https://yhteiskuntajakansa.blogspot.com/
Kimmo Huosionmaa
Kun neuvostoliittolainen upseeri ei laukaissut ydinaseita, niin ensin häntä kehuttiin, mutta sitten kehujen sijasta alkoi tulla moitteita, ja tuo upseeri siirrettiin toisiin tehtäviin. Koko hänen loppu uransa oli kuulemma täynnä kuulusteluja sekä kaiken maailman vaikeuksia, joita esimiehet hänelle järjestivät. Tässä sitten näkyy se, että jos esimies jää alaisensa varjoon, niin silloin alainen saa helposti vaikeuksia. Esimiesten nolaaminen on erittäin vaarallista, koska he kostavat mielellään alaiselle tällaisia asioita. Ja kun puhutaan sankaruudesta, niin silloin pitää muistaa se, että “kuollut sankari on paras sankari”, koska häntä voidaan kiittää sekä kumartaa ilman, että esimiehen täytyy selittää mitään.
Mitali sekä sankarin arvonimi varmaan tuovat henkilökohtaista kunniaa, mutta sitten tietenkin esimies on tuolloin ikään kuin alaisen varjossa. Sen takia tällainen tilanne saattaa aiheuttaa kestämättömän tilanteen alaisen sekä esimiehen välille, jolloin esimies saattaa käyttää omaa arvovaltaansa alaisen uran tuhoamiseen, koska hän silti on mies, joka johtaa joka tapauksessa joukkoa. Ja siksi tuollainen teko, missä alainen hänet nolaa on erittäin vaarallinen. Nimittäin varsinkin Neuvostoliiton kaltaisissa autoritaarisissa järjestelmissä on ylimmälle komento tasolle vaikea päästä, koska se vie lähes koko tuon upseerin elämän, ja siksi nuo korkeimmat kenraalit sekä amiraalit tuskin virheitään myöntävät.
Eikä Neuvostoliiton poliittinen kulttuuri tähän ainakaan kovin paljoa kannustanut, koska jos henkilö teki virheitä, niin hänet saatettiin ampua tai lähettää Siperiaan metsätöihin, niin silloin tietenkin tuollainen asenne sai aikaan sen, että omia virheitä peiteltiin, tai syytä vääriin päätöksiin vyörytettiin suoraan toisten ihmisten niskaan. Ja siinä sitten varmasti moni kyvykäs upseeri sai potkut tai ammuttiin. Toki tuo asenne saattoi pelastaa Suomen Talvisodan aikaan, koska Stalin oli vähän aikaisemmin ampunut koko Puna-armeijan johdon, ja tuo sitten sai aikaan myös varsinkin Saksan hyökkäyksen alussa valtavia tappioita Neuvostoliiton asevoimille.
Tämä on yksi univormua käyttävien miesten ja naisten pahimmista ongelmista. Syy omiin virheisiin vyörytetään usein jollekin alaiselle, joka on toiminut joko oikein tai estänyt katastrofin synnyn. Varsinkin autoritaarisissa järjestelmissä on upseerin uralla eteneminen jotenkin vaikeaa, ja jos sitten tulee tehtyä virheitä, niin niitä ei uskalleta myöntää. Alla on hyvä esimerkki tällaisesta tapauksesta, missä esimiehet ovat tehneet virheitä, mutta alaiset saavat kärsiä toimiessaan oikein.
Se mikä tapauksessa myös on erittäin ikävää on se, että iskuihin tarkoitettua järjestelmää sekä sen olemassaoloa ei koskaan tuomita. Jos Neuvostoliitto aikoinaan rakensi satelliittijärjestelmän, johon ei sitten tekniikka riittänyt, niin silloin olisi kyllä pitänyt tajuta, kuinka vaarallisia nimenomaan ballistiset ohjukset ovat. Neuvostoliiton asejärjestelmien yhteinen piirre on siinä, että niissä käytetään erittäin suuritehoisia räjähteitä, ja niiden käyttö on suunniteltu nimenomaan panssari- tai muiden suurten alueellisten maalien tuhoamiseen.
Tämän takia Neuvostoliitto kehitti aikoinaan RDS-220:n eli “Tsar bomban”, mikä on tehokkain koskaan räjäytetty ydinase. Tuon räjähteen teho on suurempi kuin koko Toisessa Maailmansodassa käytettyjen räjähteiden teho, kerrottuna kahdella. Tuo 50-57 megatonnin tehoinen ase on sellainen, että sen kehittämä paineaalto kiersi maapallon kolmeen kertaan. Kuitenkin ydin- sekä muiden aseiden tukijärjestelmien valmistamisessa on tuossa maassa ongelmia. Noiden satelliittien sekä tiedustelua varten tuotettujen välineiden tarkoitus on auttaa ydinaseiden kohdistamisessa, niin että se antaa maksimaalisen tehon oikeaan kohteeseen. Ilman tuota järjestelmää noiden aseiden teho ei kohdistu oikein.
Eli kaupunkien tuhoaminen ei tuhoa vastapuolen aseita, jotka voidaan tuolloin laukaista kohti omia kohteita. Kun puhutaan niistä järjestelmistä, jotka tukevat ydinaseita, niin silloin tietenkin tarkoitetaan useita erilaisia järjestelmiä, joista tärkeimpiä ovat tutkat sekä satelliitit. Kun ajatellaan syytä siihen, miksi alettiin valmistaa satelliitteja, joiden tehtävänä on paljastaa vastapuolen ydinaseiden avulla tekemät hyökkäykset, niin niiden tarkoitus on antaa omille joukoille aikaa miettiä aseiden laukaisua. Jos varoitus hyökkäyksestä saadaan muutamaa minuuttia aikaisemmin, niin silloin omille komentajille jää muutama minuutti aikaa todentaa mahdollinen hyökkäys.
