Showing posts with label adam smith. Show all posts
Showing posts with label adam smith. Show all posts

Wednesday, May 3, 2017

Miten 1700-luvulla eläneen skottilaisen taloustieteilijä Adam Smithin "näkymätön käsi" ohjaa myös yhteiskunnan asenteiden sekä ihmisten ajattelun kehittymistä?


Kun puhutaan siitä, että ihmisten käyttäytymistä voitaisiin ennustaa, niin monet ihmiset varmasti pitävät tätä asiaa hiukan tuulesta temmattuja. Yksittäisen ihmisen käyttäytymistä ei kuitenkaan voida ennustaa etukäteen, koska silloin muuttujia on liian paljon. Mutta se mikä poliitikkoja varmasti kiinnostaa enemmän on suurten ihmismäärien käyttäytymisen ennustaminen, ja silloin tietenkin voidaan sanoa, että missään tapauksessa tuolloin muuttujien määrä ei ole niin kovin suuri, ja siksi tuota Isaac Asimovin “Säätiö”-kirjoissa esiteltyä “Psykohistoriaa” voidaan pitää täysin perusteltuna tieteenä.


Tuolloin puhutaan siitä, että ihmismassojen eli miljoonien sekä miljardien ihmisten käytöstä voidaan ennakoida melko tarkasti, jos lähdetään siitä, että ihmisjoukkoa ajatellaan ikään kuin kaasu muodostumaa kuten planetaarisia sumuja, jonka liikkeitä voidaan laskea ennalta matemaattisin menetelmin. Tuolloin voidaan ajatella, että ihmiset käyttäytyisivät kuin kaasun hiukkaset, ja silloin ihmismassoihin voidaan soveltaa NTP (Normal  Temperature Pressure)-yhtälöitä, joiden avulla lasketaan ilmamassojen liikkeitä sekä ennustetaan kaasun käyttäytymistä valtavissa kaasusta koostuvissa kokonaisuuksissa kuten galakseissa. Näiden yhtälöiden erikoisuus on sellainen asia, että mitä suurempia ainemääriä niiden avulla käsitellään, niin sitä tarkempi tulos saadaan aikaan.

Me ihmiset emme vieläkään pysty laskemaan yksittäisen kaasu-atomin paikkaa huoneessa, mutta pystymme melko tarkasti laskemaan hurrikaanin etenemisen sekä siinä olevien kaasu-atomien nopeuden. Mutta toinen asia sitten on laskea ennalta esimerkiksi tornadojen liikkeitä. Kuitenkin ihmiskunta kykenee tällä hetkellä melko tarkasti ennakoimaan sen. että missä tornadoja saattaisi esiintyä, koska tuolloin tiedemiesten käyttöön tulevat tilastot, joihin on tarkasti merkitty se paikka, missä noita tuhoisia pyörretuulia ilmenee sekä silloin vallitsevat sääolosuhteet. Noiden tilastojen avulla voidaan laskea sellaisia paikkoja, joissa tornadoja sitten esiintyy kaikkein suurimmalla todennäköisyydellä.



Tornadoja koskee muuten sellainen paradoksi, että tuota tuhoisaa pyörretuulta tai ilmapatsasta  sekä sen kaartavaa liikettä säätelee voima, josta käytetään nimeä “coriolisvoima”, joka on maan pinnalla melko heikko, mutta kuitenkin se on voima, mikä saa veden pyörimään esimerkiksi lavuaarissa tiettyyn suuntaan. Ja tuo liike sitten saa myös tornadot kaartamaan oman pyörimis-suuntansa mukaan, ja silloin tornadoa voidaan ajatella ilmasta koostuvana hyrränä, joka käyttäytyy kuin lasten lelu. Tuon takia itse tornadon liike voidaan ennakoida melko tarkasti. Tuo tuhoisa ilmapyörre on kaikesta tuhovoimastaan huolimatta  periaatteessa samanlainen kuin suurempi hurrikaani, mutta kuitenkin paljon tilavuudeltaan suppeampi sääilmiö kuin varsinainen trooppinen hirmumyrsky.



