Showing posts with label sodankäynti. Show all posts
Showing posts with label sodankäynti. Show all posts
Thursday, July 27, 2017
Toisten kampittaminen kuuluu nykyään myös valtioiden väliseen poliittiseen kanssakäymiseen
Wall Street Journalin juttu Helsingin tunneleista varmasti on aiheuttanut kiusallista huomiota Venäjällä, ja se lienee tietenkin kyseisen jutun tarkoitus. USA:n poliittisen johdon intresseissä olisi saada myös Suomi mukaan NATO:oon, koska tällä tavoin voitaisiin ikään kuin "imuroida" Venäjän liittolaiset pois sen ympäriltä, ja jokainen maa, joka ei kuulu NATO:oon on tietenkin USA:n sekä muiden tuon puolustusliiton johtavien maiden kannalta Venäjän potentiaalinen liittolainen. Ja kun puhutaan "likaisesta politiikasta", niin siihen kuuluvat erilaiset poliittiset ilveilijät, joiden tehtävänä on saattaa valtion johtoa ikään kuin hankalaan asemaan, ja ajaa sitä kohti tuota propagandan tahtipuikkoa heiluttavan tahon haluamaa ratkaisua.
Kun puhutaan vastuullisuudesta sekä ikävä kyllä myös totuudesta, niin tietenkin pitää muistaa se, että kaikkea mitä vastapuoli sanoo voidaan pitää aina "vastuuttomana", vaikka se olisi kuinka totta. Kaikki me ihmiset haluamme aina toimia "vastuullisesti" kaikissa maailman asioissa, mutta siihen me emme kuitenkaan aina kykene. Jos näemme valtion tai yrityksen johdon tekevän ratkaisuja, jotka vievät sen kohti perikatoa, niin olemmeko silloin vastuullisesti toimivia, jos emme tuota asiaa tuo esiin? Se että esimerkiksi meidänkin maassamme on paljon ihmisiä, joista olisi mukavaa nähdä maamme NATO:n jäsenenä ei varmaan kuitenkaan ainakaan auta sitä, että noita hyvin kiusallisia asioita ei vedettäisi ihmisten eteen.
Tämä pohjimmiltaan on informaatiosodan salaisuus, nimittäin tarkoitus on aina saattaa vastustaja hankalaan asemaan neuvottelukumppanin edessä, ja nolata tätä kaikin tavoin. On yksi asia, mitä maamme media ei juurikaan ole ottanut huomioon, kun se tekee juttuja esimerkiksi Informaatiosodankäynnistä: nimittäin myös CIA sekä SOCOM käyvät tuota sotaa, ja niillä ilmeisesti on tästä asiasta enemmän kokemusta kuin kenelläkään muulla toimijalla maailmassa. Eli mikään kovin ainutlaatuinen asia ei tämä Venäjän johtama Informaatiosodankäynti oikeastaan ole. Informaatiosodankäynnin periaate on tunnettu jo muinaisen Rooman ajoista lähtien.
Se on asia, millä perustellaan omat operaatiot sekä myös esimerkiksi trollataan kapinoita. Veikka ennen lehdistö oli helppo "puhdistaa", jotta asiat saatiin näyttämään siltä, miltä niiden haluttiin näyttämään, niin nykyään esimerkiksi ilmaisten blogipalveluiden olemassaolo on kaventanut mahdollisuutta olla julkaisematta asioita, jotka ovat olleet valtion johtajista kiusallisia. Näitä ilmaisia julkaisualustoja voidaan pitää yhtä vallankumouksellisina kuin Gutenbergin kirjapainotaitoa, ja Internetin aikaan ei voida enää estää lehtien jakamista vaikuttamalla kuljetuksiin tai estämällä lehtien painaminen.
Mutta kun puhutaan siitä, että nyt sitten Venäjän presidentti on Suomessa, niin tietenkin sen vuoksi kannattaa mediassa käyttäytyä kunnolla, eikä ainakaan tehdä mitään sellaisia kirjoituksia, jotka voidaan tulkita väärin. Joten sosiaalisessa mediassa kannattaa ottaa varovainen asenne siihen, kuinka paljon presidenttien vaatteita kehuu. Toivotaan kuitenkin että tämä valtiovierailu sitten sujuu rakentavassa ja hyvässä hengessä, eikä mitään provokaatioita tapahdu.
https://metsantarinoita.blogspot.fi/
Saturday, May 20, 2017
YK:n nimissä tehty väkivalta on hyvin kaksijakoinen asia. Vastakkain ovat maailmanjärjestön uskottavuus sekä sen asema puolueettomana toimijana
YK:n nimissä käytetty väkivalta on erittäin ikävä asia, josta kuitenkin on tullut osa järjestön toimenkuvaa Bosnian sodasta lähtien. Kun rauhanjärjestö tulee paikalle puolustamaan siviilejä, pitää sen toiminnan toki olla uskottavaa. Ja jos esimerkiksi siviileille suunnattuja ruokakuljetuksia aletaan ryöstellä, pitää YK:lla olla käytössään keinoja, joilla se saa noita kuljetuksia turvattua. Mutta tuon järjestön ongelma on siinä, että koko sen doktriini eli toimintamalli perustuu siihen, että konflikti on valtioiden välinen. Mutta nykyaikaisten konfliktien ongelma YK:n kannalta on sellainen, että niissä on usein kysymys sisällissodasta, missä vastakkain ovat hallitukselle uskolliset joukot sekä sissiarmeija, jonka toiminta perustuu johonkin tiettyyn ideologiaan sekä tahtoon kaataa hallitus, joka toki voi olla aivan oikeasti vaaleilla valittu.
Noissa maissa missä sissitoiminta on ongelmana, on kuitenkin usein sellainen lainsäädäntö tai viranomaisten asenne työhönsä, että osa kansasta ei katso voivansa luottaa hallitukseen. Ja siksi nämä kansanosat aloittavat sitten sissisodan hallitusta vastaan. Tuon sodankäynnin ominaispiirre on se, että pienet sekä huomaamattomasti paikasta toiseen liikkuvat sissiryhmät saattavat aiheuttaa suhteettoman suuria tuhoja, koska heidän taktiikkansa on usein “iske ja juokse”-tyyppinen.
Nämä taistelijat siis soluttautuvat kohteen lähelle, ja sitten tyhjentävät rynnäkkökiväärit esimerkiksi poliisiasemia tai sotilasparaateja kohti, joilla iskuihin saadaan sitten näyttävyyttä. Samoin pommi-iskut ovat noiden järjestöjen tavaramerkkejä, mutta jossain vaiheessa nuo järjestöt voivat sitten siirtyä käyttämään suoranaista terroria, mutta toki myös valtion turvallisuusorganisaatiot saattavat lavastaa terrori-iskuja, jotta saisivat oikeutuksen koville otteile. Kuitenkin sissien joukossa varmasti on joka kerta ollut henkilöitä, jotka ovat toimineet vastoin järjestön ilmoittamia periaatteita.
He saattavat olla esimerkiksi ulkomaisia taistelijoita, joita sitten ei enää taistelujen jälkeen kaivata tai sitten nuo henkilöt ovat tehneet julmuuksia kummallakin puolella. Nämä ihmiset varmaan eivät voisi muuta odottaa kuin pitkiä vankeustuomioita tai hirttoköyttä, kun he jäävät kiinni. Tunnetuin sissien puolella taistellut ulkomaalainen lienee Che Guevara, joka oli kotoisin Argentiinasta, mutta sitten liittyi Fidel Castron johtamiin sisseihin. Hänet surmattiin Boliviassa, kun tuo mies oli lähdössä kohti kotimaataan.
Tuollaiset sissi-organisaatiot eivät juurikaan käytä esimerkiksi lentokoneita, koska niistä ei niille ole mitään hyötyä, vaan liikkuminen tapahtuu julkisia liikennevälineitä käyttäen, jolloin noiden taistelijoiden löytäminen ihmisten seastaon vaikeaa. Kuitenkin syy siihen, miksi sissi-armeijoita ei juurikaan huomioida YK:n toimintamalleissa on se, että nämä järjestöt määritellään hyvin helposti terroristeiksi, joiden kanssa ei haluta neuvotella ollenkaan. Ja sitten tietenkin voidaan myös todeta, että jos järjestöön kuuluu noin 500 henkilöä, niin se ei sitten varmasti myöskään kovin suurta osaa kansasta edusta.
Tuollaiseen sissisotaan kuuluu myös se, että julmuuksia tehdään puolin sun toisin, eli kiduttaminen sekä vangittujen teloittaminen ovat molemmilla puolilla käytössä olevia menetelmiä, joiden tarkoitus on herättää pelkoa. Tuollaiset sissijärjestöt sitten myös suurentelevat voimaansa, eli keskellä yötä seiniin kirjoitellaan tekstejä, joissa niiden toimintaa ylistetään. Ja silloin tietenkin ihmisten pelko on todella suurta, kun kaikki tietävät, että jos noista miehistä puhutaan pahaa, niin silloin saattaa dynamiitilla täytetty reppu lentää tuollaisen ihmisen pihalle. Kun sitten tällaisia sissisotia lähdetään purkamaan, niin tietenkin tilanne on se, että osa noista sisseistä on tietenkin iskenyt myös siviilejä vastaan.
Tai sitten myös hallituksen joukot ovat teloittaneet siviileitä, eikä suinkaan anteeksianto ole aina varauksetonta. Vaan molempien puolten kuolemanpartioiden jäseniä murhataan varmasti vuosienkin päästä, koska osa näistä miehistä on esimerkiksi pahoinpidellyt vangittuja erittäin pahasti. Ja tuollainen teko ei varmaan koskaan unohdu. Mutta ongelmia sitten tulee sellaisessa tilanteessa, että toinen osapuoli pettää esimerkiksi rauhansopimuksen, ja aloittaa pidätykset, jotka koskevat vain toista konfliktin osapuolta. Nimittäin YK:n toimintamalli on sikäli erikoinen, että sissijärjestöjen jäseniä eivät suojele kansainväliset sopimukset.
Heitä saa kansainvälisen lain mukaan kohdella rikollisina, vaikka näiden henkilöiden kohteet olisivat “laillisia”. YK:n toimivaltuudet koskevat perinteisesti vain valtioiden välisiä konflikteja, ja valtioiden sisällä toimivia sissiliikkeitä taas kohdellaan oletusarvoisesti rikollisina. Kun noita toimintamalleja lähdettiin aikoinaan luomaan, niin silloin tietenkin ajateltiin, että sissijärjestöt murskataan valtiollisen asevoiman toimesta ilman muuta, ja siksi näitä sisäisiä levottomuuksia ei juurikaan olla huomioitu.
Kuitenkin sissisotaa käyvät järjestöt voivat tietenkin olla toisten valtioiden tukemia, ja niiden aseistus voi olla todella hyvää. Eli vaikka mikään valtio ei tätä myönnä, niin esimerkiksi Afrikassa toimiville sisseille on myyty tehokkaita panssarintorjunta-aseita sekä FIM 92 Stinger ja SA-7/SA-14 olkapäältä laukaistavia IT-ohjuksia, joilla voidaan tehokkaasti tuhota lähellä maan pintaa lentäviä esimerkiksi DC-3:sta rakennettuja “gunship-lentokoneita”, joihin asennetut sivulle ampuvat gatling-konekiväärit ovat erittäin tehokkaita nimenomaan sissejä vastaan toimittaessa. Tuollaisilla aseilla voidaan kuitenkin vahingoittaa myös strategisia pommittajia tai matkustajakoneita, jos niitä käytetään niin, että terroristit tai sissit soluttautuvat lentotukikohdan tai siviili-lentokentän lähelle, ja käyttävät noita aseita laskeutuvia tai nousevia koneita vastaan.
