”. Tuolla toiminnalla saattaa olla jonkinlainen juridinen perusta, mutta usein kyseessä on sellainen toiminta, minkä tarkoitus on tehdä tuosta johtajasta vihattu sekä etäinen.

Näin estetään ”kapina laivalla”, eli johtajien keskinäinen kilpailu ei saa johtaa siihen, että toinen johtaja hakee alaiseltaan tukea. Tuo tarkoittaa sitä, että kukaan työryhmä ei saa tehdä mitään sellaista, kuin mennä toisen johtajan taakse, vaan yhtiön johdon tehtävänä on arvioida tilanteita objektiivisesti, mikä tarkoittaa sitä, että yksityisen yhtiön ainoa tehtävä on tuoda omistajilleen voittoa, niin että lakia noudatetaan. Muuta liiketoimintatapaa ei ole olemassakaan missään valtiossa. Ja tietenkin rikkoessaan lakia asettuu yhtiö korvausvastuuseen, ja sen johto voidaan asettaa syytteeseen. Myös yhtiön johdossa on aina kilpailuasetelma, koska myös ylempiä palleja halutaan aina, koska pieni ero tittelissä voi merkitä sitä, että toisella on paljon korkeampi asema yhtiössä kuin toisella. Se miten monta johtajaa yhtiössä on, ratkaisee sen, kuinka suuri on noiden tahojen valtaero. Jos esimerkiksi yhtiössä on paljon apulaisjohtajia, mutta vain yksi henkilö, jonka titteli on pelkkä ”johtaja” tai ”pääjohtaja”, niin hänellä on paljon suurempi valta, kuin henkilöllä, joka on vain yksi monista ”johtajista”.

Työntekijän erottamista työpaikoilta säädellään lailla, ja tuo periaatteessa suojaa työntekijää maamme yhteiskunnassa. Kuitenkin erotuskäytännöiltä joihin kuuluvat esimerkiksi irtisanomisajat ja muut vastaavat asiat voidaan välttyä kokonaan esimerkiksi käyttämällä yhtiössä ns. ”hiljaista erotusta”, mikä tarkoittaa sitä, että missään ei lue, että henkilö erotetaan työstään, vaan tekosyynä käytetään esimerkiksi määräaikaisen työsuhteen päättymistä. Tuolloin työnantaja ei joudu keskustelemaan asioista esimerkiksi ammattiliiton kanssa, eikä myöskään työtodistukseen tarvitse merkitä sellaista, mikä on yhtiölle jotenkin kiusallista. Riittää vain se, että työtodistukseen kirjoitetaan työsuhteen päättymisen syyksi ”määräaikaisen työsuhteen päättyminen”, niin silloin ei kenenkään muun tietoon tule sellaista, että henkilö on saanut potkut. Ja sitten hänet voidaan siirtää ”Varamies B”-listalle, joka voi käytännössä merkitä mustalle listalle joutumista.  

Se tietenkin hivelee monien ihmisten itsetuntoa, että hän olisi yksin yhtiön johdossa, mutta toisaalta se voisi merkitä sitä, että hän suutuspäissään erottaa jonkin alaisen harkitsematta tekonsa seurauksia. Tuon takia olisi paljon helpompaa, jos yhtiössä olisi henkilöitä, joiden kanssa johtaja voisi keskustella asioista tasa-arvoisesti, jotta hän saisi neuvoja, jotka koskevat tuollaisia tapauksia. Ja jos esimiestä sitten lähdetään neuvomaan, niin hän voi siitä sitten ottaa nokkiinsa, ja silloin ei kenellekään ole tuollainen tilanne mukava. Johtajan pitää aina muistaa se, että toki hän voi kysyä alaisensa mielipidettä, mutta koskaan hän ei saa antaa alaisen päättää puolestaan. Eli vastuu päätöksistä on aina johtajilla itsellään. Ja alaisen on aina muistettava hänen asemansa, mutta jos hänellä on työpaikalla henkilö, jonka kanssa hän voi tasa-arvoisesti keskustella, ilman että tilanne muuttuisi koomiseksi, niin se olisi tietenkin asiallinen tilanne.

