Showing posts with label stereotypia. Show all posts
Showing posts with label stereotypia. Show all posts

Monday, January 16, 2017

Miksi media esittelee vain negatiivisia stereotyyppejä omissa julkaisuissaan?


Negatiivinen uutinen on myyvää tekstiä, jollaisesta jotkut ihmiset pitävät. Niiden avulla tietenkin selvitetään ihmisille, että kuinka huonosti jollakin ihmisellä menee. Mutta kuitenkin voidaan ajatella, että noissa uutisissa ikään kuin luodaan kuva siitä, että esimerkiksi kaikki maailman narkomaanit ovat jotenkin väkivaltaisia. Negatiivisten uutisten antama kuva noista ihmisistä on se, että ainoa mikä heihin tehoaa, on pumppuhaulikko sekä kovat poliisitoimet. Sama koskee myös esimerkiksi myös työttömiä sekä muita valtion rahaa elämisensä käyttäviä henkilöitä. Se mitä ihminen kirjoittaa työhakemukseen on yleensä erittäin merkittävää, mutta paljon tärkeämpää ovat usein ne asiat, mitä ihminen jättää hakemukseen kirjoittamatta. Eli esimerkiksi alkoholin väärinkäyttöä ei juuri kukaan näihin hakemuksiin ilmoita, ellei hän halua jäädä kotiin nukkumaan.

Media luo stereotypioita, jotka eivät välttämättä ole tosia, ja jotka voivat olla hyvinkin vaarallisia, koska noissa jutuissa esimerkiksi työttömiä leimataan myös rasisteiksi. Kuitenkaan päihdeongelmat eivät ole tarkalleen ottaen synonyymi rasismin kanssa, ja tietenkään alkoholismi ei aina näy päältä ainakaan ensimmäisessä työhaastattelussa, mutta kyllä sekin ongelma sitten aikaa myöten tulee ilmi, kun ihminen alkaa työpaikalla esiintyä vanhalta viinalta haisten. Tuollainen työntekijä voi sitten aiheuttaa yhtiölle tappioita, jos hän esimerkiksi asiakaspalvelutilanteissa käyttäytyy sopimattomasti tai haisee pahalta.

Heistä tehdään noissa uutisissa aina jotenkin työtä vieroksuvia, sekä heidän elämäntyylinsä esitetään aina sellaisena, että heidän rahansa menee oluen sekä tupakan nauttimiseen. Näin sitten luodaan ihmisten mieliin kuva siitä, että kaikki suomen työttömät eivät muuta tee kuin notku ravintoloissa, ja polta tupakkaa posket lommolla. Samoin muutamat ”isänmaalliset” henkilöt ovat ikään kuin käsittäneet, että työttömiä voidaan lahjoa äänestämään heitä selittämällä, että ulkomaalaiset sitten vievät heidän työpaikkansa. Tuon takia näille henkilöille luvataan, että jos ulkomaalaiset saadaan ulos maasta, niin silloin noita siivousalan suoritustason töitä vapautuu suomalaisten haettavaksi.

Kuitenkin voidaan sanoa, että monilla entisillä hyvin työllistävillä aloilla ei enää ole töitä ollenkaan tai sitten työpaikkoja on todella vähän, koska kaikki tuo työ tehdään koneella. Koulutettu työntekijä on tietenkin valtiolle hiukan kaksipiippuinen asia, koska tietenkin tuolloin työntekijä pysyy poissa kadulta, eikä varsinkaan nuori silloin joudu niin helposti ”huonoille teille”. Mutta jos tuollainen henkilö ei sitten saakaan töitä, niin silloin hänelle maksetaan tukea paljon enemmän kuin silloin jos hän olisi täysin kouluttamaton. Samoin koulutettu henkilö on puolustusvoimien kannalta ikään kuin helpompi ”tapaus” kuin koulutettu henkilö, koska silloin hän on riippuvaisempi esimiestensä suosiosta. Tuollainen henkilö joka on käynyt ammattikoulun ei ole niin helposti komennettavissa, eikä hän hakeudu niin helposti esimerkiksi kersantiksi armeijaan, ja siksi heidän kanssaan välillä on kouluttajilla ongelmia.

 Nykyaikaisten asevoimien ongelmana on nimittäin sellainen asia, kuin alipäällystön rekrytoiminen. Kaikki ihmiset haluavat olla kenraaleita eivätkä kersantteja tai sotamiehiä, ja se tietenkin on erittäin ikävä asia esimerkiksi puolustusvoimien kannalta. Sama koskee kaikkia muitakin työnantajia maailmassa: yhtiön johtajalla on aina paljon mukavampi palli, kuin yhtiön duunarin palli. Ja siksi kaikki ihmiset sitten haluavat kohota yhtiössä esimiesasemaan. Ja sen takia kaikkien on hyvä saada pitkäaikaisia työpaikkoja, joissa he sitten voivat näyttää kyntensä työelämässä, ja kohota työryhmän johtoon. Mutta tuolloin tietenkin ongelmana on sellainen asia, kuin työpaikan sisäinen kilpailutus, missä jossain vaiheessa sitten eteen tulee tilanne, missä henkilö alkaa kilpailla samoista tehtävistä oman entisen pomonsa kanssa.