Kyseisen ilmiön suppea esiintymisalue saa aikaan sen, että sitä pistettä, missä ilmapatsas muuttuu tornadoksi on vaikea ennustaa, ja se sitten tekee tästä ilmiöstä edelleen melko arvaamattoman. Kuitenkin tuo ilmiö syntyy siten, että kylmän maanpinnan pisteen kohdalla oleva pilvi lämpiää, ja sitten syntyy ilmapyörre, joka oikeissa olosuhteissa alkaa muuttua tornadoksi. Tornado eli paikallinen hyvin voimakas hirmumyrsky voisi jossain yhteiskunnallisessa teoriassa olla esimerkiksi paikallinen sissijärjestö, joka pahimmassa tapauksessa alkaa laajentaa toimintaansa. Näet jos tornado syntyy paikkaan, jossa se ei kohtaa kitkaa, niin se voi laajeta hyvin voimakkaasti ja muuttua trooppiseksi myrskyksi, koska akaosterian mukaan kaasut pyrkivät aina järjestyneeseen tilaan. Ja pyörre tietenkin edustaa  kaaoksessa järjestystä.



Kuten Adam Smith-niminen talousnero aikoinaan sanoi, niin talouden kehitystä ohjaa näkymätön käsi, mikä on siis lehdistö, joka kehittää ihmisten mielikuvia siitä, onko joku yhtiö sijoitusten kannalta otollinen kohde vai ei, ja sama tietenkin koskee osittain myös yhteiskuntaa. Yhteiskunnan kehitystä ohjaa sama "näkymätön käsi" kuin mikä ohjaa myös talouden kehitystä. Samoja teorioita, joita Smith käytti kehittäessään "näkymättömän käden" voidaan käyttää myös ihmisten käytöksen muokkaamiseen. Ihmisten käytös on sellaista, että kun massoihin halutaan vaikuttaa, niin silloin riittää hyvin pieni yllyttäminen, jonka näemme Rock-konserteissa. Siellä kun sitten joku alkaa huutaa ja kohottaa käsiään, niin silloin hän tempaa muut helposti mukaansa.



Jos esimerkiksi lehdistössä annetaan jostain kansanryhmästä negatiivinen kuva, niin silloin tietenkin myös ihmisten mielikuva tuosta ehkä hyvinkin suuresta vähemmistöstä muuttuu negatiiviseksi. Kuitenkin tuon ihmismassan käytöstä ei voida silti tarkoin määritellä, koska se miten ihmiset reagoivat esimerkiksi johonkin vähemmistöön riippuu siitä, millainen koulutus sekä muu tausta heillä on. Ihminen joka ei ole kouluja käynyt on erittäin altis erilaisille vaikutteille, koska hänellä on niin paljon enemmän menetettävää kuin koulutetulla ihmisellä. Varsinkin se että hän on periaatteessa täysin riippuvainen työnjohdon suopeudesta tekee tällaisesta henkilöstä erittäin alttiin vaikutuksille, jotka tulevat esimiesten suunnasta.



Nimittäin jos henkilön kaikki tulot sekä sosiaaliset suhteet ja muu elämä on sidottu työpaikkaan, niin silloin hän menettää kaiken, mikäli esimies käskee häntä poistumaan työpaikaltaan. Ja tuossa tilanteessa hän varmasti haluaa miellyttää esimiestään kaikissa asioissa. Kouluttamaton ihminen on tietenkin loistava kohde kaiken maailman populisteille, jotka sitten varmasti saavat noista henkilöistä sitten loistavan kohteen omille vaalikampanjoilleen , jotka perustuvat iskulauseisiin sekä ismeihin, joissa luvataan ratkaista valtion ongelmat välittömästi, kun he vain pääsevät valtaan.


Tietenkin ratkaisuksi massatyöttömyyteen tietenkin on armeijan koon kasvattaminen. Tuolloin varmasti kuitenkin pitää rahoituksen olla kunnossa, koska armeija on melko kallis laitos, mikä sitten tietenkin rahoitettiin 1800-luvun loppupuolella hankkimalla varat tuohon laitokseen siirtomaista, josta kannettiin kultaa sekä jalokiviä euroopan pankkeihin, jotta asevoimat saivat hankittua uusia taistelulaivoja sekä muita aseita kuten sukellusveneitä sekä torpedoja, joiden valmistaminen vaatii tietenkin koulutettua työvoimaa.



