Showing posts with label tiedostot. Show all posts
Showing posts with label tiedostot. Show all posts
Wednesday, June 28, 2017
Kyberhyökkäys voi olla hyvin vaarallinen, kun se tapahtuu oikeaan aikaan
Keskusteltaessa kyberhyökkäyksistä, niin silloin tietenkin tulee mieleen se, että niitä käytetään informaatiosodan verukkeella käytäviin kiristys-kampanjoihin, joissa tiedostoja salataan ilman käyttäjän lupaa, ja sitten niiden avaamisesta pyydetään palkkiota. Toinen mahdollisuus sitten ovat sellaiset toimenpiteet, missä tietokone lukitaan ilman, että käyttäjä saa siitä varoitusta, minkä jälkeen ruutuun ilmestyy esimerkiksi pankkiyhteys, mihin pitää maksaa lunnaita, tai tietokoneen kovalevyllä olevat tiedot tuhotaan.
Tuollaiset loogisiksi pommeiksi kutsutut välineet voivat toki toimia myös ilman varoitusta, ja tuolloin tietenkin se että miten tuo virus on tietokoneelle päässyt ratkaisee sen, että maksaako henkilö lunnaat. Näet jos virus ujutetaan tietokoneelle esimerkiksi laittoman pornokuvan kylkiäisenä, niin että sen koodi on stenologisin menetelmin upotettu kuvan koodiin, niin silloin tietenkin tuolla kiristäjällä on suurempi mahdollisuus saada haluamansa rahat, kuin se että tuo virus olisi putkahtanut koneelle jostain laillisesta latauksesta.
Tuo on sitten muuten yleensä kiristäjien ongelma, eli heidän pitää varmistaa kohteen suun pysyvän kiinni, kun hän tekee tuon hyökkäyksen. Jos normaali ihminen imaisee tietokoneelleen viruksia, niin hän todennäköisesti sitten tyhjentää kovalevynsä, eli asentaa käyttöjärjestelmän uudelleen tai pyytää mikrotukea vaihtamaan koneensa, sekä tietenkin soittaa siitä hyvästä vielä poliisille, joka kykenee jäljittämään epäillyn pankkitietojen perusteella.
Mutta jos tuo lataus on tullut laittomasta kohteesta, niin silloin edessä on ongelmia, koska tuolloin ei kiristyksen uhri ehkä uskalla sanoa tuota asiaa kenellekään. Loogisten pommien ongelma on siinä, että ne voidaan laukaista tiettyyn aikaan, eli noilla välineillä kyetään tuhoamaan tietyllä hetkellä esimerkiksi Linux-koneiden käyttäjätiedot sisältävät tietokannat, jolloin niiden käyttäminen muuttuu hyvin vaikeaksi, ja tietenkin tuollaisia data-aseita on olemassa myös SOCOM:in käytössä.
Tuollaisten erikoisjoukkojen käyttöön tarkoitettujen data-aseiden levittäminen sitten tapahtuu joko niin, että esimerkiksi johonkin tukikohtaan soluttaudutaan läppärit kainalossa, ja sitten nuo virukset levitetään esimerkiksi WLAN:in kautta sen tietokoneille. Kuitenkin pitää muistaa se, että nuo aseet voidaan levittää toiminta-alueelle esimerkiksi tutkan avulla, eli tukan radiosätelyn mukana kohteisiin lähetetään tietokoneviruksia, joita yritetään syöttää tällä tavoin vihollisen viestintäjärjestelmään tai WLAN-verkkoihin.
Samoin voidaan esimerkiksi GPS tai GLONASS paikannusjärjestelmiin voidaan yrittää ujuttaa viruksia, joita nuo välineet levittävät sitten vihollisen ohjussukellusveneisiin sekä muihin taisteluvälineisiin, eli ne voivat lamauttaa koko tietoverkon. Mutta noiden valtiolliseen käyttöön tarkoitettujen virallisten tahojen tekemien virusten ongelmana on se, että ne on tehty erittäin hyvin koulutettujen tiedemiesten valvonnassa, ja heillä on ollut käytössään kaikki mahdolliset testausvälineet, millä on varmistettu se, että nämä virukset läpäisevät kaikki mahdolliset palomuurit.
