Showing posts with label manipulaatio. Show all posts
Showing posts with label manipulaatio. Show all posts

Thursday, August 3, 2017

Onnistuvatko geenimanipulaatio-kokeet vähän liiankin hyvin?


Tuntuuko teistä joskus, että nämä geenin siirtoa koskevat kokeet ovat onnistuneet hiukan liian monta kertaa? Eli olisiko joku tiedemies vähän harjoitellut salaa noita geeninsiirtoja. Kun puhutaan geenimanipulaatiosta, niin silloin tietenkin on upeaa, että tällaisia perinnöllisiä sairauksia voidaan hoitaa hyvin tehokkaasti. Mutta kuitenkin itsestäni välillä tuntuu siltä, että näissä geenin siirroissa onnistutaan vähän liian usein. Jo ensimmäisestä koeputkilapsesta lähtien on näistä geeniterapioista sekä keinohedelmöityksistä puhuttu kaikenlaista. Eli on huhuttu siitä, että esimerkiksi maailman huipputiedemiehistä sekä huippusotilaista olisi tehty geenipankkeja, joiden kautta jotkut valtiot ikään kuin kehittävät omaa väestöään.

Kun puhutaan siitä miten tuollaista geenipankkia käytetään, niin silloin tietenkin pitää löytää kaksi henkilöä eli mies ja nainen, joilla on erittäin korkea älykkyysosamäärä. Ja sitten vain heidän sukusolujaan otetaan talteen jollain klinikalla. Tämän jälkeen suoritetaan normaali keinohedelmöitys, jonka jälkeen nuo alkiot voidaan vaikka pakastaa odottamaan sopivia vanhempia, jotta nuo sikiöt voidaan siirtää kohtuihin, tai sitten tietenkin voidaan käyttää keinokohtua, joka on kemiallisesti tuotetulla lapsivedellä täytetty säiliö, mihin sikiö siirretään, ja se kykenee sitten kasvamaan ilman luonnollista vanhempaa.

Tuolloin täytyy noiden ihmisten vain varmistaa se, että tuo sikiö saa sitten kaiken tarvitsemansa hapen ja ravinteet voidakseen kehittyä täysin normaaliksi lapseksi. Mutta kuten tiedämme, niin tietenkin tämä kaikki voi olla pelkkää kuvitelmaa, tai sitten se on täyttä totta. Kun puhutaan kenohedelmöityksestä sekä ihmisen geeniperimän muokkaamisesta, niin silloin tietenkin tuon tekniikan kohdalla aletaan puhua niin sanotuista ”design-lapsista”, joilla on niitä ominaisuuksia, mitä vanhemmat heille haluavat antaa, ja tuo sitten tekee lapsista ikään kuin tuotteita.

Vaikka mitään geenimanipulaatiota ei pääsisi koskaan tapahtumaan, niin tietenkin noiden biologisten vanhempien harrastukset sekä heidän koulumenestyksensä voidaan tietenkin dokumentoida, ja sitten valita noista tarjokkaista sitten esimerkiksi kaksi musikaalista henkilöä, jotka sitten varmasti siirtävät tuon musikaalisuutta ohjaavan geenin kyseiseen lapseen. Mutta sama voidaan tehdä myös esimerkiksi ydinfyysikoille. Eli otetaan kaksi kappaletta fysiikkaa pää-aineenaan lukevaa opiskelijaa, ja heitä pyydetään luovuttamaan sukusolujaan yhteen tutkimukseen, ja sitten vain mennään luomaan koeputkilapsia noiden sukusolujen avulla. Kun puhutaan noista ”design-lapsista”, niin silloin tietenkin ihmisten mieleen nousee heti kuva siitä, että noiden kokeiden avulla sitten aletaan jalostaa jotain ”superihmisiä”.


Mutta kuten tiedämme, niin tietenkin ongelmana tällaisessa toiminnassa on se, että botekniikassa tekniikka alkaa viedä ihmistä. Kun ajatellaan esimerkiksi sitä, että millainen on unelmien lapsi, ja jollain professorilla on sitten keinot saada itselleen tällainen lapsi, niin hän voi sitten luoda sen itselleen. Kun puhutaan siitä, millaisia uhkakuvia siihen liittyy, että joku professori sitten tekisi jonkun huippu-urhelijan sekä fysiikan professorin risteytyksen, niin hän ei välttämättä käsittäisi mitä on tekemässä. Tai tarkemmin ottaen hän ei ehkä kuitenkaan muistaisi miettiä tällaista asiaa kokonaan läpi.


Eli tuo professori toimisi tuolloin ajattelemattomasti. Ja kun tuo teko on tehty, niin sitten kyseisen asian kanssa pitäisi vain pystyä elämään. Missään nimessä kukaan koeputkilapsi ei varmaan ole syntyjään mikää ”Omen-elokuvasta” tuttu ”Damien”, joka sitten muuttaa ympäristönsä kamalaksi. Ketään ei saa suoraan tuomita hyväksi tai pahaksi. Mutta koeputkilapsien kohdalla voidaan kuitenkin kysyä että kannattaako lapselle koskaan kertoa, että hän on koeputkilapsi. Tai onko järkevää mainita missään koulun pihalla lapsen olevan niin sanottu ”design-lapsi”.


