Showing posts with label radio. Show all posts
Showing posts with label radio. Show all posts

Monday, December 26, 2016

Kun puhutaan kokonaisuuksista, niin kaikki asiaan liittyvä pitää mainita, ja tuo koskee myös aserajoitusneuvotteluja

Mietittäessä esimerkiksi ydinaseiden vähentämistä, niin silloin meidän pitää miettiä kokonaisuuksia, eli sitä minkälaisia aseita kenelläkin on. Eli toisin sanoen esimerkiksi pelkkä kärkien määrä ei merkitse ydinaseiden rajoittamisessa kaikkea, vaan myös kärkien tyyppi pitäisi miettiä, kun sopimustekstejä laaditaan. Toisin sanoen kun puhutaan ydinaseiden vähentämisestä, niin pitäisi puhua enemmänkin noiden kärkien iskuvoiman rajoittamisesta tai noita aseita hallussaan pitävien maiden ydinräjähteissä käytettävää materiaalia sisältävien varastojen määrästä kuin siitä, kuinka paljon kärkien määrää vähennetään.

Jos mietitään sellaista vaihtoehtoa, että jollain valtiolla on  kaksi ydinkärkeä, joista molempien teho on 50 megatonnia, niin kyseessä ei ole mikään pieni iskuvoima, ja kun mietitään esimerkiksi ydinasemateriaalin määrittelyä, niin pitää muistaa sellainen asia, että noiden aseiden tuhovoima perustuu ydinfuusioon, jossa pieni fissiopommi "sytyttää" sen lähellä olevan litiumin fuusioitumisen, eli tuolloin syntyy sama reaktio, kuin mitä tapahtuu tähtien ytimessä, ja siksi noita fuusiopommeja eli lämpöydinaseita tai "vetypommeja" hallusaan pitävien valtioiden hallussa pitämä fissiomateriaalin eli lähinnä plutoniumin määrä saattaa olla verraten pieni verrattuna noiden aseiden iskuvoimaan.

Kuitenkin on olemassa valtioita, joiden hallussa olevan ydinaseistuksen iskuvoima on kokonaisuudessa melko vaatimaton, jos sitä verrataan esimerkiksi supervaltoihin verrattuna, mutta niiden hallussa olevien räjähteiden tekninen taso on erittäin korkea, ja niiden teho perustuu huippuluokan tietokonetekniikkaan sekä STEALTH-ratkaisuihin, ja osa valtioista on panostanut ns. "epäkonventionaaliseen" ydinaseistukseen, jolla tarkoitetaan lähinnä "salkkuydinpommeina" tunnettuihin välineisiin. Nuo äärimmäisen pienet ydinaseet ovat ikään kuin kannettavia räjähteitä, joiden  koko on niin pieni, että ne voidaan sulloa vaikkapa jääkiekkolaukkuun, ja salakuljettaa operaatioalueelle esimerkiksi kommandomiesten toimesta.

Tuon aseen pieni koko mahdollistaa sen, että tuo ryhmä voi soluttautua vaikka vihollisen komentokeskukseen, ja laukaista tuollaisen SADM (Special Atomic Demolition Munition)- aseen tuon komentokeskuksen sisäpuolella, jolloin  tuho on varmasti todella suuri, jos tuon keskuksen kaikki välineet tuhotaan tuollaisen panoksen avulla. Toki tuollaiset 1-10 kilotonnin välineet sopivat muihinkin tehtäviin kuin vain solutettaviksi vihollisen tukikohtiin, eli niitä noidaan käyttää syvyyspommeina tai myös tavallisiin ydiniskuihin.

