Energy clubs, where the sugar have replaced by aspartame can be deadly

https://vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.com/

Kimmo Huosionmaa

One thing about aspartame is forgotten to say. That artificial sugar doesn't bring any energy in the cells, and here is one very nasty thing, what this chemical combination can do. In some concentrated doses, the sugar gives energy for velocity, and this is the very important thing in the ultra-sports like triathlon. Those energy bars give the energy very fast because they are filled with sugar. When this hydrocarbon goes to the body, the energy would be released immediately, when those molecules would go into the cell organs and mitochondria.


But if the sugar would be replaced by aspartame, there would be no energy in those "candies", and that could cause the extremely dangerous situation if the person thinks that those clubs would involve energy. Of course, the energy can be taken from the sports juice, but if there would be no sugar, would the hydrocarbon storage in the body ended. And if the juice would be replaced by water or some other "sugar-free" product, would that cause the death for that person. In theory would be possible that the person would die because of this kind of trick, and if that thing is made during the ultra-sports, the results could be deadly. If the carbon hydrate level in the person body would go too low, the result would be death.


And in this case, if the sportsman has taken amphetamine would the tiring cause death. This situation has seen on the dance floor, where persons have raved with amphetamine and the carbohydrates have been ended, the cells energy production would be ended, what causes death by coma, when the sugars and other carbon hydrates will be lost from the body. The most usual case of death during the sports, the person have taken amphetamine and forgot to eat sugars, what was caused the coma.

Kaupunki murhan varjossa, eli mikä oli motiivi Bodomin murhiin?

http://kimmontaidearvioita.blogspot.com/2018/06/kaupunki-murhan-varjossa-eli-mika-oli.html
http://kimmontaidearvioita.blogspot.com/2018/06/kaupunki-murhan-varjossa-eli-mika-oli.html
http://kimmontaidearvioita.blogspot.com/2018/06/kaupunki-murhan-varjossa-eli-mika-oli.html
http://kimmontaidearvioita.blogspot.com/2018/06/kaupunki-murhan-varjossa-eli-mika-oli.html
http://kimmontaidearvioita.blogspot.com/2018/06/kaupunki-murhan-varjossa-eli-mika-oli.html
http://kimmontaidearvioita.blogspot.com/2018/06/kaupunki-murhan-varjossa-eli-mika-oli.html
http://kimmontaidearvioita.blogspot.com/2018/06/kaupunki-murhan-varjossa-eli-mika-oli.html

Technical doping can take the effect in the sports.

http://crisisofdemocracticstates.blogspot.fi/p/technical-doping-can-take-effect-in.html

http://crisisofdemocracticstates.blogspot.fi/p/technical-doping-can-take-effect-in.html

Transhumanism, cyborgs and next-generation doping

http://crisisofdemocracticstates.blogspot.fi/p/transhumanism-cyborgs-and-next.html

http://crisisofdemocracticstates.blogspot.fi/p/transhumanism-cyborgs-and-next.html

Sydämentahdistimen kaltainen tekninen doping on uusi tapa parantaa suoritusta

Sydämentahdistin on teoriassa erittäin yksinkertainen doping-väline. Sen avulla voidaan sydämen sykettä tasata tehokkaasti, mikä sitten mahdollistaa tehokkaamman suorituksen, kuin mihin henkilö muuten kykenisi. Elektroninen doping tarkoittaa siis elektroniseen kojeeseen perustuvaa suorituskyvyn parantamista. Tuolloin puhutaan esimerkiksi sydämentahdistimen käytöstä muuhun kuin sydänvian korjaamiseen. Elektronisen dopingin käsite kattaa myös esimerkiksi sähkön avulla annettavan lihaksiin kohdistuvan  stimulaation. Kyseisiä laitteita saa tilata postimyynnistä.

Samoin esimerkiksi sähköisen stimulaation antamista aivojen mielihyväkeskuksiin harjoittelun aikana voidaan kutsua elektroniseksi dopingiksi. Sähköisten kojeiden avulla voidaan esimerkiksi voidaan suoritusta parantaa ilman, että mitään kemikaaleja tarvitsee käyttää. Toki niillä voidaan myös tuhota urheilijan ura siten, että päähän kiinnitetään elektrodi, joka ärsyttää sähköisesti niitä aivojen alueita, jotka ohjaavat inhon tunnetta. Tuollainen elektrodi voi olla esimerkiksi kolikon kokoinen laite, joka kiinnitetään liimalla tiettyyn osaan ihmisen päätä, ja tietenkin jos väärää aivoaluetta stimuloidaan, niin silloin henkilön harjoittelusta tulee pelkkää tuskaa.

Tämä sähköinen ärsyke voidaan antaa kannettavalla laitteella, jonka elektrodit asetetaan henkilön päähän urheiluharjoittelun aikana. Tuolla tekniikalla voidaan harjoittelun antamaa mielihyvää maksimoida, jolloin henkilö sitten alkaa nauttia urheilusta aivan uudella tavalla. Se sitten tietenkin lisää harjoittelun motivointia ja auttaa sitä kautta parantamaan suoritusta. Kuitenkin myös tulevaisuuden nanokoneet sekä nanotekniikka yleensä saavat aikaan uuden sukupolven dopingin syntymisen. Ihmisen elimistöön voidaan tuossa mallissa lisätä nanokoneita, eli molekyylejä jotka sitten maitohappojen vapautuessa elimistöön vapauttavat happea henkilön vereen.