Kun YK:sta puhutaan, niin silloin sen tietenkin pitää olla luotettava toimija, jotta sodat saadaan estettyä. Ja kuitenkaan YK ei saa ryhtyä sellaiseksi organisaatioksi, joka suojelee sitten rikollisia. Eli karrikoiden voidaan todeta, että mikään moottoripyöräjengi ei varmaan ole se, mitä varten maailmanjärjestö on perustettu. Eräässä kirjassa muuten esitettiin hyvin kaksijakoinen ajatus siitä, että mitä jos maailmanjärjestön johtajalla olisi käytössään salamurhaajien joukko, jonka tehtäviin kuuluisi surmata esimerkiksi sotaa lietsovia valtion johtajia.
Tuo kirja oli muistaakseni joku poliittisten murhien historiaa käsittelevä opus, ja siinä tällaista ajatusta valtion johtajiin sekä muihin sodanlietsojiin suunnatuista salamurhista perusteltiin “pienemmän pahan käsitteellä”. Eli olisiko oikein, että yhden mielipuolen takia kuolee miljoonia ihmisiä. Kuitenkin tuollaista salamurhaajien ryhmää voidaan varmasti käyttää väärin. Tuon takia tällaiset salamurhaajat ovat varmasti vieraita demokratialle, mutta sitten tietenkin tulee aina mieleen sellainen asia, että mitä jos joku ei sitten halua noudattaa esimerkiksi rauhansopimusta, ja sitten aloittaa entisten vihollistensa vainoamisen?
Tai mitä jos sitten joku käyttää esimerkiksi tulitaukoja omien ammusvarastojensa täyttämiseen? Mitä silloin pitää tehdä? Kuitenkin tuollaisia asioita puhuvat henkilöt eivät näe sitä mahdollisuutta, että esimerkiksi YK:ta voidaan johtaa harhaan eli sille annetaan tekaistua tietoa esimerkiksi pidätyksistä. Siinä on kysymys, mitä jokainen voi itse miettiä. Kuitenkaan salamurhat eivät varmasti ole mitään kovin hyväksyttäviä tapoja hoitaa konflikteja, mutta kuitenkin on tilanteita missä sodat jatkuvat loputtomiin, ellei sitten jotain radikaalia ryhdytä tekemään.
http://yknasema.webnode.fi
http://yknasema.webnode.fi
Tuesday, May 2, 2017
Peliteoria sekä sivistyksen aamunkoitto ja yhteiskunnan sekä valtioiden välisten toimintojen kehityksen tarkastelua tuon teorian näkökulmasta
Peliteoria on eräs sosiologiaan, yhteiskunta- sekä erityisesti sotatieteisiin sekä evoluutioon liittyvistä teorioista, joiden mukaan organismi pyrkii aina maksimoimaan oman etunsa. Tuolloin tietenkin tulemme siihen päätelmään, että myös valtio voi käyttäytyä kuin mikä tahansa organismi, ja siksi valtiota voidaan verrata esimerkiksi portugalin sotalaivan kaltaisiin maneetti- tai muurahaisyhdyskuntiin. Noiden yhdyskunnissa elävien eläinten vahvuus on siinä, että ne toimivat ryhmänä yhteisen edun saavuttamiseksi, ja noissa yhdyskunnissa on sellainen yhteinen piirre, jonka mukaan sen yksittäinen jäsen voidaan uhrata yhteisön edestä, joka toimii kuin yksi ainoa valtava supereliö.
Tuollainen käytös missä yksilö antaa kaikkensa yhteisön edestä takaa esimerkiksi vaeltaja-muurahaisten menestyksen, mutta aina välillä ne joutuvat tekemisiin esimerkiksi muurahaiskarhujen kanssa, jotka verottavat melkoisesti niiden populaatiota, ja tietenkin myös muut muurahaiset ovat noiden vaeltajien kanssa oppineet elämään. Ne ovat rakentaneet pesiä, joissa niiden on helppoa elää sekä suojella omia toukkiaan. Ja näiden muurahaisten menetys perustuu siihen, että ne viljelevät erästä sientä, joka suojelee niitä sotilas- eli vaeltaja-muurahaisilta, joiden kitiinikuoreen tarttuessaan tuo sieni sitten valtaa urinsa ruumiin.
Kekomuurahainen taas selviää tuosta sienestä siten, että ne pitävät aktiivisesti huolta toistensa kitiinikuorista, ja pyykivät itöt pois toistensa päältä, jotta ne eivät sitten saisi niiden rihmoja omaan kehoonsa, koska jos tuon sienen rihma tunkeutuu noiden muurahaisten kuorissa oleviin hengitystä varten oleviin aukkoihin, niin silloin sieni surmaa uhrinsa tehokkaasti. Kun pohditaan yhdyskunnissa elävien eliöiden olemusta, voidaan ajatella sellaista asiaa, että ehkä vieras äly olisi jotenkin muurahaisen kaltainen olio, joka tarvitessaan älyä liittää esimerkiksi tuntosarvensa yhteen, jolloin ne voivat liittää aivonsa yhteen, ja tällöin tuo muuten ehkä hyvinkin primitiivinen laji sitten voi aina välillä innovoida yhdessä uusia asioita, ja kun innovointiprosessi sitten on loppu, niin sen yksilöt voivat toimia kuin robotit ja toteuttaa tuon innovaation.
Valtiotieteelliseltä näkökannalta katsoen myös kansakunnat ovat kuin muurahais-yhdyskuntia, joiden jäsenet tekevät työtä yhteisen päämäärän eteen. Samoin valtiot puolustavat kansalaisiaan muiden valtioiden harjoittamalta sen kansalaisiin kohdistuvaa oikeudetonta toimintaa vastaan. Samoin valtiolla ei ole maata antaa muille loputtomasti, joten valtion pitää puolustaa itseään omaan alueeseensa kohdistuvia anastus-yrityksiä vastaan. Kansat siis käyttäytyvät kuin yhdyskunnissa elävät eläimet kun ne koettavat saada aikaan sellaisia asioita, joilla ne voivat maksimoida oman etunsa. Mutta peliteoria on muutakin kuin vain yksilön oman edun maksimoimista.
Nimittäin kaikilla eliöillä on muutamia vaistoon perustuvia toimintoja, joilla ne ikään kuin varmistavat lajin säilymisen, ja tuollaiset lajille välttämättömät toiminnot ilmenevät esimerkiksi eräillä muurahaisilla kuten termiiteillä sekä muutamilla muilla yhdyskunnissa elävillä eläimillä, joilla on erityinen sotilas-kasti, joka suojelee näitä olioita muiden lajien hyökkäyksiltä. Samoin kerran jo tässä tekstissä olen maininnut, että on olemassa muurahaisia joita kutsutaan sotilas- tai vaeltajamuurahaisiksi, koska ne eivät rakenna pesää, mikä tietenkin saa aikaan sen, että koko yhdyskunta saattaa esimerkiksi hukkua, kun rankkasateiden aika tulee, tai sitten loispistiäinen munii niiden kuningattaren päähän, mikä saa yhdyskunnan munantuotannon päättymään, jolloin se sitten näivettyy kuoliaaksi. Nämä aggressiiviset isokokoiset muurahaiset ryöstelevät esimerkiksi toisten muurahaislajien pesiä, ja vievät niistä toukat omiksi orjikseen. Termiitteillä on tuota hyökkäystä vastaan erityinen sotilaskasti, joka on varustettu erittäin suurilla leuoilla, joiden tarkoitus on surmata pesään tunkeutuvat muurahaiset.
Sitten tietenkin koska kyseessä on peliteoriaan kuuluva toiminto, ja kirjoitelma sitten käsittelee peliteoriaa, niin silloin voidaan muistuttaa siitä, että jopa kaikkein kovimmilla sekä parhaiten varustetuilla hyökkääjillä on heikkoja kohtia, joita niiden viholliset varmasti sitten oppivat hyödyntämään. Luonnossa peliteoria ilmenee sellaisena toimintana, että kaikille hyökkäyksille on kehittynyt vastahyökkäys-taktiikka, joka saattaa olla hyvin erikoinen. Esimerkiksi tietyt loismuurahaiset hyödyntävät tuota sotilasmuurahaisten tapaa hyökätä toisten lajien pesiin, ja sitten nämä muurahaiset alkavat näytellä orjiksi lähteviä toukkia, mistä sitten seuraa yleensä koko sotilas-muurahaisten yhdyskunnan kuolema.
Tuo pieni muurahainen asettuu muurahais-kuningattaren tuntosarvien väliin, ja samalla työntää myrkkyään kuningattaren hermostoon, mikä saa sen käyttäytymään vihamielisesti muuta yhdyskuntaa kohtaan. Samalla tuo pieni muurahainen munii tuon muurahaisyhdyskunnan kuningattaren munien suvullisesti hedelmöitettyjen munien päälle, jolloin sen toukka sitten syö nuo kallisarvoiset kuningatar-toukkia sisältävät munat poskeensa. Samaa tekee myös maantiepistäinen mehiläisille, eli tuo pieni loispistiäinen munii munansa nimenomaan kuningatarmehiläiseen, joka sitten infektoituu sekä tietenkään ei tuolloin enää pysty tuottamaan munia sekä uusia yksilöitä, jolloin yhdyskunta tulee kuolemaan. Samoin on olentoja, jotka kääntävät vihollisen parhaat aseet sitä itseään vastaan. Ja yksi niistä on pieni punkki, joka asettuu termiittisotilaan valtavan leuan pohjaan, ja sitä kautta sitten soluttautuu tuon olennon pesään.
Se nimittäin kopioi itselleen termiitti-kuningattaren lähettämän kemiallisen kutsun, ja ikään kuin huijaa tuota sotilasta viemään itsensä kuningattaren kammioon, jossa se sitten alkaa syödä kuningatar-munia, ja samalla tuo pieni vieras sitten syö poskeensa kuningattaren hajuelimet, joilla se komentaa alaisiaan. Tuo sitten saattaa aiheuttaa myös kuningattaren kuoleman, koska se ei enää kykene ottamaan yhteyttä alaisiinsa, ja koska se sitten on menettänyt tuoksun, jonka avulla se hallitsee muita, niin silloin saattaa käydä niin, että joku pesän vartijoista havaitsee oudon olennon kuningattaren itsensä hedelmöittämien munien läheltä, ja sitten koska tuota feromonia ei enää ole, niin alaiset sitten repivät tuon entisen pesän hallitsijan kappaleiksi. Tällaisia asioita hyödynnetään nykyaikaisessa aseteknologiassa. Eli vaikka nanoteknologia sekä UCAV:t ovat valtaamassa taivaita, niin kuitenkin voidaan sanoa, että niitä vastaan kehitettyjä vasta-aseita on jo olemassa.
