Onko Dr. Margaret Mahlerin mallioppimista koskevassa teoriassa vastaus siihen, miten joku kehtaa tehdä esimerkiksi rikoksia sen jälkeen, kun presidentti on hänet armahtanut?

Mallioppimista koskeva teoria on erään Margaret Mahler-nimisen psykologin suuri oivallus, ja sen avulla puretaan sanoiksi sellainen asia, että ihmisen käytös periytyy sen kautta, miten hänen vanhempansa ovat häntä kohtaan käyttäytyneet. Kun puhutaan siitä, miten ihminen muita kohtaan käyttäytyy, niin siitä voidaan sitten päätellä se, millaiset kotiolot tuolla henkilöllä on ollut. Kun kirjoitan työelämästä, niin tietenkin puhun yleisellä tasolla, ja kun käytetään sanaa “työelämä”, niin silloin tarkoitetaan yleensä jotain muuta kuin puolustusvoimia tai poliisia.

Tuon mallioppimisen kautta voidaan jäljittää esimerkiksi rikollisia, ja voidaan sanoa että rikollinen tekee vain sitä, mitä hänelle itselleen on tehty. Ihminen joka on työskennellyt äärimmäistä kuria vaativassa ympäristössä kuten armeijassa paljastuu melko nopeasti, koska noissa paikoissa on tapana esimerkiksi poistua vasta kun hän antaa luvan. Kuitenkin ilman lupaa poistuminen tietenkin on asia, mistä rangaistaan. Ja tuo tapa on yksi asia, mikä tietenkin helpottaa asevoimissa palvelua, mutta siviiliin tuollainen äärimmäinen komentaminen on tietenkin siviilissä tehtäviä työtehtäviä ajatellen hiukan jäykkä sekä monimutkaisuutensa takia sopimaton tapa puhua sekä hoitaa asioita.

Mutta kun mietitään työpaikan ikäviä ihmisiä, niin tietenkin he ovat jostain sellaiset tavat oppineet, ja vaikka ihminen ikään kuin tietää tehneensä väärin, niin silti hänen on vaikeaa muuttaa tapojaan. Kun puhutaan ihmisestä, joka vuosia on tehnyt työtä laitoksissa, missä on jokainen asia komennettu erikseen, niin silloin tietenkin tuo asia paistaa hänestä läpi. Se että sanon tuon tavan olevan sopimaton siviiliin johtuu siitä, että asevoimissa täytyy olla tietty kuri sekä tavat, miten asioita hoidetaan. En tietenkään tarkoita sitä, että tuo tapa pyytää lupaa puhua tai poistua voidaan itsessään pitää mitenkään vääränä, mutta siviilissä työläisiltä odotetaan oma-aloitteisuutta. Kuitenkin on olemassa asioita, joista näkee sen, että onko kyseessä jonkinlainen “kingi”.

Monet ihmiset ovat omasta mielestään vakuuttavia, kun he haluavat leikkiä ystävää. Kuitenkin muutamat huonosti mietityt sanamuodot paljastavat heidät, ja yksi niistä on “kuten tiedät”. Samoin muut hieman alentuvasti kerrotut huomautukset sitten paljastavat henkilön todellisen aseman omassa yhteisössään. On paljon ihmisiä, jotka ovat toisille ihmisille mitä ihanimpia tovereita, mutta samalla voidaan sanoa, että mitä kirkkaampi ihminen on, niin sitä syvempi on hänen varjonsa.

Tuolla tarkoitan sitä, että joku johtaja saattaa olla hyvin salliva että mukava toista ryhmää kohtaan. Kuitenkin tuolloin pitää muistaa se, että kaikki työpaikan työt pitää sitten jonkun tehdä, ja jos joku työryhmä tekee vain mukavia asioita, kun taas toiselle lankeaa vain vessan siivoamisia. Tuolloin pitää miettiä sitä, että mitä varten tällainen asia sitten tapahtuu?

Onko tuossa “paremmassa ryhmässä” tapahtunut jotain, koska sille ollaan niin kamalan mukavia? Tai ollaanko työpaikalle sitten tuomassa kuvausryhmää, jonka tehtävänä on tallentaa esim. yhtiön työpäivä jotain ohjelmaa varten, joten silloin tietysti olisi mukavaa, jos ohjelmassa olisi hymyileviä sekä tyytyväisiä työläisiä. Joten tuolloin voi johtajalle tulla mieleen se, että hän käyttää edustusryhmää kuvauksissa. Tuolloin voidaan toimia, niin että nuo oikeat työntekijät saavat ehkä vapaapäivän, jolloin paikalle tuodaan sellainen näyttelijöistä koostuva ryhmä.

