Showing posts with label katuparlamentti. Show all posts
Showing posts with label katuparlamentti. Show all posts

Monday, December 11, 2017

Suomeen halutaan Sveitsin mallin mukainen demokratia



Kimmo Huosionmaa

Suoralle kansanvallalle löytyy aina sekä puolustajia että myös vastustajia. Kun eräs presidentinvaalien ehdokas eli Huhtasaari sanoo haluavansa ”Sveitsiläis-tyyppisen” mallin, missä kansa voi kumota Eduskunnan päätöksiä, on kyseessä asia, mistä löytyy sekä puolesta- että vastaan puhujia. Kun puhutaan suoran kansanvaalin puolesta, mikä tässä tapauksessa koskee sellaista asiaa kuin lainsäädäntö, niin tietenkin olisi todella upeaa, kun kansa saisi sitten lopulta päättää kaikista laeista, kun ensin on tehty joku laki. Tällä suoralla kansanäänestyksellä sitten käydään vielä varmistamassa se, että tuo laki olisi kansaa miellyttävä.


Ja tällä tavalla voitaisiin varmistaa sellainen asia, että laki myös olisi sellainen, että kansa pitää siitä. Tässä ei sitten olla ajateltu, että esimerkiksi verolakien muuttaminen olisi varmaan monen mielestä hyvin mukava asia. Näet maamme verotus on todella korkea, ja varmaan moni siitä haluaisi alentaa, mutta kuitenkin meidän pitää maksaa veroja, jotta yhteiskunnan peruspalvelut saadaan hoidettua laadukkaasti sekä asiantuntevasti. Se että Eduskunta päättää laeista on peruteltu sillä, että tuolla tavoin estetään katuparlamenttien syntyminen, mutta se että Eduskunta yksin päättää laeista on ehkä joskus koettu hiukan salailevaksi toimintamalliksi.


Siksi sen rinnalle halutaan joidenkin ihmisten taholta asettaa jäjestelmä, missä myös kansa saisi tehdä lakeja koskevia päätöksiä, jotta ne eivät jäisi pekästään poliitikkojen harteille. Mutta joidenkin mielestä tämä sitten on vain sellainen teko, että sillä poliitikot vyöryttävät vastuun päätöksistä muille. Ja esimerkiksi ulkomaalaislakeja viilattaessa sitten varmasti olisi hienoa, kun televisio sekä muu media täyttyvät kaiken maailman terroristi-uutisista, joilla voidaan mielipidettä muuttaa siihen suuntaan, mitä toimittajat haluavat.


Tai sitten tietenkin voidaan ottaa ulkomaalaisiin sellainen ylisuojeleva asenne, että kaikki mitä muslimeista tai muista sanotaan täytyy olla hyväksyvää. Eli vain heidän tavoillaan saa olla merkitystä, sekä tietenkään maamme koulujen Joulujuhlaa ei saisi viettää, koska se saattaa loukata jonkun muslimin tai uskonnottoman näkemystä Joulusta, mihin ei saa kuulua joko kristillistä sanomaa tai muuten vain asioita, jotka eivät mahdu jonkun ihmisen käsitykseen siitä, mikä kuuluu maamme kulttuuriin, tai siihen miten esimerkiksi Joulua tulisi viettää.


Kuitenkin tuossa tavassa on sellainen vaarallinen seikka, että se saattaa myöhemmin muuttua melko rasittavaksi asiaksi. Eli jos jokainen laki sitten käy läpi kansanäänestyksen, niin silloin saattaa tilanne muuttua sellaiseksi, että kukaan ei ehkä vaivaudu äänestyspaikalle, ja tuossa tapauksessa tällainen malli saattaa muuttua harvainvallaksi. Joka tarkoittaa että äänestämään vaivautuvat vain ne ihmiset, jotka ovat kaikkein aktiivisimpia tai joita kyseinen laki koskettaa. Kun lain sisällöstä tehdään päätöstä, niin silloin tullaan hyvin ikävään kohtaan poliittisella kentällä. Kaikki maailman tai edes Suomen ihmiset eivät ole samaa mieltä yhdestäkään lakipykälästä, mitä löytyy lakikirjasta.