Tuossa huippusotilaiden maailmassa jokainen raketin laukaisu voi merkitä yllätyshyökkäystä, joten sen takia heidän pitää saada kaikki mahdollinen tieto tästä raketista, jotta he voivat päätellä, onko mahdollinen vihollinen lähettänyt satelliitin radalleen, vai onko kohti tulossa taistelukärkiä. Toki esimerkiksi FOBS (Fractional Orbital Bombardment System) voidaan lähettää maata kiertävälle radalle niin, että se kiertää ensin muutaman kerran maapalloa, ja sitten vasta ylittää kohdealueen.
Tuollainen asejärjestelmä on sellainen, että sen avulla voidaan suorittaa yllätysisku, ja vaikka nämä järjestelmät on YK:n pyynnöstä kielletty, niin kuitenkin noita kieltoja tulkitaan hiukan eri tavalla, kuin mitä ihmiset yleensä tietävät. Eli FOBS:n toteuttamiseen vaaditaan vain suuritehoinen kantoraketti, joka jaksaa viedä kärjen Maata kiertävälle radalle. Ja uuden sukupolven FOBS aseet voidaan tietenkin palauttaa Maan pinnalle. Uusien kääpiö kokoisten avaruussukkuloiden lastitilaan voidaan asentaa ydinaseita, ja sitten nuo sukkulat voivat toimia ikään kuin äärimmäisinä ristelyohjuksina. Nuo aseet voidaan palauttaa hälytyksen jälkeen maahan, ja asentaa uudestaan rakettien kärkiin.
Ennakkovaroitusjärjestelmien sekä muiden tukijärjestelmien ongelma on siinä, että niiden tehtävänä on estää sotien syttymistä. Tai ainakin niin ydinasevaltiot haluavat ihmisten ajattelevan. Näitä järjestelmiä vastaan on kehitetty aseita, kuten kiertoradalla räjäytettäviä ydinaseita, joiden tehtävä on tuhota nimenomaan satelliitteja sekä elektronisia laitteita. Samoin suuritehoisia ECM-laitteita on kehitetty häiritsemään noita tukijärjestelmiä. Myös esimerkiksi tutkaan perustuvia tuhoamis-järjestelmiä, joissa äärimmäisen tehokkaita tutkia käytetään vastapuolen järjestelmien tuhoamiseen.
Jos megawattien teholla toimivat tutkat, jotka toimivat samalla aaltopituudella kohdistetaan esimerkiksi laivaan, niin silloin valokaari muuttaa kohteen kaasuksi. Radioaaltojen etu lasereihin nähden on se, että ne kimpoavat ionosfääristä, ja ne voidaan kohdentaa myös maalla oleviin kohteisiin. Maser (Microwave Amplification by Stimulated Emission of Radiation) tekniikka tekee mahdolliseksi aseen kohdistamisen erittäin tarkasti, joten sitä voidaan käyttää myös yksittäisten ajoneuvojen eliminoimiseen.
Nämä aseet voivat oikeasti surmata ihmisiä jopa paksujen betoniseinien läpi, jos vain kohde kyetään paikantamaan ennen aseen käyttöä, ja käytössä on sellainen tekniikka, jolla voidaan luoda hyvin ohut radiosäde, joka sitten kohdennetaan kohteeseen esimerkiksi GPS:n antaman paikannustiedon perusteella. Uusinta uutta lienevät tietokonevirukset, joiden tehtävä on tuhota asejärjestelmien ohjaamiseen käytettävien tietokoneiden ohjelmistoja. Näiden järjestelmien kehittämistä perustellaan sillä, että tukijärjestelmien tarkoitus on oikeasti kohdentaa ydinaseita, ja siksi ne kannattaa sodassa tuhota.
Showing posts with label satelliitit. Show all posts
Showing posts with label satelliitit. Show all posts
Wednesday, September 26, 2018
Tuesday, March 28, 2017
UCAV:it sekä niiden muodostama uhka kansalliselle turvallisuudelle
UCAV:t eli taistelulennokit ovat nykyään erittäin haluttuja välineitä, joiden avulla voidaan vihollista häiritä sekä sen avainkohteita tuhota johtohenkilöitä surmata melko pienellä panostuksella. Se että 300 euron hintaisen lennokin alasampumiseen käytetään 3,4 miljoonan euron ohjuksia ei varmasti ole mitään kustannustehokasta toimintaa. Ja noiden pienten lennokkien hankkiminen on melko helppoa, ja niiden muuttaminen aseeksi on vielä helpompaa, kuin ihmiset luulevat.
Tuollaiseen pieneen lelukaupasta ostettuun helikopteriin voidaan helposti asentaa konepistooli, jonka laukaisu voidaan hoitaa kauko-ohjatulla vinssillä, joka vetää liipasinta taakse. Tai sitten niihin voidaan kiinnittää dynamiittipötkö tai ontelopanos. Jos tuollaisiin välineisiin ei osata varautua, niin silloin voi edessä olla hyvin vakavia asioita. Se että tuollaisia välineitä on helppo hankkia tekee tuosta välineestä pelottavan.
Niitä voi kuka tahansa hankkia käyttöönsä, joten tuollainen riski pitää huomioida myös lainvalvonnan kannalta, koska ne aiheuttavat riskin esimerkiksi huumeita koskevien ratsioiden kannalta. Näet myös rikolliset voivat helposti valvoa ympäristöään tällaisten välineiden avulla, ja esimerkiksi saada tällaisten pienten lennokkien avulla tietoa siitä, onko poliisi lähestymässä heidän päämajaansa tai miksi tätä paikkaa nyt sitten sanotaankaan.