Tuollainen doping olisi varmasti tehokasta sekä huomaamatonta. Se perustuu siihen, että kun henkilö rasittuu, niin hänen elimistönsä muuttuu happamaksi. Tuo happamuus johtuu hiilidioksidin vapautumisesta vereen, ja silloin nuo molekyylit voivat luovuttaa molkyylin sisältämän hapen henkilön elimistöön. Tuollaisen dopingin havaitseminen on hyvin vaikeaa, koska tuo molekyyli olisi vain pitkä hiilestä sekä hapesta ja jostain entsyymistä koostuva ketju, jossa sitten hiilen sidokset antavat periksi, ja happi vapautuu elimistöön.

Elimistöön vapautuva hiilidioksidi tai hiilihappo sitten leikkaa tuon molekyylien palasiksi. Kaikkein kiehtovin osa tuota uuden sukupolven dopingia tietenkin on nanoteknologian avulla tuotetun verkon asentaminen ihmisen solujen päälle. Tuo verkko voisi olla eräänlaisesta jousimaisesta rakenteesta koostuva komposiitti-fullereeni, joka lisäisi sitten lihasten tehoa. Tuo sana “komposiittifullreeni” tarkoittaa fullereeni-molekyylejä, joihin on liitetty rauta-atomeja, joiden avulla tuo hyvin pitkä jousimainen rakenne saadaan vedettyä kokoon johtamalla siihen sähköä, joka saadaan ehkä ihmisen hermostosta.

Toinen vaihtoehto olisi sitten se, että tuohon henkilöön upotetaan sydämentahdistinta muistuttava voimanlaite, joka sitten toimittaa virtaa jokaisen fullereeniketjun päässä olevaan “voima-asemaan”, joka johtaa tuohon jouseen sähköä, mikä saa nuo ketjut vetäytymään kasaan. Kyseinen jousimainen nanokone voidaan teoriassa asentaa ihmisen lihaksistoon äärimmäisen pienten robottien avulla, jotka vetävät nuo fullereenit lihassolu-jonojen päälle.

Ja jos nuo nanotekniset välineet on tehty sellaiseksi, että niiden rakenne reagoi sähköön, niin silloin henkilön lihakset saadaan vetäytymään kasaan paljon suuremmalla voimalla kuin mihin ne normaalisti kykenevät. Kyseinen nanotekniikkaan perustuva malli, missä lihasvoimaa kehitetään ympätöimällä lihassolut nano-teknisillä jousilla, jotka toimisivat ikään kuin lihas- eli fibriinisäikeiden tapaan tukien sekä tehostaen niiden toimintaa, voisi olla jossain vaiheessa mahdollinen. Nanokoneet kehittyvät kaiken aikaa, joten ehkä hyvinkin pian voidaan tuollainen rakenne siirtää ihmiseen esimerkiksi hikirauhasen kautta, jonka jälkeen solua pienempi robotti vetää nuo jouset ihmisen kudosten läpi ilman mitään sen kummempaa kirurgiaa. Eli tämä voi olla seuraavan vuosisadan dopingia, josta ei nykyään vielä jää kovin helposti kiinni.

http://marxjatalous.blogspot.fi/

Virukset tulevat korvaamaan perinteiset kemiallisesti valmistetut antibiootit ehkä jo lähitulevaisuudessa

C-Hepatiittivirus
http://www.sciencemag.org/news/2015/09/new-human-virus-discovered-old-blood-samples

Bakteriofagien eli bakteereja tuhoavien virusten ero antibiootteihin nähden on se, että virus on itse lisääntyvä olio, minkä takia niitä ei tarvita teoriassa kuin yksi annos, joka sitten annetaan potilaalle joko injektiona tai ehkä nanoteknologiaa hyödyntävien tablettien muodossa. Tämä jälkimmäinen virusten antotapa on paljon yksinkertaisempi sekä tehokkaampi kuin ruiske, ja sen käyttämiseen ei tarvita mitään erityistaitoja. Nuo nanoteknologiaa hyödyntävät tabletit tai pillerit ovat sellaisia, että ne koostuvat pienistä kuulista, joka ensin imeytyvät ihmisen suoliston kautta verenkiertoon, tai sitten ne voidaan pölläyttää puuterimaisena pölynä henkilön nenäonteloon, mistä ne sitten päätyvät keuhkoihin ja verenkiertoon.

Veressä nuo proteiineista tehdyn nanokuulat sitten liukenevat, ja vapauttavat virukset verenkiertoon, ja sitten vain pitää muistaa se, että ihmisen immuunipuolustus ei saa sitten tuhota näitä viruksia ennen kuin ne pääsevät bakteereihin käsiksi. Tuolloin voidaan hyödyntää sellaista ajatusta, että noiden nanokuulien pintaan asetetaan proteiini, joka saa bakteerit hakeutumaan sen lähelle, ja vasta kun bakteeri on tuon kuulan syönyt, niin silloin se avautuu ja virus pääsee bakteeriin. Se mikä tekee viraalihoidosta erittäin tehokkaan on se, että yksi virusannos riittää ihmiselle, ja se on erittäin helppo antaa. Toki jos puhutaan esimerkiksi suurten bakteeripesäkkeiden hoidosta, niin silloin virukset voidaan suoraan ruiskuttaa niiden lähelle, jolloin niitä sitten päätyy bakteereihin. Mutta kuten sanoin, niin noiden hoitojen ongelma on nimenomaan se, että immuunipuolustus ei saisi hyökätä noita viruksia vastaan ennen kuin ne pääsevät kiinni bakteeriin.

