Skip to main content

Posts

Showing posts from June, 2017

Tekniikan miniatyrisointi tekee esimerkiksi tiedustelusatelliiteista vaikeammin tuhottavia, mutta tähän tekniikkaan ei saa suhtautua kritiikittömästi

Kun ajatellaan esimerkiksi vakoilusatelliitteja, niin niiden ongelmana on suuri koko, eli kaikilla ydiasevaltioilla on kyky ampua isoja vakoilusatelliitteja kappaleiksi, mikä sitten saattaa aiheuttaa sen, että taktista tiedustelutietoa ei voida tuolloin tuottaa tarpeeksi tehokkaasti. Mikäli esimerkiksi LACROSSE-tutkasatelliitteja tai KeyHole valokuvatiedustelusatelliitteja tuhoaan matalan radan ASAT-aseilla.  Jos yksittäisten satelliittien sijasta käytetään pienempien satelliittien ryhmiä, niin silloin saavutetaan parempi suorituskyky, eikä tuollainen satelliitti-pilvi ole tuhottavissa kineettisen energian aseilla, vaan sitä vastaan on käytettävä joko ydinaseita, mikä altistaa myös omat laitteet EMP-pulsseille, tai sitten siihen pitää suunnata voimakkaita radioaaltoja, joiden avulla noista pienistä satelliiteista yritetään polttaa mikropiirit, mutta tuollaiset tekniikat tuhoavat myös omia satelliitteja, jotka ovat noiden radioaaltojen linjalla, joten nämä pilvimäiset sateliittiryh

Elokuvaohjaaja John Carpenter loi elokuvissaan mallin, missä rikollisille annetaan kokonainen valtio

Jokainen meistä tuntee nimen John Carpenter, joka on luonut ohjaamiinsa elokuviin mielenkiintoisen yhteiskunnallisen laboratorion, missä sitten voidaan testata sitä, kuinka suuren ongelman voi joku alue saada aikaan. Noissa hänen ideoimissaan elokuvissa kokonaiset kaupungit jätetään rikollisten käsiin, ja tietenkin voidaan olettaa, että niissä muodostuisi paljon vaarallisempia sekä väkivaltaisempia jengejä, kuin paikoissa missä poliisi voi puuttua noiden ihmisten tekemisiin. Tuolloin jengien aiheuttama ongelma sitten paisuisi kuin sieni, ja se saattaisi aiheuttaa sen, että tällaisilla gangstereilla olisi lopulta käytössään ydinpommeja, ja vaikka jengit eivät alkuun vaarallisia olisikaan, niin niistä todellisuudessa ehkä muodostuisi erittäin kunnianhimoisia joukkioita, jotka saattavat aiheuttaa vakavia uhkia kansalliselle turvallisuudelle. Kun jengien jäsenillä ei ole mitään menetettävää, niin silloin he voivat ryhtyä epätoivoissaan vaikka rynnäkköön jotain ydinasetukikohtaa vas

Mitä Tsaari pelkäsi vuonna 1809, kun hän otti käyttöön tittelin Venäjän Tsaari ja Suomen Suuriruhtinas?

Porvoota kesäisenä päivänä  Porvoon kaupungin tai oikeastaan sen vanhan kaupungin ongelmana on Vanhan Raatihuoneen edessä olevat mukulakivet, joten kävijöitä kannattaa tästä asiasta ennalta muistuttaa. Kun Porvoon kaupungin historiaa käydään läpi, niin silloin pitää tietenkin muistaa se, että Porvoon valtiopäivät vuonna 1809 olivat historialliset, mikä tarkoittaa sitä, että Tsaari oli tuon lainsäädäntöelimen kutsunut koolle, jotta hän voisi teettää haluamiaan muutoksia melko helposti  Pohjan sodassa valloittamansa alueen eli Suomen perustuslakiin. Kuten kaikki varmaan arvaavat, niin vaikka nuo perustuslailliset muutokset pantiin toimeen näennäisesti paikallisten viranomaisten toimesta, niin todellisuudessa Tsaari yksin saneli kaiken, mitä tuolloin päätettiin. Kuitenkin Tsaarin toiminta Suomessa on hyvin erikoista, joten joidenkin ihmisten mielestä hän ehkä pelkäsi jotain, koska ei kuitenkaan maatamme pahemmin raiskannut. Eli hän sitten poikkesi vallitsevasta tavasta, eli e

