Skip to main content

Posts

Showing posts from June, 2016

Salakatselusta sekä sen tuomista vaaroista

Kuva I Tunnettu asianajaja on jäänyt kiinni salakatselusta, eli hänen vuokraamansa huoneistoon oli asennettu valvontakamera, minkä kuvaa välitettiin asianajajan matkapuhelimeen. Tämä tapaus paljastui vain siksi, että tuo kamera oli asennettu kiinteästi valvottavaan tilaan, ja sen avulla varmasti on saatu hankittua tietoa, mikä kuuluu toisen ihmisen yksityiselämään. Oletteko muuten ajatelleet, että esimerkiksi poliisien tai muiden viranomaisten tietoja on voinut vuotaa asiattomille tahoille juuri tällaisissa tapauksissa, missä esimerkiksi peitetoimintaan hankittuun asuntoon on "unohtunut" salakuuntelu- tai muita valvontalaitteita. Mutta kuten olen tässä ennenkin kirjoittanut, niin vielä suuremman uhan ihmisten yksityisyydelle muodostavat pienet nanohelikopterit (Kuva I), joita myydään leluiksi muutamalla kymmenellä eurolla. Nuo helikopterit sopivat sinällään erittäin hyvin salakatseluun, koska niiden lentokmeran kuvan saa siirrettyä erittäin helposti tietokoneelle, vaik

Ulkoministerin ja hänen puolueensa roolista EU:ssa

Kun puhutaan Timo Soinin käyntiä britannian maaperällä, ja hänen haastatteluaan tuolla mediassa, niin olisi varmaan todella hienoa tietää, että voiko ulkoministeri sitten edustaa pelkästään omaa puoluettaan liikkuessaan ulkomailla. Omasta mielestäni hänet kyllä tunnetaan paremmin maamme ulkoministerinä kuin puoluejohtajana, ja maassamme on yleensä ollut sellainen tapa, että organisaation edustaja antaa maailmalla ollessaan vain niitä kommentteja, jotka on tuossa organisaatiossa virallisesti hyväksytty. Eli itse kyllä kummastelen tätä hallituksen tilannetta, jossa päävastuussa hallitustyöskentelyssä olevista puolueista toinen ikään kuin muodostaa opposition keskelle hallitusta, juuri kun maassamme pitäisi vetää yhtä köyttä näistä asioista, mitä on hallituksen sisällä päätetty. Soinin kommentti siitä, että maassamme ei ehkä pidetä kansanäänestystä EU:sta ennen vuotta 2019 kertoo siitä, että hän on jotenkin eri linjalla puolueen nuorisosiiven Tynkkysen kanssa, joka näkyvästi puuhaa k

Tutkielma Lemin kirjasta "Nuha" eli valvontaa, yhteiskuntakritiikkiä sekä orwellilainen painajainen

Yhteiskuntapoliittinen kokonaisratkaisu voisi olla sellainen, että yhteiskuntaan luodaan ikään kuin vallitseva ”herrarotu”, kuten eräässä dystopia-kuvauksessa esitetään. Tämä dystopia käsittelee tulevaisuuden yhteiskuntaa, missä biotekniikka sekä tietojenkäsittelytiede ovat korkealla tasolla, ja valiovalta päättää syntyvän lapsen kohdalla, että kuuluuko hän ”ajattelijoihin vai työläisiin”. Tuota yhteiskuntaa hallitaan erittäin tehokkaiden menetelmien, kuten infraääneen perustuvan hallintamenetelmän avulla, eli tuo infraäänen taajuudella toimiva  kaiutin ikään kuin komentaa ihmisiä jatkuvasti, jotta he sitten eivät pystyisi tekemään mitään omatoimista. Samoin tuossa kuvauksessa esitetään sellainen malli, missä koko kansaa hallitaan mielenterveyslääkkeiden avulla. Eli aina silloin tällöin ”hallitsevan luokan edustajat” laittavat liikkeelle huhuja siitä, että on liikkeellä pandemia, joka vaatii uuden sukupolven rokotteita. Todellisuudessa nämä rokotteet ovat siinä kuvauksessa ver