Ja tietenkin bakteerien kohdalla pitää muistaa sellainen asia, että virus ei saisi hyökätä minkään muun soluryhmän kuin noiden haitallisten infektiobakteerien kimppuun, koska jos sattuu käymään niin, että tuo virus alkaisi tuhota samalla myös esimerkiksi makrofageja, niin silloin saattaisi käydä niin, että ihminen kuolisi tähän hoitoon. Viraali- eli viruksiin perustuvat hoidot on alunperin keksitty syövän hoitoon, tai tarkemmin sanoen vaikeahoitoisten kasvainten tuhoamiseen, mutta kuten tiedämme, niin noita viraalihoitoja ollaan kehittämässä jatkuvasti. Viraalihoidoista tekee kiehtovan se, että niiden avulla voidaan ihmiselle tehdä geeninsiirto, millä esimerkiksi parantumattomia perinnöllisiä sairauksia voidaan hoitaa, eli kun puhutaan geneettisestä häiriöstä, joka paljastuu sikiövaiheessa, niin silloin sikiöön voidaan ruiskuttaa virusta, mikä korjaa tuon yksilön perimän.

Mutta yleensä ei olla ajateltu sitä, että esimerkiksi ihmiselle voidaan tuolloin antaa viruksiin perustuvaa dopingia, mikä varmasti aiheuttaa ajatuksia siitä, mitä tapahtuisi, jos ihmiseen siirrettäisiin sellaisia viruksia, jotka muuttavat ihmisen lihaksiston samanlaiseksi kuin gorillalla on. Tällainen doping voi olla muutamien vuosien kuluttua täyttä todellisuutta urheilun maailmassa. Kuten tiedämme, niin huippu-urheilussa liikkuu valtavat rahat, ja tuolloin joku varmasti alkaa sitten miettiä, millä tavoin hän voisi saada sitten parannettua urheilijoiden suoritusta vilpillä, ja silloin joku saa päähänsä ryhtyä antamaan urheilijoille viraalihoitoja. Tässä viittaan siihen, että mitään doping-ainetta ei olla kehitetty urheilua varten, vaan kaikki ne ovat tavallisia lääkkeitä, joilla esimerkiksi luuydintä stimuloidaan tuottamaan lisää punasoluja. Tätä tarvitaan jos ihmisellä on esimerkiksi anemia tai vastaava sairaus.

Tuolloin voisi "Asterixista"  tuttu taikajuoma olla todellisuutta. Ihmisen geneettisen perimän muokkaaminen on helpompaa kuin bakteerien tuhoaminen, koska tuolloin vaaditaan vain se, että yksi ihmisen ruumiin soluista infektoidaan, ja sitten virus lähtisi etenemään pitkin tuota soluryhmää, joten ehkä tulevaisuudessa on mahdollista, että hankimme tai kehitämme hoitoja esimerkiksi CP-vammaan, mikä on erittäin invalidisoiva periytyvä kehityshäiriö. Ja tuolla tavoin voisimme ehkä sitten myös kehittää omaa älykkyyttämme, jotta saisimme lisää Einsteineja sekä muita tiedemiehiä. Ja virusten avulla voidaan taistella myös pernaruton kaltaisia biologisia aseita vastaan, eli noita faageja levitetään alueelle, missä on käytetty tuota asetta, ja sitten bakteerit tuhottaisiiin.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hs-bakteereita-tappavat-virukset-voivat-korvata-antibiootit-kokeilu-alkaa-suomessa/6302066

marxjatalous.blogspot.fi

Kuinkahan monta tällaista virhettä missä dopingia putosi kahvikuppiin tai annettiin urheilijalle enemmän tai vähemmän vahingossa, on maailmassa sattunut?

Kun Norjan  hiihtomaajoukkueen lääkäri antoi julkisen selityksen sille, miten hänen tekemänsä virhe oli johtanut dopingkäryyn, niin toki silloin pitää ymmärtää, että hänellä oli perhekohtaisia ongelmia, mutta samalla kyllä ihmettelen sitä, että kuinka paljon tällaisia virheitä tapahtuu? Puhutaessa ammattiurheilusta, niin siellä on kuri dopingin suhteen todella kova, ja joskus jollain lääkärillä tai toimitsijalla saattaa olla sellaisia sidosryhmiä, että he jostain syystä esimerkiksi sujauttavat urheilijoiden kahviin tai johonkin ruokaan tahallaan dopingia kuten amfetamiinitabletteja, joilla saadaan tuolle onnettomalle sitten aikaan elinkautinen kilpailukielto, joka johtuu huumausaineen käytöstä.

Kun panokset ovat kovia, niin silloin tietenkin houkutus tehdä vastoin sääntöjä on todella kova, ja kun mietietään sitä, millaisia palkkioita noissa kilpailuissa jaetaan, niin silloin tietenkin on houkutus esimerkiksi urheilijoiden tulosten parantamiseen esimerkiksi dopingilla todella kova, mutta toisaalta urheilijan mustamaalaaminen voi olla yhtä houkutteleva vaihtoehto. Syy miksi doping on kiellettyä johtuu siitä, että se rasittaa maksaa sekä aiheuttaa väkivaltaisia reaktioita, ja esimerkiksi perinteiset anabolit ovat aiheuttaneet maksasyöpää, ja homonit eli testosteroidi myös väkivaltaisia reaktioita, kuten tilanteita, joissa urheilijat ovat hyökänneet toistensa kimppuun esimerkiksi koripallossa.

