Showing posts with label itsemurhaterroristi. Show all posts
Showing posts with label itsemurhaterroristi. Show all posts

Wednesday, June 29, 2016

Istanbulin terrori-isku oli Brysselin toisinto, ja se noudatti noiden iskujen yleistä kaavaa

Itsemurha-terroristeja räjähdevöineen
Kuva I

Istanbulin järkyttävä terrori-isku oli toisinto siitä, mitä tapahtui Brysselissä. Eli operaatio toteutettiin samalla taktiikalla, kuin muutkin itsemurhaterroristien teot, eli muutama henkilö kävelee sisään julkiselle paikalle, ja ampuu kalashnikovit tyhjiksi, sekä räjäyttää itsensä tuon toiminnan päätteeksi, ja toki iskuilla on paljon propaganda-arvoa, koska se osoittaa maailmalle, että ISIS-terroristit ovat valmiita kuolemaan tehdessään noita tekoja. Se kuitenkin jää joskus selvittämättä, että räjäyttivätkö nuo terroristit itse oman räjähdeliivinsä vai tekeekö sen joku esimerkiksi radiolaukaisimella, ja nuo liivit on usein tehty ammusvöistä, joiden lipastaskuihin on laitettu muoviräjähdettä. Samoin joissain tapauksissa on mukana saattanut olla avustaja esimerkiksi kuvaamassa propaganda-aineistoa noille ääriryhmille.

Tähän nuo väkivallan työkalukseen ottaneet ihmiset oikeastaan pyrkivät. Heidän toimintansa on tarkoitettu shokeeraamaan tavallisia ihmisiä räjäyttämällä pommeja ympäriinsä, ja he ilmeisesti saavat jotain nautintoa, kun tavallisten ihmisten televisiot täyttyvät kauhusta sekä räjähdyksistä. Kun puhutaan siitä, että terroristit haluavat teolleen julkisuutta voidakseen kylvää pelkoa ympäriinsä, niin se tietenkin auttaa profiloimaan noiden henkilöiden valitsemia kohteita melko hyvin. Jajos esimerkiksi ISIS onnistuu pelottamaan turisteja pois jostain alueelta, niin silloin he saavat sen elinkeinoelämän romahtamaan,ja voivat kohdistaa värväystoimia alueen väestöön. Näet esimerkiksi Välimeren maissa suuri osa ihmisten tuloista tulee turismista, ja iskuilla turistikohteisiin ISIS pyrkii pelottelemaan heidät pois.

Heidän valitsemansa  kohteet ovat sellaisia, että niillä on mahdollisimman suuri vaikutus ihmisten elämään sekä tuon kohdevaltion sisällä että sen ulkopuolella. Jotta tuosta "shokkiefektistä" saadaan mahdollisimman laaja, täytyy terroristin valita kohde, jossa on paljon ulkomaalaisia, jolloin hän saa aikaan paljon laajemman vaikutuskentän sekä julkisuutta omalle asialleen. Joten terroristi valitsee kohteekseen useimmiten tunnettuja turistikohteita sekä lentokenttien kaltaisia rakennuksia,  joissa on paljon ihmisiä. Samoin julkisuutta saaneet mediatalot sekä muut vastaavat kohteet ovat noiden hirviöiden iskulistalla.

Eli tällaisia kohteita Euroopassa ovat paikalliset kuuluisat rakennukset kuten Eiffel-torni ja muut maamerkit, joihin iskemällä terroristit pyrkivät saamaan aikaan suuria otsikoita siitä, miten urheita he muka ovat, ampuessaan naisia sekä lapsia kaduilla. Tämän takia turvallisuusjoukkojen kannattaa valvoa juuri sellaisia paikkoja, joissa on erityisesti ulkomaalaisia turisteja tai paikallisia poliitikkoja tai muita toimijoita, jotka ovat esimerkiksi vastustaneet ääriliikkeitä sekä tuominneet väkivallan. Näet noilla äärimmäiseen väkivaltaan turvautuvilla henkilöillä ei muuta keinoa ole, kuin paukutella pommeja pitkin katuja, kun he yrittävät vaientaa ihmisten mielipiteitä.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Terrori-isku Istanbulissa sekä Lähi-Idän terrorin historiaa



Istanbulin kansainvälisellä lentokentällä on tapahtunut terrori-isku, jossa on useita ihmisiä saanut surmansa. Se että tämä teko tapahtui nimenomaan Turkissa, heikentää ISIS.in suosiota entisestään, koska Turkki on kuitenkin islamilainen maa, joka tosin on ollut aktiivinen osapuoli terrorismin torjunnassa. Mutta en kyllä usko, että Venäjän suorittamille operaatioille Syyriassa löytyisi tällaisen toiminnan jälkeen vastustajia yhtään mistään Eli kuten Raamatussa sanotaan, niin se joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Tuo islamistitterroristien tapa kylvää kuolemaa ympäriinsä sekä valita kohteekseen siviilejä toki tuo heille pelotetta sekä näyttävyyttä, mutta samalla tuo väkivalta vie heiltä mahdollisuuden edes pyrkiä neuvottelupöytään minkään hallituksen kanssa.