Eli SADM voidaan toki asentaa rakettien kärkeen tai se voidaan pudottaa helikopterin ovesta veteen, jos kohteena on esimerkiksi ydinsukellusvene. SADM voidaan liittää myös vedenalaiseen robottiin,ja ajaa suoraan vihollisen laivaston tukikohtaan, ja tuollaisen aseen tuhovoima  riittää esimerkiksi lentotukialusten pohjan repimiseen auki. Kuitenkin nykyään SADM:n kaltaiset välineet ovat jäämässä historiaan, koska niitä ollaan korvaamassa esimerkiksi mikroaaltopommeilla, ja myös esimerkiksi kannettavilla ECM-laitteilla, joiden tarkoitus on häiritä langattomien viestiverkkojen toimintaa häirintäsingaaleilla sekä varsinaisilla radio- eli EMP- pommeilla, joiden teho perustuu samaan asiaan kuin mirkroaaltopommienkin, eli pommin voimanlähdettä joko puristetaan räjähteellä tai sitten käytetään sysäyskondensaattoreita, joiden antama teho on valtava verrattuna paristoihin.

Noiden kondensaattoreihin perustuvien laitteiden etuna on se, että ne eivät näy räjähdeilmaisimilla, ja ne voidaan ladata monta kertaan uudestaan. Ja noiden välineiden käyttö ei herätä muuten huomiota, kuin että niiden vaikutusalueelta kaikki elektroniikka tuhoutuu, ja valot sammuvat. Tuollaista kondensaattoreihin perustuvaa EMP-pommia voidaan käyttää niin, että joku henkilö vain kävelee salkku kädessään, ja sitten hän vain painaa salkussaan olevaa virtakytkintä, joka laukaisee ultravoimakkaan radioaallon, joka on ihmiselle muuten vaaraton, paitsi jos hänellä sattuu olemaan sydämentahdistin.

Tuollaisia kondensaattoreita voidaan tehdä tinapaperista ja hillopurkeista, joten joku voi esimerkiksi suunnitella murtoa, missä kohteen hälytysjärjestelmät lamautetaan EMP-pulssilla, jotta rosvot saavat toimia rauhassa. EMP-aseiden toiminta on sikäli erikoista, että radiopommit eivät vahingoita ihmistä, mutta elektroniikan ne tuhoavat. Mikroaaltopommit taas ovat ihmiselle vaarallisia, ja ne tuhoavat myös taistelumateriaalia tehokkaasti kuumentamalla metalleja punahehkuiseksi. Joten ne varmasti aiheuttavat esimerkiksi ammusten kuumenemista sekä niiden sisällön räjähtämistä. Niiden etu ydinpommiin nähden on erittäin tarkka tuhoalue ja se, että noiden välineiden sisältö ei ole myrkyllistä, ja niiden valmistaminen ei vaadi mitään erityisiä kemikaaleja, joten noiden "E-aseiden" valmistus voidaan pitää salassa tehokkaammin kuin minkään muun pommityypin. Eli niiden valmistamiseen tarvitaan vain virtalähde sekä kuparilankaa, jolloin noiden pommien valmistamisesta ei jää yksikään valtio kiinni, ennen kuin se käyttää noita EMP-aseita.

pimeakronikka.blogspot.fi

Sunday, December 11, 2016

Tekniikka kehittyy eikä tulos ole aina ollut toivottava, joten myös autojen lukitusjärjestelmä voidaan murtaa

Alla olevassa linkissä on artikkeli laitteesta, jolla voidaan murtautua avaimettomiin autoihin. Tuo tekniikka on yleistynyt kaikissa autoissa, ja se perustuu siihen, että auton avaimessa tai avaimenperässä on koodi, jonka se lähettää radioaaltojen avulla autojen elektroniselle lukitsemisjärjestelmälle, kun auton kuljettaja painaa nappia, mistä ovi avautuu. Kyseinen lukitusjärjestelmä perustuu siihen, että avain lähettää autolle erittäin pitkän numerosarjan, joka sitten avaa auton ovet.