Uusimmat dopingaineet kuten EPO ovat sellaisia, että ne stimuloivat luuydintä kehittämään lisää punasoluja, joka muuttaa verenkuvaa, ja tuo voi olla vaarallista, mikäli henkilö saa tuolloin haavan. Eli jos veressä on liian vähän fibriiniä, niin silloin haava ei ehkä mene kiinni, eli siihen ei muodostu rupea. Kun puhutaan nykyaikaisesta doping-testauksesta, niin tietenkin on kehitetty biologisiin menetelmiin perustuvaa dopingia, joista yksi on henkilön oman veren käyttö dopingina. Siinä henkilö harjoittelee jossain alpeilla, missä ohuen ilman takia vereen muodostuu paljon punasoluja, ja siellä hänestä otetaan verta, jota sitten siirretään häneen kilpailun yhteydessä. Paras tekniikka tuon siirron toteuttamiseen on käyttää raakaa verta, koska jos henkilöön siirretään pelkkiä punasoluja, niin silloin dopingtesteissä näkyy solujen suhteen muuttuminen, ja silloin varmasti aletaan epäillä veridopingia.

Tuolla tavoin pyritään estämään verenkuvan muuttuminen sekä DNA-testauksen käyttö tuon veren paljastamisessa, koska tuolloin käytetään urheilijan omaa verta tuon verensiirron toteuttamiseen. Tietenkin myös luuydinsoluja tai oikeastaan luuydintä voidaan viljellä laboratorioissa, joissa se sitten tuottaa verta, mitä voidaan siirtää urheilijaan. Tuolloin hänestä otetaan luuydinnäyte, jonka soluja laitetaan elatusmaljaan, jossa niitä sitten käytetään veren tuotantoon. Tuo järjestely ei mikään kamalan vaativa ole, koska tuolloin turvallisinta on tietenkin käyttää urheilijan "raakaluuydintä", missä soluja ei olla mitenkään eroteltu toisistaan. Tuolloin verenkuva eli immuuni- ja punasolujen sekä verihiutaleiden suhde toisiinsa on tuolloin luonnollinen, mikä vaikeuttaa dopingin havaitsemista.

http://www.mtv.fi/sport/hiihtolajit/maastohiihto/artikkeli/johaugin-dopingkarysta-paljastus-laakari-antoi-selityksen-virheelleen/6255364

avoimenkoodinmaailma.blogspot.fi

Olisiko doping kriminalisoitava myös niin, että siitä lähdettäisiin oikeasti oikeuteen?

EPO-valmisteita sisältäviä lääkepulloja
(Internetistä imuroitu kuva)

Onko dopingin käytöstä tehtävä rikos? Vastaus on pääsääntöisesti kyllä, koska esimerkiksi veren kuvaa muuttavat aineet kuten EPO eli Erytropoietiini -hormoni sekä muut luuydintä simuloivat aineet saattavat vaarantaa jopa urheilijan oman terveyden. lääketeollisuudessa valmistettu EPO on siis keinotekoinen hormoni, joka stimuloi luuydintä niin, että se tuottaa enemmän veren punasoluja kuin normaalisti. Kuitenkin uuden sukupolven biologinen doping on aivan toisen tyyppistä toimintaa, kuin ennen vanhaan tehtävä, harjoituskauden ulkopuolella tapahtuvat anabolisten steroidien käyttö. EPO on kehitetty lääkkeeksi anemiaa vastaan, mutta sen käyttö dopingina on erittäin houkuttelevaa, ja tuota normaalisti tuota hormonia muodostuu munuaisissa, ja sen valmistus on sikäli helppoa, että  tarvitaan vain munuaisen EPO:a valmistavia soluja, joita viljellään sitten tetrimaljoissa, ja jotka tuottavat tätä hormonia kuten ne tekisivät munuaisissa. Normaalisti tuota valmistetta tuotetaan siirto-DNA:lla varustetujen solujen avulla soluviljelmissä.

(https://fi.wikipedia.org/wiki/Erytropoietiini)

Toisin kuin anaboliset steroidit sekä testosteroidi, joka saa urheilijan käytöksen muuttumaan aggressiiviseksi sekä saa hänen vartaloonsa kasvamaan ylimääräistä karvoitusta, mistä sitten tuo doping paljastuu, niin nämä verenkuvaa muuttavat EPO-valmisteet eivät muuta urheilijan käytöstä, mutta kuten tiedämme, niin EPO näkyy testeissä. Kun puhutaan biodopingista, niin silloin yleensä tarkoitetaan veritankkausta, jossa urheilijaan siirretään veren punasoluja, ja veritankkaus sitten näkyy kyllä mikroskoopissa, koska se muuttaa veren punasolujen suhdetta.