Kuitenkin huonosti koulutettu henkilö oli joskus 1920-luvun armeijassa esimiehelleen mieleen. virallisen kannan mukaan armeijassa varsinkin arvojärjestelmän keskivaiheilla oleviksi esimiehiksi eli aliupseeristoon sekä alempiin upseerin-arvoihin valittiin mielellään kouluttamattomia henkilöitä, koska tuollainen henkilö ei voinut  virallisen tarinan mukaan vangiksi joutuessaan paljastaa sotasalaisuuksia. Mutta yhtä paljon asevoimat halusi palvelukseensa henkilöitä, joille voitiin teettää mitä hyvänsä, ja he eivät silloin tietenkään uskaltaneet sanoa korkeammille esimiehilleen vastaan, kun nämä komensivat esimerkiksi tekemään asioita, jotka olivat jo silloin sodan lakien sekä yleisen etiikan vastaisia. Tällä viittaan esimerkiksi Napoleon III:n tapaan ampua häntä vastaan mieltään osoittaneita henkilöitä tykeillä.



On olemassa asioita, jotka ovat pesiytyneet  syvälle yhteiskuntaan, ja yksi niistä on sellainen näkemys, että esivaltaa pitää aina kunnioittaa. Kun mietitään esimerkiksi hallitusta vastustavien mielenosoitusten hajottamisesta, niin vuonna 1905 menivät venäläiset santarmit hiukan liian pitkälle, kun he ampuivat pappi Gaponin Pietarissa. Tuota tapausta pidetään oikeastaan murhana, mikä oli kohdistettu tuohon pappiin, jonka myöhemmin väitettiin suunnitelleen aseellista kapinaa.



Tai niin häntä lähellä olleet työläiset väittivät omissa muistelmissaan, mutta tuo tarina voi olla tietenkin keksitty, koska pappi oli vähän huonoa mainosta bolsevikeille. Noiden työväen sankarien tapa hoitaa asioita oli tuolloin pommien heittely, joten tietenkään mikään lapsellinen “passiivinen” tai väkivallaton metodologia ei sopinut noiden punaista tähteä hihassaan kantaville työväen sankareille. Näet jos tsaarin kanssa olisi pyritty aitoon vuoropuheluun, niin silloin tietenkin olisi valta voinut siirtyä verettömästi kansalle.



Mutta kuten tiedämme, niin silloin vuonna 1917 pääsivät valtaan Leninin johtamat äärimmäisen linjan sosialistit. Heidän toimintansa oli sellaista, että pommit lensivät, ja sitten tietenkin tuo linja piti perustella muille. Ja Venäjän sisällissotaa pidetään todella julmana tapauksena, missä ei vankien ampumista edes yritetty peitellä. Syy tähän oli se että sekä valkoiset venäläiset että puna-armeija sekä tsekan erikoisjoukot pelkäsivät omiensa nousevan kapinaan tai loikkaavan vastapuolelle. Tämän takia vankien ampuminen sekä muut julmuudet olivat tuossa melkein unohdetussa sodassa arkipäivää, koska omia joukkoja kohtaan haluttiin nostaa vihaa, jotta he eivät kävelisi kädet ylhäällä vihollisen puolelle antautumaan. Tuon takia noita sotilaita kuvattiin ruumiskasojen keskellä, jotta heitä olisi vihattu todella paljon. .


Eli tuolloin toimintatapana oli erittäin kova sekä armoton aseettomien ampuminen, mikä oli myös todellinen “einsatzgruppenin” toiminnan motiivi. Tuo saksan sotapoliisin toimintatapa oli kuitenkin kopioitu tsekalta eli KGB:nm kantamuodolta. sekä Wrangelin, Dennikenin sekä Koltshakin  kasakoilta, joiden toiminta ei edes tuolloin 1910-ja 20-lukujen vaihteessa ollu mitenkään moraalisesti hyväksyttävää. Sen tarkoitus oli estää omien sotilaiden kommunikointi henkilöiden kanssa Se että tuo tsaarin vastainen mielenosoitus oli hajotettu konekivääreillä ei ollut mitään uutta, niin oli muuallakin tehty. Mutta papin ampuminen aiheutti tietenkin hiukan kiusallista huomiota tuota tsaarin poliisilaitosta kohtaan, ja tietenkin myös muualla sitten oli edessä keskustelu siitä, oliko santarmien voimankäyttö mennyt “hieman liian pitkälle”. Tuolloin seurauksena tietenkin olisi ollut tutkimus siitä, mitä nuo mieltään osoittaneet ihmiset olisivat sitten sanoneet, kun tuollainen ampumakäsky olisi annettu, ja silloin olisi varmasti eteen tullut kyse