Istanbulin terrori-isku oli Brysselin toisinto, ja se noudatti noiden iskujen yleistä kaavaa

Itsemurha-terroristeja räjähdevöineen Kuva I Istanbulin järkyttävä terrori-isku oli toisinto siitä, mitä tapahtui Brysselissä. Eli operaatio toteutettiin samalla taktiikalla, kuin muutkin itsemurhaterroristien teot, eli muutama henkilö kävelee sisään julkiselle paikalle, ja ampuu kalashnikovit tyhjiksi, sekä räjäyttää itsensä tuon toiminnan päätteeksi, ja toki iskuilla on paljon propaganda-arvoa, koska se osoittaa maailmalle, että ISIS-terroristit ovat valmiita kuolemaan tehdessään noita tekoja. Se kuitenkin jää joskus selvittämättä, että räjäyttivätkö nuo terroristit itse oman räjähdeliivinsä vai tekeekö sen joku esimerkiksi radiolaukaisimella, ja nuo liivit on usein tehty ammusvöistä, joiden lipastaskuihin on laitettu muoviräjähdettä. Samoin joissain tapauksissa on mukana saattanut olla avustaja esimerkiksi kuvaamassa propaganda-aineistoa noille ääriryhmille. Tähän nuo väkivallan työkalukseen ottaneet ihmiset oikeastaan pyrkivät. Heidän toimintansa on tarkoitettu shokeeraamaa

Lainmuutos vei pyhävapaat sekä muuttaa myös ihmisten elämän täysin

Tässä taas sitten eräs kauppias sanoi, että hän ei enää voi oikeastaan pitää vapaata, kun naapurikaupan kanssa on pakko kilpailla pitämällä omaa liikettä myös sunnuntaisin auki. Se varmasti tuntuu jokaisen kaupan alan yrittäjän elämässä, kun hän ei enää voi pitää oikeastaan vapaata ollenkaan, kun asiakkaita pitää voida palvella myös viikonloppuisin sekä ehkä tulevaisuudessa myös niinä pyhinä, jotka ovat perinteisesti olleet ihmisille pyhiä asioita. Mutta kuten tiedämme, niin kakusta ei voi poimia vain rusinoita, vaan kun ihmisille halutaan tarjota palveluita myös viikonloppuisin, niin silloin tietenkin pitää myös varautua tulemaan töihin. Eli kun halutaan maksimoida omat voitot pitämällä kauppoja viikonloput auki, niin silloin tietenkin pitää omasta vapaa-ajasta pystyä tinkimään. Eli maailma muuttuu eskoseni, kuten eräässä Dannyn kappaleessa sanotaan. Kun aukioloaikoja vapautetaan sekä palveluista tulee ympärivuorokautisia, niin silloin tietenkin kaikkien on oltava tässä kehityks

Tässä taas pilviä sekä mietelmiä ydinsodasta

Kuva I Kuvassa yksi (Kuva I) on levymäinen pilvi, jonka läpi on lentänyt ilmeisesti lentokone. Lentäessään tällaisen  levymäisen pilven läpi vertikaalisessa suunnassa jättää lentokone siihen selvän uran. Tämä ura voi olla näkyvissä vielä tuntien jälkeen läpilennosta. Syy miksi tällainen levymäinen pilvi muodostuu on usein se, että joku luontainraketti laukaistaan ilmakehän yläosiin, ja sitten kun sen kärki räjähtää vapauttaen barium-pilven tuohon ilmakerrokseen, niin  tuo pilvi leviää silloin levymäisenä muotona ympäriinsä. Myös muut räjähdykset kuten IT-ohjusten koelaukaukset aiheuttavat tällaisten pilvien muodostumista, ja samaa tekevät myös aivan ilmakehän yläosissa tehdyt ydinkokeet, joissa aikoinaan testattiin EMP-efektiin perustuvaa asetta. Testeissä HARDTACK I ORANGE ja TEAK sekä STARFISH ja BLUEGILL PRIME EMP taistelukärkien aiheuttamaa EMP-pulssia testattiin sekä Havaijin että eteläisen Tyynenmeren yläpuolella, ja tarkoitus oli luoda ase, mikä tuhoaa elektroniikan mutta