Doping-aineiden valvonta on sikäli hiukan hankalaa, koska ne on tehty lääkeaineiksi, joilla hoidetaan ihmisten sairauksia, mutta kun puhutaan niiden väärinkäytöstä, niin silloin kyseessä on tietenkin esimerkiksi anabolisten steroidien kohdalla joskus huumerikoksesta, koska ne toimivat siten, että ihmisen lihas saadaan tekemään enemmän työtä. Siksi yleisin anabolinen steroidi on amfetamiini, joka saa aikaan se, että urheilija ei tietenkään väsy. Mutta tuolloin saattaa olla niin, että hän kuolee ylirasitukseen, mitä joskus on tapahtunut sekä punttisalilla että discoissa. Mutta erittäin vaarallisia ovat lihassolujen kasvua lisäävät valmisteet, joilla kehitetään lihaksistoa. Näet noiden valmisteiden kanssa käy joskus niin, että henkilön sydän jää liian pieneksi muuhun kehoon nähden, ja seurauksena saattaa olla sydänkohtaus.

Mutta kun veritankkaus tehdään urheilijan omalla verellä, niin että siinä käytetään ns. "raakaa verta", mikä tarkoittaa sitä, että soluerottelua ei olla silloin tehty, niin tästä ei kovin helposti jää kukaan kiinni. Tuo veri voidaan valmistaa myös urheilijan oman luuytimen soluista laboratorio-olosuhteissa. Eli noita luuydinsoluja elätetään ravintoliuoksella tetrimaljoissa tai isommissa säiliöissä, jolloin ne saadaan tuottamaan verisoluja. Tuota tekniikkaa voidaan käyttää myös normaalin veriplasman valmistamisessa teollisesti, eli henkilöiden luuydinsolujen avulla tuotetaan verta tavallisiin verensiirtoihin, joita tehdään joka päivä jossain sairaaloissa.

Noin voidaan turvata myös harvinaisten veriryhmien saatavuus onnettomuustilanteissa. Toisin sanoen noita harvinaisia- ja myös tavallisia veriryhmiä tuottavia kantasoluja sisältäviä säiliöitä voidaan säilyttää myös sairaaloiden kellareissa, ja siten varmistaa että tuoretta verta on aina saatavilla. Eli harjoitus- ja kilpailuajan ulkopuolella urheilija viedään korkeaan paikkaan, ja hänet pannaan harjoittelemaan siellä, jolloin elimistö kehittää enemmän verisoluja, jotka otetaan talteen noista urheilijoista. Ja kun he sitten tulevat kilpailemaan, niin tämä veri sitten siirretään häneen takaisin. Silloin ei solujen suhde muutu, ja muutenkin antigeenit pysyvät samana, kuin hänen normaalissa verinäytteessään ne ovat.

Joidenkin tutkijoiden mukaan tulevaisuudessa voidaan urheiljoille tehdä esimerkiksi geenisiirtoja, jotta he pystyisivät parempiin suorituksiin. Tuo geenisiirto on erittäin helppo toimenpide, eli henkilöön ruiskutetaan virusta, jolla hänen omaa DNA:taan korvataan toisella DNA:lla, joka tuodaan hänen soluihinsa viruksen avulla, johon on lisätty haluttu geeni, Ja esimerkiksi huippu-urheilijoita voidaan valita geenitestien perusteella siten, että kilpailujen voittajien DNA:ta verrataan tarjokkaiden DNA:han, ja noista näytteistä seulotaan ne urheilijat, joilla on geneettinen valmius nousta huipulle. Eli ensin kaikista urheilijoista otetaan DNA, josta etsitään yhteneviä jaksoja, ja sitten näitä jaksoja verrataan valmennukseen tulijoiden DNA:han. Se miten nämä urheilutuloksiin vaikuttavat jaksot etsitään ei ole niin vaikeaa, kuin miltä ensin kuulostaa, eli esimerkiksi ihonväriä sekä muita vastaavia asioita säätelevät geenit voidaan sivuuttaa, jolloin jäljelle jäävistä geenistä etsitään niitä jaksoja, jotka vaikuttavat tuloksiin.

Kun puhutaan huippu-urheilusta, niin silloin tietenkin kyseessä on maailma, jossa pitää harjoitella ankarasti, jotta henkilö pysyy pinnalla. Ja vain voittajia juhlitaan. Se että jossain olympialaisissa on sponsorointi ankarasti kielletty, kuitenkin tarjoaa mahdollisuuden siihen, että joku urheiluvälineiden valmistaja saa tuotteilleen paljon näkyvyyttä. Eli ei ole sama, mitä paitoja esimerkiksi jääkiekkomaajoukkue käyttää, tai millä lenkkitossuilla joku urheilija juoksee rataa. Nuo pienet merkit ovat todella hyvää mainosta urheiluvälineiden valmistajille, ja jotta heidän tuotteensa saa näkyvyyttä, niin silloin urheilijan pitää olla aina huipulla. Se tietenkin lisää houkutusta käyttää kiellettyjä menetelmiä oman tuloksen parantamiseksi.