Sama ihminen voi jonkun toisen työryhmän kanssa olla kuin orjapiiskuri. Se tarkoittaa sitä, että komentamaan kasvetaan vain komentamisen kautta. Kuitenkin ihmisen kehitys on sellaista, että se minkä joskus jättää tekemättä löytyy joskus ihmisen edestä. Se mikä saa ihmisen käyttäytymään jotenkin ihmeellisesti johtuu joskus asioista, joista kukaan ei varmaan koskaan saa selvää. Kun puhutaan psykologisista kokeista, niin itselleni joskus on tullut mieleen sellainen hyvin häiriintynyt ajatus, että mitä jos ihmiseltä viedään oikeus esimerkiksi siihen sokeri-annokseen, minkä lapsi saa syntyessään.

Tuollainen koe saattaisi olla jonkun ihmisen mieltä kiehtova testi, mitä tuollainen lapsi sitten voi ajatella vanhempana miehenä tai naisena. Näitä kokeita tekee välillä joukko ilmeisen häiriintyneitä ihmisiä, joiden päähän ei koskaan ole mahtunut sellaisia asioita, kuin että tietyillä asioilla on tärkeä osa ihmisen elämässä. Kuitenkin on ihmisiä, joiden toiminta on erittäin erikoista, ja silloin tällöin sitten kysäisen sellaisen kysymyksen itseltäni, että miten tuollainen ihminen kehtaa tehdä niitä asioita, mitä hänen kerrotaan esimerkiksi lehdissä tehneen?

Kuinka esimerkiksi eläkevakuutusyhtiö johtaja laittoi koko tuon yhtiön omaisuuden omiin taskuihinsa, vaikka hänellä on todella suuret tulot? Tuossa tapauksessa ironista on se, että tuohon yhtiöön olivat sijoittaneet rahaa lähinnä pienituloiset ihmiset.  

Samalla tavalla sitten kysyisin, että miten esimerkiksi presidentin armahduksen saanut henkilö ajattelee, kun hän lähtee tekemään lisää rikoksia? Eikö silloin pitäisi sitten istahtaa alas, ja kysyä häneltä itseltään sellaisia asioita, kuin että onko vankilassa todella niin mukavaa olla, että henkilön kannattaa lähteä sellaista tekemään, mistä varmasti on seurauksia? Sama koskee myös koululaisia, jotka toistuvasti polttavat savukkeita koulussa. Jos henkilö on joka ainoa kerta jälki-istunnossa, kun sellainen pidetään, niin silloin ei varmasti ole kysymys enää pelkästä halusta leikkiä kovaa.

Tuolloin kyseessä on sellainen asia, että tuo lapsi kyllä jotenkin pelkää mennä kotiinsa. Tai ainakin koulussa on silloin mukavampaa kuin kotona.  Jos ihminen mieluummin ottaa rangaistuksen vastaan, kuin lähtee paikkaan, mitä voidaan pitää sellaisena “turvasatamana”, niin silloin varmasti on jotain pielessä. Sama koskee myös sellaisia tapauksia, missä henkilö suoraan kapakasta loikkaa auton rattiin, vaikka on juonut useita alkoholiannoksia. Tietenkin hänen pitää tietää sellainen asia, että törkeästä rattijuopumuksesta lähtee ajokortti.

Mutta kuitenkin hän tällaisen teon teki, joten miksi hän halusi ajokortistaan eroon? Kun henkilön ajokortti lähtee kuivumaan, niin silloin kyllä voidaan sanoa, että kyseessä ei ole edes taloudellisesti kannattavaa toimintaa. Samoin tuolloin henkilön maine on pilalla ja tie pystyssä ainakin kuljetusalan suhteen. Mutta kuitenkin tuolloin pitäisi kysyä, että haluaako tuo ihminen eroon ajokortistaan? Eli mieleeni tulee sellainen hyvin erikoinen kysymys, kuin että pelkääkö tuo henkilö ajamista tai liittyykö esimerkiksi ajokorttiin sellaisia asioita, joiden takia henkilö haluaa pilata maineensa.

