Showing posts with label maailmojen sota. Show all posts
Showing posts with label maailmojen sota. Show all posts
Thursday, January 26, 2017
H.G Wellsin "Maailmojen sota" vuodelta 1898 jaksaa edelleen naurattaa sekä kiehtoa nykyihmistä viktoriaanisen naiivilla asenteellaan
H . G Wellsin ”Maailmojen sota” (Ilm. 1898) on teos, mikä jaksaa edelleen kiehtoa ihmisiä kautta maailman, ja siitä on taas kerran tehty elokuva, jonka julkaisuvuosi oli 2005, ja pääosassa esiintyi Tom Cruise. Tuo kirja on kuitenkin hieno osoitus viktoriaanisesta kirjallisuudesta, ja ehkä se on hieman naiivi. Toisin kuin tässä Hollywood-versiossa alkuperäisen kirjan tapahtumat sijoittuvat tietenkin ”Vanhaan hyvään Englantiin”, joka Wellsin elinaikaan oli valtioista mahtavin valtio. Tietenkin teos on nykylukijan kannalta hiukan vanhanaikainen, ja samalla naiivi osoitus siitä, mikä asenne briteillä oli muuhun maailmaan tuolloin imperiumin suuruuden aikana, jolloin "aurinko ei koskaan laskenut imperiumin päällä".
Wells kirjoitti tuon teoksen silloin kun tekniikan kehitys oli todella nopeaa, ja samalla tuo kehitettävä tekniikka oli näyttävämpää kuin nykyiset tieto- sekä nanokoneet. Hän loi mielessään tuo kirjan kiehtovimman osan, eli valtavat mekanologiset taistelukoneet, joita hän kutsuu teoksessaan nimellä ”sotakoneet”. Nuo Wellsin ideoimat laitteet ovat toimineet innoittajina monille muille todellisille sekä kuvitteellisille välineille, joista tunnetuimmat ovat ”Tripodien ajan” kolmijalkaiset puoliautomaattiset robotit sekä lautasmaiset ilmalaivat, joita kehitetään sekä sotilas- että siviilikäyttöön.
Se mikä tekee niistä sotakoneista hiukan ihmeellisen, on se, että tuossa teoksessa ennustetaan todella hyvin esimerkiksi ilmalaivojen kehitys, sekä myös sellaiset laitteet kuten sinko sekä laser. Mutta myös kemiallinen sodankäynti on tuossa kirjassa esillä, eli eräässä kohtauksessa Wells kuvailee tilannetta, missä tuollainen sotakone oli ottanut tarttumaelimellään kiinni putkesta, josta sitten lähti raketti, joka levitti kohteen päälle ”harmaan savupilven”, eli olisiko kyseessä kuvaus fosgeenin tai nanokoneiden avulla tehdystä eliminoinnista. Mutta myös muu Wellsin kuvailema toiminta on sellaista, mikä ansaitsee huomion, kun tuota edellä aikaansa olevaa romaania luetaan. Nämä kuuluisat sotakoneet voisivat käyttää turbogeneraattoreita, joita pyöritään niiden onttojen jalkojen läpi imeytyvän veden avulla, ja niiden avulla nuo laitteet voivat toimia ilman ulkoista polttoainetta, joten juuri nämä asiat tekevät Wellsin romaanista kiehtovia.
Eli marssilaiset kuten H . G Wells noita maahan hyökkääviä muukalaisia kuvailee steriloivat maan pintaa lasereilla, jotta saisivat sitten omat kasvinsa kasvamaan maan pinnalla. Ja marssilaiset siten käyttävät punaisia peittokasveja tuhotakseen maan pinnalla olevat kasvit, ja erityisen ilkeitä heistä tekee se, että nämä oliot murskaavat ihmisiä, ja ottavat meidän lajimme verta ja luuydintä talteen, ja siitä he sitten tekisivät ehkä keinotekoista verivalmistetta, millä sitten hoidetaan alusten ilmastointia. Hemoglobiinin avulla voitaisiin aluksen ilmaa raikastaa oikeassakin elämässä, ja sen avulla voitaisiin happea siirtää helposti toiseen paikkaan. Eli jos halutaan ilmasta poistaa vain happea, niin silloin tarvitaan hemoglobiiniin perustuva erotin, jossa hemoglobiiniin sitoutetaan happea, ja sitten tuo neste siirretään toiseen paikkaan. Puhtaan hapen käsittelyyn liittyy nimittäin ongelmia, jotka liittyvät tuon kaasun reaktiivisuuteen. Eli jos tilaan johdetaan puhdasta happea, niin silloin lähes kaikki aineet muuttuvat palaviksi.