Asian ydin oli siinä, että tuohon aikaan  pappi ei voinut osallistua mellakkaan, ja ilman häntä tsaarin lehdistö olisi sitten tapauksen kuitannut sanoen, että santarmit olivat käyttäneet voimaa nujertaakseen väkivaltaista mellakkaa. Sanasta “mellakka” tulee ihmisille mieleen kiviä heittelevät kommandopipoon sekä vihreään maihinnousutakkiin  pukeutuneet henkilöt, mutta kuitenkin tuolloin 1900-luvun alussa kaikkia valtion vastaisia mielenosoituksia kohdeltiin mellakoina, vaikka ne olisivat olleet kuinka oikeutettuja hyvänsä.



Mutta tuo toiminta sitten kiinnitti ihmisten huomiota siihen, että liian kovat voimatoimet nimenomaan mielenosoittajia vastaan saivat ihmiset pohtimaan suhdettaan valtioon. Informaatio käyttäytyy kuin epidemia, ja jos liian kovia lääkkeitä käytetään, niin silloin tuollainen infektoituminen alkaa vetää sitten tietenkin myös sellaisia tutkijoita puoleensa, joita ei hallitus kykene kontrolloimaan. Ja tietenkin myös esimerkiksi väärennetyillä raporteilla on vihollisen asevoimien toimintaa kyetty hidastamaan.



Vihollisen käsiin on “vuodettu” asiakirjoja, joissa puhutaan jostain miinoista sekä esimerkiksi raketeista, jotka eivät ole kuitenkaan todellisia. Tuo toiminta sai aikaan sen, että hyökkäävä vihollinen varoi liikkeitään, mikä antoi omille sotilaille aikaa ryhmittyä. Ja tuollainen operaatio oli esimerkiksi Dr. Josef Goebbelsin johtama “alppilinnoitus”, joka oli oikeastaan vain papereita, missä kuvailtiin esimerkiksi yksityiskohtia tuosta linnoituksesta, jota Saksa ei edes olisi voinut tuossa tilanteessa valmistaa.


Toinen esimerkki olisi ehkä “Majuri Martinin” suorittama operaatio, jossa kuollut mies toimitettiin saksan asevoimien käsiin Toisessa Maailmansodassa mukanaan kuriirin salkku, missä olevat asiakirjat osoittivat liittoutuneiden hyökkäävän Sardiniaan, vaikka todellinen kohde oli Sisilia. Tuolloin Saksa menetti tuon saaren siksi, että sen kenraalit ajattelivat liittoutuneiden suuntaavan maihinnousun Sardiniaan, mihin sijoitettiin tietenkin runsaasti erilaisia joukkoja, joiden tehtävänä olisi puolustaa tuota niin keskeisellä paikalla olevaa saarta, mutta nuo joukot olivat sitten väärässä paikassa, kun liittoutuneet avasivat Eurooppaan toisen rintaman.

http://nakymatonkasi.webnode.fi

Saturday, January 7, 2017

Lehdistö ja laajemmin sanottuna informaatio on taloutta ohjaava näkymätön käsi eli Adam Smithin talousoppi

Adam Smith
1723-1790

Skottilainen talousnero nimeltään Adam Smith (1723-1790) kehitti aikoinaan sellaisen mallin, jota kutsutaan "Talouden näkymättömäksi kädeksi". Tuolloin hän kehitti mallin, missä tekaistujen lehtijuttujen avulla voitiin vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin, ja tästä aiheesta olen kirjoittanut todella paljon, mutta toki siitä ei koskaan puhuta tarpeeksi. Tuon 1700-luvulla eläneen talousteoreetikon ideoima lehdistön "käsi" on asia, joka pitää otteessaan koko talouselämää. Siinä lehdistön tai julkisen sanan avulla ohjataan ihmisten sijoituksia yhtiöihin, ja jos saamme aikaan esimerkiksi oikeanlaisen lehtijutun, joka koskee vaikka jonkun yhtiön taloudellista tilaa, niin voimme ohjata tuota sijoittajien rahavirtaa joko tuohon yhtiön tai siitä pois.