Varsinkin jos kyseessä on nuori henkilö, niin silloin asia on takuulla hyvin ikävä häntä itseään kohtaan, koska huuto kotona on tuolloin takuulla todella kova.  Ei varmasti ole sen jälkeen mukavaa mennä kotiin, ja sanoa että tuore ajokortti lähti lopullisesti pois. Tietenkin asiaa voisi ymmärtää toisin, jos kyseessä on keski-ikäinen rikoskierteessä oleva henkilö, joka on jo kymmeniä kertoja tehnyt tämän asian. Mutta kuitenkin silloin pitää kyllä miettiä, että miten henkilö päätyi siihen ratkaisuun, että hänellä “pitää olla” rattijuopumusten suomenennätys. Itse en kyllä usko, että kyseessä on asia, joka tekee hänestä ainakaan kovin kovaa kavereiden silmissä.

Samoin kun puhutaan koulujen keskeyttämisestä, niin silloin tietenkin voidaan aina kysyä sellaisia asioita, kuin että miten niin pääsi käymään? Oliko joku sitten todella antamassa työpaikkaa tällaiselle henkilölle, joka jätti kaikki koulunsa kesken? Vai oliko silloin luvattu sitä, että jättämällä opiskelun väliin, saisi henkilö paikan “rennossa kaveripiirissä”, missä hänen ei tarvinnut tehdä mitään henkilökohtaisia päätöksiä. Kun keskustellaan noista “rennoista toveripiireistä”, niin toki on ihmisiä, joiden mielestä on “hienoa” kun ei tarvitse itse tehdä päätöksiä. Kuitenkin voidaan samalla sanoa tai pikemminkin kysyä sellainen kysymys, että onko tuollaisen henkilön mielestä todella niin, että esimerkiksi ekonomi on hänen mielestään vähemmän arvostettu henkilö, kuin se “aitona” pysynyt puliukko, joka ei juurikaan ole koulun penkillä viitsinyt takapuoltaan kuluttaa?

Samoin olisi varmaan mukavaa tietää, että onko tällaiselle henkilölle kerrottu siitä, että kuka sitten yhtiössä tekee oikeastaan päätöksiä, ja siihen tietenkin liittyy kysymys siitä, kerrotaanko ihmisille se, millaisia pätevyysvaatimuksia esimerkiksi tietyt johtotason tehtävät vaativat? Uskoisin että varmasti on työmarkkinoilla helpompaa, jos ihmisellä olisi koulutus, koska silloin ainakin hän tietää jotain työtehtävistä etukäteen. Ammattimiehellä saa myös teettää työtä niin, että koko ajan ei seiso valvoja vieressä, eikä hänen lähettämäänsä työhakemusta myöskään käsittele mikään ihminen, jolla ei mitään koulutusta ole. Ja en usko että esimerkiksi merkonomi lähettää vastaukseksi kovin rumaa kieltä sisältäviä viestejä.

https://sites.google.com/view/mallioppimisteoria/etusivu

http://mallioppiminen.webnode.fi

Asenteiden muutoksen sekä yhteiskunnan kehityksen seurauksena voimme nähdä paremmin myös omat virheemme.

Puhuttaessa yhteiskunnasta sekä erityisesti sen yhdestä toimijasta eli lapsista, niin olemme todella kasvaneet kansakuntana huomioimaan sitä, että päätöksiä tekevät viisaat ihmiset saattavat olla myös erehtyväisiä, mikä tietenkin on saanut aikaan paljon hyvää. Kun ennen päätöksiä tehtiin, niin kaikki asiat toteutettiin siten, että vain aikuisia tai äänestysikäisiä sekä vaalikelpoisia henkilöitä piti kuunnella, mutta nyt tilanne on ilmeisesti alkanut muuttua. Eli myös sellaisia tahoja on alettu kuunnella päätöksiä tehtäessä, jotka eivät seuraavissa vaaleissa saa äänestää tai asettua ehdolle.