Mutta kun ajatellaan humanoidien intressejä, niin heidän intresseihin kuuluu tietenkin hapen poistaminen kaasukehästä, ilman että muita kaasuja tulisi mukaan, mikä tietenkin merkitsisi sitä, että planeettamme johtavan lajin kannalta ilmakehä muuttuisi myrkylliseksi. Kuitenkaan humanoidit eivät olleet täysin käsittäneet, että jos bakteerit joutuvat hapettomaan tilaan, niin silloin ne muuttuvat sellaisiksi, että nämä pieneliöt alkavat muuttua taudinaiheuttajiksi. Eli nuo pahat oliot eivät olleet käsittäneet, että noita pieniä eliöitä voidaan ikään kuin ajatella maapallon immuunipuolustuksena, ja esimerkiksi meidän suolistobakteerimme eivät ole mitään mukavia asioita, jos niitä pääsee jonkun alienin suolistoon. Eli kuten muissakin vastaavissa asioissa, niin tässäkään opuksessa muukalaiset eivät ole omistaneet mikroskooppia, tai tehneet kunnollista testausta planeetan maaperälle.
Mutta tietenkin se on sellainen asia, mitä tietenkin Wells oli ajatellut käyttää ehkä kirjan jatko-osan kirjoittamiseen. Jos ajateltiin sitä, että nuo olennot olisivat oppivaisia ja älykkäitä olentoja, niin ehkä he sitten jatko-osassa olisivat muistaneet pakata suojapuvut mukaansa, kun lähtevät maata valloittamaan. Ja tietenkin laserien polttoalue on sen verran pieni, että nuo alienit olisivat voineet steriloida planeettamme lämpöydinaseille. Muutaman 50 megatonnin fuusiopommin avulla voidaan maan pintaa steriloida huomattavasti tehokkaammin kuin jollain lasereilla.
Tai jos vain fotosynteesi halutaan estää, niin siihen voidaan käyttää satelliittien ryhmää, joka alkaisi sitten keittää valtameriä, jolloin maan pilvipeite sitten alkaisi paksuuntua, ja samalla myös sademetsiin laukaistut vetypommit saisivat aikaan valtavan hiukkaspilven, mikä sitten estäisi myös fotosynteesin, ja johtaisi elämänmuotomme olemassaolon loppumiseen. Mutta onneksi noissa vanhanajan tieteistarinoissa alienneilta puuttuu aina joku ratkaiseva asia. Eli osa heistä ei kestä vettä, osalle taas rautamalmi on myrkkyä. Toki tuo rautamalmin myrkyllisyys saattaa johtua heidän ruumiisiinsa asennettujen loikkauksen estämislaitteiden toiminnasta, eli nuo laitteet sitten estävät tuota kuvitteellista avaruusolioita loikkaamasta ihmisten puolelle, ja tuolloin voidaan ajatella heidän ruumiiseensa laitetun implantteja, joiden pitää jatkuvasti saada turvasignaali, ja jos tuo signaali katkeaa, niin heidän ruumiiseensa vapautuu esimerkiksi botoksiinia tai jotain tappavia viruksia, joiden tehtävänä olisi sitten surmata tuo olio.
