Showing posts with label kamera. Show all posts
Showing posts with label kamera. Show all posts

Wednesday, November 16, 2016

Vakoilua sekä valvontaa kuin pahimmissa elokuvissa eli kenestäkään ei varmasti ole mukavaa kun kuva omasta makuuhuoneesta päätyy Internetiin ilman lupaa

Kun ihminen huomaa, että hänen makuuhuoneensa on päätynyt Facebookiin ja olinpaikkatietojaan jaetaan ympäri internetiä on aika herätä huomaamaan, että tuo tietoturva on hieman pettänyt. Olinpaikkatiedot ovat sikäli merkityksellisiä, että ajasta, jonka GPS-laite on paikallaan voidaan päätellä, että missä henkilö on esimerkiksi yöpynyt. Jos GPS laite on liikkumatta kahdeksan tuntia, niin silloin henkilö varmasti on joko nukkumassa tai jossain kokouksessa, ja se mistä tuon tiedon saa, mikäli hän on jossain vieraassa kaupungissa on katsoa tuosta koordinaattipisteestä , että onko siinä pisteessä hotellia vain ehkä toimistotalo, jolloin kyseessä voisi olla liikeneuvottelu, missä puhelin on jätetty narikkaan. Eli tuolloin noilla henkilöillä on varmaan jotain salattavaa, kun ei puhelinta saa kokoukseen ottaa.

 Todellinen syy tällaiseen toimintaan, missä toista ihmistä kiusataan sekä pelotellaan ei voi kuitenkaan olla pelkästään taloudellinen tai muuten hyötymistarkoituksessa tehty. Jos kyseessä olisi taloudellisen hyödyn hankkiminen, niin silloin hänen pitäisi tarkkailla kohdettaan, ja pyrkiä urkkimaan esimerkiksi pankkiyhteystietoja tai muita vastaavia asioita tietoonsa, ilman että hän paljastuu. Kun hakkeri on jaellut noita makuuhuoneesta otettuja kuvia ympäri internetiä, niin hän on samalla paljastanut olemassaolonsa, ja sen takia tuollaisen toiminnan tarkoitus ei ole varmasti vain hankkia taloudellista hyötyä, vaan kyse saattaa olla kostosta.

Kun hakkeri varastaa henkilön identiteetin ja esimerkiksi ryhtyy trollaamaan hänen kavereitaan, niin en usko että kyseessä on mikään hetken mielijohteesta tehty juttu, vaan tuollainen tempaus vaatii todella hyvää valmistelua. Henkilön syntymäaika sekä muita tietoja hankkimalla voi joku tietenkin luoda valeprofiilin Facebookiin, mutta oletteko koskaan miettineet, mitä tuollaisella leikillä voi saada aikaan? Henkilö joka sitten Facebookissa esiintyy toisen nimissä sekä kirjoittelee seinät täyteen trolleja ei varmasti siellä kovin kauaa jatka ainakaan tuollaisella profiililla, ja profiilien palautustilien avulla voidaan tuollainen henkilö jäljitttää hyvinkin helposti. Tai sitten kaverit saapuvat hetken liian aikaisin ATK-luokkaan ja huomaavat tuon toiminnan, missä joku esiintyy toisena henkilönä Facebookissa.

Saattaa tietenkin olla niin, että tuo henkilö on niin syventynyt omaan toimintaansa, että hän ei huomaa muita ihmisiä, ja sitten käy käry, kuten Aku Ankassa sanotaan. Mutta kun henkilö tunkeutuu toisen tietokoneelle, ja sitten asentaa sinne erilaisia valvontaohjelmia, joilla hän sitten esimerkiksi ottaa tuon laitteen kameran hallintaansa, niin kyseessä on hiukan toisen luokan toiminta, kuin esiintyminen vääränä henkilönä Facebookissa. Tällaisten ohjelmien hankkiminen ei oikeastaan kovin vaikeaa ole, jos henkilöllä on oikeat suhteet, mutta noita ohjelmia ei ihan noin vain latailla henkilön tietokoneeseen, vaan tuon hakkerin pitää saada tuo laite käyttöönsä, ja asentaa ohjelmisto jotenkin siihen.