Ennen oli tapana, että kun esimerkiksi lasta tai nuorta koskevia päätöksiä tehtiin, niin hänen ei ollut silloin sopivaa olla paikalla. Samoin vankiloiden tarkoitus oli ikään kuin "kasvattaa" ihmisistä sellaisia, että nämä pelkäävät sekä kunnioittavat esivaltaa, eikä vankeja ollut missään tapana edes kuunnella. He olivat rikollisia, joihin piti soveltaa kovia sekä korrekteja sääntöjä, niin että jokainen muisti sitten myös pelätä poliisia sekä kaikkia muita valtion virkamiehiä. Jos ihminen oli koulukodissa, niin hänestä tuli automaattisesti myös vanki, oli yhteiskunnallisten päättäjien tai siinä asemassa esiintyvien henkilöiden  näkemys asioista. Ja kun ihminen on vanki, niin silloin hän ei enää mihinkään kelpaa, eikä tietenkään kukaan sellaista henkilöä töihin ottanut. Tuolloin "vanhaan hyvään aikaan" oli tapana kertoa työnantajille, jos hänen palkkaamansa henkilö oli jossain laitoksessa ollut.

"Oli vain pakko käydä mestarille sanomassa", oli tarina, mikä kerrottiin lähes jokaisessa koulussa, jotta lapset jo nuorina muistivat pelätä sekä kunnioittaa esivaltaa, eivätkä koskaan kyseenalaistaisi yhtään mitään, mitä televisiosta sattui tulemaan. Silloin kauan sitten oli ihmisille luotu käsitys siitä, että esimerkiksi olutpullon varastaneen teinipojan tie oli sellainen kuin "Kerava, Pelso, Sukeva ja Kakola", eli hän ikään kuin lähtisi vapaaehtoisesti yhteiskunnasta pois, ja ryhtyisi tekemään kovan luokan väkivaltarikoksia ikään kuin toisten mieliksi, ja tietenkin median lempilapsi oli sellainen henkilö, joka oli jo nuorena lähtenyt rikoksen poluille, ja tuolla matkalla hän sitten teki vain koko ajan kovempia rikoksia. Se oli ohjelman täyttymys, kun tuollainen henkilö sitten siirrettiin Niuanniemen sairaalasta krematorioon saattajina vain pastori ja pari vanginvartijaa.

Siinä sitten jokainen tunsi olleensa oikealla asialla, kun tuollainen "lättähattu" tai pulipää siirrettiin viimeiselle matkalle, ja noiden ohjelmien tarkoitus oli ilmeisesti näyttää, että kukaan ei ole enää vaarassa. Vaikka rikos on kova, niin voidaan kysyä, että miten tällaista pääsi tapahtumaan? Eli miten aivan tavallinen ihminen ikään kuin kasvoi sellaiseksi, että hän alkoi ihannoida rikollisia? Kuinka ihminen joka tekee toistuvasti kovia väkivaltarikoksia ylipäätään päästetään pois laitoksista? Itselleni on mieleen tullut sellainen kysymys, että onko kaiken takana ollut se, että noille ehkä useita henkirikoksia tehneille paatuneille ammattirikollisen uran valinneille henkilöille anottiin armahdusta siksi, että he tekisivät uusia väkivaltarikoksia, kuten esimerkiksi maamme kuuluisin pedofiili Veikko "Jammu" Siltavuori teki?

Tämä nyt oli sitä mustaa huumoria, mutta esimerkiksi "Jammun" tapauksessa voidaan kyllä kysyä aiheesta, että miten tuo mies osoitti yhteiskuntakelpoisuuttaan, kun hänet viimeisen kerran päästettiin Kakolasta kotiin? Ja sitten yhtenä kauniina päivänä Veikko sitten sai ihmisten mielestä kärsiä tarpeeksi, ja häntä oltiin taas päästämässä pois vankimielisairaalasta, koska hän oli niin mukava setä, että surmasi kaksi koulutyttöä Myllypurossa, joten jonkun mielestä hänet sitten piti "humanitäärisistä syistä" vapauttaa.

 Mutta kuten voimme monesti todeta, niin me ihmiset pelkäämme lapsia aivan aiheesta. Lapset tulevat aikuisena käyttäytymään muita ihmisiä kohtaan samalla tavoin, kuin me olemme heitä kohtaan käyttäytyneet. Ihmisen oppiminen on kognitiivista, eli me opimme käyttäytymisen saamiemme mallien mukaan, ja tärkein saamamme malli on se käytösmalli, minkä vanhemmat meille ovat antaneet. Ja kuten hiukan tästä "Jammun" tapauksesta vielä voisin sanoa, niin hän ei kyllä takuulla enää itsekään tajunnut mitä teki. Ei kukaan normaali ihminen voi pitää sellaista tekoa, mitä hän tuolloin Myllypurossa teki oikeutettuna tai miehekkäänä. Se mikä itseäni tuossa tapauksessa mietityttää on se, että mistä kyseinen "Jammu" sitten oppi, että tuollainen pikkulasten murhaaminen on jotenkin luvallista tai hyväksyttävää? Edes paatuneet ammattirikolliset eivät tuollaisia tekoja kovin helposti tee.