Kansanäänestys EU:sta voidaan järjestää sitten parin vuoden kuluttua, jotta kukaan ei muista, mitä siitä on puhuttu

Tänään aamulla Timo Soini lupaili kansanäänestystä EU:sta joskus vuoden 2018 tienoilla, ja se tietenkin tuntuu varmasti upealta ratkaisulta. Näet kahdessa vuodessa voidaan sitten tehdä tarkkoja arvioita siitä, että onko maamme parhaaksi oikeasti kuulua EU:hun vai ei. Kun mietitään tarkasti tuota kansanäänestystä, niin toki se saattaisi sitten selkiyttää tuota maamme poliittisen johdon linjaa, joka on EU:ta kohtaan kovin kaksijakoinen. Eli poliittiset johtajat kuten ulkoministeri sekä tasavallan presidentti kaiken aikaa painottavat maamme suhdetta EU:hun, mutta samaan aikaan ikään kuin puhuvat siitä, brexit:in jälkeen EU ikään kuin on lakannut olemasta.  Kuten tiedämme, niin me emme voi aina olla kaikessa valtiona sellainen, joka ikään kuin saa vain rusinoita pullasta, kuten myös britit tulevat tämän saman asian huomaamaan. Toisin sanoen brexit-prosessi tulee kestämään brittien kohdalla kaksi vuotta, ja nyt jo on näkyvissä se, että sitä ei ehkä koskaan panna täysin toimeen. Mutta i

Mitä tarkoittaa kapo-efekti (Mitä tapahtuu kun normaali ihminen muuttuu hirviöksi tai narsisti pääsee esimieheksi?)

Kuten monesti olen kirjoittanut, niin natsien keskitysleireillä oli luottovankeja eli kz-kapoja, jotka olivat melkein innokkaampia pampun käyttäjiä kuin varsinaiset SS-miehet. Tätä tilannetta, missä ihminen ikään kuin alkaa esimiesasemassa ollessaan alkaa tyrannisoida tovereitaan, vaikka hänen asemansa on luotu heidän tuekseen on tämän takia nimeltään "Kapo-efekti". Ikävin ilmentymä tästä ilmiöstä on se, kun esimerkiksi varumiesesimies tai vastaavassa asemassa ollut henkilö simputtaa palvelutovereitaan, ja muutamia tällaisia tapauksia on sattunut myös omassa maassamme. Tuo simputus ei kuitenkaan aina ole niin hirveän näkyvää, vaan työpaikalla tuo sama simputus näkyy siinä, että esimies saattaa komentaa vain yhtä henkilöä siivoamaan vessoja, tai sitten häntä ei kutsuta edes käskynjaolle, jolloin työtehtävät varmasti jäävät tekemättä. Kapo-efekti ei siis ole sama asia kuin Lucifer-efekti, jossa henkilö joka saa alistajansa paikan muuttuu itse alistajaksi. Kapo-efektistä kä

Terrori-isku Istanbulissa sekä Lähi-Idän terrorin historiaa

Istanbulin kansainvälisellä lentokentällä on tapahtunut terrori-isku, jossa on useita ihmisiä saanut surmansa. Se että tämä teko tapahtui nimenomaan Turkissa, heikentää ISIS.in suosiota entisestään, koska Turkki on kuitenkin islamilainen maa, joka tosin on ollut aktiivinen osapuoli terrorismin torjunnassa. Mutta en kyllä usko, että Venäjän suorittamille operaatioille Syyriassa löytyisi tällaisen toiminnan jälkeen vastustajia yhtään mistään Eli kuten Raamatussa sanotaan, niin se joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Tuo islamistitterroristien tapa kylvää kuolemaa ympäriinsä sekä valita kohteekseen siviilejä toki tuo heille pelotetta sekä näyttävyyttä, mutta samalla tuo väkivalta vie heiltä mahdollisuuden edes pyrkiä neuvottelupöytään minkään hallituksen kanssa. Eli kun WTC-isku tapahtui, niin sitä ennen puhuttiiin terrorismin vastaisten yksiköiden olevan liian väkivaltaisia, mutta sitten tuo isku tapahtui, niin sen jälkeen jopa ydinaseiden käyttöä noita terroristeja vastaan o