Eli tietenkin hän voi sen USB-tikulla laittaa tuohon laitteeseen, mutta se vaatii sitten sitä, että hän pääsee kiinni tuohon tietokoneeseen esimerkiksi tekemällä asuntomurron. Sitten hänen pitää vielä saada koneen salasana haltuunsa, ja aikaa asentaa sellainen ohjelmisto, jolla kone voidaan ottaa hallintaan. Tuo operaatio ei kuitenkaan onnistu ilman noita ohjelmia, jotka toki voidaan toimittaa hakkerille esimerkiksi C++ kielellä kirjoitettuna  koodilistauksena, josta hän sitten vetää koodin omaan C-ohjelmointiympäristöönsä, jolla hän sitten tekee kyseisen ohjelman.

Mutta en usko että nuo ohjelmat kuitenkaan mitään hyväntekeväisyyslahjoja ovat. Eli niistä pitää toki maksaa, joten siksi tuollaiset hakkerit, jotka jakavat toisen läppärin kameralla otettuja kuvia eivät varmasti ole liikkeellä pelkästään huvin vuoksi, vaan heillä varmasti on jotain hampaankolossa noita ihmisiä vastaan, eli olisiko kyseessä mahdollisesti entinen aviopuoliso, joka kostaa entiselle puolisolleen lähettämällä kuvia hänen kodistaan sekä yksityiselämästään Internetiin. Hakkereista on tullut yhä vaarallisempia, koska he saattavat esimerkiksi kirjoittaa ohjelmia, jotka saavat autojen ABS-jarrujärjestelmän toimimattomaksi tai sammuttavat moottorin kesken ajon tuhoamalla niiden ohjainpiirien ohjelmistot. Tai he saattavat kirjoittaa viruksen, joka tuhoaa vaikkapa lentokoneiden tietokoneiden tietueet, jolloin ilmailuliikenne saattaa vaarantua todella vakavasti.
vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Sunday, October 23, 2016

Outoja kuvia kuusta otettuja kuvia: Liittyvätkö niissä näkyvät esineet asekehitykseen vai ovatko ne esimerkiksi irronneita mikropiirejä, jotka jäävät leijumaan luotaimen kameran eteen?

"Outo hahmo"

On muutamia valokuvia, joita NASA jostain syystä peittelee, ja se sitten on tietenkin kiihdyttänyt väittämiä siitä, että tuo laitos peittelee jotain. Se että kuussa on jotain outoa voidaan helposti selittää sillä, että ehkä NASA tekee siellä biosfäärikokeita, joissa testataan viljelmiä tai vastaavia asioita, joiden avulla voidaan sitten testata laitteita, joilla pidetään yllä elämää avaruusaluksessa, mikä sitten ehkä vie ihmisen lopulta kohti Marsia, tai sitten kyse on jostain muusta, mitä emme varmasti ole edes voineet ajatella tapahtuvan. Tuo asia voi liittyä supervaltojen väliseen ase- tai muuhun varusteluun.


Kun puhutaan Kuuhun ammutuista aluksista, joissa saattaa mukana kulkea esimerkiksi biologinen laboratorio, niin sitä voidaan käyttää myös biologisen sodankäynnin laitteita tai välineitä koskevaan tutkimukseen. Kuu on sikäli erittäin hyvä ympäristö, että siellä ei ole vaaraa, että ihmishenkiä menetettäisiin, jos sen pinnalla olevassa laboratoriossa tapahtuu onnettomuus. Tuollainen laboratorio voidaan asentaa esimerkiksi saman tyyppisen LEM (Lunar Enhanced Module) -moduulin päälle, kuin mitä käytettiin Apollo-ohjelmassa.


