Showing posts with label android. Show all posts
Showing posts with label android. Show all posts

Saturday, January 7, 2017

Top 4 uutta UAV:ta, jotka voidaan myös muuttaa uuteen olomuotoon



Alla olevassa filmissä on neljä uutta super innovatiivista UAV-laitetta, jotka varmasti tulevat kiinnostamaan ihmisiä myös lainvalvonnan, tiedustelutyön sekä sotilasteknologian kannalta, ja niiden käyttö varmasti on erittäin houkuttelevaa myös esimerkiksi vartioinnin sekä uhan huvittelun kannalta. Kuitenkin pitää aina muistaa sellainen asia, että jos kamera suunnataan ihmisten koteihin tai heidän pihoilleen, niin kyseessä on kotirauhan rikkominen. Kuitenkin tuollainen UAV ei välttämättä ole yhtään sen enemmän kotirauhaa rikkova väline kuin teleobjektiivikamera, jollaisten käyttöä tai omistamista ei kukaan ole koskaan asettanut kyseenalaiseksi.

https://www.youtube.com/watch?v=Kt-LQVGIXU4

Noiden välineiden siviilimuunnosten avulla voi myös huolto-yhtiön pomo käydä katsomassa sitä, että tarvitaanko jossain katoilla ehkä puhdistusta sekä esimerkiksi vartija voi käydä sen avulla tarkastamassa kohteensa, ja tuon laitteen avulla myös keskusvalvomo saa sitten kuvan tuosta paikasta. Eli tuolla tavoin voidaan turvata se, että vartija ei esimerkiksi joudu jonkun jengin yllättämäksi, mutta tietenkin järjestelmän toteuttamisen yhteydessä pitää muistaa yksityisyys, eli työpisteen kuvaaminen ilman painavaa syytä on kiellettyä. Mutta asia voidaan kyllä hoitaa siten, että kun vartija menee tarkastamaan kohdetta, niin hän painaa sitten käyttöliittymästä nappia, jossa lukee "tarkastus käynnissä", ja samalla käyttöliittymällä voidaan sitten lopettaa tarkastus, jolloin yksityisyys muissa asioissa säilyy.

Kun puhutaan tällaisista kädestä heitettävistä lennokeista, niin niiden avulla voidaan tietenkin kuvata esimerkiksi lintujen lentoa, mutta samalla välineellä voidaan turvata esimerkiksi valtiovieraiden tai yleisötapahtumien turvallisuutta. Eli ne voidaan varustaa vaikkapa "stun"-pommeilla tai niitä voidaan käyttää kauko-ohjattavina lentävinä aseina, joilla sitten etsitään esimerkiksi yleisön joukkoon piiloutuneita puukon heiluttajia tai katoille piiloutuneita tarkka-ampuijia.

Noiden välineiden nokkaan vain asetetaan tuo räjähdyspanos tai kiväärinpatruuna, jolla sitten suoritetaan kohteen neutralointi. Ja esimerkiksi jos turvataan yleisötapahtumia, niin silloin voidaan käyttää opiaattinuolta, jolla kohde tainnutetaan, tai toki noissa UCAV-laitteissa voi olla myös Taser-etälamaaja. Kyseisellä välineellä saadaan ihminen elävänä vangiksi, ja sitten häntä voidaan kuulustella poliisin päämajassa.

Kun puhutaan sitten esimerkiksi taskukokoisesta UAV:stä, joka toimii siten, että siihen kiinnitetään kännykkä, jonka GPS paikantimen avulla tuo väline lentää sitten halutun reitin, ja kuvaa halutut kohteen kännykän kameralla, niin silloin tietenkin kyseessä on sovellus, jonka jokainen voi hankkia itselleen, ja sitten tietenkin esimerkiksi lintubongari voi siitä iloita, kun hän käy sitten kuvaamassa lintujen pesiä tuon laitteen avulla, mutta samalla tavoin esimerkiksi ATARI-poliisi voi hyödyntää tätä laitetta siten, että hän lähettää sen lentämään jonkun talon edestä.

Ja sitten tuo väline kuvaa halutut huoneistot. Ehkä tulevaisuudessa myös poliisiautojen katolla on tuollainen väline, jonka he sitten lähettävät katsomaan esimerkiksi asuntoa ennalta. Sitä voidaan ohjata esimerkiksi tabletilla tai älypuhelimella, ja siinä voi olla kääntövarren avulla käännettävä endoskooppi sekä mikrofoni, joilla poliisi sitten selvittää, mitä siellä kohteessa oikeastaan ollaan tekemässä,

Sitten tuo laite voi esimerkiksi työntää oven välistä opiaattikranaatin asuntoon, jolloin kohteet lamaantuvat.  Samoin tuosta laitteesta varmasti hyötyy myös isännöitsijä tai huoltomies, joka voi sen avulla kuvata talojen kattojen saumoja, ilman että hänen täytyy sitten itse kiivetä katoille.  Nämä välineet varmasti tulevat avartamaan maailmankuvaamme sekä turvaamaan ihmisiä. Kuitenkin noiden laitteiden käyttö tulee tapahtua lain sallimassa muodossa, ja jos ihmisten pihoja mennään kuvaamaan, niin silloin kyllä kyseessä on kotirauhan rikkominen.

