Showing posts with label kuljetus. Show all posts
Showing posts with label kuljetus. Show all posts

Wednesday, December 21, 2016

Miksi kilpailukykysopimuksen tarjoamia mahdollisuuksia työajan pidentämiseen ei olla otettu käyttöön?

Aikoinaan niin massiivisesti ajettua kilpailukykysopimusta ei ehkä koskaan laiteta käytäntöön, koska noilla aloilla mitä sopimus koski ei sitten ehkä ole ollutkaan tarjota työtunteja. Syy siihen että esimerkiksi ahtaajilla ei sitten ollutkaan työtä, johtuu osittain siitä, että Venäjä osoitti halua avautua länteen, ja silloin tietenkin tavaraa ajetaan laivoihin suoraan Pietarissa, jolloin rajamuodollisuuksia ei enää tarvita, ja muutenkin työ on paljon halvempaa kuin Suomessa.  Mikäli tavara lastataan juniin, niin silloin niiden avulla voidaan tuotteita kuljettaa rautateitse suoraan Euroopan markkinoille ajamalla juna ensin Viron tai Puolan kautta suoraan esimerkiksi Hampuriin, mutta toki joku voi vielä haluta käyttää merikuljetuksia.

Ja miksi kukaan logistiikka-alan yrittäjä ajaisi tavaraa esimerkiksi Kotkan kautta, jos hän voi  sen Venäjällä tuotetun tavaran ajaa laivoihin Pietarissa, ja muutenkin Venäjä houkuttelee myös läpikulkumaana, jonka läpi esimerkiksi kiinalaisia, japanilaisia sekä myös amerikkalaisia tuotteita siirretään Euroopan markkinoille, ja tuo loistavan läpikulkutien tarjoaa Siperian rautatie. Tuon rautatien avulla voidaan noita esimerkiksi Japanissa valmistettuja autoja kuljettaa halvalla läpi Siperian.

Eli autot laivataan Japanista Venäjän kaukoitään, ja sieltä sitten ne siirretään tuohon Siperian pikajunaan, jossa ne matkaavat Pietarin kautta Euroopan markkinoille. Samoin Siperian rautatie tarjoaa loistavan mahdollisuuden kuljettaa Alaskan rapuja sekä kalaa lännen markkinoille, koska varsinkin talvella oleva 40 asteen pakkanen tekee mahdolliseksi sen, että mitään erityisiä kylmävaunuja ei tarvita, tai niiden kylmälaitteita ei tarvitse käyttää koko matkan ajan, mikä säästää energiaa.

Tietenkin siellä missä ilma on lämmintä, pitää kylmälaite kytkeä päälle, jotta tuo tuorelasti ei sula. Kuitenkin tuo transitoliikenne sitten suuntautuu ohi Suomen, suoraan Euroopan markkinoille, koska laivojen lastaaminen suoraan Pietarissa on paljon halvempaa kuin tuoda se ensin Kotkaan ja sitten lastata laivoihin. Tai toki juna voi jatkaa suoraan Eurooppaan, jos siinä sitten vaihdetaan veturit. Ja missään tapauksessa tämä kuljetusmalli ei vaadi käymistä Suomen puolella. Tuolloin juna voi viedä tuotteet vaikka Ranskan rannikolle, tai suoraan Britanniaan jos niitä ollaan viemässä brittien markkinoille.

Eli kuten tiedämme, niin tehokkuus on päivän sana myös logistiikassa, joten kuljetusvälineiden turhaa vaihtoa on aina vältettävä, ja kuten tiedämme, niin sähköjunien avulla tapahtuva tavaroiden kuljettaminen on melko halpaa ja tehokasta, eli junaan voidaan liittää useita erilaisia tavaroita sisältäviä vaunuja, mutta toki RoRo (Roll On Roll Off)-laivat ovat myös tehokkaita lastinkäsittelyn kannalta, mutta sitten pitää aina miettiä sitä, että kumpi kuljetusvaihtoehdoista on kustannustehokkaampaa, viedä lasti suoraan junalla Eurooppaan vai lastata se esimerkiksi RoRo alukseen, ja ajaa se laivalla Pietarista vaikka Britanniaan, eli se varmaan riippuu tapauksesta, kumpi kuljetusmuoto kannattaa valita.

Mutta valitettavasti tämä tarkoittaa sitä, että yhtään näistä kuljetuksista ei tule Suomen kautta, ja tuon takia eivät nuo työnantajat saa sitten teetettyä yhtään työtuntia lisää. Eli Suomeen tuovat rahaa vain ne kuljetukset, jotka kulkevat sen alueen läpi, ja työtä tuovat maahamme vain sellainen työ, jota teetetään suomalaisilla yrityksillä sekä henkilöillä, jotka maksavat maahamme veroja. Ja tämä pitää nyt sitten sopimuksia tehtäessä muistaa. Ja tuo Venäjän avautuminen länteen ei todellakaan tee hyvää meidän maamme läpi kulkevalle transitoliikenteelle, joten sen puolesta vanhoja hyvä aikoja on turha kaipailla, eivätkä toistuvat ahtaajien lakot, joita tapahtuu aina kun työmarkkinoiden pelisäännöistä neuvotellaan ainakaan muissa valtioissa oleville toimijoille kovin hyvää kuvaa maamme työmakkinoista anna, jos jollain alalla on tapana ruveta heti lakkoon, jos ei sopimusluonnos miellytä.