Nuo laboratoriot voivat olla kauko-ohjattuja, ja niissä voidaan testata jopa äärimmäisen vaarallisia EBOLA-viruksia. Nämä laboratoriot voivat olla saman kokoisia, kuin mitä Apollon kuualus oli, ja niiden avulla voidaan tehdä tarkkoja biologisia tutkimuksia, joilla testataan esimerkiksi viruksia sekä bakteereja ja leviä, sekä niiden sopivuutta esimerkiksi biologiseen sodankäyntiin tai avaruusalusten hapen tuotantoon. Tai sitten kyse voi olla hyvin paljon laajemmasta asiasta, kuin vain biologisesta testauksesta.


Kuussa voidaan testata erittäin paljon muitakin asejärjestelmiä, joiden karkaamisesta tai väärinkäytöstä on muuten suuri pelko. Eli kyseessä voi olla robottiaseita koskevaa testausta, tai sitten ihmisen näköisten “Terminaattorien” toiminnan testaamista todenmukaisessa toimintaympäristössä, niin että saadaan selville niiden toiminnallisuuden sekä muiden ominaisuuksien sopivuus esimerkiksi korjaustehtäviin, joita suoritettaisiin tuossa Mars-aluksessa.


Jos ihmisen näköinen robotti ottaa osaa kyseiseen retkikuntaan, niin silloin esimerkiksi jokaista työkalua ei tarvitse suunnitella erikseen tuota tehtävää varten, jolloin sen kustannukset halpenevat. Kun esimerkiksi ihmistä muistuttava VR-laitteen avulla kontrolloitava robotti voidaan lähettää korjaamaan kyseisen aluksen reaktoreita tai muita vastaavia paikkoja, joihin ihmisiä ei voida lähettää. Nämä robotit voivat olla sellaisia, että niiden käsissä on pietsokiteitä, jotka lähettävät sitten tuntoaistimuksen ohjaajan datahanskoihin, jotta ohjaaja voi sitten ohjata tuota konetta datayhteyden välityksellä tiloissa, jossa ihminen kuolisi muutamassa sekunnissa.


Noiden robottien tekoäly voi olla hyvin kehittynyttä, ja niiden tietokoneet voivat sijaita rinnan alla, koska noiden androidien ei tarvitse olla ollenkaan samanlaisia kuin ihmisten. Ne voivat tulevaisuudessa mennä sinne, mihin ihminen ei muuten pääse, kuten Merkuriukseen tai jopa Jupiterin kuihin. Ne ovat käyttökelpoisia myös esimerkiksi ydinonnettomuuden hoidossa tai lentokoneiden ohjaajien korvaajina.


Ja ehkä näin saa myös outo “kuumies” selityksen, joka ehkä tyydyttää osan ihmisistä uteliaisuuden. Toisaalta jotkut kuvat voivat esittää mm. irronnutta mikropiiriä, joka on jäänyt luotaimen kameran eteen yms. välineitä. Eikä USA ole ainoa, joka testaa robottiaseita, eli ne voivat olla esimerkiksi Kiinan, Venäjän tai Intian lähettämiä. Eikä myöskään Pakistania tai Israelia ole suljettu pois Kuun hyödyntämisestä, vaikka ne eivät virallisesti ole sinne luotaimia lähettäneet.



Monday, September 19, 2016

Robottiauton rakentaminen DARPA:n ja Googlen rahoilla


Kaikki me keski-ikäiset muistavat varmaan takavuosien laatusarjan "Ritari Ässä", missä sankari seikkaili ympäri USA:aa robottiautolla nimeltään KITT, Tällä silloin mielikuvitukselliselta tuntuneella sankarilla oli kädessään kello, josta hän sitten sai kutsuttua ihmeautonsa paikalle pelastamaan häntä rosvojen kynsistä. Nykyään sekä tuo ihmeauto että sankarin kello voidaan toteuttaa melkein supermarketista ostetuilla välineillä. Eli sankarin kello olisi ehkä yhdistetty radio, GPS-paikannin sekä biometrinen tunnistin, joka kertoo että onko tuo "Michael Knight" hengissä ja tarvitseeko hän apua. Ja tuossa kellossa sitten voi olla vaikka hätänappi, josta tuo ihmeauto tai oikeastaan sen ohjaaja tietää missä "herra Knight" sillä hetkellä sattuu oleskelemaan.