Tai sitten he voivat hyökätä kilpailijoiden tai lainvalvojien kimppuun taistelukäyttöön muunnettujen nanohelikopterien avulla. Kyseisten välineiden avulla voidaan kuitenkin etsiä ihmisiä ruohikosta. Niihin voidaan asentaa infrapunakamera, ja jos niissä on GPS-laite, niin ne voivat haravoida melko laajoja alueita ja koska niitä voidaan toimittaa operaatioalueelle todella paljon, niin niiden sensorit kattavat erittäin suuren alueen, ja näillä välineillä voidaan etsiä myös radioaktiivisia aineita tai myrkkyjä maastosta, Tuolloin ne voidaan varustaa esimerkiksi hermokaasun tunnistimilla sekä gammakameroilla.
Ne voivat tehokkaasti etsiä esimerkiksi tarkka-ampujia maastosta, ja niiden varusteisiin voi kuulua myös etälamaajia, joiden avulla kohde tainnutetaan, jotta SWAT voi sitten pidättää tuon henkilön. Nämä UCAV:t voivat partioida pareittain, jolloin toisessa on tappava varustus, ja toinen taas käyttää etälamaajaa sekä ehkä myös kyynelkaasukranaatteja, jonka tehtävä on sokaista ampujaa. Ja niitä voidaan myös käyttää yhdessä esimerkiksi raatoja etsivien eläinten kanssa.
Tuolloin vaikkapa raatokärpäsiin voidaan kiinnittää RFID-tunnistin, jonka avulla tuon hyönteisen lentoa voidaan seurata. Tuon sirun kiinnittäminen hyönteisen kilpeen tapahtuu samanlaisella laitteella, kuin millä mikropiirejä ladotaan piirilevyille. Sitten noita merkittyjä raatokärpäsiä seuraa pari nanorobottia, joiden kolmiomittaimet sitten havaitsevat niiden liikkeet, ja kun nuo kärpäset laskeutuvat johonkin, niin nämä helikopterit sitten käyvät katsomassa noita paikkoja.
Syy miksi raatokärpäsiä on valjastettu ihmisten avuksi, on se että ne löytävät tehokkaasti luonnonsuojelualueelle jääneitä raatoja, ja sama koskee myös korppikotkia. Korppikotkat voidaan varustaa GPS-pannoilla, jonka avulla sitä seurataan, ja kun se laskeutuu, niin silloin UAV-käy tarkastamassa paikan. Tai sitten tuo lintu opetetaan pudottamaan tuo paikannusväline raadolle, jotta se sitten löytyy. Ja voidaanhan tuon linnun pantaan kiinnittää myös actionkamera, jolla sen toimintaa voidaan taltioida. Jos lintu sitten havaitsee mielenkiintoisen raadon, niin puistonvartijat voivat sitten käydä sen tarkastamassa, kunhan vain merkitsevät sen paikan. Ja nuo isot linnut voidaan opettaa etsimään myös jäteöljyä sekä muita vastaavia asioita, kuten räjähteitä sekä huumeita.
Samoin hyönteisiä kuten torakoita sekä erilaisia pistiäisiä voidaan kasvattaa lakassa, missä on muoviräjähdettä tai huumeita, ja sitten ne oppivat etsimään noita aineita. Pieniä jyrsijöitä voidaan myös opettaa etsimään räjähteitä. Näin ne voivat viedä vihollisen ammusvarastoon tunnistimen, joka auttaa täsmäpommin ohjaamista kohteeseen.
Nanohelikopterit voivat kommunikoida satelliittien välityksellä jopa Atlantin tuolla puolen olevien komentokeskusten kanssa, ja niissä istuvat ohjaajat sitten voivat käyttää näitä aseistettuja nano helikoptereita esimerkiksi salamurhien suorittamiseen. Tuollaisia UCAV voidaan pudottaa kohdealueelle vaikka maapallon kiertoradalla olevista satelliiteista, ja niiden olemassaoloa ei ehkä huomata, ennen kuin on liian myöhäistä.
Koska niissä käytetään konepistoolia tai muita jalkaväen asetta, niin silloin väkivaltaista tekoa ei heti osata ehkä epäillä miksikään lennokkien tekemäksi toimenpiteeksi. Ja jos lennokit tuhoavat itsensä operaation jälkeen, niin niitä ei ehkä koskaan löydetä. Nämä lennokit voidaan toki varustaa risiininuolia ampuvilla ilmakivääreillä tai 22.cal aseilla joista lähtevät nuolet tai luodit sitten sulavat ihmisen elimistössä, joiden avulla voidaan suorittaa salamurhia, joista ei välttämättä jäädä koskaan kiinni. Tai ainakaan 1970-luvulla ei jääty kiinni, mutta nykyään tilanne on aivan toinen, ja pieniäkin risiinimääriä voidaan eristää ihmisen elimistöstä.
Toki risiini voidaan toimittaa kohteeseen sprayna, tuolloin olisi kyse vain viritetystä sekä samalla laittomasta kyynelkaasuaseesta, ja voihan toki VX:n kaltaisia hermokaasuja suihkuttaa tuollaisen nanohelikopterin avulla kohteeseen. Tällaisten laitteiden aiheuttama uhka on todellinen, ja niiden torjuntaan pitää kaikkien asevoimien varautua, ja onneksi nämä nanohelikopterit voidaan pudottaa tavallisilla haulikoilla. Aikoinaan tyrmätty haulipanoksia ampuva konekivääri voisi toimia todella hyvin tällaista uhkaa vastaan. Tai sitten 20 mm. konetykki voidaan varustaa haulipanoksilla, jolloin se varmasti peittää suuren alueen taivaasta hyvin tehokkaasti.