Hinterkaifeckin tapaus on yksi historian julmimmista henkirikoksista, mutta olen aina miettinyt, että oliko tuolloin tarkoitus vain "parannella rikospaikkaa"?

Kun puhutaan historian julmimmista sekä kovimmista rikoksista, niin silloin tietenkin tulee heti mieleen Saksassa vuonna 1922 tapahtunut “Hinterkaifeckin tapaus”, missä kokonainen perhe surmattiin kirveellä, tai niin legenda väittää. Tuohon tarinaan liittyy paljon mystiikkaa sekä niin sanottuja yliluonnollisia näkökohtia, että siitä puhutaan vielä nykyäänkin kuiskaten, ja syy tähän on noiden tekojen raakuus. Mutta oliko kirvestä käytetty vain rikospaikan "kaunisteluun", eli mahdollisen fosgeenin tuotannon peittelyyn? Tekstin lopussa on linkki Wikipedian sivulle, mikä käsittelee tapausta. https://en.wikipedia.org/wiki/Hinterkaifeck_murders Tapauksen yhteydessä talon isäntä sekä emäntä että heidän aikuinen leskeksi jäänyt tyttärensä ja tämän lapset löytyivät murhattuna eräältä maatilalta Ingolstadtin ja Schrobenhausenin välillä 70-kilometrin päässä Münchenistä, ja uhreja oli kaikkiaan kuusi, eli talon 73-vuotias emäntä, talon 62-vuotias isäntä, tämän 36-vuotias tytär

Suihkumoottorikäyttöisten riippuliitimien aiheuttama uhkakuva, eli mikä hyvänsä lentokone voidaan ehkä kaapata kesken lennon ulkoa tulevalla iskulla

Mikroilmailu on avannut aivan uusia mahdollisuuksia monissa asioissa, jotka eivät ehkä ole niin mukavia, kuin miltä ensisilmäyksellä vaikuttaa. Alla olevassa filmissä esitettyjen lentolaitteiden kaltaiset pienoisilma-alukset eli niin sanotut suihkumoottori-käyttöiset riippuliitimet voivat tulevaisuudessa tehdä sellaisen painajaisen mahdolliseksi, että esimerkiksi suihkuhävittäjä kaapataan ilmassa. Tällaista tilannetta voidaan hyvin ajatella liittyvän pahimpaan ajateltavissa olevaan painajaiseen, missä esimerkiksi joku terroristi hankkii tämän kaltaisen laitteen haltuunsa, ja kaappaa sen avulla sitten esimerkiksi F-16-hävittäjän Syyrian taivaalla. https://www.youtube.com/watch?v=_VPvKl6ezyc Eli hän vain lentää kohteena olevan lentokoneen eteen, ja painaa rynnäkkökiväärin lentokoneen kuomua vasten. Tällainen skenaario missä lentokone kaapataan ilmassa on ollut myös monien Toisen Maailmansodan aikaisten lentäjien painajaisena, eli noissa skenaarioissa esimerkiksi hävittäjiin