Tuollaista ihmeautoa kehitetään tällä hetkellä Googlen sekä DARPA:n rahoilla, ja tietenkin siitä voidaan tehdä oikeasti toimiva versio melko helposti. Tuon auton ohjaaminen tapahtuisi etäkäytön avulla, ja siinä olisi ehkä lasertutka eli LIDAR, joka mittaa etäisyyttä edellä sekä takana tulevaan  ajoneuvoon, ja stereokamera tietenkin mahdollistaa auton ohjaajan näkyvyyden. Eli nuo kamerat sitten voidaan upottaa auton maskiin, ja auton sisällä voi olla esimerkiksi kääntyvä kamera, jolla ohjaaja voi sitten katsoa sivulla, ja taakse voidaan asentaa peruutuskamera. Eli tuo kamerajärjestelmä olisi totetutettavissa esimerkiksi tavallisilla valvontakameroita hyödyntämällä.

Noiden välineiden data voidaan lähettää datayhteydellä ohjaajalle, joka voi olla muutamien satojen metrien päässä tuota robottia seuraavassa autossa. Tietenkin GSM-datan avulla voidaan koko järjestelmästä tehdä etäohjattava niin, että tuo kuljettaja voi istua vaikka toisella puolen maailmaa, mutta jos auton rakenajalla ei ole tarpeeksi ohjelmointitaitoja, niin silloin hän voi askarrella nuo ohjaimet tavallisten lennokkien kauko-ohjaussarjoista verraten pienellä vaivalla. Ja ratin kääntäminen tietenkin käy siten, että ohjauspyörän tankoon kiinnitetään sähkömoottori, jota nuo radio-ohjaimet sitten kääntävät, ja näin toteutetaan se kääntömekanismi. Toinen mahdollisuus on sitten asenta ohjauspiiri ohjaustehostimen moottoriin kiinni. Autoksi kannattaa valita automaattivaihteinen ajokki, jonka vaihdetankoa sitten työnnetään sekä vedetään sähkömoottorin ohjaaman hammastangon avulla edestakaisin.

Katossa olevan kameran avulla tietenkin tuon vaihdetangon asentoa voidaan tarkkailla, Ja polkimia voidaan myös käyttää joko raidetangon tai hydraulisten varsien avulla, joista jälkimmäinen tarjoaa mahdolllisuuden portaatomaan polkimein käyttöön. Eli nuo tangot vain sitten asetetaan niin, että ne pääsevät painamaan sekä jarrua että kaasua. Ajaja voi sitten GPS:n avulla seurata ajokin liikkeitä, sekä valvontakemroiden antaman kuvan perusteella hallita sitä etänä. Toki tällaisen järjestelmän käyttö kadulla olisi äärettömän vaarallista, koska jos joku sitten esimerkiksi alkaa käyttää lennokkia, missä on sama radiotaajuus kuin tuossa autossa, niin tulos voi olla katastrofaalinen.

Eli tuon takia kannattaisi käyttää koodattua ohjausradiota, tai GSM-dataan perustuvaa tietoneistettua ohjausjärjestelmää. Tämä mahdollistaa ajoneuvon hallinan esimerkiksi peliohjaimen avulla. Todellisuudessa jatkuvassa GSM-datan kautta tapahtuvassa etäohjauksessa on sellainen puute, että välillä auto menee katvealeelle eli esimerkiksi tunneliin, jossa se ei saa datayhteyttä keskukseen, jolloin tuo ajoneuvo saattaa aiheuttaa vaaratilanteen. Mutta toki se voidaan varustaa esimerkiksi tekoälyllä, mikä ohjaa sen pois tunnelista, mikäli sen datayhteys katkeaa. Ja tuo ohjausjärjestelmä voi tietenkin olla oppivainen, eli jos henkilö ajaa jotain reittiä, niin tietokone tallentaa sen muistiinsa, jonka jälkeen auto sitten osaa itse ajaa tuon matkan.