Se voi vaikuttaa tuollaisen lapsen kehitykseen negatiivisesti, eli hänelle voi kehittyä luonteenpiirteitä, mitä ei kukaan halua kohdata, ja muutenkin tuollaisen asian kertominen saattaa aiheuttaa tuollaisen ihmisen kohdalla hylkäämistä sekä myös turhaa suorituspainetta. Kuitenkin se että ihminen on jotenkin erikoinen, mutta hän ei sitä sitten saa itse tietää saattaa aiheuttaa vaaratilanteita, mitkä koskettavat ehkä suurta osaa ihmiskunnasta. Eli se että ihmiset eivät saa tietää, onko heillä jotenkin muunneltu geneettinen perimä voisi sitten auttaa tutkijoita selvittämään noiden ihmisten sosiaalisia taitoja, mutta arvatkaa vain tuleeko tuollaiseen tutkimukseen sitten oikeasti lupaa? Biotekniikka sitten auttaa tietenkin ihmiskuntaa ratkomaan sitä uhkaavia ongelmia.


Mutta kuitenkin noiden ihmisten, jotka näitä asioita tutkivat pitää muistaa se, että he ehkä jossain vaiheessa saattavat tehdä asioita, joista olisi pitänyt sitten keskustella hiukan etukäteen. Kun puhutaan siitä, että biotekniikassa tekniikka vie ihmistä, niin silloin tarkoitetaan tilannetta, missä tuota tutkimusta tehdään sekä yksityisissä että valtiollisissa laitoksissa, ja tuolloin tilanne voi olla sellainen, missä noita tutkijoilta pyydetään aina vain laaja-alaisempia geenihoitoja, ja sitä kautta voidaan jalostaa ihminen, joka on vastustuskykyinen jopa flunssavirukselle. Ja sitten voidaan lähteä korjaamaan silmän taittovirheitä, parantamaan CP-vammaisia sekä lisäämään ihmisten älykkyyttä.


Kaikki tämä voidaan tehdä geenisiirtojen avulla, ja ehkä jossain kauhukuvassa joku NHL-jääkiekkojoukkue alkaa tilata jostain laboratoriosta ihanteellisia jääkiekkoilijoita, joilla on täydelliset kehon mittasuhteet. Eli pahimmillaan biotekniikan kaupalliset sovellukset voivat johtaa geenimanipuloitujen urheilijoiden valmistamiseen jossain kaukaisessa laboratoriossa.


Saturday, April 1, 2017

Geenimanipuloitujen trikiini-matojen avulla ehkä tulevaisuudessa hoidetaan myös syöpää

Trikiini eli Trichinella Spiralis

Elämäntavoista on aina välillä käyty hyvinkin tiukkoja keskusteluja, mutta kuten tiedämme, niin kaikki me olemme lopussa yksin itsemme kanssa. Jos ihmisellä on vaikkapa maksasyöpä, niin silloin ei kukaan muu kuin hän itse sairasta tuota tautia, joka on yksi kaikkein tappavimmista ihmiskuntaa vaivaavista sairauksista. Se on oikeastaan alkoholistien tapauksessa  puhtaasti elämäntapasairaus, mikä johtuu liiasta alkoholin käytöstä tai muusta jatkuvasta kemiallisesta rasituksesta, joka kohdistuu ihmisen maksan soluihin. Maksaan tulee syöpä, jos maksakirroosi pääsee etenemään tarpeeksi pitkälle.


Kyseinen sairaus syntyy siitä, että maksaa rasitetaan pitkäaikaisesti erilaisilla kemikaaleilla kuten alkoholilla, huumeilla, sekä  lääkkeillä tai muilla vastaavilla aineilla kuten kemianteollisuuden tuottamilla kemikaaleilla, joita käytetään viljan suojeluun. Nuo korkeasti karsinogeeniset kemikaalit, jotka tappavat hyönteisiä syöpään päätyvät  ihmisen lautaselle, jos ruoka-aineita ei puhdisteta  tarpeeksi hyvin näistä myrkyistä.


Pääosin huonoista elämäntavoista johtuva sairaus on erittäin tappava siksi, että kaikki elimistön veri kulkee maksan läpi, ja tuo syöpä lähettää helposti epiteelisoluja kaikkialle muualle elimistöön. Eli pienikin maksassa oleva kasvain saa aikaan sen, että syöpäsoluja matkaa pitkin elimistöä, ja kaikkein pahimmillaan uhri saa imusolmukkeisiin kasvaimen, minkä hoito vaatii sitten vuosien sädehoitoa ja kemoterapiaa, ja tuon syöpätyypin hoito on erittäin  vaativaa sekä ennusteeltaan huono.