Tuollainen tilanne on juuri isojen organisaatioiden ongelma, ja tuolloin saattaa edessä olla sopeutumisvaikeuksia, kun entinen alainen muuttuu pomoksi. Tuolloin yhtiö saattaa muuttua vähän liian pieneksi työpaikaksi molemmille henkilöille, joten tuolloin edessä saattaa olla se, että entinen pomo siirtyy muihin tehtäviin. Tuolloin on joskus käynyt sellainen asia, että yhtiön johto on ikään kuin suojannut noita entisiä pikkupomojaan sillä, että he ovat varanneet yhtiön työntekijöitä tai heidän asemaansa kohtaan päätösvaltaa käyttävät työnjohdolliset asemat henkilöille, joilla on esimerkiksi tradenomin koulutus. Ja silloin kun alainen kysyy jotain tästä koulutuksesta, niin silloin vastataan, että ”koulutus on ylioppilastutkinnon takana”, ja katsotaan hiukan nenän vartta pitkin tuota kysyjää.

Mutta voin kuitenkin  kertoa teille, että tuon paljon puhutun ylioppilastutkinnon suorittaminen ei ole mikään myyttinen asia, ja sinne tradenomin tutkintoon johtavaan koulutukseen kyllä sitten voi myös hakea, jos sattuu se ylioppilastutkinto olemaan hyväksytysti suoritettu. Ja aikuislukioon pääsee sillä, että on käynyt peruskoulun. Joten sitä kautta tietenkin voi pyrkiä myös noihin hiukan paremmin palkattuihin töihin, vaikka tietenkin nyt on alalla sitten työpaikoista pulaa.

Aina pitää muistaa se, että jos ihminen haluaa jotain, niin hän sen voi myös saada. Kaikki riippuu asenteesta ja motivaatiosta. Eli jos ihminen haluaa jotain, niin hänen pitää myös uhrata sen eteen aikaansa, ja lukion tai ammattikoulun käyminen vaatii aikaa, sekä monia tylsiä iltoja kirjojen ja läksyjen parissa. Kuitenkin kun tuollainen projekti onnistuu, niin silloin hymy kohoaa korviin asti. Ja silloin tietenkin kaikki muuttuu valoisaksi, vaikka opiskelun aikana saattaa tuntua siltä, että tie nousee pystyyn. Eli rahaa on kovin vähän, ja muutenkin tuolloin pitää oma ajankäyttö miettiä todella tarkasti. Joten tuolloin saattaa jossain vaiheessa tuntua pahalta, ja tietenkin opinnäytteeseen pitää varata aikaa. Mutta lopulta tulevat paperit käteen, ja siinä sitten ainakin oma sosiaalinen arvostus kohoaa.

vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi

Thursday, December 22, 2016

Jukolan Jussi on stereotyyppisen johtajan perikuva, sekä tietenkin perinteinen "vanhimman pojan hahmo", joka suojelee veljiään ja kostaa perheensä puolesta kuten Charles Bronson teki Huuliharppukostajassa

Me kaikki ihmiset olemme varmaan halunneet veljen tai sisaren, koska monilla kirjojen sekä kuuluisien elokuvien sankareilla on veli tai sisko, josta he puhuvat. Tai yleisemmin sankarilla taitaa olla veli, jonka puolesta hän sitten kostaa, kuten Charles Bronson tekee "Huuliharppukostajassa", Tai me haluamme veljen tai sisaren joka hakee meille kaljaa kaupasta, ja toisi meille sitten lisäarvoa omiin kaverisuhteisiimme tai viehätysvoimamme, kuten teki se viereisessä pulpetissa istuneen  "Mikki Hiiren" veli. Eli miten hienoa se olisikaan peruskoulu-aikaan ollut, jos itse kullakin olisi ollut sellainen muutaman vuoden vanhempi veli, joka kantaa kaljaa kaupasta selkä vääränä, ja tietenkin tuo asia on vienyt joitakin ihmisiä rikosten poluille.

Tällainen "isoveli" on kuitenkin toiminut sisaruksiaan kohtaan vastuuttomasti, mutta jotkut sitten lankeavat tällaiseen toimintaan, koska se on varma tapa ostaa kavereita itselle sekä omalle pikkuveljelle, ja sillä sitten saa mukavasti kavereita omiin kotibileisiin. Toki ammattimainen päihteiden hakeminen on rikos, mutta se ei varmaan aina juolahda kenekään mieleen, kun he lähtevät ostamaan itselleen seuralaisia oluella sekä savukkeilla. Ja tietenkin jostain 19-vuotiaasta on varmaan upeaa kertoa esimerkiksi inttijuttuja jollekin 14-vuotiaalle pikkupojalle tai tytölle.

Me kaikki varmaan myös olemme kuulleet lasten syntymäjärjestyksen kohdalla erilaisista stereotypioista, joista osa on erittäin kiusallisia kuulla. Eli vanhin lapsista koetaan usein jonkinlaisena johtajana, joka oppii asemansa perusteella käskemän muita, ja tuon takia esimerkiksi maan hallitsija valitaan ensimmäiseksi syntyneiden lasten joukosta. Tähän muuten on sellainen syy, että nuo ensiksi syntyneet lapset ovat koko nuoruutensa ajan sisaruksiaan voimakkaampia, ja samalla myös he ovat ikään kuin turvassa perheen sisäiseltä utelulta, ja tietenkin vanhimman lapsen asema on tämän takia monissa perheissä erityisen vahva.