Tuo numerosarja on yleensä erittäin pitkä alkuluku, joka käsittää jopa miljoonia numeroita, joten sen arvaaminen sekä kirjoittaminen on erittäin vaikeaa, ja jos rakennettaisiin vastaava fyysinen avain, niin sen pituus olisi useita kilometrejä. Ja palkkä lukusarjan kirjoittaminen kestää useita tunteja, ja koska tuo järjestelmä on todella tarkka noista merkeistä, niin silloin jokaisen numeron sekä kirjaimen pitää mennä oikein. Tuo johtuu siitä, että tietokone ymmärtää kirjaimet ASCII-koodeina, jotka ovat numeraalista tietoa, ja jokaisella merkillä on tuossa järjestelmässä oma koodisa.

Ja tuon takia esimerkiksi ohjelmoinnissa pitää muuttujat merkitä täysin oikein, koska isoilla kirjaimilla on eri ASCII-koodi kuin pienillä kirjaimilla, ja siksi tuo ohjelmointi on niin kauhean pikkutarkkaa, koska jos esimerkiksi iso "S" on mennyt sekaisin pienen "s":n kanssa, niin silloin ohjelmaa ei voida ajaa. Tuon avaimettoman järjestelmän murtaminen on kuitenkin mahdollista, jos henkilöllä on käytössään oikeat välineet, ja tiedossa on tuon murrettavan järjestelmän käyttämät radiotaajuudet. Tuolloin rikollinen voi siepata tuon autolle lähetetyn signaalin, kun avaimenperää käytetään, ja sitten jos hän lähettää tuo signaalin omalla radiollaan tuolle autolle, niin silloin se avaa tuon ajoneuvon lukot, kuten normaalikin avaimenperä tekee.

Eli periaatteessa tuon murron tekemiseen tarvitaan vain oikeaa radiotaajuutta käyttävä radiopuhelin, jonka avulla ensin tuo signaali äänitetään, ja sitten tuo signaali lähetetään tuolle kohdeautolle. En tiedä sitten että toimiio tuo käytännössä, mutta periaatteessa rikollinen voi seurata kohdettaan kotiovelle, ja siepata tuon avaussignaalin, jonka jälkeen hän sitten voi avata tuon ajoneuvon tai minkä tahansa muun oven, jonka avaamiseen tuota signaalia käytetään.
http://www.mtv.fi/lifestyle/autot/artikkeli/autovarkailla-kaytossa-mysteerilaite-auttaa-iskemaan-avaimettomiin-autoihin/6205848

Monday, April 18, 2016

Facebook sekä datavirusten leviäminen


1. Internet ei ole koskaan turvallinen

Internet ei ole koskaan mikään turvallinen paikka viestiä henkilökohtaisia asioita. Vaikka henkilö kuinka hyvin suojaa sähköpostinsa sekä lopettaa Facebookinsa, niin kuitenkin valtaosa tämän päivän viestinnästä tapahtuu sähköpostien välityksellä. Ja tietenkin tällä tavoin voidaan itselle aiheuttaa suurempaa vahinkoa, kuin millään muulla tavoin.

Vai ettekö koskaan ole jättäneet GSM-puhelinta pöydälle, jolloin joku voi sitten lukaista sähköpostit suoraan puhelimen kautta, sekä valokuvata ne tai sitten lähettää noita viestejä edelleen omaan sähköpostiinsa. Eli se miten tuo hakkeri menettelee, riippuu siitä, kuinka paljon aikaa hänellä on operoida, tai haluaako hän edes paittää jälkiään eli tyhjentää "lähteneet"-kansiota.

Se millä muuten paljastetaan, että lukeeko joku Facebook-viestejä voidaan tehdä niin, että henkilö lähettää itselleen toisesta Facebook-profiilista viestin, ja kuten tiedämme, niin saapuessaan toisen henkilön profiiliin jättää viesti punaisen pisteen noihin puhekuplasymboleihin. Ja jos tuo punainen piste häviää sekä viesti kuittaantuu itsekseen luetuksi, niin silloin joku lukee noita viestejä.