Kun ihminen sairastuu syöpään, niin silloin hän on vangittuna ruumiiseensa, ja jos kemoterapia sekä sädehoito eivät toimi, niin kukaan ihminen ei voi häntä auttaa. Toki biotekniikan avulla voidaan tulevaisuudessa valmistaa ihmisille uusia elimiä. Tuossa teknologiassa ihmisen soluja siirretään elatusalustalle, ja siinä pitäisi sitten tuon elimen alkaa kasvaa. Kyseisessä tekniikassa käytetään potilaan omia tuosta elimestä otettuja soluja, jolloin hylkimisreaktio voidaan välttää. Tuon soluryhmän puhdistaminen syöpäsoluista olisi tehokkainta hoitaa sentrifugilla eli keskipakolingolla.


Kasvatusalustalla olevan elimen puhdistaminen syöpäsoluista on erittäin tärkeää, jotta syöpä ei pääse uudistumaan. Mutta ongelmia maksasyövässä tuovat verisuonissa olevat epiteelisolujen aikaansaamat etäpesäkkeet, joiden tuhoaminen on hiukan hankalaa. Etäpesäkkeiden tuhoamisessa voidaan hyödyntää tulevaisuudessa geenimanipuloituja basilleja sekä ameeboja ja erilaisia trikiinejä, jotka on geneettisesti muunnettu siten, että ne etsivät sekä syövät ihmisen syöpäkasvaimia sekä yksittäisiä syöpäsoluja. Tulevaisuudessa ihmisen sisällä voi olla tuollaisia geenimanipuloituja limamatoja, joiden sylkirauhaset on muutettu kehittämään ihmisen soluja. Noiden matojen avulla ehkä tulevaisuudessa hoidetaan esimerkiksi suuria haavoja ja ne ehkä myös palkkaavat luunmurtumia.


Biotekniikka sekä geenimanipulointi ovat antaneet mahdollisuuden kehittää myös biologisia torjuntamenetelmiä erilaisille taudeille, joihin ennen ei ole kyetty löytämään parannuskeinoja. Yksittäisten syöpäsolujen poistaminen elimistöstä on todellinen haaste syöpätutkimuksessa, koska ne kehittävät usein pesäkkeitä, jotka aiheuttavat syövän uusiutumisen ja tuolloin voi hoito vaikeutua entisestään, koska tuolloin jäljellä on vain kaikkein lääkeresistenteimmät solut, ja tuolloin saattaa olla niin, että kemoterapia ei ehkä enää tehoa kuten ennen. Tuon takia pitää kehittää uusia sekä tehokkaampia hoitomuotoja tällaiselle sairaudelle, joka aiheuttaa valtavasti kustannuksia valtiolle, sekä on joka kerta valtava inhimillinen tragedia sairastuneelle sekä hänen perheelleen.


Kun puhutaan biotekniikasta, niin se varmasti tuo sitten esiin sellaisen asian, että vaikka nämä hoidot ovat jo ovella, niin kuitenkin osa potilaista on noiden uusien hoitojen ulottumattomissa. Samoin geenimanipuloitujen eliöiden kehittäminen on todellisessa elämässä hiukan eri asia, kuin mitä se jossain kirjassa on. Näet bakteereja tai muita alkukantaisia eliöitä ei suorastaan voida kouluttaa etsimään syöpäsoluja ihmisen ruumiista, vaan kaikki pitää tehdä olion DNA:ta manipuloimalla. Silloin pitää huomioida sellainen asia, että nämä olennot eivät saa käydä kiinni terveeseen kudokseen, ja siksi näitä hoitomuotoja on niin vaikea käytännössä kehittää.



Toki trikiini varmasti kasvaimen syö, mutta ongelmana sitten on se, että se aiheuttaa samalla trikinoosin tämä pieni mato syö ihmisen sisältä ontoksi. Trikiinejä on yleensä sairastuneen karhun lihassa, josta sitä joskus siirtyy ihmiseen. Yksi pelätyimpiä trikiinin muunnoksia on bilharzia, joka aiheuttaa valtavasti inhimillisiä kärsimyksiä Afrikassa. Tässä geenimanipuloitujen eliöiden käytössä ihmisen lääkintään on sellainen aspekti, että käytettävä eliö on yleensä ihmisille hengenvaarallinen, ja siksi sen geneettinen perimä on muutettava sellaiseksi, että se ei vahingoita ihmistä. Tietenkin tämä on erittäin vaativa tehtävä, ja sen vuoksi tuollaisen eliön luominen on todella vaikeaa, koska tuolloin pitää sen DNA:ta muuttaa pikkuhiljaa, minkä jälkeen täytyy luomus testata, jotta voidaan sanoa, että löytääkö se sitten nämä kasvaimet elimistöstä.


Ja sitten täytyy muistaa, että jos joku asia onnistuu tetrimaljassa, niin se ei ole  välttämättä sama asia, kuin jos tuollainen mato tai basilli päästetään ihmisen verenkiertoon etsimään noita soluja. Tuolloin voidaan ihmiseen siirtää munakennoja, joiden avulla nuo madot saadaan ihmisen elimistöön. Kyseisestä asiasta tulikin mieleeni, että noita trikiinejä voidaan käyttää esimerkiksi vaarallisten vankien hallintaan, ja jos vanki sitten lähtee ilman lupaa laitoksesta, niin silloin munakennot aukeavat, ja noita matoja päästetään tuon henkilön elimistöön. Tuo munakenno voi olla sellainen, että jos henkilö ei saa tiettyä immuunipuolustusta lamaavaa lääkettä, niin elimistö avaa tuon munakennon, ja nämä madot pääsevät syömäänhänet elävältä, jos hän poistuu vankilasta ilman lupaa.