Ja toki ahtaajilla sekä muilla AKT:n jäsenliitoilla on ollut tapana vauhdittaa neuvotteluja lakkoilemalla, koska tuo liitto on avainasemassa, kun tuotteita kuljetetaan vähittäiskauppoihin tai ihmisiä lähdetään viemään töihin. Sen takia AKT.n lakot ovat perinteisesti erittäin näkyvä osa maamme elämää, varsinkin jos ne kohdistuvat linja-autoliikenteeseen sekä vähittäiskaupan jakeluketjuun. AKT on perinteisesti ollut iso ja varakas liitto, jolla on ollut varaa mennä lakkoon, ja pitää lakkoasetta päällä melko pitkään. Ja koska tuo liitto on monella alalla avainasemassa, jotta tuotetta saadaan perille, niin silloin tietenkin lakko on ollut loistava tapa lähteä hoputtamaan työnantajia taipumaan tuon liiton tekemiin esityksiin.

pimeakronikka.blogspot.fi

Sunday, May 1, 2016

UFO:t sekä taivaan huumekauppiaat


UFO-havaintojen todellisuutta ei voida oikeastaan koskaan täysin todistaa oikeaksi tai vääräksi. Tämä johtuu siitä, että nuo omituiset lentävät laitteet saattavat olla esimerkiksi valtiosalaisuuksia tai niiden takana voivat olla muuten laittomilla lennoilla olevat lentokoneet. Kun puhutaan esimerkiksi siitä, että Karibian alueen huumekauppiaat lennättävät huumeita Floridaan lentokoneilla, jotka lentävät melko alhaalla, niin uskon kyllä että nuo lentäjät eivät koskaan ilmoita aikeistaan ainakaan ilmailuviranomaisille. Samoin jos joku vähän epätavallisempi lentokone kuten P-3 tai AN-12 lentää jonkun paikan yli, niin se saattaa pitää hiukan outoa ääntä.

Eli mikään ei tietenkään estä sitä, että myöskään Virosta ei voitaisi tuoda Suomeen esimerkiksi huumeita samalla tavoin lentokoneilla kuin Etelä-Amerikasta tuodaan Floridaan kokaiinia. Mutta kun puhutaan esimerkiksi siitä, että lentokoneet eivät laskeudu, kun ne lentävät alhaalla, niin se ei todista mitään. Näet huumepaketit voidaan heittää myös suoraan mereen lentokoneesta joka lentää ehkä 100-200m korkeudessa. Eli huumeet kääritään pakettiin, joka kestää iskeytymisen mereen, ja tuohon pakettiin kiinnitetään koho, jonka avulla nuo paketin noutajat sitten löytävät sen. Tätä menetelmää käytti ilmeisesti myös 1905 S/S John Crafton, kun se aikoinaan matkasi maamme rannikkoa pitkin kohti Kokkolaa. Samaa tekniikkaa käytetään nykyisessä huumekaupassa, jossa ennen satamaan menoa laivan kannelta heitetään nuo huumeet mereen esimerkiksi jossain kanisterissa. Sitten nuo avustajat nostavat huumeet merestä.

Tuo laiva ei oikeastaan pysähtynyt missään, joten Venäläiset olettivat, että kaikki aseet oli purettu vasta Kokkolassa. Eli kun ajatellaan noita John Craftonin lastiin kuuluneita kivääreitä sekä muita aseita, niin ne kyllä saatettiin pudottaa ihan veteen, ja noihin paketteihin oli kiinnitetty kohot, joista suomalaiset venemiehet sitten vetivät kyseiset kapineet ylös. Ja tietenkään Craftonilla ei ollut valmiiksi panostettuja patruunoita, vaan ne panostettiin sitten myöhemmin suomlaisten voimin. Mutta kuten tiedämme, niin nykyaikaiset huumekauppiaat sekä pimeiden operaatioiden asiantuntijat eivät halua jäädä kiinni esimerkiksi aseerien toimittamisesta salaa maahan.

Kaiken muun voivat esimerkiksi palkkasoturi-yhtiöt tehdä laillisesti, mutta aseita ei saa missään tapauksessa toimittaa sodan millekään osapuolelle. Joten nuo organisaatiot toimivat siten, että ne hankkivat lentokoneita, joita ei ole tarkoitettu varsinaisesti rahtikoneiksi. Eli kyseessä saattaa olla aivan tavallinen matkustajakäyttöön tarkoitettu MD-90 tai vastaava huomaamaton kone. Kun nuo koneet sitten lähtevät lentoon, niin nuo aselogistikot heittävät aseet noiden koneiden takaluukusta pihalle. Toinen vaihtoehto on se, että aseet pakataan johonkin punaisen ristin koneeseen yhdessä lääke- tai ruokatarpeiden kanssa, ja heitetään kesken lennon laskuvarjoilla ulos. näin asekauppiaat eivät jää kiinni tuosta toiminnasta.

Nuo laskuvarjot voivat avautua barometrisesti, mikä vähentää mahdollisuutta havaita tuo pudotus esimerkiksi muista koneista, ja tuolloin pudotuskone ei myöskään herätä mitään huomiota lentämällä erityisen alhaalla. Eli tuon koneen miehistö voi käyttää happinaamareita, kun he suorittavat pudotuksen. Tuolloin kone saattaa lentää esimerkiksi normaalilla 10 000 metrin lentokorkeudella, ja jos siinä on muuta lastia kuin aseita, niin sen todellinen tehtävä ei ehkä koskaan paljastu. Samalla tavoin voidaan huumeita kaupata tai salakuljettaa ympäri maailmaa. Tai sitten käyttää pienoishelikoptereita noiden annosten perille viemiseen. Ja jos he ovat nuo välineet pesseet asetonilla tai bensiinillä, niin silloin niihin ei jää DNA:ta.

pseudotiedetta.blogspot.fi

The next step is to reconcile quantum mechanics with Einstein’s Theory of Relativity.

In large-scale structures. Gravity is the dominant force. The problem is that gravity is also the weakest of the four fundamental interactio...