2.Varo luottamasta kehenkään

Älä koskaan luota kehenkään, on hyvä motto. Eli milloinkaan ei saa antaa kaverille omien sähköpostien eikä Google-profiilien salasanoja. Näet noilla sähköposteilla voidaan henkilölle tehdä hyvin ikäviä asioita, kuten lähettää uhkauskirjeitä hänen nimissään, mutta samalla esimerkiksi Google-tilien salasanojen antaminen mahdollistaa sen, että toisen henkilön Android-puhelin voidaan kloonata netin kautta. Mutta toki on mahdollista katsoa Google-tilin kautta se, että montako laitetta noihin tileihin on liitetty.

Mutta esimerkiksi blogipalveluiden salasanojen sekä tunnusten avulla voidaan henkilölle luoda valheellinen päiväkirja, jonka avulla esimerkiksi poliitikko voidaan leimata uusnatsiksi tai muuten häiriintyneeksi henkilöksi. Mutta huolestuttavaa on se, että esimerkiksi stenologian avulla videopätkiin upotetut virukset ovat alkaneet yleistyä. Eli kyseessä on eräs makrovirusten muoto, jota voidaan levittää myös muiden kuin varsinaisten filmien avulla. Tuollainen makro- tai C/C++kielellä ohjelmoitu virus voidaan upottaa myös muihin kuin fiminpätkiin.

3.Tietokonevirus voi olla yksi tulevaisuuden sotilaiden tukivälineistä

Tuo C-kielinen koodi on hyvin tehokasta sekä pieneen tilaan pakkautuvaa, joten se voidaan huomaamattomasti lähettää vaikka vihollisen esikuntaan sodan aattona. Vaikka tuo tietokonevirus ei muuta kuin formatoisi tietokoneiden kovalevyjä, niin jos tuo toiminta suoritetaan hyökkäyksen alkaessa, niin se tietenkin maksimoi hyökkääjän edun. Tai puolustaja voi myös lähettää tietokoneviruksen sotkeakseen vihollisen komentojärjestelmiä. Tietokonevirukset eivät ehkä ole tässä skenaariossa muuta kuin vihollisen toimintaa häiritseviä välineitä, mutta niillä yritetään yhdessä muiden aseiden kanssa pelata itselle parasta mahdollista etua.

Toki tietokonevirukset voivat olla erittäin vaarallisia, jos ne iskevät esimerkiksi ydinvoimaloihin, ja formatoivat sen kovalevyt. Niiden erikoisuus muihin asejärjestelmiin nähden on se, että ne ovat aineettomia, eli pelkkiä bittijonoja, joita voidaan kirjoittaa millä tietokoneella hyvänsä. Jos niitä tehtaillaan asevoimien henkilökunnan toimesta, niin ne eivät maksa mitään muuta kuin ohjemointityökalun verran. Ja noita dataviruksia voidaan levittää tutkan avulla vihollisen komentojärjestelmiin, ja vaikka tuo algoritmi olisi käynnistetty, niin tutka voi jatkaa normaalisti myös normaalia toimintaansa. Omat tietojärjestelmät voidaan "rokottaa" noita viruksia vastaan, mutta vihollisen järjestelmät voidaan "infektoida" esimerkiksi lähettämällä niihin radiolaitteiden avulla koodisanomia, jotka sisältävät tuon dataviruksen.  Tai sitten vihollisen tutkiin suunnataan radiosäteilyä, joka pitää sisällään tietokoneviruksia.