Friday, December 23, 2016

Ja niin vain kävi, että epäilty ei antautunut, ja poliisi joutui hänet ampumaan, mikä oli täysin ennalta arvattavaa. Tuollainen vangittu terroristi voi näet kertoa vaikka mitä vahingollista entisestä järjestöstään sekä sen johdosta

Milanon poliisi sitten päätti tuon Saksan iskun tekijäksi epäillyn henkilön pakenemisen ampumalla hänet kuoliaaksi. Tuossa tapauksessa ei varmasti mitään muuta ollut tehtävissä, ja poliisi toimi tuolloin koulutuksensa mukaisesti. Eli epäillyn ampuessa kohti partiota, oli poliisin pakko avata tuli, ja tässä tapauksessa oli tietenkin onni onnettomuudessa, että tuo henkilö ei ottanut ketään kilvekseen, jotta noilta panttivankitilanteilta onneksi vältyttiin tuossa Milanon tapauksessa. Mutta kuten olemme huomanneet, niin noiden terroristien saaminen elävänä kiinni on erittäin vaativan prosessin takana, ja he tekevät kaikkensa, jotta heitä ei saataisi missään vaiheessa kuulusteltua poliisin tai muiden turvallisuusviranomaisten toimesta. Nuo islamistit käyvät läpi erityisen valmennusohjelman, joka valmistaa heitä "marttyyrikuolemaan", kuten he itse asian ilmaisevat.

Tuo ohjelma muistuttaa GESTAPO:n SS-joukoille suunnattua MONARCH-ohjelmaa, jonka erästä muunnosta Stalin käytti omissa keskitysleireissään, eli siinä luetaan erilaisia mantroja sekä toistellaan niitä tekstejä, mitä hallitus haluaa ihmisten lukevan. Tuo ohjelma luotiin sellaiseksi, että siinä opetetaan noille tuohon järjestöön hakeutuville, että ainoa oikea tapa elää on kuolla aatteen puolesta. Tuollaista ohjelmaa ovat käyttäneet hyväkseen Ristiretkien aikaan  Hassan Ibn Al-Sabbah, ja modernina aikana noita tekniikoita ovat hyödyntäneet, Isis,  SS-joukot, NKVD sekä Al Qaidan, ja sen tarkoitus on luoda fanaatikkoja, jotka tekevät mitä heidän johtajansa käskevät, ja sitten surmaavat itsensä.

Tuo ohjelma perustuu siihen, että henkilöä palkitaan silloin kun hän on täyttänyt johtajansa käskyn, ja mitä enemmän tuo käsky vaatii, niin sitä suuremman palkkion hän tulee saamaan. Alkuun palkkiot ovat teekupposia sekä makeisia, mutta niistä tulee myöhemmin huumeisiin perustuvaa palkitsemista, kunnes tuo henkilö sitten lopulta määrätään surmaamaan itsensä. Kuitenkin voidaan sanoa. että noiden terroristisolujen löytämisen sekä koulutus- ja valmennusleirien löytämiseksi olisi hyvä, että tuollaista henkilöä päästäisiin kuulustelemaan. Eli kun puhutaan näistä hyvin vähäisellä osaamisella tehdyistä iskuista, joiden uhriluku on kuitenkin melko korkea, niin silloin puhutaan "valmennuleireistä", joissa nuo terroristikandidaatit sitten tutkivat koraania, ja he saavat valmennusta tulevaa kuolemaansa varten.

He pitävät silloin ainoana tavoitteenaan päästä taivaaseen, eli kokea marttyyrikuoleman tehdessään noita kauhutekoja. Joidenkin tarinoiden mukaan noiden "kamikaze"-terroristien pitää ennen iskua saattaa joku tyttö raskaaksi, jotta tuolle lapselle sitten kerrotaan tarinoita, kuinka heidän isänsä sitten kuoli marttyyrinä jossain kaukaisessa maassa. Tuota tekniikkaa käytti mm. Hassan Ibn Al-Sabbah kouluttaessaan kammottavia hadshiittejaan taistelemaan ristiretkeläisiä vastaan 1200-luvun ristiretkien aikaan. Eli hän otti kaikki Jerusalemin taisteluissa kuolleiden sotilaiden lapset, ja kertoi heille tarinoita siitä, kuinka heidän isänsä oli kuollut taistellessaan vääräoppisia vastaan. Ja tietenkin mukana oli joku kotoa varastettu lapsi, jolle sitten kerrottiin satuja, siitä kuinka ristiretkeläiset olivat surmanneet hänen koko perheensä.