Yksi niistä on tietenkin ECM (Electronic Counter Measures) laitteisto, joka estää noiden robottien kommunikoinnin päämajansa kanssa. Mutta tietenkin myös erilaisia “loislentokoneita” voidaan käyttää esimerkiksi UCAV:n tuhoamiseen. Tuollaiset “loislennokit” asettuvat taisteluvälineiden pinnalle, ja sitten ne vain “roikkuvat” sen pinnasta. Tuollaiset nanokokoiset lennokit voivat joko auttaa paikantamaan UCAV:n tukikohdan GPS:n avulla, ja sitten esimerkiksi raskaat pommittajat voivat hyökätä tuohon tukikohtaan. Tai sitten noita hyökkääviä robotteja varmasti yritetään myös hakkeroida. Eli niitä voidaan yrittää ottaa hallintaan, ja sitten kun nuo koneet laskeutuvat tukikohtiin, niin silloin hakkerit voivat sen avulla hyökätä noita paikkoja sekä niissä olevia installaatioita vastaan. Tuolloin UCAV:stä tulee ikään kuin Troijan hevonen, joka käännetään sen luojia vastaan.
Tai sitten joku valtio rakentaa vain kopion jostain lennokista, ja sitten ohjaa sen vaikka lentotukialuksen komentosiltaa päin. Kuten tästä voitte huomata, niin kaikille aseille kehittyy vasta-aseita, kuten esimerkiksi panssarivaunuja vastaan kehitettiin sinko, joka on tarpeeksi kevyt, jotta sitä voidaan kuljettaa yhden miehen voimin, ja jonka läpäisykyky riittää tankin tuhoamiseen. Mutta sitten tietenkin sinkomiesten päänmenoksi on kehitetty kiikarikivääreitä sekä pieniä helikoptereita, joiden avulla nuo miehet voidaan eliminoida tehokkaasti. Eli tuolloin käytetään samoja tekniikoita kuin tarkka-ampujien etsinnässä sekä eliminoinnissa. Mutta tietenkin sinko on edelleen tehokas ase, jos sillä päästään ampumaan piilosta.
Tuolloin käytetään samoja taktiikoita kuin kiväärin kanssa toimittaessa, mutta kohde on vain isompi. Mutta sinko mainitaaan tässä kuitenkin vain varusteena, joka on kehitetty voittamattomana pidettyä asetta eli panssarivanua vastaan, ja tietenkin sitten alettiin kehittää panssareita, jotka kestävät onteloammuksen suunnattua paineiskua, mutta tietenkin on kehitelty singon ammuksia, joissa on esimerkiksi hiilivetyä tuon ammuksen kuoren sisällä, mikä tehostaa räjähdysvaikutusta. Nimenomaan sotilaat ovat ottaneet peliteorian omakseen, ja esimerkiksi ydinaseita koskevia taktiikoita sekä strategioita hiotaan tuon teorian kannalta.
Ydinaseiden tukikohtien suunnittelusta on olemassa kaksi pääasiallista koulukuntaa, joista toinen vannoo raskaasti panssaroitujen kiinteiden ohjus-siilojen nimeen, ja toinen taas korostaa liikkuvuutta, jolloin järjestelmän selviäminen iskusta perustuu siihen, että tätä ydinasetta ei havaita ennen laukaisua. Kuitenkin myös ohjus-siiloissa olevien ohjusten tuhoaminen voi olla vaikeaa, koska niitä voidaan puolustaa ABM (Anti Ballistic Missile) järjestelmillä, vaikka toki STEALTH-lentokoneet voivat iskeä noita siiloja vastaan esimerkiksi (A)JDAM (Atomic JDAM) eli ydinkärjellä varustetuilla täsmä-aseilla.
Täsmäpommien kanssa toki on opittu elämään, ja ECM-järjestelmien avulla voidaan GPS-hakeutuvien pommien tarkkuutta pudottaa tehokkaasti, ja jos ilmakehän yläosiin muodostetaan plasmakerros, niin silloin GPS-signaali ei pääse sen lävitse, eikä myöskään pitkän matkan radioaaltojen avulla tapahtuva kommunikaatio toimi. Sitten tietenkin voidaan siirtyä laserin avulla tapahtuvaan kommunikaatioon, mikä ei ole niin helposti häirittävissä kuin radioaaltoihin perustuva viestintä, mutta laserin ongelma on se, että tuo laite ei kykene viestimään esimerkiksi näköesteen läpi, mikä rajoittaa sen käyttöä.
Eikä laserin avulla tapahtuva viestintä ole myöskään mitenkään helposti hyödynnettävissä esimerkiksi taktisessa tilanteessa, koska tuo laitteisto pitää suunnata erittäin tarkasti. Jos viestintään taas käytetään LED-valoja, niin silloin tietenkin vihollisen suuntimomiehet sekä infrapuna- ja valoa vahvistavilla tähtäimillä varustetut tarkka-ampujat voivat helposti havaita tuon valon, jota voidaan häiritä savulla. Mutta kuitenkin tuollaisen raskaasti panssaroidun tukikohdan lähelle voidaan tuoda sitten SADM (Special Atomic Demolition Munition) tai sen henkilökuntaan voidaan kohdentaa salamurha-operaatioita. Toisaalta esimerkiksi avaruussukkula voi tehdä myös tuollaisesta raskaassa tukikohdassa olevasta aseesta erittäin vaikeasti tuhottavan.
Näet jos tuo ase laukaisee avaruuteen kiertoradalle sijoitettavan FOBS (Fractional Orbital Bombardment System) taistelukärjen, niin silloin sukkulan avulla voidaan isku perua. Sukkulaohjelmaa arvosteltiin aikoinaan siitä, että tuon välineet avulla voitiin avaruuteen laukaistut strategiset taistelukärjet sitten kerätä takaisin maahan, jolloin myös Minutemanilla tai SS-18-ohjuksilla voi olla samanlaisia tehtäviä kuin strategisilla pommikoneilla. Toki noita kiertoradalla olevia asejärjestelmiä voidaan tuhota SIS (Satellite Integrated System) aseilla. Tuollaiset ehkä siviili- kuten viestintä- yms. tehtävissä toimiviin satelliitteihin liitetyt ydinaseet laukaistaan ehkä hyvinkin yllättäen avaruudessa, jolloin niiden avulla voidaan saattaa avaruuteen sijoitetut FOBS-aseet sekä GPS-satelliitit toimintakyvyttömiksi. Nuo aseet tietenkin tuhoavat myös tiedustelu- ja muita taistelun tukemiseen tarkoitettuja satelliitteja, jolloin esimerkiksi kohteiden määrittäminen sekä muu viestintä ehkä valtameren takana olevan päämajan kanssa vaikeutuu.
Myös GPS-satelliitteja voidaan tuhota tappaja-satelliittien avulla, mutta myös esimerkiksi mannertenvälisten ohjusten parvia voidaan vahingoittaa elektromagneettisella aseella sekä räjäyttämällä ydinaseita niiden keskellä, jolloin EMP- eli sähkömagneettinen pulssi vahingoittaa myös vihollisen komentojärjestelmiä, mikä estää laukaisukoodien lähettämisen esimerkiksi ohjus-sukellusveneille. Mutta tietenkin myös ABM eli vastaohjusten kehittäminen on vähentänyt strategisten ydinaseiden merkitystä, mutta tietenkin myös näitä aseita kehitetään jatkuvasti. Monet nykyaikaiset ydinaseet ovat sellaisia, että niissä on erittäin ohut taistelukärki, mikä tietenkin vähentää kineettistä energiaa käyttävien aseiden tehoa, koska kapea neulamainen taistelukärki tarjoaa vaikean maalin kohti tuleville ohjuksille.
Tuollainen erittäin kapea taistelukärki voi myös tunkeutua maahan, ja aiheuttaa maanjäristyksiä joilla sitten voidaan vaurioittaa vihollisen tukikohtia todella pahasti. Samoin iskut päämajoja vastaan tehdään nykyään niin, että samaan kohtaan ammutaan useita ydinaseita peräkkäin, mikä lopulta sitten varmasti avaa myös komentojärjestelmän bunkkerien katon. Liikkuvan päämajan kuten lentokoneeseen sijoitetun komentokeskuksen tuhoaminen tietenkin on helppoa, jos se satutaan havaitsemaan ja hävittäjät ehtivät hyökätä sitä vastaan. Samoin EMP-aseet voivat vaurioittaa noita koneita erittäin vakavasti. Mutta kuten tiedämme, niin ABM-järjestelmät kehittyvät jatkuvasti, ja laseraseiden tulo myös tälle sektorille on varmasti odotettavissa.
Nuo järjestelmät ovat sellaisia, että niissä käytetään valtavia kilometrien pituisia hiilimonoksidi-lasereita, joiden päissä on hiukan pientä radioteleskooppia muistuttava peili, joka sitten ohjaa tuota sädettä kohti kohteitaan. Ja hyökkäys toiselle puolen maailmaa tapahtuu sitten sillä tavalla, että lasersäde lähetetään maapallon kiertoradalla olevien peilien kautta kohti kohdettaan. ABM-järjestelmät ovat aiheuttaneet sen, että myös kiertoradalle ollaan lähettämässä magneettirataan perustuvia asejärjestelmiä, joiden teho perustuu kineettiseen energiaan.
Äärimmäinen esimerkki tällaisesta järjestelmästä on “PROJECT THOR”, jossa ydinkäyttöinen satelliitti laukaisee harjateräksen kappaleita erittäin pitkän magneettisen “gaussin radan” läpi, ja tuo järjestelmä voi nostaa ammuksen nopeuden jopa 20 000 kilometriin tunnissa, jolloin sen sisältämä iskuenergia tuhoaa kohteen erittäin tehokkaasti. Mutta vielä vaikuttavampi laite on ainakin teoriassa mahdollista toteuttaa. Se on äärimmäinen versio ratatykistä (railgun), ja oikeastaan tämä väline olisi pelkkä avaruuteen asennettu LHC (The Large Hadron Collider) -kiihdytin, joka sitten vedetään suoraksi. CERN:issä oleva LHC-kiihdytin on laite, jolla ammutaan atomien ydinten hiukkasista irti esimerkiksi kvarkkeja sekä higgsin bosoneja.