Tuolla "näkymättömällä kädellä" sitten tarkoitetaan sitä, kuinka sijoittajia manipuloidaan luotettavan tuntuisella informaatiolla tekemään jotain päätöksiä. Ja kuten tiedämme, niin esimerkiksi Bloombergin kaltaisiin talouslehtiin voimme luottaa, mutta jos noille toimittajilla maksetaan tarpeeksi, niin silloin he voivat kirjoittaa jonkun analyysin, jolla esimerkiksi jonkun yhtiön osakkeiden hintaa painetaan alas, jotta se voidaan sitten kaapata pilkkahintaan. Jos luotettava taloustoimittaja tekee uransa aikana vain yhden virheen, niin silloin sen virheen vaikutus on todella voimakas, ja tuolloin hän saattaa sitten aiheuttaa suurenkin yhtiön konkurssin, mutta koska virhe on ainutlaatuinen, niin hän voi siitä selvitä.

Riittää vain se että kehitetään sellainen uutinen, joka on uskottava, niin johan alkaa sijoittajien ryhmä reagoida tuohon uutiseen. Eli tekaistu tulosvaroitus voi ajaa yhtiön konkurssiin, vaikka sillä menisi oikeasti ihan hyvin. Mutta ei riitä että yhtiöllä menee hyvin, ja sen kassavirta on positiivinen, vaan tuon rahan pitää tulla myös oikeasta paikasta, ja juuri tuo väärästä paikasta tuleva raha sitten vei myös Nokian ahdinkoon tai ainakin syvensi sitä todella paljon. Eli tuo yhtiö sitten alkoi myydä toimitilojaan sekä patenttejaan, jotka ovat sen pitkällisen tuotekehityksen tulos, mikä antoi markkinoille sellaisen signaalin, että tuo yhtiö oli mennyt rapakuntoon.

 Kun ajatellaan taloutta ohjaavaa lehdistön kättä, niin sen tapa otsikoida siitä, että jokainen tuote, mitä tuo yhtiö valmistaa on välimalli, jolloin ihmiset alkoivat odotella seuraavaa mallia, joka sitten olisi varmaan ollut stabiili sekä lopullinen malli. Kuitenkin Smithin teorian suurin "riemuvoitto" on Wall Streetin suuri pörssiromahdus vuodelta 1929. Tuolloin syntyi dominoilmiö, joka kaatoi lähes koko yhdysvaltojen talouden. Kaikki alkoi siitä, että eräs pieni pankki meni konkurssiin, ja siitä sitten syntyi ilmiö, joka veti lähes koko Wall Streetin mukaansa. Syynä olivat ketjuutetut luotot, joita alettiin saman tien periä velkojien toimesta, ja silloin kun konkurssiin ajautunut yhtiö oli pankki, niin silloin tietenkin tuon konkurssin vaikutus oli paljon suurempi, kuin mitä se muuten olisi ollut.

Mutta se mikä ajoi Wall Streetin paniikkiin ei ollut mikään pörssitilasto, vaan kirkuvat otsikot, jotka sitten ajoivat suursijoittajat siirtämään varoja toisiin paikkoihin. Tuo tapahtui siten, että kun tiedot tuosta keskilännen pankin konkurssista alkoivat levitä, niin toki ihmiset halusivat ottaa rahansa pois pankeista, ja sitten syntyi kuva siitä, että koko pankkijärjestelmä oli vaarassa kaatua, ja kun ihmisten rahat lähtivät pois pankkien holveista, niin seurauksena tilanne, missä pankeissa ei enää ollut rahaa. Ja sitten kun suursijoittajat menivät paniikkiin, niin se pahensi tilannetta. Eli he ryntäsivat puhelinkoppeihin ja antoivat sitten käskyjä siitä, että heidän varansa siirrettiin muihin kohteisiin, ja tuo vasta pahan paniikin aiheuttikin. Kun ihmiset sitten näkivät, että pankinjohtajat veivät rahaa pois pankeista, niin silloin alkoi todellinen paniikki, jossa tavalliset ihmiset ryntäsivät nostamaan säästöjään.

Tuosta vuoden 1929-mallista on kehitetty sellainen ajatus, missä ihmisten paniikkia voidaan lietsoa esimerkiksi levittämällä tekaistuja huhuja siitä, että esimerkiksi jotkut pankkimaailman johtajat ovat salaa siirtäneet omia talletuksiaan toisiin pankkeihin, mikä tietenkin johtaa sellaiseen päätelmään, että he eivät enää luota omiin tai yrityksensä kykyyn selvitä omista velvoitteistaan. Samoin noista pankeista voidaan levittää ilkeitä huhuja, joilla sitten taataan rahan pakeneminen sen tileiltä. Eli voidaan esimerkiksi kirjoittaa siitä, että sen johto on peitellyt jotain luottotappioita. Kun puhutaan talouden ohjaamisesta lehdistön toimesta, niin esimerkiksi viime lama on ollut sellainen, joka varmasti on ollut hiukan television toimesta esitetty pahempana kuin mitä se onkaan, koska ensin lähdettiin kerran toisensa jälkeen hokemaan, että tulee lama.