Ja vaikka sen tekoäly olisi hiukan monimutkainen ohjelmoida, mikä johtuu suuresta muuttujien määrästä, niin silloin tietenkin voidaan tehdä auto, joka ajaa itsenäisesti koko matkan, ilman että kuljettaja puuttuu sen toimintaan mitenkään. Ja vaikka sen oma tietokoneteho ei riittäisi aivan siihen, että kyseinen ajoneuvo voisi toimia koko ajan itsenäisesti, niin silloin se voisi ottaa yhteyttä keskustietokoneeseen GSM-datan avulla, jos tuo ajoneuvo tarvitsisi sitten lisää laskentatehoa. Joten myös tuo pelätty tunnelin ohittaminen voisi olla kyseiselle koneelle melko helppoa, jos se varustetaan esimerkiksi imagetunnistimilla, jotka voivat sitten lukea nopeusrajoitusmerkkejä, ja ohjelmistolla joka osaa esimerkiksi reagoida yllättävään tilanteeseen kuten hirveen tiellä, ja tehdä sitten oikeita ohjausliikkeitä.

hkimmo.blogspot.fi

kimmonsivu.blogspot.fi

Monday, July 11, 2016

Tekninen etänäkö eli osta itsellesi ESP-kyky parilla satasella


Ihmisen etänäkö voidaan luoda aivan helposti teknisellä välineellä nimeltään GSM-puhelin. Konventionaalisessa ratkaisussa ihmisen silmälasien sankaan kiinnitetään kamera, ja kuva lähetetään valvomoon, missä operaattori sitten seuraa tuota toimintaa omasta näyttöpäätteestään. Eli pienikokoinen ns. vakoilukamera kiinnitetään henkilön silmälaseihin, ja se sitten yhdistetään BlueToothilla tavalliseen kännykkään, jonka kautta tuo data sitten lähetetään 3G-verkon kautta esimerkiksi NSA:n päämajaan tai sitten harjoittelevan kirurgin työtä voidaan valvoa, ja hänelle antaa ohjeita tuollaisen laitteen välityksellä.

Eli tuossa mallissa kirurgi pitää päässään tavallista BlueTooth-kuuloketta, ja hänen silmälaseistaan lähetetään kuvaa tuolle operaatiota valvovalle henkilölle, joka sitten voi seurata tarkoin, mitä hänen ohjauksessaan oleva henkilö tekee. Jos hän käyttää esimerkiksi Vrituaalitodellisuuslaseja, niin hän näkee leikkausalueen aivan kuten tuo leikkaava lääkäri sen näkee, ja antaa sitten ohjeita siitä, miten tuo leikkaus tulee suorittaa. Tekninen etänäkö on siis tällä tavoin kaikkien maailman ihmisten saatavilla muutamilla sadoilla euroilla. Tuollainen varustus tietenkin voi auttaa myös salaisia agentteja sekä poliisia tekemään työtään, eli poliisi voi käyttää tätä laitetta tutkiessaan ihmisten henkilöllisyystodistuksia tai sitten sitä voi käyttää esimerkiksi rikostutkija tai arkeologi tutkiessaan jotain aluetta.

Mutta kuten tiedämme, niin tämä laite ei ole varmasti vain viranomaisten käytössä. Sen avulla esimerkiksi asentaja voi tehdä työtään, niin että hän voi sitten välittää kuvaa työstään esimiehelleen, joka sitten neuvoo häntä siinä, että mitä ruuveja täytyy vääntää, tai miten johto kytketään paikalleen, eli nykyaikaista huipputekniikkaa käyttävät muutkin kuin ns. "eliittiammattilaiset". Tuollainen laite voidaan antaa vaikka tarjoilijan käyttöön, jotta asiakkaan tilaukset näkyvät myös ravintolan keittiössä, ja toki heillä voi olla vaatteissaan mikrofonit, joista tilaus kuullaan myös ravintolan johdon taholta.