Jos tuo LHC-kiihdytin muutetaan lineaariseksi hiukkaskiihdyttimeksi, ja sen läpi ammutaan raudasta tehtyjä kappaleita, niin osuessaan maapalloon voi tuollainen kappale sitten tuhota kokonaisen planeetan. Lineaarikiihdyttimen rakentaminen avaruuteen ei ole niin vaikeaa, kuin mitä ihmiset usein ajattelevat. Tuo kiihdytin voidaan rakentaa moduuleista, jotka laukaistaan avaruuteen useilla kantoraketeilla, ja nuo moduulit voivat olla oikeastaan aivan tavallisia satelliitteja, joiden läpi kulkee magneettirata. Käyttövoimansa tuollainen superase voisi sitten saada aurinkopaneeleista, joita voidaan liittää sen jokaiseen moduuliin. Eli tällaisia välineitä sekä niiden käyttöä varmasti pohditaan tällä hetkellä monissa esikunnissa päällä maan. Samoin tuollainen äärimmäinen ratatykki sitten voisi joskus pelastaa ihmiskunnan, jos esimerkiksi asteroidi Ceres sattuisi syöksymään kohti maapalloa. Tuolloin kyseisellä aseella, josta voidaan käyttää vaikka nimeä "PROJECT ODIN" voidaan ampua rautakappale, joka muuttaa tuon asteroidin plasmasta koostuvaksi pilveksi.
http://peliteoria.webnode.fi
http://peliteoria.webnode.fi
Thursday, February 16, 2017
Täysimittaisen sodan uhka on siis sisällytetty uuteen turvallisuuspoliittiseen mietintöön
![]() |
| Rikollisilta takavarikoituja palvelimia |
Sodasta sekä sen ottamisesta huomioon turvallisuuspolitiikkaa suunniteltaessa voidaan aina keskustella siitä, mikä on perinteinen sota? Perinteisessä mielessä sodankäynti on esimerkiksi panssarivoimien avulla tapahtuva valtion haltuunotto tai pahimmassa tapauksessa pelkkä ydinasein tapahtuva infrastruktuurin tuhoaminen,missä tuo valtio vain neutraloidaan, niin että jäljellä on pelkkiä raunioita. Tuon operation toteuttaminen kuitenkin helpottuu, jos vihollisen komentojärjestelmää sabotoidaan sekä sen ammusvarastoihin asetetaan aikapommeja, jolloin asevoimien operointikyky laskee.
Kun puhutaan perinteisestä sodasta, missä valtio vallataan panssariaseen sekä taisteluhelikopterien yhteisoperaatiolla, niin se alkaa jokaisessa skenaariossa ”pienten vihreiden miesten operaatiolla”. Siinä pyritään valtion johdon sekä sotilaallisen komentojärjestelmän jaseniä sekä teknisiä komponentteja tuhoamaan mahdollisimman tehokkaasti esimerkiksi kommandojoukkojen suorittamilla salamurha- sekä muilla sobotaasioperaatioilla, joissa esimerkiksi öjyn varmuusvarastoihin asennetaan tuhopanoksia sekä esimerkiksi mikrobeja ja myös hävittäjiä sekä aamusvarastoja pyritään varustamaan sellaisilla räjähteillä, joilla ne saadaan tuhottua vähän ennen kuin vihollisen suorittama haltuunotto-operaatio aloitetaan. Tuolloin hakkerit voivat pyrkiä luomaan esimerkiksi kulkulupia, jotta omat agentit pääsisivät huomaamatta kohteidensa kimppuun.
Yleensä noissa operaatioissa käytetään muoviräjähteitä, tarkkuuskivääreitä sekä muita vastaavia aseita ja mahdollisesti myrkkykaasuja sekä puhelinkeskusten järjestelmiä ja voimalinjoita pyritään miinoittamaan sekä tietokoneviruksin että fyysisin pommein, jotta valtio olisi mahdollisimman haavoittuva tuon hyökkäyksen alkaessa. Eli noilla operaatioilla pyritään varmistamaan sellainen asia, että vastapuoli ei kykene toimimaan tehokkaasti sekä kontrolloidusti. Eli tietokonevirukset voivat toimia siten, että niiden avulla voidaan ehkä avata joitakin ovia, joista räjähdemiehet pääsevät sitten asentamaan panoksia. Samoin esimerkiksi tiedonvälitystä voidaan häiritä viruksilla, joita solutetaan vaikkapa lehdistön käytössä oleviin tietokoneisiin.
Esimerkiksi tietokonemaailman filoviruksia eli makroja, voidaan käyttää esimerkiksi viime hetkellä siihen, että vapaa tiedonvälitys saadaan tuhotuksi, ja samoin niiden avulla voidaan tehostaa erikoisjoukkojen toimintaa. Mutta kuten tiedämme, niin silloin kun valtiota vastaan hyökätään, niin tietenkin käytössä on tuolloin useilla eri keinoilla tapahtuva hyökkäys, missä käytetään samaan aikaan useita eri menetelmiä täsmäpommeista tarkka-ammuntaan joita tehostetaan esimerkiksi palvelunestohyökkäyksiin, joilla pyritään estämään tietokoneiden toimintaa, ja kaatamaan valtiollisia kotisivuja. Samoin voidaan sanoa, että kun sotaa ryhdytään valmistelemaan, niin tietenkin täytyy omalle kansalle sanoa jotain.
Tuolloin esimerkiksi venäjän johto voi käyttää sellaisia argumentteja,että Suomessa on hyökätty vaikkapa sen edustustoa vastaan tai sitten hyökkäystä voidaan perustella jotain muuta Mainilan laukausten variaatiota hyödyntäen, eli esimerkiksi suomalaista ohjusvenettä voidaan syyttää Venäläisen sota-aluksen tulittamisesta, ja tietenkin esimerkiksi joukkojenkuljetusalukset ovat sota-aluksia. Kun puhutaan esimerkiksi puhtaasta palvelunestohyökkäyksestä, niin tuota varten pitää tietenkin rakentaa palvelinkeskus, jolla sitten tuota kohdejärjestelmää kuormitetaan spammila tai ”echo request”-pyynnöllä, ja tuollainen keskus voidaan rakentaa johonkin asuntoon.
Kuitenkin tuo palvelin voidaan kytkeä irti estämällä tuon verkkosegmentin toiminta katkaisemalla sen yhteys yleiseen Internetiin, mutta näiden välineiden ongelmana on siinä, että kuka tahansa voi sen ostaa. Tavallisista PC-tietokoneista sekä W(L)AMP (Windows (Linux) Apache MySQL PHP) ohjelmistosta voidaan rakentaa sopiva palvelin, joka sitten voi toimia myös piraattiserverinä. Ja välillä noita palvelimia löytyy poliisin ratsioissa, mutta välillä ei niiden haltijaa tahdo löytyä mistään. Kyseisiä välineitä on käsitelty hanskat kädessä, jolloin niihin ei jää sormenjälkiä, ja myös komponentteja on käsitelty hiilivedyllä, jotta niihin ei jää hajujälkiä, joita voidaan käyttää hyväksi hajutunnistuksessa.
Huolestuttavaa tässä on se, että tällainen toiminta saattaa olla kohdennettu esimerkiksi tiettyjä yrityksiä vastaan, ja esimerkiksi kehitysasteella olevien tietokonepelien tai ohjemistojen jakaminen netissä ilmaiseksi saattaa syöstä yhtiön hyvin nopeasti konkurssiin. Tuollaisella piraattiohjemien jakamisella voidaan helposti raivata liike-elämästä pois kilpailijoita. Mutta myös yhtiöiden toimintaa voidaan hyvin tehokkaasti häiritä suuntaamalla sen reittiittimiin tai kotisivuihin jatkuvia”echo request”-pyyntöjä, ja samalla tekniikalla voidaan estää esimerkiksi NORAD:in palvelimien toiminta. Eli ne eivät tuossa palvelunestohyökkäyksessä sitten estettäisiin asevoimien johtoa saamasta yhteyttä joukkoihinsa, jolloin vihollinen saa siitä sitten etua, kun se alkaa panssarivoimien avulla vallata jotain valtiota. Joten tämän takia tuollainen perinteinen sota varmaan alkaa erikoisasein tapahtuvalla operaatiolla, mitä sitten laajennetaan täysimittaiseksi sodaksi ja sitä kautta ydinsodaksi.
kirjabloggaus.blogspot.fi
Saturday, December 24, 2016
Nanohelikopterit tulevat muuttamaan monia asioita myös esimerkiksi museoiden sekä tärkeiden henkilöiden turvallisuusjärjestelyissä
Nano- tai "X"-helikopterit ovat monien mielestä upeita leluja, sekä samalla kiistanalaisia välineitä, koska niiden avulla voidaan tehdä terrori-iskuja, eli kohteen eteen lennetään tuollainen lentävä leluhelikopteri, johon on kiinnitetty esimerkiksi 338-Lapua magnumin patruunoita, joihin on kiinnitetty sähkölaukaisin, ja sen jälkeen kohde voidaan eliminoida tehokkaasti jopa toiselta puolen maapalloa tapahtuvalla etäohjauksella. Tai sitten siihen voidaan kiinnittää dynamiittia, johon on kiinnitetty nauloja, ja tuolloin voi jonkun kohteen turvallisuus pettää erittäin pahasti. Mutta tietenkin muutkin rikolliset voivat turvautua noihin "X"-helikoptereihin, jotka voidaan tuoda repussa paikalle, ja sitten koota erittäin helposti.
Nuo välineet toimivat sähkömoottoreilla, joten niiden ulokkeet voidaan tehdä teleskooppimaisesti ulos vedettäviksi, ja sitten esimerkiksi sen rakenteissa voidaan käyttää hiilikuitua, tai mitä hyvänsä muuta tarpeeksi lujaa materiaalia kuten reikätankoa, joka kestää ihmisen painon. Tietenkin sen potkurit pitää suojata renkailla, ja käytettävien moottoreiden pitää antaa tarpeeksi tehoa, jotta tuo väline saisi kuljetettua miehen esimerkiksi talon katolle. Tuolloin voisi esimerkiksi murtovaras päästä jonkun taidegallerian katolle ilman mitään vaaraa siitä, että hän jotuisi havaituksi. Sitten tuon henkilön tarvitsee vain avata kattoikkuna oikean teoksen kohdalta, ja laskeutua sisään joko köyden tai tuon nanohelikopterin varassa.
Kyseinen helikopteri voisi olla sellainen, että se voidaan kiinnittää henkilö selkään valjailla, tai sitten hän voisi seisoa sen päällä, ja sitten tuo rosvo vain leijuisi kohteena olevan taulun eteen, ja katoaa ulos kattoikkunasta taulu kainalossaan. Mutta toki tuollaisen lentlaitteen käyttö voisi olla esimerkiksi viranomaisia kiinnostavaa toimintaa, koska sen avulla voisivat esimerkiksi poliisit tai palomiehet lentää talon katolle, tai erikoisjoukkojen kommandot soluttautua talon sisään sellaisista paikoista, mistä heitä ei voisi odottaa.
Jos puhutaan tuollaisen lentolaitteen käytöstä, niin tietenkin pitää muistaa sellainen asia, että jos liikutaan sisätiloissa tai muuten ahtaissa paikoissa, niin silloin lentäjän pitää olla varovainen, että hän ei kolhaise tuota laitetta seinään. Mutta jos halutaan käyttää teknistä ratkaisua turvallisuuden parantamisessa, niin tietenkin noiden laitteen ulokkeiden päähän voidaan kiinnittää laseretäisyysmittarit, joiden avulla laitteen tietokone voi sitten estää lentämisen seiniä päin, ja tuollaisen tietokoneen voisi ehkä nykyään tunkea jopa älypuhelimen kokoon.
Eli normaali älypuhelin varustetaan sellaisella softalla, että tuo lentolaite voi itsenäisesti väistellä ovia tai seiniä. Ja tietenkin nuo välineet voivat skannata esimerkiksi oviaukkojen kokoa, jotta tuo lentolaite osaa asemoida nuo roottorit oikein, Toisin sanoen sen ulokkeet voivat mennä kasaan tai yhteen, jotta tuo laite voisi sitten pujahtaa ovesta sisään. Tämä voisi olla moderni muunnelma "James Bondin" rakettirepusta, ja tämän helikopteri pakkauksen etu on täydellinen äänettömyys. Sen avulla voisivat esimerkiksi alas ammutut hävittäjälentäjät nousta puiden yläpuolelle, ja sitten kuljetuskone voin noukkii heidät mukaan. Eli tuo kone vain avaa nokkansa, ja sitten lentäjä otetaan molemmista päistä avattuun lastitilaan, jossa on hyvin joustava pysäytysverkko, jotta hän jäisi tuonne koneen sisään.