Ja toki UCAV voidaan torjua tehokkaasti myös EMP-aseilla, joiden ansiosta ne saadaan ehjänä maahan, ja noista laitteista voidaan ottaa myös DNA- ja muita näytteitä, jotta niiden rakentajat saadaan selville. Samoin voidaan kehittää vasta- UCAV:ia joiden kohteena olisivat toiset lennokit, ja yksi tehokkaimmista laitteista voisi olla UCAV, missä on kaksi sähköjohtoa, joihin johdetaan korkeajännitteinen sähkövirta, mikä sitten saa kohteen tietokoneen kärähtämään. Ja tietenkin myös esimerkiksi mikroaaltoon perustuvat suojelujärjestelmät ovat tehokkaita, kun esimerkiksi väkijoukkoa suojellaan tuollaisilta välineiltä. Ne ovat oikeastaan suppiloita, joiden pohjalla on mikroaaltolaite, joka lähettää taivaalle säteilyä, ja joilla sitten saadaan tuo lähestyvä helikopteri putoamaan.
Sunday, January 1, 2017
Ydinaseet kehittyvät jatkuvasti sekä uusia maita on tullut mukaan ydinasekilpailuun, ja samoin vastaohjus- ja muut sodankäyntijärjestelmät kehittyvät myös erittäin nopeasti.
![]() |
| Venäläinen SS-25 "Sickle" ( RT-2PM Topol) mobiililaukaisualustallaan |
Pohjois-Korea aikoo testata mannertenvälistä ohjusta, kuten varmaan kaikki ovat lukeneet. Mitä se tuolla ohjuksellaan sitten aikoo tehdä on vähintään mielenkiintoista. Kun puhutaan mannertenvälisestä ohjuksesta, niin yleensä tarkoitetaan ICBM (Intercontinental Ballistic Missile) -ohjusta, jonka kantama on noin 6000 kilometriä. Normaalisti puhekielessä termi "mannertenvälinen ohjus" tarkoittaa yleensä Minuteman- tai Topol-ohjuksen (SS-25 "Sickle") kaltaisia välineitä, joita on sijoitettu joko kiinteään siiloon tai sitten esimerkiksi juniin tai muille mobiililaukaisualaustoille, josta ne sitten kriisin sattuessa voidaan laukaista kohti vihollista.
Yleensä tuon oletetaan automaattisesti tarkoittavan samaa kuin ballistinen ohjus, mikä etenee kaarevaa lentorataa pitkin kohteeseensa. Kuitenkin on olemassa ohjuksia, jotka nostavat taistelukärjet maata kiertävälle LEO (Low Earth Orbiter) radalle, jolloin niiden avulla voidaan tehdä teoriassa vaikka yllätyshyökkäys johonkin valtioon. Eli noin voidaan kärkien pelotekapasiteettia kohottaa, kun ne voidaan ampua kiertoradalle jo heti kriisin puhjettua, ja kun tilanne rauhoittuu, niin nuo taistelukärjet sitten käydään keräämässä avaruussukkuloiden avulla takaisin maahan.
Samoin noiden kiertoradalle ammuttujen aseiden tarkoitus on tuhota vastapuolen satelliitteja sekä elektroniikkaa niin, että ne räjäytetään maapallon ilmakehän yläosissa, jolloin EMP-pulssi tuhoaa vastapuolen tiedustelusatelliitteja. Oikeassa ydinsodassa on tärkeää, että isku kohdentuu juuri vihollisen asejärjestelmiin, joten tuolloin ammutaan ensin suuri määrä tiedustelusatelliitteja maata kiertävälle radalle, jotta ne voisivat etsiä tehokkaasti mobiililakaisualustoilla olevia aseita, jotka on ajettu ulos tukikohdasta, jotta niiden tuhoaminen olisi mahdollisimman vaikeaa. Kun puhutaan siitä miksi osa maailman tehokkaimmista ydinaseista on sijoitettu näennäisen suojattomiin mobiiliasemiin, niin se johtuu siitä, että supervaltojen käyttämien ydinaseiden tarkkuus riittää ohjusten tuhoamiseen niiden siiloihin, joiden paikat varmasti ovat niiden strategisten ilmavoimien tiedossa.
Eli vaikka siilo rakennettaisiin maan alle, niin että mitään rakennelmia ei näkyisi päällepäin, niin Lacrossen kaltaiset tutkasatelliitit havaitsevat maaperässä tapahtuneeet muutokset, ja tuon takia ne näkevät myös ohjustukikohtien maanalaiset rakennelmat, joita käytetään ohjusten huoltamiseen. Nykyään strategisia ydinaseita on sijoitettu yhä enemmän myös sukellusveneisiin sekä muihin merivoimien yksiköihin joiden havaitseminen on erittäin vaikeaa, ja mobiiliydiaseiden ero kiinteisiin siiloihin sijoitettuihin välineisiin nähden on se, että niiden selviytyminen iskuista perustuu siihen, että noita aseita on vaikea havaita. Kuitenkin jos mobiiliydinase havaitaan, niin sen tuhoaminen on melko helppoa, eli esimerkiksi junaan sijoitetun ballistisen ohjuksen voi tuhota erikoisjoukkojen sinkoiskulla, normaalilla rypälepommilla tai laser-ohjattavalla AGM-65 Maverick-tyyppisellä ohjuksella.