Näin varmistettiin sellainen asia, että nuo assassiineiksi eli salamurhaajiksi koulutettavat sitten osasivat vihata kristittyjä. Ja samaa tehtiin myös euroopassa, eli joku luostariin päätynyt puliukon poika sai sitten "isän" jostain "pyhässä maassa" kuolleesta soturista, jota tietenkin olivat muslimit puukottaneet selkään. Samaa teki myös 1930-luvulla Gestapo, joka kertoi huostaanotetuille lapsille tarinan siitä, kuinka "juutalaiset olivat surmanneet hänen isänsä poteroon", ja sitten tietenkin he olivat vietelleet lasten äidin rahoilla sekä koruilla, koska noiden tarinoiden tarkoitus oli herättää tulevien Totenkopf Kommandojen vihaa nimenomaan sosialisteja sekä juutalaisia kohtaan.

Ja toki NKVD kertoi omia versioitaan näistä tarinoista, ja niissä noiden lasten isät olivat "kunnon sosialisteja", jotka esserät eli vastavallankumoukselliset sitten houkuttelivat metsään ja surmasivat. Todellisuudessa kuka hyvänsä puliukko kelpasi tuolloin vallankumoukselliseksi sankariksi, ja kun joku kysyi mitaleista, joita hänellä piti olla, niin toki juutalaiset sitten kelpasivat myös tämän ryhmän syntipukeiksi, eli tietenkään mikään kovin liberaali ei Stalinin linja noita uskonnollisia vähemmistöjä kohtaan ollut, ja tietenkin mitaleita ei oltu annettu, koska joku "juutalainen oli ne taskuunsa pistänyt". Todellisuudessa tuo mies, jota väitettiin lasten isäksi saattoi olla valkoinen sotilas, joka oli teloitettu jossain leirillä.

Mutta nyt hän sai palvella neuvostojen maata julmassa propagandassa, jonka tarkoitus oli kehittää ihmisrobotteja, joille Stalin oli ikään kuin oma isä, ja joka ei koskaan kyseenalaistanut valtionsa määräyksiä. Samoin toimii myös islamistinen terrorismi, eli heidän kannattajansa opetetaan jo lapsina tottelemaan käskyjä ilman vaikuttimien kyseenalaistamista. Tuo ideologinen koulutus tapahtuu erityisissä koraanikouluissa, joista pääosa on ilmeisesti Pakistanin syrjäseuduilla, mutta mikään ei tietenkään estä sitä, että tuota terroristien valmennusta ei tapahtuisi myös länsimaissa, eli tuo toiminta vaatii vain sen, että noilla henkilöillä on käytössään asunto, sekä ehkä infräänikaiuttimia ja koraaneja, joiden avulla he sitten ainakin yrittävät aivopestä muita muslimeja oman aattteensa taakse. Eli tuolloin käytetään hyväksi loputonta mantraa, huumaavia tabletteja, sekä infraäänisiä kaiuttimia, joissa pyörii jatkuvasti samoja tekstejä hokeva nauha, ja tuo sitten tietenkin vaikuttaa joihinkin sillä tavoin, että heistä tulee tuon aatteen vankkumattomia kannattajia.


pimeakronikka.blogspot.fi

Sunday, June 5, 2016

Ihmisten käännyttäminen brutaalilla menetelmällä


GULAG:in leikkaussali
Kuva I

Todellinen kääntymys on termi, mitä me kaikki varmasti ihmettelemme. Eli miten esimerkiksi alkukristityt määrittelivät tuon omistautumisen heidän periaatteilleen, sekä sitä myös ihmetellään, että miten he varmistivat ettei rooman ilmiantajia ilmaantunut noiden ihmisten keskuuteen? Tästä voitaisiin tehdä mojova kauhelokuva, missä humanoidit modifoisivat meidän ajatteluprosessejamme aivokuorisimulaatolla, missä sähköshokkien avulla ihmiselle ajettaisiin noiden olioiden ajattelutapaa. Eli pilan päiten olen joskus miettinyt, että tarkoittaisiko "käännynnäinen" tässä tapauksessa sitä, että henkilölle on annettu tuota sähköterapiaa muiden läsnäollessa, niin että tuo tapahtuma oli todistettavissa.

Eräässä elokuvassa tuo temppu tehtiin siten, että henkilön päähän asennettiin elektrodit, ja eräs hullu tiedemies sitten kiinnitti nuo elektrodit itsensä sekä oppilaansa välillä siten, että hänen omaan päähänsä asennetuista elektrodeista lähetettiin signaaleja suurjännitemodulaattorin eli suurjännitemuuntajan välityksellä tuon oppilaan aivokuorelle.  Kun tuota "sähköterapiaa" annettiin tarpeeksi kauan, niin silloin tuon oppilaan aivosähkökäyrä muuttui lopullisesti. Eli kyseisessä elokuvassa professorin "henki" meni tuohon oppilaaseen. Tämän takia esimerkiksi UFO:ja alettiin tutkia 1950-luvulla PROJECT SIGN ja BLUE BOOK:n sekä GRUDGE:n toimesta.