Noiden helikopterien avulla voisivat myös erikoisjoukkojen kommandot evakuoitua operaatioalueeltaan samaan tapaan kuin tuo alasammuttu lentäjäkin tekisi. Samoin niitä voidaan käyttää esimerkiksi Tarkka-ampujien alustoina, kun he suorittavat tehtäviään vihollisen selustassa, tai pyrkivät mahdollisimman yllättävään tulen avaamiseen. Luin tällaisesta välineestä jostain kirjasta, ja siinä kuvailtiin tilanne, jossa operaattorilla olisi käytössään älykivääri, ja tuo alusta liikkuisi jatkuvasti eri pisteiden välillä. Tuolloin sitten tuo ampuja olisi äärettömän vaikea kohde. ja älykiväärin avulla hän todennäköisesti saisi aika kamalaa tuhoa aikaan.
Eli tällaisesta välineestä puhutaan joskus sellaisena, että se paitsi mullistaa lainvalvonnan sekä pelastustoimen, niin myös sen tuomista uhista pitää keskustella avoimesti. Ultrakeveillä lentolaitteilla on joskus tehty iskuja, joissa operaattorit ovat lentäneet sähkökäyttöisillä riippuliitimillä, ja ampuneet kohteitaan rynnäkkökivääreillä, jolloin on vihollisen ollut vaikeaa huomata hyökkääjiä, ja näitä välineitä on kokeiltu ainakin erilaisissa simulaatioissa, joissa testataan joukkojen valmentautumista tällaisen uhan varalta. Ja onhan tuollainen kohtaus myös eräässä Bond-elokuvassa nimeltään "Maailma ei riitä", missä sankarin perään lähetetään moottoroitua riippuliidintä käyttäviä hyökkääjiä, joten uskoisin että ainakin joskus tällaista on kokeiltu myös oikeassa elämässä.
Bond elokuvan kohtaus https://www.youtube.com/watch?v=bwWD9mUyQuE
Mailman pienin ultrakevyt helikopteri https://www.youtube.com/watch?v=nh2Ym7ehb8k
https://www.youtube.com/watch?v=L75ESD9PBOw
https://www.youtube.com/watch?v=588du55BcAY
Nuo välineet toimivat sähkömoottoreilla, joten niiden ulokkeet voidaan tehdä teleskooppimaisesti ulos vedettäviksi, ja sitten esimerkiksi sen rakenteissa voidaan käyttää hiilikuitua, tai mitä hyvänsä muuta tarpeeksi lujaa materiaalia kuten reikätankoa, joka kestää ihmisen painon. Tietenkin sen potkurit pitää suojata renkailla, ja käytettävien moottoreiden pitää antaa tarpeeksi tehoa, jotta tuo väline saisi kuljetettua miehen esimerkiksi talon katolle. Tuolloin voisi esimerkiksi murtovaras päästä jonkun taidegallerian katolle ilman mitään vaaraa siitä, että hän jotuisi havaituksi. Sitten tuon henkilön tarvitsee vain avata kattoikkuna oikean teoksen kohdalta, ja laskeutua sisään joko köyden tai tuon nanohelikopterin varassa.
Kyseinen helikopteri voisi olla sellainen, että se voidaan kiinnittää henkilö selkään valjailla, tai sitten hän voisi seisoa sen päällä, ja sitten tuo rosvo vain leijuisi kohteena olevan taulun eteen, ja katoaa ulos kattoikkunasta taulu kainalossaan. Mutta toki tuollaisen lentlaitteen käyttö voisi olla esimerkiksi viranomaisia kiinnostavaa toimintaa, koska sen avulla voisivat esimerkiksi poliisit tai palomiehet lentää talon katolle, tai erikoisjoukkojen kommandot soluttautua talon sisään sellaisista paikoista, mistä heitä ei voisi odottaa.
Jos puhutaan tuollaisen lentolaitteen käytöstä, niin tietenkin pitää muistaa sellainen asia, että jos liikutaan sisätiloissa tai muuten ahtaissa paikoissa, niin silloin lentäjän pitää olla varovainen, että hän ei kolhaise tuota laitetta seinään. Mutta jos halutaan käyttää teknistä ratkaisua turvallisuuden parantamisessa, niin tietenkin noiden laitteen ulokkeiden päähän voidaan kiinnittää laseretäisyysmittarit, joiden avulla laitteen tietokone voi sitten estää lentämisen seiniä päin, ja tuollaisen tietokoneen voisi ehkä nykyään tunkea jopa älypuhelimen kokoon.
Eli normaali älypuhelin varustetaan sellaisella softalla, että tuo lentolaite voi itsenäisesti väistellä ovia tai seiniä. Ja tietenkin nuo välineet voivat skannata esimerkiksi oviaukkojen kokoa, jotta tuo lentolaite osaa asemoida nuo roottorit oikein, Toisin sanoen sen ulokkeet voivat mennä kasaan tai yhteen, jotta tuo laite voisi sitten pujahtaa ovesta sisään. Tämä voisi olla moderni muunnelma "James Bondin" rakettirepusta, ja tämän helikopteri pakkauksen etu on täydellinen äänettömyys. Sen avulla voisivat esimerkiksi alas ammutut hävittäjälentäjät nousta puiden yläpuolelle, ja sitten kuljetuskone voin noukkii heidät mukaan. Eli tuo kone vain avaa nokkansa, ja sitten lentäjä otetaan molemmista päistä avattuun lastitilaan, jossa on hyvin joustava pysäytysverkko, jotta hän jäisi tuonne koneen sisään.
Noiden helikopterien avulla voisivat myös erikoisjoukkojen kommandot evakuoitua operaatioalueeltaan samaan tapaan kuin tuo alasammuttu lentäjäkin tekisi. Samoin niitä voidaan käyttää esimerkiksi Tarkka-ampujien alustoina, kun he suorittavat tehtäviään vihollisen selustassa, tai pyrkivät mahdollisimman yllättävään tulen avaamiseen. Luin tällaisesta välineestä jostain kirjasta, ja siinä kuvailtiin tilanne, jossa operaattorilla olisi käytössään älykivääri, ja tuo alusta liikkuisi jatkuvasti eri pisteiden välillä. Tuolloin sitten tuo ampuja olisi äärettömän vaikea kohde. ja älykiväärin avulla hän todennäköisesti saisi aika kamalaa tuhoa aikaan.
Eli tällaisesta välineestä puhutaan joskus sellaisena, että se paitsi mullistaa lainvalvonnan sekä pelastustoimen, niin myös sen tuomista uhista pitää keskustella avoimesti. Ultrakeveillä lentolaitteilla on joskus tehty iskuja, joissa operaattorit ovat lentäneet sähkökäyttöisillä riippuliitimillä, ja ampuneet kohteitaan rynnäkkökivääreillä, jolloin on vihollisen ollut vaikeaa huomata hyökkääjiä, ja näitä välineitä on kokeiltu ainakin erilaisissa simulaatioissa, joissa testataan joukkojen valmentautumista tällaisen uhan varalta. Ja onhan tuollainen kohtaus myös eräässä Bond-elokuvassa nimeltään "Maailma ei riitä", missä sankarin perään lähetetään moottoroitua riippuliidintä käyttäviä hyökkääjiä, joten uskoisin että ainakin joskus tällaista on kokeiltu myös oikeassa elämässä.
Bond elokuvan kohtaus https://www.youtube.com/watch?v=bwWD9mUyQuE
Mailman pienin ultrakevyt helikopteri https://www.youtube.com/watch?v=nh2Ym7ehb8k
https://www.youtube.com/watch?v=L75ESD9PBOw
https://www.youtube.com/watch?v=588du55BcAY
Wednesday, November 16, 2016
Sodankäynnin erikoisuus "Nachpatrone" eli lähitaistelupatruuna: väline joka koettelee monia sodankäyntiä koskevia sopimuksia
Tarkka-ampujista kertovissa dokumenteissa sekä elokuvissa kuvaillaan
usein luoteja, jotka liikkuvat kaksinkertaisella äänennopeudella. Nuo
ammukset ovat äärimmäisen tappavia, koska ne ovat kohteeseenn tullessaan
periaatteessa äänettömiä, koska ääni tulee vasta luotien jälkeen. Toki
ne ovat äärettömän tehokkaita, mutta todellisuudessa ne menevät usein
suoraan läpi kohteestaan. Paljon ikävämpi malli ovat hitaat eli niin
sanotut alisooniset luodit, jotka toki ovat aivan sallittuja välineitä
sodassa.
Eli nuo lähipatruunat eli "nachpatronet", kuten saksan tarkka-ampujat noita ammuksia kutsuivat ovat ihmiseen osuessaan melkein yhtä pelottavia kuin varsinaiset dumdumluodit. Noissa patruunoissa on sellainen ominaisuus, että niistä on poistettu ruutia, mikä tietenkin tekee siitä melko hiljaisen. Tuo luoti on periaatteessa normaali kovavaippainen ammus, minkä takana olevasta patruunasta on vain poistettu ruutia.
Se taas vähentää vaimentimen käytön tarvetta, koska noista patruunoista ei lähde niin kovaa pamausta kuin täysitehoisesta kiväärinpatruunasta. Noiden ammusten ongelma on siinä, että ne jäävät ihmisen ruumiin sisään, ja niiden poistaminen vaatii kirurgin käsittelyn.
Eli tuolla perusteella hitaasti ilmassa lentävällä panssarintorjuntaluodilla on vielä suurempi tappokapasiteetti, eli "kill ratio"kuin noilla ultranopeilla luodeilla, mitä noissa elokuvissa sekä dokumenteissa esitellään, Nuo supernopeat luodit läpäisevät kohteen täysin, mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että kohteen sisään ei jää mitään vierasesineitä, vaikka luodin aiheuttama hydrostaatinen shokki tietenkin aiheuttaa pahoja vammoja.
Mutta hidas luoti jää kohteen sisään, ja sen takia esimerkiksi pitkältä matkalta ammuttu luoti on erittäin tappava, vaikka sen muoto ei muuttuisikaan osuman yhteydessä. Ja koska nuo lähipatruunat antavat aseelle vakautta sekä tekevät ampumisesta turvallisempaa, koska ne eivät läpäise ihmistä, mikä tietenkin on tärkeää esimerkiksi SWAT-operaatioissa, joissa huoneen sisällä sinkoilevat luodit voivat aiheuttaa erittäni pahoja siviilitappioita. Siksi nuo ammukset ovat joidenkin SWAT-ryhmien käytössä, koska ne ovat aerodynaamisesti vakaita, sekä antavat pienen rekyylin, mikä lisää aseen tarkkuutta.