Noiden mobiiliohjusten ongelmana on se, että niiden varastamista pelätään aiheesta, ja tällä tarkoitan tilannetta, missä joku terroristi sitten hyökkää tuollaisen kuljetuksen kimppuun, ja yrittää ottaa taistelukärjet haltuunsa. Kaikkein paras paikka sijoittaa ohjuksia ovat tietenkin lentokoneet, joihin on asennettu huomattava osa maailman ristelyohjuksista, mutta niiden ongelma on partioinnin korkea hinta. Tässä sitten huomautan, että vaikka risteilyohjukset ovat periaatteessa taktisia aseita, niin niiden avulla voidaan tuhota myös vihollisen tuotantoinfrastruktuuria, tai vaikka ICBM-ohjus on mielletty yleensä infrastruktuuria tuhoavaksi välineeksi, niin silloin kuitenkin unohdetaan se, että samoilla ohjuksilla voidaan ampua myös taistelukentällä olevia joukkoja. Eli vaikka ase olisi nimellisesti taktinen väline, niin sillä voi olla strategisia tehtäviä tai päinvastoin.
Kuitenkin toimiakseen tehokkaana taisteluvälineenä pitää ydinaseella olla erittäin kehittynyt suuntausjärjestelmä, ja samoin sen tukijärjestelmien eli kohteen etsintään tarkoitettujen satelliittien sekä muiden välineiden pitää myös olla kunnossa, tai sitten tuo ydinase on pelkkä terroriväline, ja tietenkin tuo ICBM-ohjus voidaan varustaa myös konventionaalisella taistelukärjellä, eli siinä voi olla eräänlainen flechette-taistelukärki, joka tuhoaa kohteen kineettisen energian avulla tai normaali taistelukärki voidaan varustaa tehokkaalla RDX-räjähteellä, jolloin sitä voidaan käyttää normaalien pommittajien asemasta tavallisia kohteita vastaan. Nykyään puhutaan siitä, että joihinkin satelliitteihin olisi muuten asennettu nanohelikoptereita, joita voidaan pudottaa kapselissa ilmakehään. Nuo nanohelikopterit kommunikoivat satelliittien kautta, ja niillä voidaan vilkaista outoja rakennelmia hiukan lähempää. Kun tuollainen nanohelikopteri lasketaan ilmakehään STEALTH-tekniikkaa hyödyntävässä kapselissa, niin sitten se vapautetaan lentoon, ja tuollaisen välineen avulla voidaan vilkaista esimerkiksi oletetun vihollisen rakennustyömaita tai muita installaatioita.
Kun nuo lennokit ovat tehneet tehtävänsä, niin ne voidaan tuhota, niin että mitään ei niistä jää jäljelle. Sodan syttyessä niiden aseistetut versiot voivat hyökätä vihollisen komentajien kimppuun, eli niissä voi olla konetuliaseita tai sitten niiden runkoon on asennettu thermite-panoksia, ja jos sota alkaa, niin tuollainen väline voidaan toimittaa ohjustukikohdan lähelle, ja kun tuo ohjusluukku aukeaa, niin tämä väline pujahtaa sisään ja laukaisee tuon polttopanoksen ohjuksen vieressä, jolloin sen kylkeen palaa reikä, ja silloin ohjus ei välttämättä pääse ollenkaan kiertoradalle asti, koska sen kylkeen tulee materiaalipoikkeama, joka repii rungon kappaleiksi. Tai jos tällaista välinettä, jonka palolämpötila on noin 3500 celsiusastetta käytetään sukellusvenettä vastaan sen ollessa laiturissa, niin silloin sen runkoon palaa reikä. Ja tietenkin esimerkiksi pommittajia vastaan käytettäessä tuo väline on todella tehokas, tai jos siinä on konetuliase, niin se voi silloin surmata nuo lentomiehistöt heidän noustessaan koneisiinsa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/RT-2PM_Topol
pimeakronikka.blogspot.fi
Thursday, December 29, 2016
Poliisille uusi GPS- eli paikannuslaitteita ampuva ase on varmasti mieleinen väline, mutta sillä voi sitten olla myös sotilaallisia tarkoituksia.
Poliisi on saamassa lopulta sellaisen välineen, mitä se tarvitsee kun joku henkilö lähtee karkuun pysäyttävää virka-autoa. Tuo välinen on peräluukkuun ammuttava GPS-paikannin, jonka avulla voi poliisi seurata kohdettaan etänä erittäin pitkältä matkalta, ja sen toivotaan vähentävän tuhoisia takaa-ajoja, kun poliisi voi esittää kohteensa poistuneen sen näköpiiristä. Takaa-ajot ovat tietenkin hyvin näyttäviä, mutta niissä hyvin helposti loukkaantuu ihmisiä.
Joten sen takia tuollaista GPS-laitetta voidaan käyttää siihen, että poliisi voisi seurata kohteen etenemistä konsolissaan olevan tabletin välityksellä. Tuota samaa laitetta voidaan käyttää myös esimerkiksi ohjustukikohdan paikantamiseen niin, että noiden ohjusten huoltamiseen tarvittavien välineiden sekaan asetetaan tai niiden mobiililaukaisualaustojen kylkeen ammutaan tuollainen laite, joka sitten kertoo viholliselle, mistä tuollaisia ohjuksia sitten voidaan etsiä. Eli esimerkiksi hydratsiinin kuljetukseen käytettävien laitteiden kylkeen asennettaan tuollainen väline, millä sitten paikallistetaan noiden aseiden sijainti. Sama voidaan toki tehdä sellaisille välineille, joita käytetään esimerkiksi ydinaseissa tarvittavan uraanin rikastamiseen.