Kuitenkin vanhimman lapsen ongelmana on usein sellainen ikävä asia, kuin itsekritiikin puute, eli hän saattaa olla täysin kyvytön ottamaan huomioon muiden perheenjäsenten tai ainakaan nuorempien sisarustensa tarpeita tai toiveita. Yksi kaikkein eniten komentelevaa ”isoveljen” sterotyyppiä muistuttavista isoveljistä on tietenkin Aleksis Kiven legendaarinen Juhani Jukola, joka johti Jukolan talon veljessarjaan kuuluvia  tuolla Impivaaran metsissä, kun he pakenivat lukkarin vihaa pitkin metsiä, hajotettuaan ensin hänen ikkunansa, kun he pakenivat koulusta, johon heidät oli komennettu papin toimesta.

 Eli tuossa tapauksessa vanhin lapsi on ikään kuin yksi vanhemmista, joka sitten elää vain isäänsä sekä äitiään miellyttääkseen. Se taas saa hänet monesti vaikuttamaan ikään kuin pikkuvanhalta tai teennäisen  aikuismaiselta, kun hän joskus sitten saattaa ikään kuin komennella sisaruksiaan. Mutta häntä seuraavan lapsen ongelma sitten on se, että tuo ”keskimmäinen lapsi” saattaa sitten olla sellainen, että hän ikään kuin siirtää kaikki tehtävänsä muiden harteille, mikä tekee hänestä helposti ”vapaamatkustajan”, joka saa olla samalla sekä isoveli tai isosisko, joka komentelee nuorempiaan, mutta samalla häntä saatetaan helliä muiden lasten kanssa. Kuitenkin vanhin lapsi nähdään usein ikään kuin perheen varaisänä, joka saa käskeä mitä häntä huvittaa, ja jostakin syystä nämä historian suuret sotilaat ovat monesti olleet juuri ensimmäisiä lapsia.

Kun puhutaan esimerkiksi siitä, kuka perii maan sekä tilan, niin nuo tilukset kuuluvat perinteisesti vanhmmalle pojalle, kuten Aleksis Kiven ”Seitsemässä veljeksessä” nähdään, eli tietenkin Jukolan Juhani jää asumaan vanhempiensa taloon, kun heidän tulee aika periä tila, ja muut sitten rakentavat talon tuon vanhan ”Jukolan kartanon” ympärille, kukin siihen paikkaan, mitä syntymäjärjestys hänet oikeutti, ja tietenkin kauimmaksi ”kartanosta” talonsa teki Eero, joka oli veljeksistä nuorin. Kun puhutaan noista Jukolan pojista, niin Aleksis Kivi esittelee heidät nimen maan siinä järjestyksessä, kuin miten he olivat maailmaan tulleet. Ja vaikka Jukolan Jussi on ikään kuin ryhmän kovapäisin poika, niin hän silti johtaa veljiään ojasta allikkoon. Eli hän karkaa lukkarin luota rikkomalla ikkunan, ja rakentaa talon, mitä ei olisi pitänyt rakentaa.


Niin kova on tuon miehen arvovalta veljiään kohtaan, että hän rakentaa hirsitaloon saunan tuvan yhteyteen, ja sitten eräänä talvisena iltana tuo talo sitten roihahtaa tuleen, kun veljekset sitten ovat pirtua keitettyään tulleet juovuksiin, ja sitten kaataneet päreen päälle tuota alkoholia. Tai mitä he sitten kirjan mukaan tekivätkään. Mutta kuten tiedämme, niin tuo talon palaminen johti pojat sitten metsään pelkissä paidoissa, ja kuten tiedämme niin tuo oli erittäin hyvää opetusta noille Jukolan miehille. Eli he sitten ainakin oppivat sen, että jos saunassa halusi joku ryypätä, niin silloin sitä ei pidä tehdä tuvan yhteyteen, koska tuolloin saattoi käydä hyvin ikävästi. Kun mietitään tuota Juhani Jukolan hahmoa, niin silloin tietenkin voidaan todeta, että hän oli erittäin suuri auktoriteetti veljilleen, jotka ilmeisesti jotenkin ihailivat häntä. Ja tuo ajattelemattomuus taloa rakennettaessa saattoi sitten olla sellainen asia, missä noiden veljien silmät aukenivat.