Samoin esimerkiksi KGB:n teloittajat ovat tuota patruunaa käyttäneet, koska silloin ei tarvitse aseeseen liittää äänenvaimentajaa, mikä paljastaisi sen murhavälineeksi. Tuo patruuna päästää itsessään hyvin vaimean äänen, ja siksi sitä on käytetty erilaisissa vastasissioperaatioissa, missä ampumamatka on ollut hyvin pieni, ja sellaisia olosuhteita on ollut esimerkiksi viidakoissa sekä tietyissä kaupunkioperaatioissa. Nachpatrone on ilmeisesti kielletty väline, joka rinnastetaan dumdum- eli reikäpääluotiin, mutta koska siinä käytetään kovapintaista luotia, mikä ei muuta muotoaan osuessaan kohteeseen, on hyvin vaikeaa paljastaa, milloin tuota ammusta on käytetty, vaikka en toki tiedä, että onko ihmisen sisään jäävän ammuksen käyttö sodassa suoraan kielletty, mutta mikään ei tietenkään rajoita poliisitehtävissä käytettävien ammusten muotoa, joten kammottuja dumdum- eli reikäpääluoteja sekä niiden muunnelmia kuten glaserammuksia missä tuohon reikään on valettu muovin- tai vaahtokuminpala, jotta luoti olisi aerodynaamisempi, käytetään surutta erilaisissa rynnäköissä kautta maailman. Ja glaseria pidetään tällä hetkellä maailman vaarallisimpana normaalilla aseella ammuttavan luotityyppinä.
Elokuva aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=kTLHIf06UQg
https://vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi/
Eli nuo lähipatruunat eli "nachpatronet", kuten saksan tarkka-ampujat noita ammuksia kutsuivat ovat ihmiseen osuessaan melkein yhtä pelottavia kuin varsinaiset dumdumluodit. Noissa patruunoissa on sellainen ominaisuus, että niistä on poistettu ruutia, mikä tietenkin tekee siitä melko hiljaisen. Tuo luoti on periaatteessa normaali kovavaippainen ammus, minkä takana olevasta patruunasta on vain poistettu ruutia.
Se taas vähentää vaimentimen käytön tarvetta, koska noista patruunoista ei lähde niin kovaa pamausta kuin täysitehoisesta kiväärinpatruunasta. Noiden ammusten ongelma on siinä, että ne jäävät ihmisen ruumiin sisään, ja niiden poistaminen vaatii kirurgin käsittelyn.
Eli tuolla perusteella hitaasti ilmassa lentävällä panssarintorjuntaluodilla on vielä suurempi tappokapasiteetti, eli "kill ratio"kuin noilla ultranopeilla luodeilla, mitä noissa elokuvissa sekä dokumenteissa esitellään, Nuo supernopeat luodit läpäisevät kohteen täysin, mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että kohteen sisään ei jää mitään vierasesineitä, vaikka luodin aiheuttama hydrostaatinen shokki tietenkin aiheuttaa pahoja vammoja.
Mutta hidas luoti jää kohteen sisään, ja sen takia esimerkiksi pitkältä matkalta ammuttu luoti on erittäin tappava, vaikka sen muoto ei muuttuisikaan osuman yhteydessä. Ja koska nuo lähipatruunat antavat aseelle vakautta sekä tekevät ampumisesta turvallisempaa, koska ne eivät läpäise ihmistä, mikä tietenkin on tärkeää esimerkiksi SWAT-operaatioissa, joissa huoneen sisällä sinkoilevat luodit voivat aiheuttaa erittäni pahoja siviilitappioita. Siksi nuo ammukset ovat joidenkin SWAT-ryhmien käytössä, koska ne ovat aerodynaamisesti vakaita, sekä antavat pienen rekyylin, mikä lisää aseen tarkkuutta.
Samoin esimerkiksi KGB:n teloittajat ovat tuota patruunaa käyttäneet, koska silloin ei tarvitse aseeseen liittää äänenvaimentajaa, mikä paljastaisi sen murhavälineeksi. Tuo patruuna päästää itsessään hyvin vaimean äänen, ja siksi sitä on käytetty erilaisissa vastasissioperaatioissa, missä ampumamatka on ollut hyvin pieni, ja sellaisia olosuhteita on ollut esimerkiksi viidakoissa sekä tietyissä kaupunkioperaatioissa. Nachpatrone on ilmeisesti kielletty väline, joka rinnastetaan dumdum- eli reikäpääluotiin, mutta koska siinä käytetään kovapintaista luotia, mikä ei muuta muotoaan osuessaan kohteeseen, on hyvin vaikeaa paljastaa, milloin tuota ammusta on käytetty, vaikka en toki tiedä, että onko ihmisen sisään jäävän ammuksen käyttö sodassa suoraan kielletty, mutta mikään ei tietenkään rajoita poliisitehtävissä käytettävien ammusten muotoa, joten kammottuja dumdum- eli reikäpääluoteja sekä niiden muunnelmia kuten glaserammuksia missä tuohon reikään on valettu muovin- tai vaahtokuminpala, jotta luoti olisi aerodynaamisempi, käytetään surutta erilaisissa rynnäköissä kautta maailman. Ja glaseria pidetään tällä hetkellä maailman vaarallisimpana normaalilla aseella ammuttavan luotityyppinä.
Elokuva aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=kTLHIf06UQg
https://vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi/
Thursday, October 20, 2016
Hajoita sekä hallitse on se politiikka, mitä Lähi-Idässä on totuttu noudattamaan (Eli kuka hyötyy islamistien harjoittamasta terrorista)
Jos puhutaan siitä, mikä on lännelle parasta öljykaupan kannalta, niin silloin voidaan miettiä toimintamallia, missä arabia syöstään kaaokseen, jolloin esimerkiksi Pohjanmeren öljykenttien tuottama "musta kulta" nousee uuteen arvoonsa.Toki inhimilliset kärsimykset tuolla kaukana Lähi-Idässä ovat valtavan suuria. Tuon takia ei liene perusteetonta väittää, että todellinen hyötyjä ISIS:in kaltaisesta järjestöstä äärimuslimien, huumekauppiaiden sekä muiden terroristien ja valtion väkivaltakoneiston lisäksi ovat länsimaiden sekä venäjän öljy- ja kaasuyhtiöt, joiden tuotteille varmasti nyt löytyy kysyntää.
Mikäli keskustellaan siitä, miten valtio saadaan suistumaan anarkiaan, niin ensin pitää tietenkin sinne luoda voimakas kapinasolu, jonka pohjana Syyrian tapauksessa olisivat voineet toimia esimerkiksi tuossa maassa olevat pakolaismassat, joilla ei edes ole mitään kansalaisuutta eikä näin ollen mahdollisuutta esimerkiksi työntekoon. Noita ihmisiä voidaan aina syyttää esimerkiksi laiskuudesta, mutta kun puhutaan pakolaisten asemasta tuolla Lähi-Idässä, niin se ei ole mitenkään kehuttava, vaikka omasta mielestäni meidän eurooppalaisten pitäisi auttaa heitä siellä, jotta voimme kohdentaa apumme massoille eikä mielestäni ole viisasta lennättää tänne muutamia pakolaisia, vaan meidän pitäisi toimia niin, että nuo ihmiset voisivat pysyä omassa maassaan. Eli vietävä osaava henkilökunta sinne, ja luotava turvallinen toimintaympäristö noihin pakolaiskeskuksiin.
Tuolle pakolaisryhmälle, joista osa tai oikeastaan nykyään lähes jokainen on pakolaisleireillä syntyneitä ihmisiä, joiden vanhemmat sekä isovanhemmat ovat lähteneet pakoon Israelista valtion itsenäistyttyä vuonna 1947 luvataan vähän parempaa, jos he tarttuvat aseisiin ja lähtevät sotaan valtion johtoa vastaan. Mikä tietenkin antaa valtion johdolle oikeutuksen voiman käyttöön noita rikollisina pitämiään henkilöitä vastaan. Egypti hoiti oman ongelmansa rakentamalla Assuanin padon, jonka sulkuporttien avaaminen johtaisi valtaviin tulviin, ja jos ihmisiä on tuolla tulva-alueella, niin heidän on tuolloin poistuttava sieltä, ja tuon takia Nasser-järvi on erittäin hyvä vallankäytön väline muunkin kuin sähköntuotannon kannalta.
Nuo Syyrian pakolaisleirit ovat aina olleet sellainen paikka, missä on kasvanut todella paljon erilaisia ääriryhmiä, ja joiden huonot sosiaaliset olot ovat aina tarjonneet hyvän toimintaympäristön erilaisille kansankiihottajille. Tuota katkeruutta lisää vielä se, että Syyrian armeija on noissa paikoissa osoittanut samaa asennetta kuin Israelin asevoimat ovat osoittaneet Gazassa, eli noilla pakolaisleireillä olevilla henkilöillä ei ole ollut käytännössä mitään töitä, ja heitä on palkattu vain kaikkein vastenmielisimpiin tehtäviin, joita kukaan muu ei suostu tekemään.
Ja tietenkin terroristien tukeminen on monissa tapauksissa tarkoittanut sitä, että esimerkiksi palestiinlaisaktivistit ovat hyökänneet Israelissa oleviin kohteisiin, ja saaneet sitten surmansa iskuissa, ja tuolloin Israel on tietämättään tehnyt palveluksia vihollisilleen surmaamalla nämä henkilöt, ja samalla myös ruokkinut islamistien propagandaa sen julmista otteista, eli tuo tilanne on näytetty usein siten, että Israelin sotilaat surmaavat antautuneita terroristeja. Oli miten oli niin kuitenkin noiden sotilaallisesti hyödyttömien iskujen ansiosta myös Syyria on päässyt mukavasti eroon sille ikävistä poliittisesti aktiivisista henkilöistä, joita sitten on korvattu ääri-islamilaisilla henkilöillä, joita ei kukaan edes halua kuunnella, ja joiden vaatima kalifaatti on oikeastaan täysin mahdoton ajatus. Eli siihen kuuluisi arabian lisäksi puolet euroopasta sekä aasiasta, ja tuo tietenkin takaa sen, että kukaan ei noiden henkilöiden kanssa lähde neuvottelemaan.
Samoin noilta henkilöiltä on evätty sitten pääsy esimerkiksi korkeakouluihin tai ylipäätään muihin kuin koraanikouluihin, ja ainoa kirja jota noissa paikoissa saa on Koraani, koska niitä jaetaan ilmaiseksi. Ja varmasti tuollainen tapa opettaa luo sitten aivan oikeita islamisteja, eli tämä tilanne johtaa siihen, että noissa pakolaisleireissä on erilaisille rikollisille loistava toimintaympäristö. Nuo rikolliset voivat väittää olevansa esimerkiksi islamin asialla liikkuvia henkilöitä, vaikka he todellisuudessa ovat aivan tavallisia huumekauppiaita, jotka käyttävät tuota aluetta tukikohtanaan. Noita henkilöitä voidaan käyttää keppihevosena, kun esimerkiksi noihin ghettoihin tehdään väkivaltaisia ratsioita, tai joku palestiinalainen hakataan kadulla, paikallisena kansanhuvina.