Kyseinen toiminta sitten sai aikaan sen, että talouselämä muuttui varovaiseksi, ja jatkuva negatiivisten tietojen jakaminen sai sitten aikaan sen, että talouden tilanne arvioitiin pahemmaksi kuin mitä se oikeastaan olikaan. Eli tuon takia positivismi olisi ollut hieno asia kohdata tuolloin laman alussa. Toisin sanoen jatkuva euroalueen taloustilanteen huonontumisen korostaminen ajoi siihen, että yrityksiä alkoi kaatua. Ja se sitten aiheutti sellaisen tilanteen yhdessä rakennemuutoksen kanssa, että ihmiset ikään kuin menettivät uskoa talouden johtajien kykyyn johtaa EU:n rahapolitiikkaa. Kun puhutaan siitä, että rakennemuutos vei monesta maasta sellaisia työpaikkoja, joiden avulla oli ennen hoidettu työllisyyttä kuntoon. Ja tietenkin ICT-ala oli sitten se kupla joka puhkesi.

Tuo ala oli kukoistanut silloin kun yhtiöt siirtyivät Internet-markkinointiin. Tuolloin kuka hyvänsä joka osasi tehdä kotisivuja sai töitä. Mutta sitten kävi niin, että yhtiöiden tarve hankkia kotisivuja väheni, ja niiden päivittäminen muuttui helpommaksi, joten silloin tuo kotisivukoodaajien ammattikunta alkoi menettää työtään.  Ennen myös valtio työllisti poliiseja laman aikaan, kun valtio tarvitsi järjestyksen valvojia, mutta Internet sitten muutti kaiken. Eli Internetin muutos sosiaalisen median suuntaan esti sen, että ääriryhmät eivät saaneet ääntään kuuluviin, jolloin tuo poliisien tarve laski. Internet on arvaamaton työkalu kaikkien ihmisten käsissä, ja kuten tiedämme, niin sosiaalinen media on tullut jäädäkseen. Kun puhutaan siitä, mitä Adam Smith keksi tuolloin 1700-luvulla, niin hän keksi informaatiosodankäynnin. Siinä ihmisten mielipidettä ohjataan yksipuolisella tiedotuksella.

Mutta kun puhutaan taloudesta, niin jatkuva huonojen asioiden korostaminen sitten aiheutti sen, että maailman talous joutui sitten suurimpaan mahdolliseen lamaan, missä se koskaan oli ollut. Ja syy tähän oli tietenkin siinä, että Internet tekee maailman taloudesta valtavan nopeaa sekä eräällä tavalla suppeaa, jolloin esimerkiksi jonkun maan taloudellinen tilanne saattaa heijastua esimerkiksi koko maailman laajuiseksi sijoitustoiminnan keskeyttämiseksi, jos joku yhtiö noteerataan kaikissa maailman pörsseissä. Se sitten saattaa kiskoa koko maailman talouden alaspäin, ja tietenkin jatkuva negatiivisten asioiden korostaminen tietenkin lisää lamaa mikä voi johtaa laajoihin yhteiskunnallisiin levottomuuksiin sekä hallitusten kaatumisiin

marxjatalous.blogspot.fi

Sunday, May 22, 2016

Talouden maailmaa sekä valtioiden suhteita ohjaa informaation näkymätön käsi

Adam Smith
1723-1790
Kuva I

Kun skotlantilainen talousteoreetikko Adam Smith kehitti ajatuksen siitä, että taloutta ohjaa näkymätön käsi, keksi hän samalla informaatiosodankäynniksi kutsutun strategisen toimintamallin, joka perustuu siihen, että luotettavana pidetyssä mediassa ainoastaan väitetään jotain. Koska ihmisillä ei ole mielestään mitään syytä epäillä lukemaansa median sisältöä, niin esimerkiksi pörssilehdessä voidaan väittää jonkun yhtiön olevan konkurssin partaalla. Eli taloudellisten sekä poliittisten toimijoiden horjuttamiseen ei toki tarvitse käyttää oikeaa tietoa. Myös täysin keksityllä tiedolla voi olla erittäin suuri vaikutus, jos se esitetään uskottavassa muodossa. Ja se mikä pätee yhtiöihin pätee myös valtioihin. Eli esimerkiksi Venäjän iskukykyä esitellään näyttävästi lehdistössä, jotta ihmiset saadaan pelkäämään tuota "idän karhua".