Eli jos asiakas puhuu nopeasti, niin silloin tietenkin on monesti vaikeuksia ymmärtää, jolloin keittiöhenkilökunta voi kuunnella tilauksen uudelleen, vaikka tarjoilijan käsialasta ei saisi mitään selvää. Ja toki kaikki muutkin voivat tuollaisen välineistön hankkia käyttöönsä, kuten kadulla varmaan olette huomanneet. Ja jos noilla henkilöillä on käytössään älylasit, missä on HUD-näyttö, niin silloin on mahdollisuus pitää todellisia etäkokouksia, niin että henkilöt voivat vaihtaa ajatuksia sekä muuta informaatiota vaikka maailman eri puolilla istuen, niin että he lähettävät näkemänsä kuvat internetin yli, niin että toinen osapuoli voi lukea myös papereita ikään kuin vaihtaen toisen henkilön älylasien ottaman kuvan omaan HUD-näyttöönsä. Ehkä tulevaisuudessa nuo asiakirjat allekirjoitetaan retinaskannerin avulla, niin että henkilö tunnistetaan tuolla välineellä, ja sitten kun hän on vilkaissut nuo PDF:t läpi, niin silloin laite vasta kysyy sen, että haluaako hän tehdä allekirjoituksen. Ja samalla tietokone valvoo sitä, että hän myös käy jokaisen sivun läpi, että "pieni präntti" myös tulee luettua huolellisesti,

Uskotteko että ihmisen unelma etänäöstä on nykyään aivan mahdollinen esimerkiksi kytkemällä kannettava EEG-laite suoraan kännykkään, ja lähettämällä tuo käyrä suoraan valvomoon, jossa se voidaan purkaa esimerkiksi erityisen dekooderin avulla. Ehkä joskus lähitulevaisuudessa voimme katsoa kirjaimellisesti toisen ihmisen silmin erilaisia asioita, jos hänellä on käytössään 4G puhelin sekä kevyt, pantamainen EEG-laite, joka voidaan kytkeä tuohon puhelimeen BlueToothin avulla, ja sitten tuo EEG-käyrä voidaan lähettää GSM-verkon kautta suoraan vastaanottajalle. Tuollainen väline voi mullistaa vakoilun sekä esimerkiksi filmiteollisuuden, eli sen avulla voidaan ihmiselle luoda aivokuorimanipulaatio, missä hänelle välitetään kaikki toisen ihmisen tunteet sekä ajatukset ja myös havainnot.

Monday, March 21, 2016

Virtuaalitodellisuus sekä sen mulistavuus



Virtuaalitodellisuutta voidaan pitää ehkä yhtenä suurimmista keksinnöistä tietotekniikan kivisellä saralla. Tuon pienen silmien eteen tulevan HUD-näytön avulla voidaan kehittää henkilökohtainen näkymä, jota muut eivät pääse katselemaan olan yli. Joten esimerkiksi luottamuksellista työtä tekevät henkilöt hyötyvät tuosta teknologiasta todella paljon. Ja tuo laite tulee halpenemaan lähitulevaisuudessa entisestään, ja vaikkapa kännykkää voidaan käyttää tuollaisena näyttöpäätteenä asettamalla se silmien eteen telineen varaan, ja liittämällä siihen BT- näppäimistö sekä hiiri, voidaan sitä käyttää tietokoneen korvikkeena. Ongelma tulee siitä, että tuo näppäimistö ei ole näkyvissä käyttäjälle, mutta jos nuo näppäimet varustetaan tuntoantureilla, jotka kertovat käyttäjälle, mihin näppäimeen sormi koskee ennen painallusta, niin kännykkää voidaan käyttää kuin pientä tietokonetta myö "VR" tilassa. Muuten se pitää ottaa pois silmiltä kirjoittamisen ajaksi. Toki kännyköissä on "puhe tekstiksi"- toiminto, mutta se ei ole tietoturvan kannalta järkevää toimintaa.