Hitlerin synkkä salaisuus: kuolemanleirit Sobibor,Treblinka, Majdanek, sekä Belzec

Tässä sitten ovat arkeologit palanneet WAFFEN SS:n synkimpään salaisuuteen eli kuolemanleireille, jotka olivat kammottavan AKTION REINHARD:in toimeenpanopaikkoja. Tuon murhaohjelman johtajana toimi SS-kenraali (Oberguppenführer) Odilo Globocnik, joka toimi Lvovin kaupungin SS- ja poliisikomentajana. Hänet tunnetaan myös nimellä "Notorius". Niiden luonteesta kertoo se, että vain 60 vankia selvisi Sobiborista hengissä. Toisin kuin Auschwitzin kaltaiset työ- sekä kokoamisleirit, niin näiden leirien tarkoitus oli yksinkertaisesti vain surmata vankeja mahdollisimman tehokkaasti, eli siitä johtui niiden nimi "kuolemanleirit". Niiden nimi on aina puolaksi, ja nämä laitokset olivat brutaalisuuden äärimmäinen äärimmäinen olomuoto. Eli toki suurimmissa keskitysleireissä kuten Auschwitzissä oli tappovälineitä kuten kaasukammioita, joissa käytettiin kuuluisaa sekä pahamaineista Zyklon- B-kaasua. Tuo kaasu oli oikeastaan jäädytettyä syanidia, joka yleensä kaadettiin vankien

Rauhoittavista lääkkeistä hiukan, eli ne eivät välttämättä vaikuta hermostoon ollenkaan

Normaalisti rauhoittavat lääkkeet ymmärretään keskusheromostoon vaikuttavina mielenterveyslääkkeinä, joiden avulla henkilö pääsee ikään kuin euforiaan, mutta asia ei oikeastaan ole aivan niin yksinkertainen. Nimittäin psyykenlääkkeet sekä rauhoitteet ovat oikeastaan kaksi aivan eri asiaa. Rauhoittava lääke ei välttämättä vaikuta keskushermostoon tai ylipäätään hermostoon ollenkaan. Sen takia niitä ei saisi lähteä varastelemaan tai muuten syömään ilman lupaa, koska ne saattavat aiheuttaa erittäin ikäviä sivuvaikutuksia. Keskushermostoon vaikuttavien rauhoittavien lääkkeiden ongelmana on se, että suurin osa niistä aiheuttaa kuoleman yliannoksena, ja esimerkiksi vankiloissa tästä seuraa erittäin vakavia riskejä, koska jossain tapauksessa vankilan henkilökuntaan kuuluva on tehnyt rikoksia, joita hän sitten saattaa yrittää peitellä antamalla vangeille yliannos noita äärimmäisen vaarallisia lääkkeitä, joten on kehitetty myös muuhun kuin hermostoon vaikuttavia rauhoittavia valmisteita. N