Eli tuolloin ei johtaja joudu hakemaan esimiestään apuun, ja toinen samanarvoinen henkilö voi silloin sanoa, että ”anna vain niskoittelevalle alaiselle potkut, mutta toisaalta hänen työsuhteensa loppuu muutenkin kohta, eli kannattaako silloin antaa suoraan potkuja”. Jos kyse on työsuhteesta, mikä on määräaikainen niin silloin työntekijän saa pihalle vain jättämällä sopimuksen uudistamatta, mutta samalla johtajan täytyy miettiä omaakin käytöstään. Eli jos hän on haukkunut toista ilman syytä, tai toisella on meneillään esimerkiksi avioero, niin tietenkin hän silloin voi hiukan varoa kielenkäyttöään, mutta samalla siirtää alaisen pois asiakaspalvelusta tai lähettää hänet kotiin, ja katsoa sitten tilannetta sen selvittyä. Ja työpaikkakiusaamisen ollessa kyseessä täytyy johtajan puuttua siihen välittömästi, koska joka kerta kun jotain kiusataan, niin silloin siinä menee hukkaan kahden ihmisen työpanos, ja samoin työpaikan ilmapiiri kärsii tavattomasti, jos joku sitten kokoajan käyttäytyy toista kohtaan kuin joku päiväkotilapsi. Lapsiltakin odotetaan hiukan sosiaalisia taitoja, ja jos välitunnit menevät toisten kiusaamiseen, niin silloin tietenkin heitä rangaistaan.

Mutta jos aikuinen ei käsitä, että hänen käytöksensä pilaa toisten työpäivän, ja että kun hän leikkii toisten kanssa esimerkiksi tuhoamalla Excel-taulukoita, niin silloin ne tiedostot pitää luoda uudestaan. Ja jos yhtiön työntekijä irtisanoutuu tai joutuu sairaslomalle, niin silloin tietenkin hänen tilalleen pitää palkata uusi työläinen, ja kuka sitten korvaa kulut. Jokaisen ihmisen täytyy lain mukaan korvata aiheuttamansa vahingot. Eli tuolloin uuden työntekijän palkkaamisesta koituvat kustannukset sitten voidaan laskuttaa tuolta kiusaajalta, ja samalla myös tuon eronneen työläisen mahdolliset terapiat ja muut vastaavat asiat voidaan laskuttaa kiusaajalta. Mutta kuten tiedämme, niin aina löytyy ihmisiä, jotka valehtelevat tällaisista asioista, ja silloin kannattaa aina ensin miettiä, että kuka on syyllinen, ennen kuin lähdetään ketään erottamaan. Mutta kuten sanoin, niin johtajan on aina ajateltava yhtiön etua ennen muita asioita. Ja hänen pitää varoa sitä, että hän uskoo toista tai antaa toisen ihmisen käyttää itseään hyväksi. 


Thursday, November 3, 2016

Business on sotaa, ja aina kannattaa ottaa riskejä ja olla edelläkävijä kaikissa asioissa

Ollako perässähiitäjä vai edelläkävijä tai tienraivaaja, on kysymys, mihin esimerkiksi eräät kansanedustajat törmäävät joka päivä. Jos joku lähtee sitten ikään kuin luomaan uutta, niin silloin tietenkin työ on vaikeaa, ja kuten tiedämme, niin kyntämättömän pellon viljemleminen on kaikkein vaikeinta. Samoin se että yhtiö toimii uranuurtajana vaatii erittäin paljon sen työntekijöiltä. Mutta kuten tiedämme, niin edelläkävijän kruunu on kaikkein kirkkain, ja jos henkilö odottaa aina sitä, että muut ovat jostain asiasta puhuneet, niin silloin saattaa olla niin, että kaikki järkevä kyseisestä aiheesta on jo sanottu, ennen kuin henkilö ehtii itse puhujapönttöön.