Mutta kun tästä GPS-laitteesta on tulossa todella tehokas sekä monikäyttöinen väline pysäytysoperaatioihin, eli tuo laite voidaan ampua kohteeseen sitä varten valmistetulla aseella, haulikolla, jolloin ovikranaatin paikalle on asetettu tuollainen satelliittipaikannin tai mellakkakiväärillä, jolla voidaan sitten ampua isompia välineitä, joilla on paljon suurempi akkukapasiteetti kuin pienillä laitteilla. Mutta ongelma tulee siinä, jos tuo pysäytys on kuitenkin pakko tehdä, joten silloin kannattaa käyttää elektromagneettista asetta, missä noiden GPS-laitteiden yhteyteen on laitettu suuritehoinen kondensaattori, joka sitten indusoi ajoneuvon kuoreen sähkövarauksen, mikä vaikuttaa kuin EMP-pulssi.
Sen ansiosta ajoneuvon ajotietokone tuhoutuu sekä myös muu elektroniikka vaurioituu, ja esimerkiksi elektromagneettinen sytytys ei enää toimi. EMP-pulssin vaikutus perustuu siihen, että ne siirtävät johtimiin ylijännitettä, jolloin tietokoneiden ROM-piirit tuhoutuvat, ja tuolloin esimerkiksi ajoneuvon hallintalaitteet muuttuvat käyttökelvottomiksi. Jos tuollainen elektromagneettinen sähköpamppu asennetaan esimerkiksi torpedon kärkeen, niin silloin voidaan sukellusveneen elektroniikka lamauttaa muutamassa sekunnissa, ja jos esimerkiksi kauppalaivaan on asennettu ylitehokas radiolähetin sen sonarin yhteyteen, niin silloin se voisi lamauttaa esimerkiksi ydinsukellusveneen elektroniikan, jolloin James Bond-tyyppinen ydinaseen kaappaaminen voi olla mahdollinen.
Toisaalta laivat voidaan varustaa myös ylitehokkaalla mikroaaltolähettimellä tai MASER:illa, joka sitten varmasti tuhoaa sukellusveneen jopa kilometrin syvyydestä. Tuollaiset veden alle asennetut mikroaaltolähettimet voivat aiheuttaa vaaratilanteita myös pinta-aluksille, koska ne sitten kuumentavat alusten pohjaa, joka voi sitten alkaa sulamaan. Elektromagneettisten aseiden ongelmana on se, että niiden valmistaminen on melko helppoa, eli mikroaaltolähettimen tai magnetronin pystyy jokainen ihminen hankkimaan muutamalla kympillä haltuunsa. Jos tuo väline sitten asennetaan metalliseen suppiloon, niin silloin sen lähettämää keilaa voidaan hallita tehokkaasti. Ja kuten tiedämme, niin ilmaan suunnattu mikroaaltokeila muistuttaa eräällä tavalla esimerkiksi haulikon haulipanosta, jolla ammutaan esimerkiksi lintuja.
Mikroaaltolaitteilla voidaan luoda supertehokas elektroninen suojamuuri kaupungin ympärille, eli käytetään vierekkäin asennettuja mikroaaltolähettimiä, joiden avulla tehdään kaupungin ympärille sellainen elektromagneettinen muuri, josta eivät STEALTH-pommittajat pääse läpi, mutta niiden käyttö esimerkiksi ilmatorjunnassa on sikäli houkuttelevaa, että nuo välineet eivät ole mitenkään riippuvaisia patruunoista, vaan niiden käyttöä rajoittaa lähinnä ylikuumenemisilmiö, joka aiheuttaa lopulta sitten mikroaaltolähettimen sulamisen, mutta toki tuo ongelma voidaan ratkaista sillä, että lähetintä jäähdytetään vedellä, kuten tehdään myös normaalissa polttomoottorissa. Miksi tuo laite on erityisen käyttökelpoinen nimenomaan sota-aluksessa, on se että niissä on aina sähkövirtaa käytettävissä, ja samoin laivan ympärillä olevaa vettä voidaan käyttää noiden laitteistojen jäähdykseen.
pimeakronikka.blogspot.fi
Joten sen takia tuollaista GPS-laitetta voidaan käyttää siihen, että poliisi voisi seurata kohteen etenemistä konsolissaan olevan tabletin välityksellä. Tuota samaa laitetta voidaan käyttää myös esimerkiksi ohjustukikohdan paikantamiseen niin, että noiden ohjusten huoltamiseen tarvittavien välineiden sekaan asetetaan tai niiden mobiililaukaisualaustojen kylkeen ammutaan tuollainen laite, joka sitten kertoo viholliselle, mistä tuollaisia ohjuksia sitten voidaan etsiä. Eli esimerkiksi hydratsiinin kuljetukseen käytettävien laitteiden kylkeen asennettaan tuollainen väline, millä sitten paikallistetaan noiden aseiden sijainti. Sama voidaan toki tehdä sellaisille välineille, joita käytetään esimerkiksi ydinaseissa tarvittavan uraanin rikastamiseen.
Mutta kun tästä GPS-laitteesta on tulossa todella tehokas sekä monikäyttöinen väline pysäytysoperaatioihin, eli tuo laite voidaan ampua kohteeseen sitä varten valmistetulla aseella, haulikolla, jolloin ovikranaatin paikalle on asetettu tuollainen satelliittipaikannin tai mellakkakiväärillä, jolla voidaan sitten ampua isompia välineitä, joilla on paljon suurempi akkukapasiteetti kuin pienillä laitteilla. Mutta ongelma tulee siinä, jos tuo pysäytys on kuitenkin pakko tehdä, joten silloin kannattaa käyttää elektromagneettista asetta, missä noiden GPS-laitteiden yhteyteen on laitettu suuritehoinen kondensaattori, joka sitten indusoi ajoneuvon kuoreen sähkövarauksen, mikä vaikuttaa kuin EMP-pulssi.
