Showing posts with label elektroninen tiedustelu. Show all posts
Showing posts with label elektroninen tiedustelu. Show all posts

Saturday, August 6, 2016

Tutkinnan tekeminen oikein on puoli voittoa tutkijoille

Kuvituskuvaa
Kuva I

Tutkimusten tekemisessä on kaksi eri linjaa. On olemassa tekninen tutkinta, mikä käsittää esimerkiksi vanhojen käsikirjoitusten lukemista tai erilaisten jälkien kuten DNA:n tai valokuvien analyyseja. Kun puhutaan esimerkiksi aarteen etsinnästä, niin teknisen tutkinnan eli arkistoihin tutustumisen tarkoitus on selvittää, että onko aarretta oikeasti edes olemassa, tai kannattaako sitä oikeasti lähteä etsimään. Jos aarre on oikeasti olemassa, niin sen luonne pitää tietenkin selvittää, koska kaikki maailman aarteet eivät ole kultaa.

Eli se että onko aarre kultaa vai esimerkiksi jotain keskiaikaisia dokumentteja on hyvin tärkeää tiedostaa. Nuo kultaesineet ovat monesti hyvin arvokkaita, mutta vanhoista dokumenteista voidaan saada arvokasta tietoa muinaisten kulttuurien vaikutuksesta ympäristöönsä. Tai sitten se voi tarkoittaa esimerkiksi DNA-analyysiä, jolla todetaan se, että esimerkiksi joku kasvi on oikeasti huumekasvi, jotta turhaan ei poliisin tarvitse tuota ratsiaa tehdä.

Mutta taktisen tutkinnan vaihe tulee eteen vasta, kun tuo teknisen tutkinnan vaihe on selvästi osoittanut, että tuo haluttu objekti on olemassa. Taktinen tutkinta käsittää teemahaastattelut eli poliisikuulustelut, kuten rikostutkijat asiat ilmaisevat. Samoin ne pitävät sisällään myös metallinpaljastimella tehdyt tutkimukset. Rikoksia koskevien tutkimusten ollessa kyseessä termi "taktinen tutkinta" tarkoittaa myös elektronista sekä visuaalista tarkkailua, joka käsittää salaa kuvaamista sekä puhelin ja tilaan asennettujen sekä laser- ja suuntamikrofonien avulla tapahtuvaa keskustelujen äänittämistä.

Nuo lasermikrofonit voivat olla hyvin huomaamattomia, ja ne voivat sijaita helikoptereissa, helikopterin sekä lentokoneen mallisessa leluksi naamioidussa UAV:ssa sekä niitä voidaan asentaa vastapäisen talon räystään alle. Tai ne voivat sijaita maata kiertävässä sateliitissa. Niiden avulla voidaan murtaa mikä tahansa maailman asukkaan yksityisyys, niin että kukaan ei sitä edes huomaa. Mutta jos puhutaan esimerkiksi rikollisuuden tutkimisesta, jolloin riski kohdata pahoinpitelyitä on melko suuri, kannattaa aina tehdä pohjustustyö ensin hyvin, koska liian aikaisin aloitettu teemahaastattelu saa usein aikaan sen, että tutkimuksen kohde saa varoituksen tutkimuksesta, ja saattaa ryhtyä väkivaltaiseksi. Syy taktisen tutkinnan aloittamiseen voisi olla se, että tuon organisaation tunnuksia on paljon näkynyt pahoinpitelyiden yhteydessä otetuilla valvontanauhoilla, tai sen jäseniä istuu poikkeuksellisen paljon vankilassa tai kuolee liian usein onnettomuuksissa tai muuten väkivallan seurauksena..

Tämän takia tuo rikos kannattaa ensin näyttää toteen, eli dokumentteja tutkimalla saada sille katetta, ja koskaan ei saa mitään jättää puolitiehen, koska silloin saattaa tuo varsinainen pääkonna tai koko organisaation johtoporras päästä kuin koira veräjästä, jos ketietsintä tai teemahaastattelu suoritetaan liian syyttävästi sekä varsinainen syyttely aloitetaan liian aikaisin. Eli aina ensin pitää tuota tutkimusta hiukan peitellä, ja kysymykset kohdentaa asioihin, jotka eivät heti hälytä tuota rikollisorganisaatiota. Eli esimerkiksi MC-mieheltä voidaan kysellä ylipäätään siitä, miten heihin suhtaudutaan, ja joukkoon sitten voidaan upottaa kysymyksiä esimerkiksi sitä, että miten hän haluaa kommentoida TV:ssä esitettyjä ohjelmia tuon yhteisön väitetystä yhteydestä rikolliseen toimintaan, ja myös kysyä syytä uniformun käyttöön.