Kun puhutaan esimerkiksi veroista, niin aina välillä tulee vastaan ihmisiä, jotka kysyvät, ”että onko kivaa maksaa veroja”? Tähän voisin vastata, että se on ”kivaa koska noilla rahoilla saamme sitten kaikille hyvää”, mutta kuitenkin minun täytyy rehellisesti vastata ” ei ole mukavaa maksaa veroja, ja minulla varmaan olisi paljon muuta käyttöä noille rahoille”. Tässä sitten sanon että maksan veroja, koska jos en niitä maksa, niin silloin joudun vaikeuksiin. Eli rehellinen ihminen myöntää sen, että lain noudattaminen ei ole aina mukavaa, mutta samalla pitää mainita se, että verorahojen maksaminen on asia, mikä vain pitää suorittaa. Kaikki asiat yhteiskunnassa ovat jollain tapaa maksullisia, joten tietenkin myös valtion työntekijät tarvitsevat palkkaa työstään, jotta he voivat ostaa ruokaa kaupasta, ja muutenkin elää sitä normaalia elämää.


Ja nuo palkat maksetaan verorahoilla valtiolle työläisten ja muiden yksityisen sektorin toimijoiden toimesta. Kun lain säätäminen on annettu eduskunnan tehtäväksi, niin siinä on ajateltu, että eduskunta tai kansanedustajat paneutuvat lakiin tarkoin, ja sitten vain lähdetään tekemään päätöksiä. Jotkut ovat sitä mieltä asioista, että kansanedustajat sitten voisivat piiloutua kansan selän taakse, kun lähdetään tekemään huonoja päätöksiä. Tuolloin poliitikko voisi sanoa, että ”laki on hyvä, ja kaikki asiantuntijat kannattavat sitä, mutta sitten kansa on sanonut sille sanan ”ei”. Ja sen takia ei tuo esitys ole mennyt lävitse.

https://marxjatalous.blogspot.fi/

Sunday, June 26, 2016

Kaikki mikä näyttää poliittiselta toiminnalta ei sitä ole.


Pelko on se, mitä ei saa koskaan uhkailijan edessä osoittaa. Tämä sama koskee jokaista, joka uhkaa toisia väkivallalla. Eli jos ihmiset eivät olisi pelänneet Stalinia sekä Hitleriä, niin silloin saattaisi historia olla hiukan toisen kaltainen, mutta kun puhutaan väkivaltaan turvautuvista organisaatioista, olivat he keitä hyvänsä, niin he eivät varmaan koskaan edes muuta osaa kuin pelotella ihmisiä sillä, että joku poliisi sitten on heidän puolellaan. Kun puhutaan pelkästään väkivallallla pelottelusta sekä muusta alatyylisestä toiminnasta, niin kai me kaikki tiedämme, miten tuo pelko oikeastaan luodaan.
Ihmisten autojen rekisterinumeroita keräillään joidenkin vartiointiliikkeiden toimesta, ja sitten käydään yöllä hajottamassa tuo auto, jolla kyseinen henkilö sitten käy töissä. Mutta sen kyllä mielelläni sanon, että oikeastaan mitään muuta ei tuo skinhead-ryhmä oikeastaan teekään, ellei sitten paikalla satu seisomaan pari toimittajaa, joille tullaan sitten ilolla esiintymään. Tällä tavalla varmasti saadaan muodostettua sellainen kuva, että noille “koviksille” ei sitten ryttyillä. Kyseistä tekniikkaa ovat esimerkiksi mafia sekä helvetin enkelit käyttäneet menestyksellisesti pelon ilmapiirin luomiseen. Oikeastaan nuo maineikkaat skinheadit ovat monesti toimineet rikollisjärjestöjen palkkasotureina, joilla he sitten ovat saaneet ihmset vaihtamaan asuinaluettaan, ja myymään asuntonsa halvalla noille organisoidun rikollisuuden edustajille.