Mutta kun puhutaan siitä, miten vankeinhoito sitten alkoi muuttua, niin mieleeni tulee maamme pankkikriisi, jossa pankin johtajat eli muutamat yhteiskunnan tukipilarit olivat sitten antaneet luottoja ympäriinsä ilman vakuuksia. Tuolloin heitä tietenkin ensin ymmärrettiin, mutta kun tuosta luototuksesta alkoi ilmetä, että kyseisiä rahoja oli annettu myös kyseisille johtajille, ja teko oli ollut toistuva, niin silloin tietenkin oli luvassa petossyyte, Ja tuolloin alettiin sitten kiinnittää huomiota vankeinhoidon tilaan, koska sitä ennen vankilat olivat olleet pelkästään nilkasta kaulaan tatuoitujen kovisten oleskelupaikkoja, ja nyt sinne oli menossa pukumiehiä, jotka olivat komeilleet erilaisten aikakauslehtien kansissa. Sitä ennen rikollinen oli ollut poikkeuksetta joku "Jammu", joka oli istunut aivan tolkuttomista rikossarjoista, ja tehnyt rikoksia jo pienestä pitäen.

Nyt oli seuraavaksi matka kohti Sörnäisten vankilaa alkanut, ja tietenkin alettiin pelätä sitä, että mitä nuo miehet voisivat kertoa muista johtajista. Vankeinhoitolaitoksen tehtävä oli tuolloin vain rangaista sekä ojentaa ihmistä, joka oli tehnyt rikoksia, mutta nyt sitten edessä oli sellainen ihminen, jota ei koskaan sinne olisi uskottu otettavan. Hän oli lukenut, sivistynyt sekä erittäin tunnettu ja lahjakas liikemies, joka oli hoitanut kertaushajoituksetkin asiallisesti. Tuolloin sanaa "liikemies" käytettiin lehdistössä usein vihjailevasti, ja monien johtajien kohdalla muistettiin mainita myös heidän sotilasarvonsa. Tuolloin oli kansallisen tavan vastaista, jos henkilö oli liike-elämässä ilman sotilasarvoa, ja suurimpien yhtiöiden johtajilta vaadittiin tietenkin reservin upseerin arvoa, joka oli osoitus siitä, että heihin voitiin luottaa. Mutta nyt sitten tuollainen ihminen oli menossa kohti vankilaa, ja siitä sitten seurasi kamala asia. Silloin kansan reaktio oli sellainen, että "tuollaista ei voi tapahtua" . Syytetty oli pukeutunut pukuun istuessaan oikeussalissa. Hän oli kuin tavallinen ihminen, joka oli tehnyt rikoksen, vaikka hän seisoi monen seurapiiripalstan kansikuvissa.

Tuolloin tietenkin alettiin puhuta siitä, että yhteiskunta on liian kova, ja siinä sitten alettiin käsiä väännellä, kun noiden ihmisten tulevaisuudesta keskusteltiin. Keskustelu huipentui siihen, kun eräälle massamurhaajalle alettiin julkisesti esittää vapautusta, kun poliisi oli muka ollut häntä kohtaan liian kova. Eli tuossa tapauksessa ikään kuin kirjoittajan asenne oli kääntynyt päälaelleen, ja hän ihannoi rikollista. Mutta tuota voidaan pitää ikään kuin vastavetona 1980-luvun äärimmäisen tuomitsevaan ilmapiiriin, jossa rikollisten paikka oli vankilassa, poissa ihmisten silmistä, ja puhuttiin jopa siitä, että kolme varkautta tekisi ihmisestä yhteiskunnallisesti kelvottoman henkilön, joka ei mihinkään töihin edes kelpaisi. Ja tuolloin pankkikriisin aikaan sitten nuo tuomitsijat joutuivat itse sitten vankilaan, ja siinä varmasti hymyilytti monia ihmisiä.

vapaaverkkojulkaiseminen.blogspot.fi