Näet tuo tapaus melkein tappoi nuo Impivaaraan muuttaneet pojat, joten sitten heidän oli vain ymmärrettävä, että sivistys ei toki ollut pahitteeksi näillekään miehille. Ja sitten nuorin veljeksistä eli Eero sitten auttoi veljiään opettelemaan sen verran lukutaitoa, että nämä pääsivät rippikoulun läpi, ja saivat papilta luvan mennä naimisiin. Kun puhutaan noista rippikouluista, niin niiden läpäiseminen oli ainakin ennen ollut erittäin tärkeä asia, koska ilman sitä ei henkilöä voitu vihkiä avioliittoon, eikä hän tällöin voinut toimia täysivaltaisena isäntänä tai emäntänä. Eli ennen tuo rippikoulu oli todella vakava asia, koska vasta se antoi mahdollisuuden toimia täysivaltaisena yhteisön jäsenenä aikana, jolloin kirkon edessä kiroaminen saattoi viedä ihmisen vankeuteen moneksi vuodeksi.


pimeakronikka.blogspot.fi

Tuesday, September 20, 2016

Stereotyyppinen tutkija ja muita ehkä hyvinkin vaarallisia ennakkokäsityksiä

Western-taipaani

Stereotypia tarkoittaa sitä, että ihmisillä on tietty ennakkonäkemys jostakin ihmisryhmästä, ja tuo stereotypia saattaa olla hyvinkin vaarallinen, koska se ikää kuin sokaisee ihmisen luulemaan asioita, jotka eivät ole mitenkään erityisen todenmukaisia. Yksi ammattiryhmistä mihin ihmiset kohdistavat stereotypioita ovat poliisit ja erilaiset tutkijat, jotka kuvataan puku päällä työtään tekeviksi henkilöiksi, jotka ajelevat autoilla ympäriinsä, ja puhuvat johonkin mikrofoniin.

Tuo stereotypia on tuominnut miljoonia rikollisia vankilaan, kun he eivät osaa varoa esimerkiksi farkkuja käyttävää miestä. "Pukumies-stereotypioita" ruokitaan erilaisilla poliisisarjoilla, joissa poliisimiehet tekevät työtään puvuissa, lukuunottamatta sankaria joka tietenkin pukeutuu hiukan vapaammin tehdessään työtään. Toki noiden stereotypioiden luomisesta vastaa tietenkin Hollywood sekä poliisi, joka antaa näin kuvan siitä, että kaikki poliisit käyttävät pukua sekä solmiota, ja esittävät kiltisti virkamerkin käydessään haastattelemaan jotain ihmistä.

Syy miksi poliisisarjoissa käytetään niin paljon pukua, on se että rikollisten on näin vaikeaa mieltää poliisia muuksi kuin pukua käyttäväksi mieheksi, joka omistaa auton, ja ajaa työmatkat sekä omat keikkansa autolla, missä on varastoituna parin vuoden hanpurilaispapererit. Tuollainen stereotypia mikä koskee tiettyjen ihmis- tai eläinryhmiä on erittäin vaarallinen, koska se altistaa ihmisen erittäin vaaralliselle ennakkokäsitykselle, mikä voi viedä hänen henkensä. Kun tuota ajattelutapaa sovelletaan esimerkiksi eläintieteisiin, niin silloin saattaa tulla eteen itku. Jos puhutaan esimerkiksi siitä, että rantakäärme on jotenkin myrkytön, niin monet vetävät sitten sellaisen induktiopäätelmän, että kaikki käärmeet, joilla on niskassaan kuvio ovat jotenkin myrkyttömiä. On olemassa käärme, jolla on joskus sama niskakuvio kuin rantakäärmeellä, mutta sen väri on punainen.

Tuota käärmettä kutsutaan taipaaniksi, ja sen myrkky on niin voimakasta, että se surmaisi yli 100 ihmistä yhdellä pistolla. Tästä voidaan sanoa, että jos henkilö näkee jonkun käärmeen Suomessa  niin se voi olla vaaraton, kuitenkin saman näköinen käärme jossain muualla päin maailmaa voi olla tappavan vaarallinen. Mutta jostain syystä taipaanin mustaa värimuunnosta ei näytetä useinkaan televisiossa. Kyy käärmeissä on muuten sama juttu, eli kun ihminen Suomessa kohtaa kyykäärmeen, niin se on melko vaaraton, mutta esimerkiksi Intiassa ja Pakistanissa meidän kotimaisen kyymme sukulainen Efa eli Pyramidikyy surmaa vuosittain 72000 ihmistä, joten eräässä kirjassa oli sellainen murha, missä henkilö surmasi toverinsa efan myrkyllä antamalla sitä uhrilleen injektioruiskulla lypsettyään sitä ensin tuosta käärmeestä.

Siinä hän houkutteli uhrinsa Intiaan tekaistulla arpajaisvoitolla, ja lavasti murhan tuon kyykäärmeen pistoksi. Erityisesti on huomioitava sellainen asia, että sekä Efa että Taipaanit vaihtavat väriä lähes jokaisella nahanluonnilla. Tuon takia niiden kanssa pitää olla erittäin varovainen, koska tuo kuvio vaihtelee keltaisesta, mustaan, ja joskus taipaani voi muistuttaa erittäin paljon Boa-käärmeitä. Efalla on kuvissa useimmiten ketjumainen rengaskuvio selässään, mutta tuo kuvio voi olla myös sahalaita kuten kotimaisella kyyllä, ja ainoastaan pohjaväri on hiukan tummempi tai ruskeampi kuin meidän kyykäärmeillämme on, ja kyitä on erittäin vaikeaa erottaa toisistaan.