Ja se varmasti sitten kertoo äänestäjille jotain siitä, että mitä varten he jotain henkilöä ovat eduskuntaan äänestäneet. Sama koskee myös kaikkea muutakin työtä, mitä yhteiskunnallisesssa toiminnassa tapahtuu. Jos yhtiö haluaa odottaa sitä, että muut yhtiöt tekevät jotain ennen heitä, ja ottaa oppia tuon edelläkävijänä toimineen yhtiön kokemuksista, niin silloin voi kyllä tulla eteen sellainen asia, että tuo yhtiö ei anna hyödyntää omia asiakirjojaan, ja jos se on tuotteensa suojannut patenteilla, niin silloin varmasti eteen tulee tilanne, missä se tietää arvonsa. Jos puhutaan siitä, että yhtiö kehittää kalliilla panostuksella uusia tuotteita, niin tietenkin se pyytää niistä rahaa. Ja tuolloin perässähiitäjä voi joutua maksamaan kovaa hinta tuosta asiasta.

Eli jos kaikki alan tuotteet on suojattu patenteilla, niin silloin muut markkinoille tulevat toimijat joutuvat tyytymään siihen, mitä on tarjoilla. Kukaan noista yhtiöistä ei koskaan anna kultamunia munivaa hanhea ilmaiseksi muille, joten sen takia kyseiset toimijat varmasti laativat sellaiset lisenssit tuotteilleen, että ne saavat niistä omansa takaisin. Eli kuten on sanottu: business on sotaa, ja kaikki mikä ei ole laissa kiellettyä on sallittu. Tuon takia tuotekehittäjien tulee suojella tuotettaan erittäin tarkasti, koska jos se paljastuu ennen kuin patentteja on ehditty hakea, niin silloin saattaa vuosikausien työ valua vääriin käsiin. Tuon takia myös vaitiolovelvollisuus on erittäin tärkeä asia, ja sen kirjaaminen sopimuksiin selvästi on erittäin tärkeää. Tuotteiden suojaaminen on tärkeää, jotta yhtiö itse pystyy niitä hyödyntämään muutenkin kuin pelkästään maineen takia. Liike-elämässä on tärkeää sellainen  asia. että yhtiön katetuotto pysyy posetiivisella puolella, jotta se voi kattaa menonsa kuten toimitilojen vuokrat sekä työvoiman palkkakulut.

Mietittäessä sitä, että mitä osaa katetuottossa katsotaan ensin, on laskettujen tulojen suhde kiinteisiin kustannuksiin. Jos yhtiö ei tuotteillaan pysty edes kattamaan toimitilojen vuokran kaltaisia enustettavia kuluja, niin miten se aikoo jatkaa liiketoimiaan. Tuo osa  kysesest laskusta on se, mitä rahoittaja ensin katsoo, kun hän tekee päätöstä siitä, miten suuren pääoman hän tuohon yhtiöön sijoittaa. Edelläkävijän rooli on todella raskas, mutta kun mietitään sitä, että tuosta hyvin raskaasta työstä saatava hyöty on se, että jos tuo tuote suojataan patenteilla, niin silloin yhtiö mikä on vaivaa nähnyt voi vaatia tuosta tuotteesta lisenssimaksuja, mutta tietnenkin joku lopulta keksii ratkaisun, mikä sitten kiertää nuo patentit, kuten tapahtui aikoinaan HEMI-moottorin kohdalla.

Lopulta GM kehitti konseptin, jolla se voitti nuo Chrystler corporationin massiiviset HEMI-autot suunnittelemalla kokonaisuuden, mikä sitten voitti ne kilparadoilla. Kuitenkin voidaan sanoa, että kaikki patentit ja tuotteet vanhenevat jossain vaiheessa, ja tuon takia yhtiön pitää noudattaa jatkuvan innovaation periaatetta valmistellessaan tuotteitaan myyntiin. Jos innovaatio jossain vaiheessa loppuu, niin silloin yhtiön tuotteet eivät enää kiinnosta kuluttajia, ja kuten tiedämme, markkinataloudessa kaikki liiketoiminta perustuu tutteiden aitoon kiinnostavuuteen sekä vapaaehtoisiin ostotapahtumiin. Jos tuotteita ei osteta, menee yhtiö lopulta selvitystilaan, kun sen rahavarat loppuvat. Toki suuri yhtiö kestää tappioita pidempään kuin pieni, mutta lopulta se joutuu myymään toimitilojaan sekä tuotantovälineitään, mitä voidaan pitää kuolinkouristuksena sekä merkkinä siitä, että sijoittajien kannattaa alkaa vetää rahojaan tuosta yhtiöstä.

kimmonsivu.blogspot.fi

What was before the Big Bang. (Part II)

  What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time...