Näet tuolloin vallitsi  USA:ssa kova kommunismin vastainen mieliala, ja ihmiset pelkäsivät, että Neuvostoliittolaiset kaappaisivat esimerkiksi jonkun kenraalin, minkä jälkeen hänen aivosähkökäyränsä muutettaisiin jonkun sosialistin aivokäyrän avulla neuvostoliitolle myönteiseksi, jolloin koko valtion puolustus olisi saattanut vaarantua. Tätä menetelmää kutsutaan tekniseksi aivopesuksi, ja sitä lienee kokeiltu ainakin Neuvostoliitossa, missä tehtiin Stalinin aikaan brutaaleja ihmiskokeita. Kun neuvostotiedemiehet aloittivat hermostoa koskevat kokeet, jotka huipentuivat kammottavaan "unikokeena" tunnettuun testiin, missä koehenkilöiltä poistettiin aivojen unikeskukset kirurgisesti, niin heillä oli käytössään ihmiskokeisiin soveltuva "otos", jonka kohtalosta ei kukaan edes viitsinyt kysellä mitään.

 Se oli Hitlerin kuolemanleirien vartiosto, joiden seura ei enää Toisen Maailmansodan jälkeen kiinnostanut yhtään ketään. Neuvostoliitto oli silloin jäänyt kiinni erilaisista ihmisoikeusloukkauksista, mutta natsien kuolemanleirit tarjosivat Stalinin kätyreille oivan "eyeballin", eli he saattoivat helposti  siirtää huomion GULAG:ista Natsien keskitysleireihin, joissa ihmisten ruumiita oli pinottu kuin halkoja pinoon.  Joten nämä brutaalit aivojen viiltelyt sekä aivosähkökäyrän modifointikokeet voitiin sivuuttaa osoittelemalla natseja sormella. Eli tällä tarkoitan sitä, että ilman Hitleriä olisi Stalin saattanut itse joutua ammutuksi.

Joidenkin ihmisten mukaan nuo Neuvostoliittolaisten - tai SS:n palveluksessa olleet lääkärit kokeilivat myös aivojen siirtoa, ja ainakin apinoilla on tuolta tekniikkaa kokeiltu, vaikka nuo kokeessa käytetyt eläimet kuolivat muutaman päivän kuluttua leikkauksen aiheuttamiin komplikaatioihin, eli ruumis alkoi sitten hylkiä tuota siirrettä, mutta muuten aivojen siirto olisi samankaltaista toimintaa, kuin sydämensiirto on, paitsi immuunipuolustus sitten tuhoaa tuon siirretyn hermokudoksen muutamassa päivässä.

Joten onnistuakseen tuo toimenpide vaatii voimakkaan immunologisen terapian, missä immuunipuolustus salvataan lähes täysin, ja henkilöä pidetään sitten absoluuttisen puhtaassa tilassa. Kun puhutaan esimerkiksi siitä, että sodan jälkeen monet SS:n lääkärit jatkoivat kokeitaan Neuvostoliiton tai USA:n valvonnassa johtuu siitä, että heidän vaientamisensa oli helppoa, koska kukaan ei varmasti olisi itkenyt minkään Josef Mengelen puolesta, joten nämä henkilöt tarinoiden mukaan surmattiin ydinpommikokeissa, niin että heidät sijoitettiin hiukan liian lähelle ydinaseen laukaisukohtaa, jolloin nämä ikävät todistajat sitten katosivat kaasuna ilmaan.

Mutta kun puhutaan noista aivosähkökäyrän muuttamisista sekä infraäänisellä kaiuttimella luetuista mantroista, joita GULAG:in vangit sekä henkilökunta joutuivat kuuntelemaan koko päivän vuosien ajan, niin tuloksena oli varmasti kommunismin kyllästämä henkilö. Ja tietenkin aivosähkökäyrä voidaan tallentaa esimerkiksi C-kasetille, joten tuo tapa modifoida ihmisen aivokuorta varmasti sitten oli siirrettävissä myös kompaktiin salkkukokoon.

Eli tuo C-kasetilla varustettu sähköhoitokoje  varmasti oli myös KGB:llä ainakin kokeellisessa käytössä. Eli olisiko tulevaisuuden yhteiskuntaan sopeuttaminen ehkä tällaista aivosähkökäyrän muuttamista, tai olisiko ehkä meiltä ihmisiltä poistettu perimästään geeni, mikä tekee meistä väkivaltaisia. Tällä tarkoitan sitä, että elämmekö tulevaisuudessa sitten jossain "harmoniassa", missä kukaan ihminen ei ajattele väkivaltaisia ajatuksia, ja jossa vallitsee konsensus, eli olemme menossa kohti utopiayhteiskuntaa, missä kaikki olisivat mukavia toisilleen, ja ketään ei tarvitse sitten naulata ristiin sen takia.