 Kuitenkin tuo on kiellettyä, ja epäreilua muita tovereita kohtaan, ja itse pidän kikkailua sillä, että mitä urheilija nyt tällä kertaa saa syödä ja juoda epäurheiijamaisena. Samoin joissakin tapauksissa on saattanut käydä niin, että kilpakumppani on sujauttanut jotain kiellettyjä aineita urheilijan juomaan, jotta hänet saadaan pudotettua pois joukkueesta. Näet nuo maajoukkuepaikat ovat erittäin haluttuja, koska jos urheilija pääsee tuohon valmennusrenkaaseen mukaan, niin silloin hänen tulonsa on periaatteessa taattu, ja kun puhutaan huippu-urheilusta, niin jo vuoden tauko harjoittelussa voi merkitä uran loppua ainakin huipputasolla kilpailtaessa.

hkimmo.blogspot.fi

Doping sekä urheilu

1. Menestymisen paineet ajavat käyttämään kiellettyjä aineita

Kun henkilö haluaa täysipäiväiseksi urheilijaksi, niin hänen pitää silloin varmistaa toimeentulonsa. Eli käytännössä  hankittava sponsorit uuden elämäntapansa rahoittamiseen. Ja tästä sitten seuraa muutamia ongelmia, jotka liittyvät suoriutumiseen treeneistä sekä muista vastaavista asioista. Näet sponsorit haluavat tuotteilleen näkyvyyttä, ja mikään neljäs tila ei tuo esimerkiksi urheilujalkineiden valmistajalle mitään media-aikaa. Eli sponsori haluaa urheilijan olevan aina paras.

Ja tuo tietenkin tuo eteen menestymisen painetta, koska urheilijan pitää olla aina paras. Se että urheilija pääsee aina ylimmälle pallille vaatii häneltä valtavasti työtä missä lajissa hyvänsä. Samoin ammattilaiseksi tähtäävän urheilijan pitää aloittaa täysipäiväinen treenaaminen jo hyvin nuorella iällä, ja siksi esimerkiksi monilla heistä ovat koulut jääneet käymättä. Se tietenkin vakuuttaa sponsoreita siitä, että henkilö on täysin omistautunut lajille, mitä hän harjoittelee. Mutta samalla altistaa henkilön erilaisille vilpin tekijöille, jotka saattavat tarjota hänelle kiellettyjä aineita esimerkiksi ymmärtämättömyyttään.

2. Dopingia on joka lajissa

Lähes jokaisessa maailman lajissa käytetään dopingia, ja esimerkiksi veritankkaus on yleistymässä. Mutta kun puhutaan vaikkapa biljardista, niin niissä piireissä käytetään paljon juuri amfetamiinia, joka poistaa väsymystä, mutta aiheuttaa samalla aggressioita. Mutta hiihdossa ja muissa kestävyyttä vaativissa lajeissa on käyttöön tullut EPO sekä veritankkaus, sikäli jos halutaan harhauttaa doping-testaajia, mutta tietenkin kasvuhormoneja voidaan myös käyttää, ja nuo hormonit sitten ovat niitä, joiden takia joillain "vintti pimenee" välillä. Samoin pelko kiinnijäämisestä varmasti lisää tällaisen urheilijan tuntemaa hermopainetta.

Eli hormonitasapainon häiriintyminen sekä verenkuvan muutokset ovat monesti juuri dopingin syytä, ja joskus on tehty niin, että dopingia on annettu urheilijalle ennen kuin hän aloittaa kilpauransa, mikä tarkoittaa että kyseinen henkilö on välttänyt doping-seulan, mutta kuten tiedämme, niin nuo aineet ovat saattaneet aiheuttaa sen, että kyseinen henkilö on käyttäytynyt aggressiivisesti kavereitaan kohtaan vaikkapa kouluissa. Tämä tarkoittaa sitä, että doping ja jatkuvat suorituspaineet ajavat urheilijan psyykkisen sietokyvyn koetukselle, ja kun tuohon lisätään se, että tuolla henkilöllä ei ole mitään muuta kuin urheilu, niin silloin alkaa tietenkin tulla eteen niitä stressioireita kuten aggressiivisuutta.

3. Veritankkaus sekä muut tavat

Veritankkaus tietenkin on loistava tapa parantaa suoritusta, ja siitä ei jää kiinni, mikäli käytetään urheilijan omaa verta. Eli kun urheilija harjoittelee, niin hänestä otetaan verta, joka sitten siirretään häneen takaisin, kun kilpailuihin lähdetään. näin sitten verenkuva sekä solujen pita-antigeenit pysyvät oikeanlaisina. Eli urheilija ei kärähdä tuolloin veritankkauksesta, koska käytettävä verivalmiste on hänen omaansa. Mutta doping on haitallista sekä urheilijaa itseään että kilpailuja kohtaan. Veritankkauksen vaarana saattaa olla esimerkiksi AIDS tai hepatiitti, koska noita valmisteita ei ehkä olla testattu kunnolla, ja jos toisen henkilön verta annetaan, niin tuo AIDS-riski on aina olemassa.

Ja kuitenkin sponsorit vaativat tulosta, mikä tietenkin näkyy siinä, että urheilija stressaantuu. Stressaantuminen sekä esimerkiksi testosteroidien käyttö eivät ole mikään mukava yhdistelmä. Mutta joskus käy niin, että doping saa urheilijan harjoittelemaan liikaa, ja seurauksena hän saattaa sitten saada sydänkohtauksen ylirasittumisen johdosta, tai sitten esimerkiksi joutua kovan rattiraivon valtaan. Dopingin ongelma on siinä, että se saa lihasmassan kasvamaan liikaa suhteessa sydämeen, jolloin henkilön sydänlihaksen voima ei jaksa pumpata verta elimistöön. Ja koska sydän lyö jatkuvasti täydellä teholla, niin silloin vaarana on ylirasittuminen sekä kuolema. Vaaraa tietenkin lisää se, että jos henkilö ei juo tai syö mitään, niin hänen ruumiinsa elektrolyyttinen tasapaino horjuu, mistä seurauksena voi olla sairaskohtaus.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Motivaation merkitys urheilijalle