Noihin käärmeisiin kuuluu monia erittäin myrkyllisiä lajeja, joiden kuvio on hyvin paljon toistensa kaltainen, ja osa niistä erittää veritoksiineja jolloin myrkkytarhakäärmeiden myrkkyjen vastamyrkky ei niihin tehoa, ja osa kyistä antaa niin tuskallisen pistoksen, että vastamyrkkyä ei tuolloin voi itse ottaa. Efan pisto on tuskaton, ja sitä tuskin huomaa, joten tähän juuri perustuu tuon 45 cm pituiseksi kasvavan käärmeen vaarallisuus. Tässä kauhuskenaariossa henkilö ei ehkä huomaa Efan eli pyramidikyyn pistäneen häntä, ja menehtyy siksi suhteellisen nopeasti, vaikka vastamyrkkyä olisi saatavilla-

Tähän samaan kategoriaan kuuluu sellainen stereotyyppinen näkemys, että esimerkiksi MC-kerholaiset käyttäisivät aina niitä kuuluisia liivejään, ja tuo näkemys sitten on aiheuttanut sen, että joidenkin pientalojen naapuriin muuttaa tuollainen moottorikerho, joka perustaa sinne sitten oman kerhotilansa. Tuollainen stereotyyppinen näkemys kertoo siitä, että ihmisillä on jotenkin taipumus uskoa esimerkiksi sitä, että MC-kerho käyttää omaa nimeään tehdessään asuntokauppoja. Eli itse en usko että kukaan hienostoalueella asuva henkilö sitten oikeasti haluaa myydä noille "mopomiehille" toimitilaa, jos he tietävät keitä siihen oikeasti muuttaa, eli niin hurja maine joillakin MC-kerhoilla on. Mutta jos jatketaan poliisisarjojen luomista stereotypioista, niin niissä esimerkiksi esitetään sellainen näkemys asioista, että poliisimies toimii yksin jutuissaan.

Todellisuudessa tuo näkemys on täysin väärä, eikä tutkija voi oikeasti esittää mitään tekaistuja todisteita, koska hänen pitää samalla osoittaa tutkimuksellisuus eli esimerkiksi aseen tai muun esineen löytöpaikka pitää erittäin tarkasti dokumentoida niin, että tuomari voi sekä esineen että löytöpaikan hyväksyä todisteisiin. Myöskään poliisipäällikön lahjomisella ei sinänsä ole merkitystä, koska jutun tuomarit sitten hyväksyvät tai hylkäävät todisteita. Mutta he eivät kuitenkaan tee sitä koskaan yksin, vaan näiden henkilöiden pitää aina tehdä asiasta raportti, ja kertoa kaikelle kansalle, miksi todiste on hyväksytty tai hylätty. Ja muistakaa että tuomari ei yksin lue tuomioita, vaan myös tarkastuskollegio tekee siitä omat päätelmänsä, joten missään tapauksessa ei kukaan saa kuvitella, että tuomareita lahjomalla selviää rikoksista.

Wednesday, September 14, 2016

Vakoilussa on aina käytetty mielikuvitusta, joten oliko Kerttu Nuortevan tarkoitus tehdä Mannerheimille lobotomia sekä mietelmiä vaarallisista stereotypioista

Kuvituskuvaa

Kun ajatellaan sitä, mikä on sofistisen sekä radikaalisen filosofian harjoittajan ero, niin voidaan sanoa niin, että sofisti pyrkii puheellaan sekä kirjoituksellaan miellyttämään muita ihmsiä, ja näin saamaan ihmisten enemmistön puolelleen. Radikaalin filosofin ajatusmaailma on toisenlainen, ja hän taas pyrkii vaikuttamaan ihmisten ajatusmaailmaan, ja muuttamaan ne sellaiseksi, kuin hän itse haluaa ne muuttaa. Tämän takia radikaalia filosofiaa on helppoa lukea, ja siihen on sisällytetty melko mielenkiintoinen filosofian osa-alue, jossa käsitellään futurologiaa eli mietintää sitä, miten asioita tulevaisuudessa hoidetaan. Futurologia on oikeastaan tiede, joka tutkii tulevaisuutta, ja sitä miten tekniikan kehitys tulee siihen vaikuttamaan. Samoin filosofian opettaminen on tietenkin yksi radikaalin filosofian eli tieteen pohdinnallisen tutkinnan tai pikemminkin mieltelmien rakentamisen osa-alueista. Jos joku aikakoneen rakentaja sitten pyrkii todistamaan jotain väitteitä tulevaisuudesta rakentamallaan aikakoneellaan, niin futurologiaan paneutunut filosofi voisi toimia "Wundtin mallin mukaan".

Eli kyseessä on oikeastaan psykologisen tutkimusmenetelmän muuttaminen filosofian käyttöön. Psykologian eli tutkinnallisen mielen tulkinnan kanta-isä Wilhelm Wundt kehitti aikoinaan toimintamallinsa oman hermostonsa havainnointiin, eli hän istui nojatuolissa ja havainnoi omaa kehoaan sekä sen reaktioita aikana, jolloin ei vielä röntgenkonetta tunnettu. Tuota menetelmää voidaan soveltaa myös filosofiaan, eli ihminen istuu nojatuolissaan ja miettii tulevaisuutta, eli sitä millainen maailma voisi tulevaisuudessa olla, hankittuaan sitä koskevaa tietoa esimerkiksi Internetistä. Wundtista se verran vielä, että psykologia on tutkimusta ja psykiatria on lääketiedettä, ja noita termejä ei saa koskaan sekoittaa toisiinsa. Eli psykologi tutkii ja psykiatri parantaa sairaita. Mutta palataan sitten filosofian puolelle, joka on tiede siitä, mikä on tiedettä. Kaikki maailman filosofit aloittavat sofisteina, koska he pelkäävät julkaista tutkielmia tai mietelmiä, joissa he kertovat oman kantansa asioihin.