Sunday, February 28, 2016

Wardenclyffe-torni sekä sähkön johtaminen ilman kaapeleita



Kun  Nikola Tesla vuonna 1901-1017 rakensi sekä käytti "Wardenclyffe-tower" (kuva I) nimistä laitetta kokeillakseen tuota laitetta sähkön langattomaan siirtoon ilmakehässä, niin silloin tuo mies kehitti samalla välineen, joka on kammottavampi kuin atomipommit. Sen toiminta perustuu eräänlaiseen radioantenniin, joka seisoo puualustan päällä, ja tuota radioantennia sitten ladataan generaattoreilla, jotta saadaan aikaan salama, eli sähkö johdetaan Wardenclyffe-tornilta toiselle ilmateitse sähköpurkauksen avulla, ja tuolloin aikoinaan Tesla sitten kehitti myös menetelmän, millä tuo väline saisi ilmaista sekä saasteetonta energiaa kehittääkseen tarvittavan sähkövirran. Eli maan sisään porattiin tunnelit, joiden kautta johdettiin ilmaa tai oikeastaan vettä turbogeneraattorille, joka sitten pyöri tuottaen tarpeellisen sähkövirran. Teslan idea ei perustunut maalämpöön vaan eräänlaiseen keinotekoiseen arteeniseen kaivoon, mistä saatiin sitten tarvittava sähköteho tuon ilman läpi tapahtuvat sähkönsiirron aikaansaamiseen.


Toisin kuin esimerkiksi radio tai tutka on periaatteessa vain tiedonsiirtoväline, niin Wardenclyffe-torni on oikeastaan yhdistelmäväline, jolla voidaan sekä välittää sähkövirtaa ilman läpi, että samalla voidaan myös johtaa sähkövirtaa ilman kuparikaapeleita sekä suuria johtotöitä. Eli Wardenclyffe-tornit ovat oikeastaan vain supertehokkaita radioita, joilla toivottiin olevan suuri tulevaisuus välineinä, jotka yhdistivät radion sekä sähköverkon. Sen rakentaminen on periaatteessa erittäin helppoa, joten tarvitaan vain metallinpala, joka nostetaan puukehikon päälle, ja sitten tuohon metallinpalaan johdetaan sähköä. Ja mikäli sopivan matkan päässä on toinen Wardenclyffe-torni, niin jos sen navat on käännetty vastakkain, niin silloin syntyy purkauskanava kahden tornin välille, ja sitä pitkin sitten johdetaan sähkö ilman välityksellä. Tuo sähkövaraus kulkee ilmassa ionikanavan kautta, ja tässä piilee Wardenclyffe-laitteen vaara.


Näet tuo generaattori sitten alkaa ionisoida ilmaa yhä laajemmalta alueelta, ja tuo ionikúpu vain sitten kasvaa kasvamistaan, ja tuo voi sitten lopulta aiheuttaa tilanteen, jossa koko Maapallo peittyy plasmaan. Mutta kuten Tesla aikoinaan suunnitteli, niin voidakseen luoda tehokkaan tavan viedä sähköä ilman läpi, niin hän sitten rakensi suunnattavan Wardenclyffe-laitteen, jolla hän olisi voinut johtaa tuota sähkövirtaa suunnatusti, jotta tehohävikki ei olisi niin valtavan suuri. Suunnattavaan antenniin perustuu ajatus siitä, että sähköä voitaisiin siirtää mantereelta toiselle radioaaltojen tavoin rakentamalla paraboliantenniin perustuva suunnattava Wardenclyffe-koje, jolla tuo ylitehokas radioaalto saadaan johdettua ilmakehän ionosfäärin kautta kohteeseen, ja tuohon samaan asiaan perustuu myös ultratehokas elektromagneettinen ase, jolla salamoita suunnataan kohteeseen ionosfäärin kautta, sekä suojakenttä joka saadaan aikaan Wardenclyffe-tornilla johon vain pumpataan sähkövirtaa. Tuon laitteen heikkous on siinä, että tehohävikki on valtavan suuri, jos laitetta ei ensinnäkään suunnata kunnolla, mutta ongelmia tulee myös tuon valtavan sähkötehon kuljettamisessa ilman läpi, koska se sitten paistaa linnut lennosta sekä tuhoaa elektroniikan. Mutta kukaan ei oikeastaan tiedä mitä muuta tapahtuu, jos koko Maapallo peitetään plasmalla.


Gravitational lensing can uncover dark matter.

“Artist’s impression illustrating how wave-like density patterns produced by ultralight dark matter could warp space and alter the path of l...