Kuitenkin tuollaiset data-aseet ovat vain tavallisia tietokoneohjelmia, joiden varastaminen on melko helppoa. Tarvitaan vain USB-tikku tai SD-kortti, niin silloin tuollaisen ohjelman voi kuka hyvänsä varastaa, jos hänellä on pääsy noiden ohjelmien koodeihin. Eli hän voi tehdä noista koodeista vaikka World-dokumentin, ja sitten vain siirtää nämä koodit esimerkiksi C-kääntäjälle, joka sitten muokkaa niistä toimivan ohjelman.
Ja jos tuollainen data-ase joutuu vahingossa esimerkiksi ydinvoimalan tiedostoihin, niin tuloksena voi olla kiina-ilmiö, mikä tarkoittaa reaktorin sydämen sulamista. Se mikä tekee näistä virallisista viruksista niin vaarallisia on se, että ne eivät ole mitään pikkupoikien kyhäelmiä, joita on pitänyt salata, vaan virallisissa laboratorioissa tuotettuja keinotekoisia organismeja, joita ovat filosofian tohtorien tekemiä välineitä, joissa on käytetty virallista testausmetodologiaa. Samoin noilla miehillä on ollut aikaa suorittaa tarpeelliset toimenpiteet, joilla viruksesta tulee sellainen, että se varmasti toimii. Eikä heitä myöskään ole häiritty kesken työtään, jolloin tuote on tietenkin paras mahdollinen.
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/kyberhyokkayksen-ensisijainen-kohde-selvisi/6486284
Wednesday, February 10, 2016
Urkkivien autojen sekä mobiililaitteiden GPS:n ongelmista
Mutta moni ei ole arvannut, että tuon saman laitteiston avulla voidaan auton sisällä tapahtuvaa keskustelua kuunnella erittäin tarkasti. Ja kun puhutaan auton OBD-mittauksesta, niin esimerkiksi matkustamon äänitallenne voidaan purkaa samalla. Kysymys on siitä, että mitä kaikkia asioita nuo tietokoneet oikeasti tallentavat, eli vaikka katsastusmies tai joku poliisi sanoo, että mitään keskusteluja tms. asioita ei autosta kerätä, niin kun puhutaan tietokoneista, niin yleensä pelkän ohjelmiston muuttaminen riittää siihen, että auto alkaa tallentaa myös tietoa, mitä sen ei pitäisi tallentaa.Kun puhutaan auton massamuistista, niin sanotaan että vaikka 16 gb. USB-tikulle mahtuu todella paljon erilaisia tiedostoja, ja koska kyseessä on erikoisjärjestelmä, niin noiden tiedostojen päätteet voivat poiketa nosrmaalista todella paljon, ja kun tuo tallenne on purettu, niin sitten urkkija vain muuttaa noiden tiedostojen päätteet vastaamaan tietokoneen ymmärtämää mediatallennetta.
Ja nuo muut tiedot kuten kaasupolkimen asento sekä nopeus voidaan kirjoittaa tekstitiedostoon, josta ne on helppoa siirtää Exceliin, jossa tuosta datasta voidaan tehdä erilaisia diagrammeja, ja jos esimerkiksi ajonopeus ylittää 120 km/h, ja aut ei ole ylittänyt maamme rajaa, niin silloin poliisi tai urkkija tietää, että henkilö ajaa ylinopeutta. Mutta kun puhutaan mobiililaitteiden GPS:stä ylipäätään, ja kai autokin joku mobiililaite on, niin silloin tietenkin ongelma on siinä, jos joku pääsee paikallistamaan toisen henkilön tai vaikka perheen puhelinten GPS-laitteet tai puhelimet etänä. Tällöin hän voi saada tietoonsa, milloin kohde lähtee vaikka Ruotsin risteilylle, ja tuo sillä välin käydä tekemässä murron noiden ihmisten koteihin.Eli ongelma on siinä, että tuo mobiililaite ei ehkä koskaan ole oikeasti pois päältä, vaan ne voidaan paikantaa satelliitin avulla vaikka keskelle aavaa merta. Ja jos voro pystyy noita paikannuksia käyttämään, niin hän voi päätellä kohteen olevan perillä korkeintaan seuraavana päivänä, jos paikannustieto tulee keskeltä Ahvenanmerta.