Ja ehkä joissain maailman kovimmista joukko-osastoista eli ns. ”suicide squadeissa” käytetään tuollaisia menetelmiä pitämään nuo miehet hallinnassa. Eli noiden ehkä vangeista koostuvien osastojen loikkaaminen estetään tuollaisilla implanteilla, ja jos niiden saama signaali katkeaa, niin venttiili aukeaa noiden miesten ruumiiseen, ja tuollaista menetelmää voidaan käyttää myös heidän vaitiolonsa takaamiseen. Kun tehtävä on täytetty, niin sitten heidän ruumiisensa vapautetaan tappavia myrkkyjä tai viruksia sekä lihamädätysbakteereita, joiden avulla heidän olemassaolonsa salataan. Tai ainakaan kukaan normaali ihminen ei halua jäädä tuollaisista operaatiosta kiinni, koska silloin edessä varmasti on sotaoikeus, ja pitkä vankeustuomio. Mutta kuten huomasitte, niin eksyin asiasta, ja tässä lopuksi vain sanon, että tuo kirja on sellainen luomus, että sitä kannattaa lukea, koska kyseessä on todella edellä aikaansa oleva opus.
kirjabloggaus.blogspot.fi
Sunday, February 21, 2016
Maailmojen sota ja Zeppeliinit sekä mielenhallinta eli kuinka elokuvia käytetään hyväksi ihmisten leimaamisessa
H.G Wellsin Maailmojen sota on yksi maailmanhistorian tunnetuimpia romaaneja, jossa humanoidit hyökkäävät maahan. Tuo aikansa klassikko on tarina marssilaisista eli nykykielellä Alieneista, jotka yrittävät vallata Maapallon, ja kyseinen kirja on poikinut useita sen pohjalta tehtyjä novelleja, joista mieleenpainuvin lienee nuorille suunnattu kirjasarja Tripodien aika, Tuossa Wellsin kirjassa nuo Tripodit kävelivät maata pitkin, ja tuo saattaa johtua siitä, että Wellsin aikana ei ilmalaivoja tunnettu oikeastaan alan piirien ulkopuolella, vaikka 1852 Giffard niminen mies oli ensimmäistä kertaa lennättänyt ilmalaivaa (Kuva 2) , ja vaikka muutamia kokeiluja moottoroitujen ilmalaivojen parissa oli tehty, mutta vasta vuonna 1900 ensimmäinen Zeppeliini lähti liikkeelle, Tuolloin ei tunnettu myöskään atomivoimaa, jolla nuo kolmijalkaiset robotit olisivat voineet leijua ilmassa. Mutta toki Wells tiesi ilmalaivoista, jos hän oli tekniikan harrastaja, koska hänen kirjansa ilmestyi vuonna 1898.
![]() |
| Kuva 2 |
Tripodien ajassa alienit ottavat Maapallon haltuunsa Televisiokuvan perusteella tapahtuvan hypnoosin avulla. Eli tuo vastaanotin laitetaan värähtelemään niin, että se kuormittaa aivoja niiden Alfa-aaltojen avulla, ja sitten kun ihmiset menivät sinne, mihin humanoidit käskivät, niin heidän päähänsä asennettiin erityinen “Kapi” eli elektroninen vastaanotin sekä lähetin, joiden avulla Humanoidit saattoivat kontrolloida heidän ajatuksiaan, ja kuten sitten me kaikki tiedämme, niin tuollainen operaatio varmasti on käynyt ainakin Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n mielessä, kun se on halunnut kotrolloida neuvostoihmisiä ilman erilaisia lääkkeitä. Lääkkeiden käyttö tuossa kontrollioperaatiossa olisi ollut helppoa, mutta siinä on erittäin suuria riskejä.