Kun puhutaan lääketeollisuudesta sekä motivaatiosta ja dopingista, niin pitää muistaa se, että ammattilaisurheilijat ovat vain pieni asiakasryhmä tuolle hyvin vaikeilla markkinoilla toimivan teollisuuden kannalta. Sen takia voidaan perustellusti miettiä sitä, että miksi nuo lääketehtaat edes yrittävät välittää jostain doping-säännöstä. Lääkkeiden kehittäminen perustuu oikeastaan tarveharkintaiseen toimintaan, jossa valmisteiden haittavaikutuksia pyritään poistamaan sekä samalla tehostamaan lääkkeiden positiivisia vaikutuksia. Mutta kun puhutaan ammattimaisesta dopingin kehittämisestä, niin silloin tietenkin pitää muistaa se, että mitään lääketeollisuuden työtä ei aja eteenpäin puhdas auttamisen halu. Kukaan muuten ei kiellä dopingin kehittämistä, eikä mikään viranomainen tuota työtä valvo. Ja suurin osa maailman ihmisistä ei koskaan edes tiedä, mitä dopingaineita hänen lääkityksensä sisältää.

Joten urheilijan on itse valittava sellaisia lääkäreitä, joilla on tietoa, jaksamista sekä osaamista sellaisten lääkkeiden määräämisestä, jotka eivät sisällä noita dopingiksi määriteltyjä aineita, mutta suurin osa ihmisistä ei ole doping-määräysten piirissä, joten heille voidaan määrätä lääkkeitä, jotka sisältävät vaikka puhtaita anabolisia steroideja, joiden lääketieteellinen käyttö on esimerkiksi lihassurkastumataudin hoito, sekä tapaukset missä ihminen on ollut pitkään levossa esimerkiksi onnettomuuden jälkeen, ja siksi on tärkeää että tuolloin lihasmassa kasvaa mahdollisimman nopeasti. Samoin karjaan pistetään jatkuvasti dopingia sekä erilaisia hormoneja, jotta ne saisivat mahdollisimman suuret lihakset. Mutta ongelmia tulee sitten eteen, jos näitä aineita aletaan määrätä dopingiksi. Jos puhutaan puhtaasta dopingista, missä käytetään kemikaaleja sekä hormoneja siihen, että urheilijan kestävyys sekä lihaskunto olisi kaikkein parhaassa mahdollisessa kunnossa, niin silloin tähän toimintaan pitää puuttua.

Jos ihmisen elimistöön pumpataan jatkuvasti liikaa hormoneja sekä erilaisia anabolisia steroideja, niin silloin rupeaa hänen elimistönsä kemiallinen tasapaino horjua, mikä saattaa aiheuttaa esimerkiksi aggressioita sekä sydäninfarkteja, jos lihasmassa kasvaa sydämeen nähden liian suureksi. Silloin ei sydänlihaksen voima riitä pumppaamaan verta kehoon, vaan tuo elin ikään kuin ylirasittuu. Myös amfetamiini on yleinen doping, jota sitten käytetään siihen, että ihminen jaksaa treenata pidempään, ja tuon aineen vaara on siinä, että henkilö ei tunne janoa tai väsymystä, joten hän saattaa kuolla ylirasitukseen, tai sitten amfetamiini sumentaa ihmisen ajatusmaailmaa, ja hän ei enää tunne pelkoa, joten esimerkiksi KAMKAZE-lentäjät käyttivät amfetamiinitabletteja viimeisellä lennollaan tullakseen rohkeammiksi varman kuoleman edessä.

Tuohon taktiikkaan kuului mahdollisuus siihen, että lentäjä voisi hypätä koneesta ennen sen osumista kohteeseen, mutta he eivät tätä tehneet, koska amfetamiini teki heistä uhkarohkeita, ja he syöksyivät loppuun asti. Sama voi tapahtua esimerkiksi alppihiihdossa, jossa amfetamiinia ottanut henkilö sitten lähtee tekemään jotain kamikaze-tempausta rinteeseen. Tietenkin esimerkiksi verenkuvan muuttamista on kokeiltu paljon, ja tuossa vaiheessa puhutaan esimerkiksi veren hyytymistekijöiden muuttumisesta, joten urheilijat ovat käyttäneet veritankkausta saadakseen veriarvot hyviksi ennen kilpailua.  Tuon tekniikan paljastamiseen on käytetty DNA-testejä, kunnes sitten joku keksi, että veritankkaus voidaan suorittaa urheilijan omalla verellä, joka on kerätty pitkin harjoituskautta. Tuolla tavoin voidaan sitten estää DNA-määritystä paljastamasta tuota siirtoverta, koska kaikki veri mitä käytetään on urheilijan omaa verta.

Ja tuota verta voidaan tietenkin myös tuottaa bioteknisin menetelmin soluviljelmien avulla, jotka voidaan tuottaa urheilijan omista luuytimen soluista. Tuolloin ei tarvita ylimääräisiä neulanpistoja, eikä myöskään löydy epäilyttäviä veripusseja mistään urheiluseurojen tiloista. Samoin veren laatua voidaan tuolloin kontrolloida erittäin tarkasti, niin että se sisältää vain haluttuja komponentteja kuten pelkkiä veren punasoluja sekä verihiutaleita, joilla voidaan sitten säädellä veren hyytymistekijöitä, jotta ihminen ei vuoda kuiviin, jos häneen tulee haava.