Ja vaikka tällä urkkijalla ei olisi käytössään mitään erityistä ohjelmistoa, joka siirtää GPStiedon punaiseksi pisteeksi Google Mapsiin, niin toki hän voi tuon koordinaatin syöttää käsin kyseiselle ohjelmistolle, ja ohjeet tuosta saa Internetistä. Toki GPS tai muun etäpaikannuksen avulla voidaan esimerkiksi varastettu auto tai kännykkä löytää sekunnissa, ja noihin puhelimiin asennettujen kuunteluohjelmien avulla voi poliisi valvoa esimerkiksi epäillyn rikollisen keskusteluja tovereidensa kanssa, ja vanhemmat voivat löytää jälkikasvunsa GSM-puhelinten etäpaikannuksen avulla. Ja tuolla tavoin selvittää, että missä he oikeastaan iltaansa viettävät. Mutta mielestäni tuollaiset asiat pitäisi heile kyllä kertoa.
Toisaalta älykkäät ajoneuvot mahdollistavat sen, että esimerkiksi hälytysajoneuvon edessä liikennevalot toimivat siten, että sen reittiin nähden sivuteiltä tuleville ajoneuvoille syttyy punaiset liikennevalot, jotta sieltä ei kukaan vahingossa tule paloauton tai ambulanssin eteen. Samoin kuljetusliikkeen johto voi GPS:n avulla seurata sitä, missä heidän autonsa ovat, ja myös jakeluauton kuljettajat löytävät perille helpommin. Eli GPS ei ole pelkästään mikään ambulanssien tai hälytysajoneuvojen työtä hyödyttävä väline, vaan siitä on hyötyä jokaiselle tiellä liikkujalle. Ja esimerkiksi insinööriajon suorittajien oikeusturvaa voidaan tuollaisilla ajonopeus sekä filmi- ja hytissä tapahtuvilla keskustelua koskevilla taltioinneilla parantaa huomattavasti.
Tablettien sekä mobiililaitteiden tietoturvasta
Mobiililaitteiden tietoturvassa voi olla ammottava aukko, ja se liittyy siihen, että noita laitteita käytettäessä ei ehkä muisteta laittaa salasanaa, kun laite menee lepotilaan. SIM-kortilla toimivien mallien kanssa on niin, että tuo laite kysyy PIN-koodia, kun sinne kirjaudutaan sisään. Mutta noiden pelkkää WLAN-verkkoa käyttävien tablettien kanssa asia on hiukan toisin. Eli mikään ei estä toista katsomasta selaushistoriaa, jos hän pääsee käsiksi toisen vaikka sohvalle unohtamaan tablettiin. Tai sitten tuon tabletin avulla voidaan päästä käsiksi vaikka mihin tietoihin, joista ehkä kiusallisimmat käsittelevät muistiinpanoja tai Facebook-tiliä yms. sosiaalista mediaa.
Toki toisten ihmisten mobiililaitteisiin koskeminen on lainvastaista, mutta rikolliset viis välittävät noista pykälistä. Vaara vaanii siinä, että noiden laitteiden avulla joku esimerkiksi suoraan onkii joltain laitteen käyttäjän tuttavalta tämän puhelinnumeron tai vastaavan tiedon, ja asiantuntevalle urkkijalle ei kovin paljoa tarvitse itsestään näyttää tai kertoa, jotta hän saa tietään esimerkiksi henkilön kotipaikan tai muuten murtaa hänen identiteettinsä. Pieni vilahdus ikkunasta saattaa paljastaa henkilön kodin sijainnin, mutta toisaalta noita taustoja voidaan muuttaa rendaamalla tuota filmiä 3D-Studio Max:in kaltaisilla ohjelmilla, ja muuttamalla noita yksityiskohtia niin, että ne vievät tuota urkkijaa harhaan.