Tämän takia tai tästä huolimatta filosofin kannattaa opetella kirjoittamaan omia ajatuksiaan ylös, niin että muutkin niitä pääsevät lukemaan, koska kirjoittamaan oppii vain kirjoittamalla. Kun filosofi kehittyy kirjoittajana, ja hän saa positiivista palautetta kirjoitelmistaan, niin sitten jossain vaiheessa tulee eteen se, että hän haluaa hylätä lähteet, ja kirjoittaa vain sitä, mitä itse ajattelee mistäkin asioista. Se että hän saa positiivista palautetta kannustaa kirjoittajaa kirjoittamaan hyvinkin kieroista asioista. Ja kirjailijan sekä filosofin ero on hyvin pieni, ja kun puhutaan palautteesta, niin myös passiivinen palaute on kannustavaa. Eli vaikka yhtään kirjettä ei postilaatikkoon putoa, niin silti kirjailija voi saada mahtavia lukutilastoja kirjasta, jossa murha tehdään niin, että uhri kävelee kumimatolla, ja hänet varataan sähköllä, jonka jälkeen tuo onneton sitten astuu maahan, ja kuolee sähköiskuun.

Toki kirjailija sekä filosofi ovat oikeutettuja esittämään myös näkemyksiä, jotka ovat ristiriidassa vallitsevan moraalikäsitteen kanssa, ja tietenkin pitää ottaa huomioon sellainen asia, että filosofi ei oikeasti kannata aina ajatuksia mitä hän esittää muille, vaan joskus moraaliton mielipide voi olla  filosofin yritys herättää keskusteluja jostain asioista. Samaa tekee myös kirjailija, joka vahingossa neuvoo kirjassaan loistavan tavan bongata poliiseja kadulta, eli rikollinen voi ottaa kännykällään vaikka näköpuhelun, ja sitten kääntyillä kameran kanssa ympäri, jolloin hänen pomonsa voi tunnistaa häntä seuraavia tyyppejä. Filosofian opettamisessa on sellainen ongelma, että jos halutaan opiskelijan esittävän muistiinpanonsa, niin toki sopii olettaa, että opiskelija saa editoida muistiinpanonsa verkossa niin, että ne on opettajan helppo esittää, ja miksi itse en pidä vihkojen pyytämisestä johtuu siitä, että nuo muistiinpanot ovat aina keskeneräisiä. Itse en filosofiaa opeta, mutta kuitenkin jos muistiinpanot pitää esittää, niin opettaja voi ne pyytää kyllä sellaisessa muodossa, että ne on editoitu eli kirjoitettu koneella puhtaaksi.

 Mutta jos vihot tarkastetaan, niin opettaja voi siitä informoida ryhmää etukäteen, jotta opiskelijat tietävät, että niihin ei kannata mitään muuta kuin koulujuttuja kirjoittaa, jotta kukaan ei käsitä kirjoitusta väärin. Ja yksi asia mitä käsitetään väärin, ovat juuri tulevaisuuden cyborgit, eli ihmisen ja koneen risteymät, joissa kone on liitetty ihmiseen joko sisäisesti tai ulkoisesti. HULC-eksoluuranko on varmasti kaikille tuttu, eli kyseessä on ihmiseen ulkoisesti kiinnitetty teline, jossa on elektrniikkaa sekä servomoottorit, joiden avulla henkilö saa voimat, joilla hän sitten voi nostaa vaikka henkilöauton ilmaan. Mutta oletteko ajatelleet, että tulevaisuudessa tuollainen HULC-eksoluuranko voidaan asentaa ehkä ihmisen sisään kirurgisesti. Tässä on tietenkin ongelmia, koska luuydin muodostaa meidän verisolujamme, ja siksi luproteesin suunnittelussa on pieniä teknisiä ongelmia. Tuo keinoluu pitää tehdä ontoksi, jotta sen sisään voidaan asettaa luuydintä, ja tuo hiilikuidusta tehty putki täytyy rakentaa sellaiseksi, että sen läpi pääsee verisuonia, jotta elimistö saa tarpeeksi verisoluja. Keinoluu kannattaa tehdä sellaisesta aineesta, kuin hiilikuitu, koska se on kestävää ja lähes tuhutumaton materiaali.Tuollaista kenoluurankoa voidaa käyttää tulevaisuudessa ehkä tilanteessa, missä ihmisen oma luuranko on tuhoutunut luuydinkasvainten takia, ja tuolloin hänen omia luuydinsolujaan otetaan elatusmaljaan, ja sitten siitä tuhotaan syöpäsolut sädehoidon avulla,