Eli kun joku on tuosta organisaatiosta tehnyt paljastuskirjan, niin nämä mafian miehet ovat seuranneet tuon henkilön työpaikkaa, ja kun häntä tullaan haastattelemaan, niin sitten tuon paljastuskirjan tekijän auto räjäytetään kappaleiksi suorassa TV-ohjelmassa, jolloin tuosta toiminnasta saadaan irti kaikki mahdollinen. Samaan aikaan ihmisille kerrotaan, että jos joku on muuta mieltä, niin hänet kannetaan suoraan putkaan, jotta saadaan luotua pelon ilmapiiri. Samoin ihmisille kerrotaan, että jos he eivät miellytä noita skinheadeja, niin sitten seuraa ongelmia, mikä tarkoittaa tietenkin kutsua kertausharjoituksiin, missä hänelle kerrotaan paikka yhteiskunnassa.

 Mutta tietenkään mikään politikointi ei kuulu näiden ihmisten elämään, ja jos hän sattuu olemaan jotain muuta mieltä kuin, mitä median omistaja haluaa, niin hän saa kyllä kuulla siitä. Kuitenkin pitää muistaa se, että kaikki me osaamme kirjoittaa sujuvasti seinään sanat  "heil hitler", ja sitten piirtää hakaristejä ympäriinsä. Tuolloin sitten annetaan kuva tekojen poliittisesta luonteesta, vaikka kyseessä olisi todellisuudessa pelkkä organisoidun rikollisuuden toimintaa, jossa ihmisiä painostetaan jättämään omat asuntonsa ja muuttamaan muualle.Samoin ideana on se, että lehtimiehet ikään kuin näyttävät vahingossa ihmisen auton rekisteritunnuksia sekä hänen asuinpaikkansa, jotta muut sitten ottavat opiksi siitä, miten käy, jos sattuu olemaan valtavirtaa vastaan. Ja valtavirta on sitä, mikä tukee mediatalojen omistajien ahttelutapaa sekä arvomaailmaa.

Kun puhutaan poliittisesta kantaaottavuudesta, niin silloin pitää muistaa se, että noilla “epäpoliittisista” toimijoilla ei useinkaan ole omaa mielipidettä mistään asioista, vaan he antavat muiden johtaa itseään halrhaan. Näin esimerkiksi Hitler sekä Stalin toimivat, kun he komentelivat ihmisiä tottelemaan itseään. He tarjosivat ihmisille silloin “leipää sekä sirkushuveja”, jotta nämä saataisiin peloteltua hiljaisiksi. Eli kadulle tuotiin joku heidän poliittinen vastustajansa, jota sitten nöyryytettiin julkisesti, ja näin ihmiset saatiin uskomaan siihen, että jos he eivät tottele jokaista sanaa, minkä joku megafonia kädessään pitävä uniformumies heille karjuu.

 Mutta pitää muistaa se, että aivan tavalliset rikolliset voivat esiintyä poliittisina toimijoina, ja tietenkin on hyvä, jos kaduille saadaan mellakoita, koska silloin median huomio kääntyy pois esimerkiksi isojen johtajien veroepäselvyyksisen tutkimisesta, joka voi tietenkin olla hyvin kiusallista toimintaa esimerkiksi suursijoittajille, joiden ovat siirtäneet valuuttaa Jerseylle sekä muihin veroparatiiseihin, jotta he eivät joutuisi niitä Suomessa maksamaan. Ja myös skinhead-uutiset ovat asioita, joilla sitten voidaan lehtien etusivuja peittää niin, että esimerkiksi kiusallisia veronkiertoa käsitteleviä uutisia ei tarvitse julkaista, kun kotisivi voidaan täyttää kuvilla mellakkapoliiseita sekä riehuvista äärioikeistolaisista. 

Gluons and the strong nuclear interaction.

When we think about energy flow from the strongest to the weakest. Free energy. That causes an atom’s decay. It is formed. Or. Released in t...