Silloin sijoittajat alkavat vetää rahojaan pois tuosta yhtiöstä, ja se sitten aiheuttaa sen, että kyseinen yhtiö voidaan ostaa pilkkahinnalla. Samaa tekniikkaa mitä tässä äskeisessä esimerkissä käytetään yksittäistä yhtiötä vastaan, voidaan käyttää myös kokonaisia talousalueita vastaan. Eli esimerkiksi jonkun maan kykyä vastata veloistaan voidaan ryhtyä epäilemään, tai jonkun alueen pankkien vakavaraisuus voidaan kyseenalaistaa, ja jos sijoittajat sitten alkavat vetää rahojaan pois tuohon maahan rekisteröidyistä rahoitus- tai pankkialan yhtiöistä, niin seurauksena on lama.

Tällä tavoin alkoi myös EU:n suurin kriisi, mihin se koskaan on joutunut, kun mediassa alettiin kertoa siitä, että Kyprokselle sijoitetut rahat olivat vaarassa, niin silloin lähtivät nimen omaan itäsijoittajat vetämään rahojaan tuosta maasta pois, ja seurauksena oli sitten ketjuraktio, mikä johti ennennäkemättömään talouskatastrofiin. Itseasiassa tuo Kyproksen tilanne johtui siitä, että mediassa oli vuosikausien ajan puhuttu siitä, että tulossa on ennennäkemättömän syvä lama, mikä sitten tietenkin sai sijoittajat varuilleen. Eli massamedia on erittäin hyvä kanava siihen, kun halutaan vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Jos massamedian edustaja alkaa jakaa yksipuolista tietoa, niin häntä ei ehkä osata epäillä tiedon vääristelystä. Ja siksi esimerkiksi pörssi- tai verotietojen vääristely voi aiheuttaa todella suuria taloudellisia tappioita jollekin yhtiölle.

Kun edellinen lama 1990-luvulla syveni, niin tuota lamaa syvensi sitten sellainen tiedotuspolitiikka, jossa puhuttiin yritysten ottaneen kriisitalletuksiaan käyttöön, mikä aiheutti epäluuloja pörssimarkkinoilla. Yleensä tällaisen tiedottamisen vaikutukset kohdistuvat lähinnä lyhyen tähtäimen sijoituksiin, eli siihen osaan pörssistä, missä osakkeita ostetaan sekä myydään jatkuvasti. Tuo lyhyen tähtäimen kauppa on se osa, missä osakkeiden hintaa seurataan äärimmäisen tarkoin, ja tuo kauppa perustuu siihen, että noususuhdanteessa olevien yhtiöiden osakkeita ostetaan, ja ne myydään melkein saman tien, jotta niistä saadaan mahdollisimman suuri voitto.

Tuossa kaupassa saattaa joku henkilö tehdä miljoonia muutamassa minuutissa, ja sitten menettää seuraavassa hetkessä kaiken. Ongelmana on sitten se, miten nuo pörssipelin kohteet valitaan, eli noilla meklareilla pitää olla käytössään luotettavaa sekä ajantasaista tietoa yhtiön tilanteesta. Jos kohdeyhtiö on laskusuhdanteessa, niin silloin juuri tämän sijoituspelin ammattilaiset pyrkivät välttämään sitä. Tuota tapaa tehdä rahaa kutsutaan nimellä "kasinotalous", juuri siksi että parhaat tuotot tehdään "mustien joutsenten" tai "mustien hevosten" avulla. Eli jos sijoittaja löytää rapakunnossa olevan yhtiön, mikä alkaa nousta nopeasti, saa hän sitten tästä parhaan mahdollisen tuoton. Eli juuri tuollaisten lähes ilmaisten yhtiöiden osakkeiden nousu on kaikkein nopeinta, mutta temppu perustuu siihen,että sijoittajien usko tuohon yhtiöön palautetaan.

