![]() |
M-203 Kuva I |
Patruunakivääri on maailman tehokkaimpia tuliaseita, ja sen teho varsinkin nuolia käyttäviä vastustajia vastaan on todella tuhoava. Vaikka esimerkiksi assyrialaiset jousimiehet saattoivat ampua nopeammin kuin vaikkapa musketöörit, niin musketöörillä oli yksi etu puollellaan. Hän saattoi ampua maassa maaten, kun pitkää jousta käyttävä ampuja joutui seisomaan, ja vaikka hän saattoi tietenkin ampua pitäen jousta vaaka-asennossa, niin kiväärimies saattoi ampua paljon pienemmästä aukosta. Ja vaikka jalkajousi tietenkin salli myös jousimiehen ampua makuulta, niin musketöörillä tietenkin oli käytössään enemmän tuliannoksia.
Kuitenkin esimerkiksi 1700-luvulla valmistettiin musketteja, joissa oli tietenkin myös varsijousi kiinnitettynä piippuun, jotta sitä voitiin käyttää myös äänettömään tappamiseen. Mutta myöhemmin äänenvaimentaja syjäytti tuollaisen ratkaisun. Ja vielä nykyäänkin vartiomiehiä hiljennetään varsijousilla, joita käytetään myös kiipelyankkurien ampumiseen. Mutta kun puhutaan patruunakivääreistä, niin viime aikoihin asti nuo aseet ovat olleet kaikkien sotilas-sekä siviiliaseiden perustana, ja oikeastaan ainoa muutos mikä niihin on tehty, on automaattisen syöttökoneiston kiiinnittäminen tuohon välineeseen, ja nykyään nopeimpien tuliaseiden tulinopeus voi olla lähes 6000 laukausta minuutissa.
Toki aseiden tekniikka on kehittynyt huomattavasti, ja nykyään on käytössä erityinen hahmontunnistuskivääri, mikä perustuu tietokoneeseen, sekä hahmon tunnistamiseen, ja tuo kiväärien ohjelmisto on oikeastaan aivan sama, kuin mitä poliisi käyttää ihmisen tunnistamisessa. Eli kun kivääri (Kuva II) suunnataan johonkin kohteeseen, niin sen tietokoneen imagen tunnistusohjelmisto sitten havaitsee kohteen, ja ase laukaistaan vasta kun osuma on varma. Toisin sanoen aseen laukaisu on automatisoitu, ja patruuna sytytetään sähköinduktiolla, tai halvemmissa älytähtäimissä voidaan käyttää äänisignaalia, joka voidaan ohjata ampujalle vaikka korvakuulokkeiden kautta.
![]() |
Kuva II |
Älyluodit eli pienet kiväärillä ammuttavat ohjukset voivat tulevaisuudessa olla erittäin tappavia välineitä, ja nuo ohjukset ohjataan kohteeseen nimen omaan LASER-säteellä, kuten muutkin ohjukset. Yhdessä mikroaalto- sekä LASER patruunoiden kanssa ne muodostavat erittäin tehokkaan taisteluvälineen jolla voidaan tuhota esimerkiksi lennokkeja tai elektroniikkaa erittäin tehokkaasti. Mikroaaltoammus perustuu siihen, että patruunassa olevaa paristoa painetaan räjähdysaineella, jolloin syntyy voimakas sähkövirta, mikä ohjataan magnetroniin, mikä sijaitsee paruunan päässä. Ja jos tuo laite osuu esimerkiksi kranaattiin, niin seurauksena on räjähdys, eli laite voidaan suunnata esimerkiksi henkilöön, joka kantaa käsikranaatteja.
![]() |
Kuva III |
Nuo kiväärit voidaan ladata esimerkiksi kertakäyttöisillä lasereilla. Näitä välineitä kutsutaan LASER-luodeiksi (Kuva III). LASER-luoti on oikeastaan pienikokoinen LASER, joka ladataan tavalliseen kivääriin kuten muutkin patruunat ladataan, ja nuo erikoispatruunat on täytetty salamavalopulverilla, ja niiden sisällä on pienoislaser, joka sitten muodostaa tuon kuolemansäteen. Tuollainen kertaköyttölaser voi olla erittäin tehokas esimerkiksi haulikoissa sekä 40 mm. kranaatinheittimissä, joissa on verraten isokokoinen patruuna, mikä tietenkin antaa mahdollisuuden käyttää suurempia määriä salamavalojauhetta. Noiden kertakäyttölaserien etu on se, että asetta ei tarvitse muuttaa mitenkään, kun taas LASER-kivääri vaatii suuria muutoksia, ja sen ongelma on ylikuumeneminen. Toki lasereita on asennettu esimerkiksi M-203 kranaatinheitinkiväärien kranaatinheittimien paikalle, ja niistä on hankittu kokemusta esimerkiksi Irakissa sekä useissa testauksissa, joissa selvitetään mahdollisuutta kehittää asetyleenivaloon perustuvaa LASER-asetta, mikä ei vaadi sähkövirtaa toimiakseen.
Ja samalla myös nuo muuten epätarkat lähitukiaseet saavat erittäin suuren tarkkuuden ja tapposäteen. Mutta nuo LASER-ammukset ovat hyvin vaarallisia välineitä, koska niillä voidaan muuttaa esimerkiksi haulikko pitkän matkan tarkka-ammuntakivääriksi, Nuo välineet ovat melkein äänettömiä, ja niitä ei voida paljastaa esimerkiksi normaalilla luotitutkalla, ja koska laser on kohenttia valoa, niin infrapunasensori ei ehkä ehdi havaita vain puolen sekunnin ajan kestävää välähdystä. Ja jos tuollaisia ammuksia joutuu vääriin käsiin, niin seuraukset voivat olla erittäin vakavat, samoin niitä voidaan käyttää myös esimerkiksi konetykeissä sekä suuremmissa aseissa, joten tulevaisuudessa ne voivat olla hyvin suuri uhka taistelukentällä.