Sen ansiosta ajoneuvon ajotietokone tuhoutuu sekä myös muu elektroniikka vaurioituu, ja esimerkiksi elektromagneettinen sytytys ei enää toimi. EMP-pulssin vaikutus perustuu siihen, että ne siirtävät johtimiin ylijännitettä, jolloin tietokoneiden ROM-piirit tuhoutuvat, ja tuolloin esimerkiksi ajoneuvon hallintalaitteet muuttuvat käyttökelvottomiksi. Jos tuollainen elektromagneettinen sähköpamppu asennetaan esimerkiksi torpedon kärkeen, niin silloin voidaan sukellusveneen elektroniikka lamauttaa muutamassa sekunnissa, ja jos esimerkiksi kauppalaivaan on asennettu ylitehokas radiolähetin sen sonarin yhteyteen, niin silloin se voisi lamauttaa esimerkiksi ydinsukellusveneen elektroniikan, jolloin James Bond-tyyppinen ydinaseen kaappaaminen voi olla mahdollinen.
Toisaalta laivat voidaan varustaa myös ylitehokkaalla mikroaaltolähettimellä tai MASER:illa, joka sitten varmasti tuhoaa sukellusveneen jopa kilometrin syvyydestä. Tuollaiset veden alle asennetut mikroaaltolähettimet voivat aiheuttaa vaaratilanteita myös pinta-aluksille, koska ne sitten kuumentavat alusten pohjaa, joka voi sitten alkaa sulamaan. Elektromagneettisten aseiden ongelmana on se, että niiden valmistaminen on melko helppoa, eli mikroaaltolähettimen tai magnetronin pystyy jokainen ihminen hankkimaan muutamalla kympillä haltuunsa. Jos tuo väline sitten asennetaan metalliseen suppiloon, niin silloin sen lähettämää keilaa voidaan hallita tehokkaasti. Ja kuten tiedämme, niin ilmaan suunnattu mikroaaltokeila muistuttaa eräällä tavalla esimerkiksi haulikon haulipanosta, jolla ammutaan esimerkiksi lintuja.
Mikroaaltolaitteilla voidaan luoda supertehokas elektroninen suojamuuri kaupungin ympärille, eli käytetään vierekkäin asennettuja mikroaaltolähettimiä, joiden avulla tehdään kaupungin ympärille sellainen elektromagneettinen muuri, josta eivät STEALTH-pommittajat pääse läpi, mutta niiden käyttö esimerkiksi ilmatorjunnassa on sikäli houkuttelevaa, että nuo välineet eivät ole mitenkään riippuvaisia patruunoista, vaan niiden käyttöä rajoittaa lähinnä ylikuumenemisilmiö, joka aiheuttaa lopulta sitten mikroaaltolähettimen sulamisen, mutta toki tuo ongelma voidaan ratkaista sillä, että lähetintä jäähdytetään vedellä, kuten tehdään myös normaalissa polttomoottorissa. Miksi tuo laite on erityisen käyttökelpoinen nimenomaan sota-aluksessa, on se että niissä on aina sähkövirtaa käytettävissä, ja samoin laivan ympärillä olevaa vettä voidaan käyttää noiden laitteistojen jäähdykseen.
pimeakronikka.blogspot.fi
Tuesday, February 9, 2016
RFID-sekä älykorttien avulla voidaan soluttaa haittaohjelmia lähes mihin tahansa maailman laitokseen.
Kun puhutaan RFID-lastuista sekä älykorteista, niin puhutaan samalla oikeastaan pienikokoisista tietokoneista, joiden toiminta voi olla yhtä tehokasta, kuin muutaman vuoden takaisten kannttavien tietokoneiden toiminta, ja tuon takia ne ovat äärettömän vaarallisia laitteita väärin käytettynä. Kun puhutaan vaikka vangin kehoon tai aseen perään kytketyn RFID-lastun viemisestä vääriin tiloihin, niin tuloksena voi olla sellainen asia, kuin turvallisuuden täydellinen pettäminen. Eli jos tuo RFID-lastu ohjelmoidaan uudestaan, niin että sen vastaus sisältää viruskoodin, voi tuloksena olla se, että koko vankilan tai ehkä valtion laitoksen turvallisuusjärjestelmä romahtaa, ja jos tietokonepohjainen turvallisuusjärjestelmä pettää, niin silloin tieto tuosta pettämisestä ei ehkä välity ollenkaan tuon laitoksen henkilökunnalle.
Se että noissa RFID-laitteissa on satojen megatavujen tietovarasto varmasti lisää kiinnostusta tuon kaltaisten ohjelmien kehittämiseen, ja suuri tallennuskapasiteetti tekee mahdolliseksi myön niiden kirjoittamisen erittäin monimutkaisiksi, on riskinä se, että joku asentaa tällaisen viruksen johonkin valtion kannalta erittäin tärkeään laitokseen, ja Iranin atomiohjelmaan ujutetun viruksen epäillään olevan tällä tavoin ujutettu tuohon laitokseen. Eli NSA tai MOSSAD tai joku muu tiedustelu olisi sujauttanut tuon ohjelman jotenkin jonkun Arakin raskasvesireaktorin (Kuva 2) kaltaisen laitoksen työntekijän älypuhelimeen GPS-laitteen kautta, josta se on latautunut tuon Iranin ydintutkimuslaitoksen tietokoneille, ja NSA tai joku muu tiedustelu on sen avulla onkinut tietoja laitoksen tilasta, sekä myös Iranin kyvystä tuottaa atomiaseita sekä varusteiden alkuperästä, eli onko esimerkiksi joku Länsimainen taho rikkonut ydinsulkusopimusta, ja myynyt Iraniin esimerkiksi laitteita, joita voidaan käyttää vain ydinaseiden kehittämiseen.