Se voi tapahtua esimerkiksi kehittämällä sille joku uusi ja käänteen tekevä tuote, joka esitellään tekniikan alan messuilla tai kotisivuilla. Messuilla tapahtuvalla esittelyllä on tietenkin suuri mahdollinen vaikutus, koska se kohdentuu nimenomaan yhtiöiden johtajiin, jotka tekevät noissa yrityksissä päätöksiä, tai sitten sijoittaja voi yksinkertaisesti väittää jollekin yhtiön johtajalle, että joku rapakunnossa oleva konepaja onkin joutsen ankan vaatteissa. Tällöin voi tuollainen yhtiö saada yllättäen suuren joukon uusia sijoittajia, jos ihmiset huomaavat, että vaikkapa General Motorsin johtaja on sijoittanut siihen rahojaan. Tai sitten tuon yhtiön arvoa voidaan pudottaa väittämällä, että täysin vakavarainen yhtiö on rapakunnossa, ja jos General Motorsin johtajan kaltainen keskeinen tai ainakin huomattava toimija alkaa vetää rahojaan tuosta yhtiöstä, niin seurauksena voi olla se, että sijoittajat siirtävät rahansa pois tuosta kohteesta. Myös talouden kokonaisuuksien horjuttaminen käy samalla tavoin, eli jotain maata vain väitetään rasistiseksi, tai sen virkamiehiä syytetään lahjusten otosta.

Syy miksi joku voi haluta pörssiromahdusta saattaa olla se, että kehno taloudellinen tilanne kohottaa samalla ääriliikkeiden kannatusta. Nuo ääriliikkeet tai populistiset poliittiset vaikuttajat omaavat sellaisen puhetavan, että jokaiseen asiaan löytyy helppo lääke. Eli esimerkiksi EU:sta eroaminen on näiden poliittisten vaikuttajien mielestä loistava ratkaisu työttömyyteen sekä talouden huonoon tilaan. Mutta näiden poliittisten populistien tekniikkaan kuuluu tietenkin myös pelottelu, eli esimerkiksi jokaista Venäjän tekemää ohjusten siirtoa sekä laivojen yli tapahtuvaa lentoa esitellään maailmalle, jotta kaikki sitten ymmärtäisivät pelätä noita idän taistelukoneita, ja tietenkin näillä ihmisillä on kaikkeen ratkaisuna se, että maassamme aletaan sensuroida esimerkiksi sosiaalista mediaa.

Toki monilla  päättäjillä varmasti on ollut haaveena se, että esimerkiksi EU:ssa kiellettäisiin vaikkapa verotietojen julkistaminen, eikä muutenkaan olisi varmaan pahitteeksi kieltää myöskään johtavien liikemiesten sekä poliitikkojen tekemisten kommentointia Internetissä, mutta jos poliitikko alkaa pyydellä sensuuria, niin hän tekee silloin poliittisen itsemurhan, joten totta kai Turkin presidentin kautta on parempi hakea ennakkopäätöstä oikeudesta siitä, että poliitikkoja koskevaa pilkkaamista ei saa enää sallia. Samoin myös verojärjestelyjä koskeneessa"Panaman jutussa" nostettiin esiin hyvin
paljon johtavien poliitikkojen nimiä, jotka ovat tehneet erilaisia verojärjestelyjä.

Näin yritetään päättäjiin vaikuttaa, jotta he sitten alkaisivat säätää lakeja, joilla Internetin sensuroimisesta tehdään mahdollista. Samalla esimerkiksi työnantajia kannustetaan sensuroimaan sosiaalista mediaa, jotta kenenkään ei tarvitse kuunnella tai katsella itseen kohdistuvaa pilkkaamista, eikä kukaan johtaja varmasti halua kuulla kotonaan sitä, kuinka ikävästi hän työntekijöitään kohtelee. Eli koko tuo trollaus saattaa oikeasti johtua siitä, että on paljon ihmisiä, joiden etuna on se, että median huomio kääntyy kohti sotakalustoa eikä suinkaan kohdistu heidän verojärjestelyihinsä, eikä muuhunkaan epäasiallisen liiketoimintaan. Joten on paljon mukavampi kohdentaa huomio venäläisiin hävittäjiin kuin eräiden ihmisten tapaan hoitaa liiketoimia sekä tehdä verojärjestelyjä.

hkimmo.blogspot.fi

pseudotiedetta.blogspot.fi

What was before the Big Bang. (Part II)

  What was before the Big Bang. (Part II) "Our universe could be the mirror image of an antimatter universe extending backwards in time...