Ja jos hän sitten alkaa hermostua tai huutaa, niin silloin voidaan vähän tiukentaa kysymysten asettelua, sekä tiedustella henkilön syytä tuohon keuhkoamiseen. Eli kysytään suoraan, että miksi meni maltti, tai miksi hän tuli portille kirves kädessään, eli eikö se nyt ole melko omituista, vai pelkääkö hän mahdollisesti varkaita? Ja miksi tuo järjestö on hankkinut kaikkea valvontaelektroniikkaa kuten kalliita kameroita? Eli tällöin tutkija vetoaa painostamista koskevissa vastauksissaan siihen, että henkilö käyttäytyi jotenkin oudosti tuossa tilanteessa, eli uhkaili aseella tai muuten ryhtyi huutamaan noille miehille.

charelesfort.blogspot.fi

Thursday, April 14, 2016

SU-24 Rynnäkköhävittäjien suorittamista ohilennoista

SU-24  "Fencer"
Kuva I

1. Ohilentoja käytetään moniin asioihin

Eilen Venäjän ilmavoimien SU-24 "Fencer" rynnäkköhävittäjä lensivät erään USA:n sotalaivan ohitse Itämerellä, ja tietenkin tuo asia sai aikaan näyttäviä otsikoita. Näihin ohilentoihin on montakin syytä, joista vain yksi on Venäjän halu osoittaa aktiivisuuttaan Itämerellä. Muut asiat liittyvät tiedusteluun sekä muuhun erikoisvalmiuteen.

Eli noiden läheltä tapahtuvien lentojen aikana nuo lentokoneet keräävät elektronista tiedustelutietoa tuon kohteena olevan laivan järjestelmistä kuten tutka-algoritmeistä sekä sen muusta toiminnasta tuon operaation aikana. Monet eivät ehkä tiedä, että myös SU-24:stä on olemassa elektronisen sodankäynnin versio, joka myös voi äänittää noita tutkasignaaleja. Mutta toki muitakin tiedusteluun liittyviä tarkoituksia noilla melko näyttävillä toimenpiteillä on.

2. Tarkoitus on myös  "trollata" esiin vastapuolen "haukkoja"

Kun nämä lentokoneet lentävät lähellä esimerkiksi NATO:n sotalaivoja, niin silloin tietenkin median huomio on erittäin intensiivistä. Tuollaiset uutiset tarjoavat sitä dramatiikkaa, mitä lehtimiehet tarvitsevat myydäkseen julkaisujaan. Ja siksi nuo ylilennot antavat poliitikoille hyvän alustan, minkä avulla he voivat ilmoittaa oman kantansa esimerkiksi asevarusteluun sekä turvallisuuspolitiikkaan ylipäätään.

Joten näiden asioiden avulla sitten voivat Kremlin asiantuntijat muodostaa näkemyksen siitä, mitä tuleva USA:n presidentti tulee asioista ajattelemaan. Samoin tuollaisen toiminnan tarkoitus on se, että Venäjän johto voi sitten ennakoida sitä, mihin suuntaan esimerkiksi Suomi tai muut NATO-maat sitten ovat lähdössä. Näyttävillä ylilennoilla Venäjä tietenkin haluaa myös näyttää olevansa vakavasti otettava kumppani myös puolustusliittoja sekä asehankintoja ajatellen.

3. "Mare Russiacum" eli venäläinen meri

Mutta tietenkin mukana on myös presidentti Vladimir Putinin tukeminen. Eli tuolla toiminnalla halutaan osoittaa Itämeren olevan "Mare Russiaticus" eli venäläinen meri, jossa johtavana valtiona edelleen on supervalta Venäjä. Eli samalla halutaan sanoa, että Venäjän iskuvoima on palautunut täysin Neuvostoliiton ajoille, ja se on valmis valvomaan etujaan myös laajemmalla alueella, kuin vain omilla lähialueillaan. Syyrian operaation tarkoitus lienee ollut toimia eräänlaisena "pilottihankkeena", jolla Venäjä laajentaa sitten tukikohtaverkostoaan ympäri maailman, jotta se voisi turvata etunsa myös eteläisellä pallonpuoliskolla.

Syyrian operaatio on ollut näyte siitä, että Venäjä kannattaa kyllä ottaa vakavasti,ja maailmanpolitiikassa ei Kremlin yli enää kävellä. Ja pitää muistaa että huonosti menneet Kaukaasian operaatiot johtuvat siitä, että siellä Venäjän armeijalla on ollut vastassaan itse asiassa omia joukkojaan. Joten nämä vastustajat ovat kyllä tunteneet Venäjän armeijan taistelutavat sekä heillä on ollut sama koulutus kuin Kremlin joukoilla. Joten toki tuota taustaa vasten voidaan olettaa, että nuo operaatiot eivät anna täyttä kuvaa Venäjän osaamisesta.

Eikä voimankäyttö tuolla Kaukaasian kaistalla varmasti ollut niin avointa kuin mitä se olisi voinut olla. Joten Venäjä kannattaa ottaa ihan vakavasti, ja ehkä tuo turkkilaisten suorittama, tuohon konetyyppiin kohdistuva alasampuminen ei anna oikeaa kuvaa SU-24:n kapasiteetista, koska epäilen tuon laukauksen tulleen hiukan yllättäen,ja ehkä venäläiset olettivat Turkin hyväksyneen ilmaoffensiivin terroristeja vastaan,

pseudotiedetta.blogspot.fi

Could a graviton be a low-energy photon?

Image of a photon. We can think of gravity as forming when particles or objects spin. That spin binds energy from around it. That spin turns...