Myös Fixit eli Suomen ero EU:sta on täysin mahdollinen sanoi Timo Soini

Kuvituskuva Kuva I Taas on Timo Soini ottanut paikan julkisuudessa, ja sanoo että myös Fixit eli maamme ero EU:sta olisi mahdollinen. Tämä on aivan mahdollista, jos tässä sitten kansanäänestys sitten järjestetään, ja toki meidän maamme kannalta tuo brixit on tuonut huomattavan vähän turbulenssia talouselämään, vaikka joku toki on voinut tehdä miljoonia, jos hän on ostanut osakkeita pörssikurssien laskiessa ja nyt niiden noustessa on tämä henkilö sitten myynyt nuo osakkeensa. Eli melkoisen potin tällä tavoin voi tehdä, jos kyseinen Hannu Hanhi osaa ennustaa pörssikurssien käyttäytymistä. Kuitenkin maamme pysyminen EU:ssa tai siitä eroaminen on kansanäänestyksestä kiinni, ja ehkä se olisi hyvä järjestää, jotta spekulaatiot tämän asian eli EU-eron tiimoilta saadaan pois päiväjärjestyksestä. Mutta tuollaiset asiat tietenkin tuovat lisää värikkyyttä poliitikon henkilökohtaiselle uralle, ja tämän takia noita "jos eroaisimme EU:sta"-tyylisiä otsikoita varmasti saamme nähdä j

Brexit sekä sen seuraukset Brittiläisessä yhteiskunnassa sekä talouselämässä

Brexitin kanssa on käynyt juuri niin kuin ajateltiinkin, eli sen ideoija sitten ilmoittaa onnellisena, että britannian kansalaiset voivat saada samat oikeudet EU:ssa kuin EU-maiden kansalaiset saavat, mutta kuitenkaan EU-maiden kansalaisilla ei olisi Britanniassa samoja oikeuksia. Samoin tuo Boris sitten ideoi sen, että vapaakauppa voisi jatkua EU:n kanssa ilman EU-lainsäädäntöä. Brexitin ideoija on ilmoittanut suurieleisesti siitä, että tuo EU-lainsäädännön poistuminen saa aikaan sen, että Britannia säästää miljardeja, jotka voidaan ohjata suoraan terveydenhoitoon. Mutta samaan aikaan joka viides yrittäjä ilmoittaa lähtevänsä britanniasta sekä punnan arvo on alimmillaan 30 vuoteen. Tässä sitten huomataan, se että poliitikko osaa kyllä tyylikkäästi pyörtää puheensa, kun aletaan puhua käytännön asioista. Nuo seuraamukset ovat siis britannian puolella paljon syvemmät kuin manner-euroopassa, joka edelleen vakaata talousaluetta. Eli negatiiviset vaikutukset kohdistuvat nyt ainakin

Ritarin nimellä on merkitystä (Mitä oikeastaan tarkoittaa Florian Geyer?)

Keskiaikainen linna Englannissa Kuva I Kaikki me jotka harrastamme keskiaikaista taidetta olemme nähneet ritareita esittäviä piirroksia, ja niissä olevia henkilöitä on varmasti erittäin vaikea tunnistaa. Kuvissa oleva peistä ylöspäin pitävä ratsastajahahmo on piirretty tiettyyn kaavaan, joka osoitti muille, että kyseessä oli ritari eli ammattisotilas. Mutta sitten noissa kuvissa on muutakin, kuin vain ritarin kuva, eli niihin on koodattu tuon miehen taidot, sekä se mitä häneltä saatettiin pyytää. Esimerkiksi koirien kuva kertoo sen, että tuo mies on perehtynyt koirien käyttöön taisteluissa sekä myös kouluttaa niitä. Heraldiikassa koirat piirrettiin tylitellyiksi kissoiksi, jotta tuo tappajakoirien käyttö voitiin salata. Eli nuo koirat koulutettiin surmaamaan ihmisiä, joten niitä oli syytäkin pelätä. Kuvassa kaksi (Kuva II) oleva banderolli kertoi siitä, että ritari taistelee jalan ja kuvaan tehty miekka kertoo siitä, että hänellä on taistelukoulutus. Eli hän kasvattaa kuninkaa