Kyberhyökkäys voi olla hyvin vaarallinen, kun se tapahtuu oikeaan aikaan

Keskusteltaessa kyberhyökkäyksistä, niin silloin tietenkin tulee mieleen se, että niitä käytetään informaatiosodan verukkeella käytäviin kiristys-kampanjoihin, joissa tiedostoja salataan ilman käyttäjän lupaa, ja sitten niiden avaamisesta pyydetään palkkiota. Toinen mahdollisuus sitten ovat sellaiset toimenpiteet, missä tietokone lukitaan ilman, että käyttäjä saa siitä varoitusta, minkä jälkeen ruutuun ilmestyy esimerkiksi pankkiyhteys, mihin pitää maksaa lunnaita, tai tietokoneen kovalevyllä olevat tiedot tuhotaan. Tuollaiset loogisiksi pommeiksi kutsutut välineet voivat toki toimia myös ilman varoitusta, ja tuolloin tietenkin se että miten tuo virus on tietokoneelle päässyt ratkaisee sen, että maksaako henkilö lunnaat. Näet jos virus ujutetaan tietokoneelle esimerkiksi laittoman pornokuvan kylkiäisenä, niin että sen koodi on stenologisin menetelmin upotettu kuvan koodiin, niin silloin tietenkin tuolla kiristäjällä on suurempi mahdollisuus saada haluamansa rahat, kuin se että tu

Olisiko aaveella oikeasti luonnollinen selitys?

Aaveita sekä kummituksia näkee moni ihminen, ja joskus eteen tulee tilanne, missä henkilö kohtaa esimerkiksi metsässä aaveen, jolla on hohtavat silmät. Tuollaiset hohtavat silmät saattavat syntyä valonvahvistimella varustetuista laseista, joita tuollainen henkilö pitää silmillään, ja tuolloin kyseessä ei ehkä ole kuitenkaan aave, vaan aivan todellinen henkilö, joka käyttää kevyitä yökiikareita kulkiessaan pimeässä. Nuo kevyet yönäkölaitteet ovat sellaisia, että niitä voidaan suoraan pitää silmien päällä, eli ne kiinnitetään päähän remmillä, kuten VR-näkölasit joita myydään tavallisissa elektroniikka-alan liikkeissä. Toki tuollainen laite voidaan toteuttaa aivan tavallisella kännykällä, joka kiinnitetään kypärässä olevaan Infrapunakameraan esimerkiksi BlueToothin avulla, jolloin kännykkään pitää vain ohjelmoida sopiva sovellus, ja sitten tuo 3D-lasien käyttäjä voi liittää infrapunakameran omaan kännykkäänsä, ja se varmasti sitten helpottaa toimimista pimeässä. Nykyaikainen sotilask

En tiedä mikä on oikea aika käyttää tai opetella käyttämään sosiaalista mediaa, mutta elämän ensimmäisenä kapakka-iltana sitä ei varmaan kannata ryhtyä tekemään.

En tiedä mikä paikka tai ikä on sopiva aloittaa sosiaalisen median käyttö, mutta silloin kyllä pelottaa, jos tuo ensimmäinen kosketus tällaiseen median muotoon tehdään ensimmäisen laillisen ravintolaillan aikana mukavan nousujohteisessa humalassa. Silloin saattaa kirjoitusten sävy olla sellainen, että siinä voi jotain ruveta hävettämään. Jos sitten viestittely muuttuu kovin vihamieliseksi, niin silloin kyllä voi edessä olla käynti poliisilaitoksella tai ystävyyssuhteen katkeaminen, jos sitten tulee sanottua toiselle vähän pahasti. Kun tuon median muodon käytöstä puhutaan, niin silloin voidaan sanoa se vanhan kansan viisaus, että "kukaan ei ole seppä syntyessään", eli myös kirjoittaminen on taito sinänsä, ja kirjoittamaan oppii vain ihminen, joka osaa olla kärsivällinen. Samoin ihmistä pitää opettaa kirjoittamaan sellaista tekstiä, mikä noudattaa voimassa olevaa valtakunnan lakia. Siinä olevien kuvien julkistamisessa pitää myös noudattaa lakia sekä hienotunteisuutta, eli

Kuka olikaan "John Titor", mystinen aikamatkaajana esiintynyt henkilö, joka väitti olevansa sotilas, joka palveli armeijassa vuonna 2036?