Jos mietitään sitä, että informaatio- sekä psykologiset operaatiot vaikuttavat myös länsimaisiin henkilöihin, ja länsimaiset henkilöt tietävät toki noista laitteista kuten infraäänikaiuttimista, hologrammeista sekä kaiutinjärjestelmillä varustetuista lentokoneista kuten RIVET RIDER ja COMMANDO SOLO, mutta mitä mahtaa tapahtua, jos tuon kaltaista järjestelmää käytetään alueella, jossa ihmiset eivät tiedä noiden välineiden olemassaolosta, ja eivät osaa ennakoida niiden käyttöä. Eli kuten varmaan tiedätte, niin nuo välineet on asennettavissa mihin tahansa ajoneuvoon, moskeijaan tai diskoteekkiin, ja tuota vaikutusta voidaan tietenkin tehostaa huumaavilla lääkkeillä. Kun mietitään pakolaisleirien asemaa Syyrian hallituksen kannalta, niin se toimii tietenkin paikkana, missä erilaisia ajatuksia syntyy keskustelujen lomassa, ja tuolloin joku voi saada sellaista päähänsä, että nuo henkilöt voisivat esimerkiksi äänioikeuden tai oikeuden opiskella. Se ei tietenkään käy millekään suurelle johtajalle, joka tarvitsee noita kolmannen luokan kansalaisia näyttääkseen kansalleen, että jollain menee huonommin kuin heillä itsellään.
Tietenkin tuolloin pitää ihmisiä muistuttaa siitä, että jos tuollaisia ajatuksia esitetään julkisesti, niin silloin pitäää asioihin puuttua. Ongelma vain on siinä, että pakolaisleirejä vartioivat sotilaat kohtaavat noita rikollisiksi leimattuja ihmisiä päivittäin, ja silloin saattaa käydä niin, että he infektoituvat noista liberaaleista ajatuksista, ja siksi olisi parempi että heitä ei olisikaan. Kuitenkaan mikään hallitus ei nykyään voi antaa suoraan tappokäskyä noista ihmisistä, jotka istuvat pakolaisleireillä, koska mikään Einsatzgruppenin kaltainen konekivääritteloitus tai massamurha ei varmasti näytä hyvältä yhtään missään. Joten malli kakkonen olisi tietenkin se, että nuo ihmiset yllytetään avoimeen kapinaan, jolloin armeija voi sitten käyttää massiivista tulivoimaa heitä vastaan. Ja tietenkin kun mietitään esimerkiksi syyskuun 11. päivän tapahtumia New Yorkissa ja Pentagonissa, niin silloin voidaan kyllä sanoa, että nuo iskut palvelivat kyllä jonkun muun kuin muslimien etuja.
Samaa voidaan sanoa Pariisin sekä muualla Euroopassa tapahtuneista väkivallanteoista, jotka ovat ikään kuin antaneet lännelle ja Venäjälle oikeutuksen pommittaa kapinalliskohteita, ja auttaa näin Syyrian hallitusta toimissaan oman pakolaisongelmansa käsittelyssä. Mutta kun puhutaan lähi-idän tilanteen problematiikasta, niin tietenkin kaaos siellä on sekä lännen että Venäjän ja myös Iranin etu, koska noin nämä toimijat saavat öljytuotteitaan paremmin kaupaksi. Ja koska loput lähi-idän öljyntuottajamaista ovat kaaoksessa tai ainakaan niiden öljyä ei saada markkinoille muuten kuin tankkereilla, jotka kiertävät Hyvätoivonniemen tai Suezin kanavan kautta, niin silloin tietenkin myös Iran taas kelpaa neuvottelupöytään, ja Gazprom sekä läntiset öljyntuottajat, jotka poraavat öljyä Kanadasta sekä Pohjanmereltä saavat varmasti tuotteitaan markkinoille. Näet Syyria on sellaisessa paikassa, että sen läpi voidaan vetää öljyputki Irakin öljylle ja kaasulle,
Toinen paikka on sitten Turkki, jolla kuitenkin on poliittisia intressejä. Ja jotta öljyn toimitukset Eurooppaan voidaan taata, niin tuo Irakin ölj- ja kaasuputki pitää voida vetää myös toista kautta, mutta se ei liene poliittisesti edes mahdollista, Tarjoilla olisi Syyrian sekä ehkä Israelin ja Tunisian kautta tuotava putki, joka kuitenkin menee silloin monen valtion kautta, ja toinen olisi Iranin sekä Georgian kautta kulkeva putki, joka kuitenkin kulkee silloin Sevastopolin sekä Ukrainan kautta, ja tuo tietää menetyksiä Vladimir Putinin Venäjälle, joka varmasti haluaisi Gazromin toimittavan maakaasua sekä öljyä Eurooppaan.
Siksi Venäjä on tehnyt miljardi-investointeja Itämeren kaasu- ja öljyputkille, jotta sen ei tarvitse kuljettaa noita aineita Baltian läpi. Näet teknisesti kaasuputki- ja öljyputki on on helppo rakentaa, mutta ongelmat ovat lähinnä poliittisia. Eli jokainen valtio jonka läpi tuo putki kulkee perii sen suojelemisesta palkkion sekä muita maksuja. Ja jokainen valtio jonka läpi putki kulkee, voi sen myös katkaista vaikka tekaistun terroriteon avulla. Tai voi siihen ihan oikeakin terroristiryhmä iskeä. Näin ollen on parempi jos putki kulkee syvässä vedessä, jotta sitä ei voida vahingoittaa kovin helposti.
pseudotiedetta.blogspot.fi
Sunday, July 31, 2016
Vankien käyttö sotilaallisessa toiminnassa Toisen Maailmansodan jälkeen.
![]() |
| UNIT 684 jäseniä koulutuksessa Kuva I |
Vaikka 36th. Waffen grenadier eli Dirlewanger on tunnetuin vankien suorittama operaatio, niin saman tyyppisiä tehtäviä on tehty muuallakin maailmassa Toisen Maailmansodan jälkeen. Tälläkin hetkellä sekä USA että sen liittolaiset käyttävät vankeja esimerkiksi taistelussa ISIS:tä vastaan. Ja esimerkiksi operaatio PENNY LANE sekä SMOOTH CRIMINAL ovat olleet sellaisia, missä kuolemaan tuomittuja vankeja on käytetty esimerkiksi osoittamaan kohteita USA:n lennokeille, jotka ovat tärkeä osa terrorismin vastaista sotaa. Molemmissa ohjelmissa käytetään esimerkiksi nukutusaineilla tehtyjä valeteloituksia jonka jälkeen tuolle vangille luodaan uusi henkilöllisyys, ja hänet lähetetään kohti Irakia sekä Syyriaa. Noissa operaatioissa vankeja koulutetaan surmaamaan kohteensa kylmästi sekä asinatuntevasti ja ohjaamaan lennokkeja paikalle. Se onko tämä laillista tai moraalista ei varmaan ole ketään kiinnostanut.
Saudi-Arabian erikoisjoukoilla on vastaava operaatio, missä kuolemaan tuomittuja vankeja lähetetään Syyriaan taistelemaan noita jihadisteja vastaan. SMOOTH CRIMINAL oli operaatio, missä USA:n kovimpia rikollisia "suostuteltiin" toimimaan esimerkiksi kommunisteja vastaan agentteina, joita ei koskaan tultaisi yhdistämään USA:n hallitukseen. Joidenkin tarinoiden mukaan nuo miehet toimivat esimerkiksi PHOENIX-ohjelman tappajina, ja olikohan Frederik Forsythin kirjan "Shakaali" tappaja saanut vaikutteita tuosta operaatiosta. Se että USA käytti erikoisoperaatioissaan kovia rikollisia esimerkiksi Vietnamin sodassa on yleisesti tunnettua. Samoin myös Castron vastaisessa toiminnassa käytettiin hyväksi eräiden USA:n kovimpien rikollisten "osaamista" on mainittu myös Rislakin kirjassa CIA.
Osassa tapauksista saattaa olla niin, että esimerkiksi Saudi-Arabian vankiloista "päästettyihin" vankeihin on siirretty GPS-implantti, ja he eivät ehkä täysin ole tietoisia siitä, että nuo lennokkien käyttäjät etsivät kohteensa noiden laitteiden avulla. Kun nuo operaatiot aikoinaan ideoitiin, niin silloin niiden suunnittelijat ajattelivat käyttää noita kuolemanjonon vankeja erikoissodankäynnin operaatioissa, joiden ei haluttu tulevan julkisuuteen. Ja kun nuo henkilöt olivat jo valmiiksi teloitettuja, niin kukaan ei heitä kaivannut kotimaassaan. ohjelman peitenimi kuulemma on DEATH OR JIHAD, mikä kertoo siitä, millaisia miehiä nuo henkilöt sitten ovat. Heidän tehtäviinsä kuulemma kuuluu sellaiset operaatiot, missä otetaan yhteyttä nukkuviin terroristi soluihin, ja sitten nuo operaattorit teloittavat heidät saman tien. En tiedä että onko operaatio oikeastaan sellainen, missä CIA on mukana, vai onko se ainoastaan Saudi-Arabian oma ohjelma, jossa ehkä on myös SPETSNAZ:in asiantuntijoita mukana.
Kun puhutaan Etelä-Korean ideoimaan Pohjois-Korean presidentin Kim Il Sungin murhaan tähtäävästä vuonna 1971 tapahtuneesta "operaatio "UNIT 684":sta Virallisesti yksikön nimi oli 209th detachment of 2325th Group, mutta uskon että ihmiset ymmärtävät, miksi kirjoitan siitä nimellä "UNIT 648" sekä sen yhteydessä tapahtuneesta kapinasta, niin uskoisin että tuo kapina sekä tulitaistelu kuuluivat suunnitelmaan, jolla tuon yksikön luomaa kuvaa itsestään haluttiin vahvistaa. Kyseinen yksikkö koottiin kuulemma työttömistä sekä vangeista, joilla oli erittäin pitkä rikosrekisteri.Kyseinen yksikkö perustettiin salamurhaamaan Kim Il Sung, ja se sitten ryhtyi kapinaan, jonka tuloksena 20 yksikön 24 jäsenestä surmattiin, ja neljä sai myöhemmin kuolemantuomion. Etelä-Korean armeijan sekä poliisin tappiot ovat jääneet ilmoittamatta ainakin Wikipediassa.
Eli kun tuon pitkiin tuomioihin tuomituista väkivaltarikollisista koostuneen yksikön jäsenet surmasivat vartijoitaan, ja kaappasivat bussin, niin silloin ehkä oli tarkoitus tehdä jonkun sen jäsenen peitetarinasta uskottavampi, jos oli tarkoitus soluttaa Etelä-Korean agentti Kim Il Sungin lähipiiriin. Ja tuo tapaus päättyi siihen, että yksikön jäsenet joko surmattiin tulitaistelussa erikoisjoukkoja vastaan tai tuomittiin kuolemaan rikoksen uusijoina sekä luottamusaseman väärinkäyttäjinä.Tämä tietenkin teki mahdolliseksi vaientaa nuo henkilöt, mutta oliko heidät valittu oikeasti esimerkiksi Pohjois-Korean SPF Special Purpose Force:n jäsenistä, joita oli tuolloin jäänyt kiinni koreoiden rajalla, kun he yrittivät tunkeutua Etelä-Koreaan. Ja itse kysyn että mitä oli tapahtunut niille miehille, jotka oli lähetetty vuonna 1968 surmaamaan Etelä-korean presidentti. Mutta miten Etelä-Korean hallitus antoi perustaa tällaisen yksikön?