Todellisuudessa ultratrealististen tietokoneanimaatioiden sekä valokuvaväärennösten avulla voidaan suojella esimerkiksi todistajia tai tehdä käytännön piloja, joilla katsojille uskotellaan, että vaikkapa Helsingissä oleskeleva henkilö on Honolulussa, ja tuo temppu tehdään niin, että huoneen ikkunasta näkyvään kuvaan vaihdetaan esimerkiksi jostain mainosvideosta leikattu kuva, jossa on selvästi tunnistettava Honolulun maisema, ja näin voidaan ihmisille uskotella, että henkilö on yksinkertaisesti toisessa paikassa. Mutta mobiililaitteiden tietoturvasta sen verran, että noiden laitteiden käyttäjätilit pitää aina poistaa, jos ne jätetään yksin toimistoon tai kotiin. Muuten niitä voidaan käyttää hyvin ikävällä tavalla väärin, ja tietenkin kun mennään tulliin, niin silloin on hyvä poistaa tuo tili, jotta tullimies ei noita sähköposteja voisi katsoa. Tietenkin myös oman Gmail-tai jonkun muun sähköpostin liittämistä mobiililaitteisiin pitää valvoa tarkasti, jotta joku ei liitä tiliin ylimääräisiä Android-laitteita tms.
Nimittäin näin voidaan ihmisen tietoturva murtaa lähes täysin. Kun tuo urkkija sitten kehittää valeprofiilin, jossa hän käyttää Netistä onkimiaan valokuvia sekä kopioi toisen tiedot omaan Facebook- profiiliinsa, niin hän voi tuolla tavoin urkkia erittäin henkilökohtaisia tietoja kohteensa elämästä. Ja mitä enemmän hän kohteestaan tietää, niin sitä vaarallisempi hän on. Eli hän voi Facebookin valeprofiilien avulla hankkia tietoja toisen henkilän seksuaalisesta suuntautumisesta, kuulumisesta erilaisiin yhdistyksiin ja monista muista asioista, joista toinen ei varmasti halua kertoa muille.
Yksinkertaisinta olisi houkutella toinen käyttämään sosiaalista mediaa vaikka jonkun yhtiön tabletilla, sekä "unohtaa" poistaa nuo tiedot käytön jälkeen.Tämän takia Facebookia ei koskaan saa käyttää muulla kuin omalla tabletilla tai älypuhelimella, jotta nuo profiilit eivät päädy vääriin käsiin. Ja tietenkin se, miksi henkilö urkkii toisen yksityiselämää koskevaa tietoa saattaa liittyä vaikka asekauppaan tai järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Toisin sanoen MC-kerhojen sekä liivijengien jäseniä varmasti kiinnostaa esimerkiksi kuulumiset erilaisiin metsästys- sekä reserviläisjärjestöihin, joiden kautta he toivovat voivansa päästä aseisiin käsiksi. Eli nuo jengiläiset saattavat tehdä rahavaikeuksiin joutuneelle liikemiehelle suoraan ostotarjouksen hänen aseistaan, tai järjestää murron kyseisen henkilön kotiin, kun hän on vaikkapa Ruotsissa tiedustelemalla hänen menoistaan.
Subscribe to:
Posts (Atom)
Gravitational lensing can uncover dark matter.
“Artist’s impression illustrating how wave-like density patterns produced by ultralight dark matter could warp space and alter the path of l...
-
“Timing delays in quasar light bent by massive galaxies offer a fresh way to measure the universe’s expansion, and the results deepen the ri...
-
“A 1977 theory known as quadratic gravity was long left to languish because of its negative-energy “ghost” particle. But the ghost might not...
-
Could the answer. For the dark energy mystery. Be. In some process of particle evaporation, which is previously unknown? And could that thin...