Internetin alkuaikoihin kuuluu eräs mysteeri, joka on kaivertanut ihmisten tai ainakin mysteereihin orientoituneiden ihmisten mieltä, ja se liittyy aikamatkailuun tai henkilöön, joka väitti olevansa aikamatkaaja.  Oletteko koskaan kuulleet miehestä tai naisesta, joka käyttää nimeä “John Titor”, ja jonka väitetään olevan “aikamatkaaja”. Hän on kertonut tarinoita “parelli-universumista” tai rinnakkaisista universumeista eli kuplateoriasta, jotka mahdollistavat aikamatkailun. Eli kyseessä on teoria siitä, että on olemassa useita rinnakkaisia universumeita, joiden läpi voidaan kulkea neljännen ulottuvuuden muodostaman tunnelin kautta, ja tämä universumien malli sitten mahdollistaisi joidenkin fyysikoiden mukaan matkan ajassa menneisyyteen sekä tulevaisuuteen. Hän lähetti viestejä eräälle internetin keskustelupalstalle, mutta lopetti nuo viestit vuonna 2001. Tuo mies väitti olevansa ikään kuin “amerikkalainen sotilas” tulevaisuudesta. Tekstin alla on pari linkkiä, jotka saattavat

Oliko Troijan hevonen vain solutusoperaatiossa käytetty merkki?

Troijan puuhevonen tai hevonen on maailman kuuluisimpiin kuuluvia tarinoita, missä Odysseus miehineen meni puuhevosen sisään ja sitten avasivat tuon kaupungin portit päästäen Kreikkalaiset kaupunkiin. Tuon tarinan toki lähes kaikki maailman ihmiset ovat kuulleet, joten sen yksityiskohtiin en sitten lähde enää paneutumaan, vaan tässä sitten käsittelen sitä, miltä tuo salaperäinen puuhevonen olisi ehkä näyttänyt. Se saattoi toki olla sellainen puuhevonen, minkä sisään meni yksittäinen mies, mutta tuollaista valtavaa hevosta esittävää patsasta olisi varmaan kyllä osattu epäillä juoneksi. Mutta yksittäinen mies olisi voinut katkaista kaupungin porttia sulkevan köyden hyvin helposti esimerkiksi kirveellä, joten kyseessä saattoi tietenkin olla sellainen kädessä kannettava leikkihevonen, jonka joku noiden Troijalaisten mukana kaupunkiin soluttautunut Kreikkalainen oli väittänyt löytäneensä tuollaisen "ylimykselle kuuluneen version" tästä myyttisestä hahmosta, ja sitä näy

Transistoreja, lasereita sekä avaruuslentoja eli optisen transistorin hyödyntämistä nyt sekä tulevaisuudessa

Transistorin tehtävänä on vahvistaa sähkövirtaa. Siinä emitteri ja kollektori välittävät sähkövirtaa, jota vahvistetaan kolmanteen elektrodiin eli kantaan johdetulla sähköllä, ja samalla tavoin voidaan transistoria käyttää kytkimenä, jolloin kannan läpi kulkevalla sähköllä katkotaan tuon laitteen läpi kulkevaa virtaa. Valotransistorin virtualisaatio on erittäin helppo toteuttaa. Silloin hyödynnetään valon aaltoliike-ominaisuutta, mikä saa aikaan sellaisen ilmiön, että jos heikompaa valoa johdetaan vahvempaan valonsäteeseen, niin tuolloin vahvempi valonsäde imaisee heikomman sisäänsä, jos tuo valo on täysin samaa aallonpituutta. Tuolloin valon tuottamiseen pitää tietenkin käyttää kahta täysin yhdenmukaista laseria. “Valotransistorin virtualisointi” tarkoittaa siis sitä, että tyhjään avaruuteen luodaan sama tilanne, kuin mitä normaalissa transistorissa on. Samoin valotransistoria voidaan käyttää kytkimenä katkomalla sen läpi kulkevaa valonsädettä voimakkaamalla valonsäteellä, jo