Sitten nuo luut voidaan siirtää luuproteesin siään, jonka tarkoitus on korvata luiden pinta hiilikuidulla. Ehkä tastä tulee sitten elokuva "Terminator" mileen ja ehkä tuollaisessa laikkauksessa voidaan ihmisen muu elimistö jättää rauhaa, ja ihmisen luut korvataan tuollaisella sisäisellä tekoluurangolla, jossa luuydin elää kuten se eläisi ihmisen normaalinkin luun sisällä. Ja jossain kaukaisessa tulevaisuudessa voidaan ihmisiin asentaa sisäisesti tuollainen HULC-robotti, jossa noiden luiden niveliin asennetaan servomoottorit, tai sitten voidaan käyttää keinolihaksia, joiden toiminta vastaa tavallista eli oikeaa lihasta. Tuo keinolihas voisi olla joukko  pusseja, joissa on nestemäistä metallia, joka sitten reagoi magneettiin,

Tuo lihas voidaan asentaa ehkä oman lihaksen paikalle, ja kun henkilö haluaa liikuttaa kättään, niin silloin ajatus siitä lähtee hermoa pitkin dekooderiin, joka saa noita keinolihaksia käyttävät magneetit vetämään tuota nestettä itseensä päin, jolloin tämä keinotekoinen lihas sitten supistuu. Tällainen laitteisto ei ehkä aivan pian tule käyttöön, koska sen toteuttaminen voi vaatia hiukan suostutteluja lain muuttamiseen, sekä tuon projektin moraliteetin tarkkaa tutkimista. Samoin tuon intro-HULC-laitteiston asentaminen vaatisi laajoja kirurgisia toimenpiteitä, ja samoin nuo laitteet vaativat sitten tehokkaan RTG-generaattorin tai polttokennot toimiakseen, ja ehkä tulevaisuuden kirurgi jättää ihmiseen osa hänen lihaksistostaan, jotta hän sitten saisi cyborginsa toimimiaan. Jos tuo hiilikuituinen runko sitten toimisi polttokennoilla voisi henkilö sitten tankata sitä esimerkiksi letkun kautta imemällä bensiiniä, jotta polttokenno saisi sitten tarvitsemaansa hiilivetyä, ja tietenkin myös sisäelimet pitää sitten ruokkia, ja jos vatsaportti ohitetaan tuolla letkulla, niin kyseinen henkilö voi sitten syödä normaalia ruokaa, pitäessään tuota konetta sisällään.

Monday, September 12, 2016

Valtiollisen ideologian merkitys sekä Kalervo Kurkialan toiminta esimerkkinä siitä, että kenenkään ei koskaan saa uskoa olevan "hyvien puolella"

Kalervo Kurkiala
ja luutnantti Pohjanlehto

Tämä on oikeastaan jatkoa edelliseen kirjoitukseen, ja Kalervo Kurkialan kuvan olisi pitänyt olla täsmän tekstin päällä. Eli tämä seuraava kirjoitelma on puhdasta  mietelmää vailla todisteellisia dokumentteja, ja haluan korostaa sitä, että omasta mielestäni kyseinen henkilö kertoo siitä, että pappi ei ole aina hyvin puolella. Kuten tiedämme, niin jokaisessa ammattikunnassa on epäpäteviä henkilöitä, jotka käyttävät asemaansa tai virkaansa väärin. Olen kuullut sellaisiakin asioita, että Natsi-saksan päiväkodeissa työskenteli hoitajia, jotka väittivät lapsille olleensa juutalaisia,ja sitten pahoinpitelivät näitä piiskoilla, jotta he saisivat lapset vihaamaan tuota uskonnollista vähemmistöä. Eli ketään ei saa koskaan uskoa "hyväksi" suoraan. Se että tekikö Kurkiala sotarikoksia jää hänen ja Jumalan väliseksi asiaksi, mutta käytän häntä esimerkkinä siitä, että myös pappi voi olla väkivaltakoneiston palveluksessa, ja toki joku GESTAPO-agentti saattoi käyttää papin pukua houkutellakseen esimerkiksi juutalalaisia luokseen, ja kavaltaakseen heidät sitten RSHA:lle. Eli uskon että Kurkiala oli ikään kuin houkutin sille, että myös papit voivat liittyä SS:n riveihin, Ja ihmiset uskovat mielellään hyvää näistä ihmisistä, joten heidän avullaan GESTAPO olisi voinut urkkia hyvinkin henkilökohtaisia asioita tavallisilta ihmisiltä.

Pappeihin kohdistuva stereotypia on usein positiivista, eli heidät nähdään rauhan miehinä, vaikka voidaan sanoa niin, että myös noissa "jumalan miehissä" on henkilöitä, jotka suhtautuvat kielteisesti muihin ihmisiin. Ja pitää muistaa se, että pappia voi kuka vain leikkiä kadulla ainakin vähän aikaa. Vaikka puhutaan rippisalaisuudesta tai muusta vastaavasta asiasta, niin olen kuullut, että monissa katolisissa kirkoissa on rippituoleihin tai pappien toimistoihin asennettu kuuntelulaitteita. Eli koskaan ei saa uskoa kenenkään ihmisen olevan oikeasti vaitiolovelvollinen mistään asiasta. Ja pahin mahdollinen tilanne tietenkin tulee eteen silloin, jos henkilö ei itse tiedä käyttävänsä tilaa missä on salakuuntelulaite. Silloin hänen jännittyneisyytensä sekä sitä kautta kehon kielensä ei paljasta sitä, että kyseinen henkilö vuotaa tietoja kolmannelle osapuolelle.