Sammakkoeläimet voivat olla hyvin erikoisen näköisiä

Kuva I Osa eläinmaailman "alieneista" on erilaisia sammakkoeläimiä (Kuva I), joista osa on ikään kuin normaaleja sammakoita muistuttavia eläimiä, mutta osa taas on enemmän liskomaisia, ja niistä tunnetuin on tietenkin on vesilisko. Suurin osa sammakoista saa muodonvaihdoksen elämänsä aikana, jolloin ne muuttuvat kiduksilla hengittävistä nuijapäistä aikuisen sammakon näköisiksi. Eli tässä oleva sammakkoeläin kyllä on saanut muodonvaihdoksen, koska sen eturaaja näkyy kuvassa. Vaikka ihmiset usein kuvittelevat että sammakoilla on aina ihopoimu varpaiden välissä, joka muuttaa raajan räpyläksi, niin osalla sammakoista ei kuitenkaan tuota ihopoimua ole. Eli niiden raaja muistuttaa enemmän ihmisen kättä kuin räpylää. Kuva II Olisi muuten mukava tietää missä tuo kuva on otettu, jotta voidaan selvittää mikä sammakko tai pikemminkin rupikonna (Kuva II) on kyseessä. Harvat eläimet ovat luonnossa kuitenkaan täysin esittelykuvansa näköisiä, joten se voisi olla kyllä kuvan kaks

Kyllä isä opettaa: ravintolan omistaja antoi huonosti käyttätyneelle pojalleen potkut

Tänään oli mediassa juttu siitä, kuinka eräs isä antoi tarjoilijana toimineelle pojalleen potkut, kun tämä oli kirjoittanut laskuun sanan "läski". Tässä sitten on sellainen asia, että kyseinen toiminta vaaransi koko ravintolan maineen, ja takuulla aiheutti haittaa liiketoiminnalle. Monissa nimen omaan SOAP eli Service Oriented Application-yrityksissä nimenomaan asiakkaan saama kuva yhtiöstä on äärimmäisen tärkeä. Nämä yhtiöt ovat sellaisia, että niiden tulonlähteen muodostavat asiakkaat, joille se myy jotain palveluita, kuten remonttityötä tai aterioita. ja noissa yhtiöissä asiakkaan saama kuva palvelusta on äärimmäisen tärkeä. Jos työmailla käyttäydytään asiakasta kohtaan huonosti, niin silloin se tekee varmasti hallaa tuon yhtiön liiketoiminnalle. Eli oikeastaan myös ravintola lasketaan palveluorientoiduksi yritykseksi sikäli, että asiakas saa ainakin osan tuosta kokemuksestaan palvelun kautta, joten sen on oltava hyvää tai ainakin siedettävää. Jos palvelu on epäystäv

Vakavat rikokset tapahtuvat usein pareittain

Poliisia on taas ammuttu, ja kuten huomaamme, niin näitä tapauksia sattuu usein useampia melko lyhyen ajan sisällä. Eli ensimmäinen ampuminen usein ikään kuin yllyttää jotain muuta henkilöä saman kaltaiseen toimintaan. Tällä tarkoitan sitä, että tällaisissa hyvin vakavissa rikoksissa on kyse dominoilmiöstä, missä ensimmäinen ampuja ikään kuin rohkaisee muita tekemään samaa. Eli tuollaisen teon jäljittelijä ikään kuin haluaa saada myötätuntoa sekä ennen kaikkea huomiota osakseen, kun hän alkaa tulittaa virkavaltaa. Se että tuollainen järkyttävä tapaus on esillä lehdistössä, ja ehkä siinä ensimmäiselle tekijälle vähän haetaan myötätuntoa, niin silloin joku muukin saa sitten päähänsä ryhtyä tekemään samaa, kuin tuo ensimmäinen tekijä. Eli hän ehkä on kokenut tuon uutisoinnin jotenkin ymmärtäväisenä, joten sitten hän on päättänyt tehdä samoin, ehkä yrittäen hankkiutua julkisuuteen. Nuo julkisuuteen pyrkivät ihmiset ovat kaikkein vaarallisimpia rikollisia, mitä maailma tuntee, ja kuten

Brexit sekä pörssin ja EU:n kehittyminen tämän brittien tekemän eropäätöksen jälkeen