Kysymys kuuluu olivatko sen vartijatkin sekä kouluttajat myös kuolemaan tuomittuja tai muuten jotenkin epämoraalisia ihmisiä, koska toki hallituksen piti tietää, että tuollaisesta ryhmästä tulee ikävyyksiä. Jos henkilö on muuten kuolemaan tuomittu, ja hänen teloituksensa on virallisesti pantu toimeen, niin silloin tietenkin hänet voidaan surutta uhrata jossain "likaisen tusinan" kaltaisessa tehtävässä. Ongelma sitten tulee siitä, että nuo henkilöt eivät ehkä halua kuolla, vaan he saattavat lähteä omille teilleen, ja sitten seuraa ongelmia. Toki esimerkiksi sarjamurhaajia on käytetty tuollaisissa "likaisen sodan" tehtävissä esimerkiksi herättämään kauhua sekä pelkoa vastustajan alueella. Kyseisiin henkilöihin on tarinoiden mukaan siirretty HIV-virusta tai muuta vastaavaa organismia, jotta heidän toimintaansa saadaan rajoitettua. Ja kukaan ei varmaan kaipaa noita miehiä takaisin, ja voihan siellä joku Aileen Wuornoskin heilua mukana.
https://en.wikipedia.org/wiki/209th_Detachment,_2325th_Group
Friday, July 29, 2016
SS Ourang Medan ja sekä mahdollinen hermokaasun vaara merillä
![]() |
| SS Ourang Medan Kuva I |
Tapaus SS Ourang Medan oli aavelaivatarinoista kammottavimpia Se tapahtui Hollanin Itä-intian saaristossa eli nykyistä Indonesiaa ympäröivällä merellä vuonna 1947, ja tuossa tapauksessa koko laivan miehistö oli kuollut, kun pelastusmiehistö nousi sinne. Sen radisti ehti lähettää useita hätäviestejä ennen kuolemaansa, ja tuon takia alusta lähdettiin pelastamaan. Tarinaan kuuluu tietenkin piirroksia tiettyihin asentoihin jähmettyneistä miehistön jäsenistä sekä muuta traumatisoivaa aineistoa. Kuin pisteenä "i":n päälle tulee sitten se, että tuo alus räjähti, kun sitä oltiin ottamassa hinaukseen, mikä tietenkin kiihottaa ihmisten mielikuvitusta, ja hirveydessään se on merihistorian shokeeraavin kertomus.
Mutta kun tuota tapausta katsotaan hiukan tarkemmin, niin voidaan olettaa tuon aluksen miehistön kuolleen ehkä hermokaasuvuotoon, jos SS Ourang Medan oli tuota ainetta kuljettamassa USA:n laivaston erikoissodankäynnin laitoksen määräyksestä esimerkiksi kiinan sisällissotaan. Toki toimeksiantaja olisi voinut olla myös Ranska, joka kävi veristä sotaa Indokiinassa, missä se yritti pitää siirtomaaansa omassa hallinassaan. Tai sitten tuota hermokaasua oli jostain syystä joutunut paperirulliin, ja jos noita rullia oli ensin pidetty kylmävarastossa, niin hermokaasu sitten olisi voinut jäädä niihin nesteenä, mutta lämpötilan noustessa se olisi alkanut höyrystyä.
Kun puhutaan siitä, että tuota lastia ei oltu merkitty kirjoihin saattoi johtua turvallisuussyistä, eli tuota hermokaasun toimitusta varmasti olisi peitelty tuolloin vuonna 1947, koska esimerkiksi Ranska ei varmasti olisi halunnut jäädä kiinni massatuhoaseiden käytöstä, eikä USA:n laivastokaan varmaan halunnut, jäädä kiinni siitä, että se olisi toimittanut hermokaasua kuten Sariinia, Tabuunia tai Somaania kiinan sisällissotaan. Joten saattoi olla niin, että tuo mahdollinen hermokaasu olisi voinut jäädä ilmoittamatta, ja jos se oli varastoitu esimerkiksi viinipulloihin, niin joku merimies oli saattanut vetää korkin irti jostain pullosta, jolloin seuraukset olisivat voineet olla kammottavia, jos alusta ei oltu suunniteltu tuon kaltaisen aineen kuljetukseen. Kun puhutaan aavelaivoista, niin niitä aina välillä löytyy meriltä.
Tällaisen kaasuaseen mahdollisen olemassaolon takia noihin aluksiin meneminen saattaa olla erittäin vaarallista, varsinkin jos tuo alus on ollut kylmässä ilmassa, jolloin tuo äärimmäisen vaarallinen taistelukaasu ei ole päässyt haihtumaan, ja suurin osa hermokaasuista on huoneenlämpötilassa nestemäisiä. Joten jos arktisella alueella olevassa laivassa on tapahtunut hermokaasuvuoto, niin tuo taisteluaine voi olla edelleen vaarallista, koska kylmässä ilmassa se ei pääse haihtumaan, ja esimerkiksi sariinin kiehumislämpötila on 158 astetta, jolloin sitä voi olla tuollaisen aluksen pinnoilla, ja jos joku menee sinne kävelemään, voi tuloksena olla hautajaiset.
Vaikka tämä saattaa kuulostaa oudolta, niin Toisen Maailmansodan lopulla sekä Kylmän Sodan alussa saattoi olla niin, että esimerkiksi johonkin troolariin oli siirretty tuollaisia aineita, ja aluksessa olevaan säiliöön oli sitten ehkä tullut vuoto. Tuolloin 1940-luvun puolessa välissä sekä 1950-luvun alussa ei ehkä kaikkia tällaisia kokeiluja muistettu kertoa esimerkiksi kongressin väelle, ja olihan tietenkin myös neuvostoliitolla omia vastaavia projekteja, joissa pohdittiin vakavasti esimerkiksi hermokaasulla tapahtuvaa yllätyshyökkäystä viholliseksi kaavaillun maan laivastotukikohtiin, koska tuolla tavoin olisi saatu vihollisen merivoimien iskukykyä lasketuksi. Tuohon iskuun piti tarinan mukaan käyttää radio-ohjattavia lennokkeja, jotka oli varustettu hermokaasun levitysjärjestelmällä. Toinen vaihtoehto sitten oli se, että satamaan ammutaisiin hermokaasuraketteja. Tai sitten vihollisen laivastotukikohtaan olisi solutettu ydinpommi, joka oli asennettu sukellusveneen tai troolarin rakenteisiin.
Saturday, February 13, 2016
Ameijan cyberkoulutuksesta
Maamme asevoimat aikoo laajentaa salamyhkäistä cybersodankäynnin koulutustaan, ja sen motto on, että "otamme vain parhaat". Eli tuo cybervalvontatehtävä tuskin poikkeaa periaatteessa teknisessä toteutuksessa niistä tehtävistä, mitä ison yhtiön tietoturvaosasto joutuu tekemään. Eli nuo henkilöt ylläpitävät valtion palomuuria sekä etsivät cyberuhkia Internetistä, ja torjuvat noita mahdollisesti ulkomailta tulevia cyberhyökkäyksiä, jotka kohdistuvat maamme sodanjohtoon. Nuo hyökkäykset voivat olla esimerkiksi tietojen urkintaa, virusten asettamista, tai järjestelmän toiminnan häirintää. Toimintaympäristönä asevoimat yleensä poikkeavat kuitenkin suuryrityksistä siinä, että ne ovat viranomaisia, joilla on pääsy tietoihin, joihin edes poliisivoimat eivät pääse.
Sen vuoksi heillä on oltava puhtaat taustat, jotta noita ehkä valtion kannalta hyvin vahingollisia tai jonkun ihmisen henkilökohtaisia tietoja ei pääse kulkeutumaan asiattomille tahoille, ja nuo tiedot käsittävät esimerkiksi ihmisten kantahenkiläkunnan asuinpaikkoja, henkilökohtaisia puhelinnumeroita ja myös tietoja aseista sekä muista taisteluvälineistä, joita vaikkapa liivijengit voivat yrittää hyödyntää. Mutta tietenkin puolustusvoimien muitakin tietoja, kuten radiolaitteiden käyttämiä aaltopituuksia sekä muita vastaavia vitaaleja, mutta ei varsinaisesti taisteluvälineitä koskevia tietoja on noissa puolustusvoimien tietokannoissa, ja jos tuollaisia tietoja päätyy viholliselle, niin se voi sitten aloittaa vaikkapa radioiden sekä tutkajärjestelmien häirinnän, jolloin tuho voi olla vielä suurempi kuin esimerkiksi täsmäasein tehtävällä hyökkäyksellä linnakkeita vastaan voidaan saada aikaan.
Eli tuolla tavoin voidaan esimerkiksi estää lentokoneita kommunikoimasta maajoukkojen kanssa, tai sitten omia joukkoja saamasta viestejä perille päämajaan, mikä voi aiheuttaa katastrofin, sekä ainakin hetkellisen tilanteen katoamisen johtajien käsistä. Eli täsmäaseisku kyllä vaikuttaa puolustukseen, ja se saattaa tuhota esimerkiksi rannikkotykin, mutta jos viestijärjestelmä kaatuu, niin silloin tiedot vihollisen liikkeistä vaikkapa saaristossa jäävät esikunnalta saamatta. Samoin jos kantahenkilökunnan yhteystietoja päätyy esimerkiksi vihollisen kommandoyksiköiden haltuun, niin he voivat sitten hyökätä näitä avainhenkilöitä vastaan esimerkiksi salamurha- tai kaappauskomennuskunnan avulla, ja siten saattaa puolustusta erittäin sekavaan tilaan.
Hyökkäyksen sattuessa ensimmäiset tunnit ovat tärkeitä, koska silloin puolustaja ei vielä ole ehtinyt ryhmittyä asemiinsa, ja aivan ensimmäisellä iskulla pyritään usein tuhoamaan mahdollisimman paljon vastapuolen kalustoa, jotta se ei pystyisi täysimittaiseen operointiin hyökkääjää vastaan. Ja siksi on tärkeää pitää maamme tietoturva hyvällä tasolla, jotta nuo puolustukseen kohdennetut häirintä sekä ohjelmalliset tuhotoimet saadaan myös estettyä. Eli vaikka tuo meidän "rautapuolemme" kuten ohjukset ja muut aseet ovat kunnossa, niin tietenkin niiden toiminta pitää voida varmistaa myös siltä kannalta, että joku yrittää asentaa niihin viruksia, millä tuo viesti- sekä taistelunjohtojärjestelmä romautetaan aseellisen konfliktin sattuessa, tai urkkia niistä tietoja, jotka voivat edesauttaa heidän toimintaansa. Samalla tietenkin tuo ryhmä tarkkailee sitä, mitä esimerkiksi varusmiehet puhuvat Internetissä mahdollisista yrityksistä varastaa ampuma-aseita tai vastaavia tavaroita.
Subscribe to:
Posts (Atom)
Gluons and the strong nuclear interaction.
When we think about energy flow from the strongest to the weakest. Free energy. That causes an atom’s decay. It is formed. Or. Released in t...
-
“Timing delays in quasar light bent by massive galaxies offer a fresh way to measure the universe’s expansion, and the results deepen the ri...
-
Can black holes be the key to dark energy? When we think that the black hole absorbs energy fields and matter inside it. That means the ene...
-
“A 1977 theory known as quadratic gravity was long left to languish because of its negative-energy “ghost” particle. But the ghost might not...