kimmonsivu.blogspot.fi


Saturday, February 6, 2016

Keinotekoisen organismin luominen elävään maailmaan


Nanoteknologia sekä biotekniikka ovat melkein sama asia, ja nanoteknologian avulla voidaan valmistaa keinotekoisia bakteereita, jotka ehkä voisivat olla ihmisille hyödyllisiä monella tavalla. Yksi niistä tavoista voisi olla se, että tuollaisilla bakteereilla voidaan tulevaisuudessa valmistaa sellaisia solusiirteitä, joilla paikataan vaikkapa verisuonten seinämiä. Eli nuo bakteerit ruiskutetaan ihmisen verisuoneen, jossa ne sitten hakeutuvat verisuonessa olevaan haavaan, ja muodostavat siihen sitten keinotekoista kudosta, millä ne paikkaavat tuon kohdan. Temppu perustuu siihen, että bakteerit "opetetaan" tunnistamaan tuo vaurioituneen kudoksen lähettämä merkkientsyymi, ja sitten ne osaavat hakeutua siihen kohtaan, muodostaen paikan tuon verisuonen seinämään. Tämä tapahtuisi biologisen geenimanipulaation avulla. Toinen hyvin kiehtova malli olisi sellainen, missä bakteerit manipuloidaan sellaiseksi, että ne voivat poistaa myrkkyjä ihmisen tai eläimen sisältä.

Tuo toiminta vaatisi vain sitä, että bakteerit ympäröivät nuo myrkylliset molekyylit solukalvonsa sisään ikään kuin pusiin, ja sitten ne vain poistuisivat ihmisen elimistöstä, ja tuollaista menetelmää voitaisiin käyttää myös esimerkiksi opiaattien sekä taistelukaasujen poistamiseen ihmisen sisältä. Mutta toki myös varsinaisia taudintorjujia voidaan tuottaa myös geeniperimältään muutettujen bakteerien avulla. Kyseessä olisi yhtä mullistava keksintö kuin pensiliini, jota tuotetaan edelleen homesienen avulla. Eli nuo bakteerit ohjelmoidaan perimää muuntelemalla siten, että ne alkavat tuhota esimerkiksi AIDS-viruksia verestä. Tämä toiminta on siitä hyvin vaikeaa toteuttaa, että tuolla bakteerilla ei saisi sitten olla enää mitään muuta toimintaa, kuin poistuminen ihmisen verenkierrosta, kun se on napsinut itsensä täyteen viruksia. DNA on siitä merkillinen asia, että se toimii kuin lineaarinen tietokoneohjelma, ja AIDS-viruksen kaltaisen organismin tuhoaminen on siitä ongelmallista, että se voi liittää oman DNA- tai RNA- molekyylinsä solun perimään, jonka jälkeen solu alkaa tuottaa tuota virusta.

 Jos tuo virus saadaan kerättyä ihmisen elimistöstä pois, niin silloin tietenkin hänen mahdollisuutensa jäädä eloon mm. HIV-viruksen hyökkäyksessä ovat huomattavasti paremmat. Mutta ongelma on siinä, että bakteeri ei saa enää tuon jälkeen lukea omaa solun tuman DNA:taan. Bakteereilla toki on DNA-rengas eli plasmidi, joka voidaan ehkä tulevaisuudessa koodata sellaiseksi, että tuo olio käyttää ainoastaan tuota plasmidia, ja sen jälkeen tumaan sitoutunut virus-DNA olisi ikään kuin "kayttökiellossa", eli bakteeri keräisi itsensä täyteen viruksia, ja poistuisi ihmisen elimistöstä. Tämä voitaisiin tehdä niin, että "emobakteerit" lisääntyisivät, ja "tytärbakteerit" hoitaisivat tuon ihmisen elimistön puhdistuksen. Mutta tuon asian toteuttaminen on varmasti melko pitkän tutkimuksen sekä monimutkaisten manipulaatoiden takana. Toki nanoteknologia antaa meille mahdollisuuden valmistaa keinotekoista DNA:ta, mikä on keinotekoisen organismin perusta.

Mutta ongelma on siinä, että tuollaisen kuvitteellisen bakteerin valmistaminen ei mikään pieni ja helppo tehtävä ole. Toisaalta tulevaisuudessa voidaan ehkä ihmiseen siirtää sellaisia geenejä, joiden avulla meillä ei olisi enää esimerkiksi syöpää. Ja esimerkiksi Hailla ei tätä tautia ole. Joten tuollaisen geenin siirtäminen omaan lajiimme tekisi meistä vastustuskykyisen tuolle pelätylle sairaudelle. Mutta näiden visioiden toteuttaminen on vielä melko pitkän tutkimuksen takana, mutta tiede kehittyy edelleen. Ja ehkä 20-30 vuoden päästä saattaa olla niin, että HIV:n hoito on yhtä helppoa kuin muidenkin sairauksien. Toki se edellyttää pitkää ja intensiivistä tutkimusta, ja ensin tulee tietenkin kehittää rokote tuota tautia vastaan, ja sitten vasta voidaan puhua tuosta lääkkeestä tai miksi tällaista bakteeria nyt sitten kutsutaankaan. Tämän kaltainen asia nimittäin vaatii tietenkin erittäin hyvää perehtymistä tuohon työhön, ja tällä samalla menetelmällä voidaan luoda kauhistuttavia biologisia aseita, joiden avulla voidaan tartuttaa tiettyihin heimoihin kuuluvia, ja suorittaa etnisiä puhdistuksia, ilman että kukaan saa noista asioista tietää.