 Valtiollinen ideologia määrittelee sen, että mikä on valtion suhtautuminen esimerkiksi tieteeseen tai tekniikan kehittymiseen, mutta ideologialla on muitakin merkityksiä kuin nämä asiat. Ideologia on se, mikä antaa ihmisille syyn tehdä jotain asioita, ja se on asia mikä oikeuttaa valtion esimerkiksi taistelemaan jotain muuta valtiota vastaan. Puolueen ideologi määrittelee sen, mikä on soveliasta puhua ja mistä taas pitää vaieta vaaleissa. Ideologinen koulutus on asia, mikä takaa joukkojen psykologisen kyvyn taistella, eli tuolla poliittisella koulutuksella taataan sellainen asia, että oma armeija seisoo johtajansa takana. Ideologian opettajan tehtävänä on muokata yleistä mielipidettä sellaiseksi, että jokainen henkilö pysyy johtajansa takana, ja tietenkin tuota asiaa varten pitää kerätä tietoja siitä, mitä ihmiset haluavat kuulla.

Ja tässä tietenkin taas päästään tuohon sotilaspastori sekä SS-eversti Kurkialaan sekä kuuluisaan valokuvaan missä tuo mies seisoo suomalaisen luutnantin vieressä, jolla on rautaristi rinnassaan. Kun mietitään kuvaa tarkasti, niin voidaan kysyä sitä, että miksi hän on peittänyt arvomerkkinsä, ja mitä kieltä hän puhui tuolle suomalaiselle upseerille, käydessään keskusteluja tämän kanssa?Eli paljastiko hän tuolloin ollenkaan olleensa suomalainen, ja toki Himmlerille puhuttiin saksaa, kun hä  istui työpöyöytänsä ääressä. Joten oliko Kurkiala sitten tiedustelumatkalla, niin toki hän saattoi puhua ainoastaan saksaa suomalaistenkin kanssa, jotta tuon miehen suomen kielen taito ei paljastuisi muille, ja hän saattoi tarkkailla ympäristöään huomaamattomasti.

Syy miksi Himmler olisi ehkä lähettänyt tällaisen korkea-arvoisen tuttavansa tiedustelumatkalle saattoi johtua siitä, että hän halusi tietää, oliko joku puhunut ohi suunsa noista kauhistuttavista keskitysleireistä, joista oli jo silloin tullut Hitlerin pakkovallan symboli, mihin GESTAPO heidät laittoi pienimmänkin epäilyn johdosta. Juutalaisten ampumisesta tiesi moni, mutta vain harvat tiesivät kuolemanleireistä. Treblinkan kaltaisista kuolemanleireistä eli  tappolaitoksista tai AKTION REINHARD:in laajuudesta tiesi harva. Syy miksi sanon Kurkialaa "korkea-arvoiseksi" johtuu siitä, että hän oli ilmeisesti Himmlerin henkilökohtainen tuttava, ja olisi mielenkiintoista tietää kuka sitten esitteli nuo miehet keskenään.

Mutta se että tuo Kurkiala peitti arvomerkkinsä tuossa kuvassa saattaa merkitä sitä, että hän oli oikeasti korkeampi upseeri, kuin mitä hän ilmoitti olevansa. Ehkä hän vain halusi, että haastateltava olisi vapautuneempi, koska ei saisi tietää keskustelevansa vähintään everstin kanssa. Ja muistakaa että vuonna 1945 oli SS yrittänyt sitten sitoa koko kansan noihin tekemiinsä murhiin. Eli viimeistään sodan päätyttyä tämä toiminta tuli myös Kurkialan tietoon. Mutta kun puhutaan siitä, että oliko Kurkiala oikeasti tietämätön näistä asioista jäi vain Kalervo Kurkialan itsensä tietoon.

Jos Kurkiala oli tiedustelemassa sitä, että oliko joku Saksan esikunnasta puhunut juutalaisvainoista tai pikemminkin "lopullisesta ratkaisusta", niin se ei merkitse sitä että Himmler olisi kertonut hänelle sitä, mitä SS oli suunnitellut juutalaisten kohtaloksi ainakaan aluksi. Mutta kuten olen maininnut, niin on saattanut olla niin, että Kurkiala on jättänyt nuo asiat pois päiväkirjastaan, Se mikä on Kurkialassa ihmeellistä, on se että hän kirjoittaa tutkijoiden mukaan päiväkirjaansa paljon tyttöystävästään, ja papit eivät yleensä noista asioista puhu. Itse en ole päiväkirjaan tutustunut, mutta voisin ajatella, että ehkä sotilaspastori ja jääkärieversti Kurkiala sitten oli halunnut suojella vaimoaan GESTAPO:n salamurhaajilta. Tai ehkä hän lähetti viestejä saksan esikunnasta Mannerheimille, mutta tämä on tietenkin pelkkää hypoteesia.

pseudotiedetta.blogspot.fi

Gravitational lensing can uncover dark matter.

“Artist’s impression illustrating how wave-like density patterns produced by ultralight dark matter could warp space and alter the path of l...