Ja tuollaisen ohjelman avulla olisi laitos voitu ottaa haltuun, ja aiheuttaa erittäin vakava uhka, joka vastaa laajuudessaan Chernobylin tapausta, eli olisiko Iranilla ollut keinoja torjua tuollainen tilanne, jossa tietokonevirus olisi ottanut vaikkapa atomireaktorin hallintaansa, ja tuon takia on erittäin vaarallista sijoittaa haittaohjelmia tuollaiseen laitokseen. Eli jos reaktorin turvallisuus pettää, koska joku tietokanta on korruptoitunut, niin tuo laitos saattaa räjähtää esimerkiksi siksi, että sen sisällä oleva vesi pääsee höyrystymään. Tällöin seurauksena on räjähdys, mikä johtuu siitä, että höyry laajenee putkistossa, jolloin käy kuten Chernobylissä tai Fukushimassa.
Tuo tarkoittaa parhaimmillaan sitä, että kyseisen laitoksen turvakamerat sekä erilaiset tunnistimet kytkeytyvät pois päältä, ja se voi olla erittäin vakava turvallisuusriski, joka pahimmillaan saattaa johtaa jopa atomiaseiden joutumiseen vääriin käsiin. Eli tuo ajatus perustuu siihen olettamukseen, että noiden elektronisten sensorien antamat signaalit kirjoitetaan johonkin tietokantaan, joka ohjaa erilaisia hälyttimiä. Ja jos tuo sensorien antama syöte ohjataan väärään tietokantaan, eli siitä tehdään "NULL"-syöte, niin silloin järjestelmä ei saa tietoa, jos joku kävelee vaikka painelaatoilla tai pahimmillaan joku GPS-laite "swapataan" esimerkiksi joidenkin taistelukärkien GPS:laitteiden tilalle, jolloin joku voi varastaa oikeasti jopa megatonniluokan atomiaseita. Eli niiden paikantimet eivät tuolloin ehkä toimisi oikein, jolloin NEST tai muu asiasta vastaava taho ei ehkä huomaa varkautta ajoissa.
| Arakin raskasvesireaktori Iranissa (Kuva 2) |
Mutta tuo syöte voidaan ohjata myös toisin päin "NULL"-porttiiin, jolloin esimerkiksi asekontrollissa toimivat miehet eivät saa käskyjä annettua aseille. Toisaalta noiden RFID-laitteiden uudelleenohjelmoinnilla voidaan toteuttaa yksinkertainen virus, mikä tuhoaa kokonaisen pankin tai vankilan tietojärjestelmän. Tällöin tilanne on se, että jotkut vangeista saattavat päästä karkuun, ja toki tuollainen RFID-lastu voidaan saattaa toimintakyvyttömäksi EMP-pulssien avulla, joilla formatoidaan sen muistipiiri. Näin ollen poliisi tai mikään järjestelmä ei voi tukeutua yksinkertaisesti pelkkään tietokonetekniikkaan. EMP-pulssi on yksinkertaisesti vain pelkkä radioaalto, jolla saatetaan tietokone hyvin nopeasti pois toiminnasta, ja esimerkiksi Predator-lennokki voidaan pudottaa kohdentamalla siihen erittäin voimakkaita radioaaltoja.
Samoin vankiin voidaan kohdentaa tuollainen radiopulssi, jolla häneen mahdollisesti kirugisesti asennettu GPS- tai RFID-laite voidaan sattaa toimintakyvyttömäksi. Eli jos joku ohjelmoi tuollaisen implantin levittämään virusta, niin se voi tartuttaa vaikkapa NORAD:in tietokoneen, tai jos uudelleenohjelmointi kohdistuu ilman virustorjuntaa toimivaan GPS- tai GLONASS-järjestelmän laitteeseen, niin viruskoodi voi saattaa tilapäisesti koko sateliittipaikannusjärjestelmän toimintakyvyttömäksi. Eli myös satelliiteissa on oletava tehokas virustorjunta sekä palomuuri, jolla estetään niiden luvaton haltuunotto tai vahingoittaminen tietokonevirusten kaltaisilla aseilla, joita voidaan yrittää soluttaa järjestelmään uudelleenohjemoimalla noita paikannuslaitteita levittämään viruksia.
Mutta toki NORAD:in kaltainen laitos voidaan suojata juuri äärimmäisen voimakkaalla radiosätelyllä, mikä on ihmisille täysin vaaratonta. Mutta tuo radiosäteily kyllä estää esimerkiksi kännyköiden tuonnin tuohon tukikohtaan, koska sähkömagneettinen kenttä tuhoaa nou mikropiirit. Ja esimerkiksi ilmavalvontatutkat pitää varustaa palomuureilla, jotka estävät viruskoodia latautumasta keskustietokoneille, jotka pitää aina suojata tehokkaasti, ja tämä suojaaminen on tärkeää jokaisessa maailman tietokoneessa.
Subscribe to:
Posts (Atom)
Gravitational lensing can uncover dark matter.
“Artist’s impression illustrating how wave-like density patterns produced by ultralight dark matter could warp space and alter the path of l...
-
“Timing delays in quasar light bent by massive galaxies offer a fresh way to measure the universe’s expansion, and the results deepen the ri...
-
“A 1977 theory known as quadratic gravity was long left to languish because of its negative-energy “ghost” particle. But the ghost might not...
-
Could the answer. For the dark energy mystery. Be. In some process of particle evaporation, which is previously unknown? And could that thin...