Monday, November 30, 2015

Hyönteisten käyttö robotteina kiehtoo tutkijoita ympäri maailman

Torakka johon on kiinnitetty mikropiiri. 

Nanoteknologiaa pidetään maailman suurimpana keksintönä. Se on näkymättömien eli äärimmäisen pienten koneiden rakentamista. Näitä äärimmäisen pieniä koneita tuotetaan kemiallisesti tai muunneltujen solujen avulla, jotka voivat tuottaa tarpeeksi pieniä molekyylejä, joista voidaan tuottaa näitä äärettömän pieniä molekyylin kokoisia robotteja. Mutta toki on myös toinen mahdollisuus tuottaa äärettömän pieniä robotteja, jotka ovat kyllin vahvoja kuljettamaan esimerkiksi pieniä tarkkailu- tai paikannuslaitteita kohteisiin.

Tässä tehtävässä voidaan käyttää aivan tavallisia steriloituja hyönteisiä. Eli esimerkiksi torakoita tai jotain kärpäsiä voidaan "kouluttaa" etsimään vaikka huumekätköjä tai palopasäkkeitä. Nämä hyönteiset voidaan myös manipuloida geneettisesti siten, että ne voivat vaikka etsiä palopesäkkeitä tai paikallistaa huumekasveja tai kätkettyjä huumeita. Niiden myrkkyä voidaan tuottaa tetrimaljassa, mutta kaikkein kiehtovin ratkaisu olisi rakentaa hybridirobotti, jossa elävän hyönteisen jotain ravinnonhankkimista tai vastaavaa toimintaa hyödynnetään esimerkiksi tiedustelussa tai vastaavassa toiminnassa.

Eli esimerkiksi kovakuoriaisen ruumiiseen voidaan kiinnittää nanoteknologisesti valmistettu tarkkailulaite, ja sen ravinnon hankinta käyttäytymistä hyödyntämällä voidaan tämä tunkeilija sitten houkutella ryömimään kohti tarkkailtavaa taloa, ja kun se on saapunut oikeaan paikkaan, niin sitten tämä hyönteinen vain surmataan. Yksi pelottavimmista ratkaisuista olisi manipuloida äärimmäisen myrkyllinen mehiläinen tai ampiainen korvaamalla sen myrkyn valmistamista ohjaava geeni vaikka Mustan Lesken vastaavalla geenillä.

Toki tämä myrkyn kehittymistä ohjaava geeni voidaan ottaa vaikka kasvista, jolloin voidaan luoda esimerkiksi Risiinipistoksia jakava ampiaisparvi, jos tuon kasvin geenejä siirretään sellaiseen kohtaan tuossa pistiäisen perimässä, että se alkaa tuottaa risiiniä normaalin myrkkynsä tilalle. Mehiläinen olisi houkuttelevampi vaihtoehto tällaisen elävän salamurharobotin osaksi kuin ampiainen, koska se kuolee kerran pistettyään, ja tuo yksilö voidaan varustaa mikropiirillä, jonka avulla sitä ohjataan. Sen jälkeen nämä hyönteiset tietenkin steriloidaan, jotta ne eivät leviä huomaamatta uusille alueille, mutta tällainen mahdollisuus kyllä varmasti kouraisee vatsasta, että jossain asevoimien laboratorioissa kehitetään tällaisia eläviä aseita, joten tästä geenimanipulaatiosta sekä nanotekniikasta, jonka avulla voidaan valmistaa keinotekoista DNA tai RNA-pätkiä, joita voidaan liittää mihin tahansa kohtaan eliön perimässä.

Tällaisen bioteknologisen komponentin liittäminen robotiin on sikäli kiehtova ajatus, koska emme varmaan kovin paljoa kärpäsistä pidä, joten tällöin eivät luonnonsuojelujärjestöt kovin paljon protestoisi. Ja siksi esimerkiksi lihakärpästen käyttö rikostutkinnassa voisi kiehtoa vaikkapa viranomaisia. Nämä lihakärpäset voitaisiin viljellä mädässä lihassa, jonka jälkeen ne varustetaan esimerkiksi pienillä GPS-laitteilla, ja sitten nämä kärpäset lähetetään lentoon. Niiden liikettä seurataan GPS:n avulla, ja kun tyhmä näitä hyönteisiä laskeutuu johonkin kohtaan lähtee poliisi katsomaan tilannetta. Hyönteisten opettaminen esimerkiksi muoviräjähteiden sekä huumeiden etsintään tapahtuu kasvattamalla niitä näiden räjähteiden kanssa, tai antamalla esimerkiksi lihakärpäsille huumeita niiden toukkavaiheen aikana. Sen jälkeen ne etsivät kaikki huumekätköt, ja ateroivat niiden sisällön vatsaansa.

The next step is to reconcile quantum mechanics with Einstein’s Theory of Relativity.

In large-scale structures. Gravity is the dominant force. The problem is that gravity is also the weakest of the four fundamental interactio...