https://www.youtube.com/watch?v=Kt-LQVGIXU4

vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Wednesday, May 18, 2016

NOKIA palaa tuotemerkkinä puhelinmarkkinoille

NOKIA 3310 "El Classico"
Kuva I
Suomalainen NOKIA palaa tuotemerkkinä maailman GSM-puhelinmarkkinoille. Ja miksei se tätä tekisi, kun kyseessä on kuitenkin maailmanluokan brandy, joka on ollut ainakin ennen erittäin hyvä sekä laadukas tuote, ja toki tuota tuotemerkkiä kannattaa hyödyntää. Haluan aina korostaa sitä, että NOKIA:n tuotteissa ei koskaan ole ollut mitään vikaa, vaan niiden markkinoinnissa tehtiin virheitä, jotka sitten johtivat tuon alkuperäisen matkapuhelinyksikön luisumiseen vieraisiin käsiin. Toki NOKIA oli puhelimena tuolloin loistavasti muotoiltu sekä elektroniikaltaan huippuluokkaa sekä hyvin käteen sopiva tuote, mutta sen panostaminen pelkästään Windowsiin teki tuosta tuotteesta erittäin huonosti arvostetun.

Windowsia ei ole oltu totuttu pitämään kännyköiden käyttöjärjestelmänä, joten se tietenkin aiheutti sen, että NOKIA:n myynti alkoi kangerrella. Mutta moni muukin asia sitten kangerteli tuon entisen maailman huippupuhelinten valmistajan strategioissa. Yksi niistä oli se, että yhtiö ikään kuin lähti soitellen sotaan kehittämään kallista elitistien puhelinta, eli tuotetta mistä sillä ei ollut vielä ollenkaan kokemuksia. Tuo puhelin piti sitten tietenkin muuttaa Windows-käyttöjärjestelmälle sopivaksi, mutta kuitenkaan tämä ei yksin johtanut NOKIA:n tuhoon, vaikka se silloin hylkäsi tuon kehutun Symbian OS:in, joka oli toiminut moitteetta tuon puhelinvalmistajan aikaisemmissa puhelimissa.

Mutta kuten kaikki muistamme, niin Symbian ei kelvannut luxus-puhelinten käyttöjärjestelmäksi. Kuitenkin tuo suuri yhtiö teki myös sellaisen virheen, että se hylkäsi valmiita tuotteita, joiden kehittämiseen oli käytetty ainakin miljoonia euroja, joista ei sitten tullut yhtiölle yhtään mitään tuottoa, ja samoin yhtiön markkinoinnissa tehtiin suuria virheitä, kuten se että kaikkia puhelimia sitten markkinoitiin välimalleina, ja seuraavana vuotena sitten tuli NOKIA:n mukaan parempi malli. Mutta nyt sitten tilanne korjaantuu, koska uusi NOKIA on varustettu Android-käyttöjärjestelmällä, ja sen valmistaja on kotimainen HMD, eli kyse on oikeastaan oikeudesta käyttää NOKIA:n nimeä tuotteessa eli tuotemerkkikaupasta, eikä siitä että NOKIA itse aloittaisi uudelleen matkapuhelinten valmistusta. Toivotaan että tuo tuote sitten on maineensa sekä merkkinsä veroinen, ja siitä tulee uusi veturi maamme high-tech teollisuudelle. Ja ehkä HMD tuo markkinoille uuden "El Classicon", kuten NOKIA 3310 (Kuva I) aikoinaan oli,

Näistä kaikista asioista olen kirjoittanut ennenkin, mutta lopullinen kuolinisku tuli sitten siinä, kun sijoittajille alettiin viestiä, että NOKIA alkoi laittaa "rukkasia naulaan". Eli se myi käytännössä kaiken tuotekehityksensä sekä toimitilansa, jolloin sijoittajat saivat signaalin, että yhtiö ei aio enää jatkaa. Näet ICT-ala on maailman innovatiivisin sekä hektisin työmaa, jossa ei koskaan saa jäädä "tuleen makaamaan". Tuolla alalla menestyvät vain sellaiset toimijat, jotka pystyvät dynaamisesti kehittämään tuotettaan siten. että siinä on jatkuvasti parannuksia. Mutta tuo ei vielä riitä siihen, että yhtiö voi saavuttaa kärkisijan kyseisellä alalla.

Sen pitää saada tuotteitaan kaupaksi suurille massoille, jotka sitten tuovat valtavia tuloja yhdessä, vaikka yksittäinen laite maksaa vajaa 150 euroa. Kuitenkin onnistunut strategia tähtää siihen, että noita halpoja puhelimia myydään miljoonille tai jopa miljardeille kuluttajille, jotka sitten tuovat kokonaisuutena valtavasti tuloja noiden lähinnä kaukoidässä päämajaansa pitävien elektroniikkayhtiöiden kassoihin.

Eli nuo yhtiöt laskevat niin, että jos ne saavat miljardista myydystä puhelimesta euron voittoa per puhelin, niin ne saavat miljardi euroa omalle tililleen. Toisaalta nuo yhtiöt eivät laske tuottoa sen mukaan, kuin miten monta asiakasta niillä on, vaan kuinka monta puhelinta ne saavat myytyä. Sen vuoksi Android on varustettu monilla pilviominaisuuksilla, joten sitä on mukava käyttää myös yhtiöiden puhelimena.

Gluons and the strong nuclear interaction.

When we think about energy flow from the strongest to the weakest. Free energy. That causes an atom’s decay. It is formed. Or. Released in t...