Nuo riskit sitten liittyvät sekä mahdollisen tiedemiehen tai Insinöörin työkykyyn, eli sellaiset pillerit sekä pistokset varmasti lyhentävät ihmisen elinikää, koska tuollaiset myrkyt saavat maksan tuhoutumaan. Eivätkä ne varmasti ole hyväksi myöskään muulle elimistölle, ja mikään suunnitteli. Joten Neuvostoliiton tiedeakatemian sekä SERBSKI-instituutin piti kehittää sellaisia hallintamenetelmiä, että tiedemiesten ei tarvinnut pelätä yliannosta tai joka olisi täysin lääkevapaa, jotta noiden pillereiden loppuminen ei vaikuttaisi ihmiseen mitenkään. Samoin addiktoivien mielenterveyslääkkeiden ongelma on siinä, että noita lääkkeitä ei aina ole saatavilla, ja nuo aineet aiheuttavat myös nukahtamista eli vireystilan laskemista, jolloin Neuvostovaltio alkoi kehittää PSYCHOTRON-nimistä ohjelmaa.
![]() |
| Kuva 3 |
Siinä ihmisiä käskytettiin erityisellä aliäänellä, eli kaiuttimien lähettämä ääni on säädetty sellaiselle resoluution tasolle, että kalloluut alkavat värähdellä, jolloin ihminen alkaa kuulla ääniä päänsä sisällä, ja joissakin tapauksissa esimerkiksi henkilön välikorvaan asennettiin radiovastaanotin, jotta häntä voitiin käskyttää taistelukentällä. SERBSKI että PLESETSKIN KOSMODROMI eli (KAPUSTIN JAR) tekivät jonkin aikaa kokeita myös Tripodina tunnettujen alusten kanssa, jotka muodoltaan muistuttivat eräänlaista pyöreää tyynyä, tai lentävää lautasta. Kyseessä oli hybridi-ilmalaiva, minkä keskellä oli puhallin, ja sen reunoilla oli kolme manipulaattorikättä, jollaiset löytyvät myös avaruussukkulasta. Muuten monet eivät tedä sitä, että Zeppeliinit, joista ensimmäinen on kuvassa 3 (Kuva 3) kuvattuna neitsytlennollaan Bodenseen päällä vuonna 1900, saivat aikaan useita UFO-ilmoituksia vielä Ensimmäisen Maailmansodan jälkeen. Ja monet eivät tienneet tuolloin, että esimerkiksi USA:lla oli käytössään ilmalaivoja, jotka muistuttivat ulkoisesti Zepplinejä (Kuva 4), ja nuo ilmalaivat ruuhkauttivat välillä paikalliset poliisiasemat sekä ilmavalvonnan useissa maissa,
![]() |
| Kuva 4 |
Tuon hiukan erikoisen ilma-aluksen avulla oli tarkoitus uskotella ihmisille, että he olivat nähneet näkyjä, jos he havaitsivat tuon Tripodi-ilmalaivan. Kyseisen kirjassa esitellyn Tripodin liikkuminen maata pitkin on melko mahdotonta, koska kolmella jalalla kävely ei oikein onnistu maata pitkin, ja se vaatii melko kehittynyttä tietokoneohjelmistoa, joka osaa simuloida jalan liikettä eläimen kävellessä, mutta hybridi-ilmalaivan ollessa kyseessä ei tarvita mitään erityisiä ohjelmistoja, jotta tuo laite voi työskennellä sekä toimia ilmakehässä, ja nuo manipulaattorit voivat olla samanlaisia, kuin mitä käytetään esimerkiksi kaivinkoneissa, mutta niiden rakenne vain on kevyempi, ja niiden päissä olevat imukupit tai pihtiottimet voidaan saada toimimaan samalla tavoin kuin tuo kauhan kääntömekanismi toimii, ja ainoastaan toisen puolen pitää tuossa laitteessa olla kääntyvä.
Subscribe to:
Posts (Atom)
Gluons and the strong nuclear interaction.
When we think about energy flow from the strongest to the weakest. Free energy. That causes an atom’s decay. It is formed. Or. Released in t...
-
“Timing delays in quasar light bent by massive galaxies offer a fresh way to measure the universe’s expansion, and the results deepen the ri...
-
Can black holes be the key to dark energy? When we think that the black hole absorbs energy fields and matter inside it. That means the ene...
-
“A 1977 theory known as quadratic gravity was long left to languish because of its negative-energy “ghost” particle. But the ghost might not...