Huomenna Helsingin pörssi avaa taas ovensa, ja tämän jälkeen saattaa jotain laskua olla edessä, kuten kaikki varmaan ovat jo arvanneet. Mutta uskon itse, että brexit varmasti kuitenkaan ei ole ehkä niin katastrofaalinen kuin mitä äkkiseltään voisi arvata. Tässä on kuitenkin pari päivää ehditty totutella asioihin, ja kuten kaikki varmasti huomaavat, niin mitään kovin konkreettista ei tämän takia ole tapahtunut, eli tietenkin banderolleja on näkynyt, kuten normaalistikin käy, kun suurista asioista päätetään, ja uskon että myös pörssi alkaa melko nopeasti elpyä tämän jälkeen, vaikka britannia ei enää olekaan EU:n jäsen. Eli punta on ollut maan valuutta kaiken aikaa, joten ainoa mikä ehkä näkyy katukuvassa, on EU:n lipun poistuminen rajoilta. Muuten tuo äänestystulos tuskin aiheuttaa mitään kovin suuria tunteiden purkauksia, paitsi tietenkin britannian euroedustajien  taholta, jotka joutuvat jättämään Brysselin. Joten vaikka tässä sitten on tehty poliittisesti melko suuri päätös, niin

Kaikki mikä näyttää poliittiselta toiminnalta ei sitä ole.

Pelko on se, mitä ei saa koskaan uhkailijan edessä osoittaa. Tämä sama koskee jokaista, joka uhkaa toisia väkivallalla. Eli jos ihmiset eivät olisi pelänneet Stalinia sekä Hitleriä, niin silloin saattaisi historia olla hiukan toisen kaltainen, mutta kun puhutaan väkivaltaan turvautuvista organisaatioista, olivat he keitä hyvänsä, niin he eivät varmaan koskaan edes muuta osaa kuin pelotella ihmisiä sillä, että joku poliisi sitten on heidän puolellaan. Kun puhutaan pelkästään väkivallallla pelottelusta sekä muusta alatyylisestä toiminnasta, niin kai me kaikki tiedämme, miten tuo pelko oikeastaan luodaan. Ihmisten autojen rekisterinumeroita keräillään joidenkin vartiointiliikkeiden toimesta, ja sitten käydään yöllä hajottamassa tuo auto, jolla kyseinen henkilö sitten käy töissä. Mutta sen kyllä mielelläni sanon, että oikeastaan mitään muuta ei tuo skinhead-ryhmä oikeastaan teekään, ellei sitten paikalla satu seisomaan pari toimittajaa, joille tullaan sitten ilolla esiintymään. Tällä

Outoja asioita ihmisten salatusta yksityisyydestä, jotka tuovat tutkijat paikalle

Tämä seuraava kirjoitus ei ole mitenkään sidoksissa oikeaan elämään, ja kaikki yhteneväisyydet oikeasti eläneisiin ihmisiin tai rikostapauksiin ovat pelkkää sattumaa. Kun puhutaan ihmisten yksityiselämästä sekä rikollisuudesta, niin pitää muistaa, että tutkija etsii asioita, jotka eivät kuulu siihen ihmisee, mikä on tutkinnan kohteena.  Joten he eivät ole mitenkään erityisen  helposti harhautettavissa. Syy siihen, mikä saa rikostutkijan epäilemään kohteen olevan tekemisissä organisoidun rikollisuuden kanssa johtuu usein siitä, että hän ei vastaa sitä kuvaa, minkä on antanut työkavereilleen itsestään sekä omista elintavoistaan. Jos otetaan esimerkiksi joku hukkunut henkilö, joka työtovereidensa sekä naapureiden mukaan viettää pääosin hilpeää ulkoilmaelämää, eli kaikki lomat menevät siihen, että hän ryyppää jatkuvasti aamusta iltaan, ja loman jälkeen on "filmi poikki" koko neljän viikon ajalta, niin voidaan kuitenkin ihmetellä esimerkiksi sitä, että miten vaikkapa hänen m