"Käyttääkö urheilija dopingia vai eikö käytä" eli kilpaileeko hän reilusti vai turvautuuko hän lääkkeisiin, ja riskeeraa terveytensä? Kas siinä vasta pulma

Kuva I

Urheilussa menestyminen on kaikki kaikessa, ja se asettaa myös urheilijan sekä hänen taustavoimiensa moraalin  koetukselle. Eli kuten ylhäällä olevassa kuvassa oleva "Hamlet hahmo" kysyy, "niin ollako vai eikö olla" eli haluaako urheilija riskeerata elämänsä siksi, että hän käyttää dopingia, joka voi aiheuttaa esimerkiksi sydänkohtauksen, koska lihaskudos kasvaa liian suureksi sydämen kokoon nähden? Tai kun epäpätevät lääkärit tai ihmiset, joilla ei ole mitään koulutusta antavat urheilijoille eläimille tarkoitettua kasvuhormonia, jotta hän saavuttaisi paljon jo nuorena. Ja hormonit tietenkin aiheuttavat raivokohtauksia, joiden takia urheilija saattaa muuttua aggressiiviseksi. Samoin nuo steroidit aiheuttavat ehkä syöpää, vaikka ne tuotettaisiin biologisin menetelmin, mikä sitten lisää tietenkin noiden aineiden saatavuutta, koska soluviljemien avulla tuotettavat hormonit sekä steroidit mielletään vaarattomiksi, ja tuolla tavoin voidaan noita hormoneja tuottaa hyvin halvalla.

Kun puhutaan urheilusta, niin tietenkin nyt mieleen tulee tämä Shaprovan doping-käry, mikä varmasti herättää keskustelua noista asioista. Kuten tässä tapauksessa olemme huomanneet, niin tämä doping-aine on peräisin laillisesta lääkkeestä, joka ilmeisesti on myös laillistetun lääkärin määräämästä purkista peräisin. Ja tämä tietenkin panee miettimään, että kuinka monta tuollaista lääkäriä on tuolla maailmalla, jotka pystyvät tällaisia valmisteita määräämään? Eli kun puhutaan maailman pienenmisestä sekä Internetistä, niin mieleen tulee sellainen vaihtoehto, että joku tilaa dopingia vaikka Afrikasta tai jostain kaukoidän maasta.

Temppu tehdään siten, että Suomessa asuva lääkäri tutkii tuon potilaan, joka haluaa hankkia doping-aineita. Sitten lääkäri kirjoittaa lääkkeen määräämisohjeet jollekin Mosambikissa asuvalle lääkärille, joka kirjoittaa tarvittavat reseptit, ja käy hakemassa lääkkeet paikallisesta apteekista. Nuo lääkkeet voidaan sitten lähettää lentorahtina Suomeen, josta tuo asiakas tai potilas ne sitten hakee postista, ja temppu muuten toimii nimen omaan dopingin kanssa, koska huumekoira ei ehkä niitä osaa etsiä. Tämä maailma on siitä erikoinen, että vaikka eurooppalainen virkamies ei itse lahjuksia ota, niin on maita, joissa virkamiehiä ei edes yritetä valvoa.

Ja sitten tietenkin seuraavana mieleen tulevat kaiken maailman kopiolääkkeitä tehtailevat lääkeyhtiöt, joiden toimintaan ei edes monillakaan afrikan mailla edes ole kykyä puuttua. Ja biologisin menetelmin tuotettavaa lihastenkasvuhormonia tai oikeastaan suoraan lihaskudokseen vaikuttavaa hormonia ei edes voi havaita, mikäli se tuodaan maahan soluvilhjelmän muodossa. Eli noita hormoneita tuottavia kantasoluja voidaan viljellä tetrimaljoissa, ja tuolla menetelmällä voidaan tuottaa noita hormoneita esimerkiksi pienlaboratorioissa, jotka sijaitsevat ehkä jonkun kotona, tai tuolaisia soluja voidaan tuottaa geenimenipulaation avulla, eli otetaan tavallisia eläinmen- tai ihmisen soluja, ja noita hormoneita tuottavia soluja voidaan luoda keinotekoisesti vaihtamalla niiden tumassa sijaitseva solujen perimäaines.

Mutta tietenkin myös geeninsiirrolla voidaan kehittää urheilijan lihasmassaa. Eli tuolle urheilijalle annetaan pistoksena genimanipuloituja viruksia, joilla hänen perimäänsä siirretään vaikka gorillan lihassoluja tuottavia geenejä. Tai sitten häneen ruskutetaan hormonia tuottavia soluja, jotka kehittävät esimerkiksi ainoastaan sydänlihasta.Tuollainen käsittely antaa hänelle valtavan etulyöntiaseman muihin ihmisiin nähden. Ja tietenkin tuollainen hormonikäsittely voidaan antaa myös kantasoujen muodossa, jotka on valmistettu henkilön omista soluista, ja niissä olevan geneettisen materiaalin manipuloinnilla voidaan tehdä niin, että nuo mahdolliset kasvuhormonit eivät näytä testeissä keinotekoisilta aineilta. Ja nuo kehitysmaissa sijaitsevat lääketehtaat ovat tietenkin sellaisia toimijoita, että niiden johtoa ei edes kiinnosta noiden kasvuhormonien tai muiden tuollaisten aineiden tai tekniikoiden valvontaan.