Eli kun WTC-isku tapahtui, niin sitä ennen puhuttiiin terrorismin vastaisten yksiköiden olevan liian väkivaltaisia, mutta sitten tuo isku tapahtui, niin sen jälkeen jopa ydinaseiden käyttöä noita terroristeja vastaan olisi voitu harkita, ja sama kaava toistuu kaiken aikaa. Mikäli joku alkaa osoittaa myötätuntoa noita muslimeja kohtaan, sekä alkaa vaatia joukkoja poistumaan Afganistanista sekä muista miehitetyistä maista, niin siitä sitten seuraa suora hyökkäys tavallisia ihmisiä kohtaan, missä sitten kalashnikoveilla sekä räjähdeliiveillä varustetut terroristit kylvävät kuolemaa keskellä tavallista katua.

 Ja samalla tavoin myös Gaddafi toimi, eli hän hajotti ensin itseään vastustavia mielenosoituksia hävittäjäkoneiden avulla, mikä sitten oikeutti NATO:n käyttämään voimaa itseään vastaan. Turkin hallitusta on syytetty myös ylimitoitetusta voimankäytöstä nimen omaan ylänköalueilla asuvia kurdikapinallisia vastaan, mutta nyt sitten saattaa ääni muuttua kellossa, kun noiden terroristien otsassa ei lue, että ovatko he ehkä ISIS:in vai PKK:n taistelijoita, ja ISIS:in epäillään myös soluttautuneen PKK:n riveihin, eli myös kurdi voi tietenkin olla kiihkomuslimi, eli kysymys on siitä, että nuo äärimuslimien järjestöt  eivät kovin tarkkoja tappajiensa taustoista ole. Kuitenkin voidaan sanoa, että islamistien toimintaryhmät eli Al Quaida sekä ISIS ovat kasvaneet poliittisista terroristijärjestöistä kuten PLO, jonka ne valtasivat kuin syöpä valtaa kehon.

Eli ensin PLO:sta erosi Hamas-niminen ääriryhmä, joka aloitti itsemurhaiskut Israelia vastaan, ja sitten Hamas:in mallin mukaan luotiin Al Quaida sekä myös ISIS, jotka saattavat olla alun perin maanpakoon lähteneiden Hamas-taistelijoiden perustamia. Eli Hamas oli ääri-islamilainen liike, joka otti haltuunsa Arafatin Fatah-puolueen, ja jonka juuret juontuvat Hezbollah-nimiseen järjestöön, mikä toimi Libanonissa Israelia vastaan 1980-luvulla, eli itse olen miettinyt, että soluttautuivatko nuo Hezbollahin provokaattorit Fatahiin, silloin kun Arafat poistui Beirutista. Paetessaan tuosta kaupungista 1500 taistelijansa kanssa hän jätti tuon järjestön  tai kaupungin ikään kuin tyhjilleen eräänlaiseen arvotyhjiöön, ja kun Arafat petti liittolaisensa, niin hän jätti oman järjestönsä ääriryhmien provokaattorien armoille. Ja Hezbollah oli kiinnostunut Fatahista siksi, että se halusi saada Fatahin mittavat asevarastot haltuunsa.

Ja kun Arafat ikään kuin jätti uppoavan laivansa, niin silloin Fatahista tuli loistava kohde noille Hezbollahin provokaattoreille, jotka silloin tietnkin syyttivät länttä esimerkiksi Shatilan verilöylystä, missä Ariel Sharonin  johtama israelin armeija päästi kristityt falagistit surmaamaan noin 3500 aseetonta siviiliä.Silloin Sharon antoi käskyn esimerkiksi ampua valoraketteja sekä teki muitakin toimia suojatakseen falgistien eli kristyttyjen äärioikeistolaisten taistelijoiden toimia tuossa pakolaisleirissä

Hezbollah käytti silloin propaganda-aseenaan sitä, että länsimaat olivat luvanneet Arafatille suojella alueella olevia siviilejä, mutta sitten kuitenkaan he eivät estäneet tuota  Shatilan hirvittävää verilöylyä, mikä oli tahra israelin kilvessä. Hezbollahilla oli silloin tukijoita pääosin Iranissa, ja itse olen sitä mieltä, että nuo tukijat saattoivat saada valmennusta nimenomaan Ajatollah Rudollah Khomeinilta, joka jakoi lapsille paratiisin avaimia, sekä yllytti ihmisiä säälimättömiin Banzai-tyyppisiin rynnäköihin Irakin konekivääriasemiin. Ja tuo toimintamalli sitten on poikinut räjähdeliivejä, joihin pukeutuneet terroristit ovat räjäyttäneet itsensä iskun jälkeen.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Gluons' behavior and GUT (Grand Unified Theory).

New models challenge long-standing models. Of. How gluons behave in atomic nuclei. There is a point at which gluons start to behave collecti...