Tämä VR-lasien hyödyntäminen tulee varmasti lisääntymään muuallakin kuin vain pelimaailmassa, ja ehkä jo lähitulevaisuudessa esimerkiksi perinteisiä silmälaseja aletaan korvata VR-tekniikalla. Siinä kameran avulla luodaan kuva ympäröivästä maailmasta tuolla VR-näytölle, ja koska tuo näyttö on läpinäkyvä, niin esimerkiksi matkapuhelimen sovelluksia voidaan sen avulla käyttää tehokkaasti sekä turvallisesti.

Tuo VR-näyttö voidaan varustaa samalla tekniikalla, kuin mitä Stephen Hawkingin käyttämä puhetietokone, eli ihminen voisi katseen avulla ohjata noita älypuhelimen sovelluksia, ja tällöin esimerkiksi Facebookia voidaan käyttää käsien ollessa sidottuna vaikkapa kauppakasseihin. Mutta tietenkin se käyttääkö ihminen tällaisia sovelluksia on kuitenkin hänen oma asiansa. Ja ainahan tuo henkilö voi käyttää puhekomentoja puhelimen ohjaamiseen. Toki meluisalla kadulla saattaa tekniikka pettää, eikä myöskään mitään asiakirjoja voida tuolla tavoin tehdä.

Tekniikka missä kameran kuvaa siirretään läpinäkyvälle levylle jatkuvana syötteenä kehitettiin oikeastaan A10 "Thunderbolt II" rynnäkkökonetta varten. Siitä käytetään nimeä LANTIRN Low Altitude Navigation Infra Red for Night. Lentäessään pimeässä tai sumussa A-10 rynnäkkökone käyttää kohteen etsintään infrapunakameraa, joka välittää ottamansa kuvan lentäjän HUD-näyttöön. Aikoinaan tuollainen tekniikka oli painavaa ja kallista. Mutta nykyään voidaan valmistaa kevyitä sekä huokeita infrapunakameroita, jotka mahtuvat kännyköihin. Noita välineitä myydään mm. LVI-alan liikkeissä putkivuotojen etsitää varten, mutta myös erilaisilla turvapalveluilla ja viranomaisilla on niitä käytössään, koska lämpökameralla voidaan tehokkaasti etsiä aseita tai kätkettyjä pulloja ihmisten vaatteiden läpi. Se mitä ihmiset tuosta ajattelevat voi olla kuitenkin hiukan muuta kuin hyväksyvä, koska tuo laite näkee vaatteiden läpi, ja se saatetaan kokea kiusalliseksi. Kuitenkin asenteet muuttuvat kaiken aikaa, ja kukaan ei enää kiusaannu esimerkiksi kamerakännyköistä, joten varmasti myös Infrapunakameraan aletaan suhtautua samalla tavoin. Tuon laitteen käyttö tietenkin vähentää riisuttamisen tarvetta, kun henkilö voidaan tutkia vaatteiden läpi käymättä häneen fyysisesti kiinni ollenkaan.

Mutta tuollaisen infrapunavalossa toimivan action kameran avulla voidaan ihniselle antaa infrapunäkö, jolla hän voi nähdä täydellisessä pimeydessä. Ja tuo infrapunakamera voi tehdä pimeässä pyöräilystä turvallista, koska infrapunakamera näyttää lämpökohteet, jolloin henkilö osaa välttää törmäämästä vaikkapa jalankulkijoihin. Ja tuollainen väline on käytössä mm. erikoisjoukoilla, jotta he voisivat toimia paremmin sekä tehokkaaammin. Älypuhelimen paikannusominaisuuksia voidaan hyödyntää monella tavoin, ja yksi niistä tietenkin on sen valvominen, että onko oma jälkikasvu siellä, missä he sanovat olevansa.

The next step is to reconcile quantum mechanics with Einstein’s Theory of Relativity.

In large-scale structures. Gravity is the dominant force. The problem is that gravity is also